Auttakaa mammat! :( Miten lopettaa erolla uhkailu?

http://www.maria-akatemia.fi/

Avoin linja on valtakunnallinen puhelinpäivystys naisille, jotka käyttävät tai pelkäävät käyttävänsä väkivaltaa.

Puh. 09 7562 2260

ti ja to klo 16 - 18

pe klo 12 - 14

Apua muualta, linkkejä: http://mariaakatemia.fi/apua-muualta

Vierailija kirjoitti:

Olet oppinut tai opettanut itsellesi väärän tavan riidellä ja kertoa toiselle millaiset tunteet vellovat sinussa. Ikävää on se, että jo kerran esiin tuotu erouhkaus käynnistää toisessa   etääntymisprosessin. Sanoilla on hirvittävä valta, sillä toinen yleensä olettaa, että olet tosissasi.

Sinun on vain opittava yksi asia: hillitsemään itsesi ja miettimään, mitä oikeastaan haluat sanoa uhkauksellasi. Luulen että sinua hallitsee jokin pelko siellä takana on. Selvitä se.

Jos toinen nyt lähtee liitosta, opit ainakin jotain vaikka kivun kautta, ja ehkäpä seuraava suhteesi välttyy tältä uhkaukselta.   Mieleesi saattaa muistua se eron kipu, joka sanoistasi seurasi ja kipu voi olla voimakkaampi kuin halu uhata erolla,  ja saa suusi näin ollen suppuun ajoissa. Tällaista käyttäytymisen muutosta sanotaan myös kypsymiseksi kivun kautta.

Kiitos viisaista sanoistasi.. en halua kypsyä kivun kautta tässä tilanteessa. Mieheni on aivan uskomaton enkä ikinä halua luopua hänestä. Ainoa keino näyttää olevan ammattiavun hankkiminen sillä mitä ilmeisimmin en pysty tätä itse lopettamaan

Ap

Minulle tuli mieleen, onko sinulla itselläsi taustalla jonkinlaisia huonoja kokemuksia? Koulukiusaamista, hylkäämistä, huonoja parisuhteita? Itse olen jossain määrin traumatisoitunut menneisyydestäni ja olen joskus harrastanut tuota samaa kuin sinä, erolla uhkailua. Olen tehnyt sen varmaan hiukan eri tavalla kuin sinä, mutta joka tapauksessa kyse on samasta asiasta. Tajusin tuossa jokin aika sitten, että uhkaillessani tunnen olevani niskan päällä. Tämän kaiken taustalla lienee se tunne, etten hallitse elämääni.

Olen pyytänyt mieheltä anteeksi, ja hän on ollut kärsivällinen ja ymmärtäväinen, koska hän tietää taustani. Silti ymmärrän hyvin, jos hän päättääkin lähteä jossain vaiheessa. Haluan muuttaa käytöstäni. Sinä voisit ehkä etsiä jonkinlaista keskusteluapua, joka selkiyttäisi ajatuksia.

Miten kotonasi käsiteltiin riitoja? Vai käsiteltiinkö ollenkaan? Voisiko taitamaton riitelytapasi olla jotenkin lähtöisin kotoa opittuna? Omalla kohdalla löysin avaimen tuosta, ymmärsin etten osannut käsitellä vaikeita tilanteita, muuta kuin uhkailemalla erolla. Käsittelin asiaa kumppanini kanssa, selvittelimme yhdessä jopa molempien kotioppeja. Mitä enemmän saimme tietoa netistä, alkoi palaset loksahtamaan paikoilleen. Niinsanotusti vapauduimme kotikasvatuksen kahleista ja aloimme elämään toisiamme arvostaen, avoimesti kaikesta puhuen, onnellisina. Poistimme lähipiiristä henkisen väkivallan "kasvattajat", se oli hinta, mutta se kannatti.

Vierailija kirjoitti:

Minulle tuli mieleen, onko sinulla itselläsi taustalla jonkinlaisia huonoja kokemuksia? Koulukiusaamista, hylkäämistä, huonoja parisuhteita? Itse olen jossain määrin traumatisoitunut menneisyydestäni ja olen joskus harrastanut tuota samaa kuin sinä, erolla uhkailua. Olen tehnyt sen varmaan hiukan eri tavalla kuin sinä, mutta joka tapauksessa kyse on samasta asiasta. Tajusin tuossa jokin aika sitten, että uhkaillessani tunnen olevani niskan päällä. Tämän kaiken taustalla lienee se tunne, etten hallitse elämääni.

Olen pyytänyt mieheltä anteeksi, ja hän on ollut kärsivällinen ja ymmärtäväinen, koska hän tietää taustani. Silti ymmärrän hyvin, jos hän päättääkin lähteä jossain vaiheessa. Haluan muuttaa käytöstäni. Sinä voisit ehkä etsiä jonkinlaista keskusteluapua, joka selkiyttäisi ajatuksia.

Saako kysyä, että miten sinä uhkailit erolla? Haluaisin niin kovasti muuttaa käytöstäni.

Lapsuuteni on ollut todella hyvä ja turvallinen. Olen seurustellut pari kertaa vakavammin ja molempina kertoina olen tullut jätetyksi. Toisessa suhteessa exä oli jonkinverran aggressiivinen, mutten usko sen liittyvän omaan sekoiluuni..

Ap

Vierailija kirjoitti:

Miten kotonasi käsiteltiin riitoja? Vai käsiteltiinkö ollenkaan? Voisiko taitamaton riitelytapasi olla jotenkin lähtöisin kotoa opittuna? Omalla kohdalla löysin avaimen tuosta, ymmärsin etten osannut käsitellä vaikeita tilanteita, muuta kuin uhkailemalla erolla. Käsittelin asiaa kumppanini kanssa, selvittelimme yhdessä jopa molempien kotioppeja. Mitä enemmän saimme tietoa netistä, alkoi palaset loksahtamaan paikoilleen. Niinsanotusti vapauduimme kotikasvatuksen kahleista ja aloimme elämään toisiamme arvostaen, avoimesti kaikesta puhuen, onnellisina. Poistimme lähipiiristä henkisen väkivallan "kasvattajat", se oli hinta, mutta se kannatti.

Ihana kuulla, että olet selvinnyt tuosta.

Kotona meillä ei kyllä kauheasti riidelty, paitsi teini-iässä jonkinverran. En muista kertaakaan nähneen vanhempieni riidelleen. He erosivat kun muutin omilleni 18 vuotiaana

Ap

Minun mies harrasti suhteen ekana vuonna erolla uhkailua. Pari ketaa sitä kuuntelin lähinnä ihmetellen ja yritin suhtautua ymmärtäväisesti hänen "vihanhallintaongelmaan" eli että riidan hetkellä hänellä menee "yli" ja haluaa sanoa amala asioita joita ei oikeasti tarkoita joko minua loukatakseen tai voittaakseen riidan. Lapsellista manipulointia joka tapauksessa. Sitten kyllästyin ja vastasin hänen erouhkaukseen, että "selvä, jos haluat erota, en mitenkään pakota sinua jäämään", ja poistuin tilanteesta. Hän raivostui siitä tuplasti kun käsitti että minä en anele, en säikähdä, en ala vuodattaa rakkauttani enkä itkien ripustaudu, ja kuvitteli pahastuen että minä nyt sitten oikeasti haluan erota hänestä kun vastaankin tyynesti noin. En halunnut erota, mytta olin valmis eroamaan jos se olisi oikeasti hänen tahto. Eipä ole sen jälkeen uhkaillut erolla kertaakaan.

Vierailija kirjoitti:

Minun mies harrasti suhteen ekana vuonna erolla uhkailua. Pari ketaa sitä kuuntelin lähinnä ihmetellen ja yritin suhtautua ymmärtäväisesti hänen "vihanhallintaongelmaan" eli että riidan hetkellä hänellä menee "yli" ja haluaa sanoa amala asioita joita ei oikeasti tarkoita joko minua loukatakseen tai voittaakseen riidan. Lapsellista manipulointia joka tapauksessa. Sitten kyllästyin ja vastasin hänen erouhkaukseen, että "selvä, jos haluat erota, en mitenkään pakota sinua jäämään", ja poistuin tilanteesta. Hän raivostui siitä tuplasti kun käsitti että minä en anele, en säikähdä, en ala vuodattaa rakkauttani enkä itkien ripustaudu, ja kuvitteli pahastuen että minä nyt sitten oikeasti haluan erota hänestä kun vastaankin tyynesti noin. En halunnut erota, mytta olin valmis eroamaan jos se olisi oikeasti hänen tahto. Eipä ole sen jälkeen uhkaillut erolla kertaakaan.

Kiva kuulla omakohtainen kokemus uhrin kannalta.. mitä sinä ajattelit, kun miehesi uhkaili? Tiesitkö ettei hän tarkoita sitä?

Tarvisin luultavasti samanlaisen herätyksen.. että mies vaan lähtisi vaikka yrittäisin estää. Ahdistaa pelkkä ajatuskin, että hän lähtisi ja jättäisi minut yksin

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle tuli mieleen, onko sinulla itselläsi taustalla jonkinlaisia huonoja kokemuksia? Koulukiusaamista, hylkäämistä, huonoja parisuhteita? Itse olen jossain määrin traumatisoitunut menneisyydestäni ja olen joskus harrastanut tuota samaa kuin sinä, erolla uhkailua. Olen tehnyt sen varmaan hiukan eri tavalla kuin sinä, mutta joka tapauksessa kyse on samasta asiasta. Tajusin tuossa jokin aika sitten, että uhkaillessani tunnen olevani niskan päällä. Tämän kaiken taustalla lienee se tunne, etten hallitse elämääni.

Olen pyytänyt mieheltä anteeksi, ja hän on ollut kärsivällinen ja ymmärtäväinen, koska hän tietää taustani. Silti ymmärrän hyvin, jos hän päättääkin lähteä jossain vaiheessa. Haluan muuttaa käytöstäni. Sinä voisit ehkä etsiä jonkinlaista keskusteluapua, joka selkiyttäisi ajatuksia.

Saako kysyä, että miten sinä uhkailit erolla? Haluaisin niin kovasti muuttaa käytöstäni.

Lapsuuteni on ollut todella hyvä ja turvallinen. Olen seurustellut pari kertaa vakavammin ja molempina kertoina olen tullut jätetyksi. Toisessa suhteessa exä oli jonkinverran aggressiivinen, mutten usko sen liittyvän omaan sekoiluuni..

Ap

Vaikea selittää, liittyy omaan epävarmuuteeni. Esimerkiksi tuntiessani oloni epävarmaksi saatoin kysellä, olenko ruma, liian lihava, liian paljon sitä ja tuota ja liian vähän jotain muuta. Jotenkin näissä kohtauksissani päädyin aina siihen lopputulokseen, että olen huono enkä kelpaa, vaikka mies sanoikin ihan päinvastaista. Saatoin myös väittää kivenkovaan, ettei mies muka välitä minusta: "jos välittäisit ja arvostaisit, et olisi tehnyt/sanonut asiaa X silloin monta kuukautta sitten!" Muistuttelin vanhoista asioista, jotka oli jo käsitelty. Joitakin kertoja päädyin sanomaan marttyyrimaisesti "olen niin huono/ruma/kelpaamaton, että meidän pitää varmaan erota."

Eli vähän erilaista kuin sinulla, mutta pohjimmiltaan kyse on varmaan samasta asiasta. Olen päättänyt, että tämän käytöksen on loputtava.

Tuli vielä mieleen: on tietysti vaikeaa sanoa mikä johtuu mistäkin, mutta jätetyksi tuleminen ei varsinaisesti kohenna kenenkään itsetuntoa. Sinut on joskus jätetty, joten voi hyvinkin olla, että nykyisessä suhteessasi pyrit olemaan "niskan päällä" uhkailemalla erolla.

# 23

Miksi te ylipäätään riitelette? Saat kuulostamaan, niin kuin se olisi joka viikoittaista tms. Ei tuommoinen jatkuva raivoisa riitely ole mitenkään yleistä  saati välttämätöntä parisuhteessa. Onko jotain pahasti vialla, jos joudutte jatkuvasti tuohon tilanteeseen. Ei tarvi tänne vastata, mutta sinuna miettisin asiaa.

Täytyypä lisätä kun tuli yhtäkkiä mieleen..

En tiedä liittyykö tämä tähän sekoiluuni, mutta en kestä ollenkaan jos poikaystäväni torjuu seksialoitteeni. Siitä yleensä kumpuaa lumipalloefektinä isompi riita. Loukkaannun siis siitä mikäli hän ei jaksa/halua ja riita paisuu ja otan eron puheeksi.

Käsittämätöntä..

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun mies harrasti suhteen ekana vuonna erolla uhkailua. Pari ketaa sitä kuuntelin lähinnä ihmetellen ja yritin suhtautua ymmärtäväisesti hänen "vihanhallintaongelmaan" eli että riidan hetkellä hänellä menee "yli" ja haluaa sanoa amala asioita joita ei oikeasti tarkoita joko minua loukatakseen tai voittaakseen riidan. Lapsellista manipulointia joka tapauksessa. Sitten kyllästyin ja vastasin hänen erouhkaukseen, että "selvä, jos haluat erota, en mitenkään pakota sinua jäämään", ja poistuin tilanteesta. Hän raivostui siitä tuplasti kun käsitti että minä en anele, en säikähdä, en ala vuodattaa rakkauttani enkä itkien ripustaudu, ja kuvitteli pahastuen että minä nyt sitten oikeasti haluan erota hänestä kun vastaankin tyynesti noin. En halunnut erota, mytta olin valmis eroamaan jos se olisi oikeasti hänen tahto. Eipä ole sen jälkeen uhkaillut erolla kertaakaan.

Kiva kuulla omakohtainen kokemus uhrin kannalta.. mitä sinä ajattelit, kun miehesi uhkaili? Tiesitkö ettei hän tarkoita sitä?

Tarvisin luultavasti samanlaisen herätyksen.. että mies vaan lähtisi vaikka yrittäisin estää. Ahdistaa pelkkä ajatuskin, että hän lähtisi ja jättäisi minut yksin

Ap

Mitäkö ajattelin? Monia ristiriitaisia tunteita ja ajatuksia yhtäaikaa. Tulin todella surulliseksi, kuin jotain olisi mennyt sisälläni rikki. Hätäännyin että eihän hän oikeasti jätä minua. Pidin hänen uhkauta osin totena, koska en voinut uskoa että kukaan sanoisi eroa ikinä ikinä ääneen, jos ei sitä tarkoita. Toisaalta tiesin, että suuttumus puhuu hänessä, eikä hän oikeasti halua erota, joten pidin häntä lapsellisena, ja halveksin sillä hetkellä häntä, koska hän käyttää riidassa niin luuserimaisia keinoja, satuttavia ja loukkaavia sanoja joita ei saa ikinä otettua takaisin. Pidin häntä lapsellisena ja avuttomana enkä yhtään miehekkäänä (ei hyvä). Parin uhkailukerran jälkeen tunsin lähinnä välinpitämättömyyttä, että mene sitten jos niin kovin haluat, en jaksa kuulla enää yhtään loukkausta vaikka rakastankin. Olemme edelleen yhdessä, mutta pakko sanoa, että noiden erouhkailujen vuoksi en arvosta häntä niin paljon kuin muuten arvostaisin (hän on monella tapaa hyvä mies).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle tuli mieleen, onko sinulla itselläsi taustalla jonkinlaisia huonoja kokemuksia? Koulukiusaamista, hylkäämistä, huonoja parisuhteita? Itse olen jossain määrin traumatisoitunut menneisyydestäni ja olen joskus harrastanut tuota samaa kuin sinä, erolla uhkailua. Olen tehnyt sen varmaan hiukan eri tavalla kuin sinä, mutta joka tapauksessa kyse on samasta asiasta. Tajusin tuossa jokin aika sitten, että uhkaillessani tunnen olevani niskan päällä. Tämän kaiken taustalla lienee se tunne, etten hallitse elämääni.

Olen pyytänyt mieheltä anteeksi, ja hän on ollut kärsivällinen ja ymmärtäväinen, koska hän tietää taustani. Silti ymmärrän hyvin, jos hän päättääkin lähteä jossain vaiheessa. Haluan muuttaa käytöstäni. Sinä voisit ehkä etsiä jonkinlaista keskusteluapua, joka selkiyttäisi ajatuksia.

Saako kysyä, että miten sinä uhkailit erolla? Haluaisin niin kovasti muuttaa käytöstäni.

Lapsuuteni on ollut todella hyvä ja turvallinen. Olen seurustellut pari kertaa vakavammin ja molempina kertoina olen tullut jätetyksi. Toisessa suhteessa exä oli jonkinverran aggressiivinen, mutten usko sen liittyvän omaan sekoiluuni..

Ap

Vaikea selittää, liittyy omaan epävarmuuteeni. Esimerkiksi tuntiessani oloni epävarmaksi saatoin kysellä, olenko ruma, liian lihava, liian paljon sitä ja tuota ja liian vähän jotain muuta. Jotenkin näissä kohtauksissani päädyin aina siihen lopputulokseen, että olen huono enkä kelpaa, vaikka mies sanoikin ihan päinvastaista. Saatoin myös väittää kivenkovaan, ettei mies muka välitä minusta: "jos välittäisit ja arvostaisit, et olisi tehnyt/sanonut asiaa X silloin monta kuukautta sitten!" Muistuttelin vanhoista asioista, jotka oli jo käsitelty. Joitakin kertoja päädyin sanomaan marttyyrimaisesti "olen niin huono/ruma/kelpaamaton, että meidän pitää varmaan erota."

Eli vähän erilaista kuin sinulla, mutta pohjimmiltaan kyse on varmaan samasta asiasta. Olen päättänyt, että tämän käytöksen on loputtava.

Tuli vielä mieleen: on tietysti vaikeaa sanoa mikä johtuu mistäkin, mutta jätetyksi tuleminen ei varsinaisesti kohenna kenenkään itsetuntoa. Sinut on joskus jätetty, joten voi hyvinkin olla, että nykyisessä suhteessasi pyrit olemaan "niskan päällä" uhkailemalla erolla.

# 23

Luultavasti minullakin pohjautuu epävarmuuteeni.. ja voi olla, että jätetyksi tuleminen vaikuttaa edelleen. Ehkä yritän olla "jättäjä" vaikken haluakkaan erota? En ymmärrä

Ap

Vierailija kirjoitti:

Täytyypä lisätä kun tuli yhtäkkiä mieleen..

En tiedä liittyykö tämä tähän sekoiluuni, mutta en kestä ollenkaan jos poikaystäväni torjuu seksialoitteeni. Siitä yleensä kumpuaa lumipalloefektinä isompi riita. Loukkaannun siis siitä mikäli hän ei jaksa/halua ja riita paisuu ja otan eron puheeksi.

Käsittämätöntä..

Ap

Kuulostaa siltä, että sinulla on huono itsetunto, pelkäät että menetät tilannekontrollin ja pelkäät hylätyksi tulemista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kotonasi käsiteltiin riitoja? Vai käsiteltiinkö ollenkaan? Voisiko taitamaton riitelytapasi olla jotenkin lähtöisin kotoa opittuna? Omalla kohdalla löysin avaimen tuosta, ymmärsin etten osannut käsitellä vaikeita tilanteita, muuta kuin uhkailemalla erolla. Käsittelin asiaa kumppanini kanssa, selvittelimme yhdessä jopa molempien kotioppeja. Mitä enemmän saimme tietoa netistä, alkoi palaset loksahtamaan paikoilleen. Niinsanotusti vapauduimme kotikasvatuksen kahleista ja aloimme elämään toisiamme arvostaen, avoimesti kaikesta puhuen, onnellisina. Poistimme lähipiiristä henkisen väkivallan "kasvattajat", se oli hinta, mutta se kannatti.

Ihana kuulla, että olet selvinnyt tuosta.

Kotona meillä ei kyllä kauheasti riidelty, paitsi teini-iässä jonkinverran. En muista kertaakaan nähneen vanhempieni riidelleen. He erosivat kun muutin omilleni 18 vuotiaana

Ap

Ei meilläkään riidelty kotona, vaan oltiin lähinnä hiljaa mökötettiin, sieltä ne ongelmat kumpusivatkin. Henkistä väkivaltaa oli ja paljon. Kannattaisi tutkia kotioloja, mistä kaikki on lähtöisin. Helposti sitä ajattelee, ettei siellä ole ongelmaa, mutta se johtuukin siitä, ettei ymmärrä sen ongelman olevan lähtöisin sieltä. Ei ymmärrä, kun ei tiedä. Vasta kun törmäät aihetta koskeviin asiakirjoituksiin, ensijärkytyt, mutta siitä se tutkimusretkin sitten lähtee.

1. Puhu poikaystäväsi kanssa asiasta avoimesti silloin kun ette riitele, kun tunteet ovat rauhalliset.

2. Kun riitelette ja meinaat möläyttää asian, sulje silmät, liimaa huuleet yhteen ja vedä pariin kertaan syvään henkeä. Keskity miettimään mitä OIKEASTI haluat sanoa, sanoja joiden takana voit seistä.

Voit kokeilla myös kertoa, että nyt on se tilanne jolloin minun tekisi mieli sanoa, että meidän pitäisi erota. Tällöin saat sanottua ne sanat, mutta poikaystäväsi tietää (jos olet keskustellut hänen kanssaan), että et oikeasti halua erota, tekisi vain mieli sanoa niin. Tärkeintä olisi kuitenkin tuossa vaiheessa oikeasti vetää henkeä ja rauhoittua hieman. Sen oppii harjoittelemalla. Samalla opit tunnistamaan koska sinusta tuntuu että alkaa mennä yli, ja pystyt rauhoittamaan itseäsi hyvissä ajoin. Itse joskus jos riita tulee puhelimessa isken luurin korvaan estääkseni itseäni sanomasta idioottimaisuuksia. Hetken päästä soitan ja riitaa jatketaan niin että molemmat ovat saaneet hetkisen aikaa. Toisinaan myös painun ulos ja riitelen tekstiviesteillä. Viestiä naputtaessa ehtii miettiä mitä oikeasti haluaa sanoa, eikä toisen naama ja äänensävyt ärsytä lisää. Parhaimmillaan toinen istuu makkarissa ja toinen omassa pihassa ja lähetellään viestejä.. Ei toki toimi kaikilla, meillä tuo on estänyt usean riidan eskaloitumisen kärpäsestä härkäseksi.

Vierailija kirjoitti:

Miksi te ylipäätään riitelette? Saat kuulostamaan, niin kuin se olisi joka viikoittaista tms. Ei tuommoinen jatkuva raivoisa riitely ole mitenkään yleistä  saati välttämätöntä parisuhteessa. Onko jotain pahasti vialla, jos joudutte jatkuvasti tuohon tilanteeseen. Ei tarvi tänne vastata, mutta sinuna miettisin asiaa.

Ei ole aivan joka viikoittaista sentään.. ehkä 4 kertaa tämän vuoden aikana olen sortunut tuohon. Mikä on siis paljon. Riidat johtuvat usein torjutuksi tulemisesta.. ei ole oikeita ongelmia, pieni kina vaan kasvaa ja kasvaa.. ja siis riitelen yksin. Poikaystävä vaan ihmettelee ja koittaa puolustautua..

Ap

Googlaa nämä tunnelukot: hylkääminen, tunnevaje, vajavuus. Uskon, että löydät itsesi noista tunnelukoista. Lue noiden kuvauksia ja mistä juontavat juurensa, niin ymmärrät itseäsi paremmin.

Minusta tuo tilanne on harvinaisen selvä. Kun riitelette koet epävarmuutta suhteestanne. Samaa epävarmuutta koet jo kun mies ei suostukaan seksialoitteeseesi. Pelkäät jätetäänkö sinut taas ennemmin tai myöhemmin.

Kun riitelet miehesi kanssa ja uhkailet erosta haluat oikeasti vain kuulla mieheltäsi että ei, hän ei ole eroamassa sinusta. Sinun täytyy saada siihen varmistus uudelleen ja uudelleen ja siksi käytät tätä eroamisuhkausta kerta toisensa jälkeen. Jos riitelisitte ja et uhkailisi erolla jäisi sinulle epävarma fiilis että rakastaako se nyt minua varmasti yhä niin ettei jätä minua.

Sen sijaan että uhkailet erolla sinun kannattaisi istua miehen kanssa alas ap ja senkin uhalla että tämä mies sinut myös joskus jättää uskaltaa avautua tunteistasi. Että rakastat häntä todella paljon ja että sinua välillä pelottaa että hänkin jättää sinut kuten ne aikaisemmat jättivät. Ja siksi suutut joskus niin paljon ja puhut eroamisesta. Ja pyydät mieheltä anteeksi. Jos mies oikeasti rakastaa sinua hän haluaa varmasti miettiä kanssasi miten voitte yhdessä saada olosi paremmaksi ettei sinun pitäisi niin pelätä miehen lähtemistä.

Vierailija kirjoitti:

Täytyypä lisätä kun tuli yhtäkkiä mieleen..

En tiedä liittyykö tämä tähän sekoiluuni, mutta en kestä ollenkaan jos poikaystäväni torjuu seksialoitteeni. Siitä yleensä kumpuaa lumipalloefektinä isompi riita. Loukkaannun siis siitä mikäli hän ei jaksa/halua ja riita paisuu ja otan eron puheeksi.

Käsittämätöntä..

Ap

Käytöksesi liittyy vallankäyttöön. Kuin sisälläsi olisi jokin niin kovettunut jossain elämänvaiheessa, ettet ole oppinut kommunikoimaan seksissä, eli kuuntelemaan toisen aisteja, tunteita, haluja.