Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mitä tekemättä jättämistä kadutte? Tai miten tahtoisitte muuttaa elämäänne?
01.10.2016 |
Olen 2-kymppinen ja nyt aikuisuuden alkutaipaleella olen alkanut pohtimaan tällaisia.
Onko jotain, minkä tekemättä jättämistä kadutte? Kysyn näinpäin, koska tehtyä ei ainakaan saa tekemättömäksi. :) Ja jos voisitte, miten muuttaisitte elämäänne, vai oletteko 100% tyytyväisiä?
Mulla on nyt sellainen vapaus ja kauheus, että maailma on avoin, mutten tiedä mikä ovi pitäisi avata. Haluaisin kuulla teidän tarinoitanne.
Kommentit (54)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kadun sitä, että en kohdistanut nuoruuden energiaani johonkin hyödylliseen. Hilluin päättömänä kartsalla,saamatta ainakaan mitään hyvää aikaan. Olisimpa opiskellut kunnon ammatin, harrastanut jotakin liikuntaa, matkustellut ym. Nyt sen luissaan tuntee.
No jos et olisi hillunut kartsalla vaan olisit ollut uraputkessa, niin katuisit nyt elämätöntä nuoruutta. Voit vielä opiskella ammatin ja tehdä muita asioita.
Itse en koskaan hillunut missään, vaan opiskelin tai olin sängyn pohjalla masentuneena, ja nyt tuntuu että kaikilla muilla oli hieno nuoruus paitsi minulla. Ei mitään muisteltavaa.
Kannattaa yhdistää kummatkin: opiskella ahkerasti, olla aktiivinen opiskelijajärjestöissä, osallistua tapahtumiin ja bileisiin, tutustua moniin ihmisiin. Kannattaa lähteä vaihtoon, olla sielläkin aktiivinen, tutustua paikalliseen kulttuuriin ja ihmisiin, bilettää ja opiskella kieltä.
Lisäksi kannattaa harrastaa jotain urheilulajia, mieluiten joukkuelajia tai ainakin treenata yksilölajia porukassa, koska siinäkin saa ystäviä samalla.
Kannattaa siis tehdä niin paljon kuin ehtii ja tehdä kaikkea täysillä. Vähemmälle kannattaa jättää palstailu, netissä surffailu, tv:n katselu ja tyhjänpäiväinen oleilu.
Näinhän se on. Harmi vaan kun nyt ei enää pysty palaamaan parikymppiseksi opiskelijaksi.
Tosin en tiedä tekisikö sittenkään toisin, vaikka pystyisi palaamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Väärään koulutukseen menin minäkin. Nyt valitsisin käytännön ammatin, jolla saa aina töitä, esim. lääkäri.
Ja aloittaisin säästämisen ja sijoittamisen heti ekasta palkasta, pitäisin kulut alhaalla ja sijoittaisin kaiken ylimääräisen. Ja eläkkeelle nelikymppisenä. Taloudellinen riippumattomuus on kova sana myöhemmin elämässä.
Etten lähteny ulkomaille. Nuorena ilman mitään velvollisuuksia olisi pitänyt mennä, avartaa maailmaa ja tulla rohkeammaksi. Mutta aina oli jokin tekosyy, raha taikka koulu, mutta olisi pitänyt ajatella, että koulun ehtii saamaan valmiiksi vuottakin myöhemmin ja opintolaina matkustamiseen. Äitini erityisesti aina pelotteli maailmasta ja kauhisteli, kun kerroin haluavani lähteä esim. Austraaliaan. Kertoi mm. Suureen ääneen kuinka suoraan sanotusti vihaa näitä ikuisia opiskelijoita.
Yksi asia mistä olen ylpeä, on se, etten välittänyt äitini sanoista koulun kohdalla. Vaihdoin koulua lukion jälkeen 2 kertaa ennenkuin löysin alani. Oli äidille kova paikka, kun en ekasta koulusta valmistunut. Nyt teen työkseni sitä mitä haluan ja maisterinpaperit kourassa ekana naisena äitini puolelta. Äiti sanoi kerran, että pitää tyytyä siihen mitä saa, kun en ekalla kerralla yliopistoon päässyt eli olisi tyytyä ekaan koulupaikkaan, vaikka se olisi ollut täyttä kuraa. En lannistunut, vaan sain enemmän voimaa yrittää kovempaa seuraavalla kerralla ja sisään mentiin eikä edes rima ollut lähelläkään.
En kyllä kadu mitään, koska en usko, että olisin voinut tehdä elämässäni mitään toisin. Mutta jos mietin, mitkä asiat ovat hyödyllisiä nuorelle ihmiselle, mieleeni tulee itsetuntemuksen kehittäminen, oman toimintarepertuaarin kasvattaminen (hankkiudu eroon ajatuksista: "En voi tehdä noin, koska olen X-tyyppinen ihminen"), ihmissuhteiden solmiminen, opiskelutaitojen opettelu, oman maun kehittäminen (taiteissa, kulttuurissa, ruoassa), hauskanpito, liikunta, riittävä uni ja se, että oppii ottamaan vastaan sitä hyvää, jota maailma tarjoaa sinulle joka päivä.
Kadun turhaa itsekritiikkiä ja häpeilyä. Kaikkea sitä aikaa, jonka vietin miettien "litteää" takamustani/"huonoja" silmäripsiäni/"kauheita" vatsamakkaroita/mitä tahansa todella hölmöä.
Todellisuudessa olin mitä ihanin ja tosi nätti. Nyt 10+ vuotta myöhemmin säälittää nuori minäni epävarmuuksineen.
Mitä kaikkea järkevämpää olisinkaan saanut aikaan jättämällä itsesyytökset pois.
Mitä enemmän tulee ikää, sen vähemmän kiinnostaa muiden mielipiteet minusta ja elämästäni. Kukaan muu ei elä minun elämääni tai minun päätösteni kanssa. Kukaan toinen ei käy iltaisin nukkumaan kantaen vastuuta minun valinnoistani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kadun sitä, että lähdin liian nuorema väärän miehen matkaan. Siinä jäi opiskelut ja kaikki ystävät, suku.
Sitten kuvittelin, että aina tulee se parempi aika, lapsia syntyi ja mies vannoi aikojen muuttuvan paremmaksi. Kyllähän ne muuttuivat, kun 41 vuotiaana älysin hakea eron.
Nyt olen terveyden menettänyt ja uudelleen koulutuksessa. Toki olen elämänkumppaninkin löytänyt, mutta olisihan tuo elämä voinut olla helpompaa toisenlaisen miehen rinnalla..
Kadun täysillä tuota, mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi joten parempi elää vain tässä päivässä.
Hankalaa, näin itsekin parikymppisenä joka pohtii mm. kestävän parisuhteen merkitystä, kun osa sanoo katuvansa ettei nuorena solminut kestävää parisuhdetta ja toinen että kaduttaa liian nuorena vakiintuminen :/ Kai se voi olla niinkin, että kumman vaan valitsee, uskoo että se toinen vaihtoehto olisikin ollut parempi...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kadun sitä, että en pitänyt lähes maksettua yksiötä itselläni, vaan sijoitin varat yhteiseen asuntoon naimisiin mennessä. Hankkikaa naiset oma omaisuus, niin säästytte paljolta harmilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kadun sitä, että en kohdistanut nuoruuden energiaani johonkin hyödylliseen. Hilluin päättömänä kartsalla,saamatta ainakaan mitään hyvää aikaan. Olisimpa opiskellut kunnon ammatin, harrastanut jotakin liikuntaa, matkustellut ym. Nyt sen luissaan tuntee.
No jos et olisi hillunut kartsalla vaan olisit ollut uraputkessa, niin katuisit nyt elämätöntä nuoruutta. Voit vielä opiskella ammatin ja tehdä muita asioita.
Itse en koskaan hillunut missään, vaan opiskelin tai olin sängyn pohjalla masentuneena, ja nyt tuntuu että kaikilla muilla oli hieno nuoruus paitsi minulla. Ei mitään muisteltavaa.
Kannattaa yhdistää kummatkin: opiskella ahkerasti, olla aktiivinen opiskelijajärjestöissä, osallistua tapahtumiin ja bileisiin, tutustua moniin ihmisiin. Kannattaa lähteä vaihtoon, olla sielläkin aktiivinen, tutustua paikalliseen kulttuuriin ja ihmisiin, bilettää ja opiskella kieltä.
Lisäksi kannattaa harrastaa jotain urheilulajia, mieluiten joukkuelajia tai ainakin treenata yksilölajia porukassa, koska siinäkin saa ystäviä samalla.
Kannattaa siis tehdä niin paljon kuin ehtii ja tehdä kaikkea täysillä. Vähemmälle kannattaa jättää palstailu, netissä surffailu, tv:n katselu ja tyhjänpäiväinen oleilu.
Näinhän se on. Harmi vaan kun nyt ei enää pysty palaamaan parikymppiseksi opiskelijaksi.
Tosin en tiedä tekisikö sittenkään toisin, vaikka pystyisi palaamaan.
Mulla ei olisi pienintäkään epäselvyyttä siitä tekisinkö ihan kaiken toisin, jos nyt pääsisin palaamaan 15-vuotiaaksi ja peruskoulun vikalle. Nämä viimeiset 25 vuotta (siis voi apua!) on mennyt aivan hukkaan ja niin perseelleen kuin vaan olla ja voi.
N40
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kadun muutamaa yhdenyönjuttua, alkoholin käyttöäni kadun, taitamattomuuttani ystävyyssuhteissa kadun, olen nyt hyvin yksinäinen.
Itseasiassa olen hyvin masentunut, mietin itsemurhaa joka päivä, vielä on pidätellyt jo aikuiset lapseni, siis se, miten rakasta se olisi heille.
Olen inhottava ihminen, kateellinen, huono ja saamaton. Ajattelen että pitää muuttaa käytöstäni, mutta en jotenkin osaa. Itsetuntoni on nollassa, puhuttelee itseäni paskaksi.
Anteeksi avautumiseni, ihan väärä foorumi.
Kaduttaa, että olen hiljaa suostunut muiden toiveisiin ja pyyntöihin, tuntematta oikeutta sanoa tai tehdä mitä itse haluaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anteeksi, mutta MILLÄ palstalla tässä nyt ollaan? Siis eihän näissä vastauksissa ole mitään aaveemaista. Olen pettynyt, odotuksiini ei ole vastattu.
Kiitos taas kaikille. Täällä on tosi monta itseäni puhuttelevaa pointtia noussut esiin.
t.Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni on aina ollut asenne että ei voi tietää jos ei yritä. Olen puskenut läpi koulut maisteriin asti ( hakenut viisi vuotta haluamalleni alalle kunnes vihdoin pääsin), valmistumisen jälkeen lähdin ulkomaille etsimään alani töitä ja aluksi oli pirun hankalaa. Monet kerrat itkin solu-asuntojen lattialla (aivan kamalissa läävissä jota tuskin edes Suomesta löytyy) tehden paskaduunia. En kuitenkaan luovuttanut. Vuosia myöhemmin opin kielen, sain oman alani unelmatyön ja löysin miehen. Nyt on omistusasunto miehen kanssa täällä unelma maassa, on unelmatyö ja lapsia. Suomessa käyn vähintään neljästi vuodessa vanhuksia tapaamassa. Vaikka kaikkeen tähän meni monta vuotta ja lähes nyt 50-vuotiaana voin sanoa olevani onnellinen, en kadu mitään.
Ei elämässä auta kuin puskea eteenpäin vaikka verenmaku suussa, näin jälkikäteen ei yleensä kaduta kun niiden unelmien eteen on tehty duunia ja ne on saavutettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kadun sitä, että en kohdistanut nuoruuden energiaani johonkin hyödylliseen. Hilluin päättömänä kartsalla,saamatta ainakaan mitään hyvää aikaan. Olisimpa opiskellut kunnon ammatin, harrastanut jotakin liikuntaa, matkustellut ym. Nyt sen luissaan tuntee.
No jos et olisi hillunut kartsalla vaan olisit ollut uraputkessa, niin katuisit nyt elämätöntä nuoruutta. Voit vielä opiskella ammatin ja tehdä muita asioita.
Itse en koskaan hillunut missään, vaan opiskelin tai olin sängyn pohjalla masentuneena, ja nyt tuntuu että kaikilla muilla oli hieno nuoruus paitsi minulla. Ei mitään muisteltavaa.
Kannattaa yhdistää kummatkin: opiskella ahkerasti, olla aktiivinen opiskelijajärjestöissä, osallistua tapahtumiin ja bileisiin, tutustua moniin ihmisiin. Kannattaa lähteä vaihtoon, olla sielläkin aktiivinen, tutustua paikalliseen kulttuuriin ja ihmisiin, bilettää ja opiskella kieltä.
Lisäksi kannattaa harrastaa jotain urheilulajia, mieluiten joukkuelajia tai ainakin treenata yksilölajia porukassa, koska siinäkin saa ystäviä samalla.
Kannattaa siis tehdä niin paljon kuin ehtii ja tehdä kaikkea täysillä. Vähemmälle kannattaa jättää palstailu, netissä surffailu, tv:n katselu ja tyhjänpäiväinen oleilu.
Näinhän se on. Harmi vaan kun nyt ei enää pysty palaamaan parikymppiseksi opiskelijaksi.
Tosin en tiedä tekisikö sittenkään toisin, vaikka pystyisi palaamaan.
Mulla ei olisi pienintäkään epäselvyyttä siitä tekisinkö ihan kaiken toisin, jos nyt pääsisin palaamaan 15-vuotiaaksi ja peruskoulun vikalle. Nämä viimeiset 25 vuotta (siis voi apua!) on mennyt aivan hukkaan ja niin perseelleen kuin vaan olla ja voi.
N40
Jos sinut asetetaan tilanteeseen, jossa sinulla on 15-vuotiaan itsesi aivot ja elämänkokemukset, teet aivan samat valinnat uudelleen. Se, mitä nelikymppinen nainen tekisi peruskoulun lopussa, on aika epäoleellista.
Vierailija kirjoitti:
Kaduttaa ihan helvetisti, etten mennyt lukioon peruskoulun jälkeen! Menin kauppikseen... Olin sellainen 8-9 oppilas ja menin vaan kauppikseen siitä syystä, että paras ystäväni meni sinne myös. Olen oikeasti luonteeltani pohtiva lukijatyyppi. Nyt sen olen hokannut. Kauppiksen kävin läpi oikeasti lukematta ja miltei joka aineesta sain täydet. Olen tehnyt töitä kaupan kassalla, toimistohommissa ja nyt tuntuu, etten oikeasti ole mikään asiakaspalvelija, vaan haluaisin yliopistoon lukemaan jotain ihan muuta alaa. Taidan käydä iltalukion. N24
Ilmoittaudu nettilukioon!
Että olisin käynyt koulun 7v sitten loppuun, 6kk jäljellä. Sensijan tein 2 lasta lisää ja koulu on edelleen kesken. Hirvittää jo ajatus että tammikuussa mun pitää opiskella 4 lapsen kanssa, onneksi vaan sen puoli vuotta..
Vierailija kirjoitti:
Etten lähteny ulkomaille. Nuorena ilman mitään velvollisuuksia olisi pitänyt mennä, avartaa maailmaa ja tulla rohkeammaksi. Mutta aina oli jokin tekosyy, raha taikka koulu, mutta olisi pitänyt ajatella, että koulun ehtii saamaan valmiiksi vuottakin myöhemmin ja opintolaina matkustamiseen. Äitini erityisesti aina pelotteli maailmasta ja kauhisteli, kun kerroin haluavani lähteä esim. Austraaliaan. Kertoi mm. Suureen ääneen kuinka suoraan sanotusti vihaa näitä ikuisia opiskelijoita.
Yksi asia mistä olen ylpeä, on se, etten välittänyt äitini sanoista koulun kohdalla. Vaihdoin koulua lukion jälkeen 2 kertaa ennenkuin löysin alani. Oli äidille kova paikka, kun en ekasta koulusta valmistunut. Nyt teen työkseni sitä mitä haluan ja maisterinpaperit kourassa ekana naisena äitini puolelta. Äiti sanoi kerran, että pitää tyytyä siihen mitä saa, kun en ekalla kerralla yliopistoon päässyt eli olisi tyytyä ekaan koulupaikkaan, vaikka se olisi ollut täyttä kuraa. En lannistunut, vaan sain enemmän voimaa yrittää kovempaa seuraavalla kerralla ja sisään mentiin eikä edes rima ollut lähelläkään.
Onko äitisi Lapista?
Alue: Aihe vapaa
Jos olisin hakenut vuotta aiemmin yliopistoon, niin se olisi ollut parempi. Mutta toisaalta ei voi tietää, olisinko silloin löytänyt samalla tavalla kavereita tai mitä muuta se olisi muuttanut elämästäni huonompaan.