Lue keskustelun säännöt.
Luin ADHD-aikuisen selviytymisoppaan ja se oli kuin suoraan elämästäni!
01.10.2016 |
Lainasin kirjastosta kyseisen oppaan ja tuntuu, että siihen olisi tiivistetty koko elämäni. Jatkuva myöhästely, selittämätön ulkopuolisuuden tunne, tavaroiden hukkaaminen, opiskeluihin liittyvät ongelmat, ihmissuhdeongelmat, rönsyilevä puhe ja ajatuksen pätkiminen... Monia yksittäisiä ongelmia, joille olen elämäni aikana keksinyt mitä ihmeellisempiä selityksiä, vaikka on olemassa yksi mahdollinen selitys, joka kattaisi kaiken.
Nyt pohdinkin, että mitä teksin seuraavaksi asian suhteen. Pääsisikö terveyskeskuksen kautta tutkimuksiin vai pitäisikö mennä yksityiselle? Kannattaako aikuisena edes tutkia tällaista, kun olen kuitenkin joten kuten selviytynyt opinnoista yms? Tosin tämänhetkisissä opinnoissani on noussut täydellisesti seinä vastaan.
Kommentit (52)
Vierailija kirjoitti:
Onko ap sulla siis koko elämän ollut näitä oireita? Vaikka ADD/ADHD todetaan varsinkin naisilla usein vasta aikuisiällä niin oireita on silti pitänyt olla läpi elämän. Jos ei ole rahasta kiinni, niin yritä hakeutua yksityiselle ADHD:n erikoistuneelle neurologille testeihin. Itse olin kunnallisella psykologilla, jolla ei ollut minkäänlaista tietämystä asiasta ja silti muka osasi kertoa että en varmastikaan ole ADD, vailka tiedän itse 100%:n varmasti olevani.
Joo kannattaa miettiä missä tutkimuksiin hakeutuu. Lapsellamme psykologi teki testejä ja oli sitä mieltä, ettei mitään Aspergeriä voi olla ja tämä riittääkin tästä. Siis tämä sellaisen ihmisen mielipide, joka ei edes tee diagnoosia, lääkäri tekee. Koululääkäri oli aiemmin sanonut, että pääsemme lastenneurologille, kun testit on tehty ja tähän vedoten saimme sitten kuitenkin lääkäriajan ja tämä sanoi, että selvä Asperger on. Huoh.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voi kamala, minullakin on näitä ollut: "Jatkuva myöhästely, selittämätön ulkopuolisuuden tunne, tavaroiden hukkaaminen, opiskeluihin liittyvät ongelmat, ihmissuhdeongelmat, rönsyilevä puhe ja ajatuksen pätkiminen..."
Luulin, että:
- jatkuva myöhästely johtui liikaa kasatusta arjesta ja priorisointiongelmista, välinpitämättlmyydestä, kotoa opittua.
- selittämätön ulkopuolisuuden tunne johtui etten ollut narsistivanhempieni kanssa tekemisissä, sama tunne oli kun olin tekemisissä, ei ollut tukiverkkoa.
- tavaroiden hukkaaminen johtui kodin epäjärjestyksestä, priorisointi -vanhemmat veivät liikaa aikaa.
- opiskeluihin johtuvat ongelmat johtuivat kotioloistani, samoin ihmissuhdeongelmat
- rönsyilevä puhe ja ajatuksen pätkiminen johtui jatkuvasta vanhempieni aiheuttamasta ahdistuksesta yhdistettynä työkiireisiin, sekä univajeisiin.
Onko minulla kuitenkin adhd? Miten ihminen reagoi sitten normaalisti narsistivanhempien toimintoihin?
Olen kyllä parantunutkin tästä taudista, kun jätin narsistivanhemmat menneeseen elämään ja aloin elää omaa, turvallista ja onnellista elämää.
Voihan sulla ihan hyvin olla, kannattaa tutkituttaa. Itselläni ainakin, kun ensimmäisen kerran n. 7 vuotta sitten luin kyseisestä oireyhtymästä niin tuli aikamoinen valaistuminen ja sitten etsinkin kaiken mahdollisen tiedon ja olin aivan varma, että mulla on ADD.
On ikivanha totuus, että osa kansasta löytää kaikki oireet itsestään lääkärikirjaa tutkiessaan. Koskee erityisesti naisia. En olisi kuitenkaan uskonut että tähän sortuisi enää kukaan tänä valistuneena aikana, mutta nyt tämänkin keskustelun kirjoittajista noin puolet on ADHD-vammaisia.
Kaikissa meissä asuu pieni adhd, olemmehan ihmisiä. :D Seuraavaksi kehitellään vanhemmille lääke tunnekylmyyteen, eiku ei se käykään. Silloinhan loppuisi lapsuustraumaisten terapiakäynnit ja masennuslääkkeiden myynti romahtaisi. Eli, jostain terveestä seurauspiirteestä pitäisi kehittää sairaus, joka myy eli uppoaa perusjamppaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi kamala, minullakin on näitä ollut: "Jatkuva myöhästely, selittämätön ulkopuolisuuden tunne, tavaroiden hukkaaminen, opiskeluihin liittyvät ongelmat, ihmissuhdeongelmat, rönsyilevä puhe ja ajatuksen pätkiminen..."
Luulin, että:
- jatkuva myöhästely johtui liikaa kasatusta arjesta ja priorisointiongelmista, välinpitämättlmyydestä, kotoa opittua.
- selittämätön ulkopuolisuuden tunne johtui etten ollut narsistivanhempieni kanssa tekemisissä, sama tunne oli kun olin tekemisissä, ei ollut tukiverkkoa.
- tavaroiden hukkaaminen johtui kodin epäjärjestyksestä, priorisointi -vanhemmat veivät liikaa aikaa.
- opiskeluihin johtuvat ongelmat johtuivat kotioloistani, samoin ihmissuhdeongelmat
- rönsyilevä puhe ja ajatuksen pätkiminen johtui jatkuvasta vanhempieni aiheuttamasta ahdistuksesta yhdistettynä työkiireisiin, sekä univajeisiin.
Onko minulla kuitenkin adhd? Miten ihminen reagoi sitten normaalisti narsistivanhempien toimintoihin?
Olen kyllä parantunutkin tästä taudista, kun jätin narsistivanhemmat menneeseen elämään ja aloin elää omaa, turvallista ja onnellista elämää.
Voihan sulla ihan hyvin olla, kannattaa tutkituttaa. Itselläni ainakin, kun ensimmäisen kerran n. 7 vuotta sitten luin kyseisestä oireyhtymästä niin tuli aikamoinen valaistuminen ja sitten etsinkin kaiken mahdollisen tiedon ja olin aivan varma, että mulla on ADD.
Ei ole mulla adhd, eikä add. On vain terve pää ja ruumis. Kerran vuodessa kevyt flunssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mullakin nämä samat ongelmat. Olen ihan helvetillisessa noidankehässä, jossa en saa töitä/pärjää osaamiseni mukaisissa töissä keskittymisongelmien takia, mutta samalla ilman töitä ei ole varaa käydä niissä tutkimuksissa, jotta saisin töitä tai voisin opiskella työllistävämmän tutkinnon. (Ja ei ole varaa ei tarkoita, että yrittäisin pihtailla rahojani, vaan jo ensikäynti maksaisi enemmän kuin kuukauden ruokarahat.)
Julkiselta puolelta minut käännytettiin pois/jätettiin jonkin jonon perälle tilanteen tarkistamista varten joskus vuoden päästä, ja tavallaan ymmärrän, jos siellä on hirveästi lapsia ja nuoria, joille se avun saaminen on tärkeämpää.
Keskittymisongelmia on ollut aina. Toisaalta en ole ikinä ollut ylivilkas. Ilman tietokoneen ja puhelimen muistutustoimintoa en selviytyisi edes päivittäisistä velvollisuuksista, kodin ylläpito ym. asiat vaatii sitä, että vaatteita, astioita ja tavaroita on kaikkia vain ihan minimäärä, jolloin niistä ei pysty tulemaan sotkua. Välillä olen elänyt täyden kaaoksen seassa, mutten silti ole kyennyt sitä oikomaan.
Nuo kotiasiat nyt menisivät, mutta tämä töidensaanti. Opiskelut sain hoidettua rimaa hipoen ja välillä lisätukea pyydellen. Kaikessa on sellainen alisuorittaminen, että en saa annettua parastani vaan teen viime tingassa jotain sinne päin. Edes maailman mielenkiintoisimpiin kursseihin en kyennyt keskittymään tai sitten keskityin johonkin epäolennaiseen pikkuseikkaan ja se pääasia jäi huomiotta. Töissä jouduin tekemään salaa ylitöitä, jotta saisin edes minimityöt tehtyä (ja minulle on aina annettu reilusti aikaa, vika oli minussa.)
Ne tutkimukset auttaisivat siinäkin mielessä, että jos paljastuu, että adhd:tä ei ole, vaan olenkin älykkyydeltäni tyhmä ja siksi mikään ei onnistu, niin sitten ainakin tietäisin. Voisi lopettaa haaveet siitä, että joskus saisi tehdä kivoja tai neutraaleja töitä.
Olen täysin samassa tilanteessa tällä hetkellä. Jotta pystyisin tekemään töitä tarvitsisin kenties apua ja lääkehoitoa mutta, jotta saisin apua pitäisi olla rahaa, jotta tutkimuksiin pääsisi. Jokin fb-ryhmä tai vastaava olisi hyvä, en kaipaa mitään "virallisia" AD/HD Fb- ryhmiä, jossa on tuhansia jäseniä, vaan jotakin pienimuotoista, jolloin pystyisi itsekin avautumaan, koska omille läheisille tästä on ihan mahdotonta puhua. Olisi kiva jakaa kokemuksia ja selviytymisvinkkejä sellaisten kanssa, jotka ovat samassa tilanteessa.
Vierailija kirjoitti:
Kaikissa meissä asuu pieni adhd, olemmehan ihmisiä. :D Seuraavaksi kehitellään vanhemmille lääke tunnekylmyyteen, eiku ei se käykään. Silloinhan loppuisi lapsuustraumaisten terapiakäynnit ja masennuslääkkeiden myynti romahtaisi. Eli, jostain terveestä seurauspiirteestä pitäisi kehittää sairaus, joka myy eli uppoaa perusjamppaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Millainen hoito teihin on tehonnut?
Kaikkien nettitestien mukaan minulla on ADHD, mutta en pitäisi niitä välttämättä kovin luotettavina.
Toisella vanhemmallani on diagnosoitu ADHD. Lapsuuteni oli yhtä sekavaa kaaosta. Olen myöhemmin miettinyt paljon onko ongelmani peräisin siitä että kotonani ei autettu missään eikä annettu kovin hyviä eväitä elämän vai onko minussa itsessäni joku perustavanlaatuinen häiriötila. Molemmat siis toki mahdollisia. Nämä seikat ehkä puoltaisivat että minulla on ADHD:
-Olen aina myöhässä kaikkialta, en muista yhtään mitään ilman kalenteriani/listoja/ylöskirjoittamista.
-Olen kuulemma motorisesti todella levoton, heilutan aina jalkaa, kättä, vaihdan istuma-asentoa, joskus on kommentoitu ettei samalla sohvalla voi keskittyä vaikkapa elokuvan katsomiseen kun koko ajan venkoilen, ja tällaista kommenttia tullut ihan siis aikuisiällä.
-Minua kuvaillaan sählääjäksi.
-Unohtelen jatkuvasti mitä olin tekemässä, vaikea saada mitään asioita loppuun ja monesti aloitan tekemään uusia asioita ennen kun edelliset on valmiina.
-Minulta on koko ajan jotain hukassa ja kotini on yksi iso kaaospesäke.
-Kärsin jatkuvista uniongelmista mitkä voi kyllä aiheuttaa myös edelläolevia ongelmia. Varsinkin nukahtaminen on tosi vaikeaa ja aamulla sitten nukun helposti pommiin. Aikaiset aamut ei sovi lainkaan!
-Olen jättänyt kaksi korkeakoulututkintoa kesken. Jossain vaihessa opiskelut vaan alkoivat tuntua täysin mahdottomille, en olisi saanut mitenkään suoritettua opintoja vaaditussa aikataulussa. Ongelmia hajamielisyyden yms kanssa on ollut kaikilla kouluasteilla, jo ensimmäisestä koululuokasta lähtien.
-Olen aistiyliherkkä, kaikki melu, kirkkaat valot yms häiritsee, viihdyin mielelläni yksin ja isossa porukassa oleminen tuntuu uuvuttavalle.
-Menetän hermoni kaikkien kela yms lomakkeiden kanssa, lykkään tällaisia tehtäviä viime tippaan asti ja ylikin...
-Ylikeskityn niihin asioihin jotka kiinnostaa ja välillä tuntuu etten huomaa silloin enää mitään muuta. Sitten taas vähemmän motivoiviin asioihin on todella todella vaikea keskittyä!
Mille tämä lista muista vaikuttaa? Tarvitsisin todellakin apukeinoja elämänhallintani parantamiseen. Olen lääkitysvastainen enkä suostu ottamaan mitään lääkityksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kävin lähemmäs 3-kymppisenä testeissä. Samoin mieheni. Kumpikin sai adhd-diagnoosin ja elämä mullistui. Uudelleenkouluttauduimme kumpikin heti, entiset alisuoriutujat erinomaisella menestyksellä (minä sekä AMK:n, joka olikin sitten liian vähän vaadittu itseltäni ja sittemmin yliopiston), ja koko elämä on mennyt ihan uusiksi. Tuo testeihin meno oli elämän paras päätös. Tai no, vasta tuon jälkeen sain elämäni viimein itselleni, toimintaterapiasta ja lääkkeistä on ollut aivan korvaamaton apu. Ihanaa kun en ole enää aamusta iltaan väsynyt ja opin uusia asioita ihan käsittämättömän nopeasti (=normaalilla tahdilla kun osaan nykyisin keskittyä)!
Minäkin olen selittänyt näitä eri oireita mitä ihmeellisimmillä selityksillä aina horoskoopista lähtien. Ihminen kehittää erilaisia selviytymiskeinoja, joista osa on haitallisia ja osa hyödyllisiä. Itse olen onnistunut kehittämään pelkkiä haitallasia. Pienten lasten äitinä on pakko pitää jonkinlainen siisteystaso ja pitää lasten asiat järjestyksessä. Omat asiani ovat täysin retuperällä, koska en vain jaksa/ saa aikaiseksi hoitaa niitä. Tarkoitukseni olisi myös hakeutua opiskelemaan, mutta pääsykokeissa ja niihin valmistautumisessa on tie noussut pystyyn. Nykyisessä työssäni jatkaminen käy pitemmän päälle mahdottomaksi.
ap