Lue keskustelun säännöt.
Luin ADHD-aikuisen selviytymisoppaan ja se oli kuin suoraan elämästäni!
01.10.2016 |
Lainasin kirjastosta kyseisen oppaan ja tuntuu, että siihen olisi tiivistetty koko elämäni. Jatkuva myöhästely, selittämätön ulkopuolisuuden tunne, tavaroiden hukkaaminen, opiskeluihin liittyvät ongelmat, ihmissuhdeongelmat, rönsyilevä puhe ja ajatuksen pätkiminen... Monia yksittäisiä ongelmia, joille olen elämäni aikana keksinyt mitä ihmeellisempiä selityksiä, vaikka on olemassa yksi mahdollinen selitys, joka kattaisi kaiken.
Nyt pohdinkin, että mitä teksin seuraavaksi asian suhteen. Pääsisikö terveyskeskuksen kautta tutkimuksiin vai pitäisikö mennä yksityiselle? Kannattaako aikuisena edes tutkia tällaista, kun olen kuitenkin joten kuten selviytynyt opinnoista yms? Tosin tämänhetkisissä opinnoissani on noussut täydellisesti seinä vastaan.
Kommentit (52)
mää myös jatkaa kirjoitti:
Nro 18/19; en ole. Olen kotiäiti. Muutenkin työhommelit ovat menneet niin ja näin. Eli ei ole mitään pitkiä työvuosia itsellä edes ollut koskaan. Olen nyt 36v ja kun tässä vielä kotona olen muutaman vuoden, olen jo lähemmäs 40v. Enkä tiedä minne sitten ylipäätään pääsen töihin? Koen myös, että täällä kotona selviän arjesta kaikkein parhaiten lasteni kanssa.
En tarkoita tätä todellakaan millään pahalla mutta kun kerroit, ettet enää aikuisiällä lähde todellakaan mitään diagnoosia hakemaan ja sitten elät kuitenkin itse miehen/tukien varassa niin mielestäni se on vähän ristiriitaista. Itsekin pärjään vallan mainiosti kotona mutta, kun pitäisi alkaa elättää itse itseään niin siinä tulee seinä vastaan. Olotilassa ei siis ole vikaa, vaan toiminnan ohjauksessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole aiemmin yhdistänyt ADHD:ta omaan itseeni, sillä olen ajatellut oireet vaan osaksi luonnettani. Olen pystynyt etenemään elämässä oireista huolimatta, ja koska olen aina oppinut nopeasti ja olen fiksu, ei oireista ole sinällään tullut estettä korkeakouluopiskeluille (vaihtelin kyllä pääaineita, opiskelut kesti 10 vuotta, mikään ei tuntunut täysin omalta, silti erinomaiset arvosanat lopulta kun valmistuin), työelämälle (skarppaan töissä tietoisesti tosi paljon) eikä ihmissuhteille (tutustun helposti, mutta haluan pitää tietyn etäisyyden, viihdyn tosi hyvin itsekseni, sillä toisten seura uuvuttaa).
Hyvä video, paljosta olen samaa mieltä. Diagnoosi tulee liian helposti joissain maissa, ja eloisia lapsia pidetään syyttä suotta keskittymisiriöisinä ja lääkitään.
Uskon kuitenkin että ADHD on todellinen oireyhtymä. Omilla autismikirjon oppilaillani on muitakin neurologisia häiriöitä, joiden liitännäisoireina ADHD esiintyy. Heillä on hyvin kapea mielenkiinnon kohde, ja muuten mieli lentelee usein omissa svääreissä. Arjessa pärjääminen on ihan veitsen terällä. Olisi mielenkiintoista nähdä maailmaa ja etenkin koulumaailmaa heidän silmiensä läpi.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä video, paljosta olen samaa mieltä. Diagnoosi tulee liian helposti joissain maissa, ja eloisia lapsia pidetään syyttä suotta keskittymisiriöisinä ja lääkitään.
Uskon kuitenkin että ADHD on todellinen oireyhtymä. Omilla autismikirjon oppilaillani on muitakin neurologisia häiriöitä, joiden liitännäisoireina ADHD esiintyy. Heillä on hyvin kapea mielenkiinnon kohde, ja muuten mieli lentelee usein omissa svääreissä. Arjessa pärjääminen on ihan veitsen terällä. Olisi mielenkiintoista nähdä maailmaa ja etenkin koulumaailmaa heidän silmiensä läpi.
Totta. Autismin kirjoon, ADD jne liittyvät oirehtimiset ovat lisääntyneet paljon, mutta jos lähdet siitä, että opetus olisi emansipatorista, niin tuolloin minä ainakin lähtisin siitä, että oppilas tulisi toimeen omien rajoitteidensa kanssa ja löytäisi ne keinot, joilla hän menestyy elämässään. Ongelmana on tietenkin se, että uusiliberalismiin kuuluu tehokkuus, itsensä myyminen markkinoille jne. mutta se voi olla myös mahdollisuus. Tulee myös tarkoin pohtia sitä, vapauttaako diagnoosin saaminen ihmistä vai aiheuttaako se pikemminkin ongelmia? Itsetutkiskelu on paikallaan, mutta ei pidä liialti lähteä ilman kyseenalaistamista tekemään sellaisia päätelmiä, jotka voivat johtaa kuiluun. Usein nimittäin menee niin asiat, että kun saadaan jokin diagnoosi, aletaan elää diagnoosin mukaisesti. Yhteiskunnan tukiviidakon kannalta diagnoosi voi toki olla hyväkin asia, mutta onko se pidemmällä tähtäimellä oikein?
Vierailija kirjoitti:
Työterveyden kautta tai omalla rahalla yksityiselle, hyvälle adhd/add-problematiikkaan erikoistneelle neurologille tai psykiatrille. Ongelmat eivät katoa tai lievenny odottamalla, ja jos itse olet jo pidempään epäillyt niin luultavasti olet oikeassa. Tutkimukset ovat perusteelliset ja jos dg tulee niin lääkekokeilu voidaaan aloittaa. Joillekin lääkitys toimii ja auttaa, toisille (kuten itselleni) ne eivät sovi ja se näkyi viikon lääkekokeilun aikana jo. Terapia tai kuntoutus tms mistä saa apuja oireiden ja itsensä kanssa elämiseen ja pärjäämiseen auttaa myös.
Täältä tai omasta ystäväpiiristä ei kannata hakea vertaistukea, sinulle sanotaan vain että ei sulla sellaista ole/ on muotisairaus/ei lääkitys auta yms. Tsemppiä ja toivottavasti pääset tutkimuksiin mahdollisimman pian!
T. Korkeakoulutettu ja työelämässä hyvin pärjännyt add, joka sai dg:n 35-vuotiaana
Miksi se lääkitys ei sopinut sulle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Työterveyden kautta tai omalla rahalla yksityiselle, hyvälle adhd/add-problematiikkaan erikoistneelle neurologille tai psykiatrille. Ongelmat eivät katoa tai lievenny odottamalla, ja jos itse olet jo pidempään epäillyt niin luultavasti olet oikeassa. Tutkimukset ovat perusteelliset ja jos dg tulee niin lääkekokeilu voidaaan aloittaa. Joillekin lääkitys toimii ja auttaa, toisille (kuten itselleni) ne eivät sovi ja se näkyi viikon lääkekokeilun aikana jo. Terapia tai kuntoutus tms mistä saa apuja oireiden ja itsensä kanssa elämiseen ja pärjäämiseen auttaa myös.
Täältä tai omasta ystäväpiiristä ei kannata hakea vertaistukea, sinulle sanotaan vain että ei sulla sellaista ole/ on muotisairaus/ei lääkitys auta yms. Tsemppiä ja toivottavasti pääset tutkimuksiin mahdollisimman pian!
T. Korkeakoulutettu ja työelämässä hyvin pärjännyt add, joka sai dg:n 35-vuotiaana
Hei!
Kuvailisitko tarkemmin noita tutkimuksia, jotka edeltävät diagnoosia?
Mullakin nämä samat ongelmat. Olen ihan helvetillisessa noidankehässä, jossa en saa töitä/pärjää osaamiseni mukaisissa töissä keskittymisongelmien takia, mutta samalla ilman töitä ei ole varaa käydä niissä tutkimuksissa, jotta saisin töitä tai voisin opiskella työllistävämmän tutkinnon. (Ja ei ole varaa ei tarkoita, että yrittäisin pihtailla rahojani, vaan jo ensikäynti maksaisi enemmän kuin kuukauden ruokarahat.)
Julkiselta puolelta minut käännytettiin pois/jätettiin jonkin jonon perälle tilanteen tarkistamista varten joskus vuoden päästä, ja tavallaan ymmärrän, jos siellä on hirveästi lapsia ja nuoria, joille se avun saaminen on tärkeämpää.
Keskittymisongelmia on ollut aina. Toisaalta en ole ikinä ollut ylivilkas. Ilman tietokoneen ja puhelimen muistutustoimintoa en selviytyisi edes päivittäisistä velvollisuuksista, kodin ylläpito ym. asiat vaatii sitä, että vaatteita, astioita ja tavaroita on kaikkia vain ihan minimäärä, jolloin niistä ei pysty tulemaan sotkua. Välillä olen elänyt täyden kaaoksen seassa, mutten silti ole kyennyt sitä oikomaan.
Nuo kotiasiat nyt menisivät, mutta tämä töidensaanti. Opiskelut sain hoidettua rimaa hipoen ja välillä lisätukea pyydellen. Kaikessa on sellainen alisuorittaminen, että en saa annettua parastani vaan teen viime tingassa jotain sinne päin. Edes maailman mielenkiintoisimpiin kursseihin en kyennyt keskittymään tai sitten keskityin johonkin epäolennaiseen pikkuseikkaan ja se pääasia jäi huomiotta. Töissä jouduin tekemään salaa ylitöitä, jotta saisin edes minimityöt tehtyä (ja minulle on aina annettu reilusti aikaa, vika oli minussa.)
Ne tutkimukset auttaisivat siinäkin mielessä, että jos paljastuu, että adhd:tä ei ole, vaan olenkin älykkyydeltäni tyhmä ja siksi mikään ei onnistu, niin sitten ainakin tietäisin. Voisi lopettaa haaveet siitä, että joskus saisi tehdä kivoja tai neutraaleja töitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni on ADHD. Kyllä se on iso haitta elämässä. On vaikea työllistyä, vaikka olisi älliä miten paljon tahansa.
Peruskoulun jälkeen viidessä opinahjossa, kaikki keskeytin tai sitten erotettiin muuten.
Uusia työtehtäviä on vaikea oppia, kun ei jaksa kuunnella, mitä opetetaan työstä.
Läheiset, puoliso ja omat lapset, ovat usein vihaisia, kun puhun päälle. Minun on todella vaikea kuunnella, mitä toiset puhuvat.
Joskus ajattelen, että lievästi kehitysvammaisetkin pärjäävät paremmin elämässä.
29, adhd ei ole mikään veruke huonolle käytökselle. Pieni lapsikin oppii olemaan keskeyttämättä, koska se kuuluu hyviin käytöstapoihin. Pure vaikka poskeasi ja opettele tuo taito ensimmäiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on ADHD. Kyllä se on iso haitta elämässä. On vaikea työllistyä, vaikka olisi älliä miten paljon tahansa.
Peruskoulun jälkeen viidessä opinahjossa, kaikki keskeytin tai sitten erotettiin muuten.
Uusia työtehtäviä on vaikea oppia, kun ei jaksa kuunnella, mitä opetetaan työstä.
Läheiset, puoliso ja omat lapset, ovat usein vihaisia, kun puhun päälle. Minun on todella vaikea kuunnella, mitä toiset puhuvat.
Joskus ajattelen, että lievästi kehitysvammaisetkin pärjäävät paremmin elämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole aiemmin yhdistänyt ADHD:ta omaan itseeni, sillä olen ajatellut oireet vaan osaksi luonnettani. Olen pystynyt etenemään elämässä oireista huolimatta, ja koska olen aina oppinut nopeasti ja olen fiksu, ei oireista ole sinällään tullut estettä korkeakouluopiskeluille (vaihtelin kyllä pääaineita, opiskelut kesti 10 vuotta, mikään ei tuntunut täysin omalta, silti erinomaiset arvosanat lopulta kun valmistuin), työelämälle (skarppaan töissä tietoisesti tosi paljon) eikä ihmissuhteille (tutustun helposti, mutta haluan pitää tietyn etäisyyden, viihdyn tosi hyvin itsekseni, sillä toisten seura uuvuttaa).
Mulla myös adhd. Pääsin yliopistolle ja etenin opinnoissa jo ennen diagnoosia. Kotini ei ole kaaos. Ylikeskityn itseäni kiinnostaviin asioihin niin etten huomaa miten aika kuluu. Mulle sopi yo-opiskelu ja laajat kirjatentit. Olin parhaimmillani kun piti omaksua tietoa nopeasti ja suoltaa vastaukset paperille. Toimin parhaimmillani viimetipassa. Olen usein myöhässä. Unirytmini on viivästynyt. Tutustun ihan kaikkiin, mutta en jaksa pakollista seurallisuutta. Tarvitsen paljon omaa aikaa. Teennäisyys ja ilkeys sattuu eniten. Olen herkkä.
Vierailija kirjoitti:
29, adhd ei ole mikään veruke huonolle käytökselle. Pieni lapsikin oppii olemaan keskeyttämättä, koska se kuuluu hyviin käytöstapoihin. Pure vaikka poskeasi ja opettele tuo taito ensimmäiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on ADHD. Kyllä se on iso haitta elämässä. On vaikea työllistyä, vaikka olisi älliä miten paljon tahansa.
Peruskoulun jälkeen viidessä opinahjossa, kaikki keskeytin tai sitten erotettiin muuten.
Uusia työtehtäviä on vaikea oppia, kun ei jaksa kuunnella, mitä opetetaan työstä.
Läheiset, puoliso ja omat lapset, ovat usein vihaisia, kun puhun päälle. Minun on todella vaikea kuunnella, mitä toiset puhuvat.
Joskus ajattelen, että lievästi kehitysvammaisetkin pärjäävät paremmin elämässä.
En ole tuo lainaamasi, mutta kommentoin silti. Itselläni on monia tarkkaavaisuushäiriöön viittaavia ongelmia. Siis juuri sellaisia, joita "lapsikin osaisi". Esimerkiksi myöhästely. Tiedän, että kohta pitäisi lähteä, mutta olen kuin halvaantunut, kun pitäisi laittaa tuumasta toimeen. Tai katson kelloa ja totean, että on vielä 20 minuuttia aikaa lähtöön ja ryhdyn tekemään jotain pikkujuttua. Seuraavan kerran kun katson kelloa, olenkin jo myöhässä! Sitten kun tähän vielä lisätään hukassa olevien tavaroiden etsiminen, soppa on valmis. En ymmärrä miten tavarat eivät koskaan ole paikoillaan.
Olen kärsinyt tästä suuresti koko elämäni. Miksi en aikuisena osaa tehdä asioita, joita tosiaan jo pikkulapsetkin osaavat?! Koen usein olevani täysin kelvoton ja hyödytön yhteiskunnan jäsen, kun en osaa toimia oikein. Haluaisin vain olla normaali.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
ADHD on keksitty juttu. Sillä saadaan vain Ritalinille markkinoita. Kyse on enemmän persoonasta. Tarkastele sitä.
Ja milläs vuosikymmenellä me nyt ollaankaan? Vaihtoehtoja on nykyisin paljon ja silloin, kun lääkitykseen päödytään, voidaan kokeilemalla löytää sopiva. Se ei tietenkään ole ainoa keino lisätä arjenhallinnan kykyjä, vaan ensisijaisesti kuntoutetaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksityiselle. Julkisella siinä kestää pitkään, eikä välttämättä pääse, jos ei hyviä perusteluja. Kallista se on yksityisellä, mutta saat tarvittavat tiedot kuntoutukseen nopeammin. Kelahan ei korvaa AHDH/ADD kuntoutusta, jos ei ole neurologin lausuntoa.
Vierailija kirjoitti:
Yksityiselle. Julkisella siinä kestää pitkään, eikä välttämättä pääse, jos ei hyviä perusteluja. Kallista se on yksityisellä, mutta saat tarvittavat tiedot kuntoutukseen nopeammin. Kelahan ei korvaa AHDH/ADD kuntoutusta, jos ei ole neurologin lausuntoa.
Mitähän nuo tutkimukset tulisivat maksamaan yksityisellä? Korvaisikohan vakuutus? Asia vaivaa sen verran paljon, että olen valmis maksamaankin jonkin verran... Olen löytänyt netistä hieman ristiriitaista tietoa noista tutkimuksista.
Voi kamala, minullakin on näitä ollut: "Jatkuva myöhästely, selittämätön ulkopuolisuuden tunne, tavaroiden hukkaaminen, opiskeluihin liittyvät ongelmat, ihmissuhdeongelmat, rönsyilevä puhe ja ajatuksen pätkiminen..."
Luulin, että:
- jatkuva myöhästely johtui liikaa kasatusta arjesta ja priorisointiongelmista, välinpitämättlmyydestä, kotoa opittua.
- selittämätön ulkopuolisuuden tunne johtui etten ollut narsistivanhempieni kanssa tekemisissä, sama tunne oli kun olin tekemisissä, ei ollut tukiverkkoa.
- tavaroiden hukkaaminen johtui kodin epäjärjestyksestä, priorisointi -vanhemmat veivät liikaa aikaa.
- opiskeluihin johtuvat ongelmat johtuivat kotioloistani, samoin ihmissuhdeongelmat
- rönsyilevä puhe ja ajatuksen pätkiminen johtui jatkuvasta vanhempieni aiheuttamasta ahdistuksesta yhdistettynä työkiireisiin, sekä univajeisiin.
Onko minulla kuitenkin adhd? Miten ihminen reagoi sitten normaalisti narsistivanhempien toimintoihin?
Olen kyllä parantunutkin tästä taudista, kun jätin narsistivanhemmat menneeseen elämään ja aloin elää omaa, turvallista ja onnellista elämää.
Mullakin on kaikkia aloituksessa listattuja "oireita", mutta en koe että mulla olisi ADHD, tai ainakaan en koe kaipaavani mitään apua. Opinnot on kunnialla hoidettu, töissä ja arjessa pärjään. Koti on sikolätti, mutta se on oma valinta kun olen sinkku eikä se itseäni häiritse. Myöhästelytaipumus on. Ulkopuolinen olen ihmisten parissa ollut aina, mutta eipä tuo enää haittaa, lapsena häiritsi kyllä - nykyisin en edes halua ihmisten seuraa. Rönsyilevä puhe ja kirjoitus on mielestäni erityisvahvuuteni, korostan tätä piirrettä tahallani ;)
Työterveyden kautta tai omalla rahalla yksityiselle, hyvälle adhd/add-problematiikkaan erikoistneelle neurologille tai psykiatrille. Ongelmat eivät katoa tai lievenny odottamalla, ja jos itse olet jo pidempään epäillyt niin luultavasti olet oikeassa. Tutkimukset ovat perusteelliset ja jos dg tulee niin lääkekokeilu voidaaan aloittaa. Joillekin lääkitys toimii ja auttaa, toisille (kuten itselleni) ne eivät sovi ja se näkyi viikon lääkekokeilun aikana jo. Terapia tai kuntoutus tms mistä saa apuja oireiden ja itsensä kanssa elämiseen ja pärjäämiseen auttaa myös.
Täältä tai omasta ystäväpiiristä ei kannata hakea vertaistukea, sinulle sanotaan vain että ei sulla sellaista ole/ on muotisairaus/ei lääkitys auta yms. Tsemppiä ja toivottavasti pääset tutkimuksiin mahdollisimman pian!
T. Korkeakoulutettu ja työelämässä hyvin pärjännyt add, joka sai dg:n 35-vuotiaana