Näin naiset katuvat lasten hankkimista

Tämä ketju on vain joidenkin "velojen" päätöksen pönkittäistä. Halutaan hinnalla millä hyvänsä saada tukea omalle "päätökselle" olla tekemättä lapsia. Tämän päätöksen taustalla on jäätävä epävarmuus siitä tekeekö oikein. Oikeastaan useimmiten jopa järkisyitä, ei esim. ole miestä, ei vakituista työpaikkaa, ei asuntoa ym., joten on helpompaa leikkiä ettei lapsia halua. Toki joillain on, ja eivät silti halua. Miksi on niin vaikeaa hyväksyä, että lasten kanssa elämä voi olla aivan ihanaa? Miksi jokainen pyrkii saamaan ihanan parisuhteen, mutta ei ymmärrä, että mikä onkaan äidille varmempi ja ihanampi asia elämässä kuin saada esimerkiksi kolme tytärtä? Mahtavaa puuhailla ja matkustella lasten kanssa! Minä ainakin olen oman tyttäreni kanssa kaveri, ja nautin hänen seurastaan. Hän on mahtava ihminen ja rakkain kaikista.

Vierailija kirjoitti:

Itsekin kadun tavallaan lasten hankkimista. Lasten hyvät puolet eivät millään riitä kattamaan kaikkia niitä huonoja puolia. Ei mitenkään. Tiedostan, että näin ei saisi edes ajatella. Elämäni olisi mennyt aivan eri suuntaan, jos olisin päättänyt aikoinaan toisin, eikä se siitä miksikään muutu ajattelemalla, että sain jotain muuta tilalle. Ainakin sain haudata omat unelmani.

Haudata oma unelmat lapsen takia? Näitä ihmisiä riittää näemmä joilla aina joku muu estää ne omat unelmat. Lapsia ilmeisesti tipahtelee taivaasta, niinkuin niitä kehnoja miehiä parisuhteeseen? Eikö kukaan ole kertonut omasta vastuusta elämänvalinnoissaan? Entä siitä kuinka noita lapsia, kehnoja miehiä, kehnoja vanhempia, otettua koiraa, kissaa taiomaa astmaa, flunssa tai kutisevia kantapäitä voi aina pitää esteenä omien unelmien toteuttamiselle. Tuollaista työkaveria olen kuunnellut töissä vuosikaudet, mies niin tylsä ettei tee mitään, hän haluaisi jättää tuon, mennä ja nähdä maailmaa. No, kesällä erosi muutamaksi kuukaudeksi - ja vaikka rahaa oli ei mennyt mihinkään vaan yritti ripustautua meihin muihin kun ei ole tottunut yksinkään mitään tekemään. Meni takaisin miehensä luo, ehkä nyt tajuaa, että hänen toimintaansa rajoittaa eniten oma pää.

En ymmärrä tosiaan tuota kuinka lapset veisivät jotain, nehän tuovat. Mutta ehkä siksi en tuota ymmärräkään kun en myöskään koskaan ole ymmärtänyt lapsien laittamista elämän ainoaksi asiaksi. Meillä lapset ovat olleet osa meidän elämää. Matkustettiin paljon ennen lapsia ja pari kertaa vuodessa lasten jälkeenkin. Opiskelin ennen lapsia, lasten tulon jälkeen jatkoin uraa ja vanhempasilomatkin osittain jaettiin. Tehtiin paljon perheenä mutta jokaisella myös niitä omia juttuja. Nyt lapset ovat parikymppisiä ja kun samalla paikkakunnalla kaikki asutaan, tavataan viikoittain. Lapset tupsahtavat käymään, autetaan muutoissa ja käytännön asioissa, tutustutaan heidän seurustelukumppaneihin, kerrotaan iloja, murheita ja muita kuulumisia. Ja kun mietin mitä nuo lapset ovat minulta vieneet, niin ehkä ovat vieneet liikaa kankeutta, jämähtämistä keski-iän kaavoihin ja mielipiteisiin. He ovat tuoneet paljon rakkautta, lämpöä, naurua, elämän iloja ja surujakin. 

Lasten hankkiminen on yksi elämän suuria päätöksiä. Todella hyvä, että monet täällä palstalla ovat sitä niin vakavasti pohtineet ja päätyneet lapsettomuuteen. Mutta älkää nyt hyvät ihmiset ruvetko toisten puolesta päättämään olisiko heidän myös kannattanut jättää lapset tekemättä, kun on täysin mahdollista elää henkisesti (ja taloudellisesti) rikas elämä myös lasten kanssa jos niin haluaa. Eikä tuon toteuttaakseen tarvitse olla mikään hoitoviettinen kanaemo. t. uraihminen, äiti, lomapäivän vietossa.

Vikana on se, että jotkut naiset hankkivat lapsen vähän väkisin, "koska pitää." Tulee muka biologinen kello eteen ja otetaan se ensimmäinen mies, joka sattuu juuri silloin 35-vuotiaana vastaan. Äkkiä pikaiset prinsessahäät ja asuntolaina ja vatsa pystyyn. Eletään joissain jenkkileffojen luomassa kuplassa ja kuvitellaan, että äippäloma sujuu lattea lipitellen ja kaupoilla hengaillen. Mietitään ja suunnitellaan ihan liikaa ja kun todellisuus ei olekaan ihan sitä, masennutaan. MINÄ-MINÄ onkin toisen palvelemista. Riitojahan siitä syntyy, sen miehen kanssa. Aletaan vaatia kaiken vauvanhoidon laittamista tasan, mikä lienee mahdotonta. Tulee univelkaa, ehkä vauva ei olekaan terve tai synnytyksessä meni joku vikaan... Riitaa ja avioero. Elämä ei siitä helpotu, päinvastoin. Yksin selviydyt kaikki oksennustaudit ja vasu-keskustelut. Pitikin hankkia se lapsi.

Kuplassa elämistä. Sama tulee eteen lapsettomilla:

Kaverit avioituu, niin tekin. Alkaa tulla isoja masuja ja ristiäisiä. Ei teille, tehän matkustelette Seychelleille, ihanaa! Asunto on sisustettu ja näyttelyt nähty, mitäs sitten. Ei ole enää bileitä tai menokavereita mihinkään, ne tylsimykset kökkivät kotona perheensä kanssa. Matkustelua, joo, mutta mitä sitten? Töissä, lomaa, töissä... Joku harrastus?

Vierailija kirjoitti:

Minulla on upea aviomies, kaksi lasta ja olen tilanteeseen enemmän kuin tyytyväinen. Olemme onnellisia koko perhe. Mutta sitähän ei sovi ääneen tässä sanoa.

Kaikki on ihmisten vapaasta tahdosta tapahtuvaa toimintaa. Kukin tavallaan.

Ei sovikkaan. Vauva foorumi ei oo enää paikka lasta haluavalle, raskaana olevalle tai lapsirakkaalle vanhemmalle. Nööööy, jos kehtaatkin nykyisin sanoa, että rakastat lastasi olet jotain ellei useampaa: sossuelätti, wt, lompakkoloisia, vahinkovankkurin työntäjä, ym muita haukkumasanoja joita täällä vilisee. Olet vain haitta, riistäjä ja ei missään nimessä ihminen joilla on ihmisen arvoit ja ihmisen erehtyvyys. Olkaa hyvä ja syljeksikää näitä kauheita ihmisiä, jotka jopa kehtaavat astua kodistaan lapsiensa kanssa ulos tai saatikka imettää lastaan jossain muualla kuin puskassa piilossa. Olemmehan niin pelottavia olentoja että noutakaa talikkonne ja soihtunne, nyt on lynkkaus meininki.

Mikä pakko teillä lisääntyjänaisilla on pönkittää tuota äitimyyttiä? Olisi hauska kuulla yhdenkin palstamamman joskus myöntävän, että kyllä, vanhemmuus voi tehdä ihmisestä onnettoman.

Vierailija kirjoitti:

Miksi jokainen pyrkii saamaan ihanan parisuhteen, mutta ei ymmärrä, että mikä onkaan äidille varmempi ja ihanampi asia elämässä kuin saada esimerkiksi kolme tytärtä?

Omalla äidilläni on neljä tytärtä eikä meistä kukaan ole sen kanssa tekemisissä, se ei ole edes nähnyt lapsenlapsiaan ikinä.

Ja äitini on juuri näitä naisia, jotka ovat aina halunneet äidiksi ja ilman lapsia elämä olisi tyhjää jne.

Vierailija kirjoitti:

Kaverit avioituu, niin tekin. Alkaa tulla isoja masuja ja ristiäisiä. Ei teille, tehän matkustelette Seychelleille, ihanaa! Asunto on sisustettu ja näyttelyt nähty, mitäs sitten. Ei ole enää bileitä tai menokavereita mihinkään, ne tylsimykset kökkivät kotona perheensä kanssa. Matkustelua, joo, mutta mitä sitten? Töissä, lomaa, töissä... Joku harrastus?

Tätä kommenttia saa aina välillä kuulla, ja aina se hämmästyttää yhtä paljon. Ilmeisesti lapsia hankkivat sitten lähinnä tylsämieliset ihmiset, jotka eivät osaa kehittää itselleen mitään muuta mielekästä puuhaa? Maailmassa on aivan tolkuton määrä tehtävää ja koettavaa, enkä varmasti tule koskaan olemaan niin tylsistynyt, että lasten hankkimisesta tulisi realistinen vaihtoehto minulle.

Ei tietenkään ole helppo sanoa, että elämä oli paremmin ennen lasta. Sehän on sama kuin toivoisi, ettei lasta ole ja siihen ei kukaan henkisesti terve vanhempi ryhdy. On kuitenkin selvää, että monet alitajuisesti tämän tiedostavat, vaikka eivät siitä puhu. Olen itse todistanut ns. normaalipariskunnan elämää ennen ja jälkeen lapsen. Ennen he harrastivat paljon, hassuttelivat, matkustelivat ja olivat hyvällä tuulella. Nyt he ovat jatkuvasti väsyneitä ja kireitä, lomat ovat suorittamista ja lapsi syö kaiken ylimääräisen ajan. Ennen niin aktiivisista ihmisistä on tullut passiivisia ja tympääntyneitä. Se ei näytä onnelliselta.   

Minulla on enimmäkseen vain hyvää kerrottavaa lasten hankkimisesta. Ainoa vaikea vaihe oli ihan ensimmäinen kuukausi, kun kaikki oli uutta, eikä ollut ketään keneltä kysyä neuvoa. Mut nyt kolmen lapsen kanssa elämä sujuu hyvin. Vaihdoin lasten myötä uraakin, perustin yrityksen (lapsiin liittyvä) ja tienaan paremmin kuin koskaan. Ilman omia lapsia en olisi edes nähnyt tuota markkinarakoa.

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju on vain joidenkin "velojen" päätöksen pönkittäistä. Halutaan hinnalla millä hyvänsä saada tukea omalle "päätökselle" olla tekemättä lapsia. Tämän päätöksen taustalla on jäätävä epävarmuus siitä tekeekö oikein. Oikeastaan useimmiten jopa järkisyitä, ei esim. ole miestä, ei vakituista työpaikkaa, ei asuntoa ym., joten on helpompaa leikkiä ettei lapsia halua. Toki joillain on, ja eivät silti halua. Miksi on niin vaikeaa hyväksyä, että lasten kanssa elämä voi olla aivan ihanaa? Miksi jokainen pyrkii saamaan ihanan parisuhteen, mutta ei ymmärrä, että mikä onkaan äidille varmempi ja ihanampi asia elämässä kuin saada esimerkiksi kolme tytärtä? Mahtavaa puuhailla ja matkustella lasten kanssa! Minä ainakin olen oman tyttäreni kanssa kaveri, ja nautin hänen seurastaan. Hän on mahtava ihminen ja rakkain kaikista.

Minulla on pari velaa ystävänä. Lisäksi on siskoni. Voin vannoa, että kukaan heistä ei vain halua lasta. Jokaisella on siihen omat syynsä, mutten usko kenenkään heistä tarvitsevan pönkitystä päätökselleen vauvapalstalta tai artikkelista. Esim. siskoni kaipaa niin paljon omaa aikaa ja in aina väsynyt minun kiltin helpon lapsen seurassa niin, ettei hänestä olisi äidiksi. Olen onnelinen omasta tyttärestäni ja meidän näköinen perhe-elämä on unelmieni täyttymys, mutta en silti usko sen olevan sitä kaikille. Miksi jotkut eivät vain tajua, ettei lapsiperhe-elämä todellakaan ole kaikkia varten?

T.9

Minusta tuntuu, että yksilapsisuus on lähes yhtä paheksuttava asia kuin lapsettomuus. Minä odotan parhaillaan meidän pitkään ja hartaasti toivottua esikoistamme. Nyt jo tulee sellaisia kommentteja, että "mitäs sitten kun teille tulee toinen" tai "entä jos toinen lapsi sitten onkin toista sukupuolta". Monet paheksuvat avoimesti yksilapsisia siitä, että nämä haluavat päästä helpolla, mikä on ihan älytöntä. Miksi pitäisi hankkia enemmän lapsia, kuin haluaa ja jaksaa hoitaa? Eivät sisarukset ole tae mistään.

Jaa. Ehkä pikuuvauvojen vanhempia v-ttaa, koska yöunet on vähäiset. Mutta vauvat kasvaa ja arki helpottuu koko ajan. On ihana jutella järkeviä ja kokea elämän/maapallon rikkautta oman, isomman pershetelmän kanssa. En koskaan antaisi häntä pois tai katuisi. Odotan innolla vanhuusvuosia ja isovanhemmuuttakin. On joku järjellinen syy tehdä näitä päivittäisiä casejen ratkomisia ja tienata, jättää perintöäkin.

Vierailija kirjoitti:

Ei tietenkään ole helppo sanoa, että elämä oli paremmin ennen lasta. Sehän on sama kuin toivoisi, ettei lasta ole ja siihen ei kukaan henkisesti terve vanhempi ryhdy. On kuitenkin selvää, että monet alitajuisesti tämän tiedostavat, vaikka eivät siitä puhu. Olen itse todistanut ns. normaalipariskunnan elämää ennen ja jälkeen lapsen. Ennen he harrastivat paljon, hassuttelivat, matkustelivat ja olivat hyvällä tuulella. Nyt he ovat jatkuvasti väsyneitä ja kireitä, lomat ovat suorittamista ja lapsi syö kaiken ylimääräisen ajan. Ennen niin aktiivisista ihmisistä on tullut passiivisia ja tympääntyneitä. Se ei näytä onnelliselta.   

Olisitko sinä onnellinen jos minä kyökkipsykologisoisin sinun valtavan voimakasta tarvetta tietää muiden puolesta mikä heille on hyväksi? Tai kyseenalaistaisin sinun omaa onnellisuutta nykyisessä elämässäsi kun roikut ilmeisesti jatkuvasti palstalla (nyt niputan kaikki nämä velatyyliset yhdeksi henkilöksi)? Kysyisin miten se oma velaelämä on niin rikasta ja onnellista kun päivien suurin huppi - ja vielä kummallisempaa- niiden viikonloppujen - on tämä palsta? Olettaisin ettet kauheasti arvostaisi noita näkemyksiäni. ja arvaatko minkä analogian yritän sinulle tällä näyttää? Onnellista eläää kaikille omilla tyyleillään. Minun kiintiö palstailua tuikin aika nopeasti tänään täyteen, samat jankutukset näyttävät jatkuvan, ja tässä sodassa ei argumentoimalla pärjää kun ihmiset ovat vankalla mutulinjalla liikkeellä. Kavereiden sijaan omasta elämästä kirjoittaminen on vakuuttavampaa, tämä vinkkinä.

Vierailija kirjoitti:

Mikä pakko teillä lisääntyjänaisilla on pönkittää tuota äitimyyttiä? Olisi hauska kuulla yhdenkin palstamamman joskus myöntävän, että kyllä, vanhemmuus voi tehdä ihmisestä onnettoman.

Taas sorrutaan vaan haukkumasanoihin, vähätellä toisen ihmisarvoa. Häpeäisit! Se että sanoo olevansa onnellinen lapsistaan, ei ole äitimyytin pönkittämistä, vaan puhdasta faktaa ja arkea.

Olen väsynyt, kaipaan sitä runsasta omaa aikaani, mutta olen niin paljon onnellisempi kun saan kuunnella lapseni naurua ja kun katson hänen hymyään tai nukkuvia kasvojaan, sydämeni tuntuu halkeavan siitä onnesta ja rakkaudesta mitä en tiennyt ennen edes olevan.

Kaikille lapsiarki ei sovi, se on ok. Mutta älä luule että valehtelemme kun sanomme ettei lapsi ole tehnyt meitä onnettomammaksi, vaan toisella tavalla paljon PALJON onnellisemmaksi.

Kyllä minusta omien geenieni eteenpäin saattaminen on ollut vaativuutensa lisäksi antoisin asia elämässä.

Tietysti on joutunut luopumaan monesta asiasta. Päihteidenkäyttö ja juhliminen on nykyään olematonta ja harrastuksiin käytettävissä oleva aika myös, mutta kyllä tuo oman lapsen hoivaaminen on niin elämään sisältöä tuovaa hommaa että.

Ilmeisesti minulla on sitten niitä betamiesgeenejä tai jotain.. :D

Vierailija kirjoitti:

Ei tietenkään ole helppo sanoa, että elämä oli paremmin ennen lasta. Sehän on sama kuin toivoisi, ettei lasta ole ja siihen ei kukaan henkisesti terve vanhempi ryhdy. On kuitenkin selvää, että monet alitajuisesti tämän tiedostavat, vaikka eivät siitä puhu. Olen itse todistanut ns. normaalipariskunnan elämää ennen ja jälkeen lapsen. Ennen he harrastivat paljon, hassuttelivat, matkustelivat ja olivat hyvällä tuulella. Nyt he ovat jatkuvasti väsyneitä ja kireitä, lomat ovat suorittamista ja lapsi syö kaiken ylimääräisen ajan. Ennen niin aktiivisista ihmisistä on tullut passiivisia ja tympääntyneitä. Se ei näytä onnelliselta.   

Mutta tiedätkö, he saattavat silti olla tilanteessaan entistä onnellisempia! Rakkaus, jota lasta kohtaan kokee on sanoinkuvaamatonta ja usein lapsi vie parisuhteenkin uudelle, entistä vahvemmalle ja syvemmälle tasolle. Ulkoisille asioille, työstressille ja terveyshuolille, ei lapsellisuus tai lapsettomuus voi mitään. Eivät ne muut huolet poistu elämästä lasten myötä.

Voi hyvänen aika. Jokaisen oma valinta hankkiiko niitä kersoja vai ei. Olen kolmen lapsen äiti, enkä ole katunut sekuntiakaan. Me ollaan perhe joka on mulle se kaikista tärkein juttu ja menee kaiken edelle. Olen aina ihmetellyt sitä oman ajan puutteen hokemista, mulle on omaa aikaa se lasten kanssa touhuilukin kun tehdään yhdessä jotain. Mutta edelleen kukin tekee tavallaan, ehkä kannattaa miettiä hetki ennen kuin "tekee" niitä lapsia, se kun perustuu ihan vapaaehtoisuuteen nykyään.

Vierailija kirjoitti:

Summa summarum: jos olet itsekäs luonne, ei kannata hankkia lasta, ei koiraa. Ei mitään, josta joutuu olemaan vastuussa. Mutta se ei takaa sitä, että koet elämäsi onnellisemmaksi. Koska lapsekas voi matkustella, kokea kulttuuria ja elämän rikkauksia siinä missä lapsetonkin. Ainut ero on vain siinä, että hänellä on se lapsi, joka kasvaa. Turha tästä on jankata, omapahan on jokaisen valinta.

Itse en ole itsekäs mutta silti en halua sitoa elämääni lapseen. Mielelläni kyllä vaivaan itseäni koiran, kissojen, puolison, ystävien, perheenjäsenten ja muiden minulle tärkeiden asioiden kanssa ja laitan heidän tarpeitaan omieni edelle, en vaan halua laittaa kenenkään lapsen tarpeita omieni edelle.

Vierailija kirjoitti:

Mikä pakko teillä lisääntyjänaisilla on pönkittää tuota äitimyyttiä? Olisi hauska kuulla yhdenkin palstamamman joskus myöntävän, että kyllä, vanhemmuus voi tehdä ihmisestä onnettoman.

Onhan täällä av:llä noita useinkin. Monia ketjuja, joissa harmitellaan omaa perheellistä oloa. Sitten niihin vastataan yleensä, että "oma vika, mitäs läksit". Eikö vain?

Omasta puolestani taas en viitsi alkaa valehtelemaan tai lyttäämään omaa oloa. Minä en ole onneton lasten kanssa, vaan olen hyvin tyytyväinen ja seesteisellä tavalla kokonainen nyt. Mitään ei puutu, mitään en muuttaisi, mitään ei ole liikaa.

Ihan sama se on varmaan lapsettomien kanssa. Osa on onnellinen valinnastaan, osa varmaan ei.

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju on vain joidenkin "velojen" päätöksen pönkittäistä. Halutaan hinnalla millä hyvänsä saada tukea omalle "päätökselle" olla tekemättä lapsia. Tämän päätöksen taustalla on jäätävä epävarmuus siitä tekeekö oikein. Oikeastaan useimmiten jopa järkisyitä, ei esim. ole miestä, ei vakituista työpaikkaa, ei asuntoa ym., joten on helpompaa leikkiä ettei lapsia halua. Toki joillain on, ja eivät silti halua. Miksi on niin vaikeaa hyväksyä, että lasten kanssa elämä voi olla aivan ihanaa? Miksi jokainen pyrkii saamaan ihanan parisuhteen, mutta ei ymmärrä, että mikä onkaan äidille varmempi ja ihanampi asia elämässä kuin saada esimerkiksi kolme tytärtä? Mahtavaa puuhailla ja matkustella lasten kanssa! Minä ainakin olen oman tyttäreni kanssa kaveri, ja nautin hänen seurastaan. Hän on mahtava ihminen ja rakkain kaikista.

Minulla on mies, vakituinen hyväpalkkainen työpaikka ja omistusasunto. En pidä lapsista enkä halua olla lasten seurassa. Olen oman mieheni kanssa kaveri ja nautin hänen seurastaan. Hän on mahtava ihminen ja rakkain kaikista. En halua kotiimme enempää porukkaa häsläämään, olemme rauhallisia ja viihdymme näin.