Mitä ihmettä teen? Ystävyys umpikujassa

Aloittaja kuulostaa ihan mun äidiltä, paitsi ettei äiti edes myönnä omaa ylemmyydentuntoaan. Se se vasta paska piirre ap kaverissa onkin, ootko ihmetellyt, miksi kaikki omillaan pärjäävät sut jättää? Ja ainoa, joka sua jaksaa on tämmöiset luuserit?

Kuulostat ikävältä ja ylemmyydentuntoiselta tyypiltä. Eli juu, feidaa vaan ystäväsi koska et ole oikea ystävä hänelle.

Mitä sitten kun sinulla menee joskus huonosti? Jos asiat alkaa luisua alamäkeen, terveys pettää jne? Niin voi käydä kelle tahansa. Onko se silloin vain ja ainoastaan sinun OMAA syytäsi?

Ja sanon tämän sellaisen tyypin ystävänä, joka syyttää yhä vielä kaikesta äitiään, mm. pieleenmenneestä avioliitostaan. Äiti sitä, äiti tätä, aina kun näemme, valivalivali. Hän on noin 40-v, eikä tuo oman kurjan (ihan normaali) lapsuus märehtiminen ole mitenkään tavatonta. Sitähän terapiassakin usein tehdään.

Mutta kun en itsekään ole täydellinen ja olen tehnyt paljon vääriä valintoja ja virheitä elämässäni, niin kuka minä olen hänelle mestaroimaan? Enkä nyt ainakaan aio epätäydellistä ystävääni hylätä.

Ne jättää sut siks, kun sun paskaista omahyväisyyttäs ei jaksa kukaan.

21

Onpa yllättäviä reagtioita. Tai ehkä ei, kun muistaa, että tämä on av-palsta. Miksi Ap:n tai kenenkään pitäisi kuunnella vuodesta toiseen negatiivisesti elämään suhtautuvan ihmisen jatkuvaa valitusta samoista asioista? Ei se ole mielestäni ystävyyttä. Ystävyys on vastavuoroista ja myös eräänlainen prosessi, joka menee eteenpäin. Molemmat osapuolet antavat ja saavat,kehittyvät ja kasvavat. Ystävyyshän on omien ajatusten, tunteiden ja kokemusten peilaamista toisen ajatuksiin, tunteisiin ja kokemuksiin. Jos toinen jurnuttaa jatkuvasti samassa, eikä ota vastaan mitään uusia ajatuksia tai näkökulmia, niin kyllä se syö ystävyyttä ja nakertaa kuuntelijan voimia. 

On reilua sanoa ystävälle joskus asioita suoraan. Ne voi sanoa nätisti, mutta aina on riski, että toinen loukkaantuu. Se on elämää, joka oikeasti rakentaa ja vie eteenpäin. 

Minulla on läheinen sukulainen, joka valittaa tosi paljon ja velloo menneessä: omassa lapsuudessaan, avioeroissaan jne. Minun on pakko välillä rajoittaa kuunteluaikaani, koska hänen kuuntelemisensa on tietyllä tavalla kuin tunkiota tonkisi.  

Kiitos keskustelusta, vaikka vähän yllätyin monien katkerista ja hyökkäävyydestä, koska tavallaan he ottivat itselleen sen vapauden, mitä eivät kuitenkaan halunneet antaa minulle. Huomasitteko monet vastaajat sen?

Aihe on vaikea, eikä mitään helppoja vastauksia ole.

Tuon vielä sen pointin esille, että minulla on varmaan lähtökohtaisesti paremmat mahdollisuudet selvitä vaikeuksista (vaikka minulla on erittäin vaikea lapsuus takanani, ns. laiminlyödyn lapsen tausta) ja olen joutunut taistelemaan paljon saavuttaakseni ylipäätään mitään, enemmän kuin monet muut, koska on paniikkihäiriötä ja jännittämistä jne. jotka ovat tehneet esim. työelämän vaikeaksi. Mutta olen oppinut, että vain sitkeästi yrittämällä saavuttaa jotain. En ole syyttänyt lapsuudestanikaan enää aikoihin ketään, vaan ottanut vastuun elämästäni omiin käsiini.

Mutta kaikki eivät ole samanlaisia ja ehkä ystäväni mahdollisuudet tällaiseen reagointiin vaikeuksissa ei ole omani kaltainen ja se antoi minulle nyt aika tavalla miettimisen aihetta. Kiitos siitä teille.

ap

Vierailija kirjoitti:

Onpa yllättäviä reagtioita. Tai ehkä ei, kun muistaa, että tämä on av-palsta. Miksi Ap:n tai kenenkään pitäisi kuunnella vuodesta toiseen negatiivisesti elämään suhtautuvan ihmisen jatkuvaa valitusta samoista asioista? Ei se ole mielestäni ystävyyttä. Ystävyys on vastavuoroista ja myös eräänlainen prosessi, joka menee eteenpäin. Molemmat osapuolet antavat ja saavat,kehittyvät ja kasvavat. Ystävyyshän on omien ajatusten, tunteiden ja kokemusten peilaamista toisen ajatuksiin, tunteisiin ja kokemuksiin. Jos toinen jurnuttaa jatkuvasti samassa, eikä ota vastaan mitään uusia ajatuksia tai näkökulmia, niin kyllä se syö ystävyyttä ja nakertaa kuuntelijan voimia. 

On reilua sanoa ystävälle joskus asioita suoraan. Ne voi sanoa nätisti, mutta aina on riski, että toinen loukkaantuu. Se on elämää, joka oikeasti rakentaa ja vie eteenpäin. 

Minulla on läheinen sukulainen, joka valittaa tosi paljon ja velloo menneessä: omassa lapsuudessaan, avioeroissaan jne. Minun on pakko välillä rajoittaa kuunteluaikaani, koska hänen kuuntelemisensa on tietyllä tavalla kuin tunkiota tonkisi.  

Luepa millaista on aito ja oikea ystävyys, ei hyväksikäyttösuhde, jota sinä haluat; lue numeron 22 kirjoitus. Hän hyväksyy ystävänsä sellaisena kuin tämä on, koska tuntee omatkin virheensä. Sinä koitat elää kuin itsessäsi ei vikoja, joille et voi mitään, olisikaan.

Kylläpäs moni nyt syyllistää ap:tä! Kaikillahan meillä on murheita, kaikki olemme aikuisikään mennessä kokeneet yhtä sun toista. Ja kyllä se vaan niin on, että oma asenne ja valinnat vaikuttavat hyvin paljon.

Minun mielestäni on ihan hyvä ottaa vähintäänkin etäisyyttä märehtijään. Ja minun mielestäni hänelle ehdottomasti pitää sanoa ääneen, ettei se valitus mihinkään johda. Ehkäpä jopa antaa muutamia ihan konkreettisia esimerkkejä mitä voi tehdä asioilleen. Tietenkään ystävä ei totea että joo, kiitos, rupeankin heti toimimaan. Ensin tulee itkut, kun minä niin olen yrittänyt (et ole, olet vain aikonut ja ruikuttanut), sitten syyttelyt; et ole koskaan välittänyt aidosti (siis kuinka monta vuotta sitä itkua PITÄISI sitten kuunnella?), sitten tapan itseni (no tuskinpa saat aikaiseksi), onneksi on OIKEITAKIN ystäviä (hyvä, ehkä he jaksavat paremmin)...

Mutta ehkä jotain menee silti perille.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos keskustelusta, vaikka vähän yllätyin monien katkerista ja hyökkäävyydestä, koska tavallaan he ottivat itselleen sen vapauden, mitä eivät kuitenkaan halunneet antaa minulle. Huomasitteko monet vastaajat sen?

ap

Mitä vapautta ei haluutu antaa sinulle? Sinähän otit sen jo. Haukuit ystävääsi. Jos sitä tarkoitat, että haukuimme sinua.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos keskustelusta, vaikka vähän yllätyin monien katkerista ja hyökkäävyydestä, koska tavallaan he ottivat itselleen sen vapauden, mitä eivät kuitenkaan halunneet antaa minulle. Huomasitteko monet vastaajat sen?

Aihe on vaikea, eikä mitään helppoja vastauksia ole.

Tuon vielä sen pointin esille, että minulla on varmaan lähtökohtaisesti paremmat mahdollisuudet selvitä vaikeuksista (vaikka minulla on erittäin vaikea lapsuus takanani, ns. laiminlyödyn lapsen tausta) ja olen joutunut taistelemaan paljon saavuttaakseni ylipäätään mitään, enemmän kuin monet muut, koska on paniikkihäiriötä ja jännittämistä jne. jotka ovat tehneet esim. työelämän vaikeaksi. Mutta olen oppinut, että vain sitkeästi yrittämällä saavuttaa jotain. En ole syyttänyt lapsuudestanikaan enää aikoihin ketään, vaan ottanut vastuun elämästäni omiin käsiini.

Mutta kaikki eivät ole samanlaisia ja ehkä ystäväni mahdollisuudet tällaiseen reagointiin vaikeuksissa ei ole omani kaltainen ja se antoi minulle nyt aika tavalla miettimisen aihetta. Kiitos siitä teille.

ap

Olit sitä mieltä, että moni vastaaja oli hyökkäävä ja otti itselleen sen vapauden mitä ei soisi sinulle ystäväsi suhteen. Huomasitko itse eron näissä kahdessa tilanteessa? Sinä kirjoitit tänne pyytäen neuvoja ja kommentteja. Sinä pyysit muiden suoria mielipiteitä. Sait niitä. Oletan että ystäväsi ei pyydä sinulta neuvoa eikä mielipidettä. Hän haluaa vain kuuntelevan ja empaattisen korvan.

Vastaajat alkoivat räksyttää ap:lle ylimielisyydestä, eivätkä edes lukeneet kunnolla avausta. Ap ei syyttänyt ystäväänsä siitä, että vaikeuksia oli tullut ystävän elämään, vaan siitä, että ystävä syyttää niistä vaikeuksista muita. Kenellepä se ei olisi turhauttavaa kuunneltavaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos keskustelusta, vaikka vähän yllätyin monien katkerista ja hyökkäävyydestä, koska tavallaan he ottivat itselleen sen vapauden, mitä eivät kuitenkaan halunneet antaa minulle. Huomasitteko monet vastaajat sen?

ap

Mitä vapautta ei haluutu antaa sinulle? Sinähän otit sen jo. Haukuit ystävääsi. Jos sitä tarkoitat, että haukuimme sinua.

Niin, tai tarkoitatko, ettemme halua sinun arvostelevan ystävääsi, mutta me arvostelimme sinua?

Minua ei haittaa, jos arvostelet, saat sen tehdä aivan vapaasti. Mutta se, että sinä odotat ystäväsi korjaamaan ongelmansa, ettei sinulla olisi paha olla (viis hänen pahasta olostaan?) on oksettavaa tai korjaamaan ne siksi, että sinulla olisi hyvä ystävä on oksettavaa. Kun hän ei osaa niitä korjata, niin jos et osaa/jaksa/halua olla hänen ystävänsä, niin kuule: EI VOI MITÄÄN. Mutta ennen kuin nyyhkit kovaa kohtaloasi menettäessäsi ystäväsi niin mieti, kummalla teistä oikeasti on hankalaa, hänellä, jolla on ne ongelmat ja siksi hylkäät hänet, vai sinulla, joka nyt ei saanut bueno-buoenoa YSTÄVÄÄ irti tästä ihmisestä?

Unohda menneet ja käske kaverinkin miettiä tulevaisuuttaan. Ehdota parempia vaihtoehtoja, jos kaveri aikoo vielä toistaa virheensä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos keskustelusta, vaikka vähän yllätyin monien katkerista ja hyökkäävyydestä, koska tavallaan he ottivat itselleen sen vapauden, mitä eivät kuitenkaan halunneet antaa minulle. Huomasitteko monet vastaajat sen?

Aihe on vaikea, eikä mitään helppoja vastauksia ole.

Tuon vielä sen pointin esille, että minulla on varmaan lähtökohtaisesti paremmat mahdollisuudet selvitä vaikeuksista (vaikka minulla on erittäin vaikea lapsuus takanani, ns. laiminlyödyn lapsen tausta) ja olen joutunut taistelemaan paljon saavuttaakseni ylipäätään mitään, enemmän kuin monet muut, koska on paniikkihäiriötä ja jännittämistä jne. jotka ovat tehneet esim. työelämän vaikeaksi. Mutta olen oppinut, että vain sitkeästi yrittämällä saavuttaa jotain. En ole syyttänyt lapsuudestanikaan enää aikoihin ketään, vaan ottanut vastuun elämästäni omiin käsiini.

Mutta kaikki eivät ole samanlaisia ja ehkä ystäväni mahdollisuudet tällaiseen reagointiin vaikeuksissa ei ole omani kaltainen ja se antoi minulle nyt aika tavalla miettimisen aihetta. Kiitos siitä teille.

ap

Olit sitä mieltä, että moni vastaaja oli hyökkäävä ja otti itselleen sen vapauden mitä ei soisi sinulle ystäväsi suhteen. Huomasitko itse eron näissä kahdessa tilanteessa? Sinä kirjoitit tänne pyytäen neuvoja ja kommentteja. Sinä pyysit muiden suoria mielipiteitä. Sait niitä. Oletan että ystäväsi ei pyydä sinulta neuvoa eikä mielipidettä. Hän haluaa vain kuuntelevan ja empaattisen korvan.

On vaikea olla empaattinen tilanteessa, jossa syytetään pelkästään muita vaikeuksista. Ihan oikeasti, se on minulle ihan menemätön paikka, täysi sisäinen stoppi tulee eteen. Se on tässä ongelma.

Jos ystävä sanoisi, että myös hän on tehnyt asioita väärin ja pitikin tehdä se ja tämä , olisin täynnä myötätuntoa, sillä kukapa ei olisi tehnyt virheitä. Mutta tuo itsensä puhdistaminen kaikesta vastuusta on oikeasti ihan hirveän vaikea ottaa vastaan edes neutraalina kuulijana, saati empaattisena sellaisena.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vastaajat alkoivat räksyttää ap:lle ylimielisyydestä, eivätkä edes lukeneet kunnolla avausta. Ap ei syyttänyt ystäväänsä siitä, että vaikeuksia oli tullut ystävän elämään, vaan siitä, että ystävä syyttää niistä vaikeuksista muita. Kenellepä se ei olisi turhauttavaa kuunneltavaa?

Ystävä syyttää vaikeuksistaan muita,

Ap syyttää ystävää siitä, että haluaisi paremman ystävyyden.

Sori, mutta en näe isoa eroa tässä.

Ap etsii itselleen hyvän ystävän IHAN ITSE jos on sellaista vailla.

Vierailija kirjoitti:

Ap etkö voi vaan vaihtaa puheenaihetta kun tuo muiden syyttely ja valittaminen alkaa? Ei siitä kannata hermostua sentään... Hukkaan menee hermostuminen. Vaihdat vaan puheenaihetta johonkin tasapuolisempaan. Sanot vaikka että kuulostaapa kurjalta, sinulla mahtaa olla kyllä paha mieli kun noin kävi taas, mutta hei kuule, arvaas mitä ois huomenna tiedossa...

Sä et selvästi ole ollut valittajan kanssa tekemisissä. Kyllä se valittaja huolehtii siitä, että koko tapaamisen ajan vain hänen valittamisensa pysyy pääosassa. Kyse on siitä, että valittaja makaa omissa mehuissaan, hän ei edes jaksa kuunnella toisen asioita, haluaa vain valittaa niitä omia juttujaan.

Olen itse sanonut ystävälle, joka oli vuoden verran pelkästään valittanut, että nyt en enää jaksa kuunnella, kun kaikki on pelkkää valitusta. Mutta kuten joku jo sanoi, tämäkin ystävä oli masentunut, eikä jaksanut enää kuunnella muita. Pyöri vain se sama levy lautasella. Hänellä oli myös huono elämäntilanne silloin, oli sairastellut, yksi miessuhde oli mennyt pieleen, töissä oli myös ikävää. Oli ihan oikeita asioita siis. Itse koin silloin, että en enää jaksa kuunnella. Ei ystävälleni siitä mikään lamppu syttynyt, hän suuttui. Emme puhuneet muutamaan kuukauteen. Hän kuitenkin käsitteli asiaa. Meni kuitenkin ehkä pari vuotta, ennen kuin tuo vyyhti alkoi purkautua niin, että hän ei vaikuta niin masentuneelta ja ahdistuneelta.

En kuitenkaan alkaisi tuollaisessa tilanteessa syyttelemään. Ihmissuhteissa pitää miettiä huononakin hetkenä, mitä sanoo. Päivä se on sitten huomennakin eikä loukkauksia voi ottaa pois. Mutta se ei ole loukkaus, jos sanoo, ettei jaksa enää kuunnella. Tai muistuttaa, että mitä haluaisit elämältäsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos keskustelusta, vaikka vähän yllätyin monien katkerista ja hyökkäävyydestä, koska tavallaan he ottivat itselleen sen vapauden, mitä eivät kuitenkaan halunneet antaa minulle. Huomasitteko monet vastaajat sen?

Aihe on vaikea, eikä mitään helppoja vastauksia ole.

Tuon vielä sen pointin esille, että minulla on varmaan lähtökohtaisesti paremmat mahdollisuudet selvitä vaikeuksista (vaikka minulla on erittäin vaikea lapsuus takanani, ns. laiminlyödyn lapsen tausta) ja olen joutunut taistelemaan paljon saavuttaakseni ylipäätään mitään, enemmän kuin monet muut, koska on paniikkihäiriötä ja jännittämistä jne. jotka ovat tehneet esim. työelämän vaikeaksi. Mutta olen oppinut, että vain sitkeästi yrittämällä saavuttaa jotain. En ole syyttänyt lapsuudestanikaan enää aikoihin ketään, vaan ottanut vastuun elämästäni omiin käsiini.

Mutta kaikki eivät ole samanlaisia ja ehkä ystäväni mahdollisuudet tällaiseen reagointiin vaikeuksissa ei ole omani kaltainen ja se antoi minulle nyt aika tavalla miettimisen aihetta. Kiitos siitä teille.

ap

Olit sitä mieltä, että moni vastaaja oli hyökkäävä ja otti itselleen sen vapauden mitä ei soisi sinulle ystäväsi suhteen. Huomasitko itse eron näissä kahdessa tilanteessa? Sinä kirjoitit tänne pyytäen neuvoja ja kommentteja. Sinä pyysit muiden suoria mielipiteitä. Sait niitä. Oletan että ystäväsi ei pyydä sinulta neuvoa eikä mielipidettä. Hän haluaa vain kuuntelevan ja empaattisen korvan.

On vaikea olla empaattinen tilanteessa, jossa syytetään pelkästään muita vaikeuksista. Ihan oikeasti, se on minulle ihan menemätön paikka, täysi sisäinen stoppi tulee eteen. Se on tässä ongelma.

Jos ystävä sanoisi, että myös hän on tehnyt asioita väärin ja pitikin tehdä se ja tämä , olisin täynnä myötätuntoa, sillä kukapa ei olisi tehnyt virheitä. Mutta tuo itsensä puhdistaminen kaikesta vastuusta on oikeasti ihan hirveän vaikea ottaa vastaan edes neutraalina kuulijana, saati empaattisena sellaisena.

ap

Eihän hän niistä sinua syytä. Reaktiosi olisi sitten ymmärrettävä, jos sinä et olisi tehnyt niitä, mutta silti sinua syytettäisi.

Sinun tehtäväsi YSTÄVÄNÄ ei ole arvioida ystäväsi kokemaa siitä, kuka oli syyllinen, vaan tukea häntä empatialla. Koska niin ystävät tekevät. Vai pidätkö ystävääsi tosiaan syyllisena kaikkiin ikävyyksiinsä? Jos tulisi syöpä niin jos et nyt parane niin oletpa ikävä kaveri? Vai?

Poistun nyt muutamaksi tunniksi keskustelusta, mutta tulen illalla lukemaan, jos on tullut vielä uusia vastauksia. Kiitos vaan kaikille, jotka ovat kommentoineet. Jokaista kommenttia olen miettinyt ja tulen miettimään edelleen.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos keskustelusta, vaikka vähän yllätyin monien katkerista ja hyökkäävyydestä, koska tavallaan he ottivat itselleen sen vapauden, mitä eivät kuitenkaan halunneet antaa minulle. Huomasitteko monet vastaajat sen?

Aihe on vaikea, eikä mitään helppoja vastauksia ole.

Tuon vielä sen pointin esille, että minulla on varmaan lähtökohtaisesti paremmat mahdollisuudet selvitä vaikeuksista (vaikka minulla on erittäin vaikea lapsuus takanani, ns. laiminlyödyn lapsen tausta) ja olen joutunut taistelemaan paljon saavuttaakseni ylipäätään mitään, enemmän kuin monet muut, koska on paniikkihäiriötä ja jännittämistä jne. jotka ovat tehneet esim. työelämän vaikeaksi. Mutta olen oppinut, että vain sitkeästi yrittämällä saavuttaa jotain. En ole syyttänyt lapsuudestanikaan enää aikoihin ketään, vaan ottanut vastuun elämästäni omiin käsiini.

Mutta kaikki eivät ole samanlaisia ja ehkä ystäväni mahdollisuudet tällaiseen reagointiin vaikeuksissa ei ole omani kaltainen ja se antoi minulle nyt aika tavalla miettimisen aihetta. Kiitos siitä teille.

ap

Olit sitä mieltä, että moni vastaaja oli hyökkäävä ja otti itselleen sen vapauden mitä ei soisi sinulle ystäväsi suhteen. Huomasitko itse eron näissä kahdessa tilanteessa? Sinä kirjoitit tänne pyytäen neuvoja ja kommentteja. Sinä pyysit muiden suoria mielipiteitä. Sait niitä. Oletan että ystäväsi ei pyydä sinulta neuvoa eikä mielipidettä. Hän haluaa vain kuuntelevan ja empaattisen korvan.

On vaikea olla empaattinen tilanteessa, jossa syytetään pelkästään muita vaikeuksista. Ihan oikeasti, se on minulle ihan menemätön paikka, täysi sisäinen stoppi tulee eteen. Se on tässä ongelma.

Jos ystävä sanoisi, että myös hän on tehnyt asioita väärin ja pitikin tehdä se ja tämä , olisin täynnä myötätuntoa, sillä kukapa ei olisi tehnyt virheitä. Mutta tuo itsensä puhdistaminen kaikesta vastuusta on oikeasti ihan hirveän vaikea ottaa vastaan edes neutraalina kuulijana, saati empaattisena sellaisena.

ap

Ehkä hänen ongelmansa ovat jo sellaisia, että ammattiauttajan olisi parempi kuunnella? Muiden syyttely on hyvä suojakeino, ei tarvitse mennä silloin itseensä, kohdata sitä, että on itse tehnyt jotain valintoja.

 Kyllä minuakin ärsyttäisi, jos kuuntelisin sellaista juttua, että vika ei ole koskaan itsessä vaan aina muissa. Ja on hyvin ihmeellistä, että täällä alapeukutetaan sitä, että tällaista kritisoi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos keskustelusta, vaikka vähän yllätyin monien katkerista ja hyökkäävyydestä, koska tavallaan he ottivat itselleen sen vapauden, mitä eivät kuitenkaan halunneet antaa minulle. Huomasitteko monet vastaajat sen?

Aihe on vaikea, eikä mitään helppoja vastauksia ole.

Tuon vielä sen pointin esille, että minulla on varmaan lähtökohtaisesti paremmat mahdollisuudet selvitä vaikeuksista (vaikka minulla on erittäin vaikea lapsuus takanani, ns. laiminlyödyn lapsen tausta) ja olen joutunut taistelemaan paljon saavuttaakseni ylipäätään mitään, enemmän kuin monet muut, koska on paniikkihäiriötä ja jännittämistä jne. jotka ovat tehneet esim. työelämän vaikeaksi. Mutta olen oppinut, että vain sitkeästi yrittämällä saavuttaa jotain. En ole syyttänyt lapsuudestanikaan enää aikoihin ketään, vaan ottanut vastuun elämästäni omiin käsiini.

Mutta kaikki eivät ole samanlaisia ja ehkä ystäväni mahdollisuudet tällaiseen reagointiin vaikeuksissa ei ole omani kaltainen ja se antoi minulle nyt aika tavalla miettimisen aihetta. Kiitos siitä teille.

ap

Olit sitä mieltä, että moni vastaaja oli hyökkäävä ja otti itselleen sen vapauden mitä ei soisi sinulle ystäväsi suhteen. Huomasitko itse eron näissä kahdessa tilanteessa? Sinä kirjoitit tänne pyytäen neuvoja ja kommentteja. Sinä pyysit muiden suoria mielipiteitä. Sait niitä. Oletan että ystäväsi ei pyydä sinulta neuvoa eikä mielipidettä. Hän haluaa vain kuuntelevan ja empaattisen korvan.

On vaikea olla empaattinen tilanteessa, jossa syytetään pelkästään muita vaikeuksista. Ihan oikeasti, se on minulle ihan menemätön paikka, täysi sisäinen stoppi tulee eteen. Se on tässä ongelma.

Jos ystävä sanoisi, että myös hän on tehnyt asioita väärin ja pitikin tehdä se ja tämä , olisin täynnä myötätuntoa, sillä kukapa ei olisi tehnyt virheitä. Mutta tuo itsensä puhdistaminen kaikesta vastuusta on oikeasti ihan hirveän vaikea ottaa vastaan edes neutraalina kuulijana, saati empaattisena sellaisena.

ap

Hyvä että tunnistat tuon oman ongelmakohtasi, jossa sinulla tulee stoppi eteen.

Tiedätkö ap, että monelle ihmiselle on oikeasti ihan helppoa olla empaattinen myös tilanteissa, joissa joku syyttää vain muita eikä näe itsessään vikaa. Vaikka lopettaisitkin tämän ystävyyden, sinun kannattaa miettiä MIKSI sinulle on ylitsepääsemätöntä olla tuollaisissa tilanteissa empaattinen. Moni ihminen pystyy näkemään toisessa ihmisessä aidon kärsimyksen muiden ihmisten syyttelyn takana, riippumatta siitä sanooko hlö itsessään olevan myös vikaa, ja tuo kärsimyksen näkeminen herättää sen empatian. Sinussa jostain syystä nousee karvat pystyyn ja pahasti jos hlö ei sano ääneen itsessään olevia virheitä. Mieti miksi sinä et pysty empatiaan tilanteissa joissa moni muu pystyy. Sillä ystäväsi selkeästi kärsii ja hänellä on paha olo. Miksi se ei herätä sinussa empatiaa? Vastaus löytyy jostakin sinun omasta elämänhistoriasta tai tavastasi tulkita omia ja muiden mielenmaisemia. Lue kirja nimeltä Tunne lukkosi, se voi auttaa sinua ymmärtämään tätä tilannetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko itse uskaltanut tehdä valintoja?

Olen kyllä ja olen joutunut elämässäni jopa taistelemaan paljon sen eteen, mitä minulla on. Olen tosi sitkeästi yrittänyt ja joissain asioissa onnistunut, joissain en. Ehkä siksi on vaikea kestää toisen täydellistä yrittämättömyyttä ja muiden syyttelyä ja kaikkien ideoiden torjumista aina ja heti. Eli kaikki opastus ja ideat ja neuvot on jo kauan olleet kiellettyjä. Minun pitää vain kuunnella syytöksiä, kuinka kaikkeen on muut syypäitä.

ap

No, mitä sinä sitten pelkäät? Jos se ystävyys alkaa olla rasite, niin miksi et voi kertoa omassa mielessäsi vellovaa totuutta? Mitä tai ketä sinä siinä suojelet tai miellytät?

Jos se homma ei tuolla lailla toimi, niin tee jotakin. Taistele tässä kohdassa itsesi irti itse luomastasi vankilasta. Puhumattomuuden ja kantaaottamattomuuden vankilasta...voit astua sivuun ja poistua paikalta tai voit tulla esiin.