Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Mitä mieltä tuosta Hesarin keskustelusta siitä, että naisien pitäisi aloittaa lasten yrittäminen viimeistään 31-vuotiaana?
27.09.2016 |
Siis nämä artikkelit:
http://www.hs.fi/hyvinvointi/a1474429710338
http://www.hs.fi/mielipide/a1474769702982
http://www.hs.fi/kotimaa/a1474863786163?ref=a-luet-#3
Itse alan olla ihan kyllästynyt tähän jatkuvaan hössöttämiseen. Tuskinpa yksikään nainen olisi tiedostamatta faktoja. On vain kauheaa, kun tätä jatkuvaa panikoimista, syyllistämistä ja painostamista tulee kaikkialta.
Kyllä, on hienoa, jos ja kun ihmiset löytävät sopivan kumppanin jonka kanssa toiveet käyvät yhteen jo nuorina. Ja hienoa, jos kaikki elämässä menee suunnitellusti ja toivotusti.
Mutta elämä ei vain aina mene käsikirjoitusten mukaan. Kaikki eivät löydä sitä toimivaa parisuhdetta nuorempana, elämässä on muitakin unelmia ja haasteita (vaikka ne kai näiden lääkäreiden mukaan ovatkin täysin merkityksettömiä), se nuoremman iän parisuhde ei kannakaan tai jompikumpi muuttaa mielensä perheenlisäyksestä, on terveysongelmia, työttömyyttä, rahaongelmia ...
Ei kai se voi olla lapsellekaan hyvä, että hän syntyy tilanteeseen, jossa vanhemmat (tai jompikumpi) ei häntä oikeasti halua vaan hankkii lapsia vain "velvollisuudesta" tai pelosta, että vanhempana ei enää onnistu saamaan lapsia, tai ongelmalliseen tilanteeseen.
Monelle lapsettomuus on oikeasti kipeä paikka ja eivät tällaiset kirjoitukset ainakaan mielestäni sitä auta. Sillä en voi kuvitella, että yksikään nainen oikeasti olisi täysin tietämätön näistä asioista. Elämä vain tulee sen "täydellisen kaavan" tielle niin, että kaikki ei aina mene kuten toivoisi.
Ja kyllä, laskeva syntyvyys on ongelma (ainakin joidenkin mielestä), mutta kai sekin jotain kypsyyttä ja vastuullisuutta osoittaa, että pyrkii "hankkimaan" lapsia jotenkuten toimivaan tilanteeseen. Ja kai lapsettomat ihmiset voivat olla hyödyllisiä myös auttamalla esimerkiksi ongelmallisista oloista tulevia lapsia. Ja - vaikka tämä niin täysin tunnutaankin tuomitsevan - niin kai ihmisellä on myös jokin oikeus elää itselleen eikä vain toteuttaa yhteiskunnallista palvelusta "hankkimalla" lapsia vaikka ei koe olevansa siihen ihmisenä välttämättä kykenevä tai haluava.
En tiedä onko se vain minä, ja se, että asia on itselleni kipeä, mutta olen todella väsynyt näihin eri puolilta tuleviin painostuksiin siitä, miten "tyhmiä" ja "itsekkäitä" ja "vastuuttomia" naiset ovat jos pyrkivät saamaan lapsia vasta hieman vanhempana tai eivät ollenkaan, tai eivät saa tilannetta järjestettyä tarpeeksi nuorena sellaiseksi (esimerkiksi löytämällä sen sopivan kumppanin), että sopisivat näihin yhteiskunnallisiin normeihin.
Mitä mieltä muut ovat?
Kommentit (74)
Vierailija kirjoitti:
Mä olen opiskelija joka valmistuu näillä näkymin 28-vuotiaana, eli kolmen vuoden päästä. Ollaan miehen kanssa oltu yhdessä 7 vuotta ja vakaalta näyttää. Kummatkin haluaisi lapsia siinä vaiheessa kun elämä sen sallii.
Valitettavasti vaan kummallekin oma ala on iso intohimo, joten työelämään pääseminen valmistumisen jälkeen on kummallakin ykkösprioriteetti. Toisaalta lapset olis kivaa hankkia jo opiskeluaikana, mutta se olisi taloudellinen itsemurha ja ainakin oma opiskelu vie nyt jo päivästä yli 8 tuntia, joten jaksaminen olisi koetuksella.
Eli lapsia tulee, jos tulee, siinä päälle kolmikymppisenä täälläkin. Eipä sille oikein mitään voi.
Kylläpä moni vaan ainakin sen ekan "tekee" kesken korkeakouluopintojen (kuten itsekin) joutumatta taloudellisesti ahdinkoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka miten mainostatte hesaria niin sen aika on ohitettu. Nykyään luetaan ulkolaisia lehtiä
Vierailija kirjoitti:
Monet odottavat sitä "täydellistä" hetkeä kun on saatu kaikki; täydellinen mies, täydellinen talo, täydellinen ura, täydellinen nuoruus ennen velvollisuuksia... entä jos sitä hetkeä ei tule?
Ylen teemaillassa nousi esille, että ne täydellisyyteen pyrkijät ovat aina olleet se porukka, jolle lapsia syntyy vähän. Nyt lapsettomuus kasvaa vähemmän koulutetussa väestönosassa, jolla ei ehkä ole elämälle niin suuria odotuksia, mutta joiden mahdollisuudet esimerkiksi työllistyä ovat kutistuneet huomattavasti. Tuskin kukaan on sitä mieltä, että kyky elättää lapsi on liiallista perfektionismia?
Työttömyys ja lapsi soveltuvat nykysuomessa äärimmäisen huonosti yhteen. Haluaisitko itse elää sellaista elämää, jossa saat joka päivä jännittää mihin työpätkään sinut pakotetaan seuraavaksi, mitä tukiä pätkän vuoksi leikataan, mihin kaupunginosaan saat lapsen hoitoon työpätkän ajaksi, mistä puolisosi saa töitä jne jne. Puhumattakaan jokapäiväsestä kolikoiden laskemisesta ja lapsen huonommuudentunteesta kun hän alkaa pikkuhiljaa tajuta asemansa vertaisten parissa. Kukaan ei halua sitä itselleen, miksi haluaisi myöskään lapselleen?
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, miksi täällä yh-äitien luvatussa maassa on niin paheksuttua tehdä lapsi yksin. Onko se tosiaan parempi käydä se pariutumis- ja erorituaali siinä välissä, vai olisiko vain parempi, että kypsät aikuiset naiset saisivat ilman ylimääräisiä kummasteluja tehdä lapsen yksin. Olisi vähintään reilua, että hedelmöityshoitoja saa matalalla kynnyksellä kuka tahansa niitä haluava nainen, se kun ei pelkän spermansiirron merkeissä ole kovin vaivalloista.
Itsekkin melkein lähtisin tälle linjalle. Jos on taloudelliset mahdollisuudet/tukiverkko ja vauvakuume vaivaa niin miksi ei hankkisi sitä lasta yksin? Parisuhde löytyy sitten myöhemmin jos löytyy, mutta eipä ole painetta löytää väkisin jotain isäkandidaattia.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen opiskelija joka valmistuu näillä näkymin 28-vuotiaana, eli kolmen vuoden päästä. Ollaan miehen kanssa oltu yhdessä 7 vuotta ja vakaalta näyttää. Kummatkin haluaisi lapsia siinä vaiheessa kun elämä sen sallii.
Valitettavasti vaan kummallekin oma ala on iso intohimo, joten työelämään pääseminen valmistumisen jälkeen on kummallakin ykkösprioriteetti. Toisaalta lapset olis kivaa hankkia jo opiskeluaikana, mutta se olisi taloudellinen itsemurha ja ainakin oma opiskelu vie nyt jo päivästä yli 8 tuntia, joten jaksaminen olisi koetuksella.
Eli lapsia tulee, jos tulee, siinä päälle kolmikymppisenä täälläkin. Eipä sille oikein mitään voi.
Valmistut aika myöhään. Epäkiitollisinta jos lapsettomasta suunnitelmasta huolimatta ykkösprioriteetti feilaa, niinkin voi käydä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos peruskoulu ei syrjisi poikia, olisi siinä 25-35-vaiheessa paljon enemmän riittävän hyviä puolisoehdokkaita tarjolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, miksi täällä yh-äitien luvatussa maassa on niin paheksuttua tehdä lapsi yksin. Onko se tosiaan parempi käydä se pariutumis- ja erorituaali siinä välissä, vai olisiko vain parempi, että kypsät aikuiset naiset saisivat ilman ylimääräisiä kummasteluja tehdä lapsen yksin. Olisi vähintään reilua, että hedelmöityshoitoja saa matalalla kynnyksellä kuka tahansa niitä haluava nainen, se kun ei pelkän spermansiirron merkeissä ole kovin vaivalloista.
Itsekkin melkein lähtisin tälle linjalle. Jos on taloudelliset mahdollisuudet/tukiverkko ja vauvakuume vaivaa niin miksi ei hankkisi sitä lasta yksin? Parisuhde löytyy sitten myöhemmin jos löytyy, mutta eipä ole painetta löytää väkisin jotain isäkandidaattia.
Jos päädyt tähän ratkaisuun, toivon että alat pitää blogia tai tulet muuten asian kanssa kaapista ulos. Ihmiset kaipaavat hieman rohkaisua valintoihinsa, vaikka ne tuntuisivat miten järkeviltä. Uskon, että verkosto on tässä avainasemassa. Miksipä vaikkapa kaverukset eivät voisi ajoittaa suunnitelmiaan niin, että heistä on tukea toisilleen ja lapsetkin saisivat leikkikaverin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä aloin yrittämään lasta vasta 39 -vuotiaana. Nuorempana ollut parisuhde ei ollut siihen kovinkaan otollinen ja päättyikin toisen osapuolen kuolemaan. Muutenkaan lastenhankinta ei koskaan ollut kovinkaan korkealla intresseissäni. Uuden miehen tultua kuvioon, lapsi tuntuikin hyvälle idealle ja miehen ehdostuksesta suostuin, Tulin äidiksi 41 -vuotiaana, luomusti ja helpon raskauden jälkeen. Molemmat olemme terveitä, sekä äiti että lapsi. Mahtuisi tänne toinenkin, mutta taitaa olla jo liian myöhäistä. Eipä tuo sen pahempi juttu ole, hyvin ehdin näinkin.
Vierailija kirjoitti:
Minä aloin yrittämään lasta vasta 39 -vuotiaana. Nuorempana ollut parisuhde ei ollut siihen kovinkaan otollinen ja päättyikin toisen osapuolen kuolemaan. Muutenkaan lastenhankinta ei koskaan ollut kovinkaan korkealla intresseissäni. Uuden miehen tultua kuvioon, lapsi tuntuikin hyvälle idealle ja miehen ehdostuksesta suostuin, Tulin äidiksi 41 -vuotiaana, luomusti ja helpon raskauden jälkeen. Molemmat olemme terveitä, sekä äiti että lapsi. Mahtuisi tänne toinenkin, mutta taitaa olla jo liian myöhäistä. Eipä tuo sen pahempi juttu ole, hyvin ehdin näinkin.
Haittaisiko, jos olisit saanut lapsen myös ensimmäisen miehen kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hittoako se kellekkään kuuluu kuka minkäkin ikäisenä lapsen tekee!
Jos sulla ei ap ole vielä lasta, ja jos sellaisen saat, niin se syyllistäminen ja muu paska ja paskanjauhaminen kyllä jatkuu sen lapsen saannin jälkeen. Hyvä äiti tekee näin.., huono äiti noin jne jne. Monilla naisilla on toi paskanjauhaminen verissä tuolla hiekkalaatikon reunalla ja siellä kyllä sitten jengi ruotii ja arvioi, kilpailu on kovaa siitä kuka on se superäiti.
Meinaan vaan saatiin tuo meidän mukelo miehen kanssa myöhemmällä iällä (minä olin 39v ja mies 40v), niin siitäkös on puhetta riittänyt niin naapurustossa, sukulaisilla ja kaveripiirissä.. Ensin monet taivastelivat vuosia miksi me ei tehdä lapsia ja sitten kun lapsi tehtiin, niin samat ihmiset taivastelivat meidän ikää ja minun ammattiani, kun äidin pitää olla se joka huolehtii vain ja ainoastaan lapsesta ja olla joka hetki saatavilla, isä kun ei niin kelpaa apuriksi arkea pyörittämään =´D Ammattini on hyvin epäsäännöllistä ja siihen kuuluu reissaamista, joten olen täysi kymppi paskaksi äidiksi. Mutta siitä huolimatta, lapsi voi hyvin ja arki on saatu hyvin rullaamaan miehen kanssa. Vaikka olen välillä kolmekin päivää poissa, niin minulla on myös todella hyvät vapaat. Pari ihmistä olen perinjuurin suututtanutkin kun olen sanonut suoraan, että vittuakos se sulle kuuluu minkä ikäisenä minä tai joku muu lapsen tekee, ja minun ammattini ei kuulu sinulle pätkääkään, hoida vaan oma tonttis. Ei vaan kiinnosta sun ajatukset eikä mielipiteet asiasta. Ja tämä kaikella ystävyydellä, että tiedät missä raja menee.
Sinä päivänä kun minä ryyppään, rällästän ja jätän lapsen hoitamatta on ihmisillä varaa tulla sanomaan.
Mieslukija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen opiskelija joka valmistuu näillä näkymin 28-vuotiaana, eli kolmen vuoden päästä. Ollaan miehen kanssa oltu yhdessä 7 vuotta ja vakaalta näyttää. Kummatkin haluaisi lapsia siinä vaiheessa kun elämä sen sallii.
Valitettavasti vaan kummallekin oma ala on iso intohimo, joten työelämään pääseminen valmistumisen jälkeen on kummallakin ykkösprioriteetti. Toisaalta lapset olis kivaa hankkia jo opiskeluaikana, mutta se olisi taloudellinen itsemurha ja ainakin oma opiskelu vie nyt jo päivästä yli 8 tuntia, joten jaksaminen olisi koetuksella.
Eli lapsia tulee, jos tulee, siinä päälle kolmikymppisenä täälläkin. Eipä sille oikein mitään voi.
Valmistut aika myöhään. Epäkiitollisinta jos lapsettomasta suunnitelmasta huolimatta ykkösprioriteetti feilaa, niinkin voi käydä.
Jep, vaihtui ala kesken kaiken. Omalla alalla työllisyystilanne on kyllä melko hyvä, mutta toki voi feilata. Jos niin tekee niin eipä sillekään mitään voi. Ikinä en vaan antaisi itselleni anteeksi jos en täysillä yrittäisi.
Tosin olen ajatellut että jos työttömyys iskee niin voisi lähteä mukaan sijaisvanhemmuustoimintaan, ehkä joka tapauksessa. Mutta menee vähän ohi aiheen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onpa hienoa vastauksia! Järkeviä ja realistisia. Noinhan se on, että elämä menee eri tavalla eri ihmisillä ja eri ratkaisut sopivat eri ihmisille. Hienointa olisi, jos ymmärtäisimme ja tukisimme toisiamme. Kaikilla on kuitenkin erilaisia haasteita ja unelmia eikä kukaan voi täysin hallita elämäänsä.
Vierailija kirjoitti:
On ihan totta, että lapset kannattaisi tehdä silloin, kun nainen on hedelmällisimmillään. Mutta yhteiskunnassa, jossa lasten kasvattaminen ja elättäminen on yhä vain vaikeampaa, on turha tuntea syyllisyyttä, jos ei lapsia hanki. Jos Suomeen kaivattaisiin lisää lapsia, hallitus tekisi sellaisia päätöksiä, joiden myötä lapsia syntyisi. Nyt ei kaivata.
Ei lasten kasvattaminen ja elättäminen ole vaikeampaa kuin vaikka 50-luvulla, päinvastoin. Mutta vaatimukset kasvavat, se mikä oli ennen ylellisyyttä, on nykyään pakollista ja lisää määräyksiä tulee. Ihanteet on poimittu suoraan amerikkalaisesta kotirouvayhteiskuntaihanteesta, äidin pitää antaa koko elämä lapsilleen, muuten on huono. Neuvola, päiväkoti ja koulu vaativat "yhteistyötä" joka tarkoittaa sitä, että he eivät itse osaa hoitaa velvollisuuksiaan itsenäisesti, vaan vanhemman pitää hoitaa lapsen koulu oman työnsä ja muun elämänsä lisäksi.
Siksi en pidä outona, että naiset eivät halua lapsia, siinähän menee koko muu, ura, parisuhde, ystävyys jne. jos lapsi sattuu olemaan haastava.
Miehet eivät tähän typeryyteen edes lähde muutamia poikkeuksia lukuunottamatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta valtio voisi tukea yksin lapsen hankkivia naisia tietyillä ehdoin:
- pitäisi olla ammattitutkinto suoritettuna
- ei huumeiden, alkoholin käyttöä (labrakokeet ennen raskautta ja sen aikana)
- nuhteeton tausta: eli ei rikostaustaa
- koskisi ensimmäistä lasta
Tuki saisi olla selkeä, esim. 1000e/kk nettona, jotta taloudellisesti olisi mahdollista hankkia se lapsi. Tämä siis normaalien vanhempainetuuksien päälle esim. vuoden ajan.
Työssäkäyvän kohdalla voisi tukea 2-4 lastakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet odottavat sitä "täydellistä" hetkeä kun on saatu kaikki; täydellinen mies, täydellinen talo, täydellinen ura, täydellinen nuoruus ennen velvollisuuksia... entä jos sitä hetkeä ei tule?
Ylen teemaillassa nousi esille, että ne täydellisyyteen pyrkijät ovat aina olleet se porukka, jolle lapsia syntyy vähän. Nyt lapsettomuus kasvaa vähemmän koulutetussa väestönosassa, jolla ei ehkä ole elämälle niin suuria odotuksia, mutta joiden mahdollisuudet esimerkiksi työllistyä ovat kutistuneet huomattavasti. Tuskin kukaan on sitä mieltä, että kyky elättää lapsi on liiallista perfektionismia?
Työttömyys ja lapsi soveltuvat nykysuomessa äärimmäisen huonosti yhteen. Haluaisitko itse elää sellaista elämää, jossa saat joka päivä jännittää mihin työpätkään sinut pakotetaan seuraavaksi, mitä tukiä pätkän vuoksi leikataan, mihin kaupunginosaan saat lapsen hoitoon työpätkän ajaksi, mistä puolisosi saa töitä jne jne. Puhumattakaan jokapäiväsestä kolikoiden laskemisesta ja lapsen huonommuudentunteesta kun hän alkaa pikkuhiljaa tajuta asemansa vertaisten parissa. Kukaan ei halua sitä itselleen, miksi haluaisi myöskään lapselleen?
Tässä puheenvuorossa tiivistyy se, mitä ainakin meidän perheessä mietitään. Tuntuu aika toivottamalta, kun katsoo miten hallitus tähän vastaa. Persut katsoo ongelman olevan naisten vaatimuksissa, kokkarit ei edes halua köyhien tekevän lapsia, keskustaa kiinnostaa vaan saada äidit kotiin. Mikään puolueista ei ole halukas lisäämään syntyvyyttä siellä, missä se nyt on pienimmillään. Ja eihän nuo hallituspuolueet siitä edes kärsi! Keskusta on vain iloinen, kun kaupungit kuihtuu, kokoomuslaisten asema vahvistuu kun uudet sukupolvet on varakkaista perheistä ja persut saa kannatusta kun maahanmuuttoa on pakko lisätä, että joku tekee duunarihommat tulevaisuudessa. Eli ei ratkaisuja näköpiirissä, ainakaan pariin vuoteen...
Vierailija kirjoitti:
Minusta valtio voisi tukea yksin lapsen hankkivia naisia tietyillä ehdoin:
- pitäisi olla ammattitutkinto suoritettuna- ei huumeiden, alkoholin käyttöä (labrakokeet ennen raskautta ja sen aikana)
- nuhteeton tausta: eli ei rikostaustaa- koskisi ensimmäistä lasta
Tuki saisi olla selkeä, esim. 1000e/kk nettona, jotta taloudellisesti olisi mahdollista hankkia se lapsi. Tämä siis normaalien vanhempainetuuksien päälle esim. vuoden ajan.
Työssäkäyvän kohdalla voisi tukea 2-4 lastakin.
Kyllä tuokin on parempi kuin se, että ne lapset tehdään päihdeongelmaisen ja kouluttamattoman miehen kanssa :D
Vierailija kirjoitti:
*naisten
Niin kyllä naisten. ..
Mies voi ja pystyy lisääntymään vaikka vielä 50-60vuotiaanakin mutta nainen ei.
Ain't life a bitch ?
Ainakin mitä tähän asiaan tulee .
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet odottavat sitä "täydellistä" hetkeä kun on saatu kaikki; täydellinen mies, täydellinen talo, täydellinen ura, täydellinen nuoruus ennen velvollisuuksia... entä jos sitä hetkeä ei tule?
Ylen teemaillassa nousi esille, että ne täydellisyyteen pyrkijät ovat aina olleet se porukka, jolle lapsia syntyy vähän. Nyt lapsettomuus kasvaa vähemmän koulutetussa väestönosassa, jolla ei ehkä ole elämälle niin suuria odotuksia, mutta joiden mahdollisuudet esimerkiksi työllistyä ovat kutistuneet huomattavasti. Tuskin kukaan on sitä mieltä, että kyky elättää lapsi on liiallista perfektionismia?
Työttömyys ja lapsi soveltuvat nykysuomessa äärimmäisen huonosti yhteen. Haluaisitko itse elää sellaista elämää, jossa saat joka päivä jännittää mihin työpätkään sinut pakotetaan seuraavaksi, mitä tukiä pätkän vuoksi leikataan, mihin kaupunginosaan saat lapsen hoitoon työpätkän ajaksi, mistä puolisosi saa töitä jne jne. Puhumattakaan jokapäiväsestä kolikoiden laskemisesta ja lapsen huonommuudentunteesta kun hän alkaa pikkuhiljaa tajuta asemansa vertaisten parissa. Kukaan ei halua sitä itselleen, miksi haluaisi myöskään lapselleen?
Miten suurten ikäluokkien vanhemmat sitten pärjäsivät pienemmillä tuloilla luomatta mitään syrjittyä kansanosaa?
Alue: Aihe vapaa
Monen naisen lapsettomuus johtuu miehestä. Siis, ettei mies "vielä" halua. Itsekin olen juuri siksi lapseton, etteivät miehet suostuneet. Jos mies olisi ehdottanut lasta, olisin ollut valmis. Naisen lapsettomuus ei ole miehen ongelma, kun mahon voi vaihtaa nuorempaan.