Lue keskustelun säännöt.
Ihme ajatus täälläkin vallitsee, että on oikeus periä omaisuutta
25.09.2016 |
Jaetaan jo omaisuutta, vaikka vanhemmat elossa ja mietitään, mitä minä saan... Perii, kun perii ja jos on perittävää omaisuutta jäljellä. Kenenkään ei tarvitse säästää omaisuutta lapsilleen tai miettiä sitä, että saanko tehdä näin elinaikanani, kun omaisuutta ei sitten olekaan jaettavaksi. Olen aina sanonut asiakkailleni, kun tulevat testamenttia laatimaan tai muutoin keskustelemaan perintöasioista heidän jälkeensä, että kenelläkään ei ole nokan koputtamista siihen, mitä omalla omaisuudellaan tekee tai miten sen haluaa jaettavaksi.... Vaikka juhannuskokkona polttaisi, niin se hänen oma asiansa.... Kenellekään ei tarvitse jättää mitään.
Selkeästi havaittavissa, että vanhempi sukupolvi näkee velvollisuutena jättää omaisuutta ja ns. nuorempi sukupolvi oikeutenaan saada omaisuutta. Tämä nuorempi sukupolvi sitten taas ei ajattele, että heidän pitäisi jättää lapsilleen jotain, vaan omat varat pannaan lihoiksi.
Perintöasiat työssäni yleensä niitä raadollisimpia, kun siinä saadaan kyllä ihmissuhteet menemään niin mutkalle ja ihmisen raadollisuus näkyy kaikessa. Odotettaisiin edes, että vanhemmat on haudassa eikä heidän tarvitsisi nähdä lastensa riitelevän ja jakavan omaisuutta vielä kun he (tai edes toinen) on elossa....
Fatalji
Kommentit (42)
Jos vihaa lapsensa niin mikä ettei. Itse rakastan niitä ja niitten takia elän ja jätän mahdollisemman paljon perintöä kun vaan mahdollista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ITse olen sitä ihmetellyt, kun täällä valitetaan siitä, että vanhemmat ovat käyttäneet saamansa perinnön eivätkä jätä lapsilleen, kun se perintö on tullut saamalla eikä tekemällä töitä. Kun kysyin täällä, että ei kai sitten, jos itselle sitä perintöä jää, ole itsekään sitä tarkotius käyttää, jokunen taisi suuttua. On aikamoista kaksinaismoralismia vaatia, ettei omat vanhemmat käyttäisi saamaansa perintöä, jotta saisi sen omaan käyttöönsä. Joku sukutila on asia erikseen, mutta ei ole oikein syyllistää vanhempiaan rahojen käytöstä, jos itse aikoisi kuitenkin ne samat rahat itseensä käyttää.
Ei ole myöskään oikein että perintönä saatu omaisuus hävitetään humpuukkijuttuihin.
Nimenomaan jos on useampi ja rakastaa lapsiaan, voi lahjoittaa näille elinaikanaan tasasummat kaikille ja sitten toimia niin, että kuolinpesässä ei ole kuin hautajasikuluihin joku pieni summa. Olen vierestä seurannut, kuinka sopuisa sisarusparvi katkoo välit toisiinsa kokonaan, kun ovat eri mieltä perinnön jaosta. Kyse on niin pienestä asiasta, kuin että yksi, joka järjesti hautajaiset yksinään, veloitti, ihan laillisesti aiheellisesti, hautajaiskulut kuolinpesästä ja yksi halusi että talo myydään, toiset suuttuivat kun lapsuudenkotia ei saa myydä, olisi pitänyt jättää kesäpaikaksi. Kolmas oli sitä mieltä, ettei yhteisomistuskesäpaikasta tule mitään (Täälläkin on ollut näitä riitoja) ja jokainen keksi jotain mitä pitäisi itse saada. Mitä enemmän perintöä, sitä riitaisempi. Tai tehkää edes testamentti ja myykää kaikki kiinteä ajoissa pois.
Se on totta, kaikki kannattaa jakaa sitä ennen lapsilleen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jaa-a. Minä koen oikeudekseni periä isovanhempien hankkiman kesäpaikan. Isäni kuoltua sen onneksi perinkin yhdessä veljeni kanssa, äidillämme on testamentin myötä hallintaoikeus. Jos paikka olisi mennyt äidille omistusoikeustestamentissa (jollaisen hän olisi halunnut ja ollut jopa valmis väärentämään isän kuoleman jälkeen), olisi paikka mennyt lihoiksi jo aikaa sitten ja äidin mukana Tallinan risteilyihin, golfmatkoihin, Thaikkureissuihin jne.
Omat rahansa ja hankkimansa omaisuuden tuhlatkoot eläessään viimeistä penniä myöten, en toivo enkä laskeskele perintöä, mutta tuo paikka on minulle tärkeä.
Ns. vanha raha on aina tarkoittanut perittyä omaisuutta. Eli se saatu perintö on luovutettu vähintäänkin yhtä suurena seuraaville sukupolville ja se on ollut arvo sinänsä hoitaa asia näin. Tuottoa on sitten käytetty omaan elintasoon, mutta aina sen pääoman kasvattamisen mukaan. Näin vanhat rikkaat suvut ovat rikastuneet.
Suvussa on kulkenut perintönä kesämökki ja muita sukukalleuksia. Yksi itsekäs sukupolvi laittaa elämänsä risaiseksi vahempien kuoltua, eikä välitä yhtään lapsistaan, arvoista, perinteistä jne. Mitä sen olisi väliä, mitä tekevät itse hankkimilleen asunnoille ja muulle varallisuudelle. Mutta perinnökseen saamia eivät ole itse hankkineet. Karua on se, kun omien vanhempien silmät on haudattuna, jälkisukupolvista ei välitetä ja sallivuutta itsekkääseen hulivilielämään haetaan lakipykälien välistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla yksi jo aikuinen lapsi, joka antoi mulle pankkitilitietonsa, kun isäni kuoli ja sain perinnön. Kysyin, että tarkoitatko, että mä laitan rahat sun tilille? Joo. :o
Nyt on viittä vaille välit poikki, kun sijoitinkin asuntoon miesystäväni kanssa puoliksi. Luottotiedot menettänyt aikanaan, ja mä olen aika isolla summalla auttanut, mm. vuokrarästejä maksellut ja sapuskaa aikuiselle kantanut. Ihan vain hänen lastensa takia. Ei mitään rajaa.
Olen miettinyt, että kuollessani voisin olla täysin pa. Niin vitt uttaa.
Minä ajattelen, että yritän pitää mahdollisimman hyvää huolta siitä (pienehköstä) omaisuudesta, jonka saan vanhemmiltani, ja antaa sen sitten nykyisenlaisena tai mieluusti vielä vähän parempana lapsille. Se pitää sisällään sukutalon huoltamisen ja metsän hoitamisen - ja tuosta metsästähän tulee tuloa niin minulle kuin lapsillenikin edes jonkin verran. Yritän myös muutella omaisuutta niin, että meille voisi tulla yksi tai kaksi vuorattavaa yksiötä, joista kanssa olisi pitkäkestoista taloudellista turvaa eri sukupolville.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jaa-a. Minä koen oikeudekseni periä isovanhempien hankkiman kesäpaikan. Isäni kuoltua sen onneksi perinkin yhdessä veljeni kanssa, äidillämme on testamentin myötä hallintaoikeus. Jos paikka olisi mennyt äidille omistusoikeustestamentissa (jollaisen hän olisi halunnut ja ollut jopa valmis väärentämään isän kuoleman jälkeen), olisi paikka mennyt lihoiksi jo aikaa sitten ja äidin mukana Tallinan risteilyihin, golfmatkoihin, Thaikkureissuihin jne.
Omat rahansa ja hankkimansa omaisuuden tuhlatkoot eläessään viimeistä penniä myöten, en toivo enkä laskeskele perintöä, mutta tuo paikka on minulle tärkeä.
Ns. vanha raha on aina tarkoittanut perittyä omaisuutta. Eli se saatu perintö on luovutettu vähintäänkin yhtä suurena seuraaville sukupolville ja se on ollut arvo sinänsä hoitaa asia näin. Tuottoa on sitten käytetty omaan elintasoon, mutta aina sen pääoman kasvattamisen mukaan. Näin vanhat rikkaat suvut ovat rikastuneet.
ugh olet puhunut!
Tätä nykyistä trendiä "penniäkään ei jätetä" ovat sotiemme jälkeen syntyneiden ahneiden eläkeläisten aikaansaannosta jotta voivat törsätä kaikki saadut perinnöt. Ensin ne ryösti ja "raiskasi" (tuhosi kauniin luonnon) sitten nää hävitti kaikki varat itseensä. Se on sukupolvi kelle edes jumalakaan ei anna anteeksi.
Vierailija kirjoitti:
Minä ajattelen, että yritän pitää mahdollisimman hyvää huolta siitä (pienehköstä) omaisuudesta, jonka saan vanhemmiltani, ja antaa sen sitten nykyisenlaisena tai mieluusti vielä vähän parempana lapsille. Se pitää sisällään sukutalon huoltamisen ja metsän hoitamisen - ja tuosta metsästähän tulee tuloa niin minulle kuin lapsillenikin edes jonkin verran. Yritän myös muutella omaisuutta niin, että meille voisi tulla yksi tai kaksi vuorattavaa yksiötä, joista kanssa olisi pitkäkestoista taloudellista turvaa eri sukupolville.
Niin, tuossa olisi pitänyt käyttää lakimiestä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jaa-a. Minä koen oikeudekseni periä isovanhempien hankkiman kesäpaikan. Isäni kuoltua sen onneksi perinkin yhdessä veljeni kanssa, äidillämme on testamentin myötä hallintaoikeus. Jos paikka olisi mennyt äidille omistusoikeustestamentissa (jollaisen hän olisi halunnut ja ollut jopa valmis väärentämään isän kuoleman jälkeen), olisi paikka mennyt lihoiksi jo aikaa sitten ja äidin mukana Tallinan risteilyihin, golfmatkoihin, Thaikkureissuihin jne.
Omat rahansa ja hankkimansa omaisuuden tuhlatkoot eläessään viimeistä penniä myöten, en toivo enkä laskeskele perintöä, mutta tuo paikka on minulle tärkeä.
Ns. vanha raha on aina tarkoittanut perittyä omaisuutta. Eli se saatu perintö on luovutettu vähintäänkin yhtä suurena seuraaville sukupolville ja se on ollut arvo sinänsä hoitaa asia näin. Tuottoa on sitten käytetty omaan elintasoon, mutta aina sen pääoman kasvattamisen mukaan. Näin vanhat rikkaat suvut ovat rikastuneet.
Samaa mieltä. Meilläpä onkin suvussa käymässä niin että isovanhempien ostamaan kesämökkiin oli aikoinaan kolme perijää, josta yksi ostettiin ulos, ja nyt jäljelle jääneiden perillisten vaimot ovat saamassa mökin haltuunsa. Eli minä olen käynyt koko lapsuuteni 50-luvulla rakennetussa merenrantamökissä lomalla enkä sitten kun isäni ja setäni kuolevat pääse enää mökille saati saa sen myynnistä pennin jeesusta. Naiset, jotka on naitu sukuu vuosikymmeniä mökin valmistumisen jälkeen, saavat sen itselleen ja todennäköisesti myyvät, koska molemmat inhoavat paikkaa. Jos vaimot delaisivat ennen isääni ja hänen veljeään, mökki säilyisi suvussa, vaikka perinnön jakajia olisi paljon enemmän. Niiden serkkujen, jotka eivät mökkiä halua, osuuksien poisostaminen olisi paljon helpompaa kuin näiltä kahdelta eukolta, jotka eivät ole moraalisesti millään lailla oikeutettuja päättämään kesämökin kohtalosta yhtään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Jos vihaa lapsensa niin mikä ettei. Itse rakastan niitä ja niitten takia elän ja jätän mahdollisemman paljon perintöä kun vaan mahdollista.
Kolme alapeukuttajaa on sitä mieltä, ettei lapsiaan tarvitse rakastaa ja perinnön jättäminen on so last season.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
ITse olen sitä ihmetellyt, kun täällä valitetaan siitä, että vanhemmat ovat käyttäneet saamansa perinnön eivätkä jätä lapsilleen, kun se perintö on tullut saamalla eikä tekemällä töitä. Kun kysyin täällä, että ei kai sitten, jos itselle sitä perintöä jää, ole itsekään sitä tarkotius käyttää, jokunen taisi suuttua. On aikamoista kaksinaismoralismia vaatia, ettei omat vanhemmat käyttäisi saamaansa perintöä, jotta saisi sen omaan käyttöönsä. Joku sukutila on asia erikseen, mutta ei ole oikein syyllistää vanhempiaan rahojen käytöstä, jos itse aikoisi kuitenkin ne samat rahat itseensä käyttää.
Fiksu ihminen pistää saamansa perinnöt tietenkin pesämunaksi uuden varallisuuden kerttymiseen ja jättää kullekin sukupolvelle alati kasvavan potin perittävää. Toki persaukiset nyt kuluttaa ne isiensä pikku perinnöt jokaisessa sukupolvessa ja jokainen sukupolvi on aina yhtä persaukinen.
Vierailija kirjoitti:
Suvussa on kulkenut perintönä kesämökki ja muita sukukalleuksia. Yksi itsekäs sukupolvi laittaa elämänsä risaiseksi vahempien kuoltua, eikä välitä yhtään lapsistaan, arvoista, perinteistä jne. Mitä sen olisi väliä, mitä tekevät itse hankkimilleen asunnoille ja muulle varallisuudelle. Mutta perinnökseen saamia eivät ole itse hankkineet. Karua on se, kun omien vanhempien silmät on haudattuna, jälkisukupolvista ei välitetä ja sallivuutta itsekkääseen hulivilielämään haetaan lakipykälien välistä.
Joo, meillä oli suvussa omaisuutta, joka oli kulkenut perintönä jo muutamankin sukupolven yli. Mutta kun 40-luvulla syntyneet vanhempani sisaruksineen pääsivät noihin kalleuksiin kiinni, he myivät kaiken. Olen varsin varakas 46- vuotias enkä puolisoni kanssa tarvitse penniäkään perintöä mistään suunnasta, mutta sappeni kyllä kiehuu kun ajattelen miten periminen suvuissamme päättyi suureen ikäluokkaan. Aivan ennen kuulumatatonta ahneutta ja itsekkyyttä heidän käytöksensä., mutta eihän tässä voi muuta kuin hankkia uutta arvo-omaisuutta omalle jälkipolvelle perittäväksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa-a. Minä koen oikeudekseni periä isovanhempien hankkiman kesäpaikan. Isäni kuoltua sen onneksi perinkin yhdessä veljeni kanssa, äidillämme on testamentin myötä hallintaoikeus. Jos paikka olisi mennyt äidille omistusoikeustestamentissa (jollaisen hän olisi halunnut ja ollut jopa valmis väärentämään isän kuoleman jälkeen), olisi paikka mennyt lihoiksi jo aikaa sitten ja äidin mukana Tallinan risteilyihin, golfmatkoihin, Thaikkureissuihin jne.
Omat rahansa ja hankkimansa omaisuuden tuhlatkoot eläessään viimeistä penniä myöten, en toivo enkä laskeskele perintöä, mutta tuo paikka on minulle tärkeä.
Ns. vanha raha on aina tarkoittanut perittyä omaisuutta. Eli se saatu perintö on luovutettu vähintäänkin yhtä suurena seuraaville sukupolville ja se on ollut arvo sinänsä hoitaa asia näin. Tuottoa on sitten käytetty omaan elintasoon, mutta aina sen pääoman kasvattamisen mukaan. Näin vanhat rikkaat suvut ovat rikastuneet.
ugh olet puhunut!
Tätä nykyistä trendiä "penniäkään ei jätetä" ovat sotiemme jälkeen syntyneiden ahneiden eläkeläisten aikaansaannosta jotta voivat törsätä kaikki saadut perinnöt. Ensin ne ryösti ja "raiskasi" (tuhosi kauniin luonnon) sitten nää hävitti kaikki varat itseensä. Se on sukupolvi kelle edes jumalakaan ei anna anteeksi.
Suuret ikäluokat ovat noin seitsemänkymppisiä, joten heidän perimisensä tulee ajankohtaiseksi noin kymmenen vuoden kuluttua.
Harva heistä on itse perinyt mitään merkittävää omaisuutta jo ihan sen takia, kun perillisiä on ollut niin monta, eivät he muuten suuriä ikäluokkia olisikaan.
Mutta kaikkea hyvää sinulle ja toivottavasti omat lapsesi olisivat samanlaisia ahneita perkeleitä.
Päivä kerrallaan, ei kannata murhehtia huomisesta. Tässä hetkessä eläminen on hyvää.
Vierailija kirjoitti:
Kenenkään ei tarvitse jättää perinnöksi mitään, eikä siihen ole nokankoputtamista - mutta jos kotain jättää, niin viisainta olisi tehdä se kaikille asianosaisille etukäteen selväksi, mitä ja kenelle perintöä on tulossa. Niin kaikki osaisivat valmistautua omaisuuden hoitoon ja kysyä mahdolliset selitykset etukäteen. Ja jos jotakuta suositaan tai syrjitään, niin olisi hyvä kertoa sille joku selitys.
Olemme lapseton aviopari ja tulemme jättämään toisen suvulle koko omaisuutemme eikä toisen sukulaiset tule saamaan mitään. Saama puolella oleville sukulaisille olemme tästä kertoneet, koska meillä on kyllä vahva epäilys, että sukulaiset joille emme jätä mitään, ovat kyllä ensimmäisenä tyhjentämässä asuntoa. Heille emme aio asiasta kertoa, kuulkoon asiasta perivältä suvulta.
Vierailija kirjoitti:
Minä ajattelen, että yritän pitää mahdollisimman hyvää huolta siitä (pienehköstä) omaisuudesta, jonka saan vanhemmiltani, ja antaa sen sitten nykyisenlaisena tai mieluusti vielä vähän parempana lapsille. Se pitää sisällään sukutalon huoltamisen ja metsän hoitamisen - ja tuosta metsästähän tulee tuloa niin minulle kuin lapsillenikin edes jonkin verran. Yritän myös muutella omaisuutta niin, että meille voisi tulla yksi tai kaksi vuorattavaa yksiötä, joista kanssa olisi pitkäkestoista taloudellista turvaa eri sukupolville.
Juuri tällä tavalla tulee perintöä hoitaa. Voi nauttia sen tuotoista hyvällä omalla tunnolla, sekä kasvattaakin sitä vielä suuremmaksi ja vehvemmaksi seuraavien polvien taloutta turvaamaan. Ahneille ja minä-minä-ihmisille tuo tyyli ei tietenkään sovi.
Kenenkään ei tarvitse jättää perinnöksi mitään, eikä siihen ole nokankoputtamista - mutta jos kotain jättää, niin viisainta olisi tehdä se kaikille asianosaisille etukäteen selväksi, mitä ja kenelle perintöä on tulossa. Niin kaikki osaisivat valmistautua omaisuuden hoitoon ja kysyä mahdolliset selitykset etukäteen. Ja jos jotakuta suositaan tai syrjitään, niin olisi hyvä kertoa sille joku selitys.