Miksi mies "suuttuu" kun voin pahoin eikä osaa lohduttaa?

Täällä samoin. Lisäksi saan osakseni halveksuntaa, juuri sillä hetkellä kun tarvitsisin edes sen "kyllä se siitä" kannustuksen. Vaan ei. Aina vetää herneen nenään ja rähisee, kiukuttelee. Tämä johtanut siihen etten näytä enää tunteitani miehelleni, en niitä myöskään hänelle päin tuhlaa. Jos mies valittaa huonoa työpäivää tai että on selkä kipeä, olen kuin en kuulisi. En sentään suutu, en vaan jaksa välittää.

Meillä ollaan myös keskusteltu tästä paljon. Olen nyt onneksi saanut miehen vakuutettua siitä, että en tarvitse "ratkaisua" tilanteeseen vaan ihan vain hänen hellyyttään tueksi. Ennen mies sai kyllä itkeä ja olla uupunut mutta minun heikkoudestani seurasi mykkäkoulu

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttua on joo. Ex oli tuollainen ja 10 vuoden yhdessäolon jälkeen kun halusin erota, sanoi että hänestä on kaikki nämä vuodet tuntunut pahalta kun minä olen syyttänyt häntä kaikista ongelmistani. Eli hän oli ihan koko ajan pitänyt huolistani avautumista nalkuttamisena eikä tätä ollut kuitenkaan koskaan vaivautunut kertomaan. Sitten katkeroitui ja alkoi juomaan. Miten helpolla olisikaan päästy, jos olisi alun alkaen otettu asia puheeksi ja olisi minunkin ollut mahdollisuus selventää että kun olen juuri tullut töistä itkien, en suinkaan syytä häntä mistään vaan tarvitsen häntä. Pidin vain tätä itsestäänselvyytenä koska minulle ei tulisi mieleenkään ajatella miehen tavalla.

Toimintasi on sairasta. Itket töistä tullessa???

Toimintasi on henkistä pahoinpitelyä toista kohtaan

Itkeminen on henkistä pahoinpitelyä toista kohtaan ja sairasta toimintaa? Millainen tunteeton natsi on kasvattanut sinut?

Se että itket turhanpäiväisestä on henkistä pahoinpitelyä kun kaadat sen muiden niskaan. Kenenkään ei tarvitse kuunnella itsemistäsi.

Minut on kasvattanut täysijärkiset ihmiset jotka osaavat elää ilman järjettömiä ongelmia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttua on joo. Ex oli tuollainen ja 10 vuoden yhdessäolon jälkeen kun halusin erota, sanoi että hänestä on kaikki nämä vuodet tuntunut pahalta kun minä olen syyttänyt häntä kaikista ongelmistani. Eli hän oli ihan koko ajan pitänyt huolistani avautumista nalkuttamisena eikä tätä ollut kuitenkaan koskaan vaivautunut kertomaan. Sitten katkeroitui ja alkoi juomaan. Miten helpolla olisikaan päästy, jos olisi alun alkaen otettu asia puheeksi ja olisi minunkin ollut mahdollisuus selventää että kun olen juuri tullut töistä itkien, en suinkaan syytä häntä mistään vaan tarvitsen häntä. Pidin vain tätä itsestäänselvyytenä koska minulle ei tulisi mieleenkään ajatella miehen tavalla.

Toimintasi on sairasta. Itket töistä tullessa???

Toimintasi on henkistä pahoinpitelyä toista kohtaan

Siis sen oli tarkoitus olla esimerkki tilanteesta, jossa pitäisi olla ihan selvää, että paha oloni ei suinkaan johdu miehestä, vaan että töissä on tapahtunut jotain ikävää.

Miten se on henkistä pahoinpitelyä?

Töissä tapahtunut ikävää? Jos et ole poliisi missä joku on sinut hakannut tai jossain muuss avastaavassa työssä niin mikä se paha juttu on? Asiakas ei pitänyt sinusta?

Jos ongelma ei johtu miehestä niin älä kaada sitä miehen niskaan

Toivottavasti asut yksin, eikä sulla ole huollettavia lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttua on joo. Ex oli tuollainen ja 10 vuoden yhdessäolon jälkeen kun halusin erota, sanoi että hänestä on kaikki nämä vuodet tuntunut pahalta kun minä olen syyttänyt häntä kaikista ongelmistani. Eli hän oli ihan koko ajan pitänyt huolistani avautumista nalkuttamisena eikä tätä ollut kuitenkaan koskaan vaivautunut kertomaan. Sitten katkeroitui ja alkoi juomaan. Miten helpolla olisikaan päästy, jos olisi alun alkaen otettu asia puheeksi ja olisi minunkin ollut mahdollisuus selventää että kun olen juuri tullut töistä itkien, en suinkaan syytä häntä mistään vaan tarvitsen häntä. Pidin vain tätä itsestäänselvyytenä koska minulle ei tulisi mieleenkään ajatella miehen tavalla.

Toimintasi on sairasta. Itket töistä tullessa???

Toimintasi on henkistä pahoinpitelyä toista kohtaan

Siis sen oli tarkoitus olla esimerkki tilanteesta, jossa pitäisi olla ihan selvää, että paha oloni ei suinkaan johdu miehestä, vaan että töissä on tapahtunut jotain ikävää.

Miten se on henkistä pahoinpitelyä?

Töissä tapahtunut ikävää? Jos et ole poliisi missä joku on sinut hakannut tai jossain muuss avastaavassa työssä niin mikä se paha juttu on? Asiakas ei pitänyt sinusta?

Jos ongelma ei johtu miehestä niin älä kaada sitä miehen niskaan

Itkeminen on mielestäsi henkistä väkivaltaa, mutta töissä ei mikään muu kuin hakkaaminen voi olla ikävää?

Älä ap välitä noista kiltti-trolleista. Tiedä miten raskasta on joutua kohtaamaan oma ja toisen arki, kun toinen ei koskaan ota huomioon ja vielä suuttuu asioista, joissa paras käytös olisi ymmärrys. Olen yllättynyt miten samanlainen tilanne meillä on kotona kuin moni tässä ketjussa kuvailee. Tämän lisäksi mieheni on alkanut juomaan kausittain ja jättää ns. omat asiansa hoitamatta eikä ole ollut pitkään aikaan kiinnostunut avioelämästä. Olemme eron partaalla, jaksan enää lääkkeiden voimalla. Mieheni ei tätä oikein ymmärrä ja ilmeisesti luulee kaiken olevan hyvin, koska en halua puhua hänelle mistään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa yleiseltä kommunikaatio-ongelmalta: nainen haluaa kuuntelevan korvan ja lohduttavan olkapään, siis vai purkaa huolensa puhumalla ne ääneen, jo se helpottaa. Mies taas pyrkii etsimään ehkä epäloogisenkin kuuloisesta vuodatuksesta ongelman, johon alkaa etsiä ratkaisua, ja ahdistuu kun sellaista ei löydy. 

Mun ex oli tuollainen kylmä mies, joka ei osannut lainkaan lohduttaa ja suuttui. Nykyinen on empaattinen, mutta alussa vetäytyi myös helposti kuoreensa vastaavassa tilanteessa eikä vieläkään, yli kymmenen vuoden jälkeen oikein osaa luontevasti esim. halata tai koskettaa lohduttavasti, ellen pyydä....ja me ollaan kuitenkin puhuttu tästä todella paljon.

Yhteistä molemmille miehille on se, että he ovat lapsena saaneet hyvin, hyvin perinteisen miehen mallin, ja jääneet itse lapsena lohtua ja hellyyttä vaille, koska miehen on vain pärjättävä. Isot pojat eivät itke. Molemmilla on siskoja, joilla ei tietääkseni ole asian kanssa ongelmia. 

Nelikymppisiä ollaan koko remmi.

Eli sinä itket vain itkemisen ilosta. Mitään oikeata syytä ei ole mutta kuitenkin itket. Missä järki?

'

Tuskin kukaan itkee itkemisen ilosta; se on keino purkaa stressiä, surua ja negatiivisia tunteita. Juuri silloin lohdutukselle olisi käyttöä, ja minusta on aivan loogista toivoa sitä puolisolta, joka kuitenkin on se lähin ihminen, elämänkumppani ja paras ystävä....tai pitäisi olla. On ongelmia ja murheita, joihin ei ole ratkaisua, ja jotka on silti saatava surra, jotta ne pystyy käsittelemään. Sellaisia, joille ei kukaan voi mitään. Läheisen menettäminen tai vakava sairaus, esimerkiksi, tai jokin muu elämän epäreiluus. 

Mitä jos yksissä tuumin ohitettaisiin kaikki tuon päätään aukovan trollinpoikasen väkäväkä-ininät? Ei provosoiduta mt-ongelmaisen lassukkaressukan jutuista. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No josko alottaisit valituksen sanomalla kärkeen että "tarvitsen lohdutustasi rakas mieheni, olet tärkein tukeni!" kun miehesi on näiden sanojen jälkeen sulkenut sinut syleilyynsä, on sylistä hyvä purkaa sydäntä.

Mitä helvettiä? Eiköhän se ole itsestään selvyys, vai kuinka tyhmiä miehet ovat ? Minä anna lohdutan ja kuuntelen miehen työongelmia ym mutta hänestä el kuuntelijaksi ilmeisesti ole. Ja jos kuuntelee niin yrittää aina keksiä jonkun ratkaisun, en mä ratkaisua halua vaan ihan vaan halauksen. Ja kyllä olen kertonut tämän miehelle.

Ap

Ymmärrän osin miestäsi. Onko miehesi mahdollisesti insinööri tai vastaava. Analyyttisillä ihmisillä ei ole "kykyä" sulkea tuota ratkaisuhakuisuutta pois päältä. Kärjistäen voisi sanoa että näillä ihmisillä ei ole mitään ymmärrystä siitä että mitä siitä "ongelmien märehtelemisestä" on hyötyä ja heidän keinonsa lohduttaa on juurikin osoittaa että siihen on ratkaisu, koska se lohduttaisi heitä. Aivan samalla hekin ajattelevat että "kuinka helvetin tyhmiä nuo toiset oikein ovat kun eivät anna apua kun vaan halaa ja voivottelee". Ihmiset ovat erilaisia.

No ratkaisu on kaikkeen ja sitä pitää hakea.

Ei siinä turhan itkemisessä ole mitään järkeä.

Jos ongelma on sellainen että siihen suoraan ei ole ratkaisua (joku kuollut) niin sitten pitää keksiä keinot miten siitä pääsee yli ja jatkamaan elämää.  Jonkun kuolema voikin masentaa ihmistä mutta se että on ollut raskas työpäivä toimistolla ei ole.

En ihmettele yhtään miehiä jotka suuttuu siitä että nainen tulee tavallisen työpäivän jälkeen töistä ja rupeaa itkemään sitä kun töissä on raskasta.

Eihän tuollaisesta tule yhtään mitään. Sitten vain vaihtamaan työpaikkaa tai oppii sietämään sen. Mutta jos ei edes omaa työtä voi tehdä niin sitten menee huonosti. Taas on eri asia jos toinen on vaikka sairas (selkä paskana) ja siitä valittaa kuin siitä että ei jaksa omaa työtään

Mieheltäsi on jäänyt yksilöitymisprosessinsa kesken. Hän ei ole siis kypsynyt itsenäiseksi ihmiseksi. Siksi häntä uhkaa kumppanin vahvat tunteet ja tarpeet. Hän kokee riittämättömyyttä, rajattamuutta, toisen tunteet vyöryvät hänen sisälleen. Häntä eivät tavoita aikaisemmin puhut sanat ja säännöt ja parisuhteen rakenteet.

Sitten tapahtuu reaktionmuodostus defenssinä. Eli kun hän kokee uhkaa, niin pelkoreaktio, joka olisi se luonnollinen, niin hän muodostaakin toisen tunteen, hyökkääkin vihaisena. Että mitäs sinä hyökkäät minun kimppuuni, tulet ihon alle tunkemaan noin röyhkeästi kertomaan, että asiasi eivät ole hyvin. Sinulla on LIIIKAA tarpeita, LIIKAA pahanolon tunteita. Ne tulevat LIIAN INTENSIIVISINÄ minun sisään. Minä olen hukassa. MINÄ kuvittelen, että MINUN tehtävä on tehdä sinut onnelliseksi, koska en silleen vieläkään tajua tätä eroa välillämme. Minulla on hätä, siksi suutun.

Ap, jos sinä olet yksilö, jolla on rajat. Sinä voit tämän ymmärtää ja antaa hänelle lahjaksi ymmärryksen ja hyväksynnän, että hän on nyt tässä kohtaa pieni kuin lapsi. Lapsen kanssa ei voi olla aikuisessa kumppanuussuhteessa. Jotain tarttis tehdä. Et voi kiistellä, et voi vaatia. Et voi selittää...voitko kutsua kunnioittavasti keskusteluun? Voitko edes hyväksyä teidän erilaisuutta tässä? Vai kärsitkö liikaa. Voitteko saada ulkopuolista apua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa yleiseltä kommunikaatio-ongelmalta: nainen haluaa kuuntelevan korvan ja lohduttavan olkapään, siis vai purkaa huolensa puhumalla ne ääneen, jo se helpottaa. Mies taas pyrkii etsimään ehkä epäloogisenkin kuuloisesta vuodatuksesta ongelman, johon alkaa etsiä ratkaisua, ja ahdistuu kun sellaista ei löydy. 

Mun ex oli tuollainen kylmä mies, joka ei osannut lainkaan lohduttaa ja suuttui. Nykyinen on empaattinen, mutta alussa vetäytyi myös helposti kuoreensa vastaavassa tilanteessa eikä vieläkään, yli kymmenen vuoden jälkeen oikein osaa luontevasti esim. halata tai koskettaa lohduttavasti, ellen pyydä....ja me ollaan kuitenkin puhuttu tästä todella paljon.

Yhteistä molemmille miehille on se, että he ovat lapsena saaneet hyvin, hyvin perinteisen miehen mallin, ja jääneet itse lapsena lohtua ja hellyyttä vaille, koska miehen on vain pärjättävä. Isot pojat eivät itke. Molemmilla on siskoja, joilla ei tietääkseni ole asian kanssa ongelmia. 

Nelikymppisiä ollaan koko remmi.

Eli sinä itket vain itkemisen ilosta. Mitään oikeata syytä ei ole mutta kuitenkin itket. Missä järki?

'

Tuskin kukaan itkee itkemisen ilosta; se on keino purkaa stressiä, surua ja negatiivisia tunteita. Juuri silloin lohdutukselle olisi käyttöä, ja minusta on aivan loogista toivoa sitä puolisolta, joka kuitenkin on se lähin ihminen, elämänkumppani ja paras ystävä....tai pitäisi olla. On ongelmia ja murheita, joihin ei ole ratkaisua, ja jotka on silti saatava surra, jotta ne pystyy käsittelemään. Sellaisia, joille ei kukaan voi mitään. Läheisen menettäminen tai vakava sairaus, esimerkiksi, tai jokin muu elämän epäreiluus. 

 

Läheisen menettäminen ja vakava sairaus on täysin eri asia. Täällä jotkut valittaa ihan muista asioista.

Harvalla ihmisellä on kuitenkaan vakava sairaus eikä edes läheisiä kuole koko ajan. Kuitenkin ne valittaa ja itkee lähes koko ajan. Monella naisella ei mene edes kuukautta että ne ei itkisi. Hyvä jos viikkoa.

Kyllä minäkin ymmärrän sen jos läheinen kuolee että silloin itketään ja surraan. Mutta silloinkin pitää pystyä jatkamaan elämää eikä kaataa sitä surua toisen niskaan.

Vierailija kirjoitti:

Älä ap välitä noista kiltti-trolleista. Tiedä miten raskasta on joutua kohtaamaan oma ja toisen arki, kun toinen ei koskaan ota huomioon ja vielä suuttuu asioista, joissa paras käytös olisi ymmärrys. Olen yllättynyt miten samanlainen tilanne meillä on kotona kuin moni tässä ketjussa kuvailee. Tämän lisäksi mieheni on alkanut juomaan kausittain ja jättää ns. omat asiansa hoitamatta eikä ole ollut pitkään aikaan kiinnostunut avioelämästä. Olemme eron partaalla, jaksan enää lääkkeiden voimalla. Mieheni ei tätä oikein ymmärrä ja ilmeisesti luulee kaiken olevan hyvin, koska en halua puhua hänelle mistään.

Eli miehet on taas väärässä. Nainen määrittelee mikä on normaalia ja oikein ja jos mies ei elä niiden standardien mukaan niin se on paska mies.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä kuulen "plaa plaa plaa,mies on inhottava ja ilkeä ja ei ymmärrä".

Niin, tuohan se ongelma onkin, kun siinä plaaplaa -kohdassa kävisi ilmi, että miestä ei syytetä mistään. Ja sitten kuitenkin naureskellaan että naisista ei ota selvää, kun eivät koskaan kerro mistä on kysymys. En ihmettele, että miehet ovat hämillään naisten kanssa, kun eivät vaan malta kuunnella.

Kun ei sitä valittamista, itkemistä ja uikutusta kukaan jaksa kuunnella

Jos ei vaivaudu kuuntelemaan, ei voi sitten myöskään valittaa, jos ei ymmärrä eikä saa ottaa itseensä.

Sen toisen ei sitä myöskään tarvitse sietää omassa asunnossaan. Eikä muutenkaan kärsiä sen toisen ongelmista

Miksi sitten muutat naisen kanssa yhteen, jos et siedä normaalia ihmisten välistä kommunikointia?

Ei nainen sitä päätä mikä on normaalia. Sinä yrität määrätä mitä miesten pitäisi tehdä ja mitä ne ei saisi tehdä. Yrität määrittää mikä on oikein ja mikä väärin.

Sinä et sitä päätöstä tee. Ihan samoin kuin et voi sanoa mikä on hyvää ruokaa ja mikä ei

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä ap välitä noista kiltti-trolleista. Tiedä miten raskasta on joutua kohtaamaan oma ja toisen arki, kun toinen ei koskaan ota huomioon ja vielä suuttuu asioista, joissa paras käytös olisi ymmärrys. Olen yllättynyt miten samanlainen tilanne meillä on kotona kuin moni tässä ketjussa kuvailee. Tämän lisäksi mieheni on alkanut juomaan kausittain ja jättää ns. omat asiansa hoitamatta eikä ole ollut pitkään aikaan kiinnostunut avioelämästä. Olemme eron partaalla, jaksan enää lääkkeiden voimalla. Mieheni ei tätä oikein ymmärrä ja ilmeisesti luulee kaiken olevan hyvin, koska en halua puhua hänelle mistään.

Eli miehet on taas väärässä. Nainen määrittelee mikä on normaalia ja oikein ja jos mies ei elä niiden standardien mukaan niin se on paska mies.

Sinä ihan tosissasi väität, että pulloon tarttuminen on oikea tapa ja puhuminen väärä?

Näitä miehiä todellakin piisaa! Mulla vaan sattui vasta nyt melkein nelikymppisenä ensimmäinen vastaava kohdalle ja pari ekaa vuotta menikin lähes pelkästään siihen, kun aina noiden "tilanteiden" jälkeen googlasin netistä hullun lailla, että mikä ihme miestäni oikein riivaa. Mietin, että onko se persoonallisuushäiriöinen tms., kun tuntui ettei mitään empatiakykyä löytynyt.

Toisin päin kyllä pelasi: minä lohdutin miestä harva se päivä kun hänellä oli ollut huono päivä töissä/exän kanssa/vanhempiensa kanssa/lapsi oli kiukkuinen/ystävä teki oharit tms. Silloin aina halittiin kunnes miehellä olo parani.

Mutta toisinpäin ei mitään. Tai jos jotain, niin huutoa, sättimistä, syyllistämistä että "mikset vaan nyt ole hiljaa ja onnellinen!". Ajan myötä yhä enemmän huutoa. Aina silloin, kun oli heikoimmillani.

Lopulta tilanne meni jo siihen, että aina kun olin yhtään onneton, aloin pelkäämään miestä jo etukäteen. Sitten rohkaistuin ja kerroin, että pelkään hänen reaktiotaan. Ja siitäkös vasta valtaisaa huutoa syntyi. Hänhän on niin hyvä mies, suorastaan maailman paras, että eihän hänen vaimonsa nyt voi häntä pelätä! Kuinka oikein kehtaankaan. Ja kuinka virheellinen olenkaan.

Sittemmin olen ymmärtänyt, että tämä on todella yleinen piirre miehissä. Valitettavasti. Oma luottamukseni ehti jo mennä. Saa nähdä löydänkö joskus vielä sen miehen, joka ei ole "se sama, kuin teidän kaikkien muidenkin".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttua on joo. Ex oli tuollainen ja 10 vuoden yhdessäolon jälkeen kun halusin erota, sanoi että hänestä on kaikki nämä vuodet tuntunut pahalta kun minä olen syyttänyt häntä kaikista ongelmistani. Eli hän oli ihan koko ajan pitänyt huolistani avautumista nalkuttamisena eikä tätä ollut kuitenkaan koskaan vaivautunut kertomaan. Sitten katkeroitui ja alkoi juomaan. Miten helpolla olisikaan päästy, jos olisi alun alkaen otettu asia puheeksi ja olisi minunkin ollut mahdollisuus selventää että kun olen juuri tullut töistä itkien, en suinkaan syytä häntä mistään vaan tarvitsen häntä. Pidin vain tätä itsestäänselvyytenä koska minulle ei tulisi mieleenkään ajatella miehen tavalla.

Toimintasi on sairasta. Itket töistä tullessa???

Toimintasi on henkistä pahoinpitelyä toista kohtaan

Siis sen oli tarkoitus olla esimerkki tilanteesta, jossa pitäisi olla ihan selvää, että paha oloni ei suinkaan johdu miehestä, vaan että töissä on tapahtunut jotain ikävää.

Miten se on henkistä pahoinpitelyä?

Töissä tapahtunut ikävää? Jos et ole poliisi missä joku on sinut hakannut tai jossain muuss avastaavassa työssä niin mikä se paha juttu on? Asiakas ei pitänyt sinusta?

Jos ongelma ei johtu miehestä niin älä kaada sitä miehen niskaan

En ole tuo aloittaja mutta olet kyllä täysin vieraantunut maailmasta, jos et todellakaan keksi mitä ikävää toisten ihmisten töissä voisi tapahtua. Miten olisi esimerkiksi lapsen kuolema? Terveisin sairaanhoitaja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä ap välitä noista kiltti-trolleista. Tiedä miten raskasta on joutua kohtaamaan oma ja toisen arki, kun toinen ei koskaan ota huomioon ja vielä suuttuu asioista, joissa paras käytös olisi ymmärrys. Olen yllättynyt miten samanlainen tilanne meillä on kotona kuin moni tässä ketjussa kuvailee. Tämän lisäksi mieheni on alkanut juomaan kausittain ja jättää ns. omat asiansa hoitamatta eikä ole ollut pitkään aikaan kiinnostunut avioelämästä. Olemme eron partaalla, jaksan enää lääkkeiden voimalla. Mieheni ei tätä oikein ymmärrä ja ilmeisesti luulee kaiken olevan hyvin, koska en halua puhua hänelle mistään.

Eli miehet on taas väärässä. Nainen määrittelee mikä on normaalia ja oikein ja jos mies ei elä niiden standardien mukaan niin se on paska mies.

Katsopas kun kyse ei ollut sinusta. Menen nyt vaan inisemään jonnekin muualle :)

Vierailija kirjoitti:

Mieheltäsi on jäänyt yksilöitymisprosessinsa kesken. Hän ei ole siis kypsynyt itsenäiseksi ihmiseksi. Siksi häntä uhkaa kumppanin vahvat tunteet ja tarpeet. Hän kokee riittämättömyyttä, rajattamuutta, toisen tunteet vyöryvät hänen sisälleen. Häntä eivät tavoita aikaisemmin puhut sanat ja säännöt ja parisuhteen rakenteet.

Sitten tapahtuu reaktionmuodostus defenssinä. Eli kun hän kokee uhkaa, niin pelkoreaktio, joka olisi se luonnollinen, niin hän muodostaakin toisen tunteen, hyökkääkin vihaisena. Että mitäs sinä hyökkäät minun kimppuuni, tulet ihon alle tunkemaan noin röyhkeästi kertomaan, että asiasi eivät ole hyvin. Sinulla on LIIIKAA tarpeita, LIIKAA pahanolon tunteita. Ne tulevat LIIAN INTENSIIVISINÄ minun sisään. Minä olen hukassa. MINÄ kuvittelen, että MINUN tehtävä on tehdä sinut onnelliseksi, koska en silleen vieläkään tajua tätä eroa välillämme. Minulla on hätä, siksi suutun.

Ap, jos sinä olet yksilö, jolla on rajat. Sinä voit tämän ymmärtää ja antaa hänelle lahjaksi ymmärryksen ja hyväksynnän, että hän on nyt tässä kohtaa pieni kuin lapsi. Lapsen kanssa ei voi olla aikuisessa kumppanuussuhteessa. Jotain tarttis tehdä. Et voi kiistellä, et voi vaatia. Et voi selittää...voitko kutsua kunnioittavasti keskusteluun? Voitko edes hyväksyä teidän erilaisuutta tässä? Vai kärsitkö liikaa. Voitteko saada ulkopuolista apua?

Minusta tuo kuulostaa taas pikemminkin siltä, että ap:n mies on ihan vaan itsekäs. Häntä ei kiinnosta ap:n paha olo, vaan ainoastaan se, että tilanne on hänestä epämiellyttävä.

Tuon tyylisistä miehistä ei koskaan tule mitään. Kuvitelkaa nyt vaikka, jos tekisitte lapsen tuollaisen kanssa. Lapsi on vaikka kuumeessa, mahataudissa ja peloissaan, jolloin mies raivoaa että älä siinä itke ja oksentele joka paikkaan hyi! Koska HÄNTÄ itseään inhottaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No josko alottaisit valituksen sanomalla kärkeen että "tarvitsen lohdutustasi rakas mieheni, olet tärkein tukeni!" kun miehesi on näiden sanojen jälkeen sulkenut sinut syleilyynsä, on sylistä hyvä purkaa sydäntä.

Mitä helvettiä? Eiköhän se ole itsestään selvyys, vai kuinka tyhmiä miehet ovat ? Minä anna lohdutan ja kuuntelen miehen työongelmia ym mutta hänestä el kuuntelijaksi ilmeisesti ole. Ja jos kuuntelee niin yrittää aina keksiä jonkun ratkaisun, en mä ratkaisua halua vaan ihan vaan halauksen. Ja kyllä olen kertonut tämän miehelle.

Ap

Ymmärrän osin miestäsi. Onko miehesi mahdollisesti insinööri tai vastaava. Analyyttisillä ihmisillä ei ole "kykyä" sulkea tuota ratkaisuhakuisuutta pois päältä. Kärjistäen voisi sanoa että näillä ihmisillä ei ole mitään ymmärrystä siitä että mitä siitä "ongelmien märehtelemisestä" on hyötyä ja heidän keinonsa lohduttaa on juurikin osoittaa että siihen on ratkaisu, koska se lohduttaisi heitä. Aivan samalla hekin ajattelevat että "kuinka helvetin tyhmiä nuo toiset oikein ovat kun eivät anna apua kun vaan halaa ja voivottelee". Ihmiset ovat erilaisia.

No ratkaisu on kaikkeen ja sitä pitää hakea.

Ei siinä turhan itkemisessä ole mitään järkeä.

Jos ongelma on sellainen että siihen suoraan ei ole ratkaisua (joku kuollut) niin sitten pitää keksiä keinot miten siitä pääsee yli ja jatkamaan elämää.  Jonkun kuolema voikin masentaa ihmistä mutta se että on ollut raskas työpäivä toimistolla ei ole.

En ihmettele yhtään miehiä jotka suuttuu siitä että nainen tulee tavallisen työpäivän jälkeen töistä ja rupeaa itkemään sitä kun töissä on raskasta.

Eihän tuollaisesta tule yhtään mitään. Sitten vain vaihtamaan työpaikkaa tai oppii sietämään sen. Mutta jos ei edes omaa työtä voi tehdä niin sitten menee huonosti. Taas on eri asia jos toinen on vaikka sairas (selkä paskana) ja siitä valittaa kuin siitä että ei jaksa omaa työtään

Tiedätkö että kaikkiin ongelmiin ei vain heti löydy ratkaisua? Esimerkiksi kun minä tulin töistä itkien, oli kyse riidasta esimiehen kanssa. Seuraavana päivänä soitin ammattiliittoon ja sen hetkinen ongelma lähti ratkeamaan, mutta tätä asiaa ei mitenkään hidastanut se, että itkin ja puhuin asiasta miehelle. Ja tämän esimiehen kanssa nämä ongelmat olivat jatkuvia, mutta niihinkin oli koko ajan tiedossa ratkaisu, hän oli vuoden sisällä jäämässä eläkkeelle. Eli olisiko minun pitänyt vain hymyillä kaikesta paskasta huolimatta ja olla kertomatta näitä asioita puolisolleni? Se tunteiden purkaminen ei mitenkään sulje pois asioiden ratkaisua. Käsittämätöntä että tällaista pitää edes selittää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä kuulen "plaa plaa plaa,mies on inhottava ja ilkeä ja ei ymmärrä".

Niin, tuohan se ongelma onkin, kun siinä plaaplaa -kohdassa kävisi ilmi, että miestä ei syytetä mistään. Ja sitten kuitenkin naureskellaan että naisista ei ota selvää, kun eivät koskaan kerro mistä on kysymys. En ihmettele, että miehet ovat hämillään naisten kanssa, kun eivät vaan malta kuunnella.

Kun ei sitä valittamista, itkemistä ja uikutusta kukaan jaksa kuunnella

Jos ei vaivaudu kuuntelemaan, ei voi sitten myöskään valittaa, jos ei ymmärrä eikä saa ottaa itseensä.

Sen toisen ei sitä myöskään tarvitse sietää omassa asunnossaan. Eikä muutenkaan kärsiä sen toisen ongelmista

Miksi sitten muutat naisen kanssa yhteen, jos et siedä normaalia ihmisten välistä kommunikointia?

Ei nainen sitä päätä mikä on normaalia. Sinä yrität määrätä mitä miesten pitäisi tehdä ja mitä ne ei saisi tehdä. Yrität määrittää mikä on oikein ja mikä väärin.

Sinä et sitä päätöstä tee. Ihan samoin kuin et voi sanoa mikä on hyvää ruokaa ja mikä ei

Saat varmasti asua ihan rauhassa yksin, ei kukaan sua pakota olemaan muiden kanssa. No hätä