Lue keskustelun säännöt.
Tabuaihe: moni äänekäs pro-kotihoitoihminen on oikeasti aika "paska äiti"?
23.09.2016 |
Otsikko tarkoituksella aika provosoiva, sori.
Tässä vaan paljon äitejä tuntevana ja äitinä itsekin olen pistänyt merkille sitä, kuinka nämä subjektiivista päivähoito-oikeutta äänekkäimmin vastustavat ja kotihoidon parhautta eniten ihannoivat ovat ainakin omassa (some)tuttavapiirissä niitä, jotka eivät saa mitään älyttömän korkeita äitipisteitä. Harvase päivä vingutaan, kuinka on niin raskasta ja koti sotkussa ja lapset käyttäytyvät huonosti. Hehkutetaan, miten Netflix Kids on parasta mitä luoja on luonut ja kuinka tänään(kin) on äidin vapaapäivä ja syödään sarvimakaronia ja eineslihapullia. Somessa roikutaan jo päivitysten kellonajoista päätellen liki vuorokauden ympäri vakuuttelemassa, kuinka sille nelivuotiaalla on varmasti niiiiin paljon parempi täällä kotona kuin jossain päiväkodissa, hyi.
En yleistä että tämä olisi kaikkien ongelma, mutta omassa tuttavapiirissä pitää kyllä pitkälti paikkansa.
Kommentit (43)
Ei tämä ole mielestäni tabu, on hyviä kotiäitejä ja on huonoja. Oma äitini oli 70-luvun kotiäiti ja me lapset olimme näitä "oman onnemme nojassa" -kotihoidettuja. Toki oli itsetehdyt ruoat ja ns perushoito, mutta muutoin. Kun eskari alkoi olin kolmannessa taivaassa kaikista askarteluista ja lauluhetkistä. Pärjäsin sosiaalisesti ja muutenkin hyvin, minulla oli vilkas mielikuvitus eikä minua häirinnyt jos koko ajan ei ollut jotain toimintaa, koska olin tottunut siihen, että osaan itsekin viihdyttää itseäni. Omat kaverini olivat kylläkin koko lapsuuteni minua pari vuotta vanhempia, samanikäiset tuntuivat lapsellisilta, ehkä se liittyy siihen, että omatoimisuuteni oli eri levelillä?
Itse olin myös kotiäiti, mutta erilainen kuin oma äitini. Kuuntelin lapsiani ja puuhastelin heidän kanssaan ja tykkäsin siitä. En ole missään asiassa suorittaja-tyyppiä, en ollut kotiäitinäkään. Satuin vaan itsekin tykkäämään metsäretkistä eväillä ja muskareista yms eikä minulla ollut edes nettiä tai mitään netflixejä, joten päivät meni lasten kanssa.
Mielestäni tässä ei ole kysymys siitä onko kotihoito vai päivähoito parempi, vaan siitä millaiset ihmiset sitä hoitoa tarjoavat. Kotihoito voi olla paskaa niin kuin päivähoitokin. Olen sitä mieltä, että hyvä kotihoito on parempaa kuin hyvä päivähoito, mutta päivähoito on parempaa kuin huono kotihoito.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oon kotihoidettu lapsi. Nyt aikuisena sitä huomaa, miten paska lapsuus mulla oli. Aamut leikin yksin kun odottelin äidin heräämistä, ulkoilemassa ei käyty kun harvoin. Jos siihen aikaan olisi ollut jotain Netflixiä tai älyluureja, mut olis varmaan päiväksi istutettu sen ääreen. Kouluun mennessä en osannut tulla muiden kanssa toimeen ja se johti kiusaamiseen ja mun eristäytymiseen.
Mulla oli kyllä virikkeellistä tekemistä mutta toi sosiaalisten taitojen puute kouluun mentäessä vaikuttaa varmaan edelleenkin. Olin siis kerhossa ja leikin naapuruston lasten kanssa mutta en oppinut sillä lailla olemaan semivalvomattomassa ryhmässä kuin mitä koulussa ja tarhassa ollaan, ja kun mun äiti vielä omasta mielestään tietää täsmälleen kaiken ja opetti mulle hyvin tiukasti miten mihinkin kuuluu reagoida niin kun valitettavasti muut lapset ei olleet sellaisia kuin äiti kuvitteli ja/tai toivoi niin en kyllä sopeutunut ja kiusattiin ja sosiaalista ahdistusta on vieläkin. Jos itse saan lapsia niin todellakin laitan ne tarhaan.
Ihan samaa olen kokenut. Oma äitini on sosiaalisesti kömpelö, eikä hänellä ole yhden yhtään ystävää. Tuttuja ja joitakin työkavereita on, mutta aivan totaalisen yksin hän oli kotiäitinä ja tietenkin minä siinä ohessa. Näillä hänen eväillään sitten jouduin suoraan kouluun ja mut jätettiin ihan ulkopuolelle kaikesta, koska olin niin kummallinen. Paljon mieluummin olisin mennyt päiväkotiin, kuin ollut ah, niin "laadukkaassa" kotihoidossa.
Ja kyllä omani ovat päiväkodissa. Samaa virhettä en toista.
Lapseni kaveri on ollut hoidossa siitä saakka kun oli 9kk. Sosiaaliset taidot aivan kamalat. Määrää jaa uhkailee kokoajan. Jää leikeistä usein yksin, sillä lapseni ei tykkää tuollaisesta pompottelusta. Oltiin juuri siinä eskareiden keskustelussa päiväkodilla ja siellä lapsemme eskariope tämän kertoi. Että se päiväkotikaan ei ole aina se onni ja autuus opettamaan niitä taitoja. Meillä lapsi oli kotona siihen saakka kun täytti 3v. Eikä muuten vieläkään saa olla padilla tms kuin viikonloppuna max. 30min ja arkena saa katsoa vain pikku kakkosen, näin ollut aina, paitsi padilla sai olla 5v ->. Emme pidä sitä tärkeänä, ehtii koulussakin aivan hyvin olla laitteilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oon kotihoidettu lapsi. Nyt aikuisena sitä huomaa, miten paska lapsuus mulla oli. Aamut leikin yksin kun odottelin äidin heräämistä, ulkoilemassa ei käyty kun harvoin. Jos siihen aikaan olisi ollut jotain Netflixiä tai älyluureja, mut olis varmaan päiväksi istutettu sen ääreen. Kouluun mennessä en osannut tulla muiden kanssa toimeen ja se johti kiusaamiseen ja mun eristäytymiseen.
Mulla oli kyllä virikkeellistä tekemistä mutta toi sosiaalisten taitojen puute kouluun mentäessä vaikuttaa varmaan edelleenkin. Olin siis kerhossa ja leikin naapuruston lasten kanssa mutta en oppinut sillä lailla olemaan semivalvomattomassa ryhmässä kuin mitä koulussa ja tarhassa ollaan, ja kun mun äiti vielä omasta mielestään tietää täsmälleen kaiken ja opetti mulle hyvin tiukasti miten mihinkin kuuluu reagoida niin kun valitettavasti muut lapset ei olleet sellaisia kuin äiti kuvitteli ja/tai toivoi niin en kyllä sopeutunut ja kiusattiin ja sosiaalista ahdistusta on vieläkin. Jos itse saan lapsia niin todellakin laitan ne tarhaan.
Ihan samaa olen kokenut. Oma äitini on sosiaalisesti kömpelö, eikä hänellä ole yhden yhtään ystävää. Tuttuja ja joitakin työkavereita on, mutta aivan totaalisen yksin hän oli kotiäitinä ja tietenkin minä siinä ohessa. Näillä hänen eväillään sitten jouduin suoraan kouluun ja mut jätettiin ihan ulkopuolelle kaikesta, koska olin niin kummallinen. Paljon mieluummin olisin mennyt päiväkotiin, kuin ollut ah, niin "laadukkaassa" kotihoidossa.
Ja kyllä omani ovat päiväkodissa. Samaa virhettä en toista.
Lapseni kaveri on ollut hoidossa siitä saakka kun oli 9kk. Sosiaaliset taidot aivan kamalat. Määrää jaa uhkailee kokoajan. Jää leikeistä usein yksin, sillä lapseni ei tykkää tuollaisesta pompottelusta. Oltiin juuri siinä eskareiden keskustelussa päiväkodilla ja siellä lapsemme eskariope tämän kertoi. Että se päiväkotikaan ei ole aina se onni ja autuus opettamaan niitä taitoja. Meillä lapsi oli kotona siihen saakka kun täytti 3v. Eikä muuten vieläkään saa olla padilla tms kuin viikonloppuna max. 30min ja arkena saa katsoa vain pikku kakkosen, näin ollut aina, paitsi padilla sai olla 5v ->. Emme pidä sitä tärkeänä, ehtii koulussakin aivan hyvin olla laitteilla.
Wtf, eskariope kertoi sulle kaverisi lapsen käytöksestä? Rikkoi vaitiolovelvollisuuttaan jos näin on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oon kotihoidettu lapsi. Nyt aikuisena sitä huomaa, miten paska lapsuus mulla oli. Aamut leikin yksin kun odottelin äidin heräämistä, ulkoilemassa ei käyty kun harvoin. Jos siihen aikaan olisi ollut jotain Netflixiä tai älyluureja, mut olis varmaan päiväksi istutettu sen ääreen. Kouluun mennessä en osannut tulla muiden kanssa toimeen ja se johti kiusaamiseen ja mun eristäytymiseen.
Mulla vähän toisin. Olin myös kouluun asti kotihoidettu lapsi, ja siihen aikaan ei äideillä ollut tapana olla mukuloiden viihdetoimisto, vaan ihan itsekseen sai keksiä mitä tekee. Uskon, että sen takia minusta on tullut erittäin mielikuvitusrikas ihminen, joka en pitkästy koskaan vaikka ei olisi mitään erityistä tekemistä. Lisäksi opein lukemaan jo 4-vuotiaana ja kiinnostuin monista asioista, joka johti siihen että koulu lähti todella hyvin käyntiin. Minua ei ole koskaan kiusattu, vaikka kieltämättä pidin itse niitä muita lapsia ihan lapsellisena enkä välittänyt niiden kanssa olla juuri tekemisissä. Viihdyin mieluummin yksin tolpan ääressä miettimässä jotain kirjoista lukemiani juttuja, kuten avaruutta, syvänmeren eliöiden kummia elintapoja tai kansojen historiaa.
Mulla on kokemus tuosta puolivälistä :D
se on totta ettei ennen ajateltu äitien olevan viihdetoimistoja eikä pitäisi olla niin nytkään mutta telkkari ei pelasta äitiydeltä ja tietyltä opetusvastuulta.
Minä myös viihdyin todella hyvin itsekseni, opin itsenäiseksi ja ajattelemaan itse. En tiedä johtuiko kotihoidosta vai siitä että äitiä ei kiinnostanut minun seura vaikka kaksin kotona oltiin. Myöhemmin olin enemmän pikkuveljen hoitaja tai ainakin sain järkky huudot jos jokin meni pieleen.
10 myöhemmin syntynyt sisko oli päivähoidossa 3v iästä ja on jotensakin sosiaalisempi, hänellä oli kavereitakin koulussa eli ne hoitoryhmäläiset.
Minun lapseni oli päivähoidossa ja koitan silti olla parempi äiti kuin omani oli.
Tämä oli hyvä ja mielenkiintoinen keskustelunavaus. Olen viime aikoina miettinyt paljon, voiko töissä käyvä äiti (=minä) olla hyvä äiti kun kohistaan kotiäitien paremmuudesta lasten kehityksen kannalta (ja ystäväpiirissänikin enimmäkseen on kotiäitejä).. Kiitos, sain paljon uutta pohdittavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma lapsuuteni korvessa, kotihoidossa, viiden peräkkäin syntyneen lapsen laumassa. Päälimäisenä muistiin jäi rahapula, pennin venytys ja että ikinä ei missään käyty - ei lomamatkoilla tmv.. Ruoka jne. oli perus 80-lukua. Koskaan en muista viettäneeni isäni tai äitini kanssa ihan kahdestaan aikaa mitään tehden. Ei sitä silloin osannut edes kaivata; toiseksi vanhimpana katsoin nuorempien perään.
Itse asun pienessä kaupungissa ja kaksi lastani ovat menneet päivähoitoon vuoden iässä ilman ongelmia. Molemmilla meillä vanhemmilla on koulutus ja työt, töissä käydään ristiin niin että lasten hoitopäivät ovat lyhyet. Rahasta ei tarvi stressata, mahdollisuuksien mukaan aina vuorotellaan miehen kanssa, että lapset saavat omaa huomiotaan kummaltakin meistä. Käydään uimahallissa, harrastetaan, käydään leffassa, Super parkissa ja paristi vuodessa kylpylässä. Ei anneta lapsille kaikkea heti (kyllähän rahan arvo pitää oppia), mutta ei pihistellä esim. ulkovaatteissa jne.
Minusta ei olisi kotiäidiksi, koska pääni ei yksinkertaisesti kestäisi sitä. Äitiyslomatkin koin elämän varikkopysähdyksinä, mutta olihan se älyllisten haasteiden kannalta tappavan tylsää. Kun käyn töissä jaksan ihan eri lailla panostaa kotiinkin ja viettää aktiivisesti läsnä aikaa lapsieni kanssa.
Rakkaat kanssasisaret, huomatkaa ettei ap. puhunut mitään työäityidestä vaan kotiäitiydesta vs. subjektiivinen päivähoito. Eli niistä äideistä jotka laittavat isommat lapset päiväkotiin kun köllöttelevät vauvan kanssa kotona tai vaikka ilman vauvaakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin tunnen mamman, jonka mielestä oli kamalista kamalin teko laittaa 2-vuotiaani päiväkotiin, mutta itse on vienyt omaa vauvaansa mummolaan yökylään 1kk iästä lähtien, ja usein.
En haluaisi tuomita, mutta jos kaksinaismoralismista puhutaan niin voittaja on kyllä täällä.
Vierailija kirjoitti:
Mä oon kotihoidettu lapsi. Nyt aikuisena sitä huomaa, miten paska lapsuus mulla oli. Aamut leikin yksin kun odottelin äidin heräämistä, ulkoilemassa ei käyty kun harvoin. Jos siihen aikaan olisi ollut jotain Netflixiä tai älyluureja, mut olis varmaan päiväksi istutettu sen ääreen. Kouluun mennessä en osannut tulla muiden kanssa toimeen ja se johti kiusaamiseen ja mun eristäytymiseen.
Kaikilla kotihoidetuilla lapsillahan tiedettävästi on samanlainen lapsuus kun sulla oli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tää ketju on taas esimerkki siitä, kuinka joukossa tyhmyys tiivistyy. Ekaks joku keksii väitteen ja aihe saa vettä myllyyn ja lähtee elämään omaa elämäänsä.
Mä olen ollut sekä kotiäiti että työssäkäyvä äiti ja tutustunut molempiin. Molemmista ryhmistä löytyy ne helmet ja pohjanoteeraukset.
Tällaisesta aloituksesta ja sen sisältämästä syyllistämisestä ja kaksiajaosta hyötyvät vaan populistipoliitikot ja iltapäivälehdet. Vai oliko tää aloittajalle suuri ahaa-elämys ja kirkas hengentuote, joka oli pakko saada kaikkien tietoon?
Aika monelle se kotihoito näyttää olevan vain sosiaalisesti hyväksytty syy jäädä itse kotiin, jos äidillä syystä tai toisesta ei ole ammattia tai työtä johon palata, tai se työ on tylsää, raskasta tai huonosti palkattua. Harva hyvässä ja innostavassa työssä oleva äiti jää vuosikausiksi jokaisen lapsen kanssa kotiin. Ja ei siinä, jos äiti paneutuu tosissaan siihen laadukkaaseen kotihoitoon voittaa se varmasti ulkoistetun päivähoidon. Mutta jollain netflix-mikroruoka -mammalla ei ole kyllä varaa leijailla lastensa kotihoidolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse ainakin meinaan jäädä kotiin vielä siihen asti että lapsi alkaa nukkumaan yöt kokonaan. Ei tulis mieleenkään laittaa herätyskelloa aamulla soimaan kun taapero heräilee vieläkin yöllä monet kerrat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oon kotihoidettu lapsi. Nyt aikuisena sitä huomaa, miten paska lapsuus mulla oli. Aamut leikin yksin kun odottelin äidin heräämistä, ulkoilemassa ei käyty kun harvoin. Jos siihen aikaan olisi ollut jotain Netflixiä tai älyluureja, mut olis varmaan päiväksi istutettu sen ääreen. Kouluun mennessä en osannut tulla muiden kanssa toimeen ja se johti kiusaamiseen ja mun eristäytymiseen.
Mulla oli kyllä virikkeellistä tekemistä mutta toi sosiaalisten taitojen puute kouluun mentäessä vaikuttaa varmaan edelleenkin. Olin siis kerhossa ja leikin naapuruston lasten kanssa mutta en oppinut sillä lailla olemaan semivalvomattomassa ryhmässä kuin mitä koulussa ja tarhassa ollaan, ja kun mun äiti vielä omasta mielestään tietää täsmälleen kaiken ja opetti mulle hyvin tiukasti miten mihinkin kuuluu reagoida niin kun valitettavasti muut lapset ei olleet sellaisia kuin äiti kuvitteli ja/tai toivoi niin en kyllä sopeutunut ja kiusattiin ja sosiaalista ahdistusta on vieläkin. Jos itse saan lapsia niin todellakin laitan ne tarhaan.
Ihan samaa olen kokenut. Oma äitini on sosiaalisesti kömpelö, eikä hänellä ole yhden yhtään ystävää. Tuttuja ja joitakin työkavereita on, mutta aivan totaalisen yksin hän oli kotiäitinä ja tietenkin minä siinä ohessa. Näillä hänen eväillään sitten jouduin suoraan kouluun ja mut jätettiin ihan ulkopuolelle kaikesta, koska olin niin kummallinen. Paljon mieluummin olisin mennyt päiväkotiin, kuin ollut ah, niin "laadukkaassa" kotihoidossa.
Ja kyllä omani ovat päiväkodissa. Samaa virhettä en toista.
Lapseni kaveri on ollut hoidossa siitä saakka kun oli 9kk. Sosiaaliset taidot aivan kamalat. Määrää jaa uhkailee kokoajan. Jää leikeistä usein yksin, sillä lapseni ei tykkää tuollaisesta pompottelusta. Oltiin juuri siinä eskareiden keskustelussa päiväkodilla ja siellä lapsemme eskariope tämän kertoi. Että se päiväkotikaan ei ole aina se onni ja autuus opettamaan niitä taitoja. Meillä lapsi oli kotona siihen saakka kun täytti 3v. Eikä muuten vieläkään saa olla padilla tms kuin viikonloppuna max. 30min ja arkena saa katsoa vain pikku kakkosen, näin ollut aina, paitsi padilla sai olla 5v ->. Emme pidä sitä tärkeänä, ehtii koulussakin aivan hyvin olla laitteilla.
Wtf, eskariope kertoi sulle kaverisi lapsen käytöksestä? Rikkoi vaitiolovelvollisuuttaan jos näin on.
No höpö höpö. Ei rikkonut yhtään vaitioloa. Itse on lapsen äiti kertonut, että lapsi ollut hoidossa 9kk ikäisestä. Ja noiden kahden ystävyys vaikuttaa myös lapseni päiviin, joten ihan normaalia kertoa, miten nämä toimivat yhdessä. Näinhän tuon itsekin kun olin seuraamassa eskareiden päivää. Täällä ainakin toivotaan, että vanhemmat menevät seuraamaan eskareidensa päivää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tää ketju on taas esimerkki siitä, kuinka joukossa tyhmyys tiivistyy. Ekaks joku keksii väitteen ja aihe saa vettä myllyyn ja lähtee elämään omaa elämäänsä.
Mä olen ollut sekä kotiäiti että työssäkäyvä äiti ja tutustunut molempiin. Molemmista ryhmistä löytyy ne helmet ja pohjanoteeraukset.
Tällaisesta aloituksesta ja sen sisältämästä syyllistämisestä ja kaksiajaosta hyötyvät vaan populistipoliitikot ja iltapäivälehdet. Vai oliko tää aloittajalle suuri ahaa-elämys ja kirkas hengentuote, joka oli pakko saada kaikkien tietoon?
Mä käsitin, että tämä aloitus koski niitä äitejä, jotka hirveällä älämölöllä tuovat esille kuinka lapsen kotihoito on ainoa tapa ja lapsuuden täytyy kestää mahdollisimman pitkään. Sitten kuitenkin se lapsuus on täynnä ruudun tuijotusta ja pienempien sisarusten vahtimista, koska mutsi haluaa olla rento kotiäiti.
Omassa tuttavapiirissä ne kovimpaan kotihoidon puolesta puhuvat tuuttaavat someen jatkuvasti söpöjä kuvia lapsesta milloin missäkin. Lapsilla on vimpan päälle Gugguut ja minirodinit päällä ja he näyttävät aina söpöltä. Hirveän päälle liimatun tuntuista todistelua, että kotiäitiys on elämän mahtavin homma ja koko perhe on onnensa kukkuloilla. No, voi niin ollakin, mutta pitääkö sitä koko ajan todistella?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oon kotihoidettu lapsi. Nyt aikuisena sitä huomaa, miten paska lapsuus mulla oli. Aamut leikin yksin kun odottelin äidin heräämistä, ulkoilemassa ei käyty kun harvoin. Jos siihen aikaan olisi ollut jotain Netflixiä tai älyluureja, mut olis varmaan päiväksi istutettu sen ääreen. Kouluun mennessä en osannut tulla muiden kanssa toimeen ja se johti kiusaamiseen ja mun eristäytymiseen.
Vähän sama. En sanoisi lapsuuttani missään tapauksessa paskaksi, mutta sitähän se oli, että aamulla herättiin katselemaan lastenohjelmia, sitten käytiin vähän potkiskelemassa hiekkaa omakotitalon virikkeettömällä pihalla ja loppupäivä vietettiin videolta lastenohjelmia katsellen. Illalla sentään oli harrastuksia. Ja äiti on sitä mieltä, että kyllä nyt vaan kunnon äiti hoitaa lapsensa itse, nih!
Mä olen myös kotihoidettu lapsi ja mulla on kyllä todella hyvät muistot lapsuudesta. Asuttiin kerrostalon alimmassa kerroksessa niin että oli oma pieni piha ja paljon kavereita ympärillä. Päivät pitkät leikittiin pihan lasten kanssa sisäpihan puistossa. Oli mulla kyllä pikkuveljiäkin, joiden kanssa leikin. Käytiin usein telttailemassa ja retkeilemässä. Yksi mun parhaista kavereista on noilta ajoilta! :) Toki eskariin meno oli vaikeaa ja olin tosi ujo, mutta sain kuitenkin kavereita. Olin kyllä pienenä myös hyvin yksinäni viihtyvä ja tykkäsin piirrellä ja askarrella, olin varmaan sikäli helppo lapsi. Mutta pelkkiä hyviä muistoja tuolta ajalta! No mun äiti on korkeakoulutettu, jos sillä nyt on merkitystä...
Mulla eka lapsi alkoi nukkua yöt läpensä 8kk iässä ja toinen 4kk iässä. Hoitoon todellakin vuoden täytettyään. Jo kotona ollessa vauva-aikana on ollut selkeä vuorokausirytmi, jota lasten taipumus mutkitta noudattaa. On aina herätty ilman herätyskelloja 99% tapauksista klo.7 aikaan ja laitettu nukkumaan klo.20 mennessä. Päiväunet ajoittuneet samaan saumaan kun hoidossakin.
Työkaverin lapsi valvoi ekat kolme vuotta...
Riippuu myös lapsen luonteesta, kaipaako päivähoitoa. Meillä on tytär vielä eskari-ikäisenäkin kova leikkimään. Parasta on kaverin seura, mutta yksinkin leikkii ja piirtelee tuntikausia.Nauttii olla kotona rauhassa. Oli ennen eskaria päiväkodissa 3 päivää viikossa ja jos sai valita menikö sinne, ei ikinä halunnut mennä. Herkälle lapselle kotona on useimmiten mukavampaa olla, vaikka ei loruiltasikaan sen kummemmin. Luettu ollaan aina paljon.
Vierailija kirjoitti:
Rakkaat kanssasisaret, huomatkaa ettei ap. puhunut mitään työäityidestä vaan kotiäitiydesta vs. subjektiivinen päivähoito. Eli niistä äideistä jotka laittavat isommat lapset päiväkotiin kun köllöttelevät vauvan kanssa kotona tai vaikka ilman vauvaakin.
Kyllä minä puhuin ihan kaikesta "pro-kotihoitoilusta", eli myös niistä (yleensä pienipalkkaisista, kouluttamattomista ja kurjissa töissä olevista tai työttömistä ;)) äideistä, joiden mielestä lasta ei saa laittaa hoitoon työssäkäynninkään vuoksi.
No eikös ne Nina Mikkosenkin kakarat ole kotikasvatuksesta huolimatta melko kieroon kasvaneita kusipäitä?
Meidän naapurissa asuu pro-kotihoitoäiti, jonka meno vähän hirvittää minua. Tutustuimme, kun muutimme tälle alueelle ja olin itsekin vielä kotiäiti. Aika pian lakkasin viettämästä aikaa hänen seurassaan. Tällä äidillä on selkeästi traumoja omasta lapsuudestaan, joita projisoi omaan äitiyteensä. Hän on selkeästi ainakin lievästi masentunut. Lasten pitäminen kotihoidossa ja kaikki lapsiin liittyvä on hänelle jotenkin pakkomielteistä. Molemmat lapset ovat kuulemma erityisherkkiä ja hauraita. Kaiken pitää mennä lasten ehdoilla. Siis ihan kaiken. Päivisin tehdään ja syödään mitä lapset haluavat. Perheen isällä on oma huone, koska esikoinen halusi sängyn vain itselleen ja äidille. Toisten lasten kanssa leikkiessä pitäisi muiden lasten antaa näille lapsille aina periksi ja tehdä heidän pillin mukaan. En todella tajua, miten perheenisä suostuu tuollaiseen menoon. Hän vaikuttaa kuitenkin ihan normaalilta, vaikka vaimo ja lapset ovatkin ihan seinähulluja.