Sinkkunainen, milloin/missä tilanteissa kaipaat parisuhdetta?
Kommentit (56)
N28 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai oikeastaan aina.
Herään aamulla; sängyn toinen puoli on tyhjä. Keitän kahvia; yhteen mukiin. Lähden töihin; sanon heippa huonekasville. Työpäivän aikana; en saa "Haetko maitoa?" -viestiä. Lähden kotiin; aivan sama menenkö sinne vai muualle. Teen ruokaa; otan kaapista vain yhden lautasen. Katselen elokuvaa; hymyilen vain itsekseni. Menen nukkumaan; halaan tyynyä.
Välillä tuntuu, että ihan sama tapahtuiko koko päivää vai ei. Kukaan ei ollut siellä jakamassa sitä, enkä voi sitä kenenkään kanssa muistella.
Alkoi itkettämään tämä viesti kun on niin surkea olla yksin. Arvostakaa ihmiset puolisoitanne. Antaisin mitä tahansa jos saisin parisuhteen.
Jep, etenkin iltaisin tulee joskus itkettyä. T. tuon viestin kirjoittanut 33-v ikisinkku
N28 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai oikeastaan aina.
Herään aamulla; sängyn toinen puoli on tyhjä. Keitän kahvia; yhteen mukiin. Lähden töihin; sanon heippa huonekasville. Työpäivän aikana; en saa "Haetko maitoa?" -viestiä. Lähden kotiin; aivan sama menenkö sinne vai muualle. Teen ruokaa; otan kaapista vain yhden lautasen. Katselen elokuvaa; hymyilen vain itsekseni. Menen nukkumaan; halaan tyynyä.
Välillä tuntuu, että ihan sama tapahtuiko koko päivää vai ei. Kukaan ei ollut siellä jakamassa sitä, enkä voi sitä kenenkään kanssa muistella.
Alkoi itkettämään tämä viesti kun on niin surkea olla yksin. Arvostakaa ihmiset puolisoitanne. Antaisin mitä tahansa jos saisin parisuhteen.
Ihan mitä tahansa ei kannata antaa.
En kaipaa, en halua. En ole koskaan halunnutkaan.
N28 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai oikeastaan aina.
Herään aamulla; sängyn toinen puoli on tyhjä. Keitän kahvia; yhteen mukiin. Lähden töihin; sanon heippa huonekasville. Työpäivän aikana; en saa "Haetko maitoa?" -viestiä. Lähden kotiin; aivan sama menenkö sinne vai muualle. Teen ruokaa; otan kaapista vain yhden lautasen. Katselen elokuvaa; hymyilen vain itsekseni. Menen nukkumaan; halaan tyynyä.
Välillä tuntuu, että ihan sama tapahtuiko koko päivää vai ei. Kukaan ei ollut siellä jakamassa sitä, enkä voi sitä kenenkään kanssa muistella.
Alkoi itkettämään tämä viesti kun on niin surkea olla yksin. Arvostakaa ihmiset puolisoitanne. Antaisin mitä tahansa jos saisin parisuhteen.
Samoin minäkin kaipaan puolisoa eniten arjessa. Ovathan joulut ja muut juhlat mukavia viettää toisen kanssa, mutta tavallisessa, jokapäiväisessä arjessa kaipuu on suurin.
Juuri tänään lenkillä suunnilleen kaikki vastaantulijat olivat pariskuntia. Itkuhan siinä tuli kun mietin että minäkin haluan lenkille miehen kanssa ja kulkea käsi kädessä.
Joskus kun jotain hienoa tai muuta tapahtuu ei ole ketään kenelle soittaa ja kertoa.
Ei ole ketään kenen kanssa suunnitella tulevaa tai muistella kaikkea kivaa mitä on tapahtunut.
:(
Silloin kun elämässä tapahtuu jotain tavallista tai epätavallista, missä puolisolta saisi henkistä tai konkreettista tukea. Kun töissä on vaikeaa, kun kaupasta pitää ostaa 20 kiloa tavaraa, kun kasaat Ikean huonekaluja... tällaisissa tulee lähinnä enää esiin. Vuosien varrella on ehtinyt jo tottua noihin monen mainitsemiin seksiin, juhlapyhiin, matkoihin, elämän suunnitteluun. Juuri missään en ikinä käy eikä ystäviä juuri ole, joten sosiaalisessa elämässä parittomuus ei näy, paitsi tietysti aiheuttaa sen totaalisen puutteen kun ei ole edes sitä puolisoa :)
Kaipaan suhteesta arkista jutustelua, yhteistä läpänheittoa jota ei ulkopuolinen ymmärrä.
Sitä kun töissä tapahtuu jotain mukavaa ja odottaa että pääsee kotiin kertomaan siitä.
Sitä kun toinen on ollut pitemmällä reissulla ja itse on sillä välin pistänyt kodin ja itsensä nätiksi ja lämpimäksi ja ikävä on kasvanut kauheaksi kummallakin.
Sitä kun aamulla herää kellon soittoon mutta käpertyy toisen kainaloon saman peiton alle ja ihon lämpimään vielä torkkumaan hetkeksi.
Sitä kun voi lepuuttaa päätään toisen rinnuksella ja kuunnella sydämen sykettä.
Sitä kun toinen hellästi suukottaa otsaa lähtiessään. Se on ehkä kaikista kauneinta mitä mies voi tehdä.
Tulipas kurja olo, kiitti vitusti :D
Tylsää mennä vuodesta toiseen aina vain yksin nukkumaan. Omia lapsia ei lasketa tähän. En nimittäin ole teknisesti ottaen oikeastaan koskaan yksin.
Iltaisin nukkumaan mennessä. Olisi kiva käpertyä rakkaan kainaloon.
Kun herää painajaiseen, olisi kivaa, jos joku olisi siinä. On paljon ystäviä, joiden kanssa voi viettää aikaa, mutta se on aina vähän erityistä tekemistä. Mieheltä ehkä odottaisi, että hän tulisi lyhyellä varoitusajalla joskus käymään eli useampi mahdollisuus viettää aikaa jonkun kanssa ei haittaisi.
Kaikkein parhainta olisi se, jos joku tsemppaisi, tukisi ja auttaisi, mutta ei ole koskaan ollut sellaista miestä edes lyhyttä aikaa, joten en enää jaksa edes toivoa sellaista.
Just nyt. Paitsi että olen parisuhteessa, vaikka ei oikein siltä tunnu...
Vierailija kirjoitti:
Kaipaan suhteesta arkista jutustelua, yhteistä läpänheittoa jota ei ulkopuolinen ymmärrä.
Sitä kun töissä tapahtuu jotain mukavaa ja odottaa että pääsee kotiin kertomaan siitä.
Sitä kun toinen on ollut pitemmällä reissulla ja itse on sillä välin pistänyt kodin ja itsensä nätiksi ja lämpimäksi ja ikävä on kasvanut kauheaksi kummallakin.
Sitä kun aamulla herää kellon soittoon mutta käpertyy toisen kainaloon saman peiton alle ja ihon lämpimään vielä torkkumaan hetkeksi.
Sitä kun voi lepuuttaa päätään toisen rinnuksella ja kuunnella sydämen sykettä.
Sitä kun toinen hellästi suukottaa otsaa lähtiessään. Se on ehkä kaikista kauneinta mitä mies voi tehdä.
Tulipas kurja olo, kiitti vitusti :D
Kaikki nämä. Pärjään hyvin ja olen itsenäinen, mutta se kaipuu ei koskaan katoa. :( Avioeron jälkeen jo vuosia yksin.
Ainoat tilanteet on ollut kun olen ollut sairas, ja on pitänyt koirat silti hoitaa koska ei ole ketään muutakaan. On sitä tullut sitten ulkoilutettua koiria ja haettua niille ruokia eläinkaupasta mm. 40 asteen kuumeessa sekä kovissa kipulääkkeissä leikkauksen jälkeen. Noissa tilanteissa olisi kiva jos joku toinen voisi hoitaa koirat.
Mutta tämä on syy miksi en nykyisten jälkeen enää ota mitään eläimiä. Miestä en kyllä oikeasti haluaisi, kun olen aseksuaali ja ahdistun aika äkkiä toisen ihmisen läsnäolosta.
Joka kerta kun vietän aikaa kavereiden ja heidän miestensä kanssa. Olo on aina tosi ulkopuolinen ja ei tee edes mieli mennä enää noihin tapaamisiin. :(
Kun tunteeni vakipanoani kohtaan syvenivät ja avauduin hänelle. Takana yli vuosi.
Vastaus: "Ootpa sä tunteellinen. Eiks se ollut jo aluksi selvää, että nämä ois vaan lyhyitä panovisiittejä"
Hän otti tämän jälkeen etäisyyttä ja lujaa. Kohta varmaan "se oikea" on tuulutkin häntä vastaan ja on valmis oikeaan suhteeseen.
Olisi ihanaa, kun olisi joku, jolle kertoa päivän tapahtumista. Ettei aina tarvitsisi olla yksin ja tulla töiden jälkeen tyhjään kotiin. Joku, jonka kanssa maata sylikkäin sohvalla tai lähteä iltakävelylle. Että sängyssä olisi muutakin halattavaa kuin tyyny tai pehmolelu. Ettei tarvitsisi olla yksin vastuussa ihan kaikesta, vaan voisi jakaa asiat toisen kanssa.
Tässä iässä alkaa ahdistaa myös se, kun kaikki sisarukseni (myös ne nuorimmat, joihin on aika iso ikäero) ovat vakavassa parisuhteessa, eli olen perheeni ainoa yksinäinen. Haluaisin olla jonkun elämässä se kaikkein tärkein ihminen, mutta se tuntuu saavuttamattomalta unelmalta. Olen aina halunnut lapsia (nimenomaan monikossa), mutta ikää kertyy enkä ole koskaan edes seurustellut, joten nekin taitavat jäädä haaveeksi. Pelkään, että olen tulevaisuudessa se suvun vanhapiikatäti, jonka sisarukseni ehkä kutsuvat vuorotellen säälistä luokseen jouluksi...
Jep, kaikkea noita mitä on jo mainittu, kaipaa. Kaipaan jopa sitä, että vessa olisi varattu kun haluaisin sinne, tai partakarvoja olisi jäänyt lavuaariin huuhtomatta. Tai että likaiset alkkarit lojuisi TAAS jossain, missä niiden ei pitäisi. Että olisi vaikka riita joskus jonkun kanssa, ja oven pauketta!
Siis kaipaan sitä, että olisi elämää toisen kanssa.
Alkoi itkettämään tämä viesti kun on niin surkea olla yksin. Arvostakaa ihmiset puolisoitanne. Antaisin mitä tahansa jos saisin parisuhteen.