Olenko luuseri kun en jaksa?

Olen aina ollut tarmokas ja pärjäävä ihminen. Uraa olen luonut vastoinkäymisistä huolimatta, ja nyt vajaa 10-vuotiaan lapsenkin olen käytännössä yksin kasvattanut ja elättänyt avioerosta lähtien, lapsen ollessa silloin 3-vuotias.
Käyn kokopäivä töissä ja sen lisäksi hoidan yksin kodin, ruoanlaittamisen, kaikki kotityöt.

Vuosi sitten muutin yhteen miesystäväni kanssa, joka on yrittäjä ja tekee niin ikään pitkää päivää. Olen hoitanut yksin kodin valittamatta, koska olen tähän asti sen jaksanut tehdä. Harrastuksista olen luopunut suosiolla jo ajat sitten, aika ei vain riitä. Yhteenmuuttaessa miesystäväni sanoi ettei tee kotitöitä, ja hyväksyin asian silloin, koska ajattelin hänen kiireisen elämäntilanteensa antavan vapautuksen siitä. Mutta olen tajunnut ettei jako ole oikein reilu: Mies pystyy harrastamaan 4 iltaa viikossa, koska ei tee kotona mitään. Kehuu kyllä vuolaasti miten reipas ja aikaansaava minä olen.
Herään aamulla klo 6 ja teen aamupalan koko porukalle, hoidan aamutoimet ja herätän lapsen jne. klo 7 lähden töihin. Kotona töistä olen klo 17 pintaan, jolloin siivoan, pyykkään, silitän jne noin klo 18 asti. Sitten teen ruoan koko perheelle ja kello onkin 19. Tämän jälkeen autan lasta läksyissä, hoidan hänen koulujuttujaan jne jo kun suunnilleen ensimmäistä kertaa koko päivänä pääsen hengähtämään, kello onkin 19:30-20:00 pintaan. Mies lähtee töistä 17 pintaan ja menee yleensä suoraan salille, kotona on noin klo 19.
Olen nykyään iltaisin niin väsynyt että rojahdan vain telkkarin ääreen ja menen nukkumaan klo 22. Mies nurisee kun en jaksa tehdä mitään enää iltaisin, eikä tajua miten väsynyt olen aivan kaiken hoitamiseen yksin. Kun asuin kaksin lapsen kanssa, pääsin helpommalla kun riitti kun teen ruokaa ehkä 3 x viikossa. Koen velvollisuudeksi äitinä tarjota mahdollisimman puhdasta ja korkeatasoista ruokaa lapselleni, joten olen aina tehnyt itse ruoat mahdollisimman puhtaista raaka-aineista. Tämä oli melko vaivatonta, kun ruokaa tarvitsi tehdä tosiaan vain ehkä 3 x viikossa. Urheileva mieheni syö niin paljon että on vain pakko tehdä ruokaa joka päivä.
Olenko kohtuuton kun mietin että tällainen ilmainen kodinhoitajana toimiminen on tyhmää? Maksan meillä asumisen ja mies ruoan + laskut, ja taloudellisestikin kuukausittain panokseni on isompi. Toisaalta mies maksaa kaikki lomamatkamme, joita teemme 2-3 x vuodessa.
Minulle olisi ihan fine hoitaa koti jne yksin, jos vastaavasti mies vaikka maksaisi elämisestä enemmän tai minun ei tarvitsisi tehdä pitkää päivää töissä. Kuitenkin lapsen harrastuksiin ja kaikkeen menee niin paljon rahaa että en pärjää vähemmällä työnmäärällä.
Äh, en tiedä osaanko pukea sanoiksi fiiliksiäni. Tunnen itseni epäonnistuneeksi kun olen väsynyt, kiukkuinen ja aivan loppu nykyään aina. Mies ei voi ymmärtää miksi haluan mennä "jo" klo 22 nukkumaan, hänen mielestään 6-7 h unta riittäisi.
Joku ihmettelee miten siivoukseen voi kolmen hengen perheessä saada kulumaan vähintäöän tunnin päivässä, mutta näin se vaan on, olemme ehkä keskimääräistä sotkuisempia tai minulla liian kovat kriteerit.
Mitä olisi järkevää tehdä tässä tilanteessa? Mies ja lapsi ovat sitä mieltä että vähempikin siisteys, pyykkäys ja kokkailu riittäisi. Tai no ruoka-asiassa mies on kanssani samoilla linjoilla kanssani. Teen leivät, yms kaiken itse, ja tuntuisi epäonnistumiselta alkaa luistamaan nyt esim. ruoka-asioissa kotitekoisuudesta.
Onko edes ylipäätään normaalia olla näin väsynyt "normaalista" elämästä? Ennen aikaa riitti harrastaa juoksua ja joogaa, nyt ei mitään saumaa.
Niin, ja olen vasta 35-vuotias :/