Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
"iloisen ihmisen" masennus, onko olemassa sellaista?
19.09.2016 |
Olen iloinen ja positiivinen ihminen, ulkoisesti. Jaksan nauraa ja tukee kavereitani aina.Käyn töissä ja huolehdin lapsista. Kaikki luulee että minulla on aika kaikki hyvin. (en ole ikinä jaksannut valittaa tai siirtää omia ongelmia toisten hartioille).
Nyt ongelmani onkin kun kukaan ei oikeesti ymmärrä miten synkkä ja yksinäinen olo minulla on.
Yritin toissapäivänä ystävälle kertoa näistä olotiloista ja siitä että epäilen olevani masentunut, johon hän vastasi: "eihän sinulla ole mitään hätää. Olet niin iloinen ja avoin , kyllä pärjäät. Jos sinua nyt vaan väsyttää vähän enemmän!"
Mutta kun en pärjää :( Olen heikko, en jaksaisi--> enkä edes halua tehdä mitään muuta kun nukkua. Erosin miehestä riitaisesti muutama kk sitten ,enkä ole vieläkään pääsyt siitä yli. Tuntuu että asiat jäi kesken. Näen painajaisia hänestä ja hänen uudesta tyttöystävästä.
Mun tulevaisuus näyttää harmaalta, en tiedä mitä haluan tai odotan siltä. Jokapäiväset askareet tuntuu pakkopullalta. En pysty keskittyy mihinkään ja tuntuu että koko maailma on mua vastaan. Eikä kukaan tunnu ottavan mua vakavasti koska olen aina niin hymyilevä ja iloinen ( silloin kun ympärillä on ihmisiä).
Kommentit (21)
Voi AP :( Kyllä sulla voi olla masennusta/syvää alakuloa vaikka ystäväsi sanoisi mitä. Mulla isoja elämänmuutoksia tällä hetkellä (valitettavasti huonompaan suuntaan) ja välillä ''hyydyn'' istumaan paikalleen ja lopetan reagoinnin muiden puheisiin/tv-ohjelmaan tms. kun ahdistus istahtaa rinnan päälle.
Nämä ovat niin henkilökohtaisia kokemuksia, ettei niiden todellisuudesta tiedä kuin sinä itse.
Mutta muista, tulevaisuus on edessä, sille voit tehdä mitä vain. Tsemppiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se pinnallinen iloisuus tarkoita ettei voisi olla masentunut. T: toinen samanlainen
Suurin osa tuntemistani masentuneista on ylipirteitä ja iloisia, ei sitä masennusta huomaa ellei osaa tarkkailla ihmistä kunnolla. Itseäni alkoi jossain vaiheessa inhottaa kun näin miten teennäistä jonkun nauru tai hymy oli.
Totta kai voit olla masentunut. Ihmisten seurassa olet ehkä parhaimmillasi, mutta muu aika on synkkää. Voin hyvin kuvitella.
BDI-masennus kysely terveysportti.fi antaa aika luotettavaa tulosta, jonka voit tehdä vaikka heti ja ottaa sitten yhteyttä vaikka neuvolaan(sinulla pieniä lapsia). Tsemppiä paljon <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa tuntemistani masentuneista on ylipirteitä ja iloisia, ei sitä masennusta huomaa ellei osaa tarkkailla ihmistä kunnolla. Itseäni alkoi jossain vaiheessa inhottaa kun näin miten teennäistä jonkun nauru tai hymy oli.
No johan on tylsä asenne sinulla ystävääsi kohtaan. Ei kaikkien masentuneiden nauru ja hymy ole teennäistä. Nauran ja hymyilen kun tekee mieli. Nauru auttaa, ja iloisten ihmisten seura. Enkä kaipaa keneltäkään erikoistarkkailua sen enempää kuin te "terveetkään".
Ei erosta kuulu päästä yli muutamassa kuukaudessa, jos kysymys ei ole parin kuukauden yhdessä olosta. Aika tyhjä pää saa olla, jos ihmissuhteet ovat niin kertakäyttöisiä, ettei missään tunnu.
Minä ole paljolti samanlainen hyvinkin sosiaalinen ja iloinen seurassa ja ihan aidosti, en edes osaa teennäistä hymyä, osaan vaan siirtää tunteita, huonot fiilikset jää taka-alalle seurassa.
Oman eron aikaan itkin ja raivosin pienissä erissä parille hyvälle ystävälle, jotka hekin totesivat että kyllä sä pärjäät, toki tiesin itsekin, jossain syvällä, että tulen pärjäämään.
Siihen aikaan luin paljon surun portaista tai trauman vaiheista ja sen aiheuttamista tunteista. Olen paljon tutkiskellut omia tunteita, selviytymiskeinoja, tehnyt niitä asioita, joilla synkistä, mitättömyyden hetkistä pääsee yli, joskus kyllä annan itselleni luvan olla synkkä "masentunut", tuntuu että siitäkin saan voimaa olla taas oma reipas itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos kaikille kun sain kertoa. Jotenkin vaan on niin yksinäinen ja tuntuu että kukaan ei ymmärrä. Nytkin olen vaan nukkunut , vaikka pitäis tehdä kotihommia.
Vaikka erosta on kulunnut jo muutama kuukausi,( 4 vuoden suhde) niin tuntuu, että nyt vasta rupean sitä käymään läpi.
Ennen vaan työnsin asian sivuun ja painoin päättömänä eteenpäin. Olin niin sekaisin niin en jaksannut ajatella koko asia. Meidän ero päättyi riitaisesti ja todella "törkeästi", nyt kukaan kaveri ei halua edes keskustella asiasta. Kaikkien ystävien "kannustus" puhe on ollut : "hyvä kun erositte, koska mies oli kusipää"
Miehellä itsellään on jo uusi tyttöystävä ja elämä ,niin sekin tuntuu pahalta. Luulen et olen huono ja heikko koska en o itse siihen pystynyt. Rehellisesti en ole edes halunnut. En voisi kuvitella ketään "vierasta" itseni vieressä just nyt.
MIstä pääsis tämmöisiin keskusteluryhmiin? Mistä saisin apua, koska nyt olen niin "heikko", tiedän että en selviä yksin. EN jaksa enää itkeä ja sääliä itseään. Haluan mun elämän takaisin, vaikka se olis siel kaiken harman tulevaisuuden takana.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinä just selviät yksin. Selviämistä on se että pärjäät vaikka on vaikeaa. Ei se ole mitään selviämistä jos ei tunnu missään.
Exäsi on heikko, hyvin hyvin heikko. Hän ei selviä hetkeäkään yksin. Hän on heikko.
Ap hyvä, totta kai iloisetkin ihmiset voivat masentua. Ja masentunut ei koko aikaa murjota naama surullisena.
Voisit katsoa täältä tietoa ja itsehoitovinkkejä:
https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/Pages/default.aspx
Masennuksesta sivut:
https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsehoito-ja-oppaat/itsehoito…
Siellä on todella monenlaista järkevää asiaa, myös oma osionsa eron kohtaamisesta:
https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsehoito-ja-oppaat/itsehoito…
Masennustestin, joka siis toki on suuntaa antava, ei diagnoosi, löydät täältä:
https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsearviointi/Pages/BDI.aspx
Jos noista ei tunnu olevan apua, ota ihmeessä yhteys omalääkäriin ja pyydä lähete psykiatriseen arviointiin. Voisit hyvin hyötyä lääkityksestä ja terapiasta.
Äläkä enää usko sinänsä hyvää tarkoittavia täystyrmäyksiä tyyliin "tä, et sä voi olla masentunut, kun vielä naurat..."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kertomasi on ihan klassista masennusta tai sitten "erokriisimasennusta", vaikutus ihan sama.
Oletko julkisuuskuvasi oman vanki? Jos olet aina ollut iloinen vaikka päätä leikataan irti, niin tuo varmasti vaikuttaa.
Voi olla ystäväsi ovat valikoituneet siten, että eikä kukaan "pysty" olemaan empaattinen ja syvällinen. Tai halua olla. Ollaan yhdessä vain kissanristiäisissä ja muissa iloisissa ja pinnallisissa tapahtumissa. Kokeile kepillä jäätä eri ihmisten kanssa, ehkä jonkun kanssa tärppää ja saat olla heikko ja toinen on vapaaehtoisesti se olkapää. Tai sitten ne ryhmät tai muut tahot ystävien ulkopuolella.
Ei sinun tarvitse olla tekopirteämpi kuin olet, mutta vakava neuvo on, että pakotat itsesi töihin, harrastuksiin ja voimien mukaan mieluisiin sosiaalisiin tapahtumiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ei ole omakohtaista kokemusta masennuksesta, eikä edes lähisuvusta tai tuttavista. Mutta työkavereissa on muutama tapaus, ja kaikki he ovat todella sosiaalisia, nauravaisia ja "iloisia". Se on kummallista.
Pari kuukautta on lyhyt aika. Sinulla on täysi oikeus surra rikki mennyttä suhdetta. Ihan sama vaikka mies olisi ollut kusipää, ihan sama miten se päättyi. Se kuitenkin päättyi, meni rikki, loppui ja saat olla siitä surullinen. Ja arvaa mitä? Saat muistella sitä suhdetta surren vielä vuosienkin päästä. Sinulla on siihen ja kaikkiin tunteisiin oikeus.
Yritä pitää itsestäsi huolta muuten, se tukee mielialaa toipumisessa. Tarkoitan tällä, että syö terveellisesti, kävele vähän ulkona joka päivä, vieta aikaa niiden hyvien ystävien seurassa (jotka antavatkin jotain, ja antavat sinunkin puhua), nuku tarpeeksi.
Sain masennustestistä 38 pistettä eli sen mukaan olen vakavasti masentunut :(
Viimeiset vuodet on ollut rankkoja ja nyt tämä tilanne viel on vaikeauttanut asioita. Elämäni on murskana vaikka vielä vuosi sitten kaikki oli "täydellistä".
Soitin äsken tk ja sain varattu ajan psykiatriselle sairaanhoitajalle tän kuun loppuun.
Ap
Mä olen aina ollut juuri tuollainen kuin sinä ap. Vielä tänä päivänäkin vaikka takana on vuosikymmenten unettomuus ja pari kipusairautta jotka alentaa elämän tasoa. Ja em asioiden aiheuttama keskivaikea masennus (psykiatri löytänyt 5--6 jaksoa jo 30 vuoden ajalta).
Silti kukaan ei voisi kuvitellakaan että minä, aina iloinen, positiivinen ja aikaansaava voisin olla masentunut. Mun masennus ilmenee hyperaktiivisuutena ja kyvyttömyytenä hellittää hetkeksikään. Ja siksi oravanpyörä on valmis, liika yrittäminen syöksee vain pahempaan kuntoon henkisesti. Vaan eipä sitä kukaan muu tiedä.
Itselläni on sama ongelma, AP. Ihmisten seurassa olen aina iloinen ja puhelias ja töissäkin porukan ilopilleri ja moni ihmetteleekin miten joku voi olla aina näin hyväntuulinen.
Oikeasti ahdistaa koko ajan ja ihmisten kanssa oleminen tuntuu pahalta viimeistään jälkikäteen. Töissä saan työnnettyä pahan olon piiloon kun saan sieltä muuta ajateltavaa. Kotona olen surullinen ja hiljainen ja mietin oikeastaan joka päivä itsemurhaa tai itseni satuttamista muilla tavoin. Viime aikoina suru ja ahdistus on muuttunut enemmänkin tyhjyyden ja välinpitämättömyyden tunteeksi, keväällä taas itkin koko ajan kotona salaa mieheltä ja sain pari kertaa kesken työpäivän (eri työpaikka) jonkin sortin hermorohmahduksen. Masennus todettu jo 7 vuotta sitten, mutta hoidossa tai lääkityksellä en ole ollut nyt neljään vuoteen.
Sori sekavasta viestistä, olen vähän kuumeessakin.
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on sama ongelma, AP. Ihmisten seurassa olen aina iloinen ja puhelias ja töissäkin porukan ilopilleri ja moni ihmetteleekin miten joku voi olla aina näin hyväntuulinen.
Oikeasti ahdistaa koko ajan ja ihmisten kanssa oleminen tuntuu pahalta viimeistään jälkikäteen. Töissä saan työnnettyä pahan olon piiloon kun saan sieltä muuta ajateltavaa. Kotona olen surullinen ja hiljainen ja mietin oikeastaan joka päivä itsemurhaa tai itseni satuttamista muilla tavoin. Viime aikoina suru ja ahdistus on muuttunut enemmänkin tyhjyyden ja välinpitämättömyyden tunteeksi, keväällä taas itkin koko ajan kotona salaa mieheltä ja sain pari kertaa kesken työpäivän (eri työpaikka) jonkin sortin hermorohmahduksen. Masennus todettu jo 7 vuotta sitten, mutta hoidossa tai lääkityksellä en ole ollut nyt neljään vuoteen.
Sori sekavasta viestistä, olen vähän kuumeessakin.
Just tällänen on mun tilanne. Töissä pystyn olemaan oma normi iloinen itseni, mutta sitten ku pääseen kotiin tulee se tappava väsymys ja ahistus. Tuntuu että joku kuristaa ja multa loppuis happi.
Ahistaa pelkästään se että kun en ymmärrä mikä mua ahistaa :(
Oon myös miettinyt että omilla ajatuksilla olen saanut itseni tähän kuntoon , mutta miten tästä pääsee pois. En halua olla tässä olotilassa.
Eron jälkeen erityisesti on ollut niin yksinäistä, se ihminen kehen luotin ja kenen kans piti elää elämän loppuun asti, ei ole enää siinä. Tuntuu että kukaan ei pysty häntä korvaa ja yksin en vaan jaksais elää.
Itketyttää ja ahistaa joka ikinen päivä. Kauhea ikävä enkä voi asian hyväksi tehdä mitään.
Tekis miel vaan nukkuu aamusta iltaa, mutta mitä enemmän nukun sitä enemmän näen painajaisia.
Ap
Alue: Aihe vapaa
Käyn parhaillaan masennusryhmässä,joka on täynnä kaltaisiasi ihmisiä.