Järkyttävää miten paljon sossu kustantaa ihmisille esim. pyykinpesukoneita
Olen kodinelektroniikkaa myyvässä liikkeessä töissä ja ihan oikeesti. Päivittäin tulee useita (tänään 10) ihmisiä sossun lappujen kanssa ja heille maksetaan uusi pyykinpesukone tai ainakin osa siitä. Joillekin kunniakansalaisille on vielä kaikki herkut (kuljetus, asennus) kaupan päälle.
Huhhuh. Ja kiitosta ei muuten kuulu melkein koskaan. Voisinko itsekin mennä sossuun, että haluan pyykinpesukoneen koska en halua käyttää enää pesutupaa?
Ja kyseessä on keskisuuri kaupunki, voin vaan kuvitella mitä tämä on isommissa paikoissa.
Kommentit (269)
yleensäkkin valtion ei kuulu kustantaa kenellekkään pesukoneita, autoja, elektroniikkaa. tuon pitää loppua oikeasti, kun valtiolla ei ole varallisuutta tuohon. peskööt pyykkinsä käsin, jos pitää synnyttää 8 lasta ja ei ole pyykinpesukonetta.
Minäkin olen hieman ihmeissäni siitä, kuinka paljon näitä oikein kustannetaan. Minullekin on jo kustannettu 116, eivät ne oikein mahdu mihinkään enää, onneksi kustansivat vajan jokin aika sitten mutta sekin alkaa jo käydä pieneksi.
Kaveri on monta kertaa saanut rahaa mm pesukoneeseen, tuo on oikein hitti.
Sitten se on lähtenyt rahoineen suoraan yökerhoon bilettämään...menee sitten vaan uudestaan jos kone oikeesti hajoo.
Taloyhtiössäni on pesutupa, mutta sinne ei ole esteetöntä kulkua. Sain sossun maksamaan osan pyykkikoneestani, mutta kuivausrumpu piti maksaa itse.
Hyvä että kustantaa jos ei muuten ole varaa. Ei tarvita enempää luteita ja syyhypunkkeja.
Vielä vuosikymmeniä sitten jokin pesukone oli aina mittava investointi mikä tuotiin esille ja tämän päivän halvan älypuhelimen hintatasolla kukaan enään oikein valita?
Vierailija kirjoitti:
Kaveri on monta kertaa saanut rahaa mm pesukoneeseen, tuo on oikein hitti.
Sitten se on lähtenyt rahoineen suoraan yökerhoon bilettämään...menee sitten vaan uudestaan jos kone oikeesti hajoo.
Höpsistä nyt, noihin on useamman vuoden aikarajat. Ei sitä uutta konetta saa ostaa ihan heti, vaikka edellinen olisi oikeasti mennyt rikki. Jos puhut totta niin eiköhän kaverisi ole vasta keksinyt tämän "kikan" ja pettyy sitten kun huomaa, ettei puhelimeen tai pesukoneeseen saakaan rahaa, jos vaikka vuoden päästä tarvitseekin sellaista aidosti.
Vierailija kirjoitti:
Minulle ei ainakaan kustannettu pyykinpesukonetta, vaikka talossani ei edes ollut pyykkitupaa. Kuulemma tässä kunnassa pyykinpesukoneen ostossa avustetaan vain suurperheitä. Eli kun minä asun yksin, niin ei sillä ole mitään väliä, saanko vaatteeni pestyä vai en, mutta jos minulla olisi paljon lapsia, niin sitten vaatteet pitäisi saada pestyä.
Onneksi sain pyykkikoneen muualta.
Sulla on suomalainen sukunimi, sen takia sossu ei anna sulle pesukonetta.
Vierailija kirjoitti:
yleensäkkin valtion ei kuulu kustantaa kenellekkään pesukoneita, autoja, elektroniikkaa. tuon pitää loppua oikeasti, kun valtiolla ei ole varallisuutta tuohon. peskööt pyykkinsä käsin, jos pitää synnyttää 8 lasta ja ei ole pyykinpesukonetta.
Kenelle autottomalle valtio kustantaa oman auton oston? Toimeentulotukea on itse asiassa vaikeampi saada, jos löytyy auton kaltaista omaisuutta.
Elektroniikka (puhelin, vaatimaton tietokone) on aika välttämätön, jos niitä töitä haluaa löytää. Pyykinpesukone on jo kansanterveydellinen ja ympäristölle tarpeellinen satsaus, ei joku nopea tai haalea käsinpesu puhdista samalla tavalla kuin 60 asteen normaali pesuohjelma, vaikka vettä kuluu silti enemmän. Ehkä joku astianpesukone saattaa olla turhempi, mutta niitähän ei kustannetakaan, jos asunnosta löytyy normaali pesuallas.
Sossun asiakkaalle pitäisi antaa käytetty pesukone.
Vierailija kirjoitti:
Sossun asiakkaalle pitäisi antaa käytetty pesukone.
Riittää kun annettais pyykkilauta. viidakon villeille
Vierailija kirjoitti:
Sossun asiakkaalle pitäisi antaa käytetty pesukone.
Nykyisellä käytännöllä halutaan varmaankin ehkäistä vesivahinkoja tai sitä että kone menisi nopeasti rikki, jolloin pitäisi olla kustantamassa uutta. Käytettyä konetta on myös helpompi väittää rikkinäiseksi, menisi aika paljon resursseja jos sellaiset pitäisi aina tarkistaa.
Nythän voidaan määrätä ettei toiseen koneeseen anneta lisää rahaa kovin nopeasti uudestaan, koska koneet ostetaan uutena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sossun asiakkaalle pitäisi antaa käytetty pesukone.
Riittää kun annettais pyykkilauta. viidakon villeille
Se on ainut jota ne osaa käyttää..loput vedetään kantisten veroissa.............
Ellet tarkota sosiaalista luototusta ?
Vierailija kirjoitti:
Pyykinpesukone on tarpeellisin laite mitä voi olla. Mitä sossun sitten pitäisi kustantaa, jos ei sitä.
Pyykkitupa on keksitty, kyllä sinne voi köyhäkin mennä siinä missä työssäkäyvät joilla ei ole varaa ostaa kun pitää itse maksaa
Sohvia maksetaan varmasti myös maksulapuilla, sillä aika monessa asunnossa jotka ovat olleet törkeässä kunnossa ja/tai tavarat jääneet häädön takia paikalleen, on ollut lähes aina useamman satasen maksava sohva. Sellaista ei kelan/sossun perusrahoilla makseta kun en työssäkäyvänäkään meinaa raaskia ostaa sohvaa kun ne maksavat nykyään jo melkein tonnin.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on sossun ostama pyykkikone, hyvin pesee ja linkoaa ja sain ihan kotiin tuotuna sen jokunen vuosi sitten. T: työtön
Itse asensin paikalleen ja kalliimman olisin saanut. Tuli raja vastaan.
Jo siis 2016 ovat työssäkäyvät jotka voivat osaa vaikka pesukoneen milloin vain olleet kateellisia kun suomalainen köyhä saa pesukoneen sossulta. Ihmetyttää miksi omanmaalaiset ovat omanneet jo tuolloin ajatusmaailman että osa suomalaisista pitäisi elää alkeellista elämää sivistysvaltiossa. Viddu tämä kansa on sairas, nyt alan sen vasta näkemään..
Miten voi ihminen olla noin katkera ja kateellinen? Ei sossu varmasti maksa sitä jos taloyhtiössä on pesutupa. Sinusta vähävaraisten pitäisi pestä pyykkinsä sitten nyrkkipyykillä? :D Just joo. Suomalaisten kansallistauti kateus.
Pyykinpesukone on tarpeellisin laite mitä voi olla. Mitä sossun sitten pitäisi kustantaa, jos ei sitä.