Onko sinulla väärän sukupolven nimi? Olet esim. 80-luvulla syntynyt Marja-Liisa tai 70-luvulla syntynyt Jessica?
Siis että nimen perusteella tule mielikuva ihan eri-ikäisestä henkilöstä? Häiritseekö asia?
Kommentit (1380)
Vierailija kirjoitti:
Aikoinaan olin kovin ihastunut 60-luvulla syntyneeseen Marttiin, ainoa ongelma oli hänen pappanimensä :)
70-luvulla syntynyt Milla ja 80-luvun lopun Raimo ehkä sopivat myös tähän.
Eikö Milla nimenomaan ollut -70-luvun nimi? Ei yleinen mutta kuitenkin.
Vierailija kirjoitti:
Isäni on 56-vuotias Mikko ja mieheni 25-vuotias Reino. Moni sekoittaa usein, että kumpi onkaan kumpi.
Peruskoulussa minulla oli myös luokkakaveri nimeltä Väinö. Niihin aikoihin hänen kaimansa olivat muiden isoisiä, nykyään tarhaikäisiä
Tosin Mikko on just 50+ nimi.
Ei taida kovin monta Piaa/Piiaa nykyään olla peruskoulussa eikä juuri ollut mun kouluissa -80-90-luvulla.
Vierailija kirjoitti:
Olen -93 syntynyt Martta. Suurin osa kaimoistani on - kuten joku on jo täällä osuvasti sanonut - joko haudassa tai päiväkodissa.
Tunnen muutaman Martan ja he kaikki ovat syntyneet -90-luvulla. En tiedä ketään ihan lasta.
E ole ihan varma minkä sukupolven nimi Titta on, muodikashan se ei ole ikinä ollut, mutta lapsena en tiennyt muita kaimoja kuin näyttelijä Titta Jokisen. Muistan miten kerran, jo aikuisena säpsähdin kun olin poistumassa julkisesta vessasta ja joku nainen huudahti vihaiseen sävyyn "Titta odota!" Nainen oli puhunut pikkutytölleen ja näytti itsekin hyvin hämmentyneeltä saatuaan minutkin pysähtymään "ai sä olet Titta myös?"
79 syntynyt Eeva, tuntui että kaikki muut Eevat olivat äitini ikäisiä !
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäni on 56-vuotias Mikko ja mieheni 25-vuotias Reino. Moni sekoittaa usein, että kumpi onkaan kumpi.
Peruskoulussa minulla oli myös luokkakaveri nimeltä Väinö. Niihin aikoihin hänen kaimansa olivat muiden isoisiä, nykyään tarhaikäisiäTosin Mikko on just 50+ nimi.
Mun isä oli Mikko ja s.1917
Kaksikymppinen pikkuveljeni on Kalevi, lapsiparka. Myös toinen nimi on samalta aikakaudelta, eli sitäkään ei voi etunimenä käyttää.
Odottelen innolla aikaa, kun presidentti Nuppu-Säde Jemina Kukonmaa-Hirvonen pitää uudenvuodenpuheen.
Vierailija kirjoitti:
Täällä 18-v Tiina. Kaimat ovat keskimäärin 40,7-vuotiaita... ei ole tullut vastaan ainuttakaan saman ikäistä Tiinaa :D
Moi kaima! Ite oon 27 v. Yks kolme vuotta vanhempi kaveri on kanssa kaima, mutta muuten tuntuu joo olevan vanhempien ihmisten nimi. :D
Mun vanhalla koulukaverilla on nyt 2018 syntynyt Jaana.
Juuri luin lehdestä kastettujen nimiä ja siellä oli Jari Erkki Allan.
Tiedän 2006-2014 syntyneet Timon, Karin ja Teron.
Sain aika epätavallisen nimen, kellään sukulaisella ei sitä ollut joten en tiedä, mistä se vanhempieni mieleen putkahti. Koko kouluaikanani ei luokillani ollut yhtä ainutta samannimistä, siis kahteentoista vuoteen. Eikä myöhemminkään ammattikoulutuksessa ole sattunut ketään kaimaa.
Täällä Ruotsissa olen tuntenut muutaman kaiman, ja he ovat olleet noin 20 v vanhempia kuin minä. Eikä nimi ollut silloinkaan mikään suosikki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäni on 56-vuotias Mikko ja mieheni 25-vuotias Reino. Moni sekoittaa usein, että kumpi onkaan kumpi.
Peruskoulussa minulla oli myös luokkakaveri nimeltä Väinö. Niihin aikoihin hänen kaimansa olivat muiden isoisiä, nykyään tarhaikäisiäTosin Mikko on just 50+ nimi.
Mikko kuuluu Antin ja Matin ohella ajattomiin nimiin, eli se ei oikeastaan viimeisen 120 vuoden aikanan ole mennyt kokonaan pois muodista, kuin vasta aivan viime vuosina. Mikko ei suinkaan ole mikään +50 nimi, vaikka kuten sanoin, se ei ole koskaan ollut kokonaan pois muodista. Mikon suosionpäivät ajoittuu kuitenkin 70-80-luvun taitteeseen, jolloin se oli aivan kurkonimi ja hallitsi suvereenisti tilastoja. Vuodesta 1975 vuoteen 1985 Mikko nimen sai joka vuosi yli tuhat poikaa ja vuodesta 1977, vuoteen 1983 se oli joka vuosi suosituin pojan nimi. Huippuvuosi oli 1979, jolloin Mikko nimen sai 1743 poikaa ja se oli tuolloin täysin ylivoimainen ykkönen. Kakkoseksi jäänyt Antti pääsi vain 1166 nimeen.
Reino taas on 1900-luvun alkupuolen suosikki. Sen suosion päivät ajoittuu 1910-1940 luvuille. 1960-luvun lopulta aina 2000 luvulle se on ollut äärimmäisen harvinainen ja tuolla välillä vain yhtenä vuonna nimettiin yli 10 Reinoa ja se vuosi oli 1972, jolloin Reino nimen sai 12 poikaa.
Vaikka siis Reino on 25 vuotiaalle harvinainen nimi, niin on se sitä myös 56 vuotiaalle, joskaan ei aivan yhtä harvinainen, nimittäin vuonna 1962 Reino nimen sai 65 ja vuonna 1993 10 poikalasta.
t: T.I.Lasto
Vierailija kirjoitti:
Kaksikymppinen pikkuveljeni on Kalevi, lapsiparka. Myös toinen nimi on samalta aikakaudelta, eli sitäkään ei voi etunimenä käyttää.
Mitä pahaa Kalevi nimessä on? Oonko missannu jotain? Musta ihan nätti nimi.
Lapsellani oli muutama vuosi sitten tarhakamuna Sirkka-Liisa.
Aikoinaan olin kovin ihastunut 60-luvulla syntyneeseen Marttiin, ainoa ongelma oli hänen pappanimensä :)
70-luvulla syntynyt Milla ja 80-luvun lopun Raimo ehkä sopivat myös tähän.