miksi et tee toista, kolmatta ja neljättä lasta?

Miksi pitäisi tehdä?

Kolmatta ei ole kuulunut ahkerasta yrittämisestä huolimatta. Siksi.

Vierailija kirjoitti:

Miksi pitäisi tehdä?

Pointti ei ollutkaan, että pitäisi. Kysymys kuului miksi sinä et halua. Eli ap:ta kiinnostaa ne syyt miksi joku ei halua lapsia kuin määrän x.

Tiedän, että kukaan ei auttaisi. Lapsia on jo ennestään kaksi, ja haluan antaa heille kummallekin aikaa ja huomiota.

Naapurissa on vauva, ja isommat lapset ovat tosi säälittäviä. Heillä on osallistuvat isovanhemmatkin, mutta eipä se auta, kun äiti on vauvan lumoissa ja heittää isommat pihalle häiritsemästä.

Toista emme tehneet taloudellisista syistä. Nyt jo lapsentekoikä mennyt ohi.

Kolmatta ei tule koska talous ei salli. Nettotulot 3000€/kk ilman lapsilisiä (joista ei ole varmuutta kuinka pitkään niitä enää maksellaan).

Kolme tein, neljä oli ollut haaveissa. Suurin syy oli raha, neljännen lapsen tulo olisi tiennyt mm. isomman auton hankintaa. Toinen oli, että tuntui, ettei voimat enää riitä neljänteen lapseen. Meillä ei ole koskaan ollut ketään, joka olisi auttanut lastenhoidossa. Isäni oli sairas ja äitini aika ja voimat menivät hänen hoitamiseen. Miehen vanhemmat ovat eronneet, appiukko ei osannut lapsia hoitaa, eikä tehdä mitään kotitöitä, ei edes ns.. miesten töitä. Anoppi ei senkään vertaa ja lisäksi hänellä oli niin kiireistä elämää kaikkine harrastuksineen, tansseineen, matkusteluineen, ettei hänellä ollut koskaa aikaakaan.

Eli rahat ja voimat vähissä. Onneksi ei hankittu neljättä kaikesta huolimatta, ne voimat ja rahat olisivat todellakin loppuneet, kun tiukkaa on ollut näinkin. 

Meillä on syy yksinkertaisesti se, että emme saa yhtään minkäänlaista apua lastenhoitoon isovanhemmilta. Emme tietenkään ole tehneet lapsia isovanhempia varten, mutta voin sanoa, että kun edes ravintolaillallista kahden kesken miehen kanssa ei ole päässyt nauttimaan kolmeen vuoteen, niin kyllähän se vaikuttaa ja paljon. Monien tuttavien isovanhemmat ottavat lapset lähes kaikiksi viikonlopuiksi hoitoon - itse en tällaista edes haluaisi, mutta jos lapset saisi hoitoon vaikka edes kerran vuodessa, niin tilanne olisi aivan eri. Nyt tilanne on se, etteivät lapset ole ikinä olleet isovanhemmilla (tai muuallakaan) hoidossa päiväkotia lukuun ottamatta, ja kyllä, myönnän, että olemme väsyneitä. Siksi emme edes harkitse kolmatta lasta. Jos saisimme apua ja tukea, niin aivan varmasti tekisimme kolmannen ja ehkä neljännenkin. :)

Vierailija kirjoitti:

Tiedän, että kukaan ei auttaisi. Lapsia on jo ennestään kaksi, ja haluan antaa heille kummallekin aikaa ja huomiota.

Naapurissa on vauva, ja isommat lapset ovat tosi säälittäviä. Heillä on osallistuvat isovanhemmatkin, mutta eipä se auta, kun äiti on vauvan lumoissa ja heittää isommat pihalle häiritsemästä.

Jestas sentään jos joku tekisi johtopäätöksiä meidän arjesta noin! Meillä isommat ovat juuri tulleet siihen ikään kun ovat löytäneet naapurista ensimmäiset kaverit ja saaneet luvan kanssa liikkua naapurustossa ilman vanhempia. Ovat kaiken vapaa-ajan leikkimässä ulkona eikä ole koskaan näynyt mielessäkään että joku naapurin kyylä ajattelisi meidän dumpanneen säälittävät lapsemme vauvan takia sinne. :D 

Kolme on tehtynä. Neljännen olisin voinut tehdä heti kolmannen perään, mutta silloin tilanne tuntui raskaalta, eikä mies halunnut.

Nyt olen niin vanha, etten enää sen takia halua tehdä. Pikkaisen harmittaa, etten tehnyt neljättä - se täytyy kyllä myöntää.

Halusin tietyn elintason. Halusin, että lapsillani on omat huoneet ilman, että itse joutuisin nukkumaan olohuoneessa. Halusin asua pääkaupunkiseudulla enkä muuttaa isomman asunnon vuoksi jonnekin kauemmas, jolloin olisi pitänyt hankkia myös ajokortti ja auto. Halusin lapsilleni sen verran ison ikäeron, että mulla ei ole kahta peräänkatsottavaa yhtäaikaa. Halusin myös, että mulla on riittävästi aikaa lapsilleni työssäkäynnistäni huolimatta. Kaksi lasta oli siis sopiva määrä.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on syy yksinkertaisesti se, että emme saa yhtään minkäänlaista apua lastenhoitoon isovanhemmilta. Emme tietenkään ole tehneet lapsia isovanhempia varten, mutta voin sanoa, että kun edes ravintolaillallista kahden kesken miehen kanssa ei ole päässyt nauttimaan kolmeen vuoteen, niin kyllähän se vaikuttaa ja paljon. Monien tuttavien isovanhemmat ottavat lapset lähes kaikiksi viikonlopuiksi hoitoon - itse en tällaista edes haluaisi, mutta jos lapset saisi hoitoon vaikka edes kerran vuodessa, niin tilanne olisi aivan eri. Nyt tilanne on se, etteivät lapset ole ikinä olleet isovanhemmilla (tai muuallakaan) hoidossa päiväkotia lukuun ottamatta, ja kyllä, myönnän, että olemme väsyneitä. Siksi emme edes harkitse kolmatta lasta. Jos saisimme apua ja tukea, niin aivan varmasti tekisimme kolmannen ja ehkä neljännenkin. :)

MLL on paikka, josta saa lastenhoitajaa. Ei maksa älyttömiä, jos sen kerran vuoteenkin haluaa. Joissain paikkakunnilla saa myös lähihoitajaopiskelijoita, jotka ovat käyneet lastenhoidon kurssit jo. Maksavat vähemmän kuin nuo MLL. Meillä kerran oli kuopuksen ultra aikana ja oli todella ihana ihminen hoitamassa poikaamme.

Jo viidettä tehdään eikä varmasti lopu siihen jos itsestä on kiinni. 

Meillä on siinä mielessä haastava arki että taloudellinen tilanne heikko. Työttömyyden takia haaste saada asuntolainan lyhennykset maksettua. Onnistumme siinä kyllä, mutta se vaatii kaiken vapaa-ajan kun pitää olla tekemässä jos minkälaista rahan eteen. Eli yöunet jää aika lyhyiksi kun päivässä loppuu tunnit, mutta muuten ei ole valittamista. 

Tukiverkostoa meillä ei ole minkäänlaista. 

Emme vaan halua enempää. Tämä on sopivasti.

Olin 37v kun kolmas syntyi. Totesin, että nyt tuli ikä vastaan tässä hommassa, ja siksi en tee enää neljättä.

Kaksi lasta on kompakti ja liikuteltavissa oleva perhekoko. Nykylasten arjen pyöritys kouluineen ja harrastuksineen sitouttaa vanhemmat aivan eri tavalla kuin vielä omassa lapsuudessa 80-luvulla. En aidosti tiedä, miten saisimme arjen soljumaan useamman isomman lapsen kanssa (+ molempien vanhempien työt).

Tiedostan myös, että taloudellinen vastuu vaikkapa lasten hampaiden oikomisesta tai tulevasta opiskeluajasta tulee olemaan yhä enemmän vanhempien harteilla. Se painaa jo nyt ennakolta.

Mulla on kaksi. Koen että nykytila venyttää meidän henkisiä voimavarojen rajoja - pärjätään ok, mutta siitä huolimatta on välillä olo, että riittääkö molemmille riittävästi huomiota ja kärsivällisyyttä. Kolmannesta haaveilin ennen toista, mutta nyt tiedän, että en jaksaisi sitä kunnolla. Enkä nyt tarkoita univaje-jaksamista, vaan sitä tarpeiden tulvaa, sitä että äänen, niskassa könyämisen ja suunnitelmanmuutosten määrää. Sitä läsnäolon määrää mitä lapset vaatii, sitä ajatusten ja tekemisen keskeytymisen määrää. En toivo että oltaisiin jääty yksilapsiseksi perheeksi, kaksi ei siis ole liikaa vaan tämä me handlataan ja nuo mainitsemani kuormittavaksi koetut tekijät pysyvät mittasuhteessa, mutta kaksi opetti että kolme olisi meille todennäköisesti liikaa :)

Taloudelliset resurssit tai ikä ei tule vastaan. Hoitoapuakin saataisiin enemmän jos haluttaisiin, mutta ei haluta. Toinen lapsista on sellainen jonka voi nakata kenen tahansa mukaan hymyssä suin, mutta toinen ei, eikä haluta stressata toista enempää kuin on tarpeen.

Vierailija kirjoitti:

Kolmatta ei ole kuulunut ahkerasta yrittämisestä huolimatta. Siksi.

Meillä on sama syy. Tekemistä on paljon, mutta tuloksia ei synny.

Olen tällainen kerran koettu kerran nähty ja se riittää. En jaksaisi kahta lasta kun päävastuu hoidosta olisi minulla. Muutenkin lapset vaativat rahaa ja aikaa.

Toisen teen vaikka heti kun löydän isän sille. Ekan kanssa oli kyllä niin rankkaa että kolmatta tuskin haluan enkä neljättä ainakaan, sittenhän ei olisi enää mitään muuta elämää kuin lapset.