miksi et tee toista, kolmatta ja neljättä lasta?

Vierailija kirjoitti:

Olen 41v ja olemme käyttäneet jo kaikki julkisen puolen sallimat hedelmöityshoidot. Siksi ei kolmatta tule.

Julkisen puolen ei edes pitäisi tarjota hedelmöityshoitoja

Vierailija kirjoitti:

Ei ole varaa useampaan lapseen eikä ole voimavaroja useampaan, meillä ei ole tukiverkkoja.

Miksi hankit lapsia jos sinulla ei ole tukiverkkoja?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikea raskaus, jonka aikana sai pelätä koko ajan, että lapsi syntyy ennenaikaisena. Synnytys, jossa sain elinikäisiä vammoja. Epäonnistunut imetys. Vatsavaivainen ja huonouninen lapsi, joka kuitenkin nousi jaloilleen 8kk iässä ja paineli päättömästi menemään 2,5-vuotiaaksi, jolloin rauhoittui ja sai edes vähän järkeä päähän. Lapsi siis saattoi kiivetä kirjahyllyyn, keittiön pöydälle, tiskipöydälle, hellalle vääntämään nappeja päälle, tai no minne vain, jos käänsi selkänsä sekunnin sadasosaksi. Elämä oli ihan helvetin rankkaa ja hengästyttävää ensimmäiset vuodet. Nyt meillä asuu todella viisas ja rauhallinen lapsi ja elämä on seesteistä. Ei nappaa tippaakaan aloittaa samaa rallia uudestaan.

Kai muistit korottaa ääntä ja kieltää? Muistithan aina kieltää lasta? Olihan sinulla tarpeeksi tiukka äänensävy? Kyllä lapsi ymmärtää, kun kieltää tarpeeksi tiukasti.

Haha, no joo, täällä samanlaisen hulivilipojan äiti, ja voin sanoa, että lapsen kahdesta ensimmäisestä elinvuodesta en muista juuri mitään, koska se touhu oli jotain niin äärettömän rankkaa, rasittavaa ja stressaavaa. Kyllä sitä automaattisesti valitettavasti alkoi välttää kaupassa ja muissa julkisissa paikoissa käyntiä. Mies hoisi ruokaostokset ja muut asiat. Nyt poika on 2 v 10 kk, ja on toki edelleen äärimmäisen rauhaton ja villi, mutta on kuitenkin edes vähän rauhoittunut pahimmista ajoista. 

No, ainakin kuulin moneen kertaan kuinka lasta vaan pitää kieltää tarpeeksi napakasti. "Ei lapsen takia tarvitse sisustusta muuttaa. Lasta kuuluu vahtia ja kieltää". :D Kyläillessä juostiin lapsen perässä koko aika. Vain toinen ehti seurustella. Perhekerhot ja muut olivat ihan tuhoontuomittuja jo ajatuksen tasolla, kun en olisi kuitenkaan ehtinyt tutustumaan keneenkään. Tsemppiä! Kukaan kellä ei ole oikeasti villiä ja menevää lasta, ei voi tajuta miten kuluttavaa se on.

Ja minä hölmö vielä ennen kuopusta oikeasti uskoin noihin juttuihin, ja kuvittelin olevani huono vanhempi, kun en saanut poikaa kuriin. Kuopukselle todellakin riittää, kun sanoo yhden kerran tai joskus pari kertaa. Joskus sanoin tiukkaan äänensävyyn, ja tyttöhän pelästyi ja alkoi itkeä! Samalla lailla kun sanoin esikoiselle, niin hymyili vain ilkikurisesti tai ei kiinnittänyt mitään huomiota.

Jäivätpä muuten kyläilyt meilläkin vähälle, ja harvoin tulee edelleenkään lähdettyä mihinkään, kun tietää, että se on vanhemmille vain taas yksi urheilusuoritus, ihan turha toivoa, että voisi kahvit rauhassa juoda. Päiväkodissa poika laitetaan edelleen syöttötuoliin istumaan ruokailujen ajaksi, koska ei muuten pysyisi paikallansa. Kun lähtevät retkille, on poika edelleen rattaissa vaaratilanteiden estämiseksi, koska eiväthän hoitajat voi yhtäkkiä lähteä yhden lapsen perään juoksemaan. Mutta onneksi sentään pientä rauhoittumista on jo havaittavissa, ja tuntuu, että on meno aavistuksen helpottanut. Tulee käytyä ulkonakin nykyään useammin, mutta kahden lapsen kanssa meistä vanhemmista kumpikaan ei lähde ulos, vaan menemme kaikki porukalla. 

Epäilittekö muuten ADHD:ta missään vaiheessa? Oliko puheen kehityksen viivästymistä? Taitaa mennä vähän offtopic, mutta... :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 41v ja olemme käyttäneet jo kaikki julkisen puolen sallimat hedelmöityshoidot. Siksi ei kolmatta tule.

Julkisen puolen ei edes pitäisi tarjota hedelmöityshoitoja

Ja miksei? Eikös täällä synny ennätysvähän lapsia jne.

Vierailija kirjoitti:

hanska kirjoitti:

Samoista syistä kuin en tee ensimmäistäkään.

Miksi et tee ensimmäistäkään?

Koska lapsi ei parantaisi elämääni millään lailla, päinvastoin. En myöskään pidä lasten hankkimista eettisesti kestävänä ajatuksena, mutta en lupaa, että jättäisin sillä perusteella lapset hankkimatta.

Siksi koska ikä on tullut vastaan. Neljäs ois saanut tulla, mutta ei tullut. Nyt en enää edes haluaisi. Kun täytin 40, niin halu saada vauva karisi. Jotenkin se luonto hoiti sen, että ikuinen vauvakuume meni ohi. Nyt ei enää minkäänlaista vauvakuumetta, olen 45. Ihan hirvittää varsinkin 50+ miehet, jotka uudella kierroksella joutuvat pienten vauvojen isiksi. Ei se ole  enää 50+ hommaa se.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikea raskaus, jonka aikana sai pelätä koko ajan, että lapsi syntyy ennenaikaisena. Synnytys, jossa sain elinikäisiä vammoja. Epäonnistunut imetys. Vatsavaivainen ja huonouninen lapsi, joka kuitenkin nousi jaloilleen 8kk iässä ja paineli päättömästi menemään 2,5-vuotiaaksi, jolloin rauhoittui ja sai edes vähän järkeä päähän. Lapsi siis saattoi kiivetä kirjahyllyyn, keittiön pöydälle, tiskipöydälle, hellalle vääntämään nappeja päälle, tai no minne vain, jos käänsi selkänsä sekunnin sadasosaksi. Elämä oli ihan helvetin rankkaa ja hengästyttävää ensimmäiset vuodet. Nyt meillä asuu todella viisas ja rauhallinen lapsi ja elämä on seesteistä. Ei nappaa tippaakaan aloittaa samaa rallia uudestaan.

Kai muistit korottaa ääntä ja kieltää? Muistithan aina kieltää lasta? Olihan sinulla tarpeeksi tiukka äänensävy? Kyllä lapsi ymmärtää, kun kieltää tarpeeksi tiukasti.

Haha, no joo, täällä samanlaisen hulivilipojan äiti, ja voin sanoa, että lapsen kahdesta ensimmäisestä elinvuodesta en muista juuri mitään, koska se touhu oli jotain niin äärettömän rankkaa, rasittavaa ja stressaavaa. Kyllä sitä automaattisesti valitettavasti alkoi välttää kaupassa ja muissa julkisissa paikoissa käyntiä. Mies hoisi ruokaostokset ja muut asiat. Nyt poika on 2 v 10 kk, ja on toki edelleen äärimmäisen rauhaton ja villi, mutta on kuitenkin edes vähän rauhoittunut pahimmista ajoista. 

No, ainakin kuulin moneen kertaan kuinka lasta vaan pitää kieltää tarpeeksi napakasti. "Ei lapsen takia tarvitse sisustusta muuttaa. Lasta kuuluu vahtia ja kieltää". :D Kyläillessä juostiin lapsen perässä koko aika. Vain toinen ehti seurustella. Perhekerhot ja muut olivat ihan tuhoontuomittuja jo ajatuksen tasolla, kun en olisi kuitenkaan ehtinyt tutustumaan keneenkään. Tsemppiä! Kukaan kellä ei ole oikeasti villiä ja menevää lasta, ei voi tajuta miten kuluttavaa se on.

Ja minä hölmö vielä ennen kuopusta oikeasti uskoin noihin juttuihin, ja kuvittelin olevani huono vanhempi, kun en saanut poikaa kuriin. Kuopukselle todellakin riittää, kun sanoo yhden kerran tai joskus pari kertaa. Joskus sanoin tiukkaan äänensävyyn, ja tyttöhän pelästyi ja alkoi itkeä! Samalla lailla kun sanoin esikoiselle, niin hymyili vain ilkikurisesti tai ei kiinnittänyt mitään huomiota.

Jäivätpä muuten kyläilyt meilläkin vähälle, ja harvoin tulee edelleenkään lähdettyä mihinkään, kun tietää, että se on vanhemmille vain taas yksi urheilusuoritus, ihan turha toivoa, että voisi kahvit rauhassa juoda. Päiväkodissa poika laitetaan edelleen syöttötuoliin istumaan ruokailujen ajaksi, koska ei muuten pysyisi paikallansa. Kun lähtevät retkille, on poika edelleen rattaissa vaaratilanteiden estämiseksi, koska eiväthän hoitajat voi yhtäkkiä lähteä yhden lapsen perään juoksemaan. Mutta onneksi sentään pientä rauhoittumista on jo havaittavissa, ja tuntuu, että on meno aavistuksen helpottanut. Tulee käytyä ulkonakin nykyään useammin, mutta kahden lapsen kanssa meistä vanhemmista kumpikaan ei lähde ulos, vaan menemme kaikki porukalla. 

Epäilittekö muuten ADHD:ta missään vaiheessa? Oliko puheen kehityksen viivästymistä? Taitaa mennä vähän offtopic, mutta... :)

En tiedä oliko puheessa viivästymää, mutta tyttö alkoi puhumaan enemmän vasta silloin, kun rauhoittuminenkin tapahtui. ADHD:ta ei ole virallisesti epäilty, mutta siskollani on aikuisiällä todettu ADHD. Hän oli juuri samalla tavalla ensin ihan duracel ja sitten kahden vuoden jälkeen rauhoituttuaan todella "helppo" ja omissa maailmoissaan. Meilläkin on känyt aikalailla näin, mutta mihinkään tutkimuksiin ei olla lähdetty, kun kielipäiväkodissa sujuu hyvin ja jaksaa keskittyä tehtäviin vähän liiankin hyvin. On vasta neljävuotias, eikä ainakaan meidän kaupungissa edes tutkita näin pieniä tarkemmin ellei ole vahvaa epäilystä ja paljon vaikeuksia.

Vierailija kirjoitti:

Listatkaa syitä! Onko syy taloudellinen vai mikä?

Meillä on kaksi lasta. Ovat melko pienellä ikäerolla ja kun se pahin hässäkkä oli ohi, niin tuli sellainen tunne, ettei jaksa vauva-aikaa uudestaan. Eli ihan mukavuuden halu ja toisaalta 2+2 on erittäin näppärä perhekoko monessa tilanteessa.

En tiedä miten asian muotoilisi, mutta terveydelliset ja psyykkiset syyt. Ensimmäinen lapsi menehtyi, koska syntyi erittäin ennenaikaisena. Ennenaikaisuuden syy oli kohtuperäinen (kohtu rakenteellisesti poikkeava, väliseinällinen) ja se jouduttiin leikkaamaan. Leikkaus ei poista koko ongelmaa. Toinen raskaus henkisesti vaikea. Haluaisin enemmän kuin yhden, mutten tiedä, kestänkö ja jaksanko raskauden epävarmuutta.

tällä hetkellä yksi lapsi. Olen yh, mutta maksettu kolmio ja varaa lapsen harrastuksiin sekä matkustamiseen. Toisesta en haaveile, ei yhna varaa, eikä miestä.

Perheessämme on kolme lasta. Ekat parin vuoden ikäerolla ja kolmas viisi vuotta edellisestä. Kolmosen syntyessä tuli hyvin voimakas tunne, et meidän perhe on koossa. Hoidin vauvaa onnellisena, mutta en tippaakaan haikeana. Hän oli meidän viimeinen vauva ja hyvä niin. Nyt ikää on jo sen verran, että realistinen lapsentekoikä on ohitettu. Isoimmat ovat teini-iässä tukevasti ja usein kyllä ajattelen, et ilman kolmosta olis mennyt lapsivaihe kovin nopeasti perheessämme ohi. Näin on siis hyvä.

Minulla on kaksi lasta kahdelta eri kierrokselta, ikäeroa melkein 8 vuotta. Kun nuorempi syntyi olin 35 ja tiesin että tämä riitti. Jos ensimmäinen suhde olisi kestänyt pitempään tai jälkimmäinen mies löytynyt aiemmin, lapsia saattaisi olla kolme. Mutta sen kolmannen olisi pitänyt osua siihen väliin.

Isossa ikäerossa on se hyvä puoli, että en ryytynyt vaipparumbaan tai valvomiseen. Toisaalta kaksi päiväkotiputkea peräkkäin tuntui kyllä pitkältä. Ja sellaista kaikki yhdessä -perhetouhua olen joskus kaivannut enemmän.

Esikoisen isä teki kolmannen lapsensa kolmannen daamin kanssa päälle viisikymppisenä.

Koska en jaksa enää aloittaa alusta kun muut ovat jo teinejä. Lisäksi mitään hoitoapua ei ole, työtilanne on vaihteleva ja velkaa on liikaa ja rahaa liian vähän ja vuorokaudessa muutenkin liian vähän tunteja.

Isännän kouluikäiset pojat ja yhteinen 2,5v tyttö riittää. Mulla on alkanut hajota pää tähän kakararumbaan, varsinkin kun tuntuu siltä että hoidan äidin SEKÄ isän velvollisuudet noiden vanhempien lasten kohdalla. Oman lapsen kasvatus jää vaillinaiseksi kun nää lapset alkaa vanhemmiten käydä todella hankaliksi, ja tyttö ottaa mallia niin hyvässä kuin pahassa. 

Kunpa olisin joskus valinnut toisin. Nyt voin vaan olla tekemättä lapsia enempää, jottei tilanne pahene entisestään. Täytän ensi vuonna 30, ja toivon pääseväni sterilisaatioon.

Vierailija kirjoitti:

Olin 37v kun kolmas syntyi. Totesin, että nyt tuli ikä vastaan tässä hommassa, ja siksi en tee enää neljättä.

Olin 36v kun esikko syntyi nyt 37 enkä todella koe että ikä ois mitenkään vastasa XD kylä vielä kakkosta meille kaavailen ensi vuodeksi :D

Meillä yksi pian 4v. lapsi. Olin aina ajatellut, että haluan lapset pienellä ikäerolla, mutta yllättäen urani lähti aikamoiseen lentoon perhevapaiden jälkeen. Nyt ei huvita lainkaan jäädä töistä pois vaikka toisen lapsen haluaisimme... Ja koko ajan mahdollinen ikäero kasvaa ja kasvaa.

Miksi joku hankkii neljä lasta? Ei niin mitään järkeä. Hirveä rahanmeno, omaa aikaa ei ole lainkaan ja liikkumista varten tarvitaan tila-auto. Etenkään sitä en ymmärrä, että on saatu jo kaksi lasta kouluikään, ja sitten aloitetaan sama vauvarumba uudestaan kolmannen tai jopa neljännen kerran uudestaan. En ymmärrä yhtään.

Kaksi lasta nyt ja lisää ei tule. Kolmatta haikailin kyllä jossain vaiheessa :/

Kolmas olisi vaatinut vähintään yhden uuden ivf-kierroksen, enkä ehkä jaksaisi sitä henkisesti. Tukiverkoston puute myös syynä, en halua ottaa riskiä uupumisestani. Ja täytyy myöntää, että synnytyspelkokin on hurja, molemmat kerrat olleet silkkaa piinaa enkä ehkä uskaltaisi ottaa riskiä (etten saa pelkosektiota).

Halusin kokea vanhemmuuden. Siihen riitti yksi.

Vierailija kirjoitti:

Jo viidettä tehdään eikä varmasti lopu siihen jos itsestä on kiinni. 

Meillä on siinä mielessä haastava arki että taloudellinen tilanne heikko. Työttömyyden takia haaste saada asuntolainan lyhennykset maksettua. Onnistumme siinä kyllä, mutta se vaatii kaiken vapaa-ajan kun pitää olla tekemässä jos minkälaista rahan eteen. Eli yöunet jää aika lyhyiksi kun päivässä loppuu tunnit, mutta muuten ei ole valittamista. 

Tukiverkostoa meillä ei ole minkäänlaista. 

 

Nämä tyypit lisääntyy eniten....