Lasten koulu on liian raskasta
Minulla on neljä lasta, kaikki alakouluikäisiä. Yhdet kaksoset, jotka ovat samalla luokalla. Kaksi muuta eri luokka-asteilla 3-6-luokilla.
Juuri tuli opettajalta wilma-tiedote, jossa sanottiin että on vanhempien vastuulla että läksyt on tehty. Mitä ihmettä?
Opettaja ei merkitse läksyjä wilmaan kun se ei kuulu hänen toimenkuvaansa. Jos tulee läksyunohduksia enemmän, pidetään kasvatuskeskustelu vanhempien kanssa että miksei olla varmistettu että ne on tehty.
Jos on vaikkapa sairaana, pitää läksyt kysyä kaverilta. Vaikka pojat laittaa läksykyselyä koko luokan pojille whatsappissa, tekstiviestinä ja vielä instassakin, kukaan ei anna läksyjä. Osa sanoo suoraan että en jaksa sanoa niitä, tai ***tuilee jotain epämääräistä. Sama on 5-luokkalaisen luokalla, hyvä jos yhdeltä saa jonkun tolkun vastauksen.
Sitten läksyjen määrästä. Esim. 5-luokkalaisella saattaa tulla seuraavaksi päiväksi 3 sivua laskuja, joista osa on vaikeita päättelytehtäviä. Historian läksyksi tehdä lyhennelmä kappaleen olennaisimmista asioista ja tehtävät. Englannista sanakoe seur.päiväksi ja kappaleen suomennus kotona+työkirjan tehtävät. Äidinkielestä lukea 5-sivuinen kirjan teksiti ja 7 tehtävää siitä.
Eikä tässä vielä kaikki. Opettaja vaatii että kerran kuukaudessa luetaan kirja ja thdään siitä arvostelu. Näin syksyllä vielä pitää palauttaa kesällä tehty kasvio ym ym.
Onko nykykoulu näin vaativaa kaikilla, vai onko lastni koulu poikkeus? Minulla on vastuu lasten koulunkäynnistä opettajan mukaan. Lisänä kotityöt ja päivätyö.
Kommentit (215)
5. luokalla lapsellani oli juuri tuollaista. Katsotaan, vieläkö tänä vuonna eli kuutosella pahenee.
Ihan normaalilta kuulostaa...
Minulla kaksi lasta, toisella kolme a-kieltä ja toinen opiskelee englanniksi.
Ei mitään ongelmaa tässä.
Ja tietenkin vanhemmilla on vastuu.
3 jatkaa että lukudiplomi on tehty kakkoselta asti. Kasviota kerätän yleensä joko tipottain jo alakoulussa tai iso seiskan jälkeen.
Ihan normaalia tuo. Tottakai oppilailla on vastuu läksyistään ja heidän vanhemmilla vastuu huolehtia siitä, mitä kotona tapahtuu.
Tuli mieleen, että joskus joillekin oppilaille tulee enemmän läksyä, jos eivät tunnilla saa tehtyä vaan sähläävät.
Tuollaista se oli 90 luvullakin läksyjen määrä. Eikä tietenkään ole opettajan vastuulla läksyjen teko. Lapsi merkkaa läksyt ja vanhemmat huolehtii että lapsi on tehnyt ne. Opettajan tarkoitus on opettaa koulussa.
Meillä ei ole ollut tuollaista. Lapsi 6:lla luokalla. Lukudiplomia varten 5-6 kirjaa, lukuaikaa syksy ja kevät. Eikä niistä tehdä mitään erillisiä yhteenvetoja.
Läksyt kuulostaa paljolta. Tohon että jos kaverit ei anna läksyjä niin laita opelle viesti asiasta. Eihän ope tiedä ettei niitä läksyjä oikeesti anneta. Sun läksyjen valvomiseen riittää että näyttävät et ovat tehneet jotain.
Vierailija kirjoitti:

Opettaja tietää läksyjen saamisen ongelman. Sanoi että muutama puhelinnumero ei riitä. Pitää kuulemma laittaa jokaiselle luokkalaiselle viestiä niin kauan että saa läksyt.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Tuli mieleen, että joskus joillekin oppilaille tulee enemmän läksyä, jos eivät tunnilla saa tehtyä vaan sähläävät.
Tuli han sama mieleen. Omalle lapselleni tulee hämmentävän harvoin läksyjä, koska tekee kaiken aina niin nopeasti, ja heti oikein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Läksyt kuulostaa paljolta. Tohon että jos kaverit ei anna läksyjä niin laita opelle viesti asiasta. Eihän ope tiedä ettei niitä läksyjä oikeesti anneta. Sun läksyjen valvomiseen riittää että näyttävät et ovat tehneet jotain.
Opettaja tietää läksyjen saamisen ongelman. Sanoi että muutama puhelinnumero ei riitä. Pitää kuulemma laittaa jokaiselle luokkalaiselle viestiä niin kauan että saa läksyt.
Ap
Laita vanhempien sähköpostirinkiin tästä. Se läksyjen saaminenhan on kaikkien vanhempien etu.
Jos vanhemmilta vaaditaan läksyjen huolehtimista, niin silloin ne pitäisi myös pystyä tarkastamaan. Eli opettajan velvollisuus on sitten huolehtia, että läksyt on merkattu. Itse olen kyllä sitä mieltä että läksyt ovat oppilaan vastuulla, toki niistä kotona muistutetaan. Ja nuo sairausajan läksyt ovat toinen ongelma, kun yhteistä listaa yhteystiedoista ei ole, niin niitä läksyjä ei välttämättä saa selville. Tai jos on näyttää viestejä, että olen kysynyt, mutta ei ole vastattu, niin sittenhän se on tämän vastaamattoman oppilaan vanhemmilla vastuu, kutsutaanko nekin keskustelemaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Läksyt kuulostaa paljolta. Tohon että jos kaverit ei anna läksyjä niin laita opelle viesti asiasta. Eihän ope tiedä ettei niitä läksyjä oikeesti anneta. Sun läksyjen valvomiseen riittää että näyttävät et ovat tehneet jotain.
Opettaja tietää läksyjen saamisen ongelman. Sanoi että muutama puhelinnumero ei riitä. Pitää kuulemma laittaa jokaiselle luokkalaiselle viestiä niin kauan että saa läksyt.
Ap
Laita vanhempien sähköpostirinkiin tästä. Se läksyjen saaminenhan on kaikkien vanhempien etu.
Yhdellä lapsista läksyjen tekeminen on hidasta ja työlästä. Tuntuu että siitä ei tule mitään, koko ajan saa tuuppia eteenpäin ja jeesata. Muuten tekee läksyjä vielä yölläkin. Ei ehkä pääse peruskoulun jälkeen edes ammattikouluun, kun vitosluokkakin on noin vaikea.
A.
Minä kysyn joltain äidiltä jos ei kaverit vastaa tai tiedä... Usein voi esim kielissä vaan tehdä kirjaa eteenpäin...
Meillä myös kolmikko tekee hommia tunneilla, niin ei jää niin paljon kotiin. Sama toimii näköjään vielä lukiossakin.
Mut joo. Oppilaan pitäisi itse huolehtia läksyjen merkintä. Jos on sairaana, pitää kysyä kaverilta. Meillä ei oo ollut ikinä ongelmia saada läksyjä tietoon, mut jos olis tuommoista, soittaisin jonkun vanhemmalle ja pyytäisin sitä kautta.
Hukuta lapsesi ja syytä koululaitosta.
Älä toki älypuhelimia kastele.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Läksyt kuulostaa paljolta. Tohon että jos kaverit ei anna läksyjä niin laita opelle viesti asiasta. Eihän ope tiedä ettei niitä läksyjä oikeesti anneta. Sun läksyjen valvomiseen riittää että näyttävät et ovat tehneet jotain.
Opettaja tietää läksyjen saamisen ongelman. Sanoi että muutama puhelinnumero ei riitä. Pitää kuulemma laittaa jokaiselle luokkalaiselle viestiä niin kauan että saa läksyt.
Ap
Laita vanhempien sähköpostirinkiin tästä. Se läksyjen saaminenhan on kaikkien vanhempien etu.
Yhdellä lapsista läksyjen tekeminen on hidasta ja työlästä. Tuntuu että siitä ei tule mitään, koko ajan saa tuuppia eteenpäin ja jeesata. Muuten tekee läksyjä vielä yölläkin. Ei ehkä pääse peruskoulun jälkeen edes ammattikouluun, kun vitosluokkakin on noin vaikea.
A.
No tuohan ei ole koulun aiheuttama ongelma. Osta tukiopetusta jos et itse jaksa.
Kumpa olisikin läksyjä!! Meillä viidesluokkalaisella muutama hassu lasku jotka sutaisee puolessa minuutissa. Kaikki tarvittava tehdäön kuulemma koulussa. Läksyjä ei tietenkään merkitä vilmaan ja vanhemman vastuulla on katsoa että ne tehdään, mutta ei ongelmaa koska niitä läksyjä ei tule. Kyllä nykykersat pääsee helpolla.
Meillä lapset saavat selvää "rahapalkkaa" hyvistä koenumeroista, tietyn kaavan mukaan. Tuon rahapalkan saamiseksi taas edellytyksenä on se, että hoitavat läksynsä _oma-aloitteisesti_ ilman meidän valvontaa sillä ovat huomanneet että jos ei "treenaa" läksyjen muodossa niin ei tule myöskään tulosta.
Kummasti tämä homma on käynyt meikäläiselle "kalliiksi" kun järjestäen koenumerot vuosi toisensa jälkeen numerot ovat siitä parhaimmista haarukasta. Samalla syntyy tietynlainen ahneus hyvään työn jälkeen, sillä aina tuolle löytyy maksaja myös sitten aikuisena.
Alkuunsa vanhemman lapsen opettaja kritisoi tätä systeemiä, mutta vuosi toisensa jälkeen tyttö on ollut luokkansa kolmen parhaan joukossa niin hänen on myönnettävä että toimii, etenkin kun ns selkeisiin hyötyaineisiin (matematiikka, fysiikka, kielet) on tullut suuri sisäinen palo...
Ennenkuin joku sanoo että mitäs teit monta lasta,voin sanoa ettei 80-luvulla peruskoulua käyneenä ollut aavistustakaan että koulu on nykyään tällaista ja vastuu aikuisella. Ennen se oli lapsen vastuulla ne läksyt ja muut.