Lasten koulu on liian raskasta
Minulla on neljä lasta, kaikki alakouluikäisiä. Yhdet kaksoset, jotka ovat samalla luokalla. Kaksi muuta eri luokka-asteilla 3-6-luokilla.
Juuri tuli opettajalta wilma-tiedote, jossa sanottiin että on vanhempien vastuulla että läksyt on tehty. Mitä ihmettä?
Opettaja ei merkitse läksyjä wilmaan kun se ei kuulu hänen toimenkuvaansa. Jos tulee läksyunohduksia enemmän, pidetään kasvatuskeskustelu vanhempien kanssa että miksei olla varmistettu että ne on tehty.
Jos on vaikkapa sairaana, pitää läksyt kysyä kaverilta. Vaikka pojat laittaa läksykyselyä koko luokan pojille whatsappissa, tekstiviestinä ja vielä instassakin, kukaan ei anna läksyjä. Osa sanoo suoraan että en jaksa sanoa niitä, tai ***tuilee jotain epämääräistä. Sama on 5-luokkalaisen luokalla, hyvä jos yhdeltä saa jonkun tolkun vastauksen.
Sitten läksyjen määrästä. Esim. 5-luokkalaisella saattaa tulla seuraavaksi päiväksi 3 sivua laskuja, joista osa on vaikeita päättelytehtäviä. Historian läksyksi tehdä lyhennelmä kappaleen olennaisimmista asioista ja tehtävät. Englannista sanakoe seur.päiväksi ja kappaleen suomennus kotona+työkirjan tehtävät. Äidinkielestä lukea 5-sivuinen kirjan teksiti ja 7 tehtävää siitä.
Eikä tässä vielä kaikki. Opettaja vaatii että kerran kuukaudessa luetaan kirja ja thdään siitä arvostelu. Näin syksyllä vielä pitää palauttaa kesällä tehty kasvio ym ym.
Onko nykykoulu näin vaativaa kaikilla, vai onko lastni koulu poikkeus? Minulla on vastuu lasten koulunkäynnistä opettajan mukaan. Lisänä kotityöt ja päivätyö.
Kommentit (215)
Ei meillä vaan 5. Luokkalaisella ole noin paljoa läksyjä. Saisi kyllä olla nin opettaisi työntekoon.
Alakoulussa kaksi ekaa luokkaa on harjoittelua. Vitosella ja kutosella pitäisi viimeistään osata työnteko.
Nimittäin yläkoulu on jo totista totta. Lukiosta puhumattakaan. Ja yläkoulusta pitää menestyä että yleensä pääsee lukioon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Läksyt kuulostaa paljolta. Tohon että jos kaverit ei anna läksyjä niin laita opelle viesti asiasta. Eihän ope tiedä ettei niitä läksyjä oikeesti anneta. Sun läksyjen valvomiseen riittää että näyttävät et ovat tehneet jotain.
Opettaja tietää läksyjen saamisen ongelman. Sanoi että muutama puhelinnumero ei riitä. Pitää kuulemma laittaa jokaiselle luokkalaiselle viestiä niin kauan että saa läksyt.
Ap
Laita vanhempien sähköpostirinkiin tästä. Se läksyjen saaminenhan on kaikkien vanhempien etu.
Mihin ihmeen sähköpostirinkiin?
Kuulostaa hyvältä. Mulla oli peruskoulussa erittäin vähän läksyjä ja se kostaitui myöhemmin. Lukiossa oli todella vaikea tehdä kotona mitään kun ei ollut siihen tottunut. Ja siellä sitä tehtävää tuli. Ja nyt korkeakoulussa vielä pahempi meininki, nytkin 5 projektia samanaikaisesti kesken ja vaikea on aloittaa.
Eli minusta on hyvä jos jo nuorena totutetaan tekemään hommia. Ja ehkä opelle voisi vinkata että läksyjen kysyminen kavereilta ei oikein onnistu, että voisiko kipeänä olleille edes lähettää läksyt. Tai pitää jonkun puheen oppilaille että ne läksyt täytyy kertoa poissaolleille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Läksyt kuulostaa paljolta. Tohon että jos kaverit ei anna läksyjä niin laita opelle viesti asiasta. Eihän ope tiedä ettei niitä läksyjä oikeesti anneta. Sun läksyjen valvomiseen riittää että näyttävät et ovat tehneet jotain.
Opettaja tietää läksyjen saamisen ongelman. Sanoi että muutama puhelinnumero ei riitä. Pitää kuulemma laittaa jokaiselle luokkalaiselle viestiä niin kauan että saa läksyt.
Ap
Laita vanhempien sähköpostirinkiin tästä. Se läksyjen saaminenhan on kaikkien vanhempien etu.
Mihin ihmeen sähköpostirinkiin?
Kai luokan vanhemmilla on toistensa yhteystiedot???
Perusopetuslaki määrää paljon velvollisuuksia koululle. Oppilaan velvollisuus on käyttäytyä koulun sääntöjen mukaan ja hoitaa koulunkäynti parhaalla mahdollisella tavalla. Huoltajille on määrätty velvollisuus huolehtia lapsensa koulunkäynnistä, että lapsi ensinnäkin käy siellä koulussa eikä lintsaa ja että lapsen kouluasiat on tehtynä - jotta lapsi menestyisi parhaalla mahdollisella tavalla siellä koulussa. Joten kyllä, opettaja on aivan oikeassa. Sinun tehtäväsi on pitää huolta siitä, että lapsesi läksyt on tehty ja oikeat kamat aina mukana. Vaikka velvollisuus on ensisijaisesti lapsella (esim. kysyä läksyt poissaollessa), sinä olet se viimeinen muuri, joka varmistaa kaiken.
Ei ole mahdoton saavutus lukea yhtä kirjaa kuukaudessa. Paitsi tietenkin niille, jotka eivät ole koskaan pitäneet kirjaa kädessään. Tässäkin on vanhemmilla vastuu. Ylipäänsä kunnollinen lukutaito opitaan vasta, kun luetaan jotain yhtä tekstiä vähintään puoli tuntia kerrallaan.
Oletko sinäkin kasvattanut lapsesi olemaan antamatta läksyjä kavereilleen, kun nämä ovat sairaina? Niin metsä vastaa, kun sinne huudetaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Läksyt kuulostaa paljolta. Tohon että jos kaverit ei anna läksyjä niin laita opelle viesti asiasta. Eihän ope tiedä ettei niitä läksyjä oikeesti anneta. Sun läksyjen valvomiseen riittää että näyttävät et ovat tehneet jotain.
Opettaja tietää läksyjen saamisen ongelman. Sanoi että muutama puhelinnumero ei riitä. Pitää kuulemma laittaa jokaiselle luokkalaiselle viestiä niin kauan että saa läksyt.
Ap
Laita vanhempien sähköpostirinkiin tästä. Se läksyjen saaminenhan on kaikkien vanhempien etu.
Mihin ihmeen sähköpostirinkiin?
Kai luokan vanhemmilla on toistensa yhteystiedot???
No ei todellakaan ole.
-toinen joka ihmettele sähköpostirinkiä

Kannattaisi olla. Sillä tämäkin ongelma hoituisi. Että vanhemmat keskenään katsoisi että lapset antavat todella toisilleen sen läksyavun.

Miksei ole? Siitä on suuri apu.

Joo, miten ne saa?
Puolet porukasta ei tule vanhempainiltoihin, yksi perhe ei ole ottanut ollenkaan yhteyttä vaikka oman numeron heille laitoin lapsen mukana ihan kyläilyasioissa jne. Kun ei puolta porukasta kiinnosta niin ei kiinnosta.
Tuo on ihan totta että pojilta ei saa tietää oikeita läksyjä.
Omat pojat kysyy luokkiensa tytöiltä. Onneksi heillä on whatsap ryhmissä kaikki oman luokan oppilaat niin sieltä saavat oikeat tehtävät tytöiltä.
Kyllähän niitä tehtäviä sairasajalta kertyy, kun lapsen täytyy kotona opiskella (vanhempien kanssa!) ne asiat ja tehdä ne tehtävät mitä muut ovat tehneet koulussa päivän aikana, ja sen lisäksi vielä ne läksyt jotka muutkin ovat saaneet. Muuten jää auttamattomasti jälkeen. Ja kyllä se läksyjen tarkistus kotona on vanhempien tehtävä. Jokaisen pitäisi tätäkin asiaa miettiä ennen kuin niitä lapsia tekee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Läksyt kuulostaa paljolta. Tohon että jos kaverit ei anna läksyjä niin laita opelle viesti asiasta. Eihän ope tiedä ettei niitä läksyjä oikeesti anneta. Sun läksyjen valvomiseen riittää että näyttävät et ovat tehneet jotain.
Opettaja tietää läksyjen saamisen ongelman. Sanoi että muutama puhelinnumero ei riitä. Pitää kuulemma laittaa jokaiselle luokkalaiselle viestiä niin kauan että saa läksyt.
Ap
Laita vanhempien sähköpostirinkiin tästä. Se läksyjen saaminenhan on kaikkien vanhempien etu.
Mihin ihmeen sähköpostirinkiin?
Kai luokan vanhemmilla on toistensa yhteystiedot???
No ei todellakaan ole.
-toinen joka ihmettele sähköpostirinkiä
Kannattaisi olla. Sillä tämäkin ongelma hoituisi. Että vanhemmat keskenään katsoisi että lapset antavat todella toisilleen sen läksyavun.
Ei vittu... "Kannattais olla", koulukiusaajan vastaus faktaan, kun jotain ei ole. Kannattais olla :D
Miksei niitä läksyjä muka voi kysyä opettajalta, open asenteessa vähän vikaa? Meillä ainakin jokainen opettaja on lähettänyt Wilmassa läksyt, jos lapset on olleet sairaana.
Tuo viidesluokkalaisen läksymäärä kuulostaa tosi paljolta, meillä viime vuonna viidesluokkalaiselle tuli mielestäni aika paljon läksyjä, kun oli joka päivä useammasta eri aineesta jokaisesta jotain, mutta ei lähellekään noin paljon. Miten matematiikasta voi edes tulla kolme sivua laskuja, kun yleensä koko tunnin aihealue on sen kolme sivua, mukaanlukien kotitehtävät? Tuollaisia määriä luulisi siis tulevan jos tunnilla ei ole tehnyt mitään.
Jokainen oppilas on itse ensijaisesti vastuussa läksyistään. Vanhemmat voivat kysyä ja varmistaa, että läksyt on tehty. On muuten aika hedelmätöntä puhua, että lapsella on jostain aineesta esim. 5 sivua läksyä. Voi olla, että tekstiä on aika vähän ja suuren osan sivutilasta vievät kuvat. Eivätkä ne tehtävät ole ylivoimaisia, usein muutamalla sanalla vastattavia kysymyksiä.
Aikamoisia pissapäitä tuntuu olevan ap:n lasten kaverit, kun eivät edes läksyjä osaa kertoa. Esihistoriallisella ajalla me yleensä sovimme kavereiden kesken, kuka käy näyttämässä kenellekin läksyt, jos kaveri on ollut muutaman päivän sairaana. Joskus saattoi opettajakin muistuttaa, että käykääpä katsomassa potilasta ja näyttäkää samalla läksyt. Ei ollut minkäänlaisia digitaalisia apuvälineitä, vaan ihan jalkaisin, pyörällä tai suksilla liikuttiin ja suusanallisesti läksyt kerrottiin "face to face", kas kun kaikissa talouksissa ei suinkaan ollut edes sitä antiikkista lankapuhelinta. Niin ja vanhemmat eivät sotkeutuneet lastensa läksyihin, me oli hoidettava itse. Silloin kasvatettiin vielä tuntemaan vastuuta tekemisistään.
Miksi juuri äidit ovat vastuussa lasten kouluasioista? Aloittajakin kertoo hoitavansa päivätyön, kotityöt ja neljän lapsen kouluhommat. Mitä se isä tekee päivätyönsä lisäksi? Jakakaa nyt hyvänen aika vastuuta!
Meillä oli tuollaista jo 90-luvulla ja keskittymisvaikeuksista kärsivälle koulu oli yhtä tuskaa. Monena kouluaamuna mietin, että mitä jos kävelisin vain bussin tai rekan alle ja olin siis vasta ala-astella, pieni lapsi! Vasta aikuisiällä olen oppinut jossain määrin pitämään opiskelusta.
Läksyt oli ennen lasten omalla vastuulla ja ne tehtiin, normaaleissa perheissä. Nykyään läksyt on vanhempien vastuulla ja useammassa perheessä tuntuvan jäävän tekemättä. Läksyjen määrä on aika samanlainen kuin omana kouluaikanani; tuntui liian isolta jo silloin, mutta tein vaikka välillä meni tunteja. Harrastuksille, ulkoilulle jne. ei jäänyt arkipäivinä paljonkaan aikaa. Tylsää eikä kovin tehokas tapa oppia, tytöillä vielä jotenkin toimii mutta useimpia poikia tuo opetustapa ei motivoi yhtään.
Se on typerä systeemi, että läksyt saa vain luokkakavereilta kyselemällä, jos kukaan ei viitsi vastata kyselyihin. Samalla tavalla kavereilta kyseltiin ennenkin läksyt ja oli pakko soittaa, kun ei ollut whatsappeja. Silloin vielä opettajalta sai kysyä läksyt, jos ei kavereita saanut kiinni.
Meillä alkoi pojalla nyt lukio. Tahti on ihan hurjaa, että kannattaa tosiaan harjoitella jo alakoulussa töiden tekemistä, muuten ei selviä.
Mä olen kyllä aina ajatellut, et vanhemmat on vastuussa. Kuka muu olis? Lapsi tietty joo, mut vanhemmathan vastaa lapsesta.