Lue keskustelun säännöt.
Ikävät seuraukset aiheettomasta lastensuojeluilmoituksesta
hellolel
10.09.2016 |
Meistä teki joku nimettömän ja tekaistun lastensuojeluilmoituksen keväällä. Ilmoitus itsessään oli täysin älytön, ja sosiaalityöntekijätkin sen tajusivat, mutta halusivat silti laittaa meidät prosessiin, tai kai se oli sääntöjen mukaan pakkokin, eli meille seurasi ensin parin kuukauden piinallinen odottelu, ja sen jälkeen kotikäynti, joka oli aivan kamala stressi, mutta käynnillä työntekijät totesivat, että on tosiaan ihan tuulesta temmattu ilmoitus. Ilmoituksen teki hyvin todennäköisesti häiriintynyt naapurimme, koska hän ei siedä sitä, että lapsemme pelaavat pallopelejä pihallamme. Hän on valittanut noista pallopeleistä useita kertoja taloyhtiön hallituksen ja isännöitsijän kautta, vaatinut esim korvauksia kun joutuu kuuntelemaan lasten ääntä, valittanut nurmikon kunnosta yms aivan älytöntä. Lapsemme eivät pelaa hänen pihallaan eikä nurmikkomme ole kärsinyt peleistä. Lapset eivät myöskään potki palloa seinään tms vaan pelaavat ihan normaalisti pihassa.
Minulle oli valtava shokki saada kirje lastensuojelusta, jossa ilmoitettiin että meistä on tehty tällainen ilmoitus ja siitä seuraavat toimenpiteet. Tuntui kamalalta ja mielivaltaiselta, että joku tuntematon tulee kotiimme arvostelemaan meitä ja lapsiamme. Järki sanoi että mitään syytä ilmoitukseen ei ole, mutta se sisälsi sen verran ilkeitä ja henkilökohtaisia väitteitä, että ne menivät kyllä ihon alle. Koko sen ajan, kun odotimme kotikäyntiä, vähensin sosiaalista elämäämme, en halunnut kutsua meille toisia lapsiperheitä kylään, tai leikkiä lasten kanssa pihassa. Jälkeenpäin ajatellen olisi pitänyt ehkä hakea sairaslomaa töistä, koska stressasin niin paljon ja nukuin huonosti. Mietin, miksi joku sanoo noin ilkeitä asioita meistä, ja miten paljon pahaa voi kenelle tahansa aiheuttaa suutuksissaan nimettömänä, koska ilmoituksesta seuraa aina tämä kamala kotikäynti ja piinallinen odotus. Lapsemmekin ovat jo aika isoja, joten emme oikein tienneet miten tämä vaikutti heihin.
Nyt kesän jälkeen tajuan, ettemme ole vieläkään toipuneet. Emme syöneet kertaakaan pihallamme kesällä, koska emme halua naapurin kuuntelevan juttujamme ruokapöydässä. Emme kertaakaan kutsuneet ystäviä meille grillaamaan tai syömään kesällä. En enää vie pyykkejä pihalle kuivumaan, niin että hän näkisi ne. Tuntuu ihan hullulta, mutten tunne oloani turvalliseksi omassa pihassamme, vaan pelkään irrationaalisesti, että hän kyttää ja kuuntelee, ja tekee taas uusia ilmoituksia.
Lapseni putosi puusta (ei edes minun valvonnassani) ja sai kipsin. Pelkään nyt että siitäkin tehdään ilmoitus, ja jotenkin väännetään se lastensuojeluasiaksi. Lisäksi joka kerta, kun esiteini korottaa ääntään kotona, pelkään hysteerisesti että naapuri siellä jo näpyttelee sos.toimiston puhelinnumeroa. Olemme ihan tavallinen perhe, jonka sosiaalityöntekijätkin totesivat, mutta nyt pelkään hulluna että naapuri keksii tehdä saman uudelleen. Olisi mahtavaa muuttaa, mutta taloudellsista syistä se ei ole muutamaan vuoteen mahdollista, ja asunto on muuten ihana ja täydellinen, lapsilla kaikki kaverit täällä ja koulu ja harrastukset lähellä. Tuntuu ihan hullulta että tuollainen ilmoitus ja hullu naapuri voi tällä tavalla onnistua tekemään kiusaa ja saada elämästä paljon kurjempaa kuin ennen tuota pelkoa.
Kommentit (489)
Nyt on kyllä niin, että taitaa itse ap:lla olla mt-ongelmia. Ei jatkoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos mitään salattavaa ei ole, lastensuojelua ei tarvi pelätä. Yksinkertaista. Lasu-hullut taas vauhdissa. Ja turhaa tulla väittää, etten asiasta mitään tiedä. Olen ollut sen piirissä ja saanut apua ja nyt kaikki hyvin.
hellolel kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hae jotain psykologista apua ja pian! Jos jatkat tuota rataa, niin pian teillä saattaa oikeasti olla tarvetta lastensuojelulle. Tuntuu oikeasti omituiselta, että reagoit noin voimakkaasti ja nythän naapurisi sai mitä halusi, eli teidät hiljenemään. Älä alistu! Olet ilmeisesti tosi pahasti traumatisoitunut ja menettänyt luottosi ihmisiin, mutta hae apua siihen.
En todella uskalla hakea mitään psykologista apua, siitähän vasta saattaisikin joku tehdä lastensuojeluilmoituksen! Julkisen puolen palveluita välttelen kuin ruttoa tämän jälkeen.
Olisikin mahtavaa, jos voisi saada apua ilman pienintäkään riskiä uudesta prosessista. Keskusteluapu olisi kyllä todella ollut paikallaan, etenkin silloin kun odottelimme sitä kotikäyntiä. Mutta eihän kukaan tuollaisen jälkeen enää ota riskiä, että psykologin käynnillä heräisi uusi huoli jostakin asiasta tms. Hyvin epätodennäköistä, mutten halua enää missään nimessä joutua ikinä enää samaan prässiin.
Koen touhun sen verran mielivaltaiseksi, etten ota sen suhteen riskejä.
Olen itse sos. terveysalalla ja ymmärrän tilanteesi. Itsekin olen sitä mieltä, että lasussa pitäisi antaa omat tiedot, se vähentäisi näitä kostolasuja.
Voisitko ajatella, että juttelet vaikka jonkun seurakunnan työntekijän kanssa, heillä vaitiolovelvollisuus.
Jos ei oo puhtaat jauhot pussissa, niin lastensuojelun kanssa tulee pitkä ja kivinen tie. Jos kaikki on oikeasti hyvin, niin unohtavat perheenne nopeasti.
Minä tiedän miten pettynyt olet kaikkiin. Tiedän miltä tuntuu, kun täysin normaalia elämää pitää varoa. Tiedän miltä tuntuu, kun on inhottu ja vihattu olo.
Aina kateus tuo näitä kaikenmaailman kanteluja ja ilmiantoja. Olette varmaankin aivan mahtavia ihmisiä, jotka aiheuttavat suunnatonta kateutta. On tosi ikävää, että ilmoitusten tekijällä ei ole kaltaisianne ystäviä.
Koittakaa jaksaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hellolel kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hae jotain psykologista apua ja pian! Jos jatkat tuota rataa, niin pian teillä saattaa oikeasti olla tarvetta lastensuojelulle. Tuntuu oikeasti omituiselta, että reagoit noin voimakkaasti ja nythän naapurisi sai mitä halusi, eli teidät hiljenemään. Älä alistu! Olet ilmeisesti tosi pahasti traumatisoitunut ja menettänyt luottosi ihmisiin, mutta hae apua siihen.
En todella uskalla hakea mitään psykologista apua, siitähän vasta saattaisikin joku tehdä lastensuojeluilmoituksen! Julkisen puolen palveluita välttelen kuin ruttoa tämän jälkeen.
Olisikin mahtavaa, jos voisi saada apua ilman pienintäkään riskiä uudesta prosessista. Keskusteluapu olisi kyllä todella ollut paikallaan, etenkin silloin kun odottelimme sitä kotikäyntiä. Mutta eihän kukaan tuollaisen jälkeen enää ota riskiä, että psykologin käynnillä heräisi uusi huoli jostakin asiasta tms. Hyvin epätodennäköistä, mutten halua enää missään nimessä joutua ikinä enää samaan prässiin.
Koen touhun sen verran mielivaltaiseksi, etten ota sen suhteen riskejä.
Tämä on kyllä jännä ilmiö. Mieheni joutui joskus ensimmäisen lapsen syntymän aikaan sairaalaan pidemmäksi aikaa tutkimuksia ja kuntoutusta varten). Kerran hänen soittaessa minulle, satuin sanomaan, että nyt on vähän väsynyt olo (koliikkivauva oli valvottanut). Ihan siis väsynyt oli ja olin menossa vanhemmilleni nukkumaan. Mies oli sitten sanonut sairaalassa tästä ihan jutustellen hoitajan kanssa, että voi voi kun se vauva on kotona valvottanut. Hoitaja oli sitten tehnyt tästä lasun ja minulle soitettiin jossain vaiheessa. Juttelin puhelimessa ja kerroin, ettei tässä nyt mitään hätää ole eikä asiasta sen kummemmin mitään tullut. Toisaalta hyvä, että soittivat, koska joku muu olisi voinut saada avun tuota kautta, jos ei olisi muuta apua ollut tarjolla. Mutta. Tämän jälkeen en IKINÄ uskaltanut kenenkään myöhemminkään syntyneen lapsen kohdalla esimerkiksi neuvolassakaan sanoa mitään negatiivista tai mitään sellaista, mikä olisi voitu tulkita väärin. Olisin saattanut tarvita ihan vaan jutteluapua joihinkin yksittäisiin silloisiin haasteisiin, mutta en koskaan sanonut muuta kuin hienosti menee ja hymyilin päälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei tuo juunyt ole enää normaalia käytöstä aikuiselta ihmiseltä ettei uskalla enää tehdä mitään normaalia ja itkua väännetään paniikissa. Nyt taitaa olla oikeasti pian lasulle tilausta jos moiset vainoharhat jatkuu. Ota itseäsi niskasta kiinni ja palaa normaaliin elämään. Ja hae itsellesi ammattiapua sillä lapsi/lapset kärsii jos vanhemmat ovat kuin säikkyjä pupuja.
Tämä on vanha ketju mutta aihe on tätäpäivää. Ylläolevan kommentin kirjoittajan lailla ajatteleva ei tajua, millaisia psyykkisiä ja pysyviä traumoja sosiaalityö tuottaa niin lapsille kuin vanhemmillekin ja te tyhjän kyttääjät, perättömien valheiden levittelijät, teistä minulla ei ole mitään hyvää sanottavaa. Oma elämäni ja mielenterveyteni on mennyttä työkyvyn ohella lopuksi ikää sairaiden valheiden ja mustamaalaamisen vuoksi. Ilman lapsiani olisin tap pa nut itseni. Te turhat ilmoittelijat ette tajua mikä helvetti voi tavallisella vanhemmalla olla edessään vain siksi että teille ' heräsi huoli'! Ottaisitte edes siitä selvää, mistä koko kieroutunut huoli käsitteen viljely on saanut alkunsa, mutta ei, teillä ei älykkyysosamäärä siihen taivu.
Tätä ei ehkä kannattaisi sanoa ääneen, mutta entäpä jos asia onkin toisin päin? Joku tekee perättömän lasun äidistä joka sattuu olemaan opettaja?
Seurauksena on, että kaikki kärsivät. Opettajan ura, hänen lapset ja luultavasti opetettavatkin lapset. Jos yrittää hakea uusia töitä, siellä se lasu seuraa.
Mitä ihmettä sinä sössötät? Kuule kyllä meillä sossuillakin on lapsoa, joistain heistä tulee lasujakin joskus. On myös sossuja, joilla on oma lapsi huostassa. Ja silti käydään töissä normaalisti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
hellolel kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hae jotain psykologista apua ja pian! Jos jatkat tuota rataa, niin pian teillä saattaa oikeasti olla tarvetta lastensuojelulle. Tuntuu oikeasti omituiselta, että reagoit noin voimakkaasti ja nythän naapurisi sai mitä halusi, eli teidät hiljenemään. Älä alistu! Olet ilmeisesti tosi pahasti traumatisoitunut ja menettänyt luottosi ihmisiin, mutta hae apua siihen.
En todella uskalla hakea mitään psykologista apua, siitähän vasta saattaisikin joku tehdä lastensuojeluilmoituksen! Julkisen puolen palveluita välttelen kuin ruttoa tämän jälkeen.
Olisikin mahtavaa, jos voisi saada apua ilman pienintäkään riskiä uudesta prosessista. Keskusteluapu olisi kyllä todella ollut paikallaan, etenkin silloin kun odottelimme sitä kotikäyntiä. Mutta eihän kukaan tuollaisen jälkeen enää ota riskiä, että psykologin käynnillä heräisi uusi huoli jostakin asiasta tms. Hyvin epätodennäköistä, mutten halua enää missään nimessä joutua ikinä enää samaan prässiin.
Koen touhun sen verran mielivaltaiseksi, etten ota sen suhteen riskejä.
Tämä on kyllä jännä ilmiö. Mieheni joutui joskus ensimmäisen lapsen syntymän aikaan sairaalaan pidemmäksi aikaa tutkimuksia ja kuntoutusta varten). Kerran hänen soittaessa minulle, satuin sanomaan, että nyt on vähän väsynyt olo (koliikkivauva oli valvottanut). Ihan siis väsynyt oli ja olin menossa vanhemmilleni nukkumaan. Mies oli sitten sanonut sairaalassa tästä ihan jutustellen hoitajan kanssa, että voi voi kun se vauva on kotona valvottanut. Hoitaja oli sitten tehnyt tästä lasun ja minulle soitettiin jossain vaiheessa. Juttelin puhelimessa ja kerroin, ettei tässä nyt mitään hätää ole eikä asiasta sen kummemmin mitään tullut. Toisaalta hyvä, että soittivat, koska joku muu olisi voinut saada avun tuota kautta, jos ei olisi muuta apua ollut tarjolla. Mutta. Tämän jälkeen en IKINÄ uskaltanut kenenkään myöhemminkään syntyneen lapsen kohdalla esimerkiksi neuvolassakaan sanoa mitään negatiivista tai mitään sellaista, mikä olisi voitu tulkita väärin. Olisin saattanut tarvita ihan vaan jutteluapua joihinkin yksittäisiin silloisiin haasteisiin, mutta en koskaan sanonut muuta kuin hienosti menee ja hymyilin päälle.
Tosi fiksua. Sulle olisi voitu vaikka järkätä kotiapua vauvan hoitoon. Olishan se ollut kamalaa, joku hoitanut vauvaan kun sinä nukut univelkoja. Ihan törkeää.
NO se on vähän sama asia että poliisit tulis aina joskus tekemään jonkun kodin tarkastuksen, vaikka olet syytön niin kyllä se pistää hermostuttaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi pelkäät jotain kotikäyntiä, jos kerran kaikki ok? Jotain hämärää tässä keississä on, et taida kertoa ihan kaikkea. Itse koin synnytyksen jälkeisen masennuksen ja neuvolalääkäri teki ilmoituksen, kun olin totaalisen uupunut ja meille tuli kotikäynti ja saatiin apua ja olen todella kiitollinen. Siitä nyt jo useampi vuosi.
Jos sinä olet saanut joskus jostain jotain apua, onpa hienoa, mutta kerroppa, mitä se liittyy meihin, jotka emme ole saaneet muuta kuin mittavat traumat ja lopunelämää kestäviä vaikeuksia ja omgelmat, joita ei ennen näitä valheellisia ilmoituksia ja kiusantekoa ollut? Jos olet saanut itse mukavalta lääkärisedältä ja sossutatsyliltä hieman teetä ja sympatiaa, voitko olla niin ystävällinen ja kertoa vain siitä sekaantumatta niihin asioihin joista et mitään tiedä, kuten ihmisoikeusrikoksiin, perättömiin ilmoituksiin, viranomaisten vuosikausia harjoittamaan piinaan, perheiden ajojahtiin ja hajoittamiseen pyrkivä toiminta?
Pysy kuplassassi vain, yksinkertainen.
hellelel kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tee rikosilmoitus. Joku roti näihin aiheettomiin ilmoituksiin pitää saada.
Ilmeisesti rikosilmoitusta ei voi tehdä, kun kyseessä on nimetön ilmoitus. Vaikka hyvin selvää kuka sen on tehnyt, mutta todisteita ei ole. Sen voi soittaa vaikka prepaidista, tai vaikka soittaisi omasta numerostaan, ei käsittääkseni ole mitään lupaa selvittää, kuka soittaja oli. Aivan hullua! Nimettömän ilmoituksen tekijän oikeusturva on paljon vahvempi kuin tällaisen, oikeasti vahingollisen kiusanteon kohteen!
Oletko pyytänyt kopion ilmoituksesta? Minä tein niin. Ja siihen oli kyllä jätetty tekijän nimi, jonka kyllä olin arvannutkin jo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
NO se on vähän sama asia että poliisit tulis aina joskus tekemään jonkun kodin tarkastuksen, vaikka olet syytön niin kyllä se pistää hermostuttaan.
Tai ulosottomiuehet tulisivat aiheetta arvioimaan teidän omaisuutenne.
En tiedä, lohduttaako tämä aapeeta, mutta meistä lasu-ilmoituksen teki paatunut rikollinen (nainen), joka on itse istunut vankilassa ja jonka lapset ovat istuneet vankilassa. Olemme ihan tavallinen työssäkäyvä perhe, lapset kävivät samaa koulua. Ilmoitus meni silti heittämällä sossulasta läpi, vaikkei siinä kerrotut asiat olleet edes totta. En ole ennenkään arvostanut sossujen ammattitaitoa, mutta tämän jälkeen vielä vähemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teinilän Siipi-osaston ex. vastaavaohjaaja teki aiheettoman lasun, kun itse kilahti nuoren sairaalapalaverissa. Sossut tietenkin otti ilmoituksen todissaan ja apulaisoikeusasiamieskin oli virkarikkomuksen tehneen ohjaajan puolella.
Mielivalta jyllää.
Vierailija kirjoitti:
Miksi pelkäät jotain kotikäyntiä, jos kerran kaikki ok? Jotain hämärää tässä keississä on, et taida kertoa ihan kaikkea. Itse koin synnytyksen jälkeisen masennuksen ja neuvolalääkäri teki ilmoituksen, kun olin totaalisen uupunut ja meille tuli kotikäynti ja saatiin apua ja olen todella kiitollinen. Siitä nyt jo useampi vuosi.
Minä ymmärrän, miksi ihmiset pelkäävät kotikäyntejä. Kaikki ovat lukeneet lehdistä tarinoita, joissa lastensuojelun työntekijä on kirjannut ylös makaronilaatikon vääränlaisen valmistustavan tai huomautellut siitä, että talvivaatteita on kesälläkin naulakossa. Tämä kai sitten on osoitus huonosta arjenhallinnasta, koska jonkun ihanteen mukaan kätevä emäntä vie aina väärän sesongin vaatteet alakerran varastoon. Minä ainakaan en haluaisi kotiini mitään lastensuojelutyöntekijöitä tutkimaan kirjahyllyäni - en voi tietää, ovatko esim. minun alani ammattikirjallisuuteen kuuluvat kirjat hänen mielestään jotenkin epäilyttään kuuloisia, tai onko seinällä olevat taulut liian epäporvarillisia. Tai esim. kun sisustusmakuni on vähän boheemi (tyyliin mummon vintti + kirppislöydöt), niin voihan jonkun mielestä vaikutelma olla "outo". Jääkaappimagneeteissani on mautonta mustaa huumoria. Ja tosiaan meillä on aina talvitakin naulakossa, myös siellä alimmaisena taitaa olla joku pieneksi jäänyt lastenhaalari. Minulla ei ole mitään tarvetta tehdä näihin asioihin muutosta, enkä kaipaa ketään "huolestumaan" siitä, että en täytä jonkun toisen ihanteita taloudenpidossa, tai että luen omituista kirjallisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Kun itse tietää, että ilmoitus aiheeton, ei pitäisi ottaa stressiä. Tutkimukset tehdään, kuuluu asiaan , ja se siitä.
No entä, jos aiheettoman ilmoituksen jälkeen sosiaalityöntekijä "huolestuu", kun kotona on ollut jotain hänen mukaan väärin? Esim. imuri keskellä eteistä, eikä siististi siivouskomerossa, tai joku oluttölkki tiskipöydällä? Onko tähän ainoa oikea vastaus se, että pitää muistaa laittaa imuri aina kaappiin ja ei saa jättää oluttölkkiä tiskipöydälle?
Tällaisten takia ihmiset eivät halua sotkeentua lastensuojeluun, kun siellä työntekijöiden omat ihanteet eivät välttämättä kohtaa perheen vanhempien ihanteiden kanssa, ja sitten kuitenkin pitäisi esittää niiden työntekijöiden ihanteiden mukaista.
Opiskelin itse sosiaalityöntekijäksi, kotona oli silloin kolme alle kouluikäistä lasta. Meillä ei ollut tukiverkkoja, jotka olisivat edes joskus jeesanneet. Olin yhtenä iltana tosi väsynyt, mies oli lähtenyt yövuoroon ja minulla olisi ollut tenttiin lukemista. Lapset vaistosivat tämän, eivät pysyneet sängyissään ja herättelivät vauvaa. Huusin, että voi p*rkele tätä sirkusta, eikö täällä saa hetken rauhaa. Ikkuna oli ollut auki, naapurin huolestunut rouva kuuli huutoni ja teki lastensuojeluilmoituksen.
Syynä oli toki asiallisesti huoli äidin jaksamisesta, joka vaikuttaa huonolta. Näin jälkikäteen ajateltuna jaksamiseni ei ollut erityisen huonoa, olin täyspäiväisesti opiskeleva perheenäiti, ja keskiarvoni jatkuvasti yli 4. Lapsista ei ollut kukaan ollut huolissaan, olivat hyvin hoidettuja (fyys.&psyyk.) aina. Jos jaksaminen on kovin huonoa, ei tuollaiseen pysty.
Tietenkin huutaminen ja kiroilu oli väärin siinä tilanteessa. Itse en osaa pitää yksittäistä, suomalaiskansallista p*rkelettä kuitenkaan kovin pahana, enkä siitä tule koskaan omia asiakkaitani ristille nostamaan. Mekin kävimme lastensuojelutarpeen selvityksen läpi, eikä mikään muuttunut. Hävetti kyllä hirveästi, tavata tulevia kollegoita tällä tavalla ennenaikaisesti. Päättelin, että naapurin rouvalla oli joku tunteidenkäsittelyongelma, ja hän uskoi vahvasti ns. äitimyyttiin. Hyvä äiti ei saa koskaan suuttua mistään ja niin edelleen. Rouva itse ei ikinä tarjonnut apuaan.
Tapahtumista jäi trauma, en kerro tätä mielelläni, mutta minulla kesti pari kolme vuotta, kunnes lakkasin reagoimasta vieraasta numerosta tuleviin soittoihin ja ovikelloon. Syke nousi kattoon ja alkoi ihan oikeasti ahdistaa, esitteleekö siellä taas itsensä sen-ja-sen sosiaaliviraston työntekijä. Vaikka olin jo itsekin sostt. Eli kyllä siitä jälki jää.
Vierailija kirjoitti:
hellolel kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hae jotain psykologista apua ja pian! Jos jatkat tuota rataa, niin pian teillä saattaa oikeasti olla tarvetta lastensuojelulle. Tuntuu oikeasti omituiselta, että reagoit noin voimakkaasti ja nythän naapurisi sai mitä halusi, eli teidät hiljenemään. Älä alistu! Olet ilmeisesti tosi pahasti traumatisoitunut ja menettänyt luottosi ihmisiin, mutta hae apua siihen.
En todella uskalla hakea mitään psykologista apua, siitähän vasta saattaisikin joku tehdä lastensuojeluilmoituksen! Julkisen puolen palveluita välttelen kuin ruttoa tämän jälkeen.
Olisikin mahtavaa, jos voisi saada apua ilman pienintäkään riskiä uudesta prosessista. Keskusteluapu olisi kyllä todella ollut paikallaan, etenkin silloin kun odottelimme sitä kotikäyntiä. Mutta eihän kukaan tuollaisen jälkeen enää ota riskiä, että psykologin käynnillä heräisi uusi huoli jostakin asiasta tms. Hyvin epätodennäköistä, mutten halua enää missään nimessä joutua ikinä enää samaan prässiin.
Koen touhun sen verran mielivaltaiseksi, etten ota sen suhteen riskejä.
Olen itse sos. terveysalalla ja ymmärrän tilanteesi. Itsekin olen sitä mieltä, että lasussa pitäisi antaa omat tiedot, se vähentäisi näitä kostolasuja.
Voisitko ajatella, että juttelet vaikka jonkun seurakunnan työntekijän kanssa, heillä vaitiolovelvollisuus.
Seurakunnan kesäkerhon vetäjä teki meistä perättömän lasun 10 min juttutuokion seurauksena. Ei kannata puhua yhtään mistään yhtään missään yhtään mitään. Odotat että lapset pärjäävät omillaan ja pyrit järjestämään itsellesi niin paljon vapaa- aikaa kuin mahdollista. Vasta sitten voit Suomessa puhua asioistasi ilman huostaanoton ja kyttäämisen pelkoa, kun lapset täyttävät 18 tai eivät asu luonasi enää.
Sinusta kyllä huomaa, että olet joko sosiaalialalla tai sitten et todellakaan tiedä lastensuojelun toimintatavoista yhtään mitään. Oletko vastavalmistunut vai työsi leipäännyttämä vai ehkä olet sivustahuutelija, jonka olisi viisainta olla hiljaa oppia.