Vuonna 2004 naimisiin menneet, miten menee?

Joo tällaisessa vanhemmuus- tai kumppanuusliitossa olennaista on että molemmilla on omaa tilaa. Minuakin helposti ahdistaa jos ollaan monta päivää "samassa tilassa" esim. matkalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ollaan vanhemmuusliitossa, mies asustaa yläkerrassa, mulla oma huone alakerrassa. Ei riidellä tms, ystäviä ollaan muttei rakastavaisia.

Meillä mies asustaa man cavessaan alakerrassa, mä asun yläkerrassa. Parhaina viikkoina ei nähdä kuin kerran.

Oho. Ettekö näe edes keittiössä? Ette syö samaan aikaan?

Mies on kolmivuorotyössä, mä päivätyössä. Ei syödä samaan aikaan tai jos syödään niin äärimmäisen harvoin. Mies laittaa kyllä aterioita siinä missä minäkin, on aina laittanut eli kun mies menee ilta- tai yövuoroon tai on arkivapaalla, mulle voi olla ruoka pöydässä valmiina kun tulen töistä klo 17, mutta syön yksin tai lasten kanssa.

Itse asiassa oon huomannut että pidän tästä tilanteesta. Jos mies ilmestyy usein hengailemaan luolastaan niin mua alkaa hermostuttaa. Se jotenkin sotkee arjen. Parempi kun käy vaan töissä ja on missä on. Joskus oon miettinyt, että periaatteessa olisi sama vaikka mulla asuisi siellä miehen tilalla joku siivooja tai kodin hengetär, mutta lapsille se ei tietenkään olisi sama juttu. Kysehän on heidän isästään.

Eikä teitä haittaa, että lapset saa tosi vääristyneen parisuhteen mallin? Miten te olette selvittänyt tuota tilannetta lapsille?

Ei teillä kyllä hyvin mee..

Minulle tulee näistä feilanneista mieleen, että olette olleet jossain määrin naiiveja ja idealistisia. Tuleeko teillä itsellä?

Takana 12 yhteistä vuotta. Viimeiset 3 ovat olleet vaikeita. Mies rakastui työkaveriin. Sen jälkeen mikään ei ole palautunut ennalleen. Suhde loppui, mutta meillä ei ole enää seksiä kuin kerran kuussa ja aina minun aloitteestani. Mies ei enää vaan kiihotu eikä innostu yhteisestä seksistä. Mies kertoi minulle vähän aikaa sitten ettei enää ihaile minua niin kuin ennen. Hän urheilee ja hoitelee omia harrastuksiaan. Saan kädestä pitelyä ja pari suukkoa. Tunnen tulleeni torjutuksi jo niin kauan ettei liitossa tunnu olevan enää mitään järkeä. Yritetty on, pariterapiaa takana on off 3 vuotta. En itsekään ymmärrä miksen jo lähde pois. Yritän kelvata toiselle jolle en kelpaa ulkonäöllisesti eikä ilmeisesti muutenkaan. Se on irvokasta, koska voisi ajatella että minä en voisi antaa anteeksi ja hän ei kelpaisi minulle. On tullut jo mieleen sekin että hankkisi sivusuhteen, jotta saisin lämpöä ja seksiä, rakkautta ja hyväksyntää. Outoa. Se olisi ihan järjetöntä ja täysin arvojeni vastaista. Eli ei hyvää kuulu. Olen yrittänyt, mutta koen ettei toinen osapuoli arvosta minua ja yhteistä elämää niin paljon että aidosti yrittäisi korjata asioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ollaan vanhemmuusliitossa, mies asustaa yläkerrassa, mulla oma huone alakerrassa. Ei riidellä tms, ystäviä ollaan muttei rakastavaisia.

Meillä mies asustaa man cavessaan alakerrassa, mä asun yläkerrassa. Parhaina viikkoina ei nähdä kuin kerran.

Oho. Ettekö näe edes keittiössä? Ette syö samaan aikaan?

Mies on kolmivuorotyössä, mä päivätyössä. Ei syödä samaan aikaan tai jos syödään niin äärimmäisen harvoin. Mies laittaa kyllä aterioita siinä missä minäkin, on aina laittanut eli kun mies menee ilta- tai yövuoroon tai on arkivapaalla, mulle voi olla ruoka pöydässä valmiina kun tulen töistä klo 17, mutta syön yksin tai lasten kanssa.

Itse asiassa oon huomannut että pidän tästä tilanteesta. Jos mies ilmestyy usein hengailemaan luolastaan niin mua alkaa hermostuttaa. Se jotenkin sotkee arjen. Parempi kun käy vaan töissä ja on missä on. Joskus oon miettinyt, että periaatteessa olisi sama vaikka mulla asuisi siellä miehen tilalla joku siivooja tai kodin hengetär, mutta lapsille se ei tietenkään olisi sama juttu. Kysehän on heidän isästään.

Olispahan mielenkiintoista tietää millaisia parisuhteita tällaisissa liitoissa eläneet lapset aikanaan solmivat. Tytöstä tulee vaimo, joka pakottaa miehensä elämään jossain kellarissa talon alla ja häiriintyy jos mies ilmestyy sieltä joskus normaaliin arkielämään.

Poika oppii, että voi elää avioliitossa kuin poikamiehenä, kunhan vaan pysyy pois vaimon lähettyviltä.

Huhhuh.

Ei ole ihme, jos nuorilla on jo nyt vaikeuksia solmia tavallisia ihmissuhteita ja pysyä niissä. Mitenkähän tulevaisuudessa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ollaan vanhemmuusliitossa, mies asustaa yläkerrassa, mulla oma huone alakerrassa. Ei riidellä tms, ystäviä ollaan muttei rakastavaisia.

Meillä mies asustaa man cavessaan alakerrassa, mä asun yläkerrassa. Parhaina viikkoina ei nähdä kuin kerran.

Oho. Ettekö näe edes keittiössä? Ette syö samaan aikaan?

Mies on kolmivuorotyössä, mä päivätyössä. Ei syödä samaan aikaan tai jos syödään niin äärimmäisen harvoin. Mies laittaa kyllä aterioita siinä missä minäkin, on aina laittanut eli kun mies menee ilta- tai yövuoroon tai on arkivapaalla, mulle voi olla ruoka pöydässä valmiina kun tulen töistä klo 17, mutta syön yksin tai lasten kanssa.

Itse asiassa oon huomannut että pidän tästä tilanteesta. Jos mies ilmestyy usein hengailemaan luolastaan niin mua alkaa hermostuttaa. Se jotenkin sotkee arjen. Parempi kun käy vaan töissä ja on missä on. Joskus oon miettinyt, että periaatteessa olisi sama vaikka mulla asuisi siellä miehen tilalla joku siivooja tai kodin hengetär, mutta lapsille se ei tietenkään olisi sama juttu. Kysehän on heidän isästään.

Olispahan mielenkiintoista tietää millaisia parisuhteita tällaisissa liitoissa eläneet lapset aikanaan solmivat. Tytöstä tulee vaimo, joka pakottaa miehensä elämään jossain kellarissa talon alla ja häiriintyy jos mies ilmestyy sieltä joskus normaaliin arkielämään.

Poika oppii, että voi elää avioliitossa kuin poikamiehenä, kunhan vaan pysyy pois vaimon lähettyviltä.

Huhhuh.

Ei ole ihme, jos nuorilla on jo nyt vaikeuksia solmia tavallisia ihmissuhteita ja pysyä niissä. Mitenkähän tulevaisuudessa?

Tätä minäkin mietin, että minkälaisen perinnön vanhemmat lapsilleen antaa parisuhdetaidoista. Lapset oppii, että mitään lämpöä ja läheisyyttä ei parisuhteessa ole. Miun exä taitaa olla just tällasesta perheestä.

Meillä menee hyvin. Kaksi lasta on siunaantunut tässä avioliiton aikana, lisäkoulutusta on hankittu ja työt ovat vaihtuneet. Vuosien aikana meillä on ollut suuriakin taloudellisia huolia, mutta rakkautta on riittänyt ja perhe on pysynyt kasassa. Asumme aika ahtaasti, joten hyvissä väleissä on oltava, jos mielii kestää tätä perhe-elämää. Odotettavissa on useita yhteisiä vuosia, mikäli kohtalo vain sallii.

25, miten oisi ero? Muutoin et saa itsekunnioitustasi ikinä takaisin.

Kaveriliitossa eletään. Perheen pyöritys toimii hyvin.  Seksiä ei ole, joinain vuosina kerran tai kaksi. Lasten ja työelämäntilanteen vuoksi jatkamme, aika näyttää loppuuko kun lasten huoltovastuu loppuu. Ei ihanne tilanne,mutta näillä mennään päivä kerrallaan.  Itse olisin valmis läheisempään suhteeseen, mies ei kaipaa tai halua. En saa vastauksia joten en enää kysele. 

Vierailija kirjoitti:

Kaveriliitossa eletään. Perheen pyöritys toimii hyvin.  Seksiä ei ole, joinain vuosina kerran tai kaksi. Lasten ja työelämäntilanteen vuoksi jatkamme, aika näyttää loppuuko kun lasten huoltovastuu loppuu. Ei ihanne tilanne,mutta näillä mennään päivä kerrallaan.  Itse olisin valmis läheisempään suhteeseen, mies ei kaipaa tai halua. En saa vastauksia joten en enää kysele. 

Ymmärrätkö, että teidän "kaveriliiton" takia lapsillanne tulee olemaan vaikeuksia omissa parisuhteissaan ja joutuvat käymään vuosia terapiassa saavansa korjattua vääristyneen parisuhdekäsityksensä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ollaan vanhemmuusliitossa, mies asustaa yläkerrassa, mulla oma huone alakerrassa. Ei riidellä tms, ystäviä ollaan muttei rakastavaisia.

Meillä mies asustaa man cavessaan alakerrassa, mä asun yläkerrassa. Parhaina viikkoina ei nähdä kuin kerran.

Oho. Ettekö näe edes keittiössä? Ette syö samaan aikaan?

Mies on kolmivuorotyössä, mä päivätyössä. Ei syödä samaan aikaan tai jos syödään niin äärimmäisen harvoin. Mies laittaa kyllä aterioita siinä missä minäkin, on aina laittanut eli kun mies menee ilta- tai yövuoroon tai on arkivapaalla, mulle voi olla ruoka pöydässä valmiina kun tulen töistä klo 17, mutta syön yksin tai lasten kanssa.

Itse asiassa oon huomannut että pidän tästä tilanteesta. Jos mies ilmestyy usein hengailemaan luolastaan niin mua alkaa hermostuttaa. Se jotenkin sotkee arjen. Parempi kun käy vaan töissä ja on missä on. Joskus oon miettinyt, että periaatteessa olisi sama vaikka mulla asuisi siellä miehen tilalla joku siivooja tai kodin hengetär, mutta lapsille se ei tietenkään olisi sama juttu. Kysehän on heidän isästään.

Miksi joku haluaa elää noin?!

Vierailija kirjoitti:

Naimisiin menimme 2004, yhdessä on oltu nyt 15 v. Suuri rakkaus on muuttunut kumppanuudeksi. Kunnioitamme ja arvostamme toisiamme. Seksiä on keskimäärin varmaan kerran kuussa tai kahdessa. Olemme molemmat paljon poissa työmme puolesta, joten arki on aikataulujen sovittamista. Päävastuu kaikesta on minulla. Onneksi lapset ovat jo isoja. Kummallakin varmasti on jotain säätöä /flirttiä työmatkoillaan, pientä piristystä, joka ei ole toiselta pois. Elämä on siis ihan hyvää.

Miksi alapeukut?

Mielenkiintoisia kuvioita ihmisillä. Me ollaan oltu yhdessä vuodesta 2001. Kaksi lasta on. Meillä on edelleen ns. rakkausliitto. Välillä olen valmis lähettämään mieheni kuuhun (ja se minut), mutta enimmäkseen menee hyvin. Seksiä on 2-3x/ vk ja molemmat nauttii siitä suunnattomasti. Muuten sit perus arkea, eletään kaikki samoissa tiloissa .Jännätyyppejä ei olla kumpikaan.

Huh näitä kommentteja.

Näiden perusteella taidan ollakin se "lottovoittaja". Mies rakastava, halukas seksiin kanssani milloin vain, haluaa ja rakastaa edelleen minua. Rakkausavioliitto edelleen. Uskollisia ollaan molemmat oltu (mieskin on sellainen kotielämää ja isyyttä rakastava tapaus). Mieheni on ollut ensimmäinen mies, jonka kanssa olen koskaan seurustellut/rakastellut. Siksi joskus tekisi mieli kokeilla millaista se olisi jonkun muun kanssa. Mutta ei minulla mitään kriisiä tästä ole, lähinnä vain uteliaisuutta. Käytännössä en ikinä pettäisi miestäni, enkä esim flirttaile koskaan tmv. Meillä on onnellinen avioliitto, rakastan miestäni ja ihan syystä. Kyllä meillä välillä väsyneenä riidellään esim arjen pyörittämisestä, kun kumpikin väsynyt, mutta ne ongelmat ovat olleet pieniä; kuka jaksaa tehdä mitäkin jne. Yhtälailla molemmat siivoaa, tekee ruokaa ja hoitaa lapsia. Työkuviot vaan raskaita välillä molemmilla ja siihen vielä päälle koululaisen läksy-ja koerumba (pitää vahtia että hoitaa ne kunnolla kun lapsi kovin laiska näissä), sekä yksi pikkulapsi. Työpäivän jälkeen kun ei voi vain lötsähtää sohvalle, vaan pitää ruokkia perhe, hoitaa pyykit, siivota keittiö, tarkistaa lapsen koulujutut, pakata huomisen vaatteet, hoitaa lapsen iltapesut, iltapalat ja iltasadut ja tsekata ettei koti ole kuin hävityksen kauhistus, yms.

Up

Up

Tasaista, hyvää elämää, 6v lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ollaan vanhemmuusliitossa, mies asustaa yläkerrassa, mulla oma huone alakerrassa. Ei riidellä tms, ystäviä ollaan muttei rakastavaisia.

Meillä mies asustaa man cavessaan alakerrassa, mä asun yläkerrassa. Parhaina viikkoina ei nähdä kuin kerran.

Oho. Ettekö näe edes keittiössä? Ette syö samaan aikaan?

Mies on kolmivuorotyössä, mä päivätyössä. Ei syödä samaan aikaan tai jos syödään niin äärimmäisen harvoin. Mies laittaa kyllä aterioita siinä missä minäkin, on aina laittanut eli kun mies menee ilta- tai yövuoroon tai on arkivapaalla, mulle voi olla ruoka pöydässä valmiina kun tulen töistä klo 17, mutta syön yksin tai lasten kanssa.

Itse asiassa oon huomannut että pidän tästä tilanteesta. Jos mies ilmestyy usein hengailemaan luolastaan niin mua alkaa hermostuttaa. Se jotenkin sotkee arjen. Parempi kun käy vaan töissä ja on missä on. Joskus oon miettinyt, että periaatteessa olisi sama vaikka mulla asuisi siellä miehen tilalla joku siivooja tai kodin hengetär, mutta lapsille se ei tietenkään olisi sama juttu. Kysehän on heidän isästään.

Miksi joku haluaa elää noin?!

Minä voisin hyvin elää, kiitos kysymästä. Olen vesimies ja tarvitsen omaa rauhaa edes joskus.

Meillä on hyvä ja harmoninen liitto.Kaksi lasta ollaan saatu. Seksiä on harvemmin kuin aluksi, mmutta silti säännöllisesti. Riidat ovat harventuneet. Rakastamme ja kunnioitamme edellinen toisiamme. Eli hyvin on asiat meillä.