12 vuotias uskoo Jumalaan!

Miksi tämä on ongelma? Miksi se ei saisi uskoa?

Mitä paheksuttavaa siinä nyt on? Valtaosa maailman ihmisistä uskoo kuitenkin ihmistä Suurempaan voimaan.

Antaa höpöttää, kyllähän moni lapsi Joulupukkiinkin uskoo.

Anna hänen harjoittaa itse vapaasti uskontoaan, mutta kerro ja painota hänelle että hänen uskontonsa on yksityisasia ja hänen ei pidä sitä muille tuputtaa tai ketään tuomita sen perusteella. Suomessa tuomitsemisen hoitaa oikeusjärjestelmä ja se tehdään Suomen lakiin eikä mihinkään satukirjoihin perustuen.

Hienoa, että lapsesi on löytänyt uskon Jeesukseen. Itsekin uskon. Elän perheessä, jossa mieheni ei oikein usko Jumalaan eikä Jeesuseen ja itselleni usko on tärkeä asia. Meillä menee hyvin ja olemme onnellisia. Varmasti voit lapsesi kanssa tulla toimeen erilaisesta uskonnollisesta näkemyksestänne huolimatta. Tietysti se vaatii kunnioitusta.

Yksikään ihminen ei rupea itsekseen uskomaan näihin muiden keksimiin otuksiin. Missä poikasi on altistunut uskonnolle noin pahasti eli oletko pannut hänet koulun aivopesuohjelmaan eli uskonnontunneille vai onko joku ihminen ottanut asiakseen syöttää pojallesi satuja?

Olen ollut melkein samanlaisessa tilanteessa. Ei siinä uskossa ole mitään pahaa joten älä panikoi yhtään. Jos lähellänne on kirkko niin kysy lapseltasi että haluaisiko hän vaikka osallistua johonkin nuorten kerhoon tai mennä käymään jumalanpalveluksessa ja mene vaikka itse jumikseen mukaan niin lapsi pääsee ehtoollisellekin (jos oikein muistan niin ev.lut-kirkossa konfirmoimattomalla lapsella/nuorella pitää olla aikuinen mukana ehtoollisella). Tutustukaa kirkon tai kirkkojen toimintaan ja suhtautukaa hyväksyvästi lapsen uskoon. Yksi todella hyvä neuvojonka sain aikoinani oli se että tutustu lapsen kanssa mahdollisimman monen kirkkokunnan toimintaan käymällä heidän tilaisuuksissaan edes kerran. Näin lapsi oppii että kristillisyyttä on monenlaista ja oppii ajattelemaan avoimemmin sen sijaan että jämähtäisi vain yhdenlaiseen kapeaan ajatusmalliin.

Jos olette ev.lut niin voitte osallistua ehtoolliseen myös anglikaanisessa ja metodistikirkossa joten kannattaa mahdolisuuksien mukaan tsekata nekin jos nuorenne tykkäisi niistä, ihan normaaleja seurakuntia ovat molemmat eli ei tarvitse pelätä "hihhulointia". Ortodoksisessa ja katolisessa kirkossa ette voi mennä ehtoolliselle (oletan edelleen että olette ev.lut) mutta niidenkin liturgiat ovat kauniita ja vierailemisen arvoisia ja hekin toivottavat kaikki tervetulleiksi.

Vierailija kirjoitti:

Yksikään ihminen ei rupea itsekseen uskomaan näihin muiden keksimiin otuksiin. Missä poikasi on altistunut uskonnolle noin pahasti eli oletko pannut hänet koulun aivopesuohjelmaan eli uskonnontunneille vai onko joku ihminen ottanut asiakseen syöttää pojallesi satuja?

Kotona ei puhuta Jumalasta, eikä Jeesuksesta. Koulun uskontotunneilla oli käyty jotain kirkkovuotta ja sakramentteja, ainakin kokeesta päätellen. Poika haluaa puhua paljon Jumalasta ja kyselee siitä. Mökillä ukilta meni hermo koko Jeesusteluun ja käski pojan ajattelemaan itse, eikä uskomaan satuihin. Poika ei oikeastaan tiedä Raamatun kertomuksia tms paljoakaan. Väittää vaan tietävänsä että Jumala on olemassa.

Sitä suuremmalla syyllä viekää se johonkin seurakunnan nuortenkerhoon. Siellä saa kysellä uskosta ilman että kellään menee hermot ja oppii Raamatun kertomuksiakin.

Vierailija kirjoitti:

Yksikään ihminen ei rupea itsekseen uskomaan näihin muiden keksimiin otuksiin. Missä poikasi on altistunut uskonnolle noin pahasti eli oletko pannut hänet koulun aivopesuohjelmaan eli uskonnontunneille vai onko joku ihminen ottanut asiakseen syöttää pojallesi satuja?

Mä käännyin kristityksi ihan "itsekseni" ilman mitään aivopesuja. Enkä edes ollut poikaasi kuin muutaman vuoden vanhempi ja tavallisesta ev.lut-perheestä.

Suomessa on uskonnonvapaus ja se koskee myös lastasi. Lapsesi on hyvällä tiellä. Jos sua ahdistaa, niin kannattaisi käydä ihan itse läpi kaikki omat traumat mitkä asiaan liittyy.

Minäkin oon tapakristitystä perheestä ja meillä ei koskaan asioista puhuttu. Silti olen lapsesta alkaen kasvanut uskoon -mitään uskoontuloa en siis ole kokenut. Enkä aivopesua. Päin vastoin, siinä yhteisössä jossa elin, uskonasiat oli noloja ja niihin ei kannustettu eikä niistä puhuttu. Silti minä uskoin. Ja uskon edelleen.

Nuoruus meni seurakunnan porukoissa, ja siinä, missä luokkakaverit luuhasivat kaupungilla alkoholin jne. kanssa, minä jä muutama muu juotin teetä ja syötiin keksejä seurakunnan nuortenilloissa, ja voi kun me naurettiin. Meillä oli kyllä aivan hulvaton porukka siellä. Kaikista parasta oli se vapaus olla oma itsensä, se on varmasti syy siihen, miksi meillä niin hauskaa olikin. Ja se Tuomas jolla oli pitkä hevitukka ja joka soitti kitaraa... Ja meidän pappi joka rakastaa Elviksen musiikkia. Nuoriso-ohjaajamme jolla oli hassu pieni sekarotuinen koira, se oli sillä aina leireillä mukana ja me saatiin aika monta hupia sen piskin tyhmyydestä. Ja se piski oli myös meidän sielunhoitoterapeutti. Kun ahdisti, otettiin piski kainaloon ja juteltiin sille. Ja se kuunteli ja lohdutti.

Musta kasvoi ihan normaali aikuinen. Oon kokenut, että usko ja seurakunta suojeli monelta turhalta asialta. Ei ollut tarvetta ryypätä, polttaa tai harrastaa vastuutonta seksiä. Sen hyväksynnän kun sai ihan muualta ja muista asioista. Kyllä mulla teinin ailahteleva maailma oli, mutta räyhäsin vanhemmilleni ja itkin nuoriso-ohjaajalle ja yllämainitulle koiralle. Rakastuin ja tunsin aivan täysillä, (tuota Tuomasta en koskaan saanut :D ), seurustelin ja kipeää teki kun erosin. Mutta kaikki tuo sai tapahtua turvallisessa ja hyvässä yhteisössä.

Nykyään olen edelleen uskossa, seurakunnan jutuissa en juurikaan käy. Kirkossa välillä rauhoittumassa kylläkin. Ja kuukauden päästä meillä on entisten nuorten ilta :D (Ja pliis Tuomas tuu sinne!!!). Musta on tullut suvaitsevainen, avaramielinen, yhteisvastuullisesti ajatteleva, elämänmyönteinen ja elämään realistisesti suhtautuva ihminen. Työ vei sosiaalialalle ja tässä on tullut kuljettua rinnakkain monen alkoholistin, narkkarin, lastensuojeluasiakkaan, maahanmuuttajan jne. kanssa. Elämällä on monta puolta. Omassa elämässä pohjana on vakaa kallio, Kristus. "Jalat pidän mullassa maailman, katseellani taivasta tavoitan". Kaiken keskellä armo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksikään ihminen ei rupea itsekseen uskomaan näihin muiden keksimiin otuksiin. Missä poikasi on altistunut uskonnolle noin pahasti eli oletko pannut hänet koulun aivopesuohjelmaan eli uskonnontunneille vai onko joku ihminen ottanut asiakseen syöttää pojallesi satuja?

Kotona ei puhuta Jumalasta, eikä Jeesuksesta. Koulun uskontotunneilla oli käyty jotain kirkkovuotta ja sakramentteja, ainakin kokeesta päätellen. Poika haluaa puhua paljon Jumalasta ja kyselee siitä. Mökillä ukilta meni hermo koko Jeesusteluun ja käski pojan ajattelemaan itse, eikä uskomaan satuihin. Poika ei oikeastaan tiedä Raamatun kertomuksia tms paljoakaan. Väittää vaan tietävänsä että Jumala on olemassa.

Kysy mistä hän tietää että jumala on olemassa. Kerro, että tietämisen ja uskomisen välillä on ero siksi puhutaankin USKOSTA jumalaan. Kerro myös, että noin isona poikana tulee ymmärtää, ettei kaikki usko, joten uskosta puhuminen voi olla heille turhauttavaa samalla lailla kuin puhua joulupukin tieteellisistä faktoista.

Vierailija kirjoitti:

Suomessa on uskonnonvapaus ja se koskee myös lastasi. Lapsesi on hyvällä tiellä. Jos sua ahdistaa, niin kannattaisi käydä ihan itse läpi kaikki omat traumat mitkä asiaan liittyy.

Minäkin oon tapakristitystä perheestä ja meillä ei koskaan asioista puhuttu. Silti olen lapsesta alkaen kasvanut uskoon -mitään uskoontuloa en siis ole kokenut. Enkä aivopesua. Päin vastoin, siinä yhteisössä jossa elin, uskonasiat oli noloja ja niihin ei kannustettu eikä niistä puhuttu. Silti minä uskoin. Ja uskon edelleen.

Nuoruus meni seurakunnan porukoissa, ja siinä, missä luokkakaverit luuhasivat kaupungilla alkoholin jne. kanssa, minä jä muutama muu juotin teetä ja syötiin keksejä seurakunnan nuortenilloissa, ja voi kun me naurettiin. Meillä oli kyllä aivan hulvaton porukka siellä. Kaikista parasta oli se vapaus olla oma itsensä, se on varmasti syy siihen, miksi meillä niin hauskaa olikin. Ja se Tuomas jolla oli pitkä hevitukka ja joka soitti kitaraa... Ja meidän pappi joka rakastaa Elviksen musiikkia. Nuoriso-ohjaajamme jolla oli hassu pieni sekarotuinen koira, se oli sillä aina leireillä mukana ja me saatiin aika monta hupia sen piskin tyhmyydestä. Ja se piski oli myös meidän sielunhoitoterapeutti. Kun ahdisti, otettiin piski kainaloon ja juteltiin sille. Ja se kuunteli ja lohdutti.

Musta kasvoi ihan normaali aikuinen. Oon kokenut, että usko ja seurakunta suojeli monelta turhalta asialta. Ei ollut tarvetta ryypätä, polttaa tai harrastaa vastuutonta seksiä. Sen hyväksynnän kun sai ihan muualta ja muista asioista. Kyllä mulla teinin ailahteleva maailma oli, mutta räyhäsin vanhemmilleni ja itkin nuoriso-ohjaajalle ja yllämainitulle koiralle. Rakastuin ja tunsin aivan täysillä, (tuota Tuomasta en koskaan saanut :D ), seurustelin ja kipeää teki kun erosin. Mutta kaikki tuo sai tapahtua turvallisessa ja hyvässä yhteisössä.

Nykyään olen edelleen uskossa, seurakunnan jutuissa en juurikaan käy. Kirkossa välillä rauhoittumassa kylläkin. Ja kuukauden päästä meillä on entisten nuorten ilta :D (Ja pliis Tuomas tuu sinne!!!). Musta on tullut suvaitsevainen, avaramielinen, yhteisvastuullisesti ajatteleva, elämänmyönteinen ja elämään realistisesti suhtautuva ihminen. Työ vei sosiaalialalle ja tässä on tullut kuljettua rinnakkain monen alkoholistin, narkkarin, lastensuojeluasiakkaan, maahanmuuttajan jne. kanssa. Elämällä on monta puolta. Omassa elämässä pohjana on vakaa kallio, Kristus. "Jalat pidän mullassa maailman, katseellani taivasta tavoitan". Kaiken keskellä armo.

Itkin. Kiitos. :)

Vierailija kirjoitti:

Yksikään ihminen ei rupea itsekseen uskomaan näihin muiden keksimiin otuksiin. Missä poikasi on altistunut uskonnolle noin pahasti eli oletko pannut hänet koulun aivopesuohjelmaan eli uskonnontunneille vai onko joku ihminen ottanut asiakseen syöttää pojallesi satuja?

Uskonnontunneilla ei kyllä aivopestä ketään vaan opetetaan kristinuskon periaatteet ja historiaa. 7. luokalla opiskellaan muiden maailmanuskontojen periaatteita eli kyseessä on vain lasten ja nuorten yleissivistys ei käännytys.

Angstinen ateisti siellä pelkää, että uskovainen lapsi kohta rupeaa käännyttämään!

On naurettavaa tässä maailmassa olla huolissaan lapsen uskonnosta.Onko parempi jos mainos - tai muotimaailma tmv orjuuttaa ja aivopesee