Anoppini mielestä olisin liian empaattinen lääkäriksi

Anopin kanssa samaa mieltä. Sopiva annos empatiaa, mutta ei liikaa. Ei voi mennä mukaan potilaiden tapahtumiin, muuten ei jaksa alalla. Pitää kestää painetta ja kovaa työtahtia, kylmähermoinen jaksaa. Perustan mielipiteeni tuttavalääkäriin. Tosin tunnen muitakin, meillä suvussa miehen puolella.

Miksi se anoppi yleensä tietää yhtikäs mitään sinun työsuunnitelmistasi?

Lisäongelma tässä oli sellainenkin, että myös aviomieheni vastusti haaveitani, sillä minun pitäisi tuoda jatkuvasti riittävästi rahaa taloon. Toisin sanoen häntä huolestuttaisi se opiskeluaikani. Toisaalta nykyinen alani on hieman tuulinen ja yt-neuvotteluja käydään vähän väliä edelleenkin ja naispuolisena perheellisenä en ole enää kovin haluttu työntekijäkään. Haluaisin mielenkiintoisen työn, jossa voisin auttaa muita ihmisiä ja jossa olisi haasteita. Nyt haasteenani on jopa se opiskelemaan hakeminen, kun mieheni ilkeilee minulle aiheesta ja anoppi säestää. Todennäköisesti luovunkin haaveistani, mutta silti pieni harmistuminen kytee edelleen. T. Ap

Älä luovu haaveistasi. Sinulla on yksi elämä. Rakenna se niin, että se on sinulle mielekäs. Ehdit tehdä lääkärin työtä vielä kymmeniä vuosia. Ja lääkäreiden palkkakin on ihan hyvä. Empaattisia lääkäreitä tarvitaan. Go for it!!

Minulla on gynekologi joka on tosi empaattinen ihminen, avulias, hirmu ystävällinen, lempeäluonteisen oloinen sekä hyvällä tavalla nöyrä. Hänen luonaan potilas on aina yksilö ja keskiössä, hän kuuntelee aina mitä potilaalla on itsellään sanottavaa, tukee tosi hyvin vaikeissa tilantessa, on tsemppaava ja kannustava sekä jaksaa selittää kaikki asiat perusteellisesti. Lisäksi lukee potilasta tosi hyvin. Hän ei pidä mitään tiukkoja lääkäri-potilasasetelmia vaan kyseessä on kaksi tasavertaista ihmistä. Kaikki tuo tekee sen, että itse potilaana uskaltaa luottaa häneen, olla rehellinen ja kertoa mitä itse oikeasti on mieltä asioista/mikä vaivaa sekä esittää ns. tyhmätkin kysymykset hänelle. Hän on ehdottomasti paras lääkäri joka minulla on koskaan ollut ja aivan eri planeetalta kuin kaikki muut kohtaamani lääkärit tähän mennessä. Olen todella iloinen, että tuollaisiakin ihmisiä on lääkäriksi päätynyt.

Hae ihmeessä lääkäriksi, jos asia kiinnostaa! Empaattisuus on toki hyvä asia, mutta useinmiten siinä käy uran edetessä niin, että empaattinenkin muuttuu vähemmän empaattisemmaksi. Työ karaistaa tekijäänsä. Palkka ja työn kiinnostavuus ihan toista luokkaa kuin kiinteistövälittäjällä.

t. lääkäri 20 v kokemuksella, ja joskus edelleen on tunteet pinnassa, kun kohtaan kuolleen potilaan omaisia

Kiitos, jos opiskelet lääkäriksi. Empaattisia lääkäreitä on mukavaa tavata. 

t. Syöpäpotilas

Epäilyttääkö tämä liiallinen empaattisuus -asia sinua itseäsi (nyt kun anoppi otti asian puheeksi)? Jos kyllä, niin käy juttelemassa vaikka ammatinvalintapsykologin kanssa.

Yhtä kaikki: älä luovu unelmistasi, jos ala oikeasti kiinnostaa niin ilman muuta haet! :) Kerran täällä vaan ollaan, turha sitä aikaa on jossittelemalla viettää.

Ap:na antaisin anopin puheet mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos koska niillä ei ole mitään totuuspohjaa. Anopilla ei selvästikään ole mitään käsitystä lääkärinä olosta.

Kai sitä lääkärikoulussa opetetaan ja töissä oppii ottamaan työasiat työasioina?

Mulla on samanhenkisiä sukulaisia, silti heistä huolimatta olen valmistunut "vaikeaan ammattiin" ja ihan menestynyt siinä. Tietysti hankaluuksia on aiheuttanut hieman tuo että läheiset eivät ole niin tukeneet... Mutta olen oppinut elämään asian kanssa. Anoppisi ei tiedä mistään mitään, lisäksi empatiasta on varmasti lääkärin työssä hyötyä, lisäksi ammatissa varmasti oppii suhtautumaan asioihin ammattimaisesti, hyötyä lienee myös siitä että ei yritä tukahduttaa negatiivisia tunteitaan vaan ottaa ne vastaan, tunteet tulevat ja menevät ja niitä ei voi kuitenkaan välttää oli missä ammatissa tahansa... Ja jos todella haluat lääkäriksi, älä kuuntele miestäsikään. Toivottavasti hän ymmärtää asiaan, muuten saattaa joutua vaihtoon...

Kuuntelet anoppiasi koska...?

Voi olla että et sovi lääkäriksi, mutta tuskin se empatiasta on kiinni.

Sukulaiset ja etenkin miehen sukulaiset saa olla mitä mieltä vaan.

Onko anopilla muutenkin tapana laukoa mielestään oikeita mielipiteitään ja "totuuksia"..? Saattaako olla, että ilkeyksissään töksäyttelee tuollaisia? Oma äitini on nimittäin sellainen ja "totuuden saa sanoa vaikka kirkossa" kuulemma. Muiden mielipiteitä ja sanomisia voi kuunnella (tietynlaisten ihmisten sanomisia tiettyyn pisteeseen asti...) ja itse päättää, kuinka paljon niissä on perää ja paljonko oikeasti ajattelemisen aihetta

Itse varmasti tunnet itsesi ja osaat arvioida miten soveltuisit alalle. Kannattaa ottaa mahdollisimman paljon selvää lääkärin työstä ja kuulla lääkärien kokemuksia. Joskus mietin itse, että musta ei taitaisi olla psykiatriksi/psykologiksi, koska jäisin ehkä murehtimaan ihmisten asioita kotona. Mutta toisaalta en ole ihan varma, ehkä en jäisikään. Lääkärin työssä on kuitenkin taas niin paljon erilaisia vaihtoehtoja mihin suuntautua. Kyllä siellä empaattisuuskin ihan varmasti hyve voi olla ja onkin. Esim. itse miellän sellaiset kuuntelevat, oikeasti ystävälliset ja ammattitaitoiset lääkärit parhaiksi. Terveyskeskuksissa ja vastaavissa paikoissa olevat lääkärit ovatkin usein niin tiukilla ja stressaantuneina eivätkä pysty hoitamaan vastaanottoja ja ihmisiä niin hyvin kuin haluaisivat. Siinä tulee ehkä eräällä tavalla pakko lakata olemasta turhan empaattinen. Eikä sellaisten vastaanotolle tee mieli mennä, ellei ole ihan pakko... Onko tuollainenkaan suuntaus kenellekään hyväksi? Paitsi valtion taloustilanteelle ehkä. Mutta sitten on myös yksityispuolella esimerkiksi funktionaalisia lääkäreitä, joista on huutava pula. Ne, joilla olen käynyt, on olleet ihan huippuja. Niille pitää jo aikaa varatessa ottaa tarpeeksi pitkä aika, että kaikki ehditään huolellisesti käydä läpi ja uskaltaisin väittää, että tuolla puolella ei ei-empaattinen ihminen pärjäisi?

Sanoisin, että rohkeasti kokeilemalla se selviää, onko susta siihen vai ei. Jos oikeasti haluat lääkäriksi ja uskot, että susta siihen olisi, niin hae, äläkä liikaa kuuntele anoppia... Miten hyvin muuten anoppisi itse asiassa tuntee sinut, sillai oikeasti kunnolla?

Hirveitä nuo heikkohermoiset epäempaattiset lääkärit. Hae ihmeessä alalle jos kiinnostaa

Riippuu ihan lääketieteen alasta, kirurgiassa empatia ei välttämättä ole kovin tarpeellista, mutta jossain lastenlääkärillä sillä taas voi olla kovinkin käyttöä.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on gynekologi joka on tosi empaattinen ihminen, avulias, hirmu ystävällinen, lempeäluonteisen oloinen sekä hyvällä tavalla nöyrä. Hänen luonaan potilas on aina yksilö ja keskiössä, hän kuuntelee aina mitä potilaalla on itsellään sanottavaa, tukee tosi hyvin vaikeissa tilantessa, on tsemppaava ja kannustava sekä jaksaa selittää kaikki asiat perusteellisesti. Lisäksi lukee potilasta tosi hyvin. Hän ei pidä mitään tiukkoja lääkäri-potilasasetelmia vaan kyseessä on kaksi tasavertaista ihmistä. Kaikki tuo tekee sen, että itse potilaana uskaltaa luottaa häneen, olla rehellinen ja kertoa mitä itse oikeasti on mieltä asioista/mikä vaivaa sekä esittää ns. tyhmätkin kysymykset hänelle. Hän on ehdottomasti paras lääkäri joka minulla on koskaan ollut ja aivan eri planeetalta kuin kaikki muut kohtaamani lääkärit tähän mennessä. Olen todella iloinen, että tuollaisiakin ihmisiä on lääkäriksi päätynyt.

Juuri tällaisia lääkäreitä tarvittaisiin lisää! Liian usein lääkärin vastaanotolla tulee tunne, että ei uskallakaan kertoa kaikkea mitä mielen päällä olisi ollut. :-( Sit jälkikäteen harmittaa ja pitää varata toinen aika toiselle lääkärille. Lastenlääkäreissä myös empaattiset ja ystävälliset vetää voiton 6-0. Jos on joku kylmäkiskoinen ja muodollisen ystävällinen lääkäri, lapsi pelkää siellä ja jos on taas joku nauravainen ja oikeasti ystävällinen empaattinen lääkäri, lapsi on siellä ihan iloisena.

Kiinteistövälittäjä!!? Ja itse haluat lääkäriksi. Alkoi ihan väkisin naurattamaan tämä, mitenkään siis kiinteistövälittäjiä väheksymättä. Miksi sinun pitäisi anoppiasi kuunnella tai sen puoleen miestäsikään. Mikä niitä vaivaa?

Ainoa mikä arveluttaa, on, että kun lääkäriksi opiskellaan monta vuotta, löytyykö sulla määrätietoisuutta saattaa opinnot loppuun, kun noin annat anopin mielipiteiden vaikuttaa. Onko sillä pätevyyttä sanoa lääkäriopinnoista yhtikäs mitään?

Jos minä olisin miehesi, olisin sinusta ylpeä ja kannustaisin. 

Vierailija kirjoitti:

Kiinteistövälittäjä!!? Ja itse haluat lääkäriksi. Alkoi ihan väkisin naurattamaan tämä, mitenkään siis kiinteistövälittäjiä väheksymättä. Miksi sinun pitäisi anoppiasi kuunnella tai sen puoleen miestäsikään. Mikä niitä vaivaa?

Ainoa mikä arveluttaa, on, että kun lääkäriksi opiskellaan monta vuotta, löytyykö sulla määrätietoisuutta saattaa opinnot loppuun, kun noin annat anopin mielipiteiden vaikuttaa. Onko sillä pätevyyttä sanoa lääkäriopinnoista yhtikäs mitään?

Kyllä määrätietoisuutta ja muiden mielipiteiden omaan arvoonsa jättämistä voi harjoitella, mitä sinä tänne lyttäämään tulet? Tuo ei ole rakentava kommentti.