Lue keskustelun säännöt.
Nuoret köyhempiä kuin ennen - mitä tapahtuu yhteiskunnallemme?
07.09.2016 |
Kuulun itse siihen sukupolveen (kolmekymppiset ja alle) joiden palkkakehitys jää auttamatta jälkeen aiemmin uransa luoneista. Olen valmistunut alalle, joka oli vielä joitain vuosia sitten niitä hyvin palkattuja ja "varmoja" valintoja. Sittemmin työpaikkojen väheneminen ja ylikoulutus ovat tehneet tehtävänsä, kuten monilla muillakin aloilla.
Olen siitä onnellisessa asemassa, että minulla on vakityö. Palkkani on kuitenkin todella huomattavasti alle alan suositusten, ja työn vaativuuteen nähden olen todellakin alipalkattu. Miksi en etsi muita töitä? No minähän etsin, olen etsinyt jo kauan, mutta ilman menestystä. Ei kai pitäisi liikaa valittaa, kun samalla alalla on tuttuja työttömänä. Kun mietin muilla aloilla toimivia ystäviäni, niin aika samanlaista se on työelämä kaikilla. Poikkeuksena muutama lääkäri.
Minua oikeasti huolestuttaa meidän n. kolmekymppisten tulevaisuus. Rahat ovat niin tiukoilla, että esim. perheen perustamista tai asuntojen ostamista täytyy todella tarkkaan harkita. Tutuistani ei juuri kukaan ole hankkinut lapsia, ja vuokralla asuu suurin osa. En usko, että sellaista päivää tulee koskaan, että valtaosa meistä saisi hankittua esim. kesämökin kaiken muun lisäksi.
Työelämää määrittää työpanoksen vähäisen arvostuksen ja surkeiden rahallisten korvausten lisäksi muukin epävarmuus; on pätkätöitä, määräaikaisia sopimuksia ja muuta "kivaa". Suunnittele siinä sitten elämääsi pidemmälle.
Ainut lohduttava tekijä itselleni on se tieto, että suuri osa ikäisistäni on samassa tilanteessa siitä huolimatta, että koulutus on hankittu ja työkokemusta yritetään kartuttaa vaikka väkisin. Mutta kyllä kokonaisuus huolettaa. Missä vaiheessa me hankimme perheet tai kartutamme minkäänlaista omaisuutta? Näen tulevaisuuden todella pelottavana, enkä ole ainut. Kun vietän aikaa ystävieni kanssa, kääntyy puhe usein tähän kaikkien jakamaan epävarmuuteen, ahdistukseen ja pelkoon. Kovasta halusta ja kyvyistä huolimatta et välttämättä tässä maailmassa pääse enää mihinkään.
Kommentit (542)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun ennen oli kerran enemmän rahaa ja kaikki paremmin niin oletteko koskaan ajatelleet oliko silloin omilla lapsena vanhemmillanne lähes tonnin älypuhelimeen verrattavia leluja?
Nykyisin, kun silmät auki kadulla kävelee niin siellä on jokatoisella lapsella, nuorella ja teinillä uusi kallis älypuhelin kädessä.
No, itselläni on ilmaiseksi saatu kymmenen vuotta vanha nokialainen. Lapsellani on kyllä iPhone, mutta sen ovat hänen isovanhempansa (suurta ikäluokkaa, suuret eläkkeet) hänelle ostaneet.
Ei tässä älypuhelinten omistamisesta ole kyse, vaan siitä, että olisi mahdollisuus suunnitella elämäänsä pidemmällä tähtäyksellä, voisi luottaa tulevaisuuteen. Että saisi joskus sen toistaiseksi voimassa olevan työsuhteen ja voisi ottaa lainaa oman asunnon hankkimiseksi.
Minulle vuokralla asuminen ei ole sinänsä mikään mörkö tai asenteellinen asia. Mutta on tosiasia, että vuokra menee tavallaan taivaan tuuliin, oikealle omistajalle, kun lähes samalla rahalla voisin kerryttää omaa varallisuuttani, jos vain ensin sen lainan pankista saisin.
Älypuhelimista on turha puhua, sillä ne ovat sitä teknologista kehitystä, jota ei edes ollut silloin kun omat vanhempamme olivat lapsia. Aika oli silloin toinen. Peruasiat, kuten asuminen, ruoka ja työ kuitenkin pysyvät samana vuosikymmenestä toiseen. Ihminen tarvitsee niitä.
Kukaan ei voi nykyisin luottaa tulevaisuuteen. Ei edes se kaksi vuotta sitten toistaiseksi voimassa olevan työsuhteen saanut, asuntolainan sen jälkeen ottanut ja esikoistaan odottava. Työpaikalla voi olla irtisanomisilmoitus odottamassa, kun palaa äitiyslomalta takaisin töihin. Ja puoliso voi menettää työpaikkansa jo sitä ennen. Ymmärrän ahdistuksen, mitä epävarmuus toimeentulosta aiheuttaa. Mutta epävarmuus ei poistu sillä, että saa toistaiseksi voimassa olevan työsuhteen. Asuntolainaan edellytetään säännöllisiä tuloja ja lainan saamiseen tuo vaikuttaa, mutta sen jälkeen elämä on edelleen epävarmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun ennen oli kerran enemmän rahaa ja kaikki paremmin niin oletteko koskaan ajatelleet oliko silloin omilla lapsena vanhemmillanne lähes tonnin älypuhelimeen verrattavia leluja?
Nykyisin, kun silmät auki kadulla kävelee niin siellä on jokatoisella lapsella, nuorella ja teinillä uusi kallis älypuhelin kädessä.
No on se kyllä väärin, että nykyään ei asuta luolassa ja leikitä saaliselänten luilla! En tiedä koska olet syntynyt, mutta todennäköisesti omilla vanhemmillasi ei ollut ainakaan väritelkkaria, ei videoita, eikä ainakaan tiskikonetta. Syyllistivätkö he sinua niistä, vai mistä olet oppinut tuon ruikutuksen?
Niin muita vaihtoehtojahan ei ole, kuin lapsilla lähes tuhannen euron älypuhelin tai asuminen luolassa ja leikkiminen luilla. Sinulla taitaa se ongelmasi löytyä ihan peilistä.
Sinulla se ongelma on, ei minulla. Olen oikein tyytyväinen satasen Samsungiini, älypuhelin sekin, enkä kadehdi muitten puhelimia. En ole edes huomannut kytätä lasten ja nuorten puhelimia, että mitä merkkiä ja hintaluokkaa kenelläkin on. Muistan toki sen ajan, jolloin se Nokian peruspuhelin ilman kameraa yms. tai halvempi Eriksson oli suunnattoman kateuden aihe ja oli muka hienoakin vannoa, ettei ikinä hanki kännykkää, kun kerran on lankapuhelin keksitty :D
Vierailija kirjoitti:
osa-aikatyöt ja työntekijät eivät todellakaan kohtaa kirjoitti:
Kaverikapitalisti neuvo: Alkää ottako vastaan pätkätyötä paskaliksalla. Kun kaikki nuoret tekevät näin, niin ylistetty markkinatalous ja vapaa kilpailu nostaa liksoja automaattisesti ja pakottaa myös riistäjäkapitalistit tarjoamaan vakituisia työsuhteita sellaisella palkalla, että sillä pärjää. Tällä hetkellä nuorille on tarjolla vain osa-aikahommia sellaisella palkalla, ettei palkka riitä edes bussilippuun ja eväisiin. Työn tuotto kilahtaa 99.9% riistäjäkapitalistin tilille ja työntekijä saa vain murusia. Älkää ottako työpaikkaa vastaan, jos raatamisesta ei ole oikeasti hyötyä myös teille itselle. Miksi lihottaa vain riistäjäkapitalistin kukkaroa ilman, että siitä on hyötyä myös itselle ja omalle perheelle?
Kiletäydyn työstä -> karenssi -> ei rahaa -> sossuun -> sossussa ruuhkaa, maksut viivästyy -> luottotiedot menee -> elämä vaikeutuu entisestään
ja kun tämä toistuu tarpeeksi monta kertaa, lähtee myös asunto ja uutta ei saa.
Mulla on sulle ehdotus, mihin voit työntää neuvosi. Arvaatko?
Valitettavasti tuo tyyppi on ihan oikeassa siinä, että ei tätä systeemiä kukaan sinun puolestasikaan ole muuttamassa. Työkkärin pillin mukaan hyppivä työtön on osa ongelmaa. Jossain vaiheessa sinun on kuitenkin pakko sanoa "jo riittää".
Ei tässä maassa ole ennenkään työntekijä mitään saanut jos ei ole ollut siitä valmis taistelemaan. On meinaan historian saatossa jonkun verran lakkoiltu ja nujakoitu omien etujen puolesta (joita nykyään sitten ollaan luovuttamassa pois). Nykyään sentään nälkäkuolema on vähän epätodennäköisempi skenaario.
On suorastaan surkuhupaisaa lukea näitä "ei se ennenkään" -tarinoita.
Suomen taloushistoriassa ainoastaan 20-30 luvulla sekä 80-90 luvulla syntyneet, ovat pääosin eläneet ketjun aloituksen mukaista "kädestä suuhun ja epävarmuutta" ja kaikki muu on valitettavasti täyttä paskapuhetta.
Joku on päässyt maistamaan 90-luvun alkupuolella nykymaailman reaaliteetteja mutta sen jälkeen ja ehkä jäänytkin samanlaiseen pätkätyöloukkuun.
50, 60 ja 70 luvun kasvatit ovat nähneet pääsääntöisesti pelkästään vakaita elämäntilanteita. Ja mahdollisesti hetkellistä taantumaa (1988-1993), jonka jälkeen on taas päässyt elämään sitä 1970-1988 välin "nousukausi" elämäänsä.
Työsuhteet ovat olleet pääsääntöisesti vakituisia, menotasot suhteessa tulotasoihin huomattavasti alhaisempia ja ne työelämän perusvaatimukset ovat olleet huomattavasti alhaisemmat.
Ja oikeastaan ainoa asia mistä nuo 50,60 ja 70-luvun kasvatit, ovat oikeasti "oikeitettu" valittamaan on lainarahan korkotasot.
Ja sekin on vähän niin ja näin kun ottaa inflaation ja talouskasvun mukaan yhtälöön.
Joka on suurimman osan kohdalla syönyt lainasta, niiden 20% korkojen jälkeenkin n. 1/3 koko lainasummasta ja loppuosalle lainasummaa on voinut vain naureskella.
Mielenkiintoiseksi on keskustelu äitynyt. Hieman sitä kuitenkin ihmettelen miksi ihmiset joilla menee hyvin saavat niin valtavasti alapeukkuja. Esim. tämä 35-vuotias kiinteistömoguli. Tosiasiahan on se, että pienemmästä kaupungista asunnon voi saada 50 - 80 000 eurolla, veljeni kaksio maksoi muistaakseni 85 000 ja kyseessä kuitenkin yliopistokaupunki. Noista asunnoista vielä sen verran, muistan kun vanhempani ostivat omakotitalon ysärin puolivälissä asunto maksoi saman verran markoissa kuin mitä siitä sai myytäessä euroja.
Kannattaa kuitenkin muistaa, että suurimmalla osalla ihmisistä menee hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Omat vanhempani asuivat parisuhteensa alussa rintamamiestalon yläkerrassa vuokralla, ei puhettakaan kivasta kaksiosta kaupungin keskustassa. Äitiyslomaa oli 3 kk, lapsille ei löytynyt hoitopaikkoja, oli pakko pärjätä yhden palkalla eli ei matkusteltu viikonloppuna Prahaan ja toisena Barcelonaan, ei ollut merkkilaukkuja, lapselle kolmia erilaisia rattaita, ei kalliita haalareita. Kulutettiin vähemmän ja elettiin niukemmin! Sossusta ei saanut euroakaan apua eikä asumistukea tunnettu.
Pätkätyöt oli ihan tuttu asia 80-luvullakin, silloin ne olivat niin normaali juttu, ettei niistä tehty isoja juttuja.
Luolamiehetkin eli kylmissä luolissa eikä lämmityksestä tietoakaan, että olkaa nyt kiitollisia että edes lämmitys on kodissa! Eikä silloinkaan matkusteltu kerran vuodessa Roodokselle. Niih! Ei saa valittaa kun joskus on jollain kuitenkin ollut vielä huonommin!
-m30- kirjoitti:
Kannattaa kuitenkin muistaa, että suurimmalla osalla ihmisistä menee hyvin.
Miksi tämä kannattaa muistaa? Onko tämä jokin syy kohdella loppuja miten huvittaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuli mieleeni yksi asia, jota ketjussa ei ole käsitelty. Nimittäin pienyrittäjien ikääntyminen. Ennen oli tavallista, että joku yrittäjän lapsista hakeutui samalle alalle ja jatkoi vanhempansa yritystoimintaa sen jälkeen, kun yrityksen perustaja jäi eläkkeelle. Työpaikat siis säilyivät, kun yrityksessä tapahtui sukupolvenvaihdos. Nykyisin on tavallisempaa, että yrittäjän lapset opiskelevat aivan muille aloille eikä yritykselle ole jatkajaa. Tulevaisuuden kannalta tämä tarkoittaa, että yrittäjä lopettaa yritystoimintansa jäädessään eläkkeelle ja hänen työntekijänsä menettävät työpaikkansa. Toisaalta tämä tarkoittaa myös, että kun yksi yritys on poissa kilpailusta, voi nuorempi sukupolvi perustaa uuden yrityksen tilalle.
Ap:n ainoa huolenaihe on vain hänen oma palkkansa. Olisi mielenkiintoista kuulla miksi juuri hänen työnsä on vaativuudeltaan korkealla tasolla palkkaansa nähden. Tekijöitä, jotka vaikuttavat työn vaativuuteen on lukuisia, koulutus on vain yksi.
T. entinen paskaisia pönttöjä jynssänyt siivooja, joki koki työnsä liian vaativaksi palkkaansa nähden
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa, tämä on vähän 50-50. Itse en usko siihen, että 30 ja alle olisivat mitenkään erilaisessa tilanteessa kuin esim. 10 vuotta vanhemmat. Alavalinnat toki vaikuttaa millaiselle palkkakehitykselle pääsee mukaan, mutta paljon on kyse kyllä myös siitä kuinka paljon ollaan valmiita tekemään töitä ja miten halukkaita ottamaan riskiä. Kyllä ne yt:t potkii ulos vanhempiakin samalla tahdilla kuin nuorempia ja tulevaisuus on yhtä epävarmaa myös siellä. Lapset tehty, iso laina ja päällisin puolin kaikki jees - mutta samat huolet on niilläkin.
Olen täysin eri mieltä siitä, että kyse olisi halukkuudesta tehdä kovasti työtä. Itseni mukaan lukien tiedän lukemattoman määrän ihmisiä, joilla on niin palava halu tehdä ja päästä näyttämään kykynsä, että se loistaa kilometrin päähän. Kunnianhimo olisi valtava, samoin kuin haasteiden kaipuu. Useimmille olisi tärkeää nähdä työnsä tulokset, ja päästä etenemään suoriuduttuaan hyvin. Monet (myös minä) lisäkouluttautuvatkin parantaakseen mahdollisuuksiaan.
En usko, että kenelläkään on helppoa nykyajan työelämässä. Kateuteni (paremman sanan puutteessa) vanhempia ihmisiä kohtaan perustuu ennen kaikkea siihen, että monilla heistä työura on alkanut parempina aikoina ja lähtenyt näin ollen vauhdikkaammin käyntiin, ja monilla on myös näin ollen ollut mahdollisuus hankkia niitä elämän perusasioita, kuten oma koti ja perhe.
Ap
Aika moni mun ikäisistä eli nelikymppisistä ei ole koskaan ollut vakituisessa työpaikassa. Kyllä ne vakityöt hävisi jo 90-luvulta alkaen ja me 70-lukulaiset valmistuimme vain vähän helpompaan tilanteeseen kuin nykyisin. Kun kymmenisen vuotta sitten palkattiin mininousukaudessa väkeä, niin moneen hommaan pidettiin jo yli kolmekymppistä vanhana eli jäimme väliinputoajiksi. Ikärasismi on aina ollut Suomessa kovaa, tiedä sitten miksi.
Minäkään en usko, että tilanne tästä ainakaan paranee. Maailman elintasoerot tasoittuvat vielä rytinällä. Onhan selvää, että jos kantasuomalaiset eivät uskalla tehdä lapsia ja samalla maahanmuuttajanaiset ovat kotona sosiaalitukien turvin, systeemi ei ole kestävällä pohjalla enää kovin pitkään. Ympäristö- ym. ongelmat vielä tähän lisäksi.
Oikeasti työuran alkuun pääsy on ainakin 90-luvulta ollut hankalaa. Ei mikään uusi ilmiö. Uutta on se, että jo asemansa vakiinnuttaneetkin voidaan koska tahansa pudottaa tyhjän päälle seuraavissa yt:ssa.
Toinen asia mikä on muuttunut on yleinen olettamus siitä kuinka paljon tarvitaan hyvään elämään. Ei esimerkiksi omassa nuoruudessani edes parempien perheiden lapsilla ollut aina muotivaatteita, laukkuja jne. Mitään kummoista elektroniikkaakaan ei ollut, kännykät yleistyivät suunnilleen kun olin 18. Tapana ei tosiaan ollut lasten/nuorten hengata kahviloissa. Nyt nuoret tottuvat tuollaiseen jo kotona asuessaan ja omille siirtyminen tuntuu karulta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, ei meillä -70 luvulla syntyneillä mene yhtään sen paremmin, itse olen johtavassa asemassa ja palkka ns. hyvä, mutta 5000 brtutto = 2900netto, ei sillä nelihenkinen perhe kovin pitkälle pötki. Turha kuvitella hankkivansa mitään mökkejä tms.
No mites hyvin pärjäisitte perheenä jos sinulla olisi vaikka 3000€ brutto ja 2200€ netto?
Vihje: kolmentonnin brutoilla ei myöskään tule mitään tukia tippaakaan muuta kun lapsilisät jotka tulee kaikille ja päivähotiomaksut menee täysinä...
Viidentonnin brutosta pitäisi jäädä käteen yli kolmetonnia. Vero.fi. Saat varmaant tuolla verotuksella palautuksia tai sitten sinulla on jotain autoetuja tai muita. Viidentonnin palkka on hyvä palkka Suomessa. Toki jos toinen osapuoli on työtön se ei ole koska yhteiset tulot on ne mitkä merkkaa eniten perheessä.
Riippuu missä kunnassa asut, minulla ei jää. Vaimo kotona, ei hae tukia, koska ei aio töihin ja on moraalisesti väärin huijata yhteiskunnalta tukia, jos ei edes aio työllistyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, ei meillä -70 luvulla syntyneillä mene yhtään sen paremmin, itse olen johtavassa asemassa ja palkka ns. hyvä, mutta 5000 brtutto = 2900netto, ei sillä nelihenkinen perhe kovin pitkälle pötki. Turha kuvitella hankkivansa mitään mökkejä tms.
No mites hyvin pärjäisitte perheenä jos sinulla olisi vaikka 3000€ brutto ja 2200€ netto?
Vihje: kolmentonnin brutoilla ei myöskään tule mitään tukia tippaakaan muuta kun lapsilisät jotka tulee kaikille ja päivähotiomaksut menee täysinä...
Viidentonnin brutosta pitäisi jäädä käteen yli kolmetonnia. Vero.fi. Saat varmaant tuolla verotuksella palautuksia tai sitten sinulla on jotain autoetuja tai muita. Viidentonnin palkka on hyvä palkka Suomessa. Toki jos toinen osapuoli on työtön se ei ole koska yhteiset tulot on ne mitkä merkkaa eniten perheessä.
Ei ole etuja muita kuin puhelin, jonka verotus arvo on 20€ kuussa, eikä todellakaan tule mitään palautuksia.
Ymäärrän toki, että 2900 netto on suomessa paljon, mutta kun vaimon tulot on 0€, niin kaikki tienaamani menee elämiseen, säästöön ei jää mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tutuistani ei juuri kukaan ole hankkinut lapsia, ja vuokralla asuu suurin osa. En usko, että sellaista päivää tulee koskaan, että valtaosa meistä saisi hankittua esim. kesämökin kaiken muun lisäksi.
Vuokralla asuminen ei ole mikään kamala kohtalo. Miksi sitä omaisuutta edes pitäisi kartuttaa? Kesämökkien hinnat alkavat pudota, kun niitä ei kukaan osta, joten mahdollisuuksia voi hyvinkin olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, ei meillä -70 luvulla syntyneillä mene yhtään sen paremmin, itse olen johtavassa asemassa ja palkka ns. hyvä, mutta 5000 brtutto = 2900netto, ei sillä nelihenkinen perhe kovin pitkälle pötki. Turha kuvitella hankkivansa mitään mökkejä tms.
No mites hyvin pärjäisitte perheenä jos sinulla olisi vaikka 3000€ brutto ja 2200€ netto?
Vihje: kolmentonnin brutoilla ei myöskään tule mitään tukia tippaakaan muuta kun lapsilisät jotka tulee kaikille ja päivähotiomaksut menee täysinä...
Viidentonnin brutosta pitäisi jäädä käteen yli kolmetonnia. Vero.fi. Saat varmaant tuolla verotuksella palautuksia tai sitten sinulla on jotain autoetuja tai muita. Viidentonnin palkka on hyvä palkka Suomessa. Toki jos toinen osapuoli on työtön se ei ole koska yhteiset tulot on ne mitkä merkkaa eniten perheessä.
Riippuu missä kunnassa asut, minulla ei jää. Vaimo kotona, ei hae tukia, koska ei aio töihin ja on moraalisesti väärin huijata yhteiskunnalta tukia, jos ei edes aio työllistyä.
Ahaa. No tuo on joka tapauksessa hyvin erilainen ongelma kuin se, mitä tässä ketjussa käsitellään. Ongelmahan teidän tilanteessa ei suinkaan ole sinun palkkasi josta verotetaan liikaa, vaan vaimosi, joka ei suostu osaksi tukijärjestelmää tai töihin. Ns. "yhteiskunnallisella tasolla" ei voi tuohon teidän tilanteeseen vaikuttaa, siis. Vai pitäisikö verotustasi keventää, kun vaimo ei suostu töihin?
Sukupolvien välinen kuilu tuntuu tosiaan olevan kova varsinkin jos iäkkäämpi osapuoli on yli 60-vuotias ja tehnyt koko työuransa julkisella puolella. Säästöt eivät vielä ehtineet hänen työuraansa vaikuttaa ja on jo nyt eläkkeellä tai juuri eläkkeelle jäämässä. Valtion palveluksessa olleilla vieläpä vanhoja hyviä eläke-etuja joten eläke tosiaan isompi kuin lapsiensa palkka.
Heiltä kuulee tällaisia kommentteja:
- miten voi olla noin vähän lomaa, ei voi pitää paikkaansa
- kyllähän perjantaina voi lähteä kahden jälkeen töistä
- joka vuosi tulee säädetyt palkankorotukset, on laitonta jos joku ei saa joka vuosi palkankorotusta (eivät siis ymmärrä että yksityisellä puolella eroja toimialasta riippuen)
jne jne
Vierailija kirjoitti:
Aikaisemminkin on ollut ongelmia, esim 60-70-luvulla on kymmeniä tuhansia lähtenyt Ruotsiin, kun Suomessa oli korkea työttömyys. Lähinnä vain 80-luvulla on mennyt hyvin, ja 90-luvun puolivälistä 2000-luvun puoliväliin.
Kysymys on, miksi nuoret ei enää uskalla lähteä muualle, jos Suomessa ei ole hyvin palkattua työtä tai töitä on vaikea saada? Töitä on Ruotsissa ja Norjassa, jotka on muutenkin vakaampia maita.
Valtaosassa länsimaita on tilanne aivan samanlainen: muiden ikäluokkien tulotason nousee, mutta y-sukupolvi on tipahtanut kärryiltä. Lähes jokaisessa länsimaassa 20-35 vuotiaiden tienestit tulevat olemaan pienemmät kuin näiden omilla vanhemmilla oli, vaikka he ovat vanhempiaan koulutetumpia. Ja kyse ei ole siitä, ettei hanttihommat nuorille kelpaisi: nykyään nuorella kun pitää olla koulutus suurinpiirtein siihen siivoojan pestiinkin toisin kuin ennen.
Minne tässä siis pitäisi mennä pakoon, kun meidän sukupolvi on petetty kaikkialla länsimaissa?
https://www.theguardian.com/world/2016/mar/07/revealed-30-year-economic…
Oon 26 ja eläny maksimissaankin ihan muutamalla satasella per kuukausi. Hyvin riittää itselleni. Harjoitan taidetta ja se tekee mut onnelliseksi, ei mikään konkreettinen omaisuus. Eihän sitä tiedä vaikka joskus tienaisikin, mutta rahan tai tavaran hamstraaminen ei todellakaan ole pääasia elämässä. :)
Ja ei, en ole sossun tai työkkärin asiakas vaan tienaan nuo sataseni ihan itse.
Hassuja täällä nämä muutamat y-sukupolven edustajat, jotka ovat tulleet ketjuun mainostamaan, että heillä ainakin menee hyvin. Ette ilmeisesti ymmärrä kovin paljoa tilastoista?
Vaikka teillä meneekin hyvin, niin tilastollisesti y-sukupolvella ei mene hyvin. Eli keskimäärin yhä enemmän on niitä, jotka jäävät vaan haaveilemaan vakituisesta työstä, omistusasunnosta, perheestä, uudesta autosta, mökistä jne. Tietenkään kaikki tämänkään sukupolven edustajat eivät ole ojan pohjalla, vaan kyllä osalla on käynyt tuuri, vaikka keskimääräinen tilanne onkin huonontunut.
Samoin hupaisia on vanhempien sukupolvien edustajat, jotka tulevat kertomaan siitä, miten me vaan haluamme kaiken heti ja nyt. Ei, emme halua. Haluamme samoja juttuja kuin tekin meidän ikäisenä saitte: asuntolainen pienen ensiasunnon ostoon (ei ole itsestäänselvyys nykyään), jota voi maksaa sitten seuraavat 10-20 vuotta pois. Toistaiseksi voimassaolevan työsopimuksen ihan normaalilla työehtosopimusten mukaisella palkalla. Kesälomat. Työterveyspalvelut. Näin muutamia esimerkkejä heittääkseni. Meille jo tuo oma pikku asunto ja vakituinen työsuhde on luksusta toisin kuin teille oli.
Mua ärsyttää tämmöset alotukset. Kauhee määrä yläpeukkuja ja sympatiaa, ja sitten vaaleissa kaikki aloittajaa myöden äänestää sdp kok keskusta tms. vanhaa valtapuoluetta joka ottaa 40 000 ihmistä maahan ja 2-3 miljardin täysin turhat kustannukset.
JOS VAIVAA, NIIN MIETTISITKÖ MITEN ÄÄNESTÄT ENSI KERRALLA?
Se nyt on vaan niin, että pärjäät juuri niin hyvin kuin äänestät.