Epäilen olevani narsisti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Narsistin luulee olevansa muiden yläpuolella, vaikka heidän käytöksensä osoittaa että ovat niitä kaikkein mitättömimpiä. Halu kostaa ja mustamaalata ovat pienen ihmisen merkkejä. En sitten tiedä miten narsisteja voisi eheyttää, kun eivät juurikaan tunne empatiaa muita kohtaan.

Yksi aika selkeä merkki narsismista on se, että he ovat usein huomion keskipisteenä. Heidän on vaikeaa seurata sivusta.

Luulen että terapia ainakin ”tasottaisi” monia. Kun olisi pakotettu katsomaan asioita toisen ihmisen silmin. Mutta tiedossahan on, että narsisti ei terapiaan hakeudu. Se, että hänelle sitä ehdotetaan, ja siitä jyrkästi kieltäydytään itsetietoisena, kertoo paljon.

Todennäköisemmin narsisti oppisi uusia manipulointikeinoja siellä terapiassa.

Tarpeeksi kokenut terapeutti, niin ei. Mutta eipä narsisti sinne mene; hänhän on Ihan Normaali ja käytös Ihan Normaalia!

Narsismi on piirre, jota on kaikissa ihmisissä jossain määrin. Ajatelkaa vaikkapa lapsia.

Sitten on ihmisiä, joilla on aikuisenakin enemmän narsistisia piirteitä. Ehkä on mahdollisuus elämän aikana muuttua, varsinkin jos empatiakyky paranee ja käsitykset itsestä muuttuvat realistisemmiksi ja alkaa ymmärtää muita ihmisiä.

Ja viimeiseksi on ne patologiset narsisistit, eli henkilöt, jotka jättävät jälkeensä ns. savuavia raunioita ja jotka usein ovat myös patologia valehtelijoita, sortuvat moraalisesti hyvin tuomittaviin tekoihin tai jopa rikoksiin.

Eli kaikki me sijoitumme tuolla janalle johonkin kohtaan, mutta aika harvat tuonne ääripäähän.

Rikas määräilijä = narsisti.

Yhteisöt ennen romahdustaan ovat hyljeksineet heikkoja ja sairaita. Tämä mittaa keston. Sovella Ap psykologiaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin olen miettinyt. Jotenkin tuntuu, että suuri osa ihmisistä vaan kuvittelee olevansa enkelimäisiä ja hyviä, vaikka oikeasti ovat vain sokeampia omille päämäärilleen ja intresseilleen kuin ne, jotka toimivat tietoisesti omaksi edukseen.

Minulle on hyvin tärkeää näyttää hyvältä ja olla hyvä muutamissa asioissa (en välitä olla kaikessa hyvä, koska tiedän ettei se kohdun edes mahdollista). Niin kauan kun minulla on nämä muutamat asiat hyvin, niin olen aika tyytyväinen. Olen miettinyt etukäteen, mistä saan pönkitystä sitten, jos menetän niitä asioita missä nyt päden ja kehitellyt varasuunnitelmia itsetuntoni kannatukselle. Mielestäni kumminkin on ihan normaalia haluta tuntea olevansa jossain hyvä. Minulle ei ikinä riittäisi sellainen elämä, missä ilo ja tarkoitus tulee yhteydestä toisiin ihmisiin tms. Koska tiedän/luulen tietäväni millaisia ihmiset ovat, niin tiedän, että he ovat petollisia ja tuollainen järjestelmä ei kestä. Eri lailla ajattelevat ihmiset kai ottavat uusia ystäviä vai ihmisiä, joihin luottavat kun edellisiin on petytty. Minusta tuo on itsepetosta, mutta toisaalta kai nuo toisella lailla ajattelevat saavat sitä "aitoa onnea" mihin en itse oikein usko.

Siinä mielessä en ole narsistinen, että en saa erityistä nautintoa heikkojen polkemisesta enkä varsinkaan vahingoita eläimiä huvin vuoksi. Sellainen on alhaista. Toisen "tuhoaminen" on tyydyttävää vain, mikäli hän on sen ansainnut vahingoittamalla minua, ja tällöin olen pitkävihainen ja säälimätön. En koskaan oleta, että toinen ei varmaan tarkoittanut minulle pahaa, vaan faktat on ainoa, millä on siinä tilanteessa enää merkitystä.

Kuitenkin mielestäni useimmiten ei ole kannattavaa viettää paljon aikaa "heikkojen" kanssa, ettei itse putoa samaan tilanteeseen mukana - uskon tähän, että ihminen on viiden läheisensä keskiarvo. Minulle on myös tuttua tuntea syyllisyyttä ja huonoa omaatuntoa välillä ainakin jonkin verran, mutta yritän olla käyttämättä paljon aikaa tunteisiin, jotka hukkaavat aikaa ja energiaa.

Nyt on ihan pakko sanoa; kaikessa rehellisyydessäsi olet kuvottava. Luultavasti saisit diagnoosin.

Mikä tässä tarkalleen ottaen on kuvottavaa? Millainen minun tulisi olla, että olisin ok ihminen? Jos en kiusaa toisia ja vihani tuntee vain se, joka on selvästi kaltoinkohdellut minua, niin vaikea ymmärtää, miksi olemassaoloni pitäisi olla jotenkin erityisesti ongelma jollekulle.

Sivusta, yleensä ongelma lienee se ettei narsistin ja terveen populan käsitys rankaisemisen arvoisesta kaltoinkohtelusta kohtaa.

Ne asiat, joista olen kokenut rankaisemisen tarvetta ovat kyllä olleet sellaisia, mistä voisi oikeudessakin rankaista jos todisteita olisi riittävästi, eli ihan normaali oikeuskäsitys on. Sellaisesta jos bussikuski unohtaa pysähtyä pysäkilläni koen ohimenevää ärtymystä, en jää mistään pikkuasioista kostamaaan kenellekään. - 20

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin olen miettinyt. Jotenkin tuntuu, että suuri osa ihmisistä vaan kuvittelee olevansa enkelimäisiä ja hyviä, vaikka oikeasti ovat vain sokeampia omille päämäärilleen ja intresseilleen kuin ne, jotka toimivat tietoisesti omaksi edukseen.

Minulle on hyvin tärkeää näyttää hyvältä ja olla hyvä muutamissa asioissa (en välitä olla kaikessa hyvä, koska tiedän ettei se kohdun edes mahdollista). Niin kauan kun minulla on nämä muutamat asiat hyvin, niin olen aika tyytyväinen. Olen miettinyt etukäteen, mistä saan pönkitystä sitten, jos menetän niitä asioita missä nyt päden ja kehitellyt varasuunnitelmia itsetuntoni kannatukselle. Mielestäni kumminkin on ihan normaalia haluta tuntea olevansa jossain hyvä. Minulle ei ikinä riittäisi sellainen elämä, missä ilo ja tarkoitus tulee yhteydestä toisiin ihmisiin tms. Koska tiedän/luulen tietäväni millaisia ihmiset ovat, niin tiedän, että he ovat petollisia ja tuollainen järjestelmä ei kestä. Eri lailla ajattelevat ihmiset kai ottavat uusia ystäviä vai ihmisiä, joihin luottavat kun edellisiin on petytty. Minusta tuo on itsepetosta, mutta toisaalta kai nuo toisella lailla ajattelevat saavat sitä "aitoa onnea" mihin en itse oikein usko.

Siinä mielessä en ole narsistinen, että en saa erityistä nautintoa heikkojen polkemisesta enkä varsinkaan vahingoita eläimiä huvin vuoksi. Sellainen on alhaista. Toisen "tuhoaminen" on tyydyttävää vain, mikäli hän on sen ansainnut vahingoittamalla minua, ja tällöin olen pitkävihainen ja säälimätön. En koskaan oleta, että toinen ei varmaan tarkoittanut minulle pahaa, vaan faktat on ainoa, millä on siinä tilanteessa enää merkitystä.

Kuitenkin mielestäni useimmiten ei ole kannattavaa viettää paljon aikaa "heikkojen" kanssa, ettei itse putoa samaan tilanteeseen mukana - uskon tähän, että ihminen on viiden läheisensä keskiarvo. Minulle on myös tuttua tuntea syyllisyyttä ja huonoa omaatuntoa välillä ainakin jonkin verran, mutta yritän olla käyttämättä paljon aikaa tunteisiin, jotka hukkaavat aikaa ja energiaa.

Nyt on ihan pakko sanoa; kaikessa rehellisyydessäsi olet kuvottava. Luultavasti saisit diagnoosin.

Mikä tässä tarkalleen ottaen on kuvottavaa? Millainen minun tulisi olla, että olisin ok ihminen? Jos en kiusaa toisia ja vihani tuntee vain se, joka on selvästi kaltoinkohdellut minua, niin vaikea ymmärtää, miksi olemassaoloni pitäisi olla jotenkin erityisesti ongelma jollekulle.

Sivusta, yleensä ongelma lienee se ettei narsistin ja terveen populan käsitys rankaisemisen arvoisesta kaltoinkohtelusta kohtaa.

Ne asiat, joista olen kokenut rankaisemisen tarvetta ovat kyllä olleet sellaisia, mistä voisi oikeudessakin rankaista jos todisteita olisi riittävästi, eli ihan normaali oikeuskäsitys on. Sellaisesta jos bussikuski unohtaa pysähtyä pysäkilläni koen ohimenevää ärtymystä, en jää mistään pikkuasioista kostamaaan kenellekään. - 20

No miten sinua on kohdeltu kaltoin? Väkivaltaa, raiskaus, omaisuuden tuhoaminen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin olen miettinyt. Jotenkin tuntuu, että suuri osa ihmisistä vaan kuvittelee olevansa enkelimäisiä ja hyviä, vaikka oikeasti ovat vain sokeampia omille päämäärilleen ja intresseilleen kuin ne, jotka toimivat tietoisesti omaksi edukseen.

Minulle on hyvin tärkeää näyttää hyvältä ja olla hyvä muutamissa asioissa (en välitä olla kaikessa hyvä, koska tiedän ettei se kohdun edes mahdollista). Niin kauan kun minulla on nämä muutamat asiat hyvin, niin olen aika tyytyväinen. Olen miettinyt etukäteen, mistä saan pönkitystä sitten, jos menetän niitä asioita missä nyt päden ja kehitellyt varasuunnitelmia itsetuntoni kannatukselle. Mielestäni kumminkin on ihan normaalia haluta tuntea olevansa jossain hyvä. Minulle ei ikinä riittäisi sellainen elämä, missä ilo ja tarkoitus tulee yhteydestä toisiin ihmisiin tms. Koska tiedän/luulen tietäväni millaisia ihmiset ovat, niin tiedän, että he ovat petollisia ja tuollainen järjestelmä ei kestä. Eri lailla ajattelevat ihmiset kai ottavat uusia ystäviä vai ihmisiä, joihin luottavat kun edellisiin on petytty. Minusta tuo on itsepetosta, mutta toisaalta kai nuo toisella lailla ajattelevat saavat sitä "aitoa onnea" mihin en itse oikein usko.

Siinä mielessä en ole narsistinen, että en saa erityistä nautintoa heikkojen polkemisesta enkä varsinkaan vahingoita eläimiä huvin vuoksi. Sellainen on alhaista. Toisen "tuhoaminen" on tyydyttävää vain, mikäli hän on sen ansainnut vahingoittamalla minua, ja tällöin olen pitkävihainen ja säälimätön. En koskaan oleta, että toinen ei varmaan tarkoittanut minulle pahaa, vaan faktat on ainoa, millä on siinä tilanteessa enää merkitystä.

Kuitenkin mielestäni useimmiten ei ole kannattavaa viettää paljon aikaa "heikkojen" kanssa, ettei itse putoa samaan tilanteeseen mukana - uskon tähän, että ihminen on viiden läheisensä keskiarvo. Minulle on myös tuttua tuntea syyllisyyttä ja huonoa omaatuntoa välillä ainakin jonkin verran, mutta yritän olla käyttämättä paljon aikaa tunteisiin, jotka hukkaavat aikaa ja energiaa.

Nyt on ihan pakko sanoa; kaikessa rehellisyydessäsi olet kuvottava. Luultavasti saisit diagnoosin.

Mikä tässä tarkalleen ottaen on kuvottavaa? Millainen minun tulisi olla, että olisin ok ihminen? Jos en kiusaa toisia ja vihani tuntee vain se, joka on selvästi kaltoinkohdellut minua, niin vaikea ymmärtää, miksi olemassaoloni pitäisi olla jotenkin erityisesti ongelma jollekulle.

Sivusta, yleensä ongelma lienee se ettei narsistin ja terveen populan käsitys rankaisemisen arvoisesta kaltoinkohtelusta kohtaa.

Tämä. Samoin tuo ”heikomman aineksen” välttely ettei muutu samankaltaiseksi 🧐 Aika karua ajatusmaailmaa, esimerkiksi sairaita ja vammaisia kohtaan. ”Ihminen on viiden läheisensä keskiarvo.” No niin...

En kylläkään sanonut, että sairas tai vammainen on välttämättä heikko. Usein ne koettelemukset kehittää resilienssiä ja pärjäämiskykyä. Mutta sitten taas jos joku on masentunut tai päihdeongelmainen, niin tällaiseen alaspäin menevään spiraaliin ei kannata lähteä pitämään seuraa, ellei itsestä todella ole auttamaan toista ja toinen sen avun myös haluaa.

Miten muuten selitätte, että sairaat ihmiset kokevat todella usein puolison ja läheisten hylkäävän? Kaikki hylkääjät eivät kai voi olla narsisteja, vaan tavallisia ihmisiä, jotka ovat jollain verukkeella peruneet tekonsa? -20

Masennus on _sairaus_. Vihjailetko että kansantautimme on itseaiheutettua? Nyt alkaa kuulostaa siltä, että narsismin sijaan olet joko todella nuori, kokematon, naiivi tai yksinkertaisesti tyhmä. Ehkä elämä koulii. Tuhon ”tärkeä näyttää hyvältä” tuo aika kovan kätensä ja poltinmerkkinsä.

En ole mitään noista. Mitä väliä sillä on, onko masennus sairaus vai ei? Jos ainoa, mitä masentuneen kanssa oleminen aiheuttaa on se, että itse katoaa samoihin syövereihin, niin millä tavalla on kummallekaan hyödyllistä pitää masentuneelle seuraa sillä tiellä ja tuhota kaksi elämää yhden sijasta?

Nykykäsityksen mukaan päihderiippuvuuttakin pidetään sairautena, mutta ei kukaan silti suosittele päihderiippuvaisten kanssa pyörimistä. Ellei kyseessä ole terveydenhuollon ammattilainen, tai muuten joku sellainen, joka on hyvin suojautunut vaikutuksia vastaan ja jolla ehkä myös on välineitä auttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin olen miettinyt. Jotenkin tuntuu, että suuri osa ihmisistä vaan kuvittelee olevansa enkelimäisiä ja hyviä, vaikka oikeasti ovat vain sokeampia omille päämäärilleen ja intresseilleen kuin ne, jotka toimivat tietoisesti omaksi edukseen.

Minulle on hyvin tärkeää näyttää hyvältä ja olla hyvä muutamissa asioissa (en välitä olla kaikessa hyvä, koska tiedän ettei se kohdun edes mahdollista). Niin kauan kun minulla on nämä muutamat asiat hyvin, niin olen aika tyytyväinen. Olen miettinyt etukäteen, mistä saan pönkitystä sitten, jos menetän niitä asioita missä nyt päden ja kehitellyt varasuunnitelmia itsetuntoni kannatukselle. Mielestäni kumminkin on ihan normaalia haluta tuntea olevansa jossain hyvä. Minulle ei ikinä riittäisi sellainen elämä, missä ilo ja tarkoitus tulee yhteydestä toisiin ihmisiin tms. Koska tiedän/luulen tietäväni millaisia ihmiset ovat, niin tiedän, että he ovat petollisia ja tuollainen järjestelmä ei kestä. Eri lailla ajattelevat ihmiset kai ottavat uusia ystäviä vai ihmisiä, joihin luottavat kun edellisiin on petytty. Minusta tuo on itsepetosta, mutta toisaalta kai nuo toisella lailla ajattelevat saavat sitä "aitoa onnea" mihin en itse oikein usko.

Siinä mielessä en ole narsistinen, että en saa erityistä nautintoa heikkojen polkemisesta enkä varsinkaan vahingoita eläimiä huvin vuoksi. Sellainen on alhaista. Toisen "tuhoaminen" on tyydyttävää vain, mikäli hän on sen ansainnut vahingoittamalla minua, ja tällöin olen pitkävihainen ja säälimätön. En koskaan oleta, että toinen ei varmaan tarkoittanut minulle pahaa, vaan faktat on ainoa, millä on siinä tilanteessa enää merkitystä.

Kuitenkin mielestäni useimmiten ei ole kannattavaa viettää paljon aikaa "heikkojen" kanssa, ettei itse putoa samaan tilanteeseen mukana - uskon tähän, että ihminen on viiden läheisensä keskiarvo. Minulle on myös tuttua tuntea syyllisyyttä ja huonoa omaatuntoa välillä ainakin jonkin verran, mutta yritän olla käyttämättä paljon aikaa tunteisiin, jotka hukkaavat aikaa ja energiaa.

Nyt on ihan pakko sanoa; kaikessa rehellisyydessäsi olet kuvottava. Luultavasti saisit diagnoosin.

Mikä tässä tarkalleen ottaen on kuvottavaa? Millainen minun tulisi olla, että olisin ok ihminen? Jos en kiusaa toisia ja vihani tuntee vain se, joka on selvästi kaltoinkohdellut minua, niin vaikea ymmärtää, miksi olemassaoloni pitäisi olla jotenkin erityisesti ongelma jollekulle.

Sivusta, yleensä ongelma lienee se ettei narsistin ja terveen populan käsitys rankaisemisen arvoisesta kaltoinkohtelusta kohtaa.

Ne asiat, joista olen kokenut rankaisemisen tarvetta ovat kyllä olleet sellaisia, mistä voisi oikeudessakin rankaista jos todisteita olisi riittävästi, eli ihan normaali oikeuskäsitys on. Sellaisesta jos bussikuski unohtaa pysähtyä pysäkilläni koen ohimenevää ärtymystä, en jää mistään pikkuasioista kostamaaan kenellekään. - 20

No miten sinua on kohdeltu kaltoin? Väkivaltaa, raiskaus, omaisuuden tuhoaminen?

Miksihän ihmeessä lähtisin tarkasti erittelemään jollekin tuntemattomalle, joka ilmeisesti ei usko. Joitakin noista ja muutakin. En aio tarkasti kertoa ja menee aika off topiciksi muutenkin. 20