Joku kertomaan minulle, miksi minusta ei pidetä

Ehdotukseni on, että vaikutat useimpien silmissä ylpeältä, ehkä kylmältä, tietoisen varakkaalta taikka itseriittoiselta ja siten vaikeasti lähestyttävältä - vaikka olisit tosiasiassa kaikkea muuta ja yhteisön lämpöisin ihminen.

Omalla kohdallani samankaltainen tilanne on ollut jo vuosia, ja tähän selitysmalliin olen päätynyt.

Sinulla on sentään mies. Nyt jumalauta lopeta se valittaminen.

No suoraan sanottuna vaikutat ärsyttävältä.

Välitätkö toisista? Kuuletko mitä he puhuvat, katseletko miltä he näyttävät. Jos ammut kutsusi, pyyntösi tai kehotuksesi väärälle tyypille väärällä hetkellä, ei voi mitään. Osaatko lukea signaaleja esim. että toinen on nyt saanut kaikesta tarpeekseen ja haluaa olla hiljaa, tai toinen on surullinen eikä halua puhua siitä... Tai että toisella on joku iso asia sydämellään eikä välttämättä ole sinun höpinöistä kiinnostunut vaan haluaisi että sinä kuuntelet häntä.

Omissa ajatuksissaan yksin oleva vaikuttaa helposti kylmältä ja ärsyttävän tavoitekeskeiseltä, ei siihen sen kummempaa tarvita. Oletko muuten introvertti?

Antakaa palaa vaan :) Voi olla, että vaikutan ihan aluksi etäiseltä, koska ujostelen vieraita ihmisiä juuri siitä syystä, että pelkään jo niin kovin tulevani torjutuksi.

Ärsyttävältä vaikutan jonkun mielestä -hyvä kuulla, kerrotko vielä, miksi?

Anoppini mielestä olen maailman ystävällisin ja lempein ihminen, samoin kuulen esim. harrastustuttavieni taholta.

Istuin viimeksi jollain illalla järjestettevällä vapaaehtoisella kielikurssilla, ja oikein etsin vieruspaikkaa, jonne voisin istahtaa ja tehdä tuttavuutta. No, paikkoja oli enää sitten vain kaksittain tyhjänä, ja kas, kun istuin yhdelle vapaalle paikalle, kukaan muu ei tullut taaskaan viereeni. Eikä se sinänsä mitään, mutta sama tapahtuu joka kerta. Vaikken  sano sanaakaan. Vaikken ilmeile, en katso muualle; vain hymyilen.

Ja vaikka mies onkin, olen onneton ilman sosiaalisia suhteita, kuten sanoin.  Äsken naapurini (joka on yksi ainoista hyvistä ystävistäni) kävi tässä. Tunnemme 16 vuoden takaa. Hänelle tästä taas kerrottuani oli ilme vakava. Kuulema aidompaa ja rehellisempää ja vastavuoroisempaa saa hakea.

Mikä lie sitten tosiaan oikea laita. Kun yrittää ja yrittää, ja kiinnostuu ihmisistä, mutta kerta toisensa jälkeen iskee päätään seinään. Surullistakin :(

Yleensä nämä "rempseät ja puheliaat" on kälättäjiä, juoruilijoita tai kummallisia hönöjä, joiden juttuja ei kestä kuunnella. Saatat myös töksäytellä ikäviä kommentteja tai kysyä asiattomia.

Ovat kateellisia.

Olen ilmeisesti sosiaalinen introvertti; kaipaan paljon omaa aikaa ja tilaa, ajoittain paljon seuraa. Pidän silti tasaisesti yhteyttä niihin ystäviin, joita minulle nyt sentään jo on.

Kun olen seurassa, en ole ajatuksissani. Puhun tasaisesti (niin, omasta mielestäni), kuuntelen, en jyrää, nauran, olen kiinnostunut muista. Silti, se jää aina siihen. "Kiitos kivasta lounaasta!"

Seura, jota kaipaan, voi olla tavoitekeskeistä tai olla olematta; kaverini ovat laidasta laitaan.

Tämä kai menee vain jauhamisekseni; pitäisi tosiaan palkata jokunen ulkopuolinen vain kertomaan suoraan, missä mielessä olen per-ceestä. En kaipaa päänsilitystä :(

Hyvä pointti.

En juoruile kuin keskiverrosti, en ole pyhimys mutten jaksa vatvoa toisten vikoja ja tekemättäjättämisiä tmv. Kuuntelen kun joku avautuu. Puhun paljon jos haluan hauskuuttaa seuruetta; siitä kun saan kehuja että pidän tunnelmaa yllä enkä ole ilkeä kellekään. Kai.

Olen kyllä herkkänä ihmisenä tarkkanäköinen sosiaalisesti ja aistin porukassa ennen muita pienimmätkin dissonanssit ja eripurat ennenkuin ne tulevat ilmi. Voisin ehkä olla siis myös vaistoineni vähän "pelottavakin"?

Sinulla on enemman ystavia ja kavereita kuin minulla. Olen introvertti ja se sopii minulle oikein hyvin. Minulla on mies ja introvertti hankin. Eli olemme 95 % ajastamme  yhdessa.

Ihmettelenkin, miksi sinulla pitaisi olla enemman ihmissuhteita?

Vaikutat just sellaiselta josta tykkään :-)

BästFöreMeniJo kirjoitti:

Antakaa palaa vaan :) Voi olla, että vaikutan ihan aluksi etäiseltä, koska ujostelen vieraita ihmisiä juuri siitä syystä, että pelkään jo niin kovin tulevani torjutuksi.

Ärsyttävältä vaikutan jonkun mielestä -hyvä kuulla, kerrotko vielä, miksi?

Anoppini mielestä olen maailman ystävällisin ja lempein ihminen, samoin kuulen esim. harrastustuttavieni taholta.

Istuin viimeksi jollain illalla järjestettevällä vapaaehtoisella kielikurssilla, ja oikein etsin vieruspaikkaa, jonne voisin istahtaa ja tehdä tuttavuutta. No, paikkoja oli enää sitten vain kaksittain tyhjänä, ja kas, kun istuin yhdelle vapaalle paikalle, kukaan muu ei tullut taaskaan viereeni. Eikä se sinänsä mitään, mutta sama tapahtuu joka kerta. Vaikken  sano sanaakaan. Vaikken ilmeile, en katso muualle; vain hymyilen.

Ja vaikka mies onkin, olen onneton ilman sosiaalisia suhteita, kuten sanoin.  Äsken naapurini (joka on yksi ainoista hyvistä ystävistäni) kävi tässä. Tunnemme 16 vuoden takaa. Hänelle tästä taas kerrottuani oli ilme vakava. Kuulema aidompaa ja rehellisempää ja vastavuoroisempaa saa hakea.

Mikä lie sitten tosiaan oikea laita. Kun yrittää ja yrittää, ja kiinnostuu ihmisistä, mutta kerta toisensa jälkeen iskee päätään seinään. Surullistakin :(

Jos sinulla on yksi kokemus siitä, että istut yksin ilman vieruskaveria, niin en vetäisi vielä sellaista johtopäätöstä, että se jotenkin johtuisi sinusta. Otat liikaa itseesi tai tulkitset toisten ajatuksia, vaikka et voi tosiasiassa tietää, mitä he ajattelevat tai miksi he istuvat henkilön X viereen, eikä sinun viereesi.

Olen itrovertti iän myötä, mutta kaipaan suunnattomasti seuraa. Siis ainakin ajoittain. Olen vain kyvytön näköjään sitä saamaan. Mieheni kanssa olemme niin paljon keskenämme, että tarvitsen ja toivon naisystäviä lisää.

Minussa elää ns. surullinen klowni; osaan viihdyttää, mutta jään lopulta yksin irroittamaan punanenääni.

Olen toki yksinhuoltajaisän tytär ja ajattelen todella eri lailla monesta asiasta kuin naiset yleensä. Puhun mieluiten syvällisiä kahden kesken enkä oikein pui toisten elämän käänteitä tai vaateostoksia. Niitäkin kyllä osaan, mutta syvemmälle olisi tarve.

I suck.

Meistä voisi tulla hyviä kavereita. Olen kyllä aika eri ikäinen.

//1

Kiitos :)

Itsetunto alkaa olemaan alhaalla. Kävin itsemaksetussa terapiassakin 6kk , mutta terapeutti ei osannut kertoa, mikä persoonassani on niinkamalan  vieraannuttavaa. Totesi kyllä, että olen vanha sielu eli kokenut aika kovia henkisesti, mm. äitin hylkäämisen tai siis hyväksynnän puutteen. Ja että olen epävarma, mutta optimistinen ja aito. No, terapeutille ei kannata muuta ollakaan.

Ei liene ole olemassa palvelua, josta saa jonkun haukkumaan minut maksusta :D, joten yritän lukea ihmisten signaaleja koko ajan, ja pysyä herkkänä ympäristölleni. Vaikka sitten keskenäni aina seuraan mankuen.

Minulla ei ole erityisemmin edes kavereita. Minulla on yksi teoria, miksi minusta ei pidetä: Minulla on ärsyttävä ääni. Sen lisäksi osa ei tykkää hiljaisuudestani, vaikka oikeasti vain kuuntelen, mitä toisilla on sanottavaa. Se joskus tulkitaan uteliaisuudeksi. En tiedä miksi. 

Oletko hyvin kaunis? Tyylikkäät, kauniit ja menestyneet ihmiset saavat joskus minut tuntemaan itseni epävarmaksi / rumaksi. Jos lähes täydellisen ulkomuotoon lisää vielä koppavuuden, niin itsekin jätän lähestymättä. Tämä siis johtuu sosiaalisesta vertailusta ja kertoo kyllä varmaan enemmän minusta kuin sinusta. Ja tämä siis vain oma kokemus. 

 

Toinen veikkaus liittyy kehonkieleesi ja ilmeisiisi. Onko ilmeesi hapan tai vihainen? Entä millainen on kehonkielesi? Rentoutunut vai jännittynyt? Entä katseesi? Onko se lempeä ja ystävällinen, vai tiukka ja arvosteleva? 

Ei sussa ole välttämättä yhtään mitään vikaa. Ihmisten elämä vaan on nykyisin niin hektistä, että uusille ystäville ei ole aikaa eikä energiaa. Hyvä, kun saa ne olemassa olevat ystävyyssuhteetkin pidettyä. Varsinkin, jos on lapsia ja puoliso, lapsilla harrastuksia, itsellä harrastuksia ja puolisolla harrastuksia. Päälle vielä sukulaiset, joihin pitäisi pitää yhteyttä. Niin ja lasten koulut ja päiväkodit vanhempainiltoineen, luokkaretkirahakerystapahtumineen jne.  Monia vaivaa myös työelämän epävarmuuden aiheuttama väsymys sekä uupumus ja tiedostetaan, että uusia ihmissuhteita ei enää jakseta. 

Miten erilaisimmista asioista ihmiset toisiaan hylkivätkin, jos peruste on ääni :( Ymmärrän kyllä.

Ja jos hiljaa istuminen on uteliaisuutta, niin mitä on kyseleminen?

Minä yritän aina kysellä seurueeltani mm. töissä, mitä kuuluu ja miten elämä menee. Aina kaikki haluavat kuulla vain minusta. Johdattelen keskustelua heihin, en itseeni. Ja jos en halua toitottaa itsestäni, sitten ei keskustelu etene kuin väkisin.

Kehuin työkaverin mekkoa ja uutta työnkuvaa tänään. Yritin antaa empatiaa hänen erääseen tapahtumaansa liittyen. Silti koen, että minua ei jotenkin...ööh...kunnioiteta. Puheeni keskeytetään usein, minulta ei kysytä kuulumisia loman jälkeen, vaikka kaikilta muilta pöydässä kysytään jne. No, kysyn sitten muilta itse.

Joku siinä on, että olen persona no grata. Ei arvostusta, sitä perusmallia joka ihmiselle kai kuuluu :(