Ensitreffit alttarilla OFFICIAL

Heidillä ja Mikolla(kin) olis voinut sujua paremmin, jos suhde olisi edennyt hitaasti ja olis oppinut kaikessa rauhassa tuntemaan toista. Nyt ollaan tilanteessa, että asutaan yhdessä ja jaetaan arki, muttei olla tutustuttu kuin vasta pari viikkoa eli käytännössä toinen on vielä aivan vieras ihminen!!! On vaikea osata käsitellä toista, kun ei yhtään vielä tiedä ja tunne mitä toinen missäkin tilanteessa kaipaa.

Esim. itse tiedän, että mieheni on välillä töistä tullessa äkäinen ja nälkäinen ja hänen olotilansan helpottuu huomattavasti, kun saa syödä ja sen jälkeen hetken levähtää itsekseen. Sen jälkeen on taas kuin toinen mies. Mutta me seurusteltiinkin pitkään jo ennen yhteenmuuttamista saati naimisiinmenoa joten tämäkin pieni yksityiskohta miehessäni tuli ilmi jo ennen kun arki vaatimuksineen jysähti kunnolla päälle!

Vierailija kirjoitti:

Ilkeiden ihmisten tyyliin kuuluu selitellä sanomisiaan huumorilla. Kun huomaa, ettei hänestä pidetäkään, alkiaa selitellä että vitsihän se vaan oli, sen sijaan että pyytäisi anteeksi. Sarkasmi on siitä vaikea laji, että sitä ei pidä viljellä seurassa, joka ei sitä ymmärrä. Sitä paitsi, vaikka Millan sanomiset olisivat kuinka vitsejä, ne ovat surkeita vitsejä. 

Tää on kyllä jännä juttu! Minua taas koko ajan hykerryttää ja kutkuttelee nauruhermoja melkein kaikki mitä Milla sanoo! Koen hänen ilmaisunsa vähän väliä tosi monitasoisen humoristiseksi. Haluaisin tuollaisen ihmisen lähipiiriin juuri tuon verbaalin annin takia.

Mutta olenkin kotoisin pohjois-Suomesta ja asunut koko aikuisen ikäni pääkaupunkiseudulla. Kokemani perusteella huumorissa on selviä alueellisia eroja. Koen, että etelä-suomalaisten huumori on jotenkin konkreettisempaa ja välillä tuntuu, että hiukan sellaista pikkusievää "ai kauheeta"- juttua. Pohjoisessa huumori on hurtimpaa ja puhe usein täynnä pieniä ketunhäntiä. Kuulijasta riippuu, osaako hän niihin tarttua.

Vaikka viihdyn ja tulen hyvin toimeen eteläisimmässä Suomessa, olen kyllä todella usein törmännyt tilanteeseen, joka on minusta niin hykerryttävän humoristinen, että nauran monta päivää, mutta toinen osapuoli tuijottaa vain ilmeettömänä ja todellakin melkein suuttuu.

Vierailija kirjoitti:

Heidillä ja Mikolla(kin) olis voinut sujua paremmin, jos suhde olisi edennyt hitaasti ja olis oppinut kaikessa rauhassa tuntemaan toista. Nyt ollaan tilanteessa, että asutaan yhdessä ja jaetaan arki, muttei olla tutustuttu kuin vasta pari viikkoa eli käytännössä toinen on vielä aivan vieras ihminen!!! On vaikea osata käsitellä toista, kun ei yhtään vielä tiedä ja tunne mitä toinen missäkin tilanteessa kaipaa.

Esim. itse tiedän, että mieheni on välillä töistä tullessa äkäinen ja nälkäinen ja hänen olotilansan helpottuu huomattavasti, kun saa syödä ja sen jälkeen hetken levähtää itsekseen. Sen jälkeen on taas kuin toinen mies. Mutta me seurusteltiinkin pitkään jo ennen yhteenmuuttamista saati naimisiinmenoa joten tämäkin pieni yksityiskohta miehessäni tuli ilmi jo ennen kun arki vaatimuksineen jysähti kunnolla päälle!

En usko. Mikon mustasukkaisuus esim Heidin tanssimista kohtaan (useassa jaksossa, eri tilanteissa) oli jo hälyyttävä merkki.  Kun toiselta aletaan kieltämään itselle tärkeitä asioita niin mielestäni se ei vaan ole normaalia. Siitä tavasta ei pääse eroon, että syö nälkäänsä tai tutustuu toiseen paremmin. 

Saatte kaikki pikku av-arvostelijat syytteen kunnianloukkauksesta!

Terkut.

Kunnialoukkaussyytteitä pystyyn!

Kunnialoukkaussyytteitä pystyyn!

Kunnialoukkaussyytteitä pystyyn!

Kunnialoukkaussyytteitä pystyyn!

Kunnialoukkaussyytteitä pystyyn! Vielä kerran, että kaikki huomaa.

Kunnialoukkaussyytteitä pystyyn! Ja vielä kerran! Tajusitteko kaikki pikkupsykologit??????????

?

?

?

?

?

?

?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaahs. Minusta Mikko näytti vain surulliselta, masentuneelta ja lopen uupuneelta. Ei miltään hirviöltä.

Siitä olen samaa mieltä, että ilmeisesti Mikko on ahtanut liikaa suoritettavaa liian lyhyeen aikaan, ja takki on tässä vaiheessa aivan tyhjä.

Mulla on ollut Mikon kaltainen eksä. Käytös ihan hirveää ja osaan arvella, mistä tekijöistä se on ehkä syntynyt. En minäkään häntä hirviönä pitänyt ja siksi näinkin hänen eteensä niin paljon vaivaa ja pysyin hänen rinnallaan niin kauan. Mutta sitten tajusin, että oma elämäni on liian kova hinta siitä, että yritän saada hänet vapaaksi omista möröistään, etenkään kun hän ei itse myöntänyt olevansa mitenkään vinksallaan tai avun tarpeessa. En siis koskaan sanonut suoraan, että hän tarvitsisi mielestäni terapiaa tms. vaan yritin järkeilyllä ja keskusteluilla saada muutosta aikaan. 

Käääk....jonkun exä taas kuin Mikko!!!  Mistä näitä sikiää ????????

Faktaa valistukseksi: narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsii 1-2% miespuolisesta väestöstä. Tai he itsehän eivät kärsi, vaan heidän lähipiirinsä.

Minäkin katselin viimeistä jaksoa yhdessä ystäväni kanssa, joka kuunteli sohvakeskuselua kauhuissaan ja sanoi, että voisi olla sanasta sanaan hänen ja eksänsä välinen. Tämä eksä on useita vuosia sitten tapahtuneesta erosta lähtien omistanut elämänsä ystäväni sinnikkäälle kiusaamiselle. Onneksi eivät ehtineet hommata yhteisiä lapsia ennen kuin ahdistus pakotti eroamaan.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin olen aina ennen jauhanut sitä mantraa että riitaan tarvitaan kaksi, ei kukaan yksin voi riidellä. Ex-miehen myötä ymmärsin miten väärässä olen aina ollut. 

Samat sanat. Minun ex-mieheni riiteli esim. keittiön tuolin kanssa. Huuti ja raivosi, miten se on väärässä paikassa ja pisti tuolin säpäleiksi.

Myös vesisade väärällä hetkellä sai raivarin päälle. Sateenvarjo pistettiin päreiksi ja huudettiin vaimolle, että oot v-un s-a kusipää.

On ohis.

Vierailija kirjoitti:

Jos olisin ollut mukana ja minulle olisi valittu Samuel: Onnekseni otan liikoja pinnoittamatta elämän, en takerru pikkuasioihin,  mielelläni hassuttelen ja pidän Punavuoren sykkeestä. Parrakas mies on vastustamaton!

Mikko: Jos kohtalokseni olisi osunut tämä KTM, olisin mieluusti istunut Audin etupenkillä matkalla golfkentälle, sillä olen itsekin pelaillut. Tulen juttuun monenlaisten persoonien kanssa, ja on mielenkiintoista kuunnella toisen elämänvaiheista. Kuten täällä on kirjoitettukin, luulen, että nuorena poikana menetetty äiti on vaikuttanut suuresti Mikon korostuneeseen kontrolliin ja elämisen pitämiseen hallinnassa noin traumaattisen kokemuksen jälkeen. Vain muutaman viikon aikana tuntuu kyllä oudolta, että tilanne on eskaloitunut näin piinaavaksi, syitä on niin sysissä kuin sepissäkin...

Kimmo: Muistuttaa monilta osin nykyistä kumppaniani, on turvallinen ja huomaavainen. Nykyaikana, kun maailmassa on niin paljon pelottavia asioita, Kimmon kainaloon olisi lohdullista käpertyä. Myös ulkonäön puolesta Kimmo on lähinnä ihannettani, kumppaniani.

Eli summa summarum: sulle kelpaa i h a n k u k a v a a n. No, varmaan kätsää ainakin, jos ei muuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisipa kiva tietää millaisella koulutuksella ja elämänkokemuksella ihmiset täällä niin voimakkaita mielipiteitä laususkelevat. Vähintään kolmen psykologin/psykoterapeutin haastattelut, pitkät psykologiset testit ovat väärässä kun nämä oikeat elämän asiantuntijat tekevät jo ensimmäisestä kasvonilmeestä (tai ilmeettömyydestä) täydelliset diagnoosit. Ja osaavat nähdä kuka on syyllinen ja kuka syytön missäkin parissa, kuka ansaitsee helvetin tulen ja kuka sen unelmien prinssinsä. Takana elämänkokemuksena on varmastikin pitkät ja onnelliset parisuhteet joissa vuorovaikutus ja ristiriitojen ratkaiseminen onnistuu? Hieman realismia kehiin kun noita omia mielipiteitään heittelee, ovat mielipiteitä jotka perustuvat omaan elämänkokemukseen joka parisuhteissa on?

En ymmärrä viimeistä lausetta.

Mitä muuta puheenvuorot voisivat olla kuin mielipiteitä, jotka perustuvat omaan elämänkokemukseen (joka sisältää eletyn elämän mukaan lukien työn ja opinnot)?

No olettaisin, että suuri osa netissä viikonloppuna roikkuvista ei ole tylsistyneitä flunssaisia perheellisiä kuten minä vaan sinkkuja, sitä parisuhdetta etsiviä suht nuoria ihmisiä - jotka tuolla kepoisella kokemuspohjalla parisuhteista (tai niinkuin eräät, epäonnistuneesta suhteesta katkeroituneina) lausuvat kokemuksen syvällä rintaäänellä totuuksia noista tvssä vilahtaneista ihmisistä ja heidän parisuhdekokeiluistaan. Miksi me vanhemmat tunnumme olevan vähemmän varmoja tai edes halukkaita miettimään mikä on kenenkin syy noiden parien vuorovaikutuksessa kuin nämä nuorehkot, parisuhteissa suht kokemattomat kommentoijat?

Öh...sinä tuomitset muut koska tekevät pienten videoklippien perusteella johtopäätöksi toisten persoonista mutta itse sitten teet aivan tyhjästä oletuksia siitä että millaisia ihmisiä täällä kirjoittelee ja millaista elämänkokemusta heillä on?

Anteeksi myöhäinen vastaus, flunssa lakaa hellittää eikä tavitse tappaa aikaa netissä kun voi tehdä muutakin. Pikaisesti: Olen päätellyt ihmisten iän ja parisuhdestatuksen (tai kokemuksen puutteen useiden vuosien parisuhteista) heidän kirjoituksistaan. Hyvin monet kommentit ovat jyrkkiä, mustavalkoisia (toinen sika toinen uhri), hyvin aggressiivisen kiihkeitä. Nuo ominaisuudet ovat usein nuorilla ihmisillä joista monet, kuten itsekin, iän myötä huomaavat asioiden kompleksisuuden parisuhteissa, kuinka kummankin käyttäytyminen vaikuttaa tilanteeseen ja kuinka molemmat parisuhteessa ovat vastuussa siitä omasta käyttäytymisestään. Kun vilkaisin ketjun keskustelun jatkumista, niin yksi kypsempi sattui silmään: hän tajusi omista kokemuksistaan ajoituksen tärkeyden riitoja sovittaessa, tuskin kannattaa aloittaa kun toinen on nälkäinen ja väsynyt (tätähän MIkko yritti sanoa; hyvä ruoka parempi mieli mainosti Saarioinen?). Nämä kiihkeimmät, poislukien narsisti-exän hokijat (mikä on hyvin hedelmätön lähestymistapa, miksi suostuit jäämään suhteeseen jos se oli sinulle kehno, tuon kun pohdit elät jatkossa onnellisemmin) eivät ole tarjonneet mitään pohjaa mielipiteilleen, ainoastaan hokevat sen näkyvän selvästi klipeistä. Ja siitä kai voidaan olla samaa mieltä, että nuo klipit jokainen näkee hyvin erillä lailla juuri tuosta omasta kokemuspohjasta lähtien.

Noiden kiihkeimpien tosissaan toivoisin miettivän myös nettikäyttäytyistään: kovin mukava ei taida nykyinen tai tuleva parisuhdekaan olla jos ristiriitatilanteessa (ollaan jostain asiasta eri mieltä) täytyy heti nostaa kierroksia noin korkealle ja turvautua alatyyliseen kielenkäyttöön. Se kaikkien ihailema Samuel vastaavassa kuuntelisi kommentit, heittäisi nokkelan vastakommentin ja katkaisisi alkavan riidan heti alkuunsa :)

Kirjoian nyt vihoviimeisen kommenttini tähän keskusteluun.

Heidi: Liian herkkis tällaiseen ohjelmaan, jossa vastaansa voi saada kenet tahansa, oudon ja vieraan ihmisen. Heidin luonteisen ihmisen ei olis missään nimessä pitänyt ottaa tätä riskiä! Huolellinen ja hidas eteneminen suhteessa on Heidin juttu!

Mikko: Liian kiireinen tällaiseen sitovaan ohjelmaan. Minusta hänenkään luonteelleen ei tällainen tv-julkisuus sovi ollenkaan, jo ulosanninkaan takia, eikä muutenkaan.

Siis tätä paria ei olis pitänyt valita ollenkaan koko ohjelmaan. Virhe asiantuntijoilta.

Kimmo: Hieno kaveri. Sai vaan vaimokseen ylimielisen ja ilkeän henkilön, juuri sellaisen, jota eniten pelkäsi!

Milla: Ärsyttävä ja jotenkin tyhmän lapsellinen. Ei mulla muuta.

Tiina ja Samuel: Heillä on jotain sielujen sympatiaa. Ihana pariskunta! Onnea heille!

Milla tähtää lentoemoksi.

Perämies puolisoksi?

Muuten Itä-Suomessa(Kainuu, Savo, P-&E-Karjala) usein kaikki small talk ja huumori on jonkinasteista kettuilua ja tulkinta jää kuulijalle.

Iso ero Länsi-Suomeen. Kimmo ei ole tähän vaan tottunut, niin voisi Milla alkuun rajoittaa, kun yrittää puhuakin eteläsuomalaisittain. ( siinä onnistumatta)

Tämä sarja on ihan sairas. Sosiaalipornoa. Tämä on ensimmäinen kerta televisiohistoriassa, kun pääsemme aitiopaikalta seuraamaan, miten persoonallisuushäiriöinen tuhoaa kumppaninsa identiteetin ja sammuttaa sen silmissä olevan tuikkeen. Se tehdään juuri näin miten sarjassa näytetään. Alussa on positiivinen ja pirteä nainen, jolla paljon ystäviä. Sitten on ulkoisesti menestynyt, monessa mukana oleva sosiaalinen mies jolla vanhemmat, joille tämä mies on esimerkki täydellisestä miehestä. Vanhemmat eivät ymmärrä, miten naiset eivät näe poikansa ainutlaatuisuutta ja uhrautuvuutta.

Nainen motitetaan kotiin syyllistämällä, vihjailemalla ja naisen omat harrastukset mitätöidään ja ne koetaan parisuhdetta horjuttaviksi asioiksi. Naisen on tuettava miestään, jolla rankkaa. Kotona oleva lepäilee ja kun hän potee yksinäisyyttään, ahdistaa miestä se, että nainen ripustautuu mieheen ja hakee tältä turvaa. Miehen on kuitenkin saatava olla sellainen kun on ollut ennen naista, nainen on kuin häkissä oleva lintu, istuu kotona odottamassa miestä ja kun mies tulee kotiin, täytyy naisen antaa tämän olla rauhassa.

Kaikki naisen omat halut ja toiveet ovat riidanhaastamista, syyttelyä tai vainoamista. Miehellä on kaikki hyvin, kun nainen ei kerro omista tunteistaan. Nainen hämmentyy, koska mitään selkeästi sormella osoitettavaa vikaa miehessä ei ole, sillä mies kääntää kaiken niin, että nainen on hankala/itsekäs.

Lopulta nainen päätyy pyytämään anteeksi, että mies rauhoittuu. Anteeksipyyntöä ei kuitenkaan hyväksytä vaan nainen jätetään löysään hirteen toteamalla, että no enpä tiedä, voinko unohtaa heti= tarvitsen omaa tilaa, menenpä tästä omiin menoihini ja mietitään, voimmeko jatkaa näin. Nainen unohtaa omat tarpeensa ja pettymyksensä ja keskittyy nyt siihen, ettei miehellä olisi paha olla.

Oikeasti, nyt mä vasta näen aitiopaikalta miten miehet sen tekee... karmeaa katsottavaa.

Ja kaikki tietää, keistä puhun. :P

Vierailija kirjoitti:

Tämä sarja on ihan sairas. Sosiaalipornoa. Tämä on ensimmäinen kerta televisiohistoriassa, kun pääsemme aitiopaikalta seuraamaan, miten persoonallisuushäiriöinen tuhoaa kumppaninsa identiteetin ja sammuttaa sen silmissä olevan tuikkeen. Se tehdään juuri näin miten sarjassa näytetään. Alussa on positiivinen ja pirteä nainen, jolla paljon ystäviä. Sitten on ulkoisesti menestynyt, monessa mukana oleva sosiaalinen mies jolla vanhemmat, joille tämä mies on esimerkki täydellisestä miehestä. Vanhemmat eivät ymmärrä, miten naiset eivät näe poikansa ainutlaatuisuutta ja uhrautuvuutta.

Nainen motitetaan kotiin syyllistämällä, vihjailemalla ja naisen omat harrastukset mitätöidään ja ne koetaan parisuhdetta horjuttaviksi asioiksi. Naisen on tuettava miestään, jolla rankkaa. Kotona oleva lepäilee ja kun hän potee yksinäisyyttään, ahdistaa miestä se, että nainen ripustautuu mieheen ja hakee tältä turvaa. Miehen on kuitenkin saatava olla sellainen kun on ollut ennen naista, nainen on kuin häkissä oleva lintu, istuu kotona odottamassa miestä ja kun mies tulee kotiin, täytyy naisen antaa tämän olla rauhassa.

Kaikki naisen omat halut ja toiveet ovat riidanhaastamista, syyttelyä tai vainoamista. Miehellä on kaikki hyvin, kun nainen ei kerro omista tunteistaan. Nainen hämmentyy, koska mitään selkeästi sormella osoitettavaa vikaa miehessä ei ole, sillä mies kääntää kaiken niin, että nainen on hankala/itsekäs.

Lopulta nainen päätyy pyytämään anteeksi, että mies rauhoittuu. Anteeksipyyntöä ei kuitenkaan hyväksytä vaan nainen jätetään löysään hirteen toteamalla, että no enpä tiedä, voinko unohtaa heti= tarvitsen omaa tilaa, menenpä tästä omiin menoihini ja mietitään, voimmeko jatkaa näin. Nainen unohtaa omat tarpeensa ja pettymyksensä ja keskittyy nyt siihen, ettei miehellä olisi paha olla.

Oikeasti, nyt mä vasta näen aitiopaikalta miten miehet sen tekee... karmeaa katsottavaa.

Ja kaikki tietää, keistä puhun. :P

Ihan tasapuolisuuden vuoksi, eivät vain miehet tee tuota. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisipa kiva tietää millaisella koulutuksella ja elämänkokemuksella ihmiset täällä niin voimakkaita mielipiteitä laususkelevat. Vähintään kolmen psykologin/psykoterapeutin haastattelut, pitkät psykologiset testit ovat väärässä kun nämä oikeat elämän asiantuntijat tekevät jo ensimmäisestä kasvonilmeestä (tai ilmeettömyydestä) täydelliset diagnoosit. Ja osaavat nähdä kuka on syyllinen ja kuka syytön missäkin parissa, kuka ansaitsee helvetin tulen ja kuka sen unelmien prinssinsä. Takana elämänkokemuksena on varmastikin pitkät ja onnelliset parisuhteet joissa vuorovaikutus ja ristiriitojen ratkaiseminen onnistuu? Hieman realismia kehiin kun noita omia mielipiteitään heittelee, ovat mielipiteitä jotka perustuvat omaan elämänkokemukseen joka parisuhteissa on?

En ymmärrä viimeistä lausetta.

Mitä muuta puheenvuorot voisivat olla kuin mielipiteitä, jotka perustuvat omaan elämänkokemukseen (joka sisältää eletyn elämän mukaan lukien työn ja opinnot)?

No olettaisin, että suuri osa netissä viikonloppuna roikkuvista ei ole tylsistyneitä flunssaisia perheellisiä kuten minä vaan sinkkuja, sitä parisuhdetta etsiviä suht nuoria ihmisiä - jotka tuolla kepoisella kokemuspohjalla parisuhteista (tai niinkuin eräät, epäonnistuneesta suhteesta katkeroituneina) lausuvat kokemuksen syvällä rintaäänellä totuuksia noista tvssä vilahtaneista ihmisistä ja heidän parisuhdekokeiluistaan. Miksi me vanhemmat tunnumme olevan vähemmän varmoja tai edes halukkaita miettimään mikä on kenenkin syy noiden parien vuorovaikutuksessa kuin nämä nuorehkot, parisuhteissa suht kokemattomat kommentoijat?

Öh...sinä tuomitset muut koska tekevät pienten videoklippien perusteella johtopäätöksi toisten persoonista mutta itse sitten teet aivan tyhjästä oletuksia siitä että millaisia ihmisiä täällä kirjoittelee ja millaista elämänkokemusta heillä on?

Anteeksi myöhäinen vastaus, flunssa lakaa hellittää eikä tavitse tappaa aikaa netissä kun voi tehdä muutakin. Pikaisesti: Olen päätellyt ihmisten iän ja parisuhdestatuksen (tai kokemuksen puutteen useiden vuosien parisuhteista) heidän kirjoituksistaan. Hyvin monet kommentit ovat jyrkkiä, mustavalkoisia (toinen sika toinen uhri), hyvin aggressiivisen kiihkeitä. Nuo ominaisuudet ovat usein nuorilla ihmisillä joista monet, kuten itsekin, iän myötä huomaavat asioiden kompleksisuuden parisuhteissa, kuinka kummankin käyttäytyminen vaikuttaa tilanteeseen ja kuinka molemmat parisuhteessa ovat vastuussa siitä omasta käyttäytymisestään. Kun vilkaisin ketjun keskustelun jatkumista, niin yksi kypsempi sattui silmään: hän tajusi omista kokemuksistaan ajoituksen tärkeyden riitoja sovittaessa, tuskin kannattaa aloittaa kun toinen on nälkäinen ja väsynyt (tätähän MIkko yritti sanoa; hyvä ruoka parempi mieli mainosti Saarioinen?). Nämä kiihkeimmät, poislukien narsisti-exän hokijat (mikä on hyvin hedelmätön lähestymistapa, miksi suostuit jäämään suhteeseen jos se oli sinulle kehno, tuon kun pohdit elät jatkossa onnellisemmin) eivät ole tarjonneet mitään pohjaa mielipiteilleen, ainoastaan hokevat sen näkyvän selvästi klipeistä. Ja siitä kai voidaan olla samaa mieltä, että nuo klipit jokainen näkee hyvin erillä lailla juuri tuosta omasta kokemuspohjasta lähtien.

Noiden kiihkeimpien tosissaan toivoisin miettivän myös nettikäyttäytyistään: kovin mukava ei taida nykyinen tai tuleva parisuhdekaan olla jos ristiriitatilanteessa (ollaan jostain asiasta eri mieltä) täytyy heti nostaa kierroksia noin korkealle ja turvautua alatyyliseen kielenkäyttöön. Se kaikkien ihailema Samuel vastaavassa kuuntelisi kommentit, heittäisi nokkelan vastakommentin ja katkaisisi alkavan riidan heti alkuunsa :)

Miten kuvittelet, että luonnehäiriöisestä erotaan 5 min sen jälkeen, kun ensimmäinen kohtaus on tapahtunut?

Nyt otetaan hypoteesi, että henkilö x osallistuu ETA-ohjelmaan ja saa puolisokseen y:n. Henkilö x aloittaa huonon käytöksensä noin viikko häiden jälkeen ja henkilöllä y alkaa hälyytyskellot soida, mutta haluaa uskoa hyvää ja että kyseessä on väärinkäsitys ja asiat ratkeavat selvittämällä. Heidän osaltaan tulee sopivasti pelikatko 5 viikon päästä ja on helppo lähteä, etenkin kun kiinnittyminen on ollut henkinen ja juridinen sitoutuminen eikä rakastuminen vastapuoleen. Kuitenkin henkilö y voi todeta jatkossa vastaavissa keskusteluissa, että joo, tämäntyyppistä se oli minunkin häiriintyneen eksäni kanssa. 

Eli oli sitten ihan tajuttoman urpo, kun ei lähtenyt heti viikolla kaksi? Ja toisaalta, siinäkin tapauksessa voisi sanoa, että eksä oli luonnevikainen, jos olisi saanut kerättyä aiheesta riittävät todisteet. 

t. Keski-ikäinen (yli 40), 3 yli viisivuotista parisuhdetta, tuloluokka yläkvartiili, ylädesiilin rajoissa, toiminut esimiehenä ja asiakasrajapinnassa, missä myös joutuu harjaannuttamaan psykologista silmäänsä 

No, ajattelisin, että y:n joka käy läpi omia traumojaan katsoessaan sarjaa kannattaisi oikeasti pohtia terapiaa noiden haavojen läpikäymisessä, oman historian "siirtäminen" aivan toisiin ihmisiin ei varmaan ole terveellistä. Ja esimiesasemassa y varmaan oppisi itsestään ja käyttäytymisestään vuorovaikutuksessa menemällä johtajakoulutukseen, esim. 360 astetta koulutuksessa oppii paljon itsestään kun sinua arvioivat alaiset, pomot ja vertaiset. t nainen 55, kokemuspohjana yksi pitkä eroon päätynyt liitto (30 v), aikuiseksi kasvatetut lapset ja nykyinen 5 vuotta kestänyt hyvin onnellinen liitto (ja se palkka on 6500 e/kk, jos sillä jotain merkitystä on). Aurinko paistaa kauniisti ulkona, eiköhän jätetä sisätila ja av ja siirrytä rakkaiden kanssa irl-olemiseen :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisipa kiva tietää millaisella koulutuksella ja elämänkokemuksella ihmiset täällä niin voimakkaita mielipiteitä laususkelevat. Vähintään kolmen psykologin/psykoterapeutin haastattelut, pitkät psykologiset testit ovat väärässä kun nämä oikeat elämän asiantuntijat tekevät jo ensimmäisestä kasvonilmeestä (tai ilmeettömyydestä) täydelliset diagnoosit. Ja osaavat nähdä kuka on syyllinen ja kuka syytön missäkin parissa, kuka ansaitsee helvetin tulen ja kuka sen unelmien prinssinsä. Takana elämänkokemuksena on varmastikin pitkät ja onnelliset parisuhteet joissa vuorovaikutus ja ristiriitojen ratkaiseminen onnistuu? Hieman realismia kehiin kun noita omia mielipiteitään heittelee, ovat mielipiteitä jotka perustuvat omaan elämänkokemukseen joka parisuhteissa on?

En ymmärrä viimeistä lausetta.

Mitä muuta puheenvuorot voisivat olla kuin mielipiteitä, jotka perustuvat omaan elämänkokemukseen (joka sisältää eletyn elämän mukaan lukien työn ja opinnot)?

No olettaisin, että suuri osa netissä viikonloppuna roikkuvista ei ole tylsistyneitä flunssaisia perheellisiä kuten minä vaan sinkkuja, sitä parisuhdetta etsiviä suht nuoria ihmisiä - jotka tuolla kepoisella kokemuspohjalla parisuhteista (tai niinkuin eräät, epäonnistuneesta suhteesta katkeroituneina) lausuvat kokemuksen syvällä rintaäänellä totuuksia noista tvssä vilahtaneista ihmisistä ja heidän parisuhdekokeiluistaan. Miksi me vanhemmat tunnumme olevan vähemmän varmoja tai edes halukkaita miettimään mikä on kenenkin syy noiden parien vuorovaikutuksessa kuin nämä nuorehkot, parisuhteissa suht kokemattomat kommentoijat?

Öh...sinä tuomitset muut koska tekevät pienten videoklippien perusteella johtopäätöksi toisten persoonista mutta itse sitten teet aivan tyhjästä oletuksia siitä että millaisia ihmisiä täällä kirjoittelee ja millaista elämänkokemusta heillä on?

Anteeksi myöhäinen vastaus, flunssa lakaa hellittää eikä tavitse tappaa aikaa netissä kun voi tehdä muutakin. Pikaisesti: Olen päätellyt ihmisten iän ja parisuhdestatuksen (tai kokemuksen puutteen useiden vuosien parisuhteista) heidän kirjoituksistaan. Hyvin monet kommentit ovat jyrkkiä, mustavalkoisia (toinen sika toinen uhri), hyvin aggressiivisen kiihkeitä. Nuo ominaisuudet ovat usein nuorilla ihmisillä joista monet, kuten itsekin, iän myötä huomaavat asioiden kompleksisuuden parisuhteissa, kuinka kummankin käyttäytyminen vaikuttaa tilanteeseen ja kuinka molemmat parisuhteessa ovat vastuussa siitä omasta käyttäytymisestään. Kun vilkaisin ketjun keskustelun jatkumista, niin yksi kypsempi sattui silmään: hän tajusi omista kokemuksistaan ajoituksen tärkeyden riitoja sovittaessa, tuskin kannattaa aloittaa kun toinen on nälkäinen ja väsynyt (tätähän MIkko yritti sanoa; hyvä ruoka parempi mieli mainosti Saarioinen?). Nämä kiihkeimmät, poislukien narsisti-exän hokijat (mikä on hyvin hedelmätön lähestymistapa, miksi suostuit jäämään suhteeseen jos se oli sinulle kehno, tuon kun pohdit elät jatkossa onnellisemmin) eivät ole tarjonneet mitään pohjaa mielipiteilleen, ainoastaan hokevat sen näkyvän selvästi klipeistä. Ja siitä kai voidaan olla samaa mieltä, että nuo klipit jokainen näkee hyvin erillä lailla juuri tuosta omasta kokemuspohjasta lähtien.

Noiden kiihkeimpien tosissaan toivoisin miettivän myös nettikäyttäytyistään: kovin mukava ei taida nykyinen tai tuleva parisuhdekaan olla jos ristiriitatilanteessa (ollaan jostain asiasta eri mieltä) täytyy heti nostaa kierroksia noin korkealle ja turvautua alatyyliseen kielenkäyttöön. Se kaikkien ihailema Samuel vastaavassa kuuntelisi kommentit, heittäisi nokkelan vastakommentin ja katkaisisi alkavan riidan heti alkuunsa :)

Miten kuvittelet, että luonnehäiriöisestä erotaan 5 min sen jälkeen, kun ensimmäinen kohtaus on tapahtunut?

Nyt otetaan hypoteesi, että henkilö x osallistuu ETA-ohjelmaan ja saa puolisokseen y:n. Henkilö x aloittaa huonon käytöksensä noin viikko häiden jälkeen ja henkilöllä y alkaa hälyytyskellot soida, mutta haluaa uskoa hyvää ja että kyseessä on väärinkäsitys ja asiat ratkeavat selvittämällä. Heidän osaltaan tulee sopivasti pelikatko 5 viikon päästä ja on helppo lähteä, etenkin kun kiinnittyminen on ollut henkinen ja juridinen sitoutuminen eikä rakastuminen vastapuoleen. Kuitenkin henkilö y voi todeta jatkossa vastaavissa keskusteluissa, että joo, tämäntyyppistä se oli minunkin häiriintyneen eksäni kanssa. 

Eli oli sitten ihan tajuttoman urpo, kun ei lähtenyt heti viikolla kaksi? Ja toisaalta, siinäkin tapauksessa voisi sanoa, että eksä oli luonnevikainen, jos olisi saanut kerättyä aiheesta riittävät todisteet. 

t. Keski-ikäinen (yli 40), 3 yli viisivuotista parisuhdetta, tuloluokka yläkvartiili, ylädesiilin rajoissa, toiminut esimiehenä ja asiakasrajapinnassa, missä myös joutuu harjaannuttamaan psykologista silmäänsä 

No, ajattelisin, että y:n joka käy läpi omia traumojaan katsoessaan sarjaa kannattaisi oikeasti pohtia terapiaa noiden haavojen läpikäymisessä, oman historian "siirtäminen" aivan toisiin ihmisiin ei varmaan ole terveellistä. Ja esimiesasemassa y varmaan oppisi itsestään ja käyttäytymisestään vuorovaikutuksessa menemällä johtajakoulutukseen, esim. 360 astetta koulutuksessa oppii paljon itsestään kun sinua arvioivat alaiset, pomot ja vertaiset. t nainen 55, kokemuspohjana yksi pitkä eroon päätynyt liitto (30 v), aikuiseksi kasvatetut lapset ja nykyinen 5 vuotta kestänyt hyvin onnellinen liitto (ja se palkka on 6500 e/kk, jos sillä jotain merkitystä on). Aurinko paistaa kauniisti ulkona, eiköhän jätetä sisätila ja av ja siirrytä rakkaiden kanssa irl-olemiseen :)

Sanotko vielä tiivistetysti pointtisi, se meni ohi. En ymmärtänyt, vaikka 360 -koulutuskin on käyty ja viimeinen suhde kestänyt viime vuosituhannelta asti.