Lue keskustelun säännöt.
Irtisanottu heti äitiysloman jälkeen - vertaistukea?
04.09.2016 |
Kävi niin, että palasin äitiyslomalta, ja vain viikon päästä siitä sain lähteä YT-neuvotteluissa.
Olen vieläkin, lähes kuukausi potkuista, täysin shokissa. Työ on aina ollut tärkeää minulle. Aina hoitanut työni moitteetta ja saavuttanut minulle asetetut tavoitteet selkeästi. Lisäksi olen aina panostanut työhöni - valitettavasti jopa lasten kustannuksella. En omasta halustani, vaan siksi, että työnantaja minua siihen painosti.
Eniten satuttaa todella tökerösti hoidettu irtisanominen, joka on ilmeisesti osittain laitonkin (sijaiseni sai jatkaa, vaikka olin häntä pätevämpi). Esimies, lähin työkaverini, jonka kanssa on myös lounaalla vaihdettu kokemuksia mm. äitiydestä, toimi täysin epäinhimillisesti. Ilmekään ei värähtänyt kun hän luki irtisanomisilmoituksen suoraan paperista, katsomatta minuun. Hän ei pahoitellut, ei vakuutellut osaamistani, ei tarjoutunut suosittelemaan tai muutenkaan kysynyt, miten pärjään.
Kaipaisinkin sitä, että edes joku töistä olisi pahoitellut tilannetta. Sanonut, ettei vika ole minussa. Minut oli helppo irtisanoa suoraan äitiyslomalta. Olin vuoden poissa, joten töitä ei jäänyt kesken eikä kukaan jäänyt kaipailemaan. Suljin työpaikan oven ja elämäni muuttui lopullisesti. Töissä elämä jatkui kuin mitään ei olisi tapahtunut. Työkaveritkaan eivät ole ottaneet yhteyttä. Vaikka äitiysloman aikana tapasimme useamman kerran vapaa-ajalla. Minä vain hävisin. Ja kaikki se, mitä olen tehnyt töissä tehtiin tyhjäksi.
Oman elämäni ohella meni uusiksi myös perheen elämä. Mies oli onneksi pari viikkoa isyyslomalla, ja hoiti lapset kun minä joko paniikinomaisesti hain töitä tai makasin sängyssä itkemässä. Juoksin haastatteluissa sydän repaleisena ja itsetunto murskana myymässä osaamistani tai kulutin kaiket päivät hakemuksiin ja ennakotehtävien tekemiseen. Hakijoita kun vaan oli jokaiseen paikkaan lähemmäs 150, ja jos haastatteluun pääsinkin, niin aina joku niistä neljästä muusta tarkoin seulotusta oli sopivampi paikkaan. Lähes kuukauden olen hakenut töitä täyspäiväisesti, ja turhaksi osoittautui tämä panostaminen. Nyt olen täysin burn out. Myöskin siitä, että jouduin samaan aikaan tappelemaan irtisanomiskorvauksista. Niitä sentään on ilmeisesti tulossa, mutta en jaksa tapella summista. Pääasia, että myöntävät toimineensa väärin.
Ulkona liikkuminen hävettää, ja pelkään törmääväni ihmisiin, jotka tiesivät minun palanneen töihin. "Miltäs se työelämä nyt maistuu äitiysloman jälkeen?" Hävettää kertoa heille, että olenkin työtön. Sillä asioista tietämätön helposti leimaa potkut joko omaksi syykseni tai vaihtoehtoisesti vähättelee sanomalla, että työttömiä tässä maassa on paljon, ja potkut eivät olleet henkilökohtaista. Vaan kun oli. Sehän tässä itsetuntoni onkin murskannut.
Lastenkin elämään irtisanominen vaikutti. Pienemmän piti aloittaa perhepäivähoidossa, paikassa, johon haimme pitkään, ja jonka menetämme, jos päivähoidon laitamme tauolle. Olisi kova tarve selitellä, että en ole tässä omasta halustani. Ja että mieluusti hoitaisin lapset kotona. Se vaan ei ole mahdollista, jos haluan välttää pitkäaikaistyöttömyyden.
Mistä te muut olette saaneet vertaistukea? Tai voimaa toipua potkuista, jotka koette epäoikeudenmukaisiksi ja henkilökohtaisiksi? Te, joilla on jo tarvittava koulutus ja kokemus, mutta jotka jostain syystä viskattiin pois tarpeettomana?
Jollekin potkut ovat samalla onnenkantamoinen. Saa mahdollisuuden viettää perheen kanssa aikaa tai miettiä esimerkiksi uutta koulutusta tai uraa. Mutta minä en näe tässä mitään positiivista. Olin unelmatyössäni ja siihen täysin pätevä. Lisäksi olen juuri viettänyt yli vuoden äitiysvapaan ja saanut viettää perheen kanssa ihan riittävästi aikaa.
Kommentit (62)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, tämä tapa tuli jo Nokialla 2000-luvun alulla, kun iso ja kaikkivoipa firma alkoi testata rajojaan. Jäin äitiyslomalle kuuden vuoden työn jälkeen ja äitiysloman piti päättyä lokakuussa. Vahvistin heinäkuun lopussa pomolle, että palailen sitten äitiysloman ja vuosiloman jälkeen lokakuussa. Pomo sanoi suoraan, että tässä on nyt tullut tosi vaikeaa, kun meitä oli äitiyslomalla samaan aikaan kolme samasta yksiköstä ja nyt yllättäin ylempää on tullut vaade, että meidän takaisinotto vaatii ulkoista rekrytointipäätöstä eli pitää olla sama tarve ja perusteet kuin uuden palkkaamiselle. Menin aivan lukkoon. Pomo sanoi, että tää on ihan laitonta ja järjetöntä ja yrittää hoitaa asiaa oman esimiehensä kanssa. Lopulta syyskuussa soitti, että onnistui etsimään mulle firman sisältä työn ja siihen on täyttölupa. Kiitos ihanalle esimiehelle, jolta riitti taistelutahtoa ja empatiaa.... Kiittänyt en sen sijaan isoja pomoja siellä jossain pilvissä.
Myöhemmin olen kuullut, että samaa on alettu tehdä myös muissa firmoissa. Ja miten pieni ihminen, uransa alussa, aloittaa taistelun isoa pörssiyhtiötä vastaan?
Sen verran ap:n kirjoitus kolautti näin 13 vuotta myöhemmin, että palasi nuo ajat mieleen. Vaikka työt jatkui, niin siitä asti koin mukavan työpaikan pettäneen minut ja vain ainoastaan oma esimieheni ja hänen esimiehensä ansaitsevat kiitoksen siitä, miten he hoitivat asian.
Tunnen "Nokia wayn" kahtakin kautta. Lähdin itse sieltä juuri ennen isoja irtisanomisia, koska määräaikaisena en nähnyt järkeväksi jäädä tappelemaan vakkareiden kanssa samoista paikoista.
Lisäksi tämän viimeisimmän firman HR:ssä on monta johtajaa rekrytoitu juuri Nokialta. Heidän mukanaan organisaatiokulttuuri siirtyi myös tähän putiikkiin. Olit onnekas, kun esimiehesi piti puoltasi. Minun esimiehenäni oli ujo lammas, joka oli ilmeisesti asemassaan siksi, ettei koskaan kyseenalaistanut tai ollut eri mieltä. Ne jotka kyseenalaistivat, edes ystävällisessä hengessä, ovat saaneet lähteä. Eräs HR-ihmisistä lähti itse, koska ei kestänyt katsella menoa, jolla porukkaa kohdeltiin. Hän yritti myös taistella, mutta hänen esimiehensä aloitti työpaikkakiusaamisen.Eli ihan helmi tämä firma ei ollut työskennellä. Suosikeilla oli helpompaa kuin muilla, eli niillä, jotka esimies oli itse rekrytoinut oli aina tie avoinna koulutuksiin ja seminaareihin ulkomaille. Muut eivät päässeet kehittämään osaamistaan edes päiväkurssille.
Pahinta varmaan oli mielivaltainen käskyttävä johtaminen, vaikka kyse oli asiantuntijoista. Huutamista, pelkoa lähestyä esimiehiä. Esimiehiä, jotka henkilöstötutkimuksen tulokset nähtyään totesi, että jos olette minuun tyytymättömiä, niin teidän tulee keksiä keino tulla toimeen hännen kanssaan. Hän on kuulemma mikä on, ei voi muuttaa käytöstään, ja siihen on sopeuduttava. Siispä keksimme, että esimies laittaa oveensa post it -lapun, jonka väristä tulkitsemme saako häntä lähestyä. Firmaa johdettiin kuin armeijaa, eli jokaisen idean piti mennä on esimiehen läpi ennen kuin sitä saattoi esittää kenellekään. Oma esimies yleensä lyttäsi ideani tai esitteli ominaan.
Jostain syystä sinne porukka kuitenkin on jäänyt, vaikka lähes jokainen pitää menoa hirvittävänä. En tiedä ovatko hakeneet uutta työtä tuloksetta vai jäävätkö vapaaehtoisesti. Jollain puuttuu koulutus uuteen työhön, toisella on työkokemusta on vain tästä yhdestä firmasta, joku on jo viisissäkymmenissä, jolloin nykyisestä duunista kannattaa pitää kiinni kynsin hampain. Siksi ihmettelen, että sain lähteä. Minulla oli koulutus, pitkä kokemus useammasta hyvästä yhtiöstä, tein kovasti töitä, sain johdolta hyvää palautetta ja olin aina tavoitteissani. Ehkä ongelmani oli haluni kehittää asioita - tosin tein sen ihan ystävällisesti. Jos tämä jotakuta ärsytti, niin en tiedä mitä siitä ajatella.
Ihan hirveältä kuulostaa 😳 Kenties joku it-pörssifirma..?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, tämä tapa tuli jo Nokialla 2000-luvun alulla, kun iso ja kaikkivoipa firma alkoi testata rajojaan. Jäin äitiyslomalle kuuden vuoden työn jälkeen ja äitiysloman piti päättyä lokakuussa. Vahvistin heinäkuun lopussa pomolle, että palailen sitten äitiysloman ja vuosiloman jälkeen lokakuussa. Pomo sanoi suoraan, että tässä on nyt tullut tosi vaikeaa, kun meitä oli äitiyslomalla samaan aikaan kolme samasta yksiköstä ja nyt yllättäin ylempää on tullut vaade, että meidän takaisinotto vaatii ulkoista rekrytointipäätöstä eli pitää olla sama tarve ja perusteet kuin uuden palkkaamiselle. Menin aivan lukkoon. Pomo sanoi, että tää on ihan laitonta ja järjetöntä ja yrittää hoitaa asiaa oman esimiehensä kanssa. Lopulta syyskuussa soitti, että onnistui etsimään mulle firman sisältä työn ja siihen on täyttölupa. Kiitos ihanalle esimiehelle, jolta riitti taistelutahtoa ja empatiaa.... Kiittänyt en sen sijaan isoja pomoja siellä jossain pilvissä.
Myöhemmin olen kuullut, että samaa on alettu tehdä myös muissa firmoissa. Ja miten pieni ihminen, uransa alussa, aloittaa taistelun isoa pörssiyhtiötä vastaan?
Sen verran ap:n kirjoitus kolautti näin 13 vuotta myöhemmin, että palasi nuo ajat mieleen. Vaikka työt jatkui, niin siitä asti koin mukavan työpaikan pettäneen minut ja vain ainoastaan oma esimieheni ja hänen esimiehensä ansaitsevat kiitoksen siitä, miten he hoitivat asian.
Tunnen "Nokia wayn" kahtakin kautta. Lähdin itse sieltä juuri ennen isoja irtisanomisia, koska määräaikaisena en nähnyt järkeväksi jäädä tappelemaan vakkareiden kanssa samoista paikoista.
Lisäksi tämän viimeisimmän firman HR:ssä on monta johtajaa rekrytoitu juuri Nokialta. Heidän mukanaan organisaatiokulttuuri siirtyi myös tähän putiikkiin. Olit onnekas, kun esimiehesi piti puoltasi. Minun esimiehenäni oli ujo lammas, joka oli ilmeisesti asemassaan siksi, ettei koskaan kyseenalaistanut tai ollut eri mieltä. Ne jotka kyseenalaistivat, edes ystävällisessä hengessä, ovat saaneet lähteä. Eräs HR-ihmisistä lähti itse, koska ei kestänyt katsella menoa, jolla porukkaa kohdeltiin. Hän yritti myös taistella, mutta hänen esimiehensä aloitti työpaikkakiusaamisen.Eli ihan helmi tämä firma ei ollut työskennellä. Suosikeilla oli helpompaa kuin muilla, eli niillä, jotka esimies oli itse rekrytoinut oli aina tie avoinna koulutuksiin ja seminaareihin ulkomaille. Muut eivät päässeet kehittämään osaamistaan edes päiväkurssille.
Pahinta varmaan oli mielivaltainen käskyttävä johtaminen, vaikka kyse oli asiantuntijoista. Huutamista, pelkoa lähestyä esimiehiä. Esimiehiä, jotka henkilöstötutkimuksen tulokset nähtyään totesi, että jos olette minuun tyytymättömiä, niin teidän tulee keksiä keino tulla toimeen hännen kanssaan. Hän on kuulemma mikä on, ei voi muuttaa käytöstään, ja siihen on sopeuduttava. Siispä keksimme, että esimies laittaa oveensa post it -lapun, jonka väristä tulkitsemme saako häntä lähestyä. Firmaa johdettiin kuin armeijaa, eli jokaisen idean piti mennä on esimiehen läpi ennen kuin sitä saattoi esittää kenellekään. Oma esimies yleensä lyttäsi ideani tai esitteli ominaan.
Jostain syystä sinne porukka kuitenkin on jäänyt, vaikka lähes jokainen pitää menoa hirvittävänä. En tiedä ovatko hakeneet uutta työtä tuloksetta vai jäävätkö vapaaehtoisesti. Jollain puuttuu koulutus uuteen työhön, toisella on työkokemusta on vain tästä yhdestä firmasta, joku on jo viisissäkymmenissä, jolloin nykyisestä duunista kannattaa pitää kiinni kynsin hampain. Siksi ihmettelen, että sain lähteä. Minulla oli koulutus, pitkä kokemus useammasta hyvästä yhtiöstä, tein kovasti töitä, sain johdolta hyvää palautetta ja olin aina tavoitteissani. Ehkä ongelmani oli haluni kehittää asioita - tosin tein sen ihan ystävällisesti. Jos tämä jotakuta ärsytti, niin en tiedä mitä siitä ajatella.
Ihan hirveältä kuulostaa 😳 Kenties joku it-pörssifirma..?
Pörssiyhtiö kyllä, mutta ei IT-alalla.
Oikeusapua sinä nyt tarvitset eniten. Vasta sen jälkeen tulee vertaistuen ja psykologien vuoro, sillä korvaus laittomasta irtisanomisesta varmaan lievittää häpeääsi.
On olemassa sellaisiakin aloja, joilla ei ole mitään mahdollisuutta tehdä joka päivä hakemuksia, kun paikkoja täytetään sesonkiluonteisesti. Harva tulee ajatelleeksi, että jo nyt kannattaa ajatella seuraavan kesän töitä, kun talvipaikat on jo täytetty.
Vierailija kirjoitti:
Oikeusapua sinä nyt tarvitset eniten. Vasta sen jälkeen tulee vertaistuen ja psykologien vuoro, sillä korvaus laittomasta irtisanomisesta varmaan lievittää häpeääsi.
On olemassa sellaisiakin aloja, joilla ei ole mitään mahdollisuutta tehdä joka päivä hakemuksia, kun paikkoja täytetään sesonkiluonteisesti. Harva tulee ajatelleeksi, että jo nyt kannattaa ajatella seuraavan kesän töitä, kun talvipaikat on jo täytetty.
Aivan. Minun alani hommia tulee hakuun ehkä yksi, kaksi viikossa. Jos hyvä tuuri on.
Eli hidasta hommaahan tämä on. Olen tavallaan vähän väliinputoaja. Kokemusta ja osaamista vastaaviin tehtäviin tulee helposti 150 hakemusta, joista suuri osa on oikeasti hyviä ja kokeneita.
Niissä paikoissa tasavertaisten hakijoiden joukosta saatetaan valita joku juuri sellaisella kriteerillä, että se, kuka tulee valituksi on hieman sattumaa.
Sitten on vastavalmistuneiden paikkoja, joihin olen liian kokenut (ja vanha?). Eikä paikkaan, jota vastavalmistunut hoitaa ihan tarpeeksi pätevästi kannata ottaakaan henkilöä, jolla 15 vuotta kokemusta. Riski siitä, että työntekijä lähtee joskus kuitenkin paremman perään. Ja lisäksi nuori on helpompi muokata talon tavoille.
Minä olen nyt ollut finaalissa monessakin paikassa. Mutta ennen kuin valinta on tehty, olen oikeasti valovuoden päässä työstä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopulta kaikkein vaikeinto oli käsitellä omaa katkeruutta. Entiset työkaverit ei pitäneet yhteyttä ja muutenkin kohtelu oli uskomatonta. Siitä pääsee yli, kun katsoo eteenpäin eikä taakse.
Juuri tämä. Minunkin työkaverini pitivät yhteyttä vielä äitiyslomalla. Parannettiin maailmaa lasillisilla ja illallisilla. Mukana oli aina pari ennen äitiyslomaani pois potkittua (heille tosin maksettiin kunnon korvaukset ilman tappelua).
Nyt kun sitten lähdin, niin työkaverit tietysti huokaisivat helpotuksesta, että lähtijä oli minä, eivät he.
Moni on varmaan uuvuksissa kuuden viikon jännittämisen jälkeen. Silti minun tilanteeni on paljon kurjempi: jännitin YT:tä 6 viikkoa viimeisinä äitiysloman viikkoina. Töihin palaaminen jännittää varmaan kaikkia, mutta entäpä, jos pelkäät samaan aikaan potkuja. Ja se viikko töissä YT:n jälkeen ennen potkuja. Istua siellä ilman tehtäviä kun sijaisesi hoitaa hommiasi. Kuulostella jokaista askelta ja keskustelua, pelätä jokaista meiliä. Työpisteenikin oli erillään muista vanhoista työkavereista. Istuin siis yksin tyhjässä toimistossa viikon. Sitten esimies palaa töihin. Pari päivää vaihdetaan iloisesti kuulumisia. En uskalla ottaa esille sitä, että en saa hoitaa tehtäviäni. Ajattelen, että odotellaan YT:n tulokset. Sitten sermin takaa kilahtaa meiliin kalenterikutsu, jonka otsikko on "Työsuhde". Palaveriin lähdetään rinnakkain samasta huoneesta hiljaisuuden saattelemana. Neukkarissa sitten käydään läpi kalvosulkeiset. Ja se siinä. Mitään en suostunut allekirjoittamaan.
Puhelin ja läppäri otettiin pois jo neukkarissa. Alle minuutissa sain haettua käsilaukkuni. Mitään tavaroita en ollut töihin uskaltanut tuoda nopean lähdön pelossa. Ja sijaisenihan oli jo pöytäni valloittanut. Istuin viikon hänen tavaroidensa keskellä hänen lomaillessa ikävien irtisanomisten yli.Vaikka jonain hetkenä on jopa sisuuntunut olo, ja päätän, että tästä lähdetään voittajana paremman työpaikan kera, niin mielikuva irtisanomistilanteesta kummittelee mielessäni varmaan ikuisesti.
Ajattelen, että jos joskus olen esimiesasemassa ja joudun irtisanomaan, niin teen sen inhimillisesti.
En lähde puolustamaan itseäni tilanteessa kertomalla, että en ikinä edes halunnut esimieheksi (näin siis esimieheni toimi) vaan kerron, että irtisanominen ei johdu alaisesta. Kiitän yhteistyöstä (minulla yli 6 vuotta takana talossa) ja sanon, että varmasti tuolla osaamisellasi löydät uuden työn. Nämä kaikki jäivät minulta kuulematta. Ja vaikka järjellä ajateltuna tiedän tämän johtuneen esimiestaitojen puutteesta, jonain synkkinä hetkinä mietin, että sain lähteä, koska minussa oli vikaa. Ja se ajatus on ehkä pahin YT:stä niskoille tuleva asia.
En halua olla ikävä, mutta kyllähän asia ainakin osittain sinusta johtui? Ei ketään erinomaisena ja pidettynä kolleegana pidettyä potkita ulos. Ja kyllä, olen itsekin saanut joskus lähtöpassit. Naisilla jotenkin tuntuu aina olevan muista kuin itsestä johtuva selitys vastoinkäymisille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieslukija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopulta kaikkein vaikeinto oli käsitellä omaa katkeruutta. Entiset työkaverit ei pitäneet yhteyttä ja muutenkin kohtelu oli uskomatonta. Siitä pääsee yli, kun katsoo eteenpäin eikä taakse.
Juuri tämä. Minunkin työkaverini pitivät yhteyttä vielä äitiyslomalla. Parannettiin maailmaa lasillisilla ja illallisilla. Mukana oli aina pari ennen äitiyslomaani pois potkittua (heille tosin maksettiin kunnon korvaukset ilman tappelua).
Nyt kun sitten lähdin, niin työkaverit tietysti huokaisivat helpotuksesta, että lähtijä oli minä, eivät he.
Moni on varmaan uuvuksissa kuuden viikon jännittämisen jälkeen. Silti minun tilanteeni on paljon kurjempi: jännitin YT:tä 6 viikkoa viimeisinä äitiysloman viikkoina. Töihin palaaminen jännittää varmaan kaikkia, mutta entäpä, jos pelkäät samaan aikaan potkuja. Ja se viikko töissä YT:n jälkeen ennen potkuja. Istua siellä ilman tehtäviä kun sijaisesi hoitaa hommiasi. Kuulostella jokaista askelta ja keskustelua, pelätä jokaista meiliä. Työpisteenikin oli erillään muista vanhoista työkavereista. Istuin siis yksin tyhjässä toimistossa viikon. Sitten esimies palaa töihin. Pari päivää vaihdetaan iloisesti kuulumisia. En uskalla ottaa esille sitä, että en saa hoitaa tehtäviäni. Ajattelen, että odotellaan YT:n tulokset. Sitten sermin takaa kilahtaa meiliin kalenterikutsu, jonka otsikko on "Työsuhde". Palaveriin lähdetään rinnakkain samasta huoneesta hiljaisuuden saattelemana. Neukkarissa sitten käydään läpi kalvosulkeiset. Ja se siinä. Mitään en suostunut allekirjoittamaan.
Puhelin ja läppäri otettiin pois jo neukkarissa. Alle minuutissa sain haettua käsilaukkuni. Mitään tavaroita en ollut töihin uskaltanut tuoda nopean lähdön pelossa. Ja sijaisenihan oli jo pöytäni valloittanut. Istuin viikon hänen tavaroidensa keskellä hänen lomaillessa ikävien irtisanomisten yli.Vaikka jonain hetkenä on jopa sisuuntunut olo, ja päätän, että tästä lähdetään voittajana paremman työpaikan kera, niin mielikuva irtisanomistilanteesta kummittelee mielessäni varmaan ikuisesti.
Ajattelen, että jos joskus olen esimiesasemassa ja joudun irtisanomaan, niin teen sen inhimillisesti.
En lähde puolustamaan itseäni tilanteessa kertomalla, että en ikinä edes halunnut esimieheksi (näin siis esimieheni toimi) vaan kerron, että irtisanominen ei johdu alaisesta. Kiitän yhteistyöstä (minulla yli 6 vuotta takana talossa) ja sanon, että varmasti tuolla osaamisellasi löydät uuden työn. Nämä kaikki jäivät minulta kuulematta. Ja vaikka järjellä ajateltuna tiedän tämän johtuneen esimiestaitojen puutteesta, jonain synkkinä hetkinä mietin, että sain lähteä, koska minussa oli vikaa. Ja se ajatus on ehkä pahin YT:stä niskoille tuleva asia.
En halua olla ikävä, mutta kyllähän asia ainakin osittain sinusta johtui? Ei ketään erinomaisena ja pidettynä kolleegana pidettyä potkita ulos. Ja kyllä, olen itsekin saanut joskus lähtöpassit. Naisilla jotenkin tuntuu aina olevan muista kuin itsestä johtuva selitys vastoinkäymisille.
No sitten kyse on myös erittäin epäonnistuneesta suorituksen johtamisesta. Vai miksi olen aina kehityskeskustelussa ollut tavoitteessani ja ylikin? Saanut isot bonarit. Jos lähtöni johtui minusta, niin miksi näiden vuosien aikana sitä ei ole tuotu millään tavalla esille?
Vierailija kirjoitti:
Mieslukija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopulta kaikkein vaikeinto oli käsitellä omaa katkeruutta. Entiset työkaverit ei pitäneet yhteyttä ja muutenkin kohtelu oli uskomatonta. Siitä pääsee yli, kun katsoo eteenpäin eikä taakse.
Juuri tämä. Minunkin työkaverini pitivät yhteyttä vielä äitiyslomalla. Parannettiin maailmaa lasillisilla ja illallisilla. Mukana oli aina pari ennen äitiyslomaani pois potkittua (heille tosin maksettiin kunnon korvaukset ilman tappelua).
Nyt kun sitten lähdin, niin työkaverit tietysti huokaisivat helpotuksesta, että lähtijä oli minä, eivät he.
Moni on varmaan uuvuksissa kuuden viikon jännittämisen jälkeen. Silti minun tilanteeni on paljon kurjempi: jännitin YT:tä 6 viikkoa viimeisinä äitiysloman viikkoina. Töihin palaaminen jännittää varmaan kaikkia, mutta entäpä, jos pelkäät samaan aikaan potkuja. Ja se viikko töissä YT:n jälkeen ennen potkuja. Istua siellä ilman tehtäviä kun sijaisesi hoitaa hommiasi. Kuulostella jokaista askelta ja keskustelua, pelätä jokaista meiliä. Työpisteenikin oli erillään muista vanhoista työkavereista. Istuin siis yksin tyhjässä toimistossa viikon. Sitten esimies palaa töihin. Pari päivää vaihdetaan iloisesti kuulumisia. En uskalla ottaa esille sitä, että en saa hoitaa tehtäviäni. Ajattelen, että odotellaan YT:n tulokset. Sitten sermin takaa kilahtaa meiliin kalenterikutsu, jonka otsikko on "Työsuhde". Palaveriin lähdetään rinnakkain samasta huoneesta hiljaisuuden saattelemana. Neukkarissa sitten käydään läpi kalvosulkeiset. Ja se siinä. Mitään en suostunut allekirjoittamaan.
Puhelin ja läppäri otettiin pois jo neukkarissa. Alle minuutissa sain haettua käsilaukkuni. Mitään tavaroita en ollut töihin uskaltanut tuoda nopean lähdön pelossa. Ja sijaisenihan oli jo pöytäni valloittanut. Istuin viikon hänen tavaroidensa keskellä hänen lomaillessa ikävien irtisanomisten yli.Vaikka jonain hetkenä on jopa sisuuntunut olo, ja päätän, että tästä lähdetään voittajana paremman työpaikan kera, niin mielikuva irtisanomistilanteesta kummittelee mielessäni varmaan ikuisesti.
Ajattelen, että jos joskus olen esimiesasemassa ja joudun irtisanomaan, niin teen sen inhimillisesti.
En lähde puolustamaan itseäni tilanteessa kertomalla, että en ikinä edes halunnut esimieheksi (näin siis esimieheni toimi) vaan kerron, että irtisanominen ei johdu alaisesta. Kiitän yhteistyöstä (minulla yli 6 vuotta takana talossa) ja sanon, että varmasti tuolla osaamisellasi löydät uuden työn. Nämä kaikki jäivät minulta kuulematta. Ja vaikka järjellä ajateltuna tiedän tämän johtuneen esimiestaitojen puutteesta, jonain synkkinä hetkinä mietin, että sain lähteä, koska minussa oli vikaa. Ja se ajatus on ehkä pahin YT:stä niskoille tuleva asia.
En halua olla ikävä, mutta kyllähän asia ainakin osittain sinusta johtui? Ei ketään erinomaisena ja pidettynä kolleegana pidettyä potkita ulos. Ja kyllä, olen itsekin saanut joskus lähtöpassit. Naisilla jotenkin tuntuu aina olevan muista kuin itsestä johtuva selitys vastoinkäymisille.
No sitten kyse on myös erittäin epäonnistuneesta suorituksen johtamisesta. Vai miksi olen aina kehityskeskustelussa ollut tavoitteessani ja ylikin? Saanut isot bonarit. Jos lähtöni johtui minusta, niin miksi näiden vuosien aikana sitä ei ole tuotu millään tavalla esille?
Ehkä joku uusi tai muu on vielä parempi tai ehkä joku ei pitänyt sinusta? Ei voi tietää. Sinuna jatkaisin kohti uusia tuulia. Pitää muutenkin ymmärtää se, että jos on mammalomilla niin riski työsuhteen kupruihin kyllä kasvaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tsemppiä ja kovasti. Tiedän miltä tuntuu. Itse olen ollut hoitovapaalla vähän vastaavassa tilanteessa. Firmassa yt:t jossa kaikille (noin 20 henkilöä) äitiyslomalla ja hoitovapaalla oleville tarjottiin "ota rahat ja lähde" pakettia. Annettiin ymmärtää että irtisanominen tulee palattaessa, jos ei pakettia hyväksy. Itsellänikin oli paikka, johon firman sisältä oli palkattu sijainen eli työsuhteeni olisi jotkut juuri samanlaisena, koska olin ainoa, joka teki ko. työtä firmassa. HR johtaja oli noin 50 vuotias nainen, joka oli tuonut selväksi kantansa äitiyslomien ja hoitovapaisiin, sanoi mm. minulle palattuani hoitovapaalla että pääkonttorissa (Jenkeissä) kyllä,ihmetellään näitä Suomen äitiyslomia ja hoitovapaita, että noin vain voi tulla takaisin. Sanomattakin siis selvää kenen päästä tuli tämä idea, että maksetaan äitiyslomalaiset ulos. No, tarjosivat sentään rahaa. Otin rahat ja lähdin, en edes halunnut mennä sinne takaisin. Olisin voinut varmasti mennä takaisin ja riitauttaa jutun, niin selvä asia oli. Yksi henkilö yrityksessä teki/tekee ko. työtä, toimenkuva ja kohta organisaatiossa ihan sama. Mutta millaista olisi ollut työskennellä siellä sen jälkeen "voittajana". Ehkä päätöstä helpotti myös se, että tämän HR rouvan ansiosta firman HR politiikka oli järkyttävää ja Jenkeistä tuli sellaista käskytystä, että,itse ei tarvinnut miettiä yhtään mitään, firman henki oli karmea. Nykyisin työskentelen ko. Firman kanssa yhteistyössä, ja sama meininki siellä.
Kyllä tulikin kovin iholle tämä tapaus 9 vuoden jälkeen. Silloin se oli tosi kova pala firman hengestä huolimatta. Koin silloin todella suurta epäonnistumista ja pettymys oli valtava. Jälkeenpäin olen ajatellut, että olipa hyvä, että näin kävi, koska olen kokenut sen jälkeen valtavasti ja oppinut monia asioita sekä työelämästä että itsestäni. En varmasti olisi uskaltanut lähteä hyvästä ( palkalla ja eduilla mitattuna siis) itse.
Tsemppiä ja voimia. Usko, että parempaa on tulossa. Ja mieti, haluaisitko todella olla tuollaisessa yrityksessä töissä?
[/quote]
En halua olla ikävä, mutta kyllähän asia ainakin osittain sinusta johtui? Ei ketään erinomaisena ja pidettynä kolleegana pidettyä potkita ulos. Ja kyllä, olen itsekin saanut joskus lähtöpassit. Naisilla jotenkin tuntuu aina olevan muista kuin itsestä johtuva selitys vastoinkäymisille.[/quote]
No AP:n kohdalla voi olla kyse ihan mistä tahansa. Kokemattomampi sijainen = halvempi, helpompi pompottaa, ei vaadi vastuullisia tehtäviä. Esimies saa loistaa, ilman pelkoa, että kokenut alainen etenee.
Tai sitten valinnan tekee ulkoinen konsulttiporukka. Näkee organisaatiokaavion, jossa joku laatikko on heidän mielestään turha. Heillä ei ole tietoa siitä, kuka sitä laatikkoa hoitaa, saatika hänen osaamisestaan tai tietoa äitiyslomasta. Ja jos esimies ei puolusta alaistaan tai vaadi sijoittamista muihin tehtäviin, niin se on adjö.
Voi olla myös syy jossain ihan makrotasolla. Tiedetään, että konkka uhkaa. Tai on suunnitelmia myydä osa firmasta pois. Purkaa firman pörssilistaus. Joku johdosta saa fudut ja hänen seuraajansa haluaa tuoda mukanaan oman työntekijän. Ei näistä tiedä ennen kuin asiat myöhemmin tapahtuvat. Valitettavasti moni meistä on vain pieni nappula isolla pelikentällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mieslukija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopulta kaikkein vaikeinto oli käsitellä omaa katkeruutta. Entiset työkaverit ei pitäneet yhteyttä ja muutenkin kohtelu oli uskomatonta. Siitä pääsee yli, kun katsoo eteenpäin eikä taakse.
Juuri tämä. Minunkin työkaverini pitivät yhteyttä vielä äitiyslomalla. Parannettiin maailmaa lasillisilla ja illallisilla. Mukana oli aina pari ennen äitiyslomaani pois potkittua (heille tosin maksettiin kunnon korvaukset ilman tappelua).
Nyt kun sitten lähdin, niin työkaverit tietysti huokaisivat helpotuksesta, että lähtijä oli minä, eivät he.
Moni on varmaan uuvuksissa kuuden viikon jännittämisen jälkeen. Silti minun tilanteeni on paljon kurjempi: jännitin YT:tä 6 viikkoa viimeisinä äitiysloman viikkoina. Töihin palaaminen jännittää varmaan kaikkia, mutta entäpä, jos pelkäät samaan aikaan potkuja. Ja se viikko töissä YT:n jälkeen ennen potkuja. Istua siellä ilman tehtäviä kun sijaisesi hoitaa hommiasi. Kuulostella jokaista askelta ja keskustelua, pelätä jokaista meiliä. Työpisteenikin oli erillään muista vanhoista työkavereista. Istuin siis yksin tyhjässä toimistossa viikon. Sitten esimies palaa töihin. Pari päivää vaihdetaan iloisesti kuulumisia. En uskalla ottaa esille sitä, että en saa hoitaa tehtäviäni. Ajattelen, että odotellaan YT:n tulokset. Sitten sermin takaa kilahtaa meiliin kalenterikutsu, jonka otsikko on "Työsuhde". Palaveriin lähdetään rinnakkain samasta huoneesta hiljaisuuden saattelemana. Neukkarissa sitten käydään läpi kalvosulkeiset. Ja se siinä. Mitään en suostunut allekirjoittamaan.
Puhelin ja läppäri otettiin pois jo neukkarissa. Alle minuutissa sain haettua käsilaukkuni. Mitään tavaroita en ollut töihin uskaltanut tuoda nopean lähdön pelossa. Ja sijaisenihan oli jo pöytäni valloittanut. Istuin viikon hänen tavaroidensa keskellä hänen lomaillessa ikävien irtisanomisten yli.Vaikka jonain hetkenä on jopa sisuuntunut olo, ja päätän, että tästä lähdetään voittajana paremman työpaikan kera, niin mielikuva irtisanomistilanteesta kummittelee mielessäni varmaan ikuisesti.
Ajattelen, että jos joskus olen esimiesasemassa ja joudun irtisanomaan, niin teen sen inhimillisesti.
En lähde puolustamaan itseäni tilanteessa kertomalla, että en ikinä edes halunnut esimieheksi (näin siis esimieheni toimi) vaan kerron, että irtisanominen ei johdu alaisesta. Kiitän yhteistyöstä (minulla yli 6 vuotta takana talossa) ja sanon, että varmasti tuolla osaamisellasi löydät uuden työn. Nämä kaikki jäivät minulta kuulematta. Ja vaikka järjellä ajateltuna tiedän tämän johtuneen esimiestaitojen puutteesta, jonain synkkinä hetkinä mietin, että sain lähteä, koska minussa oli vikaa. Ja se ajatus on ehkä pahin YT:stä niskoille tuleva asia.
En halua olla ikävä, mutta kyllähän asia ainakin osittain sinusta johtui? Ei ketään erinomaisena ja pidettynä kolleegana pidettyä potkita ulos. Ja kyllä, olen itsekin saanut joskus lähtöpassit. Naisilla jotenkin tuntuu aina olevan muista kuin itsestä johtuva selitys vastoinkäymisille.
No sitten kyse on myös erittäin epäonnistuneesta suorituksen johtamisesta. Vai miksi olen aina kehityskeskustelussa ollut tavoitteessani ja ylikin? Saanut isot bonarit. Jos lähtöni johtui minusta, niin miksi näiden vuosien aikana sitä ei ole tuotu millään tavalla esille?
Joillakin työpaikoilla erinomaisuus ja pidettyys katoaa heti kun vauvamaha alkaa kasvaa. Esim. omallani. Olen itse raskaana tällä hetkellä. Koska ikäni pyöristetään neljäänkymppiin ja sanoin työhaastattelussa ettei perhesuunnitelmia ole sain duunin, mutta nyt yllättäen monta kertaa jatkettua määräaikaista soppariani ei enää jatketa. Työkaverini on äiti, alansa huippuosaaja ja firma pyörii hänen varassaan. Koska ala on aika marginaalinen, hän kuuntelee lapsettoman pomon vittuilut lapsen sairaspäivistä (joita ei ole edes ollut) ja purkaa raivonsa kollegoihin.
Suomi, tasa-arvon mallimaa...
Vierailija kirjoitti:
Tsemppiä ja kovasti. Tiedän miltä tuntuu. Itse olen ollut hoitovapaalla vähän vastaavassa tilanteessa. Firmassa yt:t jossa kaikille (noin 20 henkilöä) äitiyslomalla ja hoitovapaalla oleville tarjottiin "ota rahat ja lähde" pakettia. Annettiin ymmärtää että irtisanominen tulee palattaessa, jos ei pakettia hyväksy. Itsellänikin oli paikka, johon firman sisältä oli palkattu sijainen eli työsuhteeni olisi jotkut juuri samanlaisena, koska olin ainoa, joka teki ko. työtä firmassa. HR johtaja oli noin 50 vuotias nainen, joka oli tuonut selväksi kantansa äitiyslomien ja hoitovapaisiin, sanoi mm. minulle palattuani hoitovapaalla että pääkonttorissa (Jenkeissä) kyllä,ihmetellään näitä Suomen äitiyslomia ja hoitovapaita, että noin vain voi tulla takaisin. Sanomattakin siis selvää kenen päästä tuli tämä idea, että maksetaan äitiyslomalaiset ulos. No, tarjosivat sentään rahaa. Otin rahat ja lähdin, en edes halunnut mennä sinne takaisin. Olisin voinut varmasti mennä takaisin ja riitauttaa jutun, niin selvä asia oli. Yksi henkilö yrityksessä teki/tekee ko. työtä, toimenkuva ja kohta organisaatiossa ihan sama. Mutta millaista olisi ollut työskennellä siellä sen jälkeen "voittajana". Ehkä päätöstä helpotti myös se, että tämän HR rouvan ansiosta firman HR politiikka oli järkyttävää ja Jenkeistä tuli sellaista käskytystä, että,itse ei tarvinnut miettiä yhtään mitään, firman henki oli karmea. Nykyisin työskentelen ko. Firman kanssa yhteistyössä, ja sama meininki siellä.
Kyllä tulikin kovin iholle tämä tapaus 9 vuoden jälkeen. Silloin se oli tosi kova pala firman hengestä huolimatta. Koin silloin todella suurta epäonnistumista ja pettymys oli valtava. Jälkeenpäin olen ajatellut, että olipa hyvä, että näin kävi, koska olen kokenut sen jälkeen valtavasti ja oppinut monia asioita sekä työelämästä että itsestäni. En varmasti olisi uskaltanut lähteä hyvästä ( palkalla ja eduilla mitattuna siis) itse.
Tsemppiä ja voimia. Usko, että parempaa on tulossa. Ja mieti, haluaisitko todella olla tuollaisessa yrityksessä töissä?
Minä olin kai todella naivi, kun luotin siihen, että yleensä äitiyslomalta pääsee takaisin. Jos ei samaan tehtävään, niin johonkin tehtävään. Äitiysloman aikana sitten valkeni, kuinka yleistä töihin paluun haasteet ovat. Yleensä se tosin koskee tehtävien muuttumista. Harvalla firmalla on pokkaa pistää ulos heti äitiysloman jälkeen.
Näin jälkikäteen muistelen, että ilmoitus äitiyslomalle jäämisestäni otettiin vastaan todella järkyttyneenä. Esimieheni nosti tämän "kovan yllätyksen" esille useammassakin yhteydessä, jopa läksiäispuheessani. On tietysti todellinen yllätys, jos neljääkymppiä lähestyvä yhden lapsen äiti hankkii lapsen. Tai ehkä kuvittelivat, että juna jo läksi kohdallani, koska lapsilla on niin pitkä ikäero. Ja olihan se sijaisen saaminen aikamoinen homma. Hakijaporukasta oli vaikeaa löytää päteviä edes haastatteluun. Sitä esimies harmitteli. Ja kun löytyi sopiva, tosin juniorimpi, niin tämä lähti itse 1,5 kk päästä. Toinen saatiin, mutta ehkä hänen kanssaan tehtiin sitten jo siinä vaiheessa pidempi sopimus, sillä hänen sopimuksensa jatkuu vielä vuoden. Ja määräaikainenhan on suojassa YT-irtisanomisista.
PAITSI tilanteessa, jossa se, jonka sijainen hän on ollut irtisanotaan. Siksi oli tärkeää todistaa, ettei hän enää ollutkaan sijaiseni - vaikka vielä minun irtisanomiseni aikaan työskenteli yksikössäni.
En halua hankaluuksia sijaiselle, vaan haluan, että firma maksaa laittomasta irtisanomisesta.
Jos haluaisin sijaiselle hankaluuksia, olisin jo voinut niitä järjestää. Sijainen kun teki työssään lainvastaisen teon, josta hän minullekin avautui. Ja hänen tehtävässään luotettavuus on kaiken lähtökohta. Mutta vasikoimaan en alennu. Eikä se minun tilannettani helpottaisi, pilaisi vaan tuon toisen henkilön "uran" tässä firmassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tsemppiä ja kovasti. Tiedän miltä tuntuu. Itse olen ollut hoitovapaalla vähän vastaavassa tilanteessa. Firmassa yt:t jossa kaikille (noin 20 henkilöä) äitiyslomalla ja hoitovapaalla oleville tarjottiin "ota rahat ja lähde" pakettia. Annettiin ymmärtää että irtisanominen tulee palattaessa, jos ei pakettia hyväksy. Itsellänikin oli paikka, johon firman sisältä oli palkattu sijainen eli työsuhteeni olisi jotkut juuri samanlaisena, koska olin ainoa, joka teki ko. työtä firmassa. HR johtaja oli noin 50 vuotias nainen, joka oli tuonut selväksi kantansa äitiyslomien ja hoitovapaisiin, sanoi mm. minulle palattuani hoitovapaalla että pääkonttorissa (Jenkeissä) kyllä,ihmetellään näitä Suomen äitiyslomia ja hoitovapaita, että noin vain voi tulla takaisin. Sanomattakin siis selvää kenen päästä tuli tämä idea, että maksetaan äitiyslomalaiset ulos. No, tarjosivat sentään rahaa. Otin rahat ja lähdin, en edes halunnut mennä sinne takaisin. Olisin voinut varmasti mennä takaisin ja riitauttaa jutun, niin selvä asia oli. Yksi henkilö yrityksessä teki/tekee ko. työtä, toimenkuva ja kohta organisaatiossa ihan sama. Mutta millaista olisi ollut työskennellä siellä sen jälkeen "voittajana". Ehkä päätöstä helpotti myös se, että tämän HR rouvan ansiosta firman HR politiikka oli järkyttävää ja Jenkeistä tuli sellaista käskytystä, että,itse ei tarvinnut miettiä yhtään mitään, firman henki oli karmea. Nykyisin työskentelen ko. Firman kanssa yhteistyössä, ja sama meininki siellä.
Kyllä tulikin kovin iholle tämä tapaus 9 vuoden jälkeen. Silloin se oli tosi kova pala firman hengestä huolimatta. Koin silloin todella suurta epäonnistumista ja pettymys oli valtava. Jälkeenpäin olen ajatellut, että olipa hyvä, että näin kävi, koska olen kokenut sen jälkeen valtavasti ja oppinut monia asioita sekä työelämästä että itsestäni. En varmasti olisi uskaltanut lähteä hyvästä ( palkalla ja eduilla mitattuna siis) itse.
Tsemppiä ja voimia. Usko, että parempaa on tulossa. Ja mieti, haluaisitko todella olla tuollaisessa yrityksessä töissä?
Minä olin kai todella naivi, kun luotin siihen, että yleensä äitiyslomalta pääsee takaisin. Jos ei samaan tehtävään, niin johonkin tehtävään. Äitiysloman aikana sitten valkeni, kuinka yleistä töihin paluun haasteet ovat. Yleensä se tosin koskee tehtävien muuttumista. Harvalla firmalla on pokkaa pistää ulos heti äitiysloman jälkeen.
Näin jälkikäteen muistelen, että ilmoitus äitiyslomalle jäämisestäni otettiin vastaan todella järkyttyneenä. Esimieheni nosti tämän "kovan yllätyksen" esille useammassakin yhteydessä, jopa läksiäispuheessani. On tietysti todellinen yllätys, jos neljääkymppiä lähestyvä yhden lapsen äiti hankkii lapsen. Tai ehkä kuvittelivat, että juna jo läksi kohdallani, koska lapsilla on niin pitkä ikäero. Ja olihan se sijaisen saaminen aikamoinen homma. Hakijaporukasta oli vaikeaa löytää päteviä edes haastatteluun. Sitä esimies harmitteli. Ja kun löytyi sopiva, tosin juniorimpi, niin tämä lähti itse 1,5 kk päästä. Toinen saatiin, mutta ehkä hänen kanssaan tehtiin sitten jo siinä vaiheessa pidempi sopimus, sillä hänen sopimuksensa jatkuu vielä vuoden. Ja määräaikainenhan on suojassa YT-irtisanomisista.
PAITSI tilanteessa, jossa se, jonka sijainen hän on ollut irtisanotaan. Siksi oli tärkeää todistaa, ettei hän enää ollutkaan sijaiseni - vaikka vielä minun irtisanomiseni aikaan työskenteli yksikössäni.En halua hankaluuksia sijaiselle, vaan haluan, että firma maksaa laittomasta irtisanomisesta.
Jos haluaisin sijaiselle hankaluuksia, olisin jo voinut niitä järjestää. Sijainen kun teki työssään lainvastaisen teon, josta hän minullekin avautui. Ja hänen tehtävässään luotettavuus on kaiken lähtökohta. Mutta vasikoimaan en alennu. Eikä se minun tilannettani helpottaisi, pilaisi vaan tuon toisen henkilön "uran" tässä firmassa.
Vaikka ehkä pitäisi käyttää kyynärpäitä, kuten muut? Olen ehkä ollut liian kiltti ja tullut turhaan pompoteltavaksi.
Ekan lapsen jälkeen esimies vaihtui, ja tämä silloinen rautarouva päätti, että osittainen hoitovapaani joutaa pois. Sanoi selvästi, että joko teen 100 % työaikaa tai mietin sopiiko firma pienen lapsen äidille. Palasin täysaikaiseksi, mutta päälle tuli ylitöitä niin paljon, että tunnit menivät lainvastaiseksi. Jatkuviin ylitöihini ei puututtu, vaikka pyysin asian ratkaisemista. Olin kuulemma hankala alainen, joten kollegani ilman esimieskokemusta nostettiin esimiehekseni. Jälkikäteen olen kuullut, että vain harvan kanssa tämä täti tulee toimeen. Ongelma noteerattiin firman johtoryhmää myöten. Äksyily oli ihan päivittäistä, ja siihen syyksi ja anteeksipyynnöksi saattoi riittää esimerkiksi esimiehen oman lapsen epäonnistunut inssiajo.
Äitiyslomalta palattuani sijainen istui edelleen paikallani, vaikka virallisesti hänen paikkansa oli paluuni jälkeen toisessa huoneessa, ahtaammissa tiloissa. Osasin arvella, että meistä lähtee minä, sillä sijainen oli äärettömän ylimielinen minua kohtaan. Ilmoitti, että katselee vähän missä istuskelee. Jätti henkilökohtaiset tavaransa ja lastensa kuvat pöydälleen ennen lomalle lähtöään, joten varmasti hänelle oli jo ennen YT:n loppumista kerrottu, että minä tulen lähtemään pois.
Samaan aikaan en saanut hoitaa edes rutiininomaisia tehtäviäni. Kun kysyin miksen, entinen esimieheni, siis se, joka oli kiristänyt ylitöillä ja hoitovapaalla aiemmin, naurahti räkäisesti. Se viikko, jonka ehdin olla töissä oli todella uuvuttava. Pelkäsin potkuja ja samaan aikaan pelkäsin sitä, että joudun jäämään tuohon kyynpesään, jossa kaikenlainen ammatillinen kehitys oli kiellettyä. Eli irtisanomisen olisin vielä niellyt, jos joku olisi tunnustanut sen olevan laitonta ja tarjonnut korvauksia.
Eikö kaiken tuon jälkeen ole parempikin, ettei tuohon paikkaan tarvitse enää mennä? Keskityt nyt uuden työn hakemiseen ja katsot, että saat sinulle kuuluvat korvaukset.
Toinen juttu on se, että muista kaiken keskellä nauttia perheestäsi. Töissä kukaan ei ole korvaamaton ja vaikka kuvittelee, että töissä arvostetaan ja on kavereitakin, todellisuudessa jokainen ajattelee vain omaa napaa.
Lapsesi on pieni, ota ilo irti jokaisesta yhteisestä hetkestä. Töitä tulee ja menee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
YT:ssä laitetaan pihalle huonoin, hankalin tai kallein työntekijä, ei siinä mitään ihmeellistä ole. AP ei ilmeisesti ollut tarpeeksi hyvä tai sitten palkka oli liian kova. Ilmeisesti hän ei ollut ainakaan omien kuvitelmiensa mukaan hankala, jos kerran jousti kuitenkin työn mukaan.
Monelle teistä tekisi oikein hyvää olla joskus työnantajan roolissa kuuntelemassa sitä jatkuvaa valitusta, katselemassa jatkuvia poissaoloja "kun vähän taas on liian vaikeaa" tai laskemassa tilin euroja ja pohtimassa millä ensi kuun palkat maksetaan.
Ihan oikeasti, työttömistä noin 70 % nyt kerta kaikkiaan on sen verran huonoja työntekijöitä, ettei heidän työpanos tuota tarpeeksi, jotta heidät kannattaisi palkata. Suomalainen pääsilitysperuskoulu ja lapsimyönteinen kasvatus on tehnyt nuoremmasta sukupolvesta aikamoisia vellihousuja. Valitettavasti esim. aasialaiset kulttuurit ajavat meistä ohi kiihtyvällä nopeudella ja syöksykierre vain jatkuu, jos siihen ei oikeasti puututa.
Vierailija kirjoitti:
YT:ssä laitetaan pihalle huonoin, hankalin tai kallein työntekijä, ei siinä mitään ihmeellistä ole. AP ei ilmeisesti ollut tarpeeksi hyvä tai sitten palkka oli liian kova. Ilmeisesti hän ei ollut ainakaan omien kuvitelmiensa mukaan hankala, jos kerran jousti kuitenkin työn mukaan.
Monelle teistä tekisi oikein hyvää olla joskus työnantajan roolissa kuuntelemassa sitä jatkuvaa valitusta, katselemassa jatkuvia poissaoloja "kun vähän taas on liian vaikeaa" tai laskemassa tilin euroja ja pohtimassa millä ensi kuun palkat maksetaan.
Ihan oikeasti, työttömistä noin 70 % nyt kerta kaikkiaan on sen verran huonoja työntekijöitä, ettei heidän työpanos tuota tarpeeksi, jotta heidät kannattaisi palkata. Suomalainen pääsilitysperuskoulu ja lapsimyönteinen kasvatus on tehnyt nuoremmasta sukupolvesta aikamoisia vellihousuja. Valitettavasti esim. aasialaiset kulttuurit ajavat meistä ohi kiihtyvällä nopeudella ja syöksykierre vain jatkuu, jos siihen ei oikeasti puututa.
Ilmeisesti esimieskokemuksesi on lähinnä jostain yhden naisen lippakioskista. Ja joku syyhän sinun esimiestaidoissasi on, jos alaisesi jatkuvasti valittavat. Mutta selvä. Olin huono työntekijä siis. Mutta irtisanomiseni oli silti laiton. Ja silloin työnantaja maksaa vaikka niistä viimeisistä nallekarkkirahoistaan. Piste.
Onko uusia käänteitä? Veikö liitto asian eteenpäin?
Tsemppiä ap! Ymmärrän täysin tunteesi. Älä silti alistu vaan katso, että saat oikeutta jos on laiton irtisanominen.
Täällä muuten kohtalotoveri mutta mut irtisanottiin opintovapaan jälkeen. Ei olisi tuntunut pahalta, mutta kun tässä on mennyt 6kk sisään koti, avioliitto ja pari muuta asiaa niin tuntuu että tämä oli viimeinen niitti, eikä ole enää edes sitä työtä mihin kiinnittää tarmonsa.
Tän aloituksen innoittamana liityin äsken liittoon. Oon sitä miettiny pitkään, mutta en vaan oo saanu päätettyä. En oo jotenki osannu ees pelätä mitään laittomia irtisanomisia, oon aatellu että pahin mitä voi olla, on että palkka on liian pieni (ja onkin) että ei se liitto nyt siinä paljoo pelasta.
Kiitos tästä, lompakko keveni, mutta ehkä voin olla kohtalaisen levollisin mielin.
Joo ois kiva kuulla miten tässä jutussa kävi :)
Surullista, että ajattelet noin. Ei pitäisi olla vuonna 2016 mahdotonta, että nainen, joka on äiti on myös työelämässä. Ja jos näin on, niin tuodaan toki Suomeen Saksan (jo ilmeisesti nyt vanha?) malli, jossa naiset ovat pääosin kotiäitejä. Verohelpotuksia perheellisille miehille, jotka kustannetaan vanhapiikaverolla sinkkunaisten piikkiin?
Onneksi sentään joskus lukee kannustavia esimerkkejä naisjohtajista, joilla aika säännön mukaan on isokin perhe. 3-4 lastakaan ei ole estänyt heidän urakehitystään.