Lue keskustelun säännöt.
Irtisanottu heti äitiysloman jälkeen - vertaistukea?
04.09.2016 |
Kävi niin, että palasin äitiyslomalta, ja vain viikon päästä siitä sain lähteä YT-neuvotteluissa.
Olen vieläkin, lähes kuukausi potkuista, täysin shokissa. Työ on aina ollut tärkeää minulle. Aina hoitanut työni moitteetta ja saavuttanut minulle asetetut tavoitteet selkeästi. Lisäksi olen aina panostanut työhöni - valitettavasti jopa lasten kustannuksella. En omasta halustani, vaan siksi, että työnantaja minua siihen painosti.
Eniten satuttaa todella tökerösti hoidettu irtisanominen, joka on ilmeisesti osittain laitonkin (sijaiseni sai jatkaa, vaikka olin häntä pätevämpi). Esimies, lähin työkaverini, jonka kanssa on myös lounaalla vaihdettu kokemuksia mm. äitiydestä, toimi täysin epäinhimillisesti. Ilmekään ei värähtänyt kun hän luki irtisanomisilmoituksen suoraan paperista, katsomatta minuun. Hän ei pahoitellut, ei vakuutellut osaamistani, ei tarjoutunut suosittelemaan tai muutenkaan kysynyt, miten pärjään.
Kaipaisinkin sitä, että edes joku töistä olisi pahoitellut tilannetta. Sanonut, ettei vika ole minussa. Minut oli helppo irtisanoa suoraan äitiyslomalta. Olin vuoden poissa, joten töitä ei jäänyt kesken eikä kukaan jäänyt kaipailemaan. Suljin työpaikan oven ja elämäni muuttui lopullisesti. Töissä elämä jatkui kuin mitään ei olisi tapahtunut. Työkaveritkaan eivät ole ottaneet yhteyttä. Vaikka äitiysloman aikana tapasimme useamman kerran vapaa-ajalla. Minä vain hävisin. Ja kaikki se, mitä olen tehnyt töissä tehtiin tyhjäksi.
Oman elämäni ohella meni uusiksi myös perheen elämä. Mies oli onneksi pari viikkoa isyyslomalla, ja hoiti lapset kun minä joko paniikinomaisesti hain töitä tai makasin sängyssä itkemässä. Juoksin haastatteluissa sydän repaleisena ja itsetunto murskana myymässä osaamistani tai kulutin kaiket päivät hakemuksiin ja ennakotehtävien tekemiseen. Hakijoita kun vaan oli jokaiseen paikkaan lähemmäs 150, ja jos haastatteluun pääsinkin, niin aina joku niistä neljästä muusta tarkoin seulotusta oli sopivampi paikkaan. Lähes kuukauden olen hakenut töitä täyspäiväisesti, ja turhaksi osoittautui tämä panostaminen. Nyt olen täysin burn out. Myöskin siitä, että jouduin samaan aikaan tappelemaan irtisanomiskorvauksista. Niitä sentään on ilmeisesti tulossa, mutta en jaksa tapella summista. Pääasia, että myöntävät toimineensa väärin.
Ulkona liikkuminen hävettää, ja pelkään törmääväni ihmisiin, jotka tiesivät minun palanneen töihin. "Miltäs se työelämä nyt maistuu äitiysloman jälkeen?" Hävettää kertoa heille, että olenkin työtön. Sillä asioista tietämätön helposti leimaa potkut joko omaksi syykseni tai vaihtoehtoisesti vähättelee sanomalla, että työttömiä tässä maassa on paljon, ja potkut eivät olleet henkilökohtaista. Vaan kun oli. Sehän tässä itsetuntoni onkin murskannut.
Lastenkin elämään irtisanominen vaikutti. Pienemmän piti aloittaa perhepäivähoidossa, paikassa, johon haimme pitkään, ja jonka menetämme, jos päivähoidon laitamme tauolle. Olisi kova tarve selitellä, että en ole tässä omasta halustani. Ja että mieluusti hoitaisin lapset kotona. Se vaan ei ole mahdollista, jos haluan välttää pitkäaikaistyöttömyyden.
Mistä te muut olette saaneet vertaistukea? Tai voimaa toipua potkuista, jotka koette epäoikeudenmukaisiksi ja henkilökohtaisiksi? Te, joilla on jo tarvittava koulutus ja kokemus, mutta jotka jostain syystä viskattiin pois tarpeettomana?
Jollekin potkut ovat samalla onnenkantamoinen. Saa mahdollisuuden viettää perheen kanssa aikaa tai miettiä esimerkiksi uutta koulutusta tai uraa. Mutta minä en näe tässä mitään positiivista. Olin unelmatyössäni ja siihen täysin pätevä. Lisäksi olen juuri viettänyt yli vuoden äitiysvapaan ja saanut viettää perheen kanssa ihan riittävästi aikaa.
Kommentit (62)
He eivät voi määrätä sinua pitämään lomia pois irtisanomisaikana. Sinulle kuuluu lomakorvaus pitämättömistä lomista ja sen lisäksi irtisanomisajan palkka.
Luota liittoosi. Kerro heille kaikista epäkohdista.
Kohta nautit kunnon korvauksista.
Itselle tuli mieleen, että työ näyttelee liian suurta roolia elämässäsi. Työ voi olla tärkeä, mutta perhe ja muu elämä on tärkeämpää. Elanto toki pitää olla, mutta minusta tuntuu, että sinun huolesi ei juuri nyt ole se. Sinä olet määritellyt itsesi työn kautta ja sen menetys järkyttää "vääristä" syistä. Tunnistatko itsesi tästä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lopulta kaikkein vaikeinto oli käsitellä omaa katkeruutta. Entiset työkaverit ei pitäneet yhteyttä ja muutenkin kohtelu oli uskomatonta. Siitä pääsee yli, kun katsoo eteenpäin eikä taakse.
Juuri tämä. Minunkin työkaverini pitivät yhteyttä vielä äitiyslomalla. Parannettiin maailmaa lasillisilla ja illallisilla. Mukana oli aina pari ennen äitiyslomaani pois potkittua (heille tosin maksettiin kunnon korvaukset ilman tappelua).
Nyt kun sitten lähdin, niin työkaverit tietysti huokaisivat helpotuksesta, että lähtijä oli minä, eivät he.
Moni on varmaan uuvuksissa kuuden viikon jännittämisen jälkeen. Silti minun tilanteeni on paljon kurjempi: jännitin YT:tä 6 viikkoa viimeisinä äitiysloman viikkoina. Töihin palaaminen jännittää varmaan kaikkia, mutta entäpä, jos pelkäät samaan aikaan potkuja. Ja se viikko töissä YT:n jälkeen ennen potkuja. Istua siellä ilman tehtäviä kun sijaisesi hoitaa hommiasi. Kuulostella jokaista askelta ja keskustelua, pelätä jokaista meiliä. Työpisteenikin oli erillään muista vanhoista työkavereista. Istuin siis yksin tyhjässä toimistossa viikon. Sitten esimies palaa töihin. Pari päivää vaihdetaan iloisesti kuulumisia. En uskalla ottaa esille sitä, että en saa hoitaa tehtäviäni. Ajattelen, että odotellaan YT:n tulokset. Sitten sermin takaa kilahtaa meiliin kalenterikutsu, jonka otsikko on "Työsuhde". Palaveriin lähdetään rinnakkain samasta huoneesta hiljaisuuden saattelemana. Neukkarissa sitten käydään läpi kalvosulkeiset. Ja se siinä. Mitään en suostunut allekirjoittamaan.
Puhelin ja läppäri otettiin pois jo neukkarissa. Alle minuutissa sain haettua käsilaukkuni. Mitään tavaroita en ollut töihin uskaltanut tuoda nopean lähdön pelossa. Ja sijaisenihan oli jo pöytäni valloittanut. Istuin viikon hänen tavaroidensa keskellä hänen lomaillessa ikävien irtisanomisten yli.
Vaikka jonain hetkenä on jopa sisuuntunut olo, ja päätän, että tästä lähdetään voittajana paremman työpaikan kera, niin mielikuva irtisanomistilanteesta kummittelee mielessäni varmaan ikuisesti.
Ajattelen, että jos joskus olen esimiesasemassa ja joudun irtisanomaan, niin teen sen inhimillisesti.
En lähde puolustamaan itseäni tilanteessa kertomalla, että en ikinä edes halunnut esimieheksi (näin siis esimieheni toimi) vaan kerron, että irtisanominen ei johdu alaisesta. Kiitän yhteistyöstä (minulla yli 6 vuotta takana talossa) ja sanon, että varmasti tuolla osaamisellasi löydät uuden työn. Nämä kaikki jäivät minulta kuulematta. Ja vaikka järjellä ajateltuna tiedän tämän johtuneen esimiestaitojen puutteesta, jonain synkkinä hetkinä mietin, että sain lähteä, koska minussa oli vikaa. Ja se ajatus on ehkä pahin YT:stä niskoille tuleva asia.
Ap, tämä tapa tuli jo Nokialla 2000-luvun alulla, kun iso ja kaikkivoipa firma alkoi testata rajojaan. Jäin äitiyslomalle kuuden vuoden työn jälkeen ja äitiysloman piti päättyä lokakuussa. Vahvistin heinäkuun lopussa pomolle, että palailen sitten äitiysloman ja vuosiloman jälkeen lokakuussa. Pomo sanoi suoraan, että tässä on nyt tullut tosi vaikeaa, kun meitä oli äitiyslomalla samaan aikaan kolme samasta yksiköstä ja nyt yllättäin ylempää on tullut vaade, että meidän takaisinotto vaatii ulkoista rekrytointipäätöstä eli pitää olla sama tarve ja perusteet kuin uuden palkkaamiselle. Menin aivan lukkoon. Pomo sanoi, että tää on ihan laitonta ja järjetöntä ja yrittää hoitaa asiaa oman esimiehensä kanssa. Lopulta syyskuussa soitti, että onnistui etsimään mulle firman sisältä työn ja siihen on täyttölupa. Kiitos ihanalle esimiehelle, jolta riitti taistelutahtoa ja empatiaa.... Kiittänyt en sen sijaan isoja pomoja siellä jossain pilvissä.
Myöhemmin olen kuullut, että samaa on alettu tehdä myös muissa firmoissa. Ja miten pieni ihminen, uransa alussa, aloittaa taistelun isoa pörssiyhtiötä vastaan?
Sen verran ap:n kirjoitus kolautti näin 13 vuotta myöhemmin, että palasi nuo ajat mieleen. Vaikka työt jatkui, niin siitä asti koin mukavan työpaikan pettäneen minut ja vain ainoastaan oma esimieheni ja hänen esimiehensä ansaitsevat kiitoksen siitä, miten he hoitivat asian.
Vierailija kirjoitti:
Irtisanomistilanteet lähes aina hoidetaan tökerösti kyllä. Varmaan nuo tilanteet on usein aika hankalia myös niille, jotka irtisanomisen ilmoittavat. Ja irtisanotuksi voi kyllä joutua nyky-Suomessa vaikka olisi aina hoitanut työnsä todella hyvin. Itsellä on kokemus siitä, että ilmoitettiin, ettei määräaikaista sopimusta jatketa eli ei ollut varsinainen irtisanominen, mutta tuossakin tapauksessa esimies delegoi tuon asian ilmoittamisen ihan tavalliselle työntekijälle, joka ilmoitti asian minulle ja tämä kollega oli erittäin kiusaantunut tilanteesta. Aika uskomatonta, ettei esimies itse voinut ilmoittaa asiaa, en voinut ymmärtää tätä seikkaa asiassa. Sinänsä ei tullut tuo ilmoitus yllätyksenä kun firman tilauskanta oli niin alhaalla.
Mulle kävi samalla lailla. Esimies ei itse kehdannut irtisanoa, vaan pisti toisen asialle. Mahtaako olla edes laillista, kun nimenoman työnantaja ilmoitti että nämä yt-keskustelut käydään suoraan vain ja ainoastaan oman esimiehen kanssa? Jos ei kykene yt:stä neuvottelemaan alaistensa kanssa, olisi suoraselkäisempää erota itse ajoissa. Tällaisenkin tapauksen tiedän, ja kunnioitan henkilön päätöstä. Tällaista pakoilevaa esimiestä en kunnioita yhtään.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos, tukenne tuntuu todella lohdulliselta! Liittoon olen ollut jo yhteyksissä, he neuvottelevat korvauksista juuri. Kovaa vääntöä saa olla, sillä irtisanomiseni kanssa on hieman kikkailtu: äitiysloman aikana tehty näennäinen organisaatiomuutos, joka koskenut vain minua. Minut siis siirrettiin kahden hengen yksikköön, jossa sijaiseni oli tulooni saakka. Sijaiselle tehtiin jatkosopimus vanhaan yksikkööni, jossa hän tulee hoitamaan samoja hommia kuin minä ennen kuin minut teknisesti äitiysloman ajaksi siirrettiin tekaistuun yksikköön. Itse asiassa todella nerokas suunnitelma, siitä hatunnosto HR:lle, joka ilmeisesti käytti aikansa tämän suunnitteluun ja siksi esimerkiksi esimiesten ohjeistaminen alaisen inhimillisestä kohtaamisesta irtisanomisessa unohtui. Arvata saattaa, että jättimäiseksi resurssoitu HR-osasto oli YT:n ulkopuoella. Irtisanominen kohdistui niin pieneen porukkaan, että kun siitä karsittiin HR, luottamusmiehet, äitiyslomalla jatkavat ja sinne pian jäävät sekä määräaikaiset pois, niin potkut sai muutama viisikymppinen ja minä.
Osasin kyllä pelätä, mitä tuleman pitää lomani jälkeen. Mutta oletin, että koska laillisesti perusteita irtisanomiselle ei ole, että olisivat edes maksaneet minut ulos tai irtisanoneet vasta muutama kuukausi paluuni jälkeen. Ja naivisti ajattelin, ettei irtisanomiseni kannata. Sillä ekan lapsen jälkeen osoitin, että pystyn hoitamaan työni ihan samaan tapaan kuin ennenkin. Olin töissä enemmän kuin moni muu, mieheni oli se, joka hoiti sairaan lapsen ja hoitopaikan lomapäivät. Hommiani olen tehnyt jo pian 10 v, joten ne sujuvat vuoden breikistä huolimatta aika lailla unissakin. Että lähinnä olisi ollut aikani itse miettiä, vaihdanko paikkaa. Meillä kun ei tehtävissä kehitytä talon sisällä. En tiedä yksiköstämme yhtään tehtävissä edennyttä. Uusiin, vaativampiin hommiin palkataan aina ulkopuolelta.
Työterveyspsykologilla käyn. Mutta en tiedä masennunko siitä vain lisää. Psykologi kun kauhistelee joka kerta sitä, miten väärin minua on kohdeltu ja toistelee, että aloitin työnhaun liian aikaisin. Minun pitäisi kuulemma voida vaan levätä nyt. No, se olisi tarpeen, mutta koska 1,5 kk palkalla (2 kk irtisanomisaika, josta kätevästi määrätty pitämään vanhat lomat pois irtisanomisaikana) ei pitkälle pötkitä. Että pakko vaan painaa niin kauan kuin tämä masiina pyörii.
Voisitko sanoa psykologille ettei hänen päivittelynsä auta nyt yhtään? Tai lopettaisit käymisen tai vaihtaisit henkilöä?
Kuulut varmaan työttömyyskassaan? Se raha on noin 70-75% nykypalkastasi jos työssäoloehdot täyttyvät, sillä elänee ihan hyvin ansiopäivärahana, joten et jää ihan tyhjän päälle. Älä tuloista stressaa ja sillä kustannuksella aja itseäsi loppuun. Suojele itseäsi äläkä anna työnantajan voittaa siinä että ensin potkivat sinut ulos ja sen lisäksi tekevät työkyvyttömän burnoutilla!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän useamman uuden esimiehen, jotka on pistetty ensi töikseen irtisanomaan ihmisiä. Voin kertoa, että se on ollut heidän työuransa kamalin paikka. Siihen ei ole saanut yhtään valmennusta. Moni on joutunut itse sairaslomalle tai lääkitykselle. Yritä ajatella, että esimiehesi laitettiin viestinviejäksi eli tekemään se paskaduuni, johon ylemmällä johdolla ei ollut munaa.
Yritys, joka irtisanoo päteviä ihmisiä, ansaitsee alamäkensä. Näistä pitää puhua ääneen, että kuluttajat tietävät kannattavansa hyviä firmoja. Aika monella on tänä päivänä tekemällä tehty vastuullisuus-julkisivu, ja todellisuus on ihan muuta kulissien takana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tiedän useamman uuden esimiehen, jotka on pistetty ensi töikseen irtisanomaan ihmisiä. Voin kertoa, että se on ollut heidän työuransa kamalin paikka. Siihen ei ole saanut yhtään valmennusta. Moni on joutunut itse sairaslomalle tai lääkitykselle. Yritä ajatella, että esimiehesi laitettiin viestinviejäksi eli tekemään se paskaduuni, johon ylemmällä johdolla ei ollut munaa.
Itsepähän ovat itsensä punkeneet siihen paskaduuniin. En sääli!
Normaali ihminen ei edes halua esimieheksi tällaisinä aikoina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa kurjalta, mutta parin vuoden päästä ajattelet että hyvä näin. Minut työsuhde purettiin koeajan viimeisenä päivänä ja muistan vieläkin sen tyrmistyksen. Mutta nyt olen menestyvä yrittäjä ja ei paremmin voisi mennä 😊
Minkätyylistä töitä teit?
Ajattelivat varmaan et kohta teet sisaruksenkin ni sitten oisitko taas äitiyslomalla eikä sustainer olis hyötyä. Jotkut Ihmiset laskelmoi niin Et heti kun vakipaikka töistä niin lapsia monta putkeen. Ei kovin kannattavaa työnantajan näkökulmasta. Harmi tietysti jos osaamisesi menee nyt hukkaan mut sillei voi käydä jos tekee lapsia. Nauti nyt niistä lapsista ja koita jotenkin tulla toimeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, mielestäni sinulla on asiat hyvin vaikka siltä ei nyt sinusta tunnu. Olet noin nopeasti päässyt haastatteluihin, mikä kertoo että sinun tuskin tarvitsee olla pitkään vailla töitä.
Itselläni erinäisten tapahtumien jälkeen katosi työpaikka jo ennen äitiyslomaa. Sain toki siitä korvauksia lakimiehen ja liiton avulla mutta olin koko äitiysloman paniikissa siitä, työllistynkö ikinä. Alani on myös huonosti työllistävä.
Jälkeenpäin ajateltuna stressiin ihan liikaa. Sain lapsen ollessa vähän alle 2-vuotias paljon paremman työn kuin entinen. Lapsi ehti olla pari kuukautta osa-aikaisessa hoidossa ennen työllistymistä, joten päivähoitoon oli mukavan pehmeä lasku.
Lopulta kaikkein vaikeinto oli käsitellä omaa katkeruutta. Entiset työkaverit ei pitäneet yhteyttä ja muutenkin kohtelu oli uskomatonta. Siitä pääsee yli, kun katsoo eteenpäin eikä taakse.
Ehkä ne entiset työkaverisi ei enää ehtineet pitää sinuun yhteyttä, kun heille kaadettiin irtisanottujenkin duunit niskaan omien töiden päälle? Mulle kävi näin.
Mene vaikka lähimpään kirjastoon jo aamulla heti, kun se avautuu. Ota läppärisi mukaan tai lainaa kirjaston kone. Vaihtoehtoisesti voit "työskennellä" kotonakin, mutta kirjastomaisissa tiloissa on muitakian työn touhussa ja siellä tarttuu helpommin tekemisen meininki.
Kirjoita toimintasuunnitelma. 10 tai 20 kohtaan. Mitä, milloin, miten ja miksi aito edetä asioissasi. Ota tarvittaessa yhteyttä liittoosi esim. palkkausta koskevissa asioissa. Kirjaa myös mitkä ovat vahvuutesi ja vahvistamista ja kehittämistä vaativat asiat ja tee niillekin toimintasuunnitelma. Sitten käyt kaikilla yritteliäisyyttä, piilotyöpaikkojen löytämistä yms. kursseilla ja luennoilla. Kirjastoissakin saattaa olla lyhyitä kursseja tai luentoja. Työskentele viikon ajan muutama tunti päivässä uudessa "toimistossasi", pidä kahvitaukoja ja jatka hommia.
Soitot voit soittaa vaikka aulasta tai ulkona.
Älä jää pyörimään kotiisi tai itsesääliin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta on melkein kunnia olla työtön tällaisenä aikana, koska kaikki tietää, millaiset ihmiset saavat jäädä yt-firmaan, jolla menee oikeasti huonosti. Ne on niitä kyynärpäitään käyttäviä härskejä narsisteja. Vielä muutama vuosi sitten jäi osaajiakin, nykypäivänä harvemmiten. Tästä päästäänkin sitten itse asiaan eli miksi suomalaisilla firmoilla menee huonosti. Työpaikoilla pärjää omia etujaan hoitavat minäminä-ihmiset ja varsinaiset työt jäävät huonosti hoidetuiksi, kun työntekijät keskittyvät vaan itsensä kehumiseen ja pomojen nuolemiseen. Ei synny uutta, hyvä jos vanha saadaan jotenkuten pidettyä pystyssä, eipä usein sitäkään.
Vierailija kirjoitti:
Ap, tämä tapa tuli jo Nokialla 2000-luvun alulla, kun iso ja kaikkivoipa firma alkoi testata rajojaan. Jäin äitiyslomalle kuuden vuoden työn jälkeen ja äitiysloman piti päättyä lokakuussa. Vahvistin heinäkuun lopussa pomolle, että palailen sitten äitiysloman ja vuosiloman jälkeen lokakuussa. Pomo sanoi suoraan, että tässä on nyt tullut tosi vaikeaa, kun meitä oli äitiyslomalla samaan aikaan kolme samasta yksiköstä ja nyt yllättäin ylempää on tullut vaade, että meidän takaisinotto vaatii ulkoista rekrytointipäätöstä eli pitää olla sama tarve ja perusteet kuin uuden palkkaamiselle. Menin aivan lukkoon. Pomo sanoi, että tää on ihan laitonta ja järjetöntä ja yrittää hoitaa asiaa oman esimiehensä kanssa. Lopulta syyskuussa soitti, että onnistui etsimään mulle firman sisältä työn ja siihen on täyttölupa. Kiitos ihanalle esimiehelle, jolta riitti taistelutahtoa ja empatiaa.... Kiittänyt en sen sijaan isoja pomoja siellä jossain pilvissä.
Myöhemmin olen kuullut, että samaa on alettu tehdä myös muissa firmoissa. Ja miten pieni ihminen, uransa alussa, aloittaa taistelun isoa pörssiyhtiötä vastaan?
Sen verran ap:n kirjoitus kolautti näin 13 vuotta myöhemmin, että palasi nuo ajat mieleen. Vaikka työt jatkui, niin siitä asti koin mukavan työpaikan pettäneen minut ja vain ainoastaan oma esimieheni ja hänen esimiehensä ansaitsevat kiitoksen siitä, miten he hoitivat asian.
Tunnen "Nokia wayn" kahtakin kautta. Lähdin itse sieltä juuri ennen isoja irtisanomisia, koska määräaikaisena en nähnyt järkeväksi jäädä tappelemaan vakkareiden kanssa samoista paikoista.
Lisäksi tämän viimeisimmän firman HR:ssä on monta johtajaa rekrytoitu juuri Nokialta. Heidän mukanaan organisaatiokulttuuri siirtyi myös tähän putiikkiin. Olit onnekas, kun esimiehesi piti puoltasi. Minun esimiehenäni oli ujo lammas, joka oli ilmeisesti asemassaan siksi, ettei koskaan kyseenalaistanut tai ollut eri mieltä. Ne jotka kyseenalaistivat, edes ystävällisessä hengessä, ovat saaneet lähteä. Eräs HR-ihmisistä lähti itse, koska ei kestänyt katsella menoa, jolla porukkaa kohdeltiin. Hän yritti myös taistella, mutta hänen esimiehensä aloitti työpaikkakiusaamisen.
Eli ihan helmi tämä firma ei ollut työskennellä. Suosikeilla oli helpompaa kuin muilla, eli niillä, jotka esimies oli itse rekrytoinut oli aina tie avoinna koulutuksiin ja seminaareihin ulkomaille. Muut eivät päässeet kehittämään osaamistaan edes päiväkurssille.
Pahinta varmaan oli mielivaltainen käskyttävä johtaminen, vaikka kyse oli asiantuntijoista. Huutamista, pelkoa lähestyä esimiehiä. Esimiehiä, jotka henkilöstötutkimuksen tulokset nähtyään totesi, että jos olette minuun tyytymättömiä, niin teidän tulee keksiä keino tulla toimeen hännen kanssaan. Hän on kuulemma mikä on, ei voi muuttaa käytöstään, ja siihen on sopeuduttava. Siispä keksimme, että esimies laittaa oveensa post it -lapun, jonka väristä tulkitsemme saako häntä lähestyä. Firmaa johdettiin kuin armeijaa, eli jokaisen idean piti mennä on esimiehen läpi ennen kuin sitä saattoi esittää kenellekään. Oma esimies yleensä lyttäsi ideani tai esitteli ominaan.
Jostain syystä sinne porukka kuitenkin on jäänyt, vaikka lähes jokainen pitää menoa hirvittävänä. En tiedä ovatko hakeneet uutta työtä tuloksetta vai jäävätkö vapaaehtoisesti. Jollain puuttuu koulutus uuteen työhön, toisella on työkokemusta on vain tästä yhdestä firmasta, joku on jo viisissäkymmenissä, jolloin nykyisestä duunista kannattaa pitää kiinni kynsin hampain. Siksi ihmettelen, että sain lähteä. Minulla oli koulutus, pitkä kokemus useammasta hyvästä yhtiöstä, tein kovasti töitä, sain johdolta hyvää palautetta ja olin aina tavoitteissani. Ehkä ongelmani oli haluni kehittää asioita - tosin tein sen ihan ystävällisesti. Jos tämä jotakuta ärsytti, niin en tiedä mitä siitä ajatella.
Onko parempi tulla irtisanotuksi vai saada kolmen ihmisen työt?
Identiteetti joka rakentuu pitkälle työn varaan sortuu, kun saa kenkää (been there, done that). Ensimmäinen kerta on aina pahin, koska tippuu tyhjän päälle. Suosittelen miettimään jatkosuunnitelmaa ja etenemään sen pohjalta.
Minun jatkosuunnitelmani on: joka päivä on haettava vähintään kahteen työpaikkaan, työpaikkaa haetaan, jos edes joku määre osuu kohdalle ja tuntuu että saattaisin jotenkin selviytyä työstä, tärkeintä on löytää työpaikka, kehittää oma brändi / spiikki (jota toistetaan vähintäänkin silloin kun on se tosi musta hetki esim. olen ammattilainen ja hanskaan pelikäntän täysin)--> päivittäinen rutiini on tärkeä ja päämäärän asettaminen vieläkin tärkeämpää. Epätoivoilu on raskasta ja haastattelijat haistaa sen.
Ajattelua on myös itse käännettävä positiivseen suuntaan...oletko työtön luuseri, vai osaava ammattilainen, jolla on työllistämisprojekti kesken.
Pääasiat on selvitettävä, on vaikeaa hehkuttaa omaa hyvyttään, jos tuntee itsensä irtisanotuksi luuseriksi. Hyvä että olet siihen tarttunut, mutta älä turhaan jää vellomaan itsesäälissä, koska luultavimmin sinä et ole syyllinen mihinkään, vaan olit helpoin pois heitettävä.
Kaikkea ei voi saada. Sad, but true.
Vierailija kirjoitti:
Identiteetti joka rakentuu pitkälle työn varaan sortuu, kun saa kenkää (been there, done that). Ensimmäinen kerta on aina pahin, koska tippuu tyhjän päälle. Suosittelen miettimään jatkosuunnitelmaa ja etenemään sen pohjalta.
Minun jatkosuunnitelmani on: joka päivä on haettava vähintään kahteen työpaikkaan, työpaikkaa haetaan, jos edes joku määre osuu kohdalle ja tuntuu että saattaisin jotenkin selviytyä työstä.
Olen kanssasi muuten samoilla linjoilla, mutta tässä kohtaa eri mieltä. Summamutikassa ei kannata hakea kaikkea mahdollista, vaan niitä paikkoja, joihin on osaamista ja kiinnostusta. Muuten haet sataa paikkaa hutastulla hakemuksella, kun kannattaisi hakea kolmekymmentä paikkaa niin, että hakemus on räätälöity. Ja kymmentä tosi hyvää hakemusta tuskin jaksaa viikossa. Minä yritän nyt laittaa jäitä hattuun, sillä olen sortunut hakemaan muutamaa paikkaa, joka ei täysin kiinnosta ja johon olen ylipätevä. Niihin menee kuitenkin aikaa: Alallani on yleistä, että hakemuksen jälkeen seuraa videohaastattelu, jossa kysytään substanssistakin, mikä vaatii valmistelua. Seuraavassa vaiheessa on tehtävä vaikkapa työnäyte heidän tehtävänannollaan. Kun lopulta pääset haastatteluun, on syytä olla tietoa firmasta ja näkemystä, miten sen haasteet ratkaistaan. Eli taas on valmistauduttava. Haastattelukierroksia voi olla pari, kolme. Jos neljä hakua on kerralla päällä, voi viikossa olla neljä haastattelua, joihin valmistautua + ennakkotehtäviä tehtävänä. Silloin ei kannata minun mielestäni hukata paukkuja kuin vain paikkoihin, jotka aidosti kiinnostavat. Koska muuten et jaksa kiinnostavienkaan paikkojen haastatteluissa.
Tsemppiä sulle taisteluun, kuten moni kirjoitti, älä anna asian olla vaan ime joka sentti, sillä ajan kanssa se myös vahvistaa omatuntoasi ja itsearvostusta kun saat korvaukset jotka sinulle kuuluvat väärinkohtelusta (eli asia ei ollut syytäsi ja hoidettiin väärin).
Olen myös saanut yt:ssä kenkää ja kokenut nuo samat tunteet, tehnyt aina työni hyvin ja enemmän, joustanut työnantajan toiveesta ja ilman. Meni aikaa tunteiden ja tilanteen käsittelyyn, itseni parsimiseen. Pitäkää hoitopaikka jos suinkin mahdollista, sitä tarvitsette vielä, viimeistään joko jo 2kk , 6kk tai 10kk päästä kun aloitat työt, ja jo aiemmin kun haet töitä, käyt haastatteluissa ja teet itsestäsi taas eheän ihmisen. Sure, vihaa ja itke sen minkä tarvitset. Itse sain voimaa liikkumisesta, kävin spinningissä hikoilemaan tuskaa pois ja pilateksessa hakemassa rauhaa, hyvää oloa, armoa itselleni. Kunnon kohotessa myös mieli koheni, päätin etten enää koskaan uhraa itseäni työnantajalle, en ekstratunteina, en ekstratehtävinä sillä viivan alla ne ovat yhtä tyhjän kanssa. Tässä prosessissa opin hellittämään työstä vaikka se yhä tärkeää onkin. Ymmärtämään että elämä, onnellisuus ja vahvuus on rakennettava muusta, sillä se tulee olemaan jotain mitä jää viivan alle. Kun sain uskon itseeni ja osaamiseni takaisin nuoltuani noin 3kk haavojani ja keskittyessäni itseni eheyttämiseen (plus se vääntäminen te-toimiston ja työttömyyskassan kanssa), aloin katselemaan työpaikkoja uusin silmin ja 9kk päästä työn päättymisestä aloitin uuden työn. Itse asiassa sain tuolloin 3 paikkaan työtarjouksen, eli jouduin jopa valitsemaan.
Haluan vain sanoa, että kyllä sinä hyvällä kokemuksella ja asenteella työllistyy vielä ihan sujuvasti. Laita ensin itsesi kuntoon ja usko osaamiseesi että voit myydä sen myös työnantajalle. Rikki ollessasi et vakuuta itseäsi etkä haastattelijaa. Se vaan on niin että itsevarmuus näkyy, ja se sinun täytyy ensin taas löytää kaiken tuon kokemasi vääryyden, vähättelyn jälkeen.
Ja toinen, huomaa se onni mikä on että sinulla on lapset ja perhe. Se toivottavasti on ja pysyy, vaikka työpaikoilla vain yt:t lisääntyvät. Toivottavasti huomaat että perheen/lasten/oman jatkokouluttautumisen/opiskelun kustannuksella ei kannata joustaa kuin hyvin rajatusti jos lainkaan työelämässä. Sillä nuo asiat on jotain millä selviät seuraavissakin yt:stä jos kenkää tulee.
Valitan, oma alani on ainakin yt:t täynnä. Se ei ole henkilökohtaista tai sitten se on henkilökohtaista, jos kenkää tulee, itse ei siihen kuitenkaan voi mitenkään vaikuttaa. Ja typerintä olisi jättää esim lapsia tekemättä ettei vaan olisi vuotta pois työelämästä ja säästyisi potkuilta yt:n yhteydessä. Ok, jos näin toimisi ja välttäisi yt:t, mutta mitäpä sitten kun yt:ssä tulisikin kenkää sanotaan vaikka 49v kun nyt vaan oli nuorempia tarjolla? Mahtaisi vituttaa, ainakin itseäni, sillä ei tuolloin enää niitä lapsia tehdä.
Ja kyllä, työn ja perheen voi yhdistää.
Tulet löytämään vielä uuden työn, ja kun haet harkiten, huomaat myös että työ ja yhteisö ovat varmasti paremmat kuin aiemmassa. Jos ei, niin hae uutta.