Lue keskustelun säännöt.
Ahdistaa. Luhistun kohta vastoinkäymisten alle.
04.09.2016 |
Elämäni on pyristelyä ongelmasta ja vastoinkäymisestä toiseen. Tekisi mieli luovuttaa. Pakata kamat ja kadota johonkin. Elää ilman murheita, omaisuutta, turhia velvollisuuksia. Olen kuin hämähäkki rikkoutuvalla verkollaan ja yritän kiirehtiä korjaamaan verkon vauriot mutta en vain riitä. Elämäni lipuu jotenkin ohitseni ja mä katselen sitä jostain vastarannalta. En tunnista enää itseäni ja joka päivä menee "selviytymiseen". Ilo on poissa, huolet ja murheet näkyvät ulkoisestikin. Stressi vie hiukset ja yöunet.
Nousin aamuyöllä, koska olin jotenkin nukkunut huonosti koko yön. Vesivahinko. Olen siivonnut vahinkoa. Tässä mä nyt sitten istun ja odotan, että mies herää. En ole hennonnut häntä herättää, kun on hänen ainut päivänsä viikosta, jolloin saa nukkua pidempään. Eip tuo ongelma tuolta katoa, vaikka mies nukkuu ysiin. Ja huomenna sitten jotain muuta. Odotan jo "innolla".
Kommentit (63)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onnellisuustutkimuksissa on todettu, että onnellisuus tai toisaalta ahdistus tai stressin kokeminen ei ole niinkään kiinni elämän olosuhteista vaan henkilön omasta tavasta reagoida. Itsekin olen ollut helposti ahdistuva persoonaltani, meillä suvussa on tuo piirre. Itseään on kuitenkin voinut muokata rennompaan suuntaan. Kun alkaa huolehtia asioista voi jakaa noita murheita päässään kahteen laatikkoon: niihin, joille itse voi jotakin ja niihin joille ei voi mitään. Nuo jälkimmäiset kannattaa opetella vain ottamaan vastaan, niitä vastaan taistelu on turhaa. Kannattaa keskittyä noihin asioihin joille jotain sillä hetkellä voi. Isovanhemmat ja vanhemmat sairastuvat ja kuolevat, se on elämän laki, mutta voin vaikuttaa omaan kuntooni, omaan koulutukseeni, lasteni itsetunnon kehitykseen jne. Ja kun vielä oppii luokittelemaan ne murheet pieniin ja suuriin voi osan pikkumurheista heittää kokonaan mielestään. Jää päässä enemmän tilaa niille positiivisille asioille tällä tyylillä. Näin itse olen itseäni psyykannut ja pyrkinyt ottamaan oppia koirastani: elämä on tässä ja nyt, turha surra sitä mitä tulevaisuudessa voi tapahtua.
Ja kuitenkin samat ihmiset voivat eri olosuhteissa suhtautua vastoinkäymisiin eri tavoin. Sama ihminen voi olla yhdessä vaikeassa tilanteessa aktiivinen optimisti, ja toisessa lamaantua täysin.
Asioissa on niin monta muuttujaa, että toisen ihmisen saappaisiin on todella vaikea eläytyä.
Jos todella uskot noin niin mitä mieltä on osallistua edes tähän keskusteluun? Jos olemme kaikki niin uniikkeja ettemme voi ymmärtää saati neuvoa toisiamme, juuri tällainen keskustelu on täysin turhaa.
Mitä ihmettä? Sanoin, että on vaikea eläytyä. En sanonut, että on mahdoton eläytyä. Mutta tiedän kokemuksesta että aina eivät hyvää tarkoittavat, epämääräisen kannustavat neuvot tyyliin "kyllä se siitä, tartut itseäsi niskasta kiinni ja keskityt hyviin asioihin, niin elämä tuntuu taas kivalta" auta.
Eikä se välttämättä tarkoita, että ihminen olisi kroonisesti masentunut ja lääkityksen tarpeessa, vaan joskus elämäntilanne yksinkertaisesti on päässyt sen verran lannistavaksi ja ahdistavaksi, että sen ratkomiseen tarvitaan jotain konkreettisempaa kuin positiivisia ajatuksia.
Ok. Mutta jos näin on, mitä hyötyä on keskustelusta vaikka täällä? Jos tosiaan tarvitaan muuta kuin positiivisia ajatuksia tai neuvoja. Miksi avata tällainen keskustelu tai osallistua siihen? Millainen vastaus olisi noista lähtökohdista hyväksyttävä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ota yhteyttä suomen Mielenterveysseuraan, sieltä saa ilmaiseksi keskusteluapua. Auttoi mulla ainakin, kun kaikki asiat kaatui päälle.
Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa konkretisoituu se, mitä itse olen kokenut vaikeina aikoina. Yllättävän monien empatiakyky on täysin kadoksissa. Puuttuu kyky ymmärtää se, että ahdistuksen, stressin ym. kaltaiset kokemukset ovat aina subjektiivisia. Toisen selkävaivat, työttömyys tms. ei vaikuta mun ahdistukseen.
Kun verenpsineet on tapissa ja kärsit kuukausia uniongelmista, ei isovanhempien elämän haasteet liity tilanteeseen millään lailla. Tämän jokainen fiksu ihminen tajuaa.
Tsemppiä sulle ap! Onneksi sulla on mies rinnalla. Mä olen luopunut monista ihmissuhteista; en kaipaa elämääni vähätteleviä ihmisiä jotka ovat saatavilla vain hyvinä aikoina.
Monilta puuttuu myös luetun ymmärtäminen. Oma pointtini tähän ketjuun on että monessa tilanteessa ei auta kuin antautua sille pahalle ololle. Ei siis juurikaan vertailla muihin eikä omaan entiseen. Vaan hyväksyä se että nyt on tällainen todella paska fiilis, heittäytyä siihen jos ei asioita voi nyt juuri muuttaa. Ja että sellaista on elämässä eikä tämä ole joku ylitsementävä välivaihe jonka aikana pidätetään hengitystä, vaan osa sitä lyhyttä ainutta elämää.
Vierailija kirjoitti:
Elämässä tapahtuu kaikenlaista ikävää.
Läheiset sairastuvat ja kuolevat, sairastuu (oikeasti) vakavasti ja saa lyhyen elinaikaennusteen, ei saa lapsia endometrioosin vuoksi, ihmiset ovat tylyjä, saa potkut ollessaan syövän vuoksi sairauslomalla, omaisille sattuu vesivahinko, omaisella on muistisairaus jne.
Eihän siinä tilanteessa voi tehdä mitään muuta, kuin keskittyä kaikkeen siihen hyvään, mitä elämässä on.
Ainoa keino selviytyä.
Totta. Toivottavasti pärjäät sairautesi kanssa.
Pidän tärkeänä sitä, että psyykkisistä ongelmista kärsivät saavat apua, jos he eivät kestä omaa elämäänsä.
Vastoinkäymisiä tulee aivan kaikille.
Vierailija kirjoitti:
Ja mitkä ne vastoinkäymiset tarkalleen on?
Jotkin häntä luhistavat. Paljonko saat pisteitä psykopaattitestistä? Entäs te, yläpeukuttajat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos niistä ymmärtävistä ja tsemppaavista kommenteista, joita täällä oli. Ne, jotka kokevat, että ihmisellä ei ole "oikeutta" väsyä, koska kaikilla muillakin on vaikeaa, niin mitä ihmettä saatte siitä, että tulette kommentoimaan tänne? Jokainen ihminen on erilainen. Joillakin se kamelin selkä katkeaa helpommin ja toisilla se vaan venyy ja venyy. Ihmisillä on myös erilainen sietokyky erilaisissa tilanteissa.
Minun kohdalla pienetkin asiat saavat aikaan lamaannukseen nykyään. Kuormani taitaa olla täynnä. Lapsuudesta asti jatkunut asioista huolehtiminen on syönyt voimani. Voin kertoa sen verran elämästäni (haaskalinnut pääsevät haukkumaan), että olen keskiluokkaisen perheen lapsi. Äitini oli alkoholisti ja asiaa peiteltiin parhaamme mukaan. Äiti sairastui aivokasvaimeen ja kuoli, kun olin lapsi. 11-vuotiaasta lähtien olen huolehtinut itsestäni. Isäni ei osannut tai kyennyt hoitamaan lapsiansa. Isäni sairastui syöpään. Samana päivänä kuin tuo diagnoosi tuli veljeäni ammuttiin. Viimeiset puoli vuotta ennen isäni kuolemaa pyrin hoitamaan häntä kotona. Jätin kaiken (opiskelut ja työt) ja palasin kotiin. Isäni kuoli syntymäpäivänäni ja juhlat vaihtuivat hautajaisten järjestämiseen. Veljeni asui tämän jälkeen minun nykyisen perheen kanssani. Hän kuoli äkilliseen sairaskohtaukseen pari vuotta sitten. Omat lapseni pelkäävät kuolemaa ja menetyksiä tämän johdosta. Isäni ja veljeni olivat hamstraajia ja molemmilta jäi normaali ymmärryksen ylimenevät kuolinpesät setvittäväksi (sata neliötä romua lattiasta kattoon). Tämän lisäksi on riitaisia kuolinpesiä, hävitettyä omaisuutta, oikeusjuttuja, työttömyyttä.
Vesivahingon osalta olemme repineet katon auki sisältä ja estäneet lisävahigot. Huomenna tulee työmies katsomaan mitä pitää tehdä.
Ap,
terkkuja tutuille, jos joku tunnisti!
Olen pahoillani ja erityisen järkyttynyt siitä, että veljeäsi ammuttiin.
Suosittelen sekä sinulle että lapsillesi ammattiauttajan kanssa keskustelemista.
Minusta sinun, ap, pitäisi hakea apua. Kuulostaa siltä että sinulla on alkava masennus, ja se on sellainen mikä ei vähättelemällä parane. Turvattomuutta lapsuudessa, murentuneet lähiturvaverkot, pitkittynyttä stressiä...ei ole mikään ihme että oireilet. Eikä elämän todellakaan kuulu olla kurjaa ja näköalatonta. Monella se sitä tietysti on, mutta niinpä masennus on Suomessa yleisyydeltään kansantauti. Siihen on saatavilla hyvää apua, mutta läheskään kaikki jotka siitä voisivat hyötyä, eivät apua hae.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täälläkin oli vastoinkäyminen. Meni Oivariinin ja voimariinin kannet ristiin. Otin väärästä ja nyt ei pysty jatkamaan aamiaista. Toivottavasti mies herää kohta auttamaan. Luhistuu...
Toivotaan ettet tukehtunut leipääsi.
Vierailija kirjoitti:
No mitä ihmettä nyt taas? Sitähän se aikuisen elämä suurimmalla osalla on, arkea, jossa on koko ajan joku ylimääräinen rasite mukana. Kun nyt mietin, niin kaikilla lähipiirini ihmisillä on joku projekti/huoli tms. menossa sen normaalin jaksamisen (ruuhkavuodet, stressaava työ, sairastelut) lisäksi.
Itselläni on reuma aktiivisena tällä hetkellä eli selkä kipeä koko ajan, toisessa kädessä jännetupin tulehdus ja astma oireilee normaalia pahemmin. Muutin vuosi sitten työn takia vieraaseen kaupunkiin, johon en edelleenkään ole saanut rakennettua turvaverkkoa eli yksinäisyys on läsnä joka päivä. Seurana kissa, joka on jo vanha ja koko ajan jotenkin vähän kipeä eli murehdin, onko sillä kipuja tai näenkö hengissä enää huomenna. Viime keväänä kävi ilmi, että duuni, jonka takia jätin koko entisen elämäni saattaakin loppua ensi vuoden aikana. Uudessa kotikaupungissani on todella korkea työttömyys ja koska minulla ei ole koulutusta vaan olen tekemällä edennyt nykyiseen duuniini, en varmasti tule työllistymään samanlaisiin hommiin. Mitään siivoojan tms. työtä en voi tuon selän takia tehdä. Eli kyllä huolestuttaa tulevaisuus.
En siltikään koe, että elämä olisi jatkuvia vastoin käymisiä. On ihanaa, että viikonloput tuntuu taas "erikoisilta", kun on kesäloma ohi ja töissä arkipäivät. Kohta menen saunaan, koska rakastan päiväsaunaa. Laitan kasvo- ja hiusnaamiot ja lakkaan sormien- ja varpaiden kynnet. Illalla syön lämpimiä voileipiä ja popcorneja ja katson jonkun hyytävän kauhuleffan. Sytytän kynttilät, kun on vihdoin taas pimeät illat. Nautin siitä, että maanantaina on etäpäivä ja voi nukkua pidempään, kun ei tarvitse lähteä kotoa.
Ei nuo nyt oikeasti niin kovin kummoisia asioita ole eli varmasti löytyy muidenkin vastoinkäymisten alle luhistuvien elämästä vastaavia, kun rupeaa ajattelemaan asioita vähän eri kantilta.
Masennus on sitten juttu erikseen. Se on kemiallinen tila aivoissa, johon ei auta hyvien asioiden ajattelu. Siitä ei tässä kuitenkaan käsittääkseni ollut kysymys.
Pitkittynyt stressi ja ahdistuneisuushäiriö on muuten myös kemiallinen tila, joka ei itsestään katoa, vaikka siihen auttaakin yleensä paremmin terapia kuin lääkitys.
Ihminen on tietyllä tapaa tapojensa orja. Jos aivot tarpeeksi kauan uskottelevat itselleen, että on syytä huoleen ja hätä odottaa ihan nurkan takana (varsinkin, jos oikeasti ON syytä huoleen, eikä pysty lopettamaan siitä murehtimista ja ahdistumista), rentoutumisesta tulee ihan fyysisestikin mahdotonta. Ja siitä on vakavaa haittaa niin mielelle kuin kropallekin. Stressaantuneet ihmiset saavat esimerkiksi todennäköisemmin sydänkohtauksia kuin muut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Laskekaa rimaa. Lopettakaa muiden asioista murehtiminen, laittakaa se happinaamari omille kasvoille nyt.
Laikilla meillä on vastoinkäymisiä, vain suhtaumisemme on se, mihin voimme vaikuttaa. Rima alas!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa konkretisoituu se, mitä itse olen kokenut vaikeina aikoina. Yllättävän monien empatiakyky on täysin kadoksissa. Puuttuu kyky ymmärtää se, että ahdistuksen, stressin ym. kaltaiset kokemukset ovat aina subjektiivisia. Toisen selkävaivat, työttömyys tms. ei vaikuta mun ahdistukseen.
Kun verenpsineet on tapissa ja kärsit kuukausia uniongelmista, ei isovanhempien elämän haasteet liity tilanteeseen millään lailla. Tämän jokainen fiksu ihminen tajuaa.
Tsemppiä sulle ap! Onneksi sulla on mies rinnalla. Mä olen luopunut monista ihmissuhteista; en kaipaa elämääni vähätteleviä ihmisiä jotka ovat saatavilla vain hyvinä aikoina.
Tämä todellakin on totta. Omaa ahdistustani on aina pahentanut ajatus siitä, että muut eivät ymmärrä, hyväksy eivätkä koe empatiaa. Itse olen pyrkinyt toimimaan ja ajattelemaan aina toisella tapaa eli en oikeastaan koskaan tuomitse ketään. Ajattelen, että meidän pitäisi enemmän elää yhteisöllisesti ja tukea toinen toisiamme. Olen todella pettynyt ihmisiin ja etenkin niihin, joilla olisi potentiaalia ymmärtää ja hyväksyä erilaisia ihmisiä ja erilaisia tapoja tuntea. Ihmiset ovat lopultakin hyvin suvaitsemattomia ja kapeakatseisia, nekin, jotka muuta väittävät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tee lista ongelmista. Tee lista asioista, jotka ovat hyvin. Tee lista keinoista, joilla korjaat levällään olevia juttuja. Kun jäsentelet vähän pääsi kaaosta, asiat alkavat sujua yksi kerrallaan. Et voi syödä norsua yhtenä suupalana, aloita haukkauksella takajalasta. Aikanaan koko norsu on syöty.
Ensinäkin voit olla kiitollinen siitä,m että sinulla on se mies jakamassa asioita kanssasi. Moni on yksin, jopa ilman ystäviä.
Listaamista olen tehnytkin. Se on auttanut työkiireiden jäsentämisessä ja opiskeluasioissa aikoinaan. Nytkin olen ahdistuksessani yrittänyt kirjoittaa asioita ylös jo pidemmän aikaa, mutta se ei ole toiminut toivotulla tavalla. Aina on jotain meneillään normaalin työ-ja perhe-elämän lisäksi. Joku eteen tipahtava "projekti", joka vaatii välitöntä reagointia. Esim. nyt tämä vesivahinko menee kaiken muun edelle, vaikka tälle päivälle ja huomiseksi oli jo sovittu muuta ongelmien taltutustoimia liittyen kuolinpesän raivaukseen.
Mieheni on taivaan lahja. Ilman häntä olisin jo seonnut tai murtunut lopullisesti. Joskus olin vahva, mutta elämä on kalvanut minua niin, että koen olevani enää hauras posliinin pala, joka voi särkyä milloin tahansa.
kuin myös ap samoilla linjoilla mennää... jo sais nämä vastoin käymmiset riittää!
eka kuoli mummoni, sitten itse sairastuin suht vakavasti, onneksi en kuollut, sitten kuoli isäni tapaturmaisesti... pojallani todettiin vakava parantumaton sairaus, tosin joka löydettiin onneksi ennen kuolemaa... oli riisihäröt, luteet ja nyt vielä täitä (pesin vielä lakana pyykkiä klo23! ja höyrytin sänkyjä, peittoja, tyynyjä pakkasin pehmolelut kasseihin ja vein parvekkeelle..jne..jne..., onneks on kuivausrumpu ja ja höyrysiivuos laite!! siis kokoajan lisää ja lisää ja lisää... milloin tää oikeesti loppuu?? tässä kuoli myös miehen täti ja mummo...
moni sanonut että kun tarvitsen apua niin autamme.. noh joo eipä kukaan seiso esim. moppi kädessä oven takana.. tai esim ikkunanpesijä? tai lasten kaitsija... onneksi on kolme ihanaa lasta... vaikka 9kk on aika vaativa tapaus.. huolta ja huolehtimista, kokoajan.. ainoa onni että olen vanhempaivapaalla, joka tosin nyt loppui ja tulot tipahti kuin... eli seuraava stressin aihe rahan riittävyys..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä toinen. Vastoinkäymisestä toiseen, muuta tää elämänei ole. On sairautta oireineen, lääkärikäynteineen, labraa. Läheisen sairautta ja siitä johtuvaa ahdistusta. Vaativa työ. Järkyttävä huoli miten jaksaa tulevsisuudessa, miten lapsi pärjää (on erityislapsi).
Kaikki päivät yhtä taistelua. Stressistä lihasjumeja joka vaikeuttaa yöunta, puhumattakaan mitä stressi/ahdistus tekee yöunille. Pinna kireällä jatkuvasti.
Kaikki on vaan velvollisuuksia. Kaikki on vaan pakkoa. Vaihtoehtoja ei ole. On tehtävä, on mentävä, on huolehdittava, on maksettava, on hoidettava... Odotan vaan koska en enää jaksa äyskäröidä ja vene uppoaa. Mitä sit???
Sun on ainakin mentävä hierojalle! Varaa heti huomenna aika. Pidä huolta myös itsestäsi.
Kriisipäivitys. Päänsärky on iskenyt stressistä ja yhdessä aamussa vanhennuin taas kymmenen vuotta. Tänään revittiin irti lisää katon rakenteita villoihin asti ja osa villalevyistä sekä koolauspuista ovat kosteat ja homeessa. Lisää pitää vielä tutkia rakenteita, koska laajuus ei ole vieläkään selvillä. Nyt alkaa jo iskeä pienoinen paniikki, kun mietin hintalappua tälle vahingolle. Tälle päivälle oli vielä varattu ammattilainen auttamaan mua kuolinpesän jäämistön raivauksessa ja lajittelussa. Kahteen paikkaan ei vaan pysty jakautumaan. Ammattilainen lajittelee nyt yksin ja mä menen takaisin katsomaan homeisia villoja.
Ap
Vierailija kirjoitti:
No mitä ihmettä nyt taas? Sitähän se aikuisen elämä suurimmalla osalla on, arkea, jossa on koko ajan joku ylimääräinen rasite mukana. Kun nyt mietin, niin kaikilla lähipiirini ihmisillä on joku projekti/huoli tms. menossa sen normaalin jaksamisen (ruuhkavuodet, stressaava työ, sairastelut) lisäksi.
Itselläni on reuma aktiivisena tällä hetkellä eli selkä kipeä koko ajan, toisessa kädessä jännetupin tulehdus ja astma oireilee normaalia pahemmin. Muutin vuosi sitten työn takia vieraaseen kaupunkiin, johon en edelleenkään ole saanut rakennettua turvaverkkoa eli yksinäisyys on läsnä joka päivä. Seurana kissa, joka on jo vanha ja koko ajan jotenkin vähän kipeä eli murehdin, onko sillä kipuja tai näenkö hengissä enää huomenna. Viime keväänä kävi ilmi, että duuni, jonka takia jätin koko entisen elämäni saattaakin loppua ensi vuoden aikana. Uudessa kotikaupungissani on todella korkea työttömyys ja koska minulla ei ole koulutusta vaan olen tekemällä edennyt nykyiseen duuniini, en varmasti tule työllistymään samanlaisiin hommiin. Mitään siivoojan tms. työtä en voi tuon selän takia tehdä. Eli kyllä huolestuttaa tulevaisuus.
En siltikään koe, että elämä olisi jatkuvia vastoin käymisiä. On ihanaa, että viikonloput tuntuu taas "erikoisilta", kun on kesäloma ohi ja töissä arkipäivät. Kohta menen saunaan, koska rakastan päiväsaunaa. Laitan kasvo- ja hiusnaamiot ja lakkaan sormien- ja varpaiden kynnet. Illalla syön lämpimiä voileipiä ja popcorneja ja katson jonkun hyytävän kauhuleffan. Sytytän kynttilät, kun on vihdoin taas pimeät illat. Nautin siitä, että maanantaina on etäpäivä ja voi nukkua pidempään, kun ei tarvitse lähteä kotoa.
Ei nuo nyt oikeasti niin kovin kummoisia asioita ole eli varmasti löytyy muidenkin vastoinkäymisten alle luhistuvien elämästä vastaavia, kun rupeaa ajattelemaan asioita vähän eri kantilta.
Masennus on sitten juttu erikseen. Se on kemiallinen tila aivoissa, johon ei auta hyvien asioiden ajattelu. Siitä ei tässä kuitenkaan käsittääkseni ollut kysymys.
Sinulla on ehkä se yksi asia, jota monella ei välttämättä ole. Sinulla on aikaa. Toki varmasti moni esimerkiksi perheelleni, työ- ja perhe-elämän ulkopuolisesta tekijästä stressaantunut ihminen, ei olisi niin huonossa jamassa, jos olisi aikaa. Aikaa hemmotella itseään, enemmän aikaa perheelle, harrastuksille ja muille akkua lataaville jutuille. Itselläni ei ole etäpäiviä, en muista milloin olen katsonut leffan, käynyt uimassa tai ravintolassa rauhassa syömässä.
Vierailija kirjoitti:
Olet kasannut liikaa vastuuta itsellesi. Talon omistaminen, lasten teko ym ei vain sovi kaikille.
On niin helppoa asua vuokralla sinkkuna kun ei tarvitse huolehtia mistään mitään :)
Joo, on tää meidän sinkkujen elämä niin helppoa ja ihanaa, että mistään ei tarvitse huolehtia mitään. Jotenkin kaikki vaikeudet karttaa meitä, ja elämä on sinkkuna pelkkää ruusuilla tanssimista. ;)
t. syrjäytynyt, yksinäinen, mt-ongelmainen, varaton, työtön sinkku, joka asuu vuokralla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tee lista ongelmista. Tee lista asioista, jotka ovat hyvin. Tee lista keinoista, joilla korjaat levällään olevia juttuja. Kun jäsentelet vähän pääsi kaaosta, asiat alkavat sujua yksi kerrallaan. Et voi syödä norsua yhtenä suupalana, aloita haukkauksella takajalasta. Aikanaan koko norsu on syöty.
Ensinäkin voit olla kiitollinen siitä,m että sinulla on se mies jakamassa asioita kanssasi. Moni on yksin, jopa ilman ystäviä.
Listaamista olen tehnytkin. Se on auttanut työkiireiden jäsentämisessä ja opiskeluasioissa aikoinaan. Nytkin olen ahdistuksessani yrittänyt kirjoittaa asioita ylös jo pidemmän aikaa, mutta se ei ole toiminut toivotulla tavalla. Aina on jotain meneillään normaalin työ-ja perhe-elämän lisäksi. Joku eteen tipahtava "projekti", joka vaatii välitöntä reagointia. Esim. nyt tämä vesivahinko menee kaiken muun edelle, vaikka tälle päivälle ja huomiseksi oli jo sovittu muuta ongelmien taltutustoimia liittyen kuolinpesän raivaukseen.
Mieheni on taivaan lahja. Ilman häntä olisin jo seonnut tai murtunut lopullisesti. Joskus olin vahva, mutta elämä on kalvanut minua niin, että koen olevani enää hauras posliinin pala, joka voi särkyä milloin tahansa.
kuin myös ap samoilla linjoilla mennää... jo sais nämä vastoin käymmiset riittää!
eka kuoli mummoni, sitten itse sairastuin suht vakavasti, onneksi en kuollut, sitten kuoli isäni tapaturmaisesti... pojallani todettiin vakava parantumaton sairaus, tosin joka löydettiin onneksi ennen kuolemaa... oli riisihäröt, luteet ja nyt vielä täitä (pesin vielä lakana pyykkiä klo23! ja höyrytin sänkyjä, peittoja, tyynyjä pakkasin pehmolelut kasseihin ja vein parvekkeelle..jne..jne..., onneks on kuivausrumpu ja ja höyrysiivuos laite!! siis kokoajan lisää ja lisää ja lisää... milloin tää oikeesti loppuu?? tässä kuoli myös miehen täti ja mummo...
moni sanonut että kun tarvitsen apua niin autamme.. noh joo eipä kukaan seiso esim. moppi kädessä oven takana.. tai esim ikkunanpesijä? tai lasten kaitsija... onneksi on kolme ihanaa lasta... vaikka 9kk on aika vaativa tapaus.. huolta ja huolehtimista, kokoajan.. ainoa onni että olen vanhempaivapaalla, joka tosin nyt loppui ja tulot tipahti kuin... eli seuraava stressin aihe rahan riittävyys..
Kyllä, moni lupautuu auttamaan, mutta sitten kun sitä apua pyytää, niin ei se onnistukaan. Itse olemme toivoneet apua lasten kaitsemiseen, jotta voimme hoitaa esimerkiksi kuolinpesän raivausta. Lopulta lopetimme läheistemme rasittamisen kyselyillä, koska lupaukset eivät koskaan toteutuneet. Jouduimme hankkimaan avun rahalla. Edelleen meille tullaan sanomaan, että pyytäkää toki apua, jos tarve on. Kiitämme kohteliaasti tarjouksesta, mutta emme enää kysy tai pyydä. Rahalla saa raivaajia ja lastenvahteja, vaikka kalliiksi se tulee.
Ap
Tässä ketjussa konkretisoituu se, mitä itse olen kokenut vaikeina aikoina. Yllättävän monien empatiakyky on täysin kadoksissa. Puuttuu kyky ymmärtää se, että ahdistuksen, stressin ym. kaltaiset kokemukset ovat aina subjektiivisia. Toisen selkävaivat, työttömyys tms. ei vaikuta mun ahdistukseen.
Kun verenpsineet on tapissa ja kärsit kuukausia uniongelmista, ei isovanhempien elämän haasteet liity tilanteeseen millään lailla. Tämän jokainen fiksu ihminen tajuaa.
Tsemppiä sulle ap! Onneksi sulla on mies rinnalla. Mä olen luopunut monista ihmissuhteista; en kaipaa elämääni vähätteleviä ihmisiä jotka ovat saatavilla vain hyvinä aikoina.