Lue keskustelun säännöt.
Ahdistaa. Luhistun kohta vastoinkäymisten alle.
04.09.2016 |
Elämäni on pyristelyä ongelmasta ja vastoinkäymisestä toiseen. Tekisi mieli luovuttaa. Pakata kamat ja kadota johonkin. Elää ilman murheita, omaisuutta, turhia velvollisuuksia. Olen kuin hämähäkki rikkoutuvalla verkollaan ja yritän kiirehtiä korjaamaan verkon vauriot mutta en vain riitä. Elämäni lipuu jotenkin ohitseni ja mä katselen sitä jostain vastarannalta. En tunnista enää itseäni ja joka päivä menee "selviytymiseen". Ilo on poissa, huolet ja murheet näkyvät ulkoisestikin. Stressi vie hiukset ja yöunet.
Nousin aamuyöllä, koska olin jotenkin nukkunut huonosti koko yön. Vesivahinko. Olen siivonnut vahinkoa. Tässä mä nyt sitten istun ja odotan, että mies herää. En ole hennonnut häntä herättää, kun on hänen ainut päivänsä viikosta, jolloin saa nukkua pidempään. Eip tuo ongelma tuolta katoa, vaikka mies nukkuu ysiin. Ja huomenna sitten jotain muuta. Odotan jo "innolla".
Kommentit (63)
Koita vaan kestää. Meillä kaikilla on omat taistelumme. Ja onhan sinulla kuitenkin mies tukenasi. Kaikella on tapana järjestyä. 💕
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tee lista ongelmista. Tee lista asioista, jotka ovat hyvin. Tee lista keinoista, joilla korjaat levällään olevia juttuja. Kun jäsentelet vähän pääsi kaaosta, asiat alkavat sujua yksi kerrallaan. Et voi syödä norsua yhtenä suupalana, aloita haukkauksella takajalasta. Aikanaan koko norsu on syöty.
Ensinäkin voit olla kiitollinen siitä,m että sinulla on se mies jakamassa asioita kanssasi. Moni on yksin, jopa ilman ystäviä.
Täällä toinen. Vastoinkäymisestä toiseen, muuta tää elämänei ole. On sairautta oireineen, lääkärikäynteineen, labraa. Läheisen sairautta ja siitä johtuvaa ahdistusta. Vaativa työ. Järkyttävä huoli miten jaksaa tulevsisuudessa, miten lapsi pärjää (on erityislapsi).
Kaikki päivät yhtä taistelua. Stressistä lihasjumeja joka vaikeuttaa yöunta, puhumattakaan mitä stressi/ahdistus tekee yöunille. Pinna kireällä jatkuvasti.
Kaikki on vaan velvollisuuksia. Kaikki on vaan pakkoa. Vaihtoehtoja ei ole. On tehtävä, on mentävä, on huolehdittava, on maksettava, on hoidettava... Odotan vaan koska en enää jaksa äyskäröidä ja vene uppoaa. Mitä sit???
Vierailija kirjoitti:
Ja mitkä ne vastoinkäymiset tarkalleen on?
Miksi ne pitäisi tänne eritellä? Tarjoaisitko apua, neuvoja vai vähättelisitkö toisen taakkaa?
Vierailija kirjoitti:
Tee lista ongelmista. Tee lista asioista, jotka ovat hyvin. Tee lista keinoista, joilla korjaat levällään olevia juttuja. Kun jäsentelet vähän pääsi kaaosta, asiat alkavat sujua yksi kerrallaan. Et voi syödä norsua yhtenä suupalana, aloita haukkauksella takajalasta. Aikanaan koko norsu on syöty.
Ensinäkin voit olla kiitollinen siitä,m että sinulla on se mies jakamassa asioita kanssasi. Moni on yksin, jopa ilman ystäviä.
Listaamista olen tehnytkin. Se on auttanut työkiireiden jäsentämisessä ja opiskeluasioissa aikoinaan. Nytkin olen ahdistuksessani yrittänyt kirjoittaa asioita ylös jo pidemmän aikaa, mutta se ei ole toiminut toivotulla tavalla. Aina on jotain meneillään normaalin työ-ja perhe-elämän lisäksi. Joku eteen tipahtava "projekti", joka vaatii välitöntä reagointia. Esim. nyt tämä vesivahinko menee kaiken muun edelle, vaikka tälle päivälle ja huomiseksi oli jo sovittu muuta ongelmien taltutustoimia liittyen kuolinpesän raivaukseen.
Mieheni on taivaan lahja. Ilman häntä olisin jo seonnut tai murtunut lopullisesti. Joskus olin vahva, mutta elämä on kalvanut minua niin, että koen olevani enää hauras posliinin pala, joka voi särkyä milloin tahansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tee lista ongelmista. Tee lista asioista, jotka ovat hyvin. Tee lista keinoista, joilla korjaat levällään olevia juttuja. Kun jäsentelet vähän pääsi kaaosta, asiat alkavat sujua yksi kerrallaan. Et voi syödä norsua yhtenä suupalana, aloita haukkauksella takajalasta. Aikanaan koko norsu on syöty.
Ensinäkin voit olla kiitollinen siitä,m että sinulla on se mies jakamassa asioita kanssasi. Moni on yksin, jopa ilman ystäviä.
Listaamista olen tehnytkin. Se on auttanut työkiireiden jäsentämisessä ja opiskeluasioissa aikoinaan. Nytkin olen ahdistuksessani yrittänyt kirjoittaa asioita ylös jo pidemmän aikaa, mutta se ei ole toiminut toivotulla tavalla. Aina on jotain meneillään normaalin työ-ja perhe-elämän lisäksi. Joku eteen tipahtava "projekti", joka vaatii välitöntä reagointia. Esim. nyt tämä vesivahinko menee kaiken muun edelle, vaikka tälle päivälle ja huomiseksi oli jo sovittu muuta ongelmien taltutustoimia liittyen kuolinpesän raivaukseen.
Mieheni on taivaan lahja. Ilman häntä olisin jo seonnut tai murtunut lopullisesti. Joskus olin vahva, mutta elämä on kalvanut minua niin, että koen olevani enää hauras posliinin pala, joka voi särkyä milloin tahansa.
Niin. Sitä se elämä on. Meillä kaikilla on myös aina jotain muuta perhe- ja työelämän lisäksi. Esim. kotona hajoaa jotain. Ehkä sun pitäisi justeerata odotuksiasi?
Olet kasannut liikaa vastuuta itsellesi. Talon omistaminen, lasten teko ym ei vain sovi kaikille.
On niin helppoa asua vuokralla sinkkuna kun ei tarvitse huolehtia mistään mitään :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mullakin on ollut jatkuvasti paljon vastoinkäymisiä. Eikä ne siitä näytä mihinkään vähenevän. Yhden kun saat järjestykseen, kaksi odottaa kulman takana. Elämä taitaa olla sellaista.
Olen kuitnkin huomannut, että se auttaa kun lakkaa odottamasta hetkeä, jolloin kaikki olisi järjestyksessä. Kun myöntää kaksi asiaa1) että tämmöistä tämä on, ja 2) että ihminen voi thdä vain sen minkä ehtii jaksaa ja osaa. Että jotain todennäköisesti täytyy jättää tekemättä tai thdä vain puolivaloilla ja että se on ihan ok ja normaalia, ei mikään osoitus omasta surkeudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tee lista ongelmista. Tee lista asioista, jotka ovat hyvin. Tee lista keinoista, joilla korjaat levällään olevia juttuja. Kun jäsentelet vähän pääsi kaaosta, asiat alkavat sujua yksi kerrallaan. Et voi syödä norsua yhtenä suupalana, aloita haukkauksella takajalasta. Aikanaan koko norsu on syöty.
Ensinäkin voit olla kiitollinen siitä,m että sinulla on se mies jakamassa asioita kanssasi. Moni on yksin, jopa ilman ystäviä.
Listaamista olen tehnytkin. Se on auttanut työkiireiden jäsentämisessä ja opiskeluasioissa aikoinaan. Nytkin olen ahdistuksessani yrittänyt kirjoittaa asioita ylös jo pidemmän aikaa, mutta se ei ole toiminut toivotulla tavalla. Aina on jotain meneillään normaalin työ-ja perhe-elämän lisäksi. Joku eteen tipahtava "projekti", joka vaatii välitöntä reagointia. Esim. nyt tämä vesivahinko menee kaiken muun edelle, vaikka tälle päivälle ja huomiseksi oli jo sovittu muuta ongelmien taltutustoimia liittyen kuolinpesän raivaukseen.
Mieheni on taivaan lahja. Ilman häntä olisin jo seonnut tai murtunut lopullisesti. Joskus olin vahva, mutta elämä on kalvanut minua niin, että koen olevani enää hauras posliinin pala, joka voi särkyä milloin tahansa.
Niin. Sitä se elämä on. Meillä kaikilla on myös aina jotain muuta perhe- ja työelämän lisäksi. Esim. kotona hajoaa jotain. Ehkä sun pitäisi justeerata odotuksiasi?
En ole ap, mutta jotenkin sitä aina kuitenkin ajattelee, että elämässä kuuluisi olla enemmän mukavia ja neutraaleja hetkiä kuin ahdistavia. Omiin ongelmiini kuuluu minimipalkka + pieleen menneen yrityksen jälkeensä jättäneet rahahuolet ja velat, vakavasti sairas läheinen ja omaishoitajuus, vanha talo joka saattaa hajota alle milloin tahansa mutta ei ole varaa muuttaa vuokrallekaan... kun tätä on jatkunut tarpeeksi, yleistynyt ahdistuneisuushäiriö + lievä masennus + unihäiriöit pitävät huolta siitä, että elämä tuntuu jatkuvalta stressiltä ja "pokkeustilalta" silloinkin kun olisi hetki hengähtää.
Jostain kumman syystä olen pysynyt optimistisena siitä, että kyllä asiat tästä vielä paranevat, mutta silloin tällöin tulee kyllä mieleen, että tämä on ihan toivotonta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oikeesti tee se, pakkaa kamat ja lähde matkustelemaan maailmalle! Lupaan ettet kadu! :)
Miksi ahdistuisit vesivahingosta? Eikö ole vakuutusta? Ei siihen siltikään kuole vaikka joutuisi itsekin maksamaan jos ei ota kalleinta kuivattajaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täälläkin oli vastoinkäyminen. Meni Oivariinin ja voimariinin kannet ristiin. Otin väärästä ja nyt ei pysty jatkamaan aamiaista. Toivottavasti mies herää kohta auttamaan. Luhistuu...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tee lista ongelmista. Tee lista asioista, jotka ovat hyvin. Tee lista keinoista, joilla korjaat levällään olevia juttuja. Kun jäsentelet vähän pääsi kaaosta, asiat alkavat sujua yksi kerrallaan. Et voi syödä norsua yhtenä suupalana, aloita haukkauksella takajalasta. Aikanaan koko norsu on syöty.
Ensinäkin voit olla kiitollinen siitä,m että sinulla on se mies jakamassa asioita kanssasi. Moni on yksin, jopa ilman ystäviä.
Listaamista olen tehnytkin. Se on auttanut työkiireiden jäsentämisessä ja opiskeluasioissa aikoinaan. Nytkin olen ahdistuksessani yrittänyt kirjoittaa asioita ylös jo pidemmän aikaa, mutta se ei ole toiminut toivotulla tavalla. Aina on jotain meneillään normaalin työ-ja perhe-elämän lisäksi. Joku eteen tipahtava "projekti", joka vaatii välitöntä reagointia. Esim. nyt tämä vesivahinko menee kaiken muun edelle, vaikka tälle päivälle ja huomiseksi oli jo sovittu muuta ongelmien taltutustoimia liittyen kuolinpesän raivaukseen.
Mieheni on taivaan lahja. Ilman häntä olisin jo seonnut tai murtunut lopullisesti. Joskus olin vahva, mutta elämä on kalvanut minua niin, että koen olevani enää hauras posliinin pala, joka voi särkyä milloin tahansa.
Niin. Sitä se elämä on. Meillä kaikilla on myös aina jotain muuta perhe- ja työelämän lisäksi. Esim. kotona hajoaa jotain. Ehkä sun pitäisi justeerata odotuksiasi?
En ole ap, mutta jotenkin sitä aina kuitenkin ajattelee, että elämässä kuuluisi olla enemmän mukavia ja neutraaleja hetkiä kuin ahdistavia. Omiin ongelmiini kuuluu minimipalkka + pieleen menneen yrityksen jälkeensä jättäneet rahahuolet ja velat, vakavasti sairas läheinen ja omaishoitajuus, vanha talo joka saattaa hajota alle milloin tahansa mutta ei ole varaa muuttaa vuokrallekaan... kun tätä on jatkunut tarpeeksi, yleistynyt ahdistuneisuushäiriö + lievä masennus + unihäiriöit pitävät huolta siitä, että elämä tuntuu jatkuvalta stressiltä ja "pokkeustilalta" silloinkin kun olisi hetki hengähtää.
Jostain kumman syystä olen pysynyt optimistisena siitä, että kyllä asiat tästä vielä paranevat, mutta silloin tällöin tulee kyllä mieleen, että tämä on ihan toivotonta.
Juuri tätä yritin sanoa: luulen että suurimmalla osalla ruuhkavuosia elävillä tuntuu aina tältä. Itsekin kärsin ahdistuksesta ja unettomuudesta. En silti pidä elämääni mitenkään poikkeuksellisena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tee lista ongelmista. Tee lista asioista, jotka ovat hyvin. Tee lista keinoista, joilla korjaat levällään olevia juttuja. Kun jäsentelet vähän pääsi kaaosta, asiat alkavat sujua yksi kerrallaan. Et voi syödä norsua yhtenä suupalana, aloita haukkauksella takajalasta. Aikanaan koko norsu on syöty.
Ensinäkin voit olla kiitollinen siitä,m että sinulla on se mies jakamassa asioita kanssasi. Moni on yksin, jopa ilman ystäviä.
Listaamista olen tehnytkin. Se on auttanut työkiireiden jäsentämisessä ja opiskeluasioissa aikoinaan. Nytkin olen ahdistuksessani yrittänyt kirjoittaa asioita ylös jo pidemmän aikaa, mutta se ei ole toiminut toivotulla tavalla. Aina on jotain meneillään normaalin työ-ja perhe-elämän lisäksi. Joku eteen tipahtava "projekti", joka vaatii välitöntä reagointia. Esim. nyt tämä vesivahinko menee kaiken muun edelle, vaikka tälle päivälle ja huomiseksi oli jo sovittu muuta ongelmien taltutustoimia liittyen kuolinpesän raivaukseen.
Mieheni on taivaan lahja. Ilman häntä olisin jo seonnut tai murtunut lopullisesti. Joskus olin vahva, mutta elämä on kalvanut minua niin, että koen olevani enää hauras posliinin pala, joka voi särkyä milloin tahansa.
Niin. Sitä se elämä on. Meillä kaikilla on myös aina jotain muuta perhe- ja työelämän lisäksi. Esim. kotona hajoaa jotain. Ehkä sun pitäisi justeerata odotuksiasi?
En ole ap, mutta jotenkin sitä aina kuitenkin ajattelee, että elämässä kuuluisi olla enemmän mukavia ja neutraaleja hetkiä kuin ahdistavia. Omiin ongelmiini kuuluu minimipalkka + pieleen menneen yrityksen jälkeensä jättäneet rahahuolet ja velat, vakavasti sairas läheinen ja omaishoitajuus, vanha talo joka saattaa hajota alle milloin tahansa mutta ei ole varaa muuttaa vuokrallekaan... kun tätä on jatkunut tarpeeksi, yleistynyt ahdistuneisuushäiriö + lievä masennus + unihäiriöit pitävät huolta siitä, että elämä tuntuu jatkuvalta stressiltä ja "pokkeustilalta" silloinkin kun olisi hetki hengähtää.
Jostain kumman syystä olen pysynyt optimistisena siitä, että kyllä asiat tästä vielä paranevat, mutta silloin tällöin tulee kyllä mieleen, että tämä on ihan toivotonta.
Juuri tätä yritin sanoa: luulen että suurimmalla osalla ruuhkavuosia elävillä tuntuu aina tältä. Itsekin kärsin ahdistuksesta ja unettomuudesta. En silti pidä elämääni mitenkään poikkeuksellisena.
No en tiedä sitten. Voi olla, ettei ahdistus ja unettomuus ole mitenkään poikkeuksellista, mutta mielestäni sen kyllä PITÄISI olla poikkeuksellista. Elämän ei kuulu olla jatkuvaa stressiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tee lista ongelmista. Tee lista asioista, jotka ovat hyvin. Tee lista keinoista, joilla korjaat levällään olevia juttuja. Kun jäsentelet vähän pääsi kaaosta, asiat alkavat sujua yksi kerrallaan. Et voi syödä norsua yhtenä suupalana, aloita haukkauksella takajalasta. Aikanaan koko norsu on syöty.
Ensinäkin voit olla kiitollinen siitä,m että sinulla on se mies jakamassa asioita kanssasi. Moni on yksin, jopa ilman ystäviä.
Listaamista olen tehnytkin. Se on auttanut työkiireiden jäsentämisessä ja opiskeluasioissa aikoinaan. Nytkin olen ahdistuksessani yrittänyt kirjoittaa asioita ylös jo pidemmän aikaa, mutta se ei ole toiminut toivotulla tavalla. Aina on jotain meneillään normaalin työ-ja perhe-elämän lisäksi. Joku eteen tipahtava "projekti", joka vaatii välitöntä reagointia. Esim. nyt tämä vesivahinko menee kaiken muun edelle, vaikka tälle päivälle ja huomiseksi oli jo sovittu muuta ongelmien taltutustoimia liittyen kuolinpesän raivaukseen.
Mieheni on taivaan lahja. Ilman häntä olisin jo seonnut tai murtunut lopullisesti. Joskus olin vahva, mutta elämä on kalvanut minua niin, että koen olevani enää hauras posliinin pala, joka voi särkyä milloin tahansa.
Niin. Sitä se elämä on. Meillä kaikilla on myös aina jotain muuta perhe- ja työelämän lisäksi. Esim. kotona hajoaa jotain. Ehkä sun pitäisi justeerata odotuksiasi?
En ole ap, mutta jotenkin sitä aina kuitenkin ajattelee, että elämässä kuuluisi olla enemmän mukavia ja neutraaleja hetkiä kuin ahdistavia. Omiin ongelmiini kuuluu minimipalkka + pieleen menneen yrityksen jälkeensä jättäneet rahahuolet ja velat, vakavasti sairas läheinen ja omaishoitajuus, vanha talo joka saattaa hajota alle milloin tahansa mutta ei ole varaa muuttaa vuokrallekaan... kun tätä on jatkunut tarpeeksi, yleistynyt ahdistuneisuushäiriö + lievä masennus + unihäiriöit pitävät huolta siitä, että elämä tuntuu jatkuvalta stressiltä ja "pokkeustilalta" silloinkin kun olisi hetki hengähtää.
Jostain kumman syystä olen pysynyt optimistisena siitä, että kyllä asiat tästä vielä paranevat, mutta silloin tällöin tulee kyllä mieleen, että tämä on ihan toivotonta.
Juuri tätä yritin sanoa: luulen että suurimmalla osalla ruuhkavuosia elävillä tuntuu aina tältä. Itsekin kärsin ahdistuksesta ja unettomuudesta. En silti pidä elämääni mitenkään poikkeuksellisena.
No en tiedä sitten. Voi olla, ettei ahdistus ja unettomuus ole mitenkään poikkeuksellista, mutta mielestäni sen kyllä PITÄISI olla poikkeuksellista. Elämän ei kuulu olla jatkuvaa stressiä.
Miksi? Jos ajattelen vaikka isovahempiani, heillä oli vielä minua huimasti raskaampi elämä. Köyhyyttä, sota, raskas työ jne. Missä on sanottu että elämän pitää olla helppoa? Luulen edelleen että odotuksista se vika löytyy helpommin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tee lista ongelmista. Tee lista asioista, jotka ovat hyvin. Tee lista keinoista, joilla korjaat levällään olevia juttuja. Kun jäsentelet vähän pääsi kaaosta, asiat alkavat sujua yksi kerrallaan. Et voi syödä norsua yhtenä suupalana, aloita haukkauksella takajalasta. Aikanaan koko norsu on syöty.
Ensinäkin voit olla kiitollinen siitä,m että sinulla on se mies jakamassa asioita kanssasi. Moni on yksin, jopa ilman ystäviä.
Listaamista olen tehnytkin. Se on auttanut työkiireiden jäsentämisessä ja opiskeluasioissa aikoinaan. Nytkin olen ahdistuksessani yrittänyt kirjoittaa asioita ylös jo pidemmän aikaa, mutta se ei ole toiminut toivotulla tavalla. Aina on jotain meneillään normaalin työ-ja perhe-elämän lisäksi. Joku eteen tipahtava "projekti", joka vaatii välitöntä reagointia. Esim. nyt tämä vesivahinko menee kaiken muun edelle, vaikka tälle päivälle ja huomiseksi oli jo sovittu muuta ongelmien taltutustoimia liittyen kuolinpesän raivaukseen.
Mieheni on taivaan lahja. Ilman häntä olisin jo seonnut tai murtunut lopullisesti. Joskus olin vahva, mutta elämä on kalvanut minua niin, että koen olevani enää hauras posliinin pala, joka voi särkyä milloin tahansa.
Niin. Sitä se elämä on. Meillä kaikilla on myös aina jotain muuta perhe- ja työelämän lisäksi. Esim. kotona hajoaa jotain. Ehkä sun pitäisi justeerata odotuksiasi?
En ole ap, mutta jotenkin sitä aina kuitenkin ajattelee, että elämässä kuuluisi olla enemmän mukavia ja neutraaleja hetkiä kuin ahdistavia. Omiin ongelmiini kuuluu minimipalkka + pieleen menneen yrityksen jälkeensä jättäneet rahahuolet ja velat, vakavasti sairas läheinen ja omaishoitajuus, vanha talo joka saattaa hajota alle milloin tahansa mutta ei ole varaa muuttaa vuokrallekaan... kun tätä on jatkunut tarpeeksi, yleistynyt ahdistuneisuushäiriö + lievä masennus + unihäiriöit pitävät huolta siitä, että elämä tuntuu jatkuvalta stressiltä ja "pokkeustilalta" silloinkin kun olisi hetki hengähtää.
Jostain kumman syystä olen pysynyt optimistisena siitä, että kyllä asiat tästä vielä paranevat, mutta silloin tällöin tulee kyllä mieleen, että tämä on ihan toivotonta.
Juuri tätä yritin sanoa: luulen että suurimmalla osalla ruuhkavuosia elävillä tuntuu aina tältä. Itsekin kärsin ahdistuksesta ja unettomuudesta. En silti pidä elämääni mitenkään poikkeuksellisena.
No en tiedä sitten. Voi olla, ettei ahdistus ja unettomuus ole mitenkään poikkeuksellista, mutta mielestäni sen kyllä PITÄISI olla poikkeuksellista. Elämän ei kuulu olla jatkuvaa stressiä.
Miksi? Jos ajattelen vaikka isovahempiani, heillä oli vielä minua huimasti raskaampi elämä. Köyhyyttä, sota, raskas työ jne. Missä on sanottu että elämän pitää olla helppoa? Luulen edelleen että odotuksista se vika löytyy helpommin.
Elämän ei tarvitse olla helppoa, ja harvoin se onkaan, mutta sellainen stressi, joka ahdistaa ja valvottaa kuukaudesta ja vuodesta toiseen, vie elämältä mielekkyyden ja toiveikkuuden. Kyvyn nauttia elämän iloista.
Eihän sekään nyt mitään ihanteellista ole, että pula-aikana ihmiset näkevät nälkää ja sota-aikana elävät jatkuvassa traumatilassa. Se ei tietenkään tee ihmiselle hyvää, kaikkihan sen tajuavatkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tee lista ongelmista. Tee lista asioista, jotka ovat hyvin. Tee lista keinoista, joilla korjaat levällään olevia juttuja. Kun jäsentelet vähän pääsi kaaosta, asiat alkavat sujua yksi kerrallaan. Et voi syödä norsua yhtenä suupalana, aloita haukkauksella takajalasta. Aikanaan koko norsu on syöty.
Ensinäkin voit olla kiitollinen siitä,m että sinulla on se mies jakamassa asioita kanssasi. Moni on yksin, jopa ilman ystäviä.
Listaamista olen tehnytkin. Se on auttanut työkiireiden jäsentämisessä ja opiskeluasioissa aikoinaan. Nytkin olen ahdistuksessani yrittänyt kirjoittaa asioita ylös jo pidemmän aikaa, mutta se ei ole toiminut toivotulla tavalla. Aina on jotain meneillään normaalin työ-ja perhe-elämän lisäksi. Joku eteen tipahtava "projekti", joka vaatii välitöntä reagointia. Esim. nyt tämä vesivahinko menee kaiken muun edelle, vaikka tälle päivälle ja huomiseksi oli jo sovittu muuta ongelmien taltutustoimia liittyen kuolinpesän raivaukseen.
Mieheni on taivaan lahja. Ilman häntä olisin jo seonnut tai murtunut lopullisesti. Joskus olin vahva, mutta elämä on kalvanut minua niin, että koen olevani enää hauras posliinin pala, joka voi särkyä milloin tahansa.
Niin. Sitä se elämä on. Meillä kaikilla on myös aina jotain muuta perhe- ja työelämän lisäksi. Esim. kotona hajoaa jotain. Ehkä sun pitäisi justeerata odotuksiasi?
En ole ap, mutta jotenkin sitä aina kuitenkin ajattelee, että elämässä kuuluisi olla enemmän mukavia ja neutraaleja hetkiä kuin ahdistavia. Omiin ongelmiini kuuluu minimipalkka + pieleen menneen yrityksen jälkeensä jättäneet rahahuolet ja velat, vakavasti sairas läheinen ja omaishoitajuus, vanha talo joka saattaa hajota alle milloin tahansa mutta ei ole varaa muuttaa vuokrallekaan... kun tätä on jatkunut tarpeeksi, yleistynyt ahdistuneisuushäiriö + lievä masennus + unihäiriöit pitävät huolta siitä, että elämä tuntuu jatkuvalta stressiltä ja "pokkeustilalta" silloinkin kun olisi hetki hengähtää.
Jostain kumman syystä olen pysynyt optimistisena siitä, että kyllä asiat tästä vielä paranevat, mutta silloin tällöin tulee kyllä mieleen, että tämä on ihan toivotonta.
Juuri tätä yritin sanoa: luulen että suurimmalla osalla ruuhkavuosia elävillä tuntuu aina tältä. Itsekin kärsin ahdistuksesta ja unettomuudesta. En silti pidä elämääni mitenkään poikkeuksellisena.
No en tiedä sitten. Voi olla, ettei ahdistus ja unettomuus ole mitenkään poikkeuksellista, mutta mielestäni sen kyllä PITÄISI olla poikkeuksellista. Elämän ei kuulu olla jatkuvaa stressiä.
Miksi? Jos ajattelen vaikka isovahempiani, heillä oli vielä minua huimasti raskaampi elämä. Köyhyyttä, sota, raskas työ jne. Missä on sanottu että elämän pitää olla helppoa? Luulen edelleen että odotuksista se vika löytyy helpommin.
Elämän ei tarvitse olla helppoa, ja harvoin se onkaan, mutta sellainen stressi, joka ahdistaa ja valvottaa kuukaudesta ja vuodesta toiseen, vie elämältä mielekkyyden ja toiveikkuuden. Kyvyn nauttia elämän iloista.
Eihän sekään nyt mitään ihanteellista ole, että pula-aikana ihmiset näkevät nälkää ja sota-aikana elävät jatkuvassa traumatilassa. Se ei tietenkään tee ihmiselle hyvää, kaikkihan sen tajuavatkin.
Stressi perustuukin pitkälle omaan käsitykseen kantokyvystä. Siihen ei ole objektiivisia kriteereitä. Elämäntilanteen hyväksyminen siis jo vähentäisi sitä.
Ja minä ajan takaa sitä että missä tällainen ihanteellinen elämä oikeasti on toteutunut suurimmalle osalle? Ei ainakaan historiassa. Eikä nykyisinkään juuri muualla kuin elokuvissa.
17 lisää vielä, että eihän se nyt niin mene, että omaan toivottamalta tuntuvaan tilanteeseen ja ahdistukseen ja unihäiriöihin pitäisi tyytyä, kun joillain muilla maailmassa menee vieläkin kehnommin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tee lista ongelmista. Tee lista asioista, jotka ovat hyvin. Tee lista keinoista, joilla korjaat levällään olevia juttuja. Kun jäsentelet vähän pääsi kaaosta, asiat alkavat sujua yksi kerrallaan. Et voi syödä norsua yhtenä suupalana, aloita haukkauksella takajalasta. Aikanaan koko norsu on syöty.
Ensinäkin voit olla kiitollinen siitä,m että sinulla on se mies jakamassa asioita kanssasi. Moni on yksin, jopa ilman ystäviä.
Listaamista olen tehnytkin. Se on auttanut työkiireiden jäsentämisessä ja opiskeluasioissa aikoinaan. Nytkin olen ahdistuksessani yrittänyt kirjoittaa asioita ylös jo pidemmän aikaa, mutta se ei ole toiminut toivotulla tavalla. Aina on jotain meneillään normaalin työ-ja perhe-elämän lisäksi. Joku eteen tipahtava "projekti", joka vaatii välitöntä reagointia. Esim. nyt tämä vesivahinko menee kaiken muun edelle, vaikka tälle päivälle ja huomiseksi oli jo sovittu muuta ongelmien taltutustoimia liittyen kuolinpesän raivaukseen.
Mieheni on taivaan lahja. Ilman häntä olisin jo seonnut tai murtunut lopullisesti. Joskus olin vahva, mutta elämä on kalvanut minua niin, että koen olevani enää hauras posliinin pala, joka voi särkyä milloin tahansa.
Niin. Sitä se elämä on. Meillä kaikilla on myös aina jotain muuta perhe- ja työelämän lisäksi. Esim. kotona hajoaa jotain. Ehkä sun pitäisi justeerata odotuksiasi?
En ole ap, mutta jotenkin sitä aina kuitenkin ajattelee, että elämässä kuuluisi olla enemmän mukavia ja neutraaleja hetkiä kuin ahdistavia. Omiin ongelmiini kuuluu minimipalkka + pieleen menneen yrityksen jälkeensä jättäneet rahahuolet ja velat, vakavasti sairas läheinen ja omaishoitajuus, vanha talo joka saattaa hajota alle milloin tahansa mutta ei ole varaa muuttaa vuokrallekaan... kun tätä on jatkunut tarpeeksi, yleistynyt ahdistuneisuushäiriö + lievä masennus + unihäiriöit pitävät huolta siitä, että elämä tuntuu jatkuvalta stressiltä ja "pokkeustilalta" silloinkin kun olisi hetki hengähtää.
Jostain kumman syystä olen pysynyt optimistisena siitä, että kyllä asiat tästä vielä paranevat, mutta silloin tällöin tulee kyllä mieleen, että tämä on ihan toivotonta.
Juuri tätä yritin sanoa: luulen että suurimmalla osalla ruuhkavuosia elävillä tuntuu aina tältä. Itsekin kärsin ahdistuksesta ja unettomuudesta. En silti pidä elämääni mitenkään poikkeuksellisena.
No en tiedä sitten. Voi olla, ettei ahdistus ja unettomuus ole mitenkään poikkeuksellista, mutta mielestäni sen kyllä PITÄISI olla poikkeuksellista. Elämän ei kuulu olla jatkuvaa stressiä.
Miksi? Jos ajattelen vaikka isovahempiani, heillä oli vielä minua huimasti raskaampi elämä. Köyhyyttä, sota, raskas työ jne. Missä on sanottu että elämän pitää olla helppoa? Luulen edelleen että odotuksista se vika löytyy helpommin.
Elämän ei tarvitse olla helppoa, ja harvoin se onkaan, mutta sellainen stressi, joka ahdistaa ja valvottaa kuukaudesta ja vuodesta toiseen, vie elämältä mielekkyyden ja toiveikkuuden. Kyvyn nauttia elämän iloista.
Eihän sekään nyt mitään ihanteellista ole, että pula-aikana ihmiset näkevät nälkää ja sota-aikana elävät jatkuvassa traumatilassa. Se ei tietenkään tee ihmiselle hyvää, kaikkihan sen tajuavatkin.
Stressi perustuukin pitkälle omaan käsitykseen kantokyvystä. Siihen ei ole objektiivisia kriteereitä. Elämäntilanteen hyväksyminen siis jo vähentäisi sitä.
Ja minä ajan takaa sitä että missä tällainen ihanteellinen elämä oikeasti on toteutunut suurimmalle osalle? Ei ainakaan historiassa. Eikä nykyisinkään juuri muualla kuin elokuvissa.
Mitä sitten kukin ihanteena pitää? Minun näkökulmastani katsottuna "neutraali" olisi hyvä, ja melkein mikä tahansa keskituloinen normiperhe joka asuu rivitalonpätkässä on lähempänä neutraalia kuin oma tämänhetkinen tilanteeni.
Minä kyllä muistan ajan, kun elämäni oli "neutraalia", ilman jatkuvaa stressiä. Ajoittaista stressiä toki oli. Kaikilla on. Mitään ihanaa idylliä lifestyle-blogin kuvastosta elämä ei ollut silloinkaan. Mutta ilman sitä pitkittynyttä ahdistusta ja stressiä niitä pieniä ilonaiheita löysi arjesta helpommin. Esimerkiksi silloin minulla oli vielä mahdollisuus harrastaa mukavina pitämiäni asioita. Eikä minun harrastukseni olleet koskaan mitään kalliita, vaan ihan kotona puuhasteltavia pikku juttuja. Mutta nykyään niille ei ole enää aikaa eikä harvoina vapaina hetkinä niihin pysty enää keskittymäänkään, kun jostain syystä keskittymiskyky on mennyt täysin. Esimerkiksi nyt voisin tehdä jotain mukavaa, mutta selaan nettiä, kun minun pitää samalla pitää silmällä sairasta enkä osaa enää keskittyä mihinkään vaativaan.
En minä pidä itseäni minään erityistapauksena. Mutta en silti hyväksy sitä ajatusta, että pitkittynyt unettomuus ja ahdistus ja huolien kanssa kituuttaminen pitäisi hyväksyä ihan ok-tilanteena, kun onhan joillakin vielä pahempiakin huolia.
Ja mitkä ne vastoinkäymiset tarkalleen on?