Olen näköjään äitiysloman aikana pudonnut työpaikalla alimpaan kastiin :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilmeisesti olet helmikuun jälkeen muuttunut sillä tavalla, että sinua ei haluttu enää jatkoille. Muuttumista ei välttämättä itse huomaa, mutta työkaverit, jotka eivät ole tavanneet sinua reiluun puoleen vuoteen, hyvinkin huomaavat. Moni tai oikeastaan useimmat muuttuvat äitiysloman aikana luonteeltaan tosi rasittaviksi, vaikkeivät itse sitä tajuakaan, vaan luulevat olevansa ihan samanlaisia kuin ennenkin.

Ennen kuin väittää vastaan, kannattaa kysyä itseltään kysymys, "olenko täysin sama ihminen kuin ennen lapseni syntymää". Siitä se selviää. Ja jollei selviä, seuraavan virkkeen täydentäminen auttanee: "Olen aivan sama ihminen kuin ennen lapseni syntymää, mutta ______."

(Enkä siis ole noita jatkoille lähteviä, jotka pudottavat ei-toivotut ihmiset matkan varrelle, vaan niitä syntymätylsiä, joita ei alun alkaenkaan ole haluttu mukaan.)

Tämä on muuten todella hyvä pointti! Olen huomannut itsessäni sen, että en ole lähimainkaan sama tyyppi kuin ennen vauvan syntymää. Muutoksen huomaan, vaikka vauva on vasta 4 kk vanha. En nyt ole miksikään mammahirviöksi muuttunut, mutta en välttämättä ole muutokseen ihan tyytyväinenkään...

Oikeastiko olette sitä mieltä, että jos tyyppi on muuttunut, on ok pelata teinipeliä työporukalla??? Tuo ap:n kuvaama käytös oli tökeröä, uskomattoman tökeröä. Millä alalla tuollaista porukkaa edes on? Joku hampurilaisbaarin teinijengi? Hoitoalan kanalauma?

Työpaikalla järjestetyissä illanvietoissa pelataan työpaikan sosiaalisten tapojen mukaan. Omat bileet on sitten erikseen.

Enpä sanonut mitään sellaista, etteikö työporukan käytös olisi ollut tökeröä. Kerroin ap:lle kokemukseni siitä, minkä vuoksi hänen työkaverinsa mahdollisesti käyttäytyivät noin.

Suuri elämänmuutos vaikuttaa ihmisen elämään, käyttäytymiseen ja ihmissuhteisiin aina. Kysymyksessä voi olla seurustelukumppanin löytyminen, avioero, virkavapaa, asuinpaikan tai asumismuodon muutos, uusi harrastus, sairaus, läheisen sairaus, uusi lemmikki, työtehtävien muuttuminen ja erityisesti lapsen saaminen, joka muuttaa sekä mielialaa, ihmissuhteita, ajankäyttöä, työssäkäymistä että kiinnostuksen kohteita ja niiden ilmaisemista. Muutoksen ei tarvitse olla edes selvästi negatiivista, esimerkiksi ylempänä mainittua mammahirviöksi muuttumista, vaan pienikin asia voi aiheuttaa sen, ettei enää vain sovi entiseen porukkaan. Ap ei enää kuulu työpaikkansa jatkoille menevään sisäpiiriin ja sillä selvä. Aikuisten vapaa-ajalla ei enää oteta joka ikistä leikkiin mukaan, jos ei kerran haluta.

Nro 16

Mutta aikuiset ihmiset eivät järjestele TYÖPAIKAN kokoontumisen jälkeen yksityisiä jatkoja, ei ainakaan meillä. Kiusaamistahan se semmoinen on. Jos jatkot on, ne on kaikille tarkoitettu. Muuten voi sitten kokoontua millä porukalla haluaa.

Aikuiset ihmiset nimenomaan valitsevat oman seuransa. Mitä suurempi työpaikka, sitä useampi pikkuporukka lähtee illallisen jälkeen ihan omaan suuntaansa myös työpaikan järjestämistä ja maksamista tilaisuuksista. Ap:n tapauksessa työnantajalla ei ollut mitään tekemistä tilaisuuden kanssa, vaan jokainen maksoi ja päätti omasta puolestaan, siis oli kysymys vapaamuotoisesta tapaamisesta.

Minä ymmärrän ihan hyvin sen, että kaikkia ei haluta edes muodon vuoksi mukaan, vaikka olenkin itse se, jolle ei kerrota ihan kaikkea ja jolle tarpeen mukaan valehdellaan päin naamaa. Pahin tapaus taisi olla se, kun minut junailtiin iltakahdeksalta, järjestetyn ohjelman loputtua, fyysisesti eroon muista ja soitettiin viattomasti puoliltaöin perään, että mihin sinä hävisit, me on oltu täällä toisessa paikassa koko ilta, ai että kotiin menit, no ei sieltä kannata enää tänne tulla.

Tuntuuhan tuo kamalalta, mutta kyllä minä sen ymmärrän, että ilman minua voi olla hauskempaa kuin minun kanssani. Mitä useammasta työpaikasta on kokemusta, sitä selvemmin nämä kuviot näkee.

Nro 16

Vierailija kirjoitti:

Herranjestas kuinka urpoa porukkaa. Tosi törkeää, teinimeiningiltä kuulostaa.

No eikös tuo ole ihan normaalia toimintaa. Ihmiset nyt vaan on tommosia. Eikä kaikki vaan tule kaikkien kans toimeen.

Vierailija kirjoitti:

Kerrot kuuluneesu aiemmin tähän rinkiin ja enää et kuulu.

Mietipä, miltä silloin tuntui niistä "eläkeikää lähenevistä senioreista" Ei varmaan heistä ollut silloin mukavaa, kun ei kutsuttu mukaan yhteisiin juttuihin.

Kaverini on 52-vuotias ja varmaan sit tällainen "eläkeikää lähenevä seniori", kun häntä ei kutsuta nuorempien jatkoille koskaan. Häntä harmittaa suuresti tämä ikäsyrjintä. Sinä pidät sitä luonnollisena.

Kurjaa toki tuo sinunkin tilanteesi.

Kuten aikaisemmassa viestissä sanoin, niin aiemmin jatkoista on puhuttu ihan avoimesti ja kutsuttu kaikki mukaan, myös vanhemmat kollegat. Joskus ovat tulleetkin, mutta useimmiten eivät, kuka mistäkin syystä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilmeisesti olet helmikuun jälkeen muuttunut sillä tavalla, että sinua ei haluttu enää jatkoille. Muuttumista ei välttämättä itse huomaa, mutta työkaverit, jotka eivät ole tavanneet sinua reiluun puoleen vuoteen, hyvinkin huomaavat. Moni tai oikeastaan useimmat muuttuvat äitiysloman aikana luonteeltaan tosi rasittaviksi, vaikkeivät itse sitä tajuakaan, vaan luulevat olevansa ihan samanlaisia kuin ennenkin.

Ennen kuin väittää vastaan, kannattaa kysyä itseltään kysymys, "olenko täysin sama ihminen kuin ennen lapseni syntymää". Siitä se selviää. Ja jollei selviä, seuraavan virkkeen täydentäminen auttanee: "Olen aivan sama ihminen kuin ennen lapseni syntymää, mutta ______."

(Enkä siis ole noita jatkoille lähteviä, jotka pudottavat ei-toivotut ihmiset matkan varrelle, vaan niitä syntymätylsiä, joita ei alun alkaenkaan ole haluttu mukaan.)

Tämä on muuten todella hyvä pointti! Olen huomannut itsessäni sen, että en ole lähimainkaan sama tyyppi kuin ennen vauvan syntymää. Muutoksen huomaan, vaikka vauva on vasta 4 kk vanha. En nyt ole miksikään mammahirviöksi muuttunut, mutta en välttämättä ole muutokseen ihan tyytyväinenkään...

Oikeastiko olette sitä mieltä, että jos tyyppi on muuttunut, on ok pelata teinipeliä työporukalla??? Tuo ap:n kuvaama käytös oli tökeröä, uskomattoman tökeröä. Millä alalla tuollaista porukkaa edes on? Joku hampurilaisbaarin teinijengi? Hoitoalan kanalauma?

Työpaikalla järjestetyissä illanvietoissa pelataan työpaikan sosiaalisten tapojen mukaan. Omat bileet on sitten erikseen.

Enpä sanonut mitään sellaista, etteikö työporukan käytös olisi ollut tökeröä. Kerroin ap:lle kokemukseni siitä, minkä vuoksi hänen työkaverinsa mahdollisesti käyttäytyivät noin.

Suuri elämänmuutos vaikuttaa ihmisen elämään, käyttäytymiseen ja ihmissuhteisiin aina. Kysymyksessä voi olla seurustelukumppanin löytyminen, avioero, virkavapaa, asuinpaikan tai asumismuodon muutos, uusi harrastus, sairaus, läheisen sairaus, uusi lemmikki, työtehtävien muuttuminen ja erityisesti lapsen saaminen, joka muuttaa sekä mielialaa, ihmissuhteita, ajankäyttöä, työssäkäymistä että kiinnostuksen kohteita ja niiden ilmaisemista. Muutoksen ei tarvitse olla edes selvästi negatiivista, esimerkiksi ylempänä mainittua mammahirviöksi muuttumista, vaan pienikin asia voi aiheuttaa sen, ettei enää vain sovi entiseen porukkaan. Ap ei enää kuulu työpaikkansa jatkoille menevään sisäpiiriin ja sillä selvä. Aikuisten vapaa-ajalla ei enää oteta joka ikistä leikkiin mukaan, jos ei kerran haluta.

Nro 16

Mutta aikuiset ihmiset eivät järjestele TYÖPAIKAN kokoontumisen jälkeen yksityisiä jatkoja, ei ainakaan meillä. Kiusaamistahan se semmoinen on. Jos jatkot on, ne on kaikille tarkoitettu. Muuten voi sitten kokoontua millä porukalla haluaa.

Aikuiset ihmiset nimenomaan valitsevat oman seuransa. Mitä suurempi työpaikka, sitä useampi pikkuporukka lähtee illallisen jälkeen ihan omaan suuntaansa myös työpaikan järjestämistä ja maksamista tilaisuuksista. Ap:n tapauksessa työnantajalla ei ollut mitään tekemistä tilaisuuden kanssa, vaan jokainen maksoi ja päätti omasta puolestaan, siis oli kysymys vapaamuotoisesta tapaamisesta.

Minä ymmärrän ihan hyvin sen, että kaikkia ei haluta edes muodon vuoksi mukaan, vaikka olenkin itse se, jolle ei kerrota ihan kaikkea ja jolle tarpeen mukaan valehdellaan päin naamaa. Pahin tapaus taisi olla se, kun minut junailtiin iltakahdeksalta, järjestetyn ohjelman loputtua, fyysisesti eroon muista ja soitettiin viattomasti puoliltaöin perään, että mihin sinä hävisit, me on oltu täällä toisessa paikassa koko ilta, ai että kotiin menit, no ei sieltä kannata enää tänne tulla.

Tuntuuhan tuo kamalalta, mutta kyllä minä sen ymmärrän, että ilman minua voi olla hauskempaa kuin minun kanssani. Mitä useammasta työpaikasta on kokemusta, sitä selvemmin nämä kuviot näkee.

Nro 16

Sanotko kiusatulle lapsellekin, että tuntuuhan tuo kamalalta, mutta sinun tulee ymmärtää, että ilman sinua voi olla hauskempaa kuin sinun kanssasi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilmeisesti olet helmikuun jälkeen muuttunut sillä tavalla, että sinua ei haluttu enää jatkoille. Muuttumista ei välttämättä itse huomaa, mutta työkaverit, jotka eivät ole tavanneet sinua reiluun puoleen vuoteen, hyvinkin huomaavat. Moni tai oikeastaan useimmat muuttuvat äitiysloman aikana luonteeltaan tosi rasittaviksi, vaikkeivät itse sitä tajuakaan, vaan luulevat olevansa ihan samanlaisia kuin ennenkin.

Ennen kuin väittää vastaan, kannattaa kysyä itseltään kysymys, "olenko täysin sama ihminen kuin ennen lapseni syntymää". Siitä se selviää. Ja jollei selviä, seuraavan virkkeen täydentäminen auttanee: "Olen aivan sama ihminen kuin ennen lapseni syntymää, mutta ______."

(Enkä siis ole noita jatkoille lähteviä, jotka pudottavat ei-toivotut ihmiset matkan varrelle, vaan niitä syntymätylsiä, joita ei alun alkaenkaan ole haluttu mukaan.)

Tämä on muuten todella hyvä pointti! Olen huomannut itsessäni sen, että en ole lähimainkaan sama tyyppi kuin ennen vauvan syntymää. Muutoksen huomaan, vaikka vauva on vasta 4 kk vanha. En nyt ole miksikään mammahirviöksi muuttunut, mutta en välttämättä ole muutokseen ihan tyytyväinenkään...

Oikeastiko olette sitä mieltä, että jos tyyppi on muuttunut, on ok pelata teinipeliä työporukalla??? Tuo ap:n kuvaama käytös oli tökeröä, uskomattoman tökeröä. Millä alalla tuollaista porukkaa edes on? Joku hampurilaisbaarin teinijengi? Hoitoalan kanalauma?

Työpaikalla järjestetyissä illanvietoissa pelataan työpaikan sosiaalisten tapojen mukaan. Omat bileet on sitten erikseen.

Enpä sanonut mitään sellaista, etteikö työporukan käytös olisi ollut tökeröä. Kerroin ap:lle kokemukseni siitä, minkä vuoksi hänen työkaverinsa mahdollisesti käyttäytyivät noin.

Suuri elämänmuutos vaikuttaa ihmisen elämään, käyttäytymiseen ja ihmissuhteisiin aina. Kysymyksessä voi olla seurustelukumppanin löytyminen, avioero, virkavapaa, asuinpaikan tai asumismuodon muutos, uusi harrastus, sairaus, läheisen sairaus, uusi lemmikki, työtehtävien muuttuminen ja erityisesti lapsen saaminen, joka muuttaa sekä mielialaa, ihmissuhteita, ajankäyttöä, työssäkäymistä että kiinnostuksen kohteita ja niiden ilmaisemista. Muutoksen ei tarvitse olla edes selvästi negatiivista, esimerkiksi ylempänä mainittua mammahirviöksi muuttumista, vaan pienikin asia voi aiheuttaa sen, ettei enää vain sovi entiseen porukkaan. Ap ei enää kuulu työpaikkansa jatkoille menevään sisäpiiriin ja sillä selvä. Aikuisten vapaa-ajalla ei enää oteta joka ikistä leikkiin mukaan, jos ei kerran haluta.

Nro 16

Mutta aikuiset ihmiset eivät järjestele TYÖPAIKAN kokoontumisen jälkeen yksityisiä jatkoja, ei ainakaan meillä. Kiusaamistahan se semmoinen on. Jos jatkot on, ne on kaikille tarkoitettu. Muuten voi sitten kokoontua millä porukalla haluaa.

Aikuiset ihmiset nimenomaan valitsevat oman seuransa. Mitä suurempi työpaikka, sitä useampi pikkuporukka lähtee illallisen jälkeen ihan omaan suuntaansa myös työpaikan järjestämistä ja maksamista tilaisuuksista. Ap:n tapauksessa työnantajalla ei ollut mitään tekemistä tilaisuuden kanssa, vaan jokainen maksoi ja päätti omasta puolestaan, siis oli kysymys vapaamuotoisesta tapaamisesta.

Minä ymmärrän ihan hyvin sen, että kaikkia ei haluta edes muodon vuoksi mukaan, vaikka olenkin itse se, jolle ei kerrota ihan kaikkea ja jolle tarpeen mukaan valehdellaan päin naamaa. Pahin tapaus taisi olla se, kun minut junailtiin iltakahdeksalta, järjestetyn ohjelman loputtua, fyysisesti eroon muista ja soitettiin viattomasti puoliltaöin perään, että mihin sinä hävisit, me on oltu täällä toisessa paikassa koko ilta, ai että kotiin menit, no ei sieltä kannata enää tänne tulla.

Tuntuuhan tuo kamalalta, mutta kyllä minä sen ymmärrän, että ilman minua voi olla hauskempaa kuin minun kanssani. Mitä useammasta työpaikasta on kokemusta, sitä selvemmin nämä kuviot näkee.

Nro 16

Sanotko kiusatulle lapsellekin, että tuntuuhan tuo kamalalta, mutta sinun tulee ymmärtää, että ilman sinua voi olla hauskempaa kuin sinun kanssasi?

Lapset ja aikuiset ovat eri juttu. Lapsille valehdellaan ja joskus on aivan paikallaankin valehdella elämän tosiasioista. Etkö sinä tämän vertaa ymmärrä ihmisten toimintaa?

Nro 16

Mä olen töissä Tyksin yhdellä poliklinikalla ja siellä on just tällaista samaa meininkiä. Osalla hoitajista ja yhdellä osastonsihteereistä on oma WhatsUp-ryhmänsä. Kuka ei kuulu joukkoon?

Kuka oikeasti laittaa Facebookkiin kuvia baarin tanssilattialta??

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilmeisesti olet helmikuun jälkeen muuttunut sillä tavalla, että sinua ei haluttu enää jatkoille. Muuttumista ei välttämättä itse huomaa, mutta työkaverit, jotka eivät ole tavanneet sinua reiluun puoleen vuoteen, hyvinkin huomaavat. Moni tai oikeastaan useimmat muuttuvat äitiysloman aikana luonteeltaan tosi rasittaviksi, vaikkeivät itse sitä tajuakaan, vaan luulevat olevansa ihan samanlaisia kuin ennenkin.

Ennen kuin väittää vastaan, kannattaa kysyä itseltään kysymys, "olenko täysin sama ihminen kuin ennen lapseni syntymää". Siitä se selviää. Ja jollei selviä, seuraavan virkkeen täydentäminen auttanee: "Olen aivan sama ihminen kuin ennen lapseni syntymää, mutta ______."

(Enkä siis ole noita jatkoille lähteviä, jotka pudottavat ei-toivotut ihmiset matkan varrelle, vaan niitä syntymätylsiä, joita ei alun alkaenkaan ole haluttu mukaan.)

Tämä on muuten todella hyvä pointti! Olen huomannut itsessäni sen, että en ole lähimainkaan sama tyyppi kuin ennen vauvan syntymää. Muutoksen huomaan, vaikka vauva on vasta 4 kk vanha. En nyt ole miksikään mammahirviöksi muuttunut, mutta en välttämättä ole muutokseen ihan tyytyväinenkään...

Oikeastiko olette sitä mieltä, että jos tyyppi on muuttunut, on ok pelata teinipeliä työporukalla??? Tuo ap:n kuvaama käytös oli tökeröä, uskomattoman tökeröä. Millä alalla tuollaista porukkaa edes on? Joku hampurilaisbaarin teinijengi? Hoitoalan kanalauma?

Työpaikalla järjestetyissä illanvietoissa pelataan työpaikan sosiaalisten tapojen mukaan. Omat bileet on sitten erikseen.

Enpä sanonut mitään sellaista, etteikö työporukan käytös olisi ollut tökeröä. Kerroin ap:lle kokemukseni siitä, minkä vuoksi hänen työkaverinsa mahdollisesti käyttäytyivät noin.

Suuri elämänmuutos vaikuttaa ihmisen elämään, käyttäytymiseen ja ihmissuhteisiin aina. Kysymyksessä voi olla seurustelukumppanin löytyminen, avioero, virkavapaa, asuinpaikan tai asumismuodon muutos, uusi harrastus, sairaus, läheisen sairaus, uusi lemmikki, työtehtävien muuttuminen ja erityisesti lapsen saaminen, joka muuttaa sekä mielialaa, ihmissuhteita, ajankäyttöä, työssäkäymistä että kiinnostuksen kohteita ja niiden ilmaisemista. Muutoksen ei tarvitse olla edes selvästi negatiivista, esimerkiksi ylempänä mainittua mammahirviöksi muuttumista, vaan pienikin asia voi aiheuttaa sen, ettei enää vain sovi entiseen porukkaan. Ap ei enää kuulu työpaikkansa jatkoille menevään sisäpiiriin ja sillä selvä. Aikuisten vapaa-ajalla ei enää oteta joka ikistä leikkiin mukaan, jos ei kerran haluta.

Nro 16

Mutta aikuiset ihmiset eivät järjestele TYÖPAIKAN kokoontumisen jälkeen yksityisiä jatkoja, ei ainakaan meillä. Kiusaamistahan se semmoinen on. Jos jatkot on, ne on kaikille tarkoitettu. Muuten voi sitten kokoontua millä porukalla haluaa.

Aikuiset ihmiset nimenomaan valitsevat oman seuransa. Mitä suurempi työpaikka, sitä useampi pikkuporukka lähtee illallisen jälkeen ihan omaan suuntaansa myös työpaikan järjestämistä ja maksamista tilaisuuksista. Ap:n tapauksessa työnantajalla ei ollut mitään tekemistä tilaisuuden kanssa, vaan jokainen maksoi ja päätti omasta puolestaan, siis oli kysymys vapaamuotoisesta tapaamisesta.

Minä ymmärrän ihan hyvin sen, että kaikkia ei haluta edes muodon vuoksi mukaan, vaikka olenkin itse se, jolle ei kerrota ihan kaikkea ja jolle tarpeen mukaan valehdellaan päin naamaa. Pahin tapaus taisi olla se, kun minut junailtiin iltakahdeksalta, järjestetyn ohjelman loputtua, fyysisesti eroon muista ja soitettiin viattomasti puoliltaöin perään, että mihin sinä hävisit, me on oltu täällä toisessa paikassa koko ilta, ai että kotiin menit, no ei sieltä kannata enää tänne tulla.

Tuntuuhan tuo kamalalta, mutta kyllä minä sen ymmärrän, että ilman minua voi olla hauskempaa kuin minun kanssani. Mitä useammasta työpaikasta on kokemusta, sitä selvemmin nämä kuviot näkee.

Nro 16

Sanotko kiusatulle lapsellekin, että tuntuuhan tuo kamalalta, mutta sinun tulee ymmärtää, että ilman sinua voi olla hauskempaa kuin sinun kanssasi?

Lapset ja aikuiset ovat eri juttu. Lapsille valehdellaan ja joskus on aivan paikallaankin valehdella elämän tosiasioista. Etkö sinä tämän vertaa ymmärrä ihmisten toimintaa?

Nro 16

Millä lailla lapset ja aikuiset ovat eri juttu? Miksi pidämme ulkopuolelle jättämistä lasten kohdalla kiusaamisena, mutta aikuisten kohdalla se on ikään kuin pelkkä ikävä tosiasia, että jotain ei haluta mukaan? Miten lapsilta voidaan vaatia sellaista toimintaa, johon ei itse aikuisena pysty?

Aikuisen luulisi sitä paitsi ymmärtävän, että tämä on vain yksi viikonloppu muiden joukossa. Jos yhtenä viikonloppuna mukaan eksyy myös yksi "epämiellyttävä" henkilö, niin eikö sitä voi ajatella, että loput 51 viikonloppua vuodesta saa sitten viettää ihan juuri niiden kanssa, kenen haluaa.

Niuku-nauku, miuku, mauku.  Eikö perhe-elämä olekaan yhtä onnea, kun pitää päästä taas bailaamaan?  Olet valintasi tehnyt, joten äkkiä kotiis siitä.  Me hauskat lähdetään jatkoille.

Voi herranen aika millaisia vastauksia. 

Mulla oli vähän samanlainen tilanne. Mut oli kutsuttu mukaan työporukan illanviettoon, oltiin syömässä ja jatkoista ei puhuttu etukäteen mitään. Siinä sitten kun mentiin ravintolaan sisään, henkilö joka on asettanut itsensä jonkinlaisen johtotähden asemaan, joka yleensä on se joka junailee näitä hommia mieleisekseen, ilmoitti että jatkot on suunniteltu ja ketkä lähtee ja "sää et varmaan pääse". No olisin päässyt ilmoittamalla miehelle, joka oli lasten kanssa, että tulenkin vähän myöhemmin, mutta en todellakaan lähtenyt mukaan! Porukassa oli pari muutakin, joille ei oltu kerrottu jatkosuunnitelmista. Jätän tällaiset omaan arvoonsa. Kertoo aika paljon henkilöistä itsestään ja kun ei mitään teinejä olla vaan neljänkymmenen molemmin puolin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilmeisesti olet helmikuun jälkeen muuttunut sillä tavalla, että sinua ei haluttu enää jatkoille. Muuttumista ei välttämättä itse huomaa, mutta työkaverit, jotka eivät ole tavanneet sinua reiluun puoleen vuoteen, hyvinkin huomaavat. Moni tai oikeastaan useimmat muuttuvat äitiysloman aikana luonteeltaan tosi rasittaviksi, vaikkeivät itse sitä tajuakaan, vaan luulevat olevansa ihan samanlaisia kuin ennenkin.

Ennen kuin väittää vastaan, kannattaa kysyä itseltään kysymys, "olenko täysin sama ihminen kuin ennen lapseni syntymää". Siitä se selviää. Ja jollei selviä, seuraavan virkkeen täydentäminen auttanee: "Olen aivan sama ihminen kuin ennen lapseni syntymää, mutta ______."

(Enkä siis ole noita jatkoille lähteviä, jotka pudottavat ei-toivotut ihmiset matkan varrelle, vaan niitä syntymätylsiä, joita ei alun alkaenkaan ole haluttu mukaan.)

Tämä on muuten todella hyvä pointti! Olen huomannut itsessäni sen, että en ole lähimainkaan sama tyyppi kuin ennen vauvan syntymää. Muutoksen huomaan, vaikka vauva on vasta 4 kk vanha. En nyt ole miksikään mammahirviöksi muuttunut, mutta en välttämättä ole muutokseen ihan tyytyväinenkään...

Oikeastiko olette sitä mieltä, että jos tyyppi on muuttunut, on ok pelata teinipeliä työporukalla??? Tuo ap:n kuvaama käytös oli tökeröä, uskomattoman tökeröä. Millä alalla tuollaista porukkaa edes on? Joku hampurilaisbaarin teinijengi? Hoitoalan kanalauma?

Työpaikalla järjestetyissä illanvietoissa pelataan työpaikan sosiaalisten tapojen mukaan. Omat bileet on sitten erikseen.

Enpä sanonut mitään sellaista, etteikö työporukan käytös olisi ollut tökeröä. Kerroin ap:lle kokemukseni siitä, minkä vuoksi hänen työkaverinsa mahdollisesti käyttäytyivät noin.

Suuri elämänmuutos vaikuttaa ihmisen elämään, käyttäytymiseen ja ihmissuhteisiin aina. Kysymyksessä voi olla seurustelukumppanin löytyminen, avioero, virkavapaa, asuinpaikan tai asumismuodon muutos, uusi harrastus, sairaus, läheisen sairaus, uusi lemmikki, työtehtävien muuttuminen ja erityisesti lapsen saaminen, joka muuttaa sekä mielialaa, ihmissuhteita, ajankäyttöä, työssäkäymistä että kiinnostuksen kohteita ja niiden ilmaisemista. Muutoksen ei tarvitse olla edes selvästi negatiivista, esimerkiksi ylempänä mainittua mammahirviöksi muuttumista, vaan pienikin asia voi aiheuttaa sen, ettei enää vain sovi entiseen porukkaan. Ap ei enää kuulu työpaikkansa jatkoille menevään sisäpiiriin ja sillä selvä. Aikuisten vapaa-ajalla ei enää oteta joka ikistä leikkiin mukaan, jos ei kerran haluta.

Nro 16

Mutta aikuiset ihmiset eivät järjestele TYÖPAIKAN kokoontumisen jälkeen yksityisiä jatkoja, ei ainakaan meillä. Kiusaamistahan se semmoinen on. Jos jatkot on, ne on kaikille tarkoitettu. Muuten voi sitten kokoontua millä porukalla haluaa.

Aikuiset ihmiset nimenomaan valitsevat oman seuransa. Mitä suurempi työpaikka, sitä useampi pikkuporukka lähtee illallisen jälkeen ihan omaan suuntaansa myös työpaikan järjestämistä ja maksamista tilaisuuksista. Ap:n tapauksessa työnantajalla ei ollut mitään tekemistä tilaisuuden kanssa, vaan jokainen maksoi ja päätti omasta puolestaan, siis oli kysymys vapaamuotoisesta tapaamisesta.

Minä ymmärrän ihan hyvin sen, että kaikkia ei haluta edes muodon vuoksi mukaan, vaikka olenkin itse se, jolle ei kerrota ihan kaikkea ja jolle tarpeen mukaan valehdellaan päin naamaa. Pahin tapaus taisi olla se, kun minut junailtiin iltakahdeksalta, järjestetyn ohjelman loputtua, fyysisesti eroon muista ja soitettiin viattomasti puoliltaöin perään, että mihin sinä hävisit, me on oltu täällä toisessa paikassa koko ilta, ai että kotiin menit, no ei sieltä kannata enää tänne tulla.

Tuntuuhan tuo kamalalta, mutta kyllä minä sen ymmärrän, että ilman minua voi olla hauskempaa kuin minun kanssani. Mitä useammasta työpaikasta on kokemusta, sitä selvemmin nämä kuviot näkee.

Nro 16

Sanotko kiusatulle lapsellekin, että tuntuuhan tuo kamalalta, mutta sinun tulee ymmärtää, että ilman sinua voi olla hauskempaa kuin sinun kanssasi?

Lapset ja aikuiset ovat eri juttu. Lapsille valehdellaan ja joskus on aivan paikallaankin valehdella elämän tosiasioista. Etkö sinä tämän vertaa ymmärrä ihmisten toimintaa?

Nro 16

Millä lailla lapset ja aikuiset ovat eri juttu? Miksi pidämme ulkopuolelle jättämistä lasten kohdalla kiusaamisena, mutta aikuisten kohdalla se on ikään kuin pelkkä ikävä tosiasia, että jotain ei haluta mukaan? Miten lapsilta voidaan vaatia sellaista toimintaa, johon ei itse aikuisena pysty?

Aikuisen luulisi sitä paitsi ymmärtävän, että tämä on vain yksi viikonloppu muiden joukossa. Jos yhtenä viikonloppuna mukaan eksyy myös yksi "epämiellyttävä" henkilö, niin eikö sitä voi ajatella, että loput 51 viikonloppua vuodesta saa sitten viettää ihan juuri niiden kanssa, kenen haluaa.

Voi hyvänen aika. Luepa nyt minun kirjoitukseni läpi ilman kiihtymystä ja mieti, mitä olen sanonut ihmisluonnosta ja millaista kantaa olen ottanut sen oikeutukseen. Tarkoittaako se, että minä ymmärrän ihmisten motiiivit, sitä, että minä pidän niitä hyvinä tai oikeina? Mitä tekemistä huomautuksella lapsille puhumisesta edes on työpaikkasuhteiden ongelmien kanssa?

Sen jälkeen mieti sitä, miten itse esität asiat - ihan minkä tahansa asian - lapsille ja aikuisille sopivalla tavalla. Jos ei eroa ole, voit seuraavaksi myöntää aivan suoraan, että joko valehtelet tai älysi ei yksinkertaisesti nyt riitä käsittelemään asiaa tältä kannalta ja ainakin lapset ovat seurassasi aika huonoissa käsissä.

Nro 16

Kyllä munkin duunipaikoilla on toki syntynyt ystävyyssuhteita: toisista työkavereista on yksinkertaisesti tullut ystäviä ja toisista ei. Ystävien kanssa nähdään vapaa-ajalla ja viestitellään kimpassa. Eikä siinä ole mitään pahaa. Mutta jos mennää työporukalla ulos ja yhdeltä yyypiltä salataan jatkopaikka, niin se on kyllä kiusaamista. Ymmärtäisin asian, jos tyyppi aiheuttaisi jotain yleistä häiriötä kuten haastaisi kaikkien kanssa riitaa ja puristelisi naisia perseestä tms., mutta jos tyyppi käyttäytyy suht normaalisti, ja porukka on suht iso, niin tuskin se muiden iltaa baarissa pystyy pilaamaan. Eihän baarissa jutella mitään henkilökohtaisuuksia, vaan pidetään rennosti hauskaa. Siinähän se tyyppi roikkuu muuden mukana.

Yhdessä duunissa jossa olin, yhtä tyyppiä ei koskaan kutsuttu muiden kanssa lounaalle. Aloin sitten käymään sen kanssa lounaalla, jonka seurauksena muakaan ei enää kutsuttu siihen porukkaan. Ei kyllä se kiusaajaporukka kiinnostanutkaan. Myöhemmin onneksi duunijärjestelyjen myötä tuli uusia duunikavereita. Näistä sain hyviä ystäviä, joiden kanssa edelleen olen tekemisissä, vaikken tuossa duunissa ole ollut neljään vuoteen. Mä en voi sietää kiusaamista ja tahallista yhden ulkopuolelle jättämistä, enkä sellaisten ihmisten kanssa halua olla tekemisissä enempää kuin on pakko.

Mikä ala?

Aikoinaan luokkaretkellä meitä oli muutama, jotka jätettiin porukan ulkopuolelle. No mitä siitä, läksimme ulos ja tutustuimme paikallisiin nuoriin ja meillä oli heidän kanssaan kivaa. Lopulta kävi niin, että nämä suosittuina itseään pitävät olivat sitten kateellisia tästä. No itsepä valitsivat olla keskenään sisällä ryyppäämässä. Me muutama kun emme olleet niitä ryyppysankareita muutenkaan. 

76 lisää, olimme siis Pietarissa, silloin se oli vielä Leningrad. Löytyi yhteinen kieli, osasivat saksaa ja meistä kaksi osasi myös. 

Vierailija kirjoitti:

Meillä on aina perinteisesti ollut työporukan kanssa elokuun lopussa "venetsialaiset", eli menemme ravintolaan, syömme ja juomme hyvin ja sitten vielä menemme johonkin baariin jatkoille tanssimaan. Olen ollut helmikuusta asti äitiyslomalla, mutta oli ihan kiva, että minutkin kutsuttiin tämän vuoden kekkereihin mukaan, oli myös kiva nähdä vanhoja työkavereita pitkästä aikaa ja saada vähän vapaata lapsenhoidosta, kun mies lähti vauvan kanssa viikonlopuksi vanhemmilleen. Myös työkaverini tiesivät, että minulla on "lapsivapaa" viikonloppu, muuten en perhe-elämä-jutuillani muita nyt pitkästyttänyt, ellei tietysti joku erikseen kysynyt, mitä vauvalle kuuluu.

Ravintolassa kun söimme, ilta oli ihan mukava, juteltiin niitä näitä ja hauskaa oli. Loppuiltaa kohden osa porukasta muuttui jotenkin rauhattomiksi ja huomasin että heillä on kaikilla kännykät kädessään ja luettuaan jotain he laittoivat puhelimensa pöydälle väärinpäin ja pälyilivät toisiaan. Myös vieressäni istuva hyvä työkaverini näpytteli viestiä, ja ihan pokkana luin, kun kerran näköetäisyydellä olin, että he sopivat siellä omassa whatsapp-ringissään, mihin menevät jatkoille.

Tuli jotenkin paha olo, että minut tällä lailla jätettiin ulkopuolelle, kun olen aina ennen lähtenyt jatkoille mukaan, niin kuin suurin osa muistakin. Porukassa on vain ihan muutama, jotka eivät ihan vapaasta tahdostaan lähde, lähentelevät jo eläkeikää. Mutta koskaan ennen ei ole muita, perheellisiäkään, tällä lailla syrjitty, ja aamulla oli kiva katsella kuvia Facebookista, kun muut työkaverit tanssivat baarissa ja hauskaa tuntui olevan...

Eipä huvittaisi enää palata äitiyslomalta tuohon porukkaan, vaikka eilen illalla olin vielä ihan innoissani siitä, että heidät näen :(

Jos sinä putosit seuraelämässä "alimpaan kastiin", niin se ei minusta ole vielä maailman loppu. Ei työkavereiden kanssa tarvitse viettää vapaa-aikaa. Asialliset välit töissä riittää.

Minä putosin äitiyslomalta kokonaan pois töistä. Eli irtisanottiin äitiysloman jälkeen.

Eipä ne työkaveritkaan ole sen jälkeen ottaneet edes meilitse tai facebookissa yhteyttä, vaikka ennen irtisanomista vietettiin joskus vapaallakin yhteistä aikaa. Kollegat aikaisemmista työpaikoista sentään ovat olleet yhteydessä, pahoitelleet ja tsempanneet. Mutta nykyisessä työssä jokainen oli vaan huojentunut, että minä lähdin ja oma nahka säästyi.

Että näin paljon kannattaa laittaa painoa työajan ulkopuolisille ystävyyssuhteille.

Kiitos rohkaisevista viesteistä. Toki tiedostan, että en ole enää samalla lailla ollut työkavereiden arjessa mukana puoleen vuoteen, ja jäänyt monesta jutusta pois, niin hyvässä kuin pahassa... Oli vain tunnetasolla koko ilta aika vuoristorataa, kun mennessä ajattelin, että onpa kiva nähdä vähän taas eri kavereita, ja kotiin tullessa ajattelin, että onpa onni, että on muitakin kavereita, eikä tarvitse heidän varassaan olla. Hauska ilta muuttui yhtäkkiä ihan kamalaksi, kun tajusin tilanteen. Päällimmäisenä kysymyksenä kuitenkin on, että mikä minussa on vialla, kun en heidän seuraansa kelpaa? Ei kukaan halua tuntea olevansa hyljitty. 

Vierailija kirjoitti:

Kiitos rohkaisevista viesteistä. Toki tiedostan, että en ole enää samalla lailla ollut työkavereiden arjessa mukana puoleen vuoteen, ja jäänyt monesta jutusta pois, niin hyvässä kuin pahassa... Oli vain tunnetasolla koko ilta aika vuoristorataa, kun mennessä ajattelin, että onpa kiva nähdä vähän taas eri kavereita, ja kotiin tullessa ajattelin, että onpa onni, että on muitakin kavereita, eikä tarvitse heidän varassaan olla. Hauska ilta muuttui yhtäkkiä ihan kamalaksi, kun tajusin tilanteen. Päällimmäisenä kysymyksenä kuitenkin on, että mikä minussa on vialla, kun en heidän seuraansa kelpaa? Ei kukaan halua tuntea olevansa hyljitty. 

Ei kyse varmaankaan ole siitä, että sussa olisi jotain vikaa. Olethan ollut mukana aiemmin ja sait kutsun näihinkin iltamiin, vaikka oletkin äitiyslomalla. Jos sinusta ei pidettäisi, tuskin kukaan olisi sinua varta vasten kutsunut. Ehkä heillä yksinkertaisesti oli joitain inside-suunnitelmia ja sinä et yksinkertaisesti vain ole ollut niissä mukana, siksi kutsumattomuus. Hoitivat homman tosi tökerösti ja päätyivät loukkaamaan sinua, vaikka ajatus ehkä oli ollut ihan päinvastainen.