Lue keskustelun säännöt.
Normaalisti syövät, auttakaa ahmintahäiriöistä: Minkä kokoinen/kuinka paljon on "yksi päivittäinen herkku"?
02.09.2016 |
Ahmiminen pitäisi lopettaa, mutta tuosta "yhdestä herkusta" en vaan saa otetta. Pystyn oikein kovan paranemismotivaation aikana kyllä vetämään pari viikkoa terveellistä vähäsokerista ruokavaliota, mutta kun sen jälkeen ostan ekaa kertaa esim. karkkia, niin homma karkaa käsistä ja alkaa taas uusi muutaman kuukauden pituinen ahmintaputki.
Voisitteko te normaalisti syövät hiukan antaa vinkkiä, millainen teistä on "päivittäinen herkku"? Mä en osaa ajatella kaloreissa, mutta ilmeisesti sellainen +/- 200 kaloria voisi olla aika sopiva. Itselleni esimerkiksi kolmanneksen syöminen karkkipussista on erittäin vaikeaa, menisi kerralla koko se pussi ja vielä sipist ja suklaat päälle. Tarvitsisin ihan konkreettisia ohjeita siihen, miten paljon voi *herkutella* päivässä niin, että se on vielä ns. normaaliin ruokavalioon sisältyvää. Ja millaisia herkkuja?
("Älä syö herkkuja enää koskaan" ei ole ratkaisu. Eikä myöskään "syö nälän mukaan", sillä silloin syön ostoskorillisen.)
Kommentit (45)
Ite pidän kerran viikossa vapaasyöntipäivän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
henk.koht, tiedän, ettei meille voi ostaa esim. keksipakettia vierasvaraksi-syön ne. samoin on turha huijata itseään ja ostaa isoa suklaalevyä ajatellen, että "vain pari riviä". aamuun mennessä koko levy on mahassa.
minulla on ollut BED ja silloin söin ruuantuskassa vaniliasokeritkin purkista! nykyään tilanne ei ole niin paha, mutta herkkuja tänne ei voi jemmata. isäni toi kerran paketin salmiakkijäätelöä ja kun mies tai lapset eivät siitä pidä, niin vedin sitten litran jäätelöä ja makasin maha kipeänä sohvalla ...
En tiedä miksi, mutta minua ärsyttää suunnattomasti nämä, jotka ovat saaneet elämänsä raiteilleen ja korostavat sitä omaa keinoaan ainoana oikeana.
Sairastan BED:iä ja olen ollut vuosia ns. normaalipainoinen ja normaalisti syövä ja sitten taas yllättäen kaikki on hajonnut. Siksi en oikein jaksa innostua noista "tällä keinolla saavutat kaiken" -neuvoista. Ahmimishäiriöön liittyy niin paljon muuta kuin se ruoanhallinta, etten menisi sanomaan, että tiukalla kontrollilla tai herkkujen poisjättämisellä kaikki onnistuvat. Kun se kontrolli ja herkkujen poisjättäminen nimenomaan laukaisee sen ahmimisen, niin asia on ongelmainen. Eikä ahmimishäiriöinen ahmi vain herkkuja eli tässä ei voi verrata alkoholiin. Ruokaa ei voi jättää kokonaan pois, ja kaikki ruoka on ahmimishäiriöisen alkoholia eli nämä kaksi eivät ole verrannollisia. Olen itse ahminut kaapista mm. puuroa ja munakkaita, vaikka kumpaakin inhoan. Kun se ahmimiskohtaus on päällä, niin on aivan sama, onko kaapissa mitään syötävää vai ei, kaikki käy.
Ainoa keino on oppia kohtuullisuutta ja jotta sen oikeasti oppii pysyvästi, vaatii se paljon muutakin kuin vain oikeanlaista syömistä. Suosittelen siis kaikille terapiaa ja ammattiapua. Minä en ole oikotietä onneen löytänyt, vaikka niin olen monta kertaa luullut. Eniten surettaa, kun itse ahmimishäiriöstä kärsineet jankuttavat, että kyse on vain mielenlujuudesta. Että pitää vain päättää, että näin ei käy. Minusta tuo on sama juttu kuin sanoa masentuneelle, että tänään vain päätät, ettet ole masentunut. Nimittäin onhan se siitä päätöksestäkin kiinni mutta ei kuitenkaan onnistu ilman terapiaa, lääkkeitä ja muuta ammattiapua. Vaikka se joku onkin siitä masennuksesta selvinnyt omalla luonteenlujuudella, ei se tarkoita, että kaikki voivat siitä selvitä samalla tavalla.
Hyviä vinkkejä siis toki kannattaa jakaa mutta muistakaa, että olemme yksilöitä ja että kyse on sairaudesta eikä tahtotilasta. Ei anorektikko syö, vaikka kuinka käskisi vieressä, masentunut ei piristy, vaikka kuinka komennettaisiin eikä ahmimishäiriöinen parannu sillä, että vain päättää olla syömättä herkkuja.
Ja kaikki ahmiminen ei siltikään ole syömishäiriötä. Siinä on eri tasoja. Ihan niin kuin on vaikeaa masennusta ja keskivaikeaa masennusta ja lievää masennustakin. Siitä lievästä masennuksesta voi selvitä vain luonteenlujuudella, vaikeasta sitten taas ei. Ja vaikka on totta, että paraneminen ei voi alkaa, ellei itse halua parantua, niin silti se ei ole kiinni vain siitä omasta halusta. Tarvitaan paljon muutakin apua.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä miksi, mutta minua ärsyttää suunnattomasti nämä, jotka ovat saaneet elämänsä raiteilleen ja korostavat sitä omaa keinoaan ainoana oikeana.
Sairastan BED:iä ja olen ollut vuosia ns. normaalipainoinen ja normaalisti syövä ja sitten taas yllättäen kaikki on hajonnut. Siksi en oikein jaksa innostua noista "tällä keinolla saavutat kaiken" -neuvoista. Ahmimishäiriöön liittyy niin paljon muuta kuin se ruoanhallinta, etten menisi sanomaan, että tiukalla kontrollilla tai herkkujen poisjättämisellä kaikki onnistuvat. Kun se kontrolli ja herkkujen poisjättäminen nimenomaan laukaisee sen ahmimisen, niin asia on ongelmainen. Eikä ahmimishäiriöinen ahmi vain herkkuja eli tässä ei voi verrata alkoholiin. Ruokaa ei voi jättää kokonaan pois, ja kaikki ruoka on ahmimishäiriöisen alkoholia eli nämä kaksi eivät ole verrannollisia. Olen itse ahminut kaapista mm. puuroa ja munakkaita, vaikka kumpaakin inhoan. Kun se ahmimiskohtaus on päällä, niin on aivan sama, onko kaapissa mitään syötävää vai ei, kaikki käy.
Ainoa keino on oppia kohtuullisuutta ja jotta sen oikeasti oppii pysyvästi, vaatii se paljon muutakin kuin vain oikeanlaista syömistä. Suosittelen siis kaikille terapiaa ja ammattiapua. Minä en ole oikotietä onneen löytänyt, vaikka niin olen monta kertaa luullut. Eniten surettaa, kun itse ahmimishäiriöstä kärsineet jankuttavat, että kyse on vain mielenlujuudesta. Että pitää vain päättää, että näin ei käy. Minusta tuo on sama juttu kuin sanoa masentuneelle, että tänään vain päätät, ettet ole masentunut. Nimittäin onhan se siitä päätöksestäkin kiinni mutta ei kuitenkaan onnistu ilman terapiaa, lääkkeitä ja muuta ammattiapua. Vaikka se joku onkin siitä masennuksesta selvinnyt omalla luonteenlujuudella, ei se tarkoita, että kaikki voivat siitä selvitä samalla tavalla.
Hyviä vinkkejä siis toki kannattaa jakaa mutta muistakaa, että olemme yksilöitä ja että kyse on sairaudesta eikä tahtotilasta. Ei anorektikko syö, vaikka kuinka käskisi vieressä, masentunut ei piristy, vaikka kuinka komennettaisiin eikä ahmimishäiriöinen parannu sillä, että vain päättää olla syömättä herkkuja.
Ja kaikki ahmiminen ei siltikään ole syömishäiriötä. Siinä on eri tasoja. Ihan niin kuin on vaikeaa masennusta ja keskivaikeaa masennusta ja lievää masennustakin. Siitä lievästä masennuksesta voi selvitä vain luonteenlujuudella, vaikeasta sitten taas ei. Ja vaikka on totta, että paraneminen ei voi alkaa, ellei itse halua parantua, niin silti se ei ole kiinni vain siitä omasta halusta. Tarvitaan paljon muutakin apua.
Hyviä pointteja ehdottomasti. Vinkkejä kuitenkin kysyttiin, ja lukijan vastuulla tietysti lopulta mitä pistää korvan taakse.
Syömisen hallintaongelmat on moninaisia, sitä ei välttämättä ymmärrä sellainen, kenellä ei ole ongelmia suhteessa ruokaan. Todennäköisesti hän ei ole silloin paras neuvomaan.
Kaikki ne ahmimisongelmaiset jotka tänne kuitenkin ovat kirjoittaneet sen oman tiensä avun löytymiseen , sallittakoon se. Jos jonkun vinkki auttaa, niin hyvä niin.
Mä koitan laihduttaa kun on vähän ylipainoa. Joskus jos tekee kamalasti mieli jtn hyvää niin ostan vaikka yhden tikkarin jota sitten imeskelen rauhassa. Päivittäin en syö herkkua mutta pari kertaa viikossa.