Jos olet joutunut viemään lemmikkisi lopetettavaksi, onko se osoittanut toiminnallaan, että on tajunnut mitä tulee tapahtumaan, että nyt on viimeinen matka menossa?

Voi jeesuksen kevät taas....

Et viittis vitsailla vakavalla aiheella. Ei lemmikeillä ole sen enempää yliluonnollisia kykyjä kuin niiden omistajillakaan. Omistajan käytöksestä arvaavat, että jotain tavallisuudesta poikkeavaa on edessä. Eivät sitä mitä se on.

Ei tajunnut. Kissa huusi kuin vietävä kantokopassa koko matkan eläinlääkäriin, hätääntyneenä, kun ei kopassa viihtynyt. Lääkärillä oli tietenkin hämmentynyt ja oksensi ekan lääkkeen jälkeen, kunnes rauhoittui uneen ja annettiin viimeinen lääke. Se oli kamalaa, aivan kamalaa ja itkin hirveästi. Mutta se oli oikea ratkaisu vanhan ja sairaan kissan kohdalla, ja tietenkin lemmikin omistajalla on vastuu päästää lemmikki vehreämmille maille mikäli sen elämä ei enää elämän arvoista ole.

No tästä vaan tuli mieleen. Mulle oli ihan uutta, että kissakin pystyy kyynelehtimään. Ap

http://www.iltalehti.fi/fiidifi/201608310134601_fd.shtml

Vierailija kirjoitti:

No tästä vaan tuli mieleen. Mulle oli ihan uutta, että kissakin pystyy kyynelehtimään. Ap

http://www.iltalehti.fi/fiidifi/201608310134601_fd.shtml

Niin se kyynelehtimiskommentti oli noissa kommenteissa jutun alla. Ap

Koirani aina panikoi eläinlääkäriin mentäessä ja siellä ollessa, mutta viimeisellä kerralla kulki sinne tyynen rauhallisena, aivan kuin tietäen että pääsee vihdoinkin vanhuuden tuomista vaivoistaan eroon.

Ei, mutta melkein lähdin odotusaulasta itkien koiran kanssa pois, kun koira laittoi pään minun reidelle ja katsoi minua anovasti.  Ryntäs ulko-ovea kohti, kun meidät pyydettiin sisään. Se vihasi ja pelkäsi sitä paikkaa ja vein sen sinne lopetettavaksi. Onneksi sain itkeä ja rutistaa koiraa niin kauan, kun koin tarpeelliseksi. Se oli ihan kauhea reissu. 

Kun äitini kuoli äkillisesti jäi häneltä kaksi koiraa. Toisen koiran sukulainen otti.

Vaikein tapaus oli rotikka narttu, josta kyllä pidin todella paljon mutta minulla ei ole varaa pitää koiraa... Kyseinen koira oli tottunut elämään maaseudulla omakotitalossa koko ikänsä ja ei ikinä olisi tottunut asumaan kerrostalo yksiössä. Joten tein vaikean päätöksen ja muistan iäti sen kun piikille vein koiran.

Eläinlääkäri vittuili siinä kun on läski koira... Tokaisin vaan " Minun äitini on kuollut vuorokausi sitten... Tee työsi ja pidä suusi kiinni. Muuten tuo ruisku on sinun perseessä kiinni! "

Pyysi eläinlääkäri anteeksi.

Kyllä Elsa rotikka vaistosi sen, ettei tässä ole mikään tavan eläinlääkäri reissu. Ja olihan koirat joutuneet viettämään melkein vuorokauden kuolleen äitini luona.

Kyllä koirani tiesi. Sillä oli kasvain ja varmasti tunsi että jokin on pielessä. Elämäni kovin paikka. Vieläkin.

Vierailija kirjoitti:

Kun äitini kuoli äkillisesti jäi häneltä kaksi koiraa. Toisen koiran sukulainen otti.

Vaikein tapaus oli rotikka narttu, josta kyllä pidin todella paljon mutta minulla ei ole varaa pitää koiraa... Kyseinen koira oli tottunut elämään maaseudulla omakotitalossa koko ikänsä ja ei ikinä olisi tottunut asumaan kerrostalo yksiössä. Joten tein vaikean päätöksen ja muistan iäti sen kun piikille vein koiran.

Eläinlääkäri vittuili siinä kun on läski koira... Tokaisin vaan " Minun äitini on kuollut vuorokausi sitten... Tee työsi ja pidä suusi kiinni. Muuten tuo ruisku on sinun perseessä kiinni! "

Pyysi eläinlääkäri anteeksi.

Kyllä Elsa rotikka vaistosi sen, ettei tässä ole mikään tavan eläinlääkäri reissu. Ja olihan koirat joutuneet viettämään melkein vuorokauden kuolleen äitini luona.

Ja ei käynyt edes mielessä viedä löytöeläinsuojaan tai etsiä uusi koti? Kyllä terveen eläimen lopettajalle saa vittuillakin.

En usko että vaistosi. Rauhallinen kissa kyllä oli mutta se oli muutenkin rauhallinen luonteeltaan. Minä itkin mutta kyllä se lopetus oli armeliainta eläimelle, jonka takapää oli äkisti halvaantunut.

Kyllä! Kissani herra Missushööffen vaistosi ja jotenkin tiesi, mitä oli tapahtuman kun hänet viimeiselle matkalleen vein. Odotusaulassa hän painoi tassut kättein päälle, katsoi syvälle silmiini ja näin kun lämmin kyynel hänen silmäkulmastans alas kylmälle kivilattialle vierähti. Sitten hän työnsi kuononsa aivan korvaani kiinni, vilkaisi ympärilleen ettei kukaan näe ja kuiskasi korvaani selvällä ihmistens kielellä: "Kiitos ihmisein. Minä näen jo valon ja se on kaunis." <3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun äitini kuoli äkillisesti jäi häneltä kaksi koiraa. Toisen koiran sukulainen otti.

Vaikein tapaus oli rotikka narttu, josta kyllä pidin todella paljon mutta minulla ei ole varaa pitää koiraa... Kyseinen koira oli tottunut elämään maaseudulla omakotitalossa koko ikänsä ja ei ikinä olisi tottunut asumaan kerrostalo yksiössä. Joten tein vaikean päätöksen ja muistan iäti sen kun piikille vein koiran.

Eläinlääkäri vittuili siinä kun on läski koira... Tokaisin vaan " Minun äitini on kuollut vuorokausi sitten... Tee työsi ja pidä suusi kiinni. Muuten tuo ruisku on sinun perseessä kiinni! "

Pyysi eläinlääkäri anteeksi.

Kyllä Elsa rotikka vaistosi sen, ettei tässä ole mikään tavan eläinlääkäri reissu. Ja olihan koirat joutuneet viettämään melkein vuorokauden kuolleen äitini luona.

Ja ei käynyt edes mielessä viedä löytöeläinsuojaan tai etsiä uusi koti? Kyllä terveen eläimen lopettajalle saa vittuillakin.

Ei sinulla käynyt mieleen, että enkö olisi koittanut saada uutta kotia koiralle? Mutta jostain syystä 8 vuotias rottweiler ei ole koirana sitä ensimmäisenä otettavaa koiraa.

Ja kun mietitään asiaa niin miten luulet Elsan sopeutuvan tuntemattomaan perheeseen kun koiran kasvattaja ja se ihminen nro. 1 on kuollut äkkiä ?

Vittuile vaan.

Jokainen teistä voi miettiä mitkä on tunteet sekä tilanne siinä kun äitinne kuolee äkillisesti. Sen 15 minuttia viimeisen puhelunne jälkeen. Joten vittuilkaa vaan ja tuomitkaa kun vein koiran piikille.

Kiitos.

Asiaan, sano! Viimeisellä reissuulla kissa tuntui jo itse luovuttaneen, eikä lopulliseen piikkiin päätyminen ollut vaikeaa, vaikka hirveän surullista olikin. Kun taas puolta vuotta aiemmin vielä seurasi epäluuloisesti eläinlääkärin touhuja, ja työnsi päänsä kainalooni turvaan, ikään kun sanoen, että mennään kotiin, minä vielä pyristelen kesän yli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun äitini kuoli äkillisesti jäi häneltä kaksi koiraa. Toisen koiran sukulainen otti.

Vaikein tapaus oli rotikka narttu, josta kyllä pidin todella paljon mutta minulla ei ole varaa pitää koiraa... Kyseinen koira oli tottunut elämään maaseudulla omakotitalossa koko ikänsä ja ei ikinä olisi tottunut asumaan kerrostalo yksiössä. Joten tein vaikean päätöksen ja muistan iäti sen kun piikille vein koiran.

Eläinlääkäri vittuili siinä kun on läski koira... Tokaisin vaan " Minun äitini on kuollut vuorokausi sitten... Tee työsi ja pidä suusi kiinni. Muuten tuo ruisku on sinun perseessä kiinni! "

Pyysi eläinlääkäri anteeksi.

Kyllä Elsa rotikka vaistosi sen, ettei tässä ole mikään tavan eläinlääkäri reissu. Ja olihan koirat joutuneet viettämään melkein vuorokauden kuolleen äitini luona.

Ja ei käynyt edes mielessä viedä löytöeläinsuojaan tai etsiä uusi koti? Kyllä terveen eläimen lopettajalle saa vittuillakin.

Meillä kävi niin, että meillä oli maalla asuessamme sekarotuinen koira, joka oli todella kova haukkumaan. Jouduttiin itse muuttamaan kerrostaloon, emmekä voineet ottaa vapaasti maalla liikkumaan tottunutta ja kovaa haukkujaa sinne mukaan. Niinpä laitoimme useaan lehteen ilmoituksen myytävästä koirasta. Yhtäkään ihmistä ei kiinnostanut. Varmaan siksi, ettei ollut pentu vaan aikuinen koira. En tiedä.

Mutta tarpeeksi kauan odoteltuamme meillä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin viedä koira piikille. 😢

Vierailija kirjoitti:

Jokainen teistä voi miettiä mitkä on tunteet sekä tilanne siinä kun äitinne kuolee äkillisesti. Sen 15 minuttia viimeisen puhelunne jälkeen. Joten vittuilkaa vaan ja tuomitkaa kun vein koiran piikille.

Kiitos.

Uliuli. Suuri kunnia tavata maailman ainoa ihminen jonka äiti on kuollut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen teistä voi miettiä mitkä on tunteet sekä tilanne siinä kun äitinne kuolee äkillisesti. Sen 15 minuttia viimeisen puhelunne jälkeen. Joten vittuilkaa vaan ja tuomitkaa kun vein koiran piikille.

Kiitos.

Uliuli. Suuri kunnia tavata maailman ainoa ihminen jonka äiti on kuollut.

Mikä sinun ongelma on? Kaikkien äidit kuolee se on totuus.

Nuorena kun menettää äidin niin se riipaisee ja miten äkillisesti menettää siinä on psyyke aika kovilla.

Koita sinä rentoutua ja pura tuota kiukkua johonkin.

Up

Ovat olleet niin sairaita, ettei ole ollut muuta mahdollisuutta. Itselläni ollut monta kissaa elämäni aikana, ja päätös on ollut lopulta väistämättömyttään helpottava, kun tietää, että pieni rakas pääsee tuskistaan. Kamala surullista myös ja kaipaus on loputon. Onneksi eläin on viisas ja elää hetkessä eikä murehdi tulevista.

Uskon kyllä, että elämä jatkuu kehon luovutettuakin toisella tasolla.