Kammottavin tutustumis- tai ryhmäytymisleikki?

Mentiin jonossa lattialle istumaan haarat levällään niin, että minun haarojeni väliin tuli joku istumaan (selkä minuun päin) jne, eli sellainen istuva letka. Sitten piti kaikkien kaatua taaksepäin, joka tarkoitti sitä että edessäni istuvan pää kupsahti vatsaröllykkäni päälle. Siis kaikilla oli jonkun pää mahansa päällä. Sitten aloitettiin naurujooga. Vatsa hyllyen siinä sitten naurettiin, oli kamalaa. Mulla oli vielä menkat ja silloin aina kuvittelen haisevani, joten olin kauhuissani kun joku oli siinä niin lähellä. En kuitenkaan kehdannut kieltäytyä. Siinä se työkaverin pää sitten pomppi läskieni päällä. Ou jee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yläkoulun äidinkielen opettajana käyttänyt leikkiä paljon ilmapiirin parantamiseen, ja oppilaat ovat rakastaneet tätä, usein itse ehdottavat tunnin lopuksi jotain leikkiä. Annan sellaisen oppilaan jäädä pois leikistä, joka ei halua osallistua, annan  muuta kivaa tekemistä siksi aikaa. Useimmiten sivuun jäänyt haluaa kuitenkin seurata leikkiä sivusta, se on hauskaa katsottavaakin.

Mutta tässä ketjussa mainittuja leikkejä en kyllä ole käyttänyt yhtäkään, koska monissa niissä on liikaa fyysistä kontaktia ja se alkaa olla nykyaikana haastavaa monelle. Ilmeistä onkin, että nämä ovatkin jättäneet traumoja, tästä ketjusta päätellen.

Ennen kynnys toisen koskettamiseen oli matalampi kun oli isot perheet, asuttiin ahtaasti jne. Nykyään jo katsekontaktinkin ottaminenkin vähän vieraampaan luokkakaveriin on monelle teinille vaativaa, tai piiriissä istuminenkin. Katseiden kohteena oleminen on tullut monille nuorille yhä vaikeammaksi viimeisimmän viiden kuuden vuoden aikana. Tuntuu että itsetunto-ongelmat ovat murrosikäisillä yleistyneet ja haittaavat enemmän heidän elämäänsä kuin ennen somea.

Monet vanhat leikit ovat itse asiassa muinaisina aikoina nuorten aikuisten parinvalintaa varten keksitty, kuten vaikkapa morsiamenryöstö, reaktionopeusleikki. Niissä on pojat ja tytöt eri rooleissa. Näitä leikkejä teetän nykyään sukupuolineutraalisti ilman sukupuoleen liittyviä rooleja.

Nuorten kasvokkaintaidot ovat selvästi heikentyneet. Yhdessä leikkiminen harjaannuttaa niitä.

Tämä oli saanut kuusi alapeukutusta. Olisin tosi kiitollinen, jos joku alapeukuttaja selittäisi myös sanallisesti, mitä vikaa kuvaamassani toiminnassa on, että osaisin sitä parantaa. Pitäisikö leikkiminen lopettaa, koska ryhmässä voi olla yksi tai kaksi, jotka eivät pidä siitä, vaikka muut pitäisivät? Eikö se riitä, että he voivat tehdä jotain muuta samaan aikaan? Kenen ehdoilla mennään?

Miten on ryhmäytymisen, yhteishengen ja yhdessä toimimisen opettelun kannalta hyvä, että osa porukasta jää ulkopuolelle?

Käytännössä pois jääviä ei ole paljon, ei joka ryhmässä lainkaan. Jossain ryhmässä 1, enempää kuin kaksi ei koskaan.

Ja kuten sanoin, usein pois leikistä jäävä jää katsomaan leikkiä, nauraa muiden mukana, ja on sillä lailla osa ryhmää, vähän ulkokehällä, mutta kumminkin. Ja usein eka kerralla leikistä pois jäänyt tulee siihen seuraavalla kerralla mukaan.

Mutta nykyään on myös yleistynyt se, että joku oppilas ei edes halua olla osa ryhmää. Hän saattaa halveksia muita juntteina tai pitää itseään niin erilaisena, että hänellä ei ole halua olla tekemisissä muiden kanssa. Voi olla kaksi, kolme oppilasta, jotka muodostavat oman pienryhmän ja "alakulttuurin".

Tällainen klikkiytyminen on pahentunut viime vuosina.  Esim. usein muunsukupuolisiksi identifioituvat, trans-nuoret ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat liittoutuvat keskenään, eivätkä tunne halua integroitua "tavisten" kuvioihin. Hakevat voimaa toisistaan. Heille leikkiminen onkin monesti haastavampaa, koska suhde omaan kehoon on usein tavallista ongelmallisempi. Taustalla voi olla alakoulussa kiusaamista jne.

Hmm, niin, siihen voi tosiaan olla aika ymmärrettäviä syitä, miksi he vetäytyvät. Mitä asialle voisi koulussa mielestäsi tehdä?

t.Sateenkaarinuoren äiti

Vierailija kirjoitti:

Vaatejonoleikki on ehkä pöyristyttävin. Siinä siis riisutaan vaatteita ja asetellaan niitä jonoksi lattialle - se ryhmä voittaa, minkä vaatteet ylettyy pisimmälle... Erittäin tehokas tapa asettaa ihmisiä naurunalaiseksi... 😑

Meidän piti leikkiä tätä riparilla. Siinä sitten nuoret yläasteikäiset tytöt pelkät pikkarit jalassa yrittivät jonkun puskan taakse päästä aina suojaan. Isoset saaneet älynväläyksen....

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kammottavin on tämä:

"Noniin, otetaampa tähän alkuun pieni esittäytymismiskierros. Kertokaa vaikka nimenne, mistä tulette ja jotain, ihan mitä vain itsestänne."

Ja sitten se ensimmäinen pitää 5 min kestävän hauskan ja kiinnostavan esitelmän itsestään. Ja sä olet se seuraava vuorossa.

Anteeksi nyt, mutta mikä tässäkin on NIIN kauheaa? Miksei voi kertoa paria asiaa itsestään? 

Onkohan tällainen traumaattista muidenkin kuin suomalaisten mielestä?

Mitä hiton hyötyä tuosta on kenellekään? Kukaan ei enää minuutin päästä muista kenenkään nimeä tai muutakaan.

Tekomukavaa paskaa.

Öö, aha? Kyllä minä ainakin olen ollut useinkin tuollaisissa tilanteissa, joissa nimeomaan kyseessä on tutustumisen alku ja ihmiset saatavat muistaa monenlaistakin toisten esittäytymisestä. Nimiä ei ehkä opi heti, mutta pitäähän nekin joskus kuulla sen ensimmäisen kerran.

No, ilmeisesti monen mielestä olisi hyvä, jos kukaan ei koskaan sanoisi kenellekään yhtään mitään eikä kukaan esim.työpaikalla edes tietäisi toisten nimiä. Mitä sitä turhaan olemaan missään sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ? ihan tyhmää paskaa sellainen. Istutaan vaan kaikki omissa nurkissamme (:

Onko noiden leikkien tarkoitus testata ihmisten hermoja? Tai nolostuttaa ihmiset, niin ovat nöyrempiä alaisia. Hauskoja ne eivät ole. Joten jokin  pirullinen  tarkoitus niillä on, koska suurin osa inhoaa niitä.

Vierailija kirjoitti:

Mentiin jonossa lattialle istumaan haarat levällään niin, että minun haarojeni väliin tuli joku istumaan (selkä minuun päin) jne, eli sellainen istuva letka. Sitten piti kaikkien kaatua taaksepäin, joka tarkoitti sitä että edessäni istuvan pää kupsahti vatsaröllykkäni päälle. Siis kaikilla oli jonkun pää mahansa päällä. Sitten aloitettiin naurujooga. Vatsa hyllyen siinä sitten naurettiin, oli kamalaa. Mulla oli vielä menkat ja silloin aina kuvittelen haisevani, joten olin kauhuissani kun joku oli siinä niin lähellä. En kuitenkaan kehdannut kieltäytyä. Siinä se työkaverin pää sitten pomppi läskieni päällä. Ou jee.

Tuossa voi helposti päästä räjähtäviä ja lemuavia pieruja piristeeksi, kun mahan päälle kaadutaan. Ehkä on tarkoituskin nolostuttaa tuolla tavoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yläkoulun äidinkielen opettajana käyttänyt leikkiä paljon ilmapiirin parantamiseen, ja oppilaat ovat rakastaneet tätä, usein itse ehdottavat tunnin lopuksi jotain leikkiä. Annan sellaisen oppilaan jäädä pois leikistä, joka ei halua osallistua, annan  muuta kivaa tekemistä siksi aikaa. Useimmiten sivuun jäänyt haluaa kuitenkin seurata leikkiä sivusta, se on hauskaa katsottavaakin.

Mutta tässä ketjussa mainittuja leikkejä en kyllä ole käyttänyt yhtäkään, koska monissa niissä on liikaa fyysistä kontaktia ja se alkaa olla nykyaikana haastavaa monelle. Ilmeistä onkin, että nämä ovatkin jättäneet traumoja, tästä ketjusta päätellen.

Ennen kynnys toisen koskettamiseen oli matalampi kun oli isot perheet, asuttiin ahtaasti jne. Nykyään jo katsekontaktinkin ottaminenkin vähän vieraampaan luokkakaveriin on monelle teinille vaativaa, tai piiriissä istuminenkin. Katseiden kohteena oleminen on tullut monille nuorille yhä vaikeammaksi viimeisimmän viiden kuuden vuoden aikana. Tuntuu että itsetunto-ongelmat ovat murrosikäisillä yleistyneet ja haittaavat enemmän heidän elämäänsä kuin ennen somea.

Monet vanhat leikit ovat itse asiassa muinaisina aikoina nuorten aikuisten parinvalintaa varten keksitty, kuten vaikkapa morsiamenryöstö, reaktionopeusleikki. Niissä on pojat ja tytöt eri rooleissa. Näitä leikkejä teetän nykyään sukupuolineutraalisti ilman sukupuoleen liittyviä rooleja.

Nuorten kasvokkaintaidot ovat selvästi heikentyneet. Yhdessä leikkiminen harjaannuttaa niitä.

Tämä oli saanut kuusi alapeukutusta. Olisin tosi kiitollinen, jos joku alapeukuttaja selittäisi myös sanallisesti, mitä vikaa kuvaamassani toiminnassa on, että osaisin sitä parantaa. Pitäisikö leikkiminen lopettaa, koska ryhmässä voi olla yksi tai kaksi, jotka eivät pidä siitä, vaikka muut pitäisivät? Eikö se riitä, että he voivat tehdä jotain muuta samaan aikaan? Kenen ehdoilla mennään?

Miten on ryhmäytymisen, yhteishengen ja yhdessä toimimisen opettelun kannalta hyvä, että osa porukasta jää ulkopuolelle?

Käytännössä pois jääviä ei ole paljon, ei joka ryhmässä lainkaan. Jossain ryhmässä 1, enempää kuin kaksi ei koskaan.

Ja kuten sanoin, usein pois leikistä jäävä jää katsomaan leikkiä, nauraa muiden mukana, ja on sillä lailla osa ryhmää, vähän ulkokehällä, mutta kumminkin. Ja usein eka kerralla leikistä pois jäänyt tulee siihen seuraavalla kerralla mukaan.

Mutta nykyään on myös yleistynyt se, että joku oppilas ei edes halua olla osa ryhmää. Hän saattaa halveksia muita juntteina tai pitää itseään niin erilaisena, että hänellä ei ole halua olla tekemisissä muiden kanssa. Voi olla kaksi, kolme oppilasta, jotka muodostavat oman pienryhmän ja "alakulttuurin".

Tällainen klikkiytyminen on pahentunut viime vuosina.  Esim. usein muunsukupuolisiksi identifioituvat, trans-nuoret ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat liittoutuvat keskenään, eivätkä tunne halua integroitua "tavisten" kuvioihin. Hakevat voimaa toisistaan. Heille leikkiminen onkin monesti haastavampaa, koska suhde omaan kehoon on usein tavallista ongelmallisempi. Taustalla voi olla alakoulussa kiusaamista jne.

Hmm, niin, siihen voi tosiaan olla aika ymmärrettäviä syitä, miksi he vetäytyvät. Mitä asialle voisi koulussa mielestäsi tehdä?

t.Sateenkaarinuoren äiti

Paljonhan sitä suvaitsevaisuutta yritetään koulussa saada aikaan, ja kyllä asenteet ovat lieventyneet ainakin yläkoulussa esim. homoutta kohtaan. Noin yleisesti, mutta pinnan alla tapahtuu kaikenlaista, josta me opet emme välttämättä tiedä.

Vaikuttaa siltä, että nykyään vieroksutaan trans-nuoria ja seksuaalivähemmistöt hyväksytään paremmin.

Minusta pitäisi vain saada nuoret kohtaamaan toisensa ihmisinä, ei jonkin vähemmistön edustajina. Tähän päästäisiin ehkä jossain määrin muuttamalla opetusmenetelmiä joissain aineissa tekemällä oppimiseksi ja tutkivaksi oppimiseksi, joissa ryhmissä tutkittaisiin jotain asiaa.

Ja opet systemaattisesti lukuvuoden kuluessa pyörittelisivät oppilaita erilaisissa ryhmäkombinaatioissa, pareittain, kolmittain, nelittäin jne. Kun tekee jotain yhdessä, sitä oppii huomaamaan, että ihminenhän tuokin on. Mutta nykyisellään nuori voi mennä yläkoulun läpi edes ottamatta koskaan katsekontaktia johonkin saman ryhmän nuoreen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kammottavin on tämä:

"Noniin, otetaampa tähän alkuun pieni esittäytymismiskierros. Kertokaa vaikka nimenne, mistä tulette ja jotain, ihan mitä vain itsestänne."

Ja sitten se ensimmäinen pitää 5 min kestävän hauskan ja kiinnostavan esitelmän itsestään. Ja sä olet se seuraava vuorossa.

Anteeksi nyt, mutta mikä tässäkin on NIIN kauheaa? Miksei voi kertoa paria asiaa itsestään? 

Onkohan tällainen traumaattista muidenkin kuin suomalaisten mielestä?

Mitä hiton hyötyä tuosta on kenellekään? Kukaan ei enää minuutin päästä muista kenenkään nimeä tai muutakaan.

Tekomukavaa paskaa.

Öö, aha? Kyllä minä ainakin olen ollut useinkin tuollaisissa tilanteissa, joissa nimeomaan kyseessä on tutustumisen alku ja ihmiset saatavat muistaa monenlaistakin toisten esittäytymisestä. Nimiä ei ehkä opi heti, mutta pitäähän nekin joskus kuulla sen ensimmäisen kerran.

No, ilmeisesti monen mielestä olisi hyvä, jos kukaan ei koskaan sanoisi kenellekään yhtään mitään eikä kukaan esim.työpaikalla edes tietäisi toisten nimiä. Mitä sitä turhaan olemaan missään sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ? ihan tyhmää paskaa sellainen. Istutaan vaan kaikki omissa nurkissamme (:

Voihan jakaa nimilaput rintaan. Kun menee juttelemaan, voi lukea nimen rinnasta. Vapaa tutustuminen on parempi kuin pakkoleikit.

Eipä ole pitkä aika siitä kun edellisessä työpaikassa oli outo motivaatio päivä. Meidät suljettiin pieneen työmaakoppin 50 ihmistä ja pakotettiin katsomaan sateenkaari propagandaa. Sitten alkoi orgiat. Vain muutama sai pitää työpaikkansa tuon jälkeen. Valtion firma kyseessä.

Ponileikki, Pupuleikki, Vessapaperi-leikki.

Pyhä kolminaisuus.

Kaikki leikit. Viimeksi oli pallon muotoisen lankakerän heittoa. En tiedä virallista nimeä. Lankaa purkautui ja lopulta kerä koottiin taas palloksi ja nimet mentiin toisin päin. Minulle on riittävästi normaalissa esittelyssäkin: etu- ja sukunimet tai kutsumanimi. Joskus pitää kertoa, miksi osallistuu tai mistä on kotoisin. Toki myönnän, että nimet on hyvä tietää töiden tai opiskelun sujuvuuden takia.

Missä näiden leikittäjätätien tilannetaju on kun ei yhtään osata arvioida mikä voisi olla sopivaa toimintaa kyseiselle ryhmälle ja pakotetaan vieraat ihmiset toistensa iholle. Että se oma tila ja reviiri rikotaan niinkun väkisin. Ja miten se hyödyttää tutustumista että opin leikkiessä että Pekka söi tänään puuroa ja hänen alkukirjaimellaan alkava eläin on porsas

Minusta ihan kivaa tekemistä voisi olla esim. tietovisailu tai tehtävärata jossa ratkotaan pieniä ongelmanratkaisutehtäviä ryhmissä

Hyi, olen aina inhonnut kaikkia tutustumisleikkejä. Nykyään silti käytän niitä jonkin verran työssäni. Ketään ei saa pakottaa osallistumaan, mutta yritetään osallistaa jollakin hienovaraisella keinolla. Ennen vanhaan se oli joko pakottaminen tai ulkopuolelle jättäminen, siitä on onneksi edes yritetty päästä eteenpäin.

Itse olisin kuitenkin pärjännyt elämässäni huomattavasti huonommin, jos en olisi nuoresta saakka joutunut epämukavuusalueelle myös tahtomattani. Olisin aivan varmasti jättänyt kaiken kurjan väliin ja uskaltanut aina vain vähemmän. Samaa on nähtävissä lapsellani ja on kyllä vaikeaa tasapainottelua sen kanssa mihin pakottaa, missä tukea puolitiehen ja minkä antaa jättää väliin. Koska uskon, että näitä kaikkia tarvitaan kun aika on oikea.

Vuonna kivi ja nakki harrastin vielä nykytanssia, muistaakseni yläasteikäisenä. Sinä vuonna tuttu ohjaaja vaihtui ja tilalle tuli muutamaa vuotta itseäni vanhempi teinityttöjen parivaljakko.

He saivat sitten kuningasidean että "ryhmäytymistarkoituksessa" laitetaan musiikki soimaan, kaikki piiriin ja vuorollaan jokainen menee piirin keskelle ja improvisoi itsekseen tanssin, johon muut taputtavat tahtia. Introverttina tuo oli suunnilleen pahinta mitä olisivat voineet keksiä, improvisaatio ja lennosta tanssien keksiminen on monelle jo valmiiksi mahdotonta, niin nyt vielä pakotettiin siihen tilanteessa jossa kaikki tuijottivat ja varmasti näkivät jos jähmettyi - ja huutelu alkoi jos oli vastahakoisia menijöitä. Ja niinhän siinä kävi että pää löi tyhjää ja hyytyi siihen. Lopetin pian tuon jälkeen enkä koskaan palannut samaan tanssilajiin, myöhemmin kun lopulta uskaltauduin aloittamaan tanssin uudelleen vaihdoin kokonaan erityyliseen missä ei ole mahdollisuutta vastaavaan.

Oli osastopalaveri+virkistyspäivä  yhtiön saaressa. Porukka jaettiin pienryhmiin. Ryhmille jaettiin jotain ihomaalia, jolla kukin ryhmä merkkasi itsensä. Satuin osaston johtajan ryhmään. Umpitosikko äijä yritti heittäytyä leikkisäksi ja päätti, että maalataan nenänpäät punaisella.

Ajatus kuvottaa vielä 30 vuoden jälkeenkin, että miksi, miksi? Olis kai sen voinut tehdä jotenkin muutenkin sen ryhmän merkkaamisen. Vaikka kämmenselkään.

En ole näihin osallistunut,koska geneven ihmisoikeus julistus. Koen tällaiset leikit henkisenä kidutuksena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kammottavin on tämä:

"Noniin, otetaampa tähän alkuun pieni esittäytymismiskierros. Kertokaa vaikka nimenne, mistä tulette ja jotain, ihan mitä vain itsestänne."

Ja sitten se ensimmäinen pitää 5 min kestävän hauskan ja kiinnostavan esitelmän itsestään. Ja sä olet se seuraava vuorossa.

Anteeksi nyt, mutta mikä tässäkin on NIIN kauheaa? Miksei voi kertoa paria asiaa itsestään? 

Onkohan tällainen traumaattista muidenkin kuin suomalaisten mielestä?

Mitä hiton hyötyä tuosta on kenellekään? Kukaan ei enää minuutin päästä muista kenenkään nimeä tai muutakaan.

Tekomukavaa paskaa.

Öö, aha? Kyllä minä ainakin olen ollut useinkin tuollaisissa tilanteissa, joissa nimeomaan kyseessä on tutustumisen alku ja ihmiset saatavat muistaa monenlaistakin toisten esittäytymisestä. Nimiä ei ehkä opi heti, mutta pitäähän nekin joskus kuulla sen ensimmäisen kerran.

No, ilmeisesti monen mielestä olisi hyvä, jos kukaan ei koskaan sanoisi kenellekään yhtään mitään eikä kukaan esim.työpaikalla edes tietäisi toisten nimiä. Mitä sitä turhaan olemaan missään sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ? ihan tyhmää paskaa sellainen. Istutaan vaan kaikki omissa nurkissamme (:

Ihmiset kyllä tutustuvat toisiinsa ihan normaalein keinoin, jos kokevat siihen tarvetta. Omituinen ajatus, että pitäisi pakottaa aikuisia ihmisiä johonkin kuvioon kuin lastentarhassa oltaisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yläkoulun äidinkielen opettajana käyttänyt leikkiä paljon ilmapiirin parantamiseen, ja oppilaat ovat rakastaneet tätä, usein itse ehdottavat tunnin lopuksi jotain leikkiä. Annan sellaisen oppilaan jäädä pois leikistä, joka ei halua osallistua, annan  muuta kivaa tekemistä siksi aikaa. Useimmiten sivuun jäänyt haluaa kuitenkin seurata leikkiä sivusta, se on hauskaa katsottavaakin.

Mutta tässä ketjussa mainittuja leikkejä en kyllä ole käyttänyt yhtäkään, koska monissa niissä on liikaa fyysistä kontaktia ja se alkaa olla nykyaikana haastavaa monelle. Ilmeistä onkin, että nämä ovatkin jättäneet traumoja, tästä ketjusta päätellen.

Ennen kynnys toisen koskettamiseen oli matalampi kun oli isot perheet, asuttiin ahtaasti jne. Nykyään jo katsekontaktinkin ottaminenkin vähän vieraampaan luokkakaveriin on monelle teinille vaativaa, tai piiriissä istuminenkin. Katseiden kohteena oleminen on tullut monille nuorille yhä vaikeammaksi viimeisimmän viiden kuuden vuoden aikana. Tuntuu että itsetunto-ongelmat ovat murrosikäisillä yleistyneet ja haittaavat enemmän heidän elämäänsä kuin ennen somea.

Monet vanhat leikit ovat itse asiassa muinaisina aikoina nuorten aikuisten parinvalintaa varten keksitty, kuten vaikkapa morsiamenryöstö, reaktionopeusleikki. Niissä on pojat ja tytöt eri rooleissa. Näitä leikkejä teetän nykyään sukupuolineutraalisti ilman sukupuoleen liittyviä rooleja.

Nuorten kasvokkaintaidot ovat selvästi heikentyneet. Yhdessä leikkiminen harjaannuttaa niitä.

Tämä oli saanut kuusi alapeukutusta. Olisin tosi kiitollinen, jos joku alapeukuttaja selittäisi myös sanallisesti, mitä vikaa kuvaamassani toiminnassa on, että osaisin sitä parantaa. Pitäisikö leikkiminen lopettaa, koska ryhmässä voi olla yksi tai kaksi, jotka eivät pidä siitä, vaikka muut pitäisivät? Eikö se riitä, että he voivat tehdä jotain muuta samaan aikaan? Kenen ehdoilla mennään?

Miten on ryhmäytymisen, yhteishengen ja yhdessä toimimisen opettelun kannalta hyvä, että osa porukasta jää ulkopuolelle?

Käytännössä pois jääviä ei ole paljon, ei joka ryhmässä lainkaan. Jossain ryhmässä 1, enempää kuin kaksi ei koskaan.

Ja kuten sanoin, usein pois leikistä jäävä jää katsomaan leikkiä, nauraa muiden mukana, ja on sillä lailla osa ryhmää, vähän ulkokehällä, mutta kumminkin. Ja usein eka kerralla leikistä pois jäänyt tulee siihen seuraavalla kerralla mukaan.

Mutta nykyään on myös yleistynyt se, että joku oppilas ei edes halua olla osa ryhmää. Hän saattaa halveksia muita juntteina tai pitää itseään niin erilaisena, että hänellä ei ole halua olla tekemisissä muiden kanssa. Voi olla kaksi, kolme oppilasta, jotka muodostavat oman pienryhmän ja "alakulttuurin".

Tällainen klikkiytyminen on pahentunut viime vuosina.  Esim. usein muunsukupuolisiksi identifioituvat, trans-nuoret ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat liittoutuvat keskenään, eivätkä tunne halua integroitua "tavisten" kuvioihin. Hakevat voimaa toisistaan. Heille leikkiminen onkin monesti haastavampaa, koska suhde omaan kehoon on usein tavallista ongelmallisempi. Taustalla voi olla alakoulussa kiusaamista jne.

Hmm, niin, siihen voi tosiaan olla aika ymmärrettäviä syitä, miksi he vetäytyvät. Mitä asialle voisi koulussa mielestäsi tehdä?

t.Sateenkaarinuoren äiti

Paljonhan sitä suvaitsevaisuutta yritetään koulussa saada aikaan, ja kyllä asenteet ovat lieventyneet ainakin yläkoulussa esim. homoutta kohtaan. Noin yleisesti, mutta pinnan alla tapahtuu kaikenlaista, josta me opet emme välttämättä tiedä.

Vaikuttaa siltä, että nykyään vieroksutaan trans-nuoria ja seksuaalivähemmistöt hyväksytään paremmin.

Minusta pitäisi vain saada nuoret kohtaamaan toisensa ihmisinä, ei jonkin vähemmistön edustajina. Tähän päästäisiin ehkä jossain määrin muuttamalla opetusmenetelmiä joissain aineissa tekemällä oppimiseksi ja tutkivaksi oppimiseksi, joissa ryhmissä tutkittaisiin jotain asiaa.

Ja opet systemaattisesti lukuvuoden kuluessa pyörittelisivät oppilaita erilaisissa ryhmäkombinaatioissa, pareittain, kolmittain, nelittäin jne. Kun tekee jotain yhdessä, sitä oppii huomaamaan, että ihminenhän tuokin on. Mutta nykyisellään nuori voi mennä yläkoulun läpi edes ottamatta koskaan katsekontaktia johonkin saman ryhmän nuoreen.

Se on jo lähtökohtaisesti huono, jos lähdetään jakautumaan ryhmiin seksuaalisuuden tai identifioitumisen kautta. Siitä ei seuraa mitään hyvää. Pitäisi opettaa lapsille että sinä et ole yhtä kuin seksuaalisuutesi tai sukupuolesi, vaan olennaisempaa on persoonallisuutesi.

Kaikki. Miks näitä pitää aikuisenakin leikkiä? Oli lapsenakin kamalaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kammottavin on tämä:

"Noniin, otetaampa tähän alkuun pieni esittäytymismiskierros. Kertokaa vaikka nimenne, mistä tulette ja jotain, ihan mitä vain itsestänne."

Ja sitten se ensimmäinen pitää 5 min kestävän hauskan ja kiinnostavan esitelmän itsestään. Ja sä olet se seuraava vuorossa.

Anteeksi nyt, mutta mikä tässäkin on NIIN kauheaa? Miksei voi kertoa paria asiaa itsestään? 

Onkohan tällainen traumaattista muidenkin kuin suomalaisten mielestä?

Mitä hiton hyötyä tuosta on kenellekään? Kukaan ei enää minuutin päästä muista kenenkään nimeä tai muutakaan.

Tekomukavaa paskaa.

Öö, aha? Kyllä minä ainakin olen ollut useinkin tuollaisissa tilanteissa, joissa nimeomaan kyseessä on tutustumisen alku ja ihmiset saatavat muistaa monenlaistakin toisten esittäytymisestä. Nimiä ei ehkä opi heti, mutta pitäähän nekin joskus kuulla sen ensimmäisen kerran.

No, ilmeisesti monen mielestä olisi hyvä, jos kukaan ei koskaan sanoisi kenellekään yhtään mitään eikä kukaan esim.työpaikalla edes tietäisi toisten nimiä. Mitä sitä turhaan olemaan missään sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ? ihan tyhmää paskaa sellainen. Istutaan vaan kaikki omissa nurkissamme (:

Voihan jakaa nimilaput rintaan. Kun menee juttelemaan, voi lukea nimen rinnasta. Vapaa tutustuminen on parempi kuin pakkoleikit.

No mutta sekin on ihan varmaa, että osa ihmisistä on niin ujoja, että eivät uskalla myöskään spontaanisti mennä juttelemaan jos sitä ei jotenkin ole järjestetty. Ei tässä voi voittaa.