Kammottavin tutustumis- tai ryhmäytymisleikki?

Vierailija kirjoitti:

Minä rakastan sinua -leikki, eli muut seisoo piirissä yhden ympärillä. Piirin keskellä olijan pitää mennä jonkun luokse ja sanoa "minä rakastan sinua, jos sinä rakastat minua, voisitko hymyillä minulle edes vähän?" ja pitää saada se toinen nauramaan tai edes hymyilemään. Jos ei saa, pitää sama sanoa piirissä seuraavana olijalle jne. Koskea saa ja saa sanoa kaikilla tavoilla miten osaa.

Tuo leikki on ihan hauska vaikka oikeasti tutussa porukassa ja hyvässä ilmapiirissä, mutta kun tuota mentiin amiksen tutustumispäivässä uusien ihmisten kanssa, sain aika kauan kiertää ennen kuin tutori hymähti säälistä. En tietenkään ujona uskaltanut alkaa pelleilemään.

Me tehtiin tätä joskus versiona, jossa kukaan ei ollut keskellä. (En muista miten aloittaja arvottiin).

Yksi sanoo oikella puolella olevalle 'minä rakastan sinua, jos rakastat minua, hymyile minulle." ja toinen vastasi "Minä rakastan sinua, mutta en voi juuri nyt hymyillä sinulle." ja kääntyi puolestaan seuraavan oikealla olevan puoleen ja pyysi tätä puolestaan hymyilemään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerran eräällä kurssilla piti esittäytyä kertomalla mikä nimesi on ja miten olet saanut juuri tämän nimen. Ei kuulosta pahalta, mutta olen transtaustainen enkä todellakaan halua mainostaa asiaa.

Ymmärrän. Itse olen cis-nainen, mutta ei toivottu lapsi. Mummoni on minut nimennyt 30 minuuttia ennen ristiäisiä, koska vanhempiani ei kiinnostanut tippaakaan mikä nimekseni tulee. Vanhemmat halusivat pojan ja olivat miettineet nimenkin pojalle valmiiksi, muttei tytölle.

Ja onko kenenkään nimissä nyt mitään sen suurempaa tarinaa kuin että vanhemmat pitivät tästä nimestä/päättivät tämän nimen? Tiedän itse vain yhden ihmisen, jonka isä on nimennyt lempibändissä yhden kappaleen mukaan tyyliin Jolene.

Tiedän miehen, joka antoi pojalleen toiseksi nimeksi Rainbow, sen hevibändin mukaan. Meni ihme kyllä maistraatissa läpi.

Vierailija kirjoitti:

Yleensä en kirjoittele foorumeille, mutta nyt on pakko. Vaikka tää ketju ei taidakaan enää olla aktiivinen, niin ehkä joku vielä lukee.

Enpä ollut koskaan tullut ajatelleeksi, miten paljon tunteita tutustumisleikit ihmisissä herättää. Itse olen introvertti, varsin hiljainen ja aiemmin koulukiusattu. Eli monet tässä keskustelussa esille tulleet asiat tuntuu tosi tutuilta. Lisäksi heittäytyminen uusiin tilanteisiin ja joskus jopa porukassa keskustelu voi olla hankalaa kun alan liikaa ajatella miltä nyt näytän, meneekö sanat sekaisin tai mitä muut musta ajattelee. Onneksi näin koko ajan vähemmän ja vähemmän. Mutta, jotenkin päädyin opiskelemaan sosionomiksi ja oon kyllä tykännyt, mutta meillä näitä eri leikkejä ja draamaharjoituksia riittää.. Ei todellakaan ole koko koulutus kyseessä, mutta ryhmän ohjaus on yksi opintojen osa-alue. Mutta oon samaa mieltä, että jotkut leikit on erityisen typeriä ja ahdistavia! Esimerkiksi nöyryyttävät tai fyysiset jutut, halailut, pussailut tms.

Mutta mua on itseasiassa auttanut esimerkiksi nimipiiri (sanotaan oma ja edellisten nimet), koska mulla on tosi huono nimimuisti nii siinä niitä nimiä tulee tankattua. Jos on hyvä ilmapiiiri, eikä epäonnistumiselle anneta liikaa huomiota - eihän jännässä tilanteessa noin vain muista kaikkia uusia nimiä ja siksi niitä toistetaan. Ja sellasten leikkien jälkeen, missä tulee juteltua one-to-one kaikille ryhmäläisille jostain, on mun mielestä helpompi mennä puhumaan myöhemminkin sille samalla tyypille. Yleensä näissä leikeissä se aika/henkilö on tarpeeksi lyhyt, ettei tuu ankeeta hiljaisuutta jos ei keksikään kaikille paljoa sanottavaa. Samoin olen tykännyt korttien käytöstä sen takia, että se on joskus helpompaa kuin puhuminen. Jos pitää valita vaikka päivän fiiliksiä kuvaava kortti, valinnasta voi sanoa ihan yhtä pinnallisesti tai syvällisesti kuin itsestä tuntuu. Niille, jotka sanoi että koulussa ollaan opiskelujen takia ja töissä töiden takia ja tutustutaan sitten jos siltä tuntuu, totta jos sosiaalinen verkosto on jo olemassa. Mutta entä jos olet muuttanut uudelle paikkakunnalle, et tunne ketään ja sulle on hankalaa tutustua uusiin ihmisiin? Jos et vaikka tykkää ryypätä, muttei toisaalta seurakunnankaan toiminta kiinnosta ja harrastukset on vielä hakusessa?

Koulun draamakurssit on ollut yhtä tuskaa, mutta kyllä niissä on rohkeutta, heittäytymistä ja armollisuutta itselleen lopulta oppinut. Nyt on helpompi olla kun en ota enää kaikkea liian vakavasti, kuten ennen usein tein. Tätä ehkä haetaan sillä kun meillekin on taidettu joskus sanoa samaa mitä joissain aiemmissa kommenteissakin oli että "aikuistenkin on hyvä joskus heittäytyä ja leikkiä, vaikkeivat sitä tiedostaisikaan". Epämukavuusalueelle menemisellä on positiivisia vaikutuksia, mutta jos menee liian pitkälle niin sitten tulee ihan liian ahdistavaa eikä seuraa mitään hyvää. Tämä olis sitten ohjaajalle haaste huomata ja muokata toimintaa sen mukaan. Itselle on tullut joskus onnistumisen kokemuksiakin, kun olisin halunnut luovuttaa mutten ole voinut tai kehdannut lähteä. Eli tiivistän vielä, tutustumisleikit voi mennä täysin mönkään mutta ne on jopa auttaneet mua henk.koht. joissain tapauksissa. Ja ihan toinen juttu on sitten se, jos on maksettu koulutus niin siinä mahd. tutustuminen ei saisi viedä liikaa aikaa itse koulutuksen sisällöltä.

Tulipas pitkä vuodatus :D Tähän keskusteluun törmääminen laittoi ajatukset vielä uusiksi, kun pitää suunnitella vedettävää ryhmää..

Olen se äidinkielen ope, joka käyttää leikkejä tunnilla, ja oli kiva lukea tällainen viesti, joka tukee omia positiivisia kokemuksiani leikin käyttämisestä yläkoulussa. Että epämukavuusalueelle meneminen kehittää, mutta sopivassa määrin ja lyhyinä annoksina.

Asioita opitaan leikkiessä vähän kerrallaan, esim. katseen kohteena oleminen on yleensä leikeissä lyhytaikaista, ja siihen sitten siedättyy. Samoin katsekontaktit ovat lyhyitä.

Olennaista on open myös tajuta, millaiset leikit millekin ryhmälle sopivat, niinkuin täällä jo tuotiin esille. Esim. paljon yhdessä pelanneelle, yhteen hitsautuneelle, fyysisyyteen tottuneelle  ja ryhmähenkiselle liikuntaluokalle sopivat "läheisemmät" leikit kuin upouudelle ryhmälle.

Myös tärkeää on opettajan seurata, kuka yrittää päästä kiusaamaan leikin varjolla ja pysäyttää yritys. Samoin syrjimiseen leikissä, eli tavallaan ulkopuolelle jättämiseen, pitää puuttua vaikka komennolla: "sanokaa kaikkien nimiä, ei koko ajan samoja", jos kyseessä on jokin nimileikki.

Minusta kiusaaminen ja syrjintä on yksi yläkoulun isoimpia ongelmia, eikä sitä ratkaista palavereilla eikä vuosittaisella toimintapäivällä. Luokan arkisessa toiminnassa pitäisi olla hetkiä, jolloin nauretaan yhdessä, sillä ryhmässä, joka nauraa usein yhdessä, siedetään paremmin toisia.

Parhaimmillaan käy niin, että ryhmän ilmapiiri alkaa olla niin rentoutunut, että yksittäisten kiusaamaan pyrkivien oppilaiden ilkeät aloitteet hautautuvat, niistä tulee "noloja". Ryhmä ei halua sellaista.

Vierailija kirjoitti:

Olen yläkoulun äidinkielen opettajana käyttänyt leikkiä paljon ilmapiirin parantamiseen, ja oppilaat ovat rakastaneet tätä, usein itse ehdottavat tunnin lopuksi jotain leikkiä. Annan sellaisen oppilaan jäädä pois leikistä, joka ei halua osallistua, annan  muuta kivaa tekemistä siksi aikaa. Useimmiten sivuun jäänyt haluaa kuitenkin seurata leikkiä sivusta, se on hauskaa katsottavaakin.

Mutta tässä ketjussa mainittuja leikkejä en kyllä ole käyttänyt yhtäkään, koska monissa niissä on liikaa fyysistä kontaktia ja se alkaa olla nykyaikana haastavaa monelle. Ilmeistä onkin, että nämä ovatkin jättäneet traumoja, tästä ketjusta päätellen.

Ennen kynnys toisen koskettamiseen oli matalampi kun oli isot perheet, asuttiin ahtaasti jne. Nykyään jo katsekontaktinkin ottaminenkin vähän vieraampaan luokkakaveriin on monelle teinille vaativaa, tai piiriissä istuminenkin. Katseiden kohteena oleminen on tullut monille nuorille yhä vaikeammaksi viimeisimmän viiden kuuden vuoden aikana. Tuntuu että itsetunto-ongelmat ovat murrosikäisillä yleistyneet ja haittaavat enemmän heidän elämäänsä kuin ennen somea.

Monet vanhat leikit ovat itse asiassa muinaisina aikoina nuorten aikuisten parinvalintaa varten keksitty, kuten vaikkapa morsiamenryöstö, reaktionopeusleikki. Niissä on pojat ja tytöt eri rooleissa. Näitä leikkejä teetän nykyään sukupuolineutraalisti ilman sukupuoleen liittyviä rooleja.

Nuorten kasvokkaintaidot ovat selvästi heikentyneet. Yhdessä leikkiminen harjaannuttaa niitä.

Tämä oli saanut kuusi alapeukutusta. Olisin tosi kiitollinen, jos joku alapeukuttaja selittäisi myös sanallisesti, mitä vikaa kuvaamassani toiminnassa on, että osaisin sitä parantaa. Pitäisikö leikkiminen lopettaa, koska ryhmässä voi olla yksi tai kaksi, jotka eivät pidä siitä, vaikka muut pitäisivät? Eikö se riitä, että he voivat tehdä jotain muuta samaan aikaan? Kenen ehdoilla mennään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yläkoulun äidinkielen opettajana käyttänyt leikkiä paljon ilmapiirin parantamiseen, ja oppilaat ovat rakastaneet tätä, usein itse ehdottavat tunnin lopuksi jotain leikkiä. Annan sellaisen oppilaan jäädä pois leikistä, joka ei halua osallistua, annan  muuta kivaa tekemistä siksi aikaa. Useimmiten sivuun jäänyt haluaa kuitenkin seurata leikkiä sivusta, se on hauskaa katsottavaakin.

Mutta tässä ketjussa mainittuja leikkejä en kyllä ole käyttänyt yhtäkään, koska monissa niissä on liikaa fyysistä kontaktia ja se alkaa olla nykyaikana haastavaa monelle. Ilmeistä onkin, että nämä ovatkin jättäneet traumoja, tästä ketjusta päätellen.

Ennen kynnys toisen koskettamiseen oli matalampi kun oli isot perheet, asuttiin ahtaasti jne. Nykyään jo katsekontaktinkin ottaminenkin vähän vieraampaan luokkakaveriin on monelle teinille vaativaa, tai piiriissä istuminenkin. Katseiden kohteena oleminen on tullut monille nuorille yhä vaikeammaksi viimeisimmän viiden kuuden vuoden aikana. Tuntuu että itsetunto-ongelmat ovat murrosikäisillä yleistyneet ja haittaavat enemmän heidän elämäänsä kuin ennen somea.

Monet vanhat leikit ovat itse asiassa muinaisina aikoina nuorten aikuisten parinvalintaa varten keksitty, kuten vaikkapa morsiamenryöstö, reaktionopeusleikki. Niissä on pojat ja tytöt eri rooleissa. Näitä leikkejä teetän nykyään sukupuolineutraalisti ilman sukupuoleen liittyviä rooleja.

Nuorten kasvokkaintaidot ovat selvästi heikentyneet. Yhdessä leikkiminen harjaannuttaa niitä.

Tämä oli saanut kuusi alapeukutusta. Olisin tosi kiitollinen, jos joku alapeukuttaja selittäisi myös sanallisesti, mitä vikaa kuvaamassani toiminnassa on, että osaisin sitä parantaa. Pitäisikö leikkiminen lopettaa, koska ryhmässä voi olla yksi tai kaksi, jotka eivät pidä siitä, vaikka muut pitäisivät? Eikö se riitä, että he voivat tehdä jotain muuta samaan aikaan? Kenen ehdoilla mennään?

Jokainen menee omilla ehdoillaan eikä kenenkään pidä joidenkin tarpeettomien leikkien takia mukautua kenenkään toisen ehtoihin. Mitään haittaa ei ole kenellekään siitä, että jättäisit kuvailemasi kaltaiset leikit tunneiltasi pois.

Rinki ihmisiä ja vuorotellen pitää ottaa toisen suusta tulitikku. En osallistunut. Yök.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yläkoulun äidinkielen opettajana käyttänyt leikkiä paljon ilmapiirin parantamiseen, ja oppilaat ovat rakastaneet tätä, usein itse ehdottavat tunnin lopuksi jotain leikkiä. Annan sellaisen oppilaan jäädä pois leikistä, joka ei halua osallistua, annan  muuta kivaa tekemistä siksi aikaa. Useimmiten sivuun jäänyt haluaa kuitenkin seurata leikkiä sivusta, se on hauskaa katsottavaakin.

Mutta tässä ketjussa mainittuja leikkejä en kyllä ole käyttänyt yhtäkään, koska monissa niissä on liikaa fyysistä kontaktia ja se alkaa olla nykyaikana haastavaa monelle. Ilmeistä onkin, että nämä ovatkin jättäneet traumoja, tästä ketjusta päätellen.

Ennen kynnys toisen koskettamiseen oli matalampi kun oli isot perheet, asuttiin ahtaasti jne. Nykyään jo katsekontaktinkin ottaminenkin vähän vieraampaan luokkakaveriin on monelle teinille vaativaa, tai piiriissä istuminenkin. Katseiden kohteena oleminen on tullut monille nuorille yhä vaikeammaksi viimeisimmän viiden kuuden vuoden aikana. Tuntuu että itsetunto-ongelmat ovat murrosikäisillä yleistyneet ja haittaavat enemmän heidän elämäänsä kuin ennen somea.

Monet vanhat leikit ovat itse asiassa muinaisina aikoina nuorten aikuisten parinvalintaa varten keksitty, kuten vaikkapa morsiamenryöstö, reaktionopeusleikki. Niissä on pojat ja tytöt eri rooleissa. Näitä leikkejä teetän nykyään sukupuolineutraalisti ilman sukupuoleen liittyviä rooleja.

Nuorten kasvokkaintaidot ovat selvästi heikentyneet. Yhdessä leikkiminen harjaannuttaa niitä.

Tämä oli saanut kuusi alapeukutusta. Olisin tosi kiitollinen, jos joku alapeukuttaja selittäisi myös sanallisesti, mitä vikaa kuvaamassani toiminnassa on, että osaisin sitä parantaa. Pitäisikö leikkiminen lopettaa, koska ryhmässä voi olla yksi tai kaksi, jotka eivät pidä siitä, vaikka muut pitäisivät? Eikö se riitä, että he voivat tehdä jotain muuta samaan aikaan? Kenen ehdoilla mennään?

Jokainen menee omilla ehdoillaan eikä kenenkään pidä joidenkin tarpeettomien leikkien takia mukautua kenenkään toisen ehtoihin. Mitään haittaa ei ole kenellekään siitä, että jättäisit kuvailemasi kaltaiset leikit tunneiltasi pois.

Olen taistellut koulukiusaamista vastaan koko urani ajan, ja olen nähnyt, että pedagogisella leikkimisellä ryhmiin voi positiivisesti vaikuttaa. Siitä, että ryhmä ei saa koskaan rentoutua vapaammaan toiminnan puitteissa, on totisesti haittaa nuorille.

Omia lapsianikin kiusattiin koulussa, siksi olen aika lailla omistautunut kiusaamisen vastaiselle työlle. Taitavasti johdettuna leikistä ei ole haittaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yläkoulun äidinkielen opettajana käyttänyt leikkiä paljon ilmapiirin parantamiseen, ja oppilaat ovat rakastaneet tätä, usein itse ehdottavat tunnin lopuksi jotain leikkiä. Annan sellaisen oppilaan jäädä pois leikistä, joka ei halua osallistua, annan  muuta kivaa tekemistä siksi aikaa. Useimmiten sivuun jäänyt haluaa kuitenkin seurata leikkiä sivusta, se on hauskaa katsottavaakin.

Mutta tässä ketjussa mainittuja leikkejä en kyllä ole käyttänyt yhtäkään, koska monissa niissä on liikaa fyysistä kontaktia ja se alkaa olla nykyaikana haastavaa monelle. Ilmeistä onkin, että nämä ovatkin jättäneet traumoja, tästä ketjusta päätellen.

Ennen kynnys toisen koskettamiseen oli matalampi kun oli isot perheet, asuttiin ahtaasti jne. Nykyään jo katsekontaktinkin ottaminenkin vähän vieraampaan luokkakaveriin on monelle teinille vaativaa, tai piiriissä istuminenkin. Katseiden kohteena oleminen on tullut monille nuorille yhä vaikeammaksi viimeisimmän viiden kuuden vuoden aikana. Tuntuu että itsetunto-ongelmat ovat murrosikäisillä yleistyneet ja haittaavat enemmän heidän elämäänsä kuin ennen somea.

Monet vanhat leikit ovat itse asiassa muinaisina aikoina nuorten aikuisten parinvalintaa varten keksitty, kuten vaikkapa morsiamenryöstö, reaktionopeusleikki. Niissä on pojat ja tytöt eri rooleissa. Näitä leikkejä teetän nykyään sukupuolineutraalisti ilman sukupuoleen liittyviä rooleja.

Nuorten kasvokkaintaidot ovat selvästi heikentyneet. Yhdessä leikkiminen harjaannuttaa niitä.

Tämä oli saanut kuusi alapeukutusta. Olisin tosi kiitollinen, jos joku alapeukuttaja selittäisi myös sanallisesti, mitä vikaa kuvaamassani toiminnassa on, että osaisin sitä parantaa. Pitäisikö leikkiminen lopettaa, koska ryhmässä voi olla yksi tai kaksi, jotka eivät pidä siitä, vaikka muut pitäisivät? Eikö se riitä, että he voivat tehdä jotain muuta samaan aikaan? Kenen ehdoilla mennään?

Jokainen menee omilla ehdoillaan eikä kenenkään pidä joidenkin tarpeettomien leikkien takia mukautua kenenkään toisen ehtoihin. Mitään haittaa ei ole kenellekään siitä, että jättäisit kuvailemasi kaltaiset leikit tunneiltasi pois.

Opetusuunnitelmaan kuuluu myös ilmaisutaidon harjoittamista. Leikit ovat osa sitä. Itse asiassa tämä puoli on koko ajan enemmän ja enemmän esillä opetussuunnitelmassa. Jostain syystä.

Tarkoitinkin huonosti suunniteltuja, huonosti järjestettyjä ja pedagogisesti kyseenalaisia tai turhia leikkejä, joita valtaosa tässäkin ketjussa mainituista leikeistä on. Vaatii lujaa ammattitaitoa ja kokemusta tunnistaa, millaisesta toiminnasta ryhmä voisi hyötyä ja itse tilanteessa säädellä toimintaa niin, että tilanne on kaikille hyvä ja turvallinen.

Minusta tuo vapaaehtoisuuden korostaminen on tärkeää. Eli ketään ei pakoteta tai painosteta leikkimään, vaan ne, jotka haluavat, saavat osallistua. Ennen leikkiä myös täytyy olla kaikille osallistujille selvää, jos siinä esim. kosketetaan toisia enemmänkin. Tätä pitäisi myös ohjaajakoulutuksissa (olen itse kans opiskellut alaa) korostaa enemmän ja sitä tilannetajua. Vedetäänkö leikki draamakerhossa, missä osallistujat ovat vapaaehtoisesti ja nimenomaan ovat tulleet sinne ilmaisemaan itseään, eripuraiselle rippileiriryhmälle vai ihmisille, jotka ei tunne toisiaan ennestään? Tosin vaikka kyseessä olisi kerho, jonne tullaan vapaaehtoisesti, niin sielläkin mun mielestä on otettava huomioon, että miten porukka tuntee toisensa, onko jo pidempään kokoonnuttu samalla porukalla yms. Oon ite harrastanut teatteria ja se luottamukseen perustuva harjoitus, missä kaaduttiin toisen syliin silmät kiinni, otettiin vasta lämmittelyjen ja useampien tuntien jälkeen, ei siis heti alkuun. Teatterissa tuon harjoituksen ymmärtää, mutta ei missään nimessä tuntemattomien kesken eikä mielellään edes kouluissa, koska luokissa voi olla vaikka minkälaisia jännitteitä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yläkoulun äidinkielen opettajana käyttänyt leikkiä paljon ilmapiirin parantamiseen, ja oppilaat ovat rakastaneet tätä, usein itse ehdottavat tunnin lopuksi jotain leikkiä. Annan sellaisen oppilaan jäädä pois leikistä, joka ei halua osallistua, annan  muuta kivaa tekemistä siksi aikaa. Useimmiten sivuun jäänyt haluaa kuitenkin seurata leikkiä sivusta, se on hauskaa katsottavaakin.

Mutta tässä ketjussa mainittuja leikkejä en kyllä ole käyttänyt yhtäkään, koska monissa niissä on liikaa fyysistä kontaktia ja se alkaa olla nykyaikana haastavaa monelle. Ilmeistä onkin, että nämä ovatkin jättäneet traumoja, tästä ketjusta päätellen.

Ennen kynnys toisen koskettamiseen oli matalampi kun oli isot perheet, asuttiin ahtaasti jne. Nykyään jo katsekontaktinkin ottaminenkin vähän vieraampaan luokkakaveriin on monelle teinille vaativaa, tai piiriissä istuminenkin. Katseiden kohteena oleminen on tullut monille nuorille yhä vaikeammaksi viimeisimmän viiden kuuden vuoden aikana. Tuntuu että itsetunto-ongelmat ovat murrosikäisillä yleistyneet ja haittaavat enemmän heidän elämäänsä kuin ennen somea.

Monet vanhat leikit ovat itse asiassa muinaisina aikoina nuorten aikuisten parinvalintaa varten keksitty, kuten vaikkapa morsiamenryöstö, reaktionopeusleikki. Niissä on pojat ja tytöt eri rooleissa. Näitä leikkejä teetän nykyään sukupuolineutraalisti ilman sukupuoleen liittyviä rooleja.

Nuorten kasvokkaintaidot ovat selvästi heikentyneet. Yhdessä leikkiminen harjaannuttaa niitä.

Tämä oli saanut kuusi alapeukutusta. Olisin tosi kiitollinen, jos joku alapeukuttaja selittäisi myös sanallisesti, mitä vikaa kuvaamassani toiminnassa on, että osaisin sitä parantaa. Pitäisikö leikkiminen lopettaa, koska ryhmässä voi olla yksi tai kaksi, jotka eivät pidä siitä, vaikka muut pitäisivät? Eikö se riitä, että he voivat tehdä jotain muuta samaan aikaan? Kenen ehdoilla mennään?

Miten on ryhmäytymisen, yhteishengen ja yhdessä toimimisen opettelun kannalta hyvä, että osa porukasta jää ulkopuolelle?

Vierailija kirjoitti:

Tarkoitinkin huonosti suunniteltuja, huonosti järjestettyjä ja pedagogisesti kyseenalaisia tai turhia leikkejä, joita valtaosa tässäkin ketjussa mainituista leikeistä on. Vaatii lujaa ammattitaitoa ja kokemusta tunnistaa, millaisesta toiminnasta ryhmä voisi hyötyä ja itse tilanteessa säädellä toimintaa niin, että tilanne on kaikille hyvä ja turvallinen.

Tässä olen täysin samaa mieltä. Jos ope laittaa oppilaat leikkimään ja menee itse merkkaamaan wilmaan poissaoloja, toimii väärin. Open pitää olla haukkana tilanteen päällä. Nimenomaan leikkiessä nimittäin alkavat usein paljastua huonosti toimivan ryhmän  valtasuhteet ja se, ketä halutaan alistaa tai syrjiä. Tällaiset seikat voivat jäädä opettajalla katveeseen muuten, eikä hän pääse tarttumaan ongelmaan.

Opettajat tarvitsisivat tässä asiassa koulutusta, tekemällä oppien.

Vierailija kirjoitti:

"Tukkirivi", eli Mennään kaikki lattialle makaamaan riviin, ja yksi aina lähtee pitkittäin muiden päälle niin, että muut alkavat pyöriä ja sitten "tukki" kulkee loppuun. Ahdistavaa kieriskellä muiden päällä.

Joo, jollain lapseni Kelan maksamalla sopeutumisvalmennuskurssilla johon pääsimme koko perhe oli tämmöinen vanhempien kesken, ja se missä piti luottaa että takanaoleva ottaa kaatuvan kiinni.. ohjaajat olivat näistä "leikeistä" niin täpinöissään että kun uskalsin puoliääneen kritisoida niin yksi ohjaajamies tuli melkein silmille kun pöyristyi niin kovasti kun kaikki eivät haluaiskaan leikkiä..

Tuo nimipiiri toimisi paremmin niin, että kaikki sanovat yhteen ääneen jokaisen nimen ja lopuksi toistetaan kuorossa kaikkien nimet eikä ketään pakoteta muistamaan ja toistamaan yksin litaniaa nimiä etenkään ennestään tuntemattomassa seurassa. Ja se ei oo auttanut mua taas muistamaan nimiä, koska se tilanne on niin stressaava, kun odottaa sitä omaa vuoroa ja sen jälkeen on vaan niin helpottunut, kun selvisi siitä jotenkin eikä jäänyt oikein mieleen mitään. Myönnän, mulla on tästä leikistä traumoja ja nykyään kieltäydyn siitä reippaasti, kun jostain syystä tämä on tullut mulle useasti eteen. T: Se lukihäiriöinen, jolle esiintyminen ei ole ongelma eikä muiden edessä oleminen ole ongelma, mutta ei pidä monista tutustumisleikeistä, etenkään noista, missä pitää muistaa nopeasti paljon sanoja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yläkoulun äidinkielen opettajana käyttänyt leikkiä paljon ilmapiirin parantamiseen, ja oppilaat ovat rakastaneet tätä, usein itse ehdottavat tunnin lopuksi jotain leikkiä. Annan sellaisen oppilaan jäädä pois leikistä, joka ei halua osallistua, annan  muuta kivaa tekemistä siksi aikaa. Useimmiten sivuun jäänyt haluaa kuitenkin seurata leikkiä sivusta, se on hauskaa katsottavaakin.

Mutta tässä ketjussa mainittuja leikkejä en kyllä ole käyttänyt yhtäkään, koska monissa niissä on liikaa fyysistä kontaktia ja se alkaa olla nykyaikana haastavaa monelle. Ilmeistä onkin, että nämä ovatkin jättäneet traumoja, tästä ketjusta päätellen.

Ennen kynnys toisen koskettamiseen oli matalampi kun oli isot perheet, asuttiin ahtaasti jne. Nykyään jo katsekontaktinkin ottaminenkin vähän vieraampaan luokkakaveriin on monelle teinille vaativaa, tai piiriissä istuminenkin. Katseiden kohteena oleminen on tullut monille nuorille yhä vaikeammaksi viimeisimmän viiden kuuden vuoden aikana. Tuntuu että itsetunto-ongelmat ovat murrosikäisillä yleistyneet ja haittaavat enemmän heidän elämäänsä kuin ennen somea.

Monet vanhat leikit ovat itse asiassa muinaisina aikoina nuorten aikuisten parinvalintaa varten keksitty, kuten vaikkapa morsiamenryöstö, reaktionopeusleikki. Niissä on pojat ja tytöt eri rooleissa. Näitä leikkejä teetän nykyään sukupuolineutraalisti ilman sukupuoleen liittyviä rooleja.

Nuorten kasvokkaintaidot ovat selvästi heikentyneet. Yhdessä leikkiminen harjaannuttaa niitä.

Tämä oli saanut kuusi alapeukutusta. Olisin tosi kiitollinen, jos joku alapeukuttaja selittäisi myös sanallisesti, mitä vikaa kuvaamassani toiminnassa on, että osaisin sitä parantaa. Pitäisikö leikkiminen lopettaa, koska ryhmässä voi olla yksi tai kaksi, jotka eivät pidä siitä, vaikka muut pitäisivät? Eikö se riitä, että he voivat tehdä jotain muuta samaan aikaan? Kenen ehdoilla mennään?

Miten on ryhmäytymisen, yhteishengen ja yhdessä toimimisen opettelun kannalta hyvä, että osa porukasta jää ulkopuolelle?

Käytännössä pois jääviä ei ole paljon, ei joka ryhmässä lainkaan. Jossain ryhmässä 1, enempää kuin kaksi ei koskaan.

Ja kuten sanoin, usein pois leikistä jäävä jää katsomaan leikkiä, nauraa muiden mukana, ja on sillä lailla osa ryhmää, vähän ulkokehällä, mutta kumminkin. Ja usein eka kerralla leikistä pois jäänyt tulee siihen seuraavalla kerralla mukaan.

Mutta nykyään on myös yleistynyt se, että joku oppilas ei edes halua olla osa ryhmää. Hän saattaa halveksia muita juntteina tai pitää itseään niin erilaisena, että hänellä ei ole halua olla tekemisissä muiden kanssa. Voi olla kaksi, kolme oppilasta, jotka muodostavat oman pienryhmän ja "alakulttuurin".

Tällainen klikkiytyminen on pahentunut viime vuosina.  Esim. usein muunsukupuolisiksi identifioituvat, trans-nuoret ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat liittoutuvat keskenään, eivätkä tunne halua integroitua "tavisten" kuvioihin. Hakevat voimaa toisistaan. Heille leikkiminen onkin monesti haastavampaa, koska suhde omaan kehoon on usein tavallista ongelmallisempi. Taustalla voi olla alakoulussa kiusaamista jne.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki mahdolliset leikit jotka vaativat fyysistä kontaktia. Itseäni ahdistaa suunnattomasti tuntemattomien ihmisten kanssa lääppiminen. 

Kempeleen terveyskeskuksessa oli tapahtuma, jossa mentiin metsään työporukan kans ja hakattiin puita. Toinen oli, että mentiin autotie varteen ja tehtiin lumiukkoja, jotta ohi ajavat autoilijat ihastuisivat. Todella naurettavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki mahdolliset leikit jotka vaativat fyysistä kontaktia. Itseäni ahdistaa suunnattomasti tuntemattomien ihmisten kanssa lääppiminen. 

Kempeleen terveyskeskuksessa oli tapahtuma, jossa mentiin metsään työporukan kans ja hakattiin puita. Toinen oli, että mentiin autotie varteen ja tehtiin lumiukkoja, jotta ohi ajavat autoilijat ihastuisivat. Todella naurettavaa.

Sellaiset jossa pitää ottaa ihokontakti toiseen. Esim. Istutaan piirissä, sanotaan vuorollaan joku asia esim. "Söin aamulla puuroa", ja ne ketkä söi, liikkuu Kolme penkkiä eteenpäin. Jos siinä oleva ei ollut syönyt eikä siten liikkunut, piti istua syliin. Voi helvetti että oli tuskaa. Huijasin kyllä niin, että en liikkunut tai menin vain tyhjään istumaan.

Mutta kaikki ketjussa mainitut leikit ym. On ihan paskaa. Aikuiset ihmiset tutustuu paremmin kun saa vaikka kahvitella. Ja jossei tutustu niin onko se niin justiin. Ajan myötä tutustuu sitten töissä.

Vierailija kirjoitti:

Tuo nimipiiri toimisi paremmin niin, että kaikki sanovat yhteen ääneen jokaisen nimen ja lopuksi toistetaan kuorossa kaikkien nimet eikä ketään pakoteta muistamaan ja toistamaan yksin litaniaa nimiä etenkään ennestään tuntemattomassa seurassa. Ja se ei oo auttanut mua taas muistamaan nimiä, koska se tilanne on niin stressaava, kun odottaa sitä omaa vuoroa ja sen jälkeen on vaan niin helpottunut, kun selvisi siitä jotenkin eikä jäänyt oikein mieleen mitään. Myönnän, mulla on tästä leikistä traumoja ja nykyään kieltäydyn siitä reippaasti, kun jostain syystä tämä on tullut mulle useasti eteen. T: Se lukihäiriöinen, jolle esiintyminen ei ole ongelma eikä muiden edessä oleminen ole ongelma, mutta ei pidä monista tutustumisleikeistä, etenkään noista, missä pitää muistaa nopeasti paljon sanoja

Ja lisään et jos haluun mennä epämukavuusalueelle, niin oon tehnyt sen vapaaehtoisesti menemällä vaikka itse jollekin kurssille, missä tehdään jotain sellaista, joka on yleensä mulle epämukavaa, mutta haluan haastaa itseäni. Tässä on kuitenkin se, että teen sen vapaaehtoisesti enkä pakotettuna.

Vierailija kirjoitti:

Mutta kaikki ketjussa mainitut leikit ym. On ihan paskaa. Aikuiset ihmiset tutustuu paremmin kun saa vaikka kahvitella. Ja jossei tutustu niin onko se niin justiin. Ajan myötä tutustuu sitten töissä.

Tämä! Miksi ei luoteta aikuisten ihmisten kykyyn solmia sellaisia ihmissuhteita ja olla sellaisessa vuorovaikutuksessa, joka heille sopii? Jos taas on jotain ongelmia, niihin pitää puuttua todella taiten ja hienovaraisesti, ja huonot leikit voivat vaan pahentaa tilannetta.