Kammottavin tutustumis- tai ryhmäytymisleikki?

Mä luokittelisin itteni ambivertiksi, esiintyminen on mulle luontevaa eikä mulle tuota ongelmaa olla muiden edessä, mutta voin silti sanoa, että moni tutustumisleikeistä on aika hanurista. Ne just, joissa pitää muiden edessä muistella itselle tuntemattomien nimiä pitkä litania, kertoa toisen elämäntarina ulkomuistista ja vastaavat heti on mulle hankalia. Mulla on lievä lukihäiriö ja mulla kestää prosessoida nimiä, äänteitä ja sanoja kauemmin, niin tuollaiset paineen alla nimien ja tarinoiden muistamiset heti perään ovat oikeasti ahdistavia ja stressaavia. Riparilla olin eri koulusta kuin muut, en tuntenut hyvin vielä muita ja leikkinä oli joku pokkajuttu. Piti yksitellen kiertää jokaisen edessä naukumalla mahdollisimman hassusti kuin kissa enkä meinannut saada ketään nauramaan. Jos sai toisen nauramaan, niin tämän piti tulla uudeksi kissaksi naukumaan. Kävin useamman luona naukumassa kuin mikäkin idiootti eikä kukaan nauranut mulle. Lopulta taisin saada yhden vähän naurahtamaan ja pääsin siitä tilanteesta pois. Tämä oli helppo leikki niille, joilla oli valmiiksi kavereita ja kaverit helposti repesivät toisten naukumiselle. Luojan kiitos en ole noita vaateleikkejä koskaan leikkinyt.

Mulle sellaiset perus esittäytymiset on ihan jees, mutta kaikki, missä pitäis muistaa jotain nimiä, hiplailla, kosketella enemmän tai tyyliin just maukua yksin itselle melko tuntemattomien ihmisten edessä hassusti, niin ne on aika ahdistavia. Näissä leikeissä pitäs oikeasti ottaa enemmän huomioon se, että onko ryhmä jo ennestään tuttu, millainen dynamiikka, millaisia haasteita ihmisillä voi olla, voiko tässä joutua ihminen nolatuksi, rikotaanko siinä koskemattomuutta (ja jos rikotaan, niin tehdäänkö se vaikka pitkään yhteen hioutuneen harrastusporukan kanssa vai ennestään tuntemattomien toimistotyöntekijöiden kanssa) yms.

Yksinkertaisesti ne kaikki.

Onhan se jännä, miten nykyään korostetaan joka paikassa et ketään ei saa kohdella eriarvoisesti, koskea ei saa ilman lupaa yms., mut sit tämmöiset leikit on täysin sallittuja ja niitä tyrkytetään joka paikassa. Yritetään jopa aivopestä luulemaan, että kaikki oikeasti niistä tykkää ja palaa halusta määkiä/karjua/haukkua/vinkua muiden edessä kuin joku eläin.

Mä en voi uskoa että nykyaikana vielä teetetään toisten pakollista lääppimistä. Nostakaa nyt saakeli joku juttu niin saadaan lööppiin rikosilmoitus ja joku roti tähän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä laulettiin joskus lastentarhassa 80-luvulla.

1."Kävelin eilen illalla Tammerkosken sillalla!." (Pariton määrä lapsia käveli ristiin rastiin)

2. Sanat jatku jotenkin ja sitten tuli kohta "..eikä kukaan saa jäädä ilman." ( Siinä vaiheessa jokainen yritti tarttua kiireen vilkkaa jotain lähellä molemmista käsistä)

3. Joku jäi ilman paria ja sille alkoivat kaikki laulaa :

" Se oli oikein, se oli oikein, se oli oikein hyyvä, ettei kukaan *Minnasta* huoli, se oli oikein hyyvä"

Nykyäänhän tuommoinen inhottava ns.leikki ei olisi edes sallittu. Muistan vieläkin, miten pahalta se tuntui, kun usein jäin muutenkin yksin. Sitten siinä tarhatädit vielä hymyilivät tekomaireana vieressä.

Hirveetä! 😨

Meillä tää laulu oli 80-luvulla muunneltu Jouluversioon:" se oli hyvä, se oli hyvä,se oli oikein hyyyyvä,ettei tontusta kukaan huoli,se oli oikein hyvä". Siis aivan järkyttävää.

Kuudennen luokan musiikintunnilla opettaja laittoi meidät leikkimään leikkiä jossa istuimme lattialla jonossa ringissä edessä oleva takimmaisen sylissä/jalkojen välissä, joka toinen poika ja joka toinen tyttö.

Musiikin soidessa meidän piti liikkua istuallaan eteenpäin takapuoli takana olevan haarovälissä ja edessä olevan takamus omassa haarovälissä. Kun musiikki loppui, piti pysähtyä ja alkaa hieroa edessä olevan hartioita.

Meistä varhaisteineistä se oli kauhean kiusallista emmekä olisi halunneet leikkiä tätä leikkiä. Opettaja sanoi, että muutaman vuoden kuluttua kuulkaa leikkisitte mielellänne. Kun emme vieläkään lämmenneet ajatukselle, hän suuttui ja syytti meitä "tyhmäilystä".

Joku kertoi tästä rehtorille joka lopetti leikin ja pani musiikinopettajan pyytämään meiltä anteeksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kammottavin on tämä:

"Noniin, otetaampa tähän alkuun pieni esittäytymismiskierros. Kertokaa vaikka nimenne, mistä tulette ja jotain, ihan mitä vain itsestänne."

Ja sitten se ensimmäinen pitää 5 min kestävän hauskan ja kiinnostavan esitelmän itsestään. Ja sä olet se seuraava vuorossa.

Anteeksi nyt, mutta mikä tässäkin on NIIN kauheaa? Miksei voi kertoa paria asiaa itsestään? 

Onkohan tällainen traumaattista muidenkin kuin suomalaisten mielestä?

Mitä hiton hyötyä tuosta on kenellekään? Kukaan ei enää minuutin päästä muista kenenkään nimeä tai muutakaan.

Tekomukavaa paskaa.

En kyllä olisi osallistunut, olisin häippäissyt paikalta ihan varmasti, kukaan ei tule ikinä pakottamaan mihinkään vastenmielisiin leikkeihin ikinä, hyi helvetti!

Olen yläkoulun äidinkielen opettajana käyttänyt leikkiä paljon ilmapiirin parantamiseen, ja oppilaat ovat rakastaneet tätä, usein itse ehdottavat tunnin lopuksi jotain leikkiä. Annan sellaisen oppilaan jäädä pois leikistä, joka ei halua osallistua, annan  muuta kivaa tekemistä siksi aikaa. Useimmiten sivuun jäänyt haluaa kuitenkin seurata leikkiä sivusta, se on hauskaa katsottavaakin.

Mutta tässä ketjussa mainittuja leikkejä en kyllä ole käyttänyt yhtäkään, koska monissa niissä on liikaa fyysistä kontaktia ja se alkaa olla nykyaikana haastavaa monelle. Ilmeistä onkin, että nämä ovatkin jättäneet traumoja, tästä ketjusta päätellen.

Ennen kynnys toisen koskettamiseen oli matalampi kun oli isot perheet, asuttiin ahtaasti jne. Nykyään jo katsekontaktinkin ottaminenkin vähän vieraampaan luokkakaveriin on monelle teinille vaativaa, tai piiriissä istuminenkin. Katseiden kohteena oleminen on tullut monille nuorille yhä vaikeammaksi viimeisimmän viiden kuuden vuoden aikana. Tuntuu että itsetunto-ongelmat ovat murrosikäisillä yleistyneet ja haittaavat enemmän heidän elämäänsä kuin ennen somea.

Monet vanhat leikit ovat itse asiassa muinaisina aikoina nuorten aikuisten parinvalintaa varten keksitty, kuten vaikkapa morsiamenryöstö, reaktionopeusleikki. Niissä on pojat ja tytöt eri rooleissa. Näitä leikkejä teetän nykyään sukupuolineutraalisti ilman sukupuoleen liittyviä rooleja.

Nuorten kasvokkaintaidot ovat selvästi heikentyneet. Yhdessä leikkiminen harjaannuttaa niitä.

Miten nämä nykynuoret sitten pystyvät ikinään harrastamaan paritansseja?

Vierailija kirjoitti:

Miten nämä nykynuoret sitten pystyvät ikinään harrastamaan paritansseja?

Miksi niiden pitäisi? En minäkään niitä harrasta. 

Yksi ongelma vaikkapa henkilöstön virkistäytymispäivänä jotkut liikuntasuoritukset kuten vaikka muutaman hengen ryhmän ympärille pujotettu kuminauha, josta pitäisi mennä "läpi" mahdollisimman monta kertaa pujottamalla se alhaalta ylös ja uudestaan. Siinä sitten jäykällä selällä ei tahdo pysyä parempikuntoisten mukana millään, äkilliset liikkeet vielä vihlaisee selässä niin eipä todellakaan ole mukavaa. Venähtää selkä vielä kunnolla niin liikuntakyvyttömänä ambulanssilla pois paikalta sitten...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hierontapiiri, missä kukin hieroo piirissä istuen seuraavan hartioita. En pidä koskettelusta, en vieraiden enkä oikeastaan tuttujenkaan.

Lukiossa istuin vuotta vanhempien kanssa samalla psykologian kurssilla. Opettaja teetätti tehtävän luokan sisäisistä suhteista, missä kunkin piti kirjoittaa lapulle ylös, kenen kurssilaisen kanssa lähtisi matkalle. Laput kerättiin ja ope piirsi kalvolle, miten monta valintaa kukin oli saanut. Mua ei kukaan valinnut, koska en tuntenut ketään, ja väkisin olin joutunut valitsemaan vaan jonkun jonka nimen muistin. Sitten ope hoksasi, että eihän tää kerro näin vielä mitään, olisi pitänyt laittaa myös valitsijan oma nimi lappuun, niin oltaisiin nähty ne sisäiset suhteet. Luoja kiitos, ei alkanut teettää juttua uudestaan. Mutta olipahan typerä tehtävä teettää teineillä, ja varmasti opettaja tiesi, että jään ainoana toisen ikäluokan klikkeihin kuulumattomana täysin ulkopuoliseksi tuommosessa.

Minulla oli juuri samanlainen kokemus lukiossa. Oli todella mukava kokemus loistaa luokallani ainoana, jolla ei ole ystävää. Tämänkin tehtävän teetti psykologian ope. 

En voi sanoin kuvata raivon määrää, jota tunnen tätä lukiessa. Minulla on sellainen käsitys, että jos ei laitonta niin ainakin epäeettisenä pidettyä alallaon ollut jo PELKÄSTÄÄ opettajalle kerätä tämä tieto. Mutta että tuollaista tehdään lapsille ja nuorille. Sadismia. T. Opettaja

Yläasteen luokanvalvoja teetti saman harjoituksen. Olin juuri vaihtanut koulua ja selvää oli, että minä olin se yksinäinen pallo kartassa, jonka lv näytti luokalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitää? Mä rakastan tutustumisleikkejä! Kivaa välillä hullutella ja hassutella, vaikka aikuinen olenkin. :)

Sama täällä. Alkaa usein seistä kun pääsee koskettelemaan toisia.

Saisiko vapautuksen kosketusleikeistä, kun sanoisi vetäjälle kahden kesken, että on bi ja alkaa kosketuksesta seistä tai kostua pikkuhousut. Ja siksi ei voi osallistua.

Tämä on selvästi satiiria, mutta minäkin tykkään kaikenlaisista tutustumisleikeistä ja muutenkin ihmisten kosketuksesta, olivat he tuttuja tai tuntemattomia. En saa lähes koskaan kosketusta muilla tavoilla.

Harrastaa ei tarvitse, mutta osata kyllä kannattaa. Jos ei osaa, tulee elämässä vastaan paljonkin noloja tilanteita. Varsinkin jos päätyy ns. parempiin piireihin. Voi myös menettää hyviä "tilaisuuksia".

Vierailija kirjoitti:

Näistä tutustumisleikeistä tykkäävät ja niitä todennäköisesti harjoittavat lähinnä hyväkroppaiset, liikunnalliset ja hyvännäköiset ekstrovertit, jotka eivät joudu tuntemaan häpeää kropastaan tai kömpelyydestään. 

Ei mekään tykätä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hierontapiiri, missä kukin hieroo piirissä istuen seuraavan hartioita. En pidä koskettelusta, en vieraiden enkä oikeastaan tuttujenkaan.

Lukiossa istuin vuotta vanhempien kanssa samalla psykologian kurssilla. Opettaja teetätti tehtävän luokan sisäisistä suhteista, missä kunkin piti kirjoittaa lapulle ylös, kenen kurssilaisen kanssa lähtisi matkalle. Laput kerättiin ja ope piirsi kalvolle, miten monta valintaa kukin oli saanut. Mua ei kukaan valinnut, koska en tuntenut ketään, ja väkisin olin joutunut valitsemaan vaan jonkun jonka nimen muistin. Sitten ope hoksasi, että eihän tää kerro näin vielä mitään, olisi pitänyt laittaa myös valitsijan oma nimi lappuun, niin oltaisiin nähty ne sisäiset suhteet. Luoja kiitos, ei alkanut teettää juttua uudestaan. Mutta olipahan typerä tehtävä teettää teineillä, ja varmasti opettaja tiesi, että jään ainoana toisen ikäluokan klikkeihin kuulumattomana täysin ulkopuoliseksi tuommosessa.

Minulla oli juuri samanlainen kokemus lukiossa. Oli todella mukava kokemus loistaa luokallani ainoana, jolla ei ole ystävää. Tämänkin tehtävän teetti psykologian ope. 

En voi sanoin kuvata raivon määrää, jota tunnen tätä lukiessa. Minulla on sellainen käsitys, että jos ei laitonta niin ainakin epäeettisenä pidettyä alallaon ollut jo PELKÄSTÄÄ opettajalle kerätä tämä tieto. Mutta että tuollaista tehdään lapsille ja nuorille. Sadismia. T. Opettaja

Yläasteen luokanvalvoja teetti saman harjoituksen. Olin juuri vaihtanut koulua ja selvää oli, että minä olin se yksinäinen pallo kartassa, jonka lv näytti luokalle.

Toivottavasti opettaja sitten yrittää tehdä jotain että kaikilla olisi niitä kavereita.

sellainen jossa esitetään jotain eläintä ja pitää arvata, mitä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hierontapiiri, missä kukin hieroo piirissä istuen seuraavan hartioita. En pidä koskettelusta, en vieraiden enkä oikeastaan tuttujenkaan.

Lukiossa istuin vuotta vanhempien kanssa samalla psykologian kurssilla. Opettaja teetätti tehtävän luokan sisäisistä suhteista, missä kunkin piti kirjoittaa lapulle ylös, kenen kurssilaisen kanssa lähtisi matkalle. Laput kerättiin ja ope piirsi kalvolle, miten monta valintaa kukin oli saanut. Mua ei kukaan valinnut, koska en tuntenut ketään, ja väkisin olin joutunut valitsemaan vaan jonkun jonka nimen muistin. Sitten ope hoksasi, että eihän tää kerro näin vielä mitään, olisi pitänyt laittaa myös valitsijan oma nimi lappuun, niin oltaisiin nähty ne sisäiset suhteet. Luoja kiitos, ei alkanut teettää juttua uudestaan. Mutta olipahan typerä tehtävä teettää teineillä, ja varmasti opettaja tiesi, että jään ainoana toisen ikäluokan klikkeihin kuulumattomana täysin ulkopuoliseksi tuommosessa.

Minulla oli juuri samanlainen kokemus lukiossa. Oli todella mukava kokemus loistaa luokallani ainoana, jolla ei ole ystävää. Tämänkin tehtävän teetti psykologian ope. 

En voi sanoin kuvata raivon määrää, jota tunnen tätä lukiessa. Minulla on sellainen käsitys, että jos ei laitonta niin ainakin epäeettisenä pidettyä alallaon ollut jo PELKÄSTÄÄ opettajalle kerätä tämä tieto. Mutta että tuollaista tehdään lapsille ja nuorille. Sadismia. T. Opettaja

Yläasteen luokanvalvoja teetti saman harjoituksen. Olin juuri vaihtanut koulua ja selvää oli, että minä olin se yksinäinen pallo kartassa, jonka lv näytti luokalle.

Tuollaisen luokan sosiaalisen kartoituksen on todettu ihan tutkimuksessa olevan haitallista ryhmälle ja sen yksilöille. Maalaisjärkikin sen sanoo. t. yläkoulun ope

Semmonen human centipede -leikki. Tai ihan perinteinen junautuminen. Myös "2 strangers and one cup" ei oo kivaa.