Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kammottavin tutustumis- tai ryhmäytymisleikki?
Kommentit (743)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen yläkoulun äidinkielen opettajana käyttänyt leikkiä paljon ilmapiirin parantamiseen, ja oppilaat ovat rakastaneet tätä, usein itse ehdottavat tunnin lopuksi jotain leikkiä. Annan sellaisen oppilaan jäädä pois leikistä, joka ei halua osallistua, annan muuta kivaa tekemistä siksi aikaa. Useimmiten sivuun jäänyt haluaa kuitenkin seurata leikkiä sivusta, se on hauskaa katsottavaakin.
Mutta tässä ketjussa mainittuja leikkejä en kyllä ole käyttänyt yhtäkään, koska monissa niissä on liikaa fyysistä kontaktia ja se alkaa olla nykyaikana haastavaa monelle. Ilmeistä onkin, että nämä ovatkin jättäneet traumoja, tästä ketjusta päätellen.
Ennen kynnys toisen koskettamiseen oli matalampi kun oli isot perheet, asuttiin ahtaasti jne. Nykyään jo katsekontaktinkin ottaminenkin vähän vieraampaan luokkakaveriin on monelle teinille vaativaa, tai piiriissä istuminenkin. Katseiden kohteena oleminen on tullut monille nuorille yhä vaikeammaksi viimeisimmän viiden kuuden vuoden aikana. Tuntuu että itsetunto-ongelmat ovat murrosikäisillä yleistyneet ja haittaavat enemmän heidän elämäänsä kuin ennen somea.
Monet vanhat leikit ovat itse asiassa muinaisina aikoina nuorten aikuisten parinvalintaa varten keksitty, kuten vaikkapa morsiamenryöstö, reaktionopeusleikki. Niissä on pojat ja tytöt eri rooleissa. Näitä leikkejä teetän nykyään sukupuolineutraalisti ilman sukupuoleen liittyviä rooleja.
Nuorten kasvokkaintaidot ovat selvästi heikentyneet. Yhdessä leikkiminen harjaannuttaa niitä.
Tämä oli saanut kuusi alapeukutusta. Olisin tosi kiitollinen, jos joku alapeukuttaja selittäisi myös sanallisesti, mitä vikaa kuvaamassani toiminnassa on, että osaisin sitä parantaa. Pitäisikö leikkiminen lopettaa, koska ryhmässä voi olla yksi tai kaksi, jotka eivät pidä siitä, vaikka muut pitäisivät? Eikö se riitä, että he voivat tehdä jotain muuta samaan aikaan? Kenen ehdoilla mennään?
Miten on ryhmäytymisen, yhteishengen ja yhdessä toimimisen opettelun kannalta hyvä, että osa porukasta jää ulkopuolelle?
Käytännössä pois jääviä ei ole paljon, ei joka ryhmässä lainkaan. Jossain ryhmässä 1, enempää kuin kaksi ei koskaan.
Ja kuten sanoin, usein pois leikistä jäävä jää katsomaan leikkiä, nauraa muiden mukana, ja on sillä lailla osa ryhmää, vähän ulkokehällä, mutta kumminkin. Ja usein eka kerralla leikistä pois jäänyt tulee siihen seuraavalla kerralla mukaan.
Mutta nykyään on myös yleistynyt se, että joku oppilas ei edes halua olla osa ryhmää. Hän saattaa halveksia muita juntteina tai pitää itseään niin erilaisena, että hänellä ei ole halua olla tekemisissä muiden kanssa. Voi olla kaksi, kolme oppilasta, jotka muodostavat oman pienryhmän ja "alakulttuurin".
Tällainen klikkiytyminen on pahentunut viime vuosina. Esim. usein muunsukupuolisiksi identifioituvat, trans-nuoret ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat liittoutuvat keskenään, eivätkä tunne halua integroitua "tavisten" kuvioihin. Hakevat voimaa toisistaan. Heille leikkiminen onkin monesti haastavampaa, koska suhde omaan kehoon on usein tavallista ongelmallisempi. Taustalla voi olla alakoulussa kiusaamista jne.
Hmm, niin, siihen voi tosiaan olla aika ymmärrettäviä syitä, miksi he vetäytyvät. Mitä asialle voisi koulussa mielestäsi tehdä?
t.Sateenkaarinuoren äiti
Paljonhan sitä suvaitsevaisuutta yritetään koulussa saada aikaan, ja kyllä asenteet ovat lieventyneet ainakin yläkoulussa esim. homoutta kohtaan. Noin yleisesti, mutta pinnan alla tapahtuu kaikenlaista, josta me opet emme välttämättä tiedä.
Vaikuttaa siltä, että nykyään vieroksutaan trans-nuoria ja seksuaalivähemmistöt hyväksytään paremmin.
Minusta pitäisi vain saada nuoret kohtaamaan toisensa ihmisinä, ei jonkin vähemmistön edustajina. Tähän päästäisiin ehkä jossain määrin muuttamalla opetusmenetelmiä joissain aineissa tekemällä oppimiseksi ja tutkivaksi oppimiseksi, joissa ryhmissä tutkittaisiin jotain asiaa.
Ja opet systemaattisesti lukuvuoden kuluessa pyörittelisivät oppilaita erilaisissa ryhmäkombinaatioissa, pareittain, kolmittain, nelittäin jne. Kun tekee jotain yhdessä, sitä oppii huomaamaan, että ihminenhän tuokin on. Mutta nykyisellään nuori voi mennä yläkoulun läpi edes ottamatta koskaan katsekontaktia johonkin saman ryhmän nuoreen.
Se on jo lähtökohtaisesti huono, jos lähdetään jakautumaan ryhmiin seksuaalisuuden tai identifioitumisen kautta. Siitä ei seuraa mitään hyvää. Pitäisi opettaa lapsille että sinä et ole yhtä kuin seksuaalisuutesi tai sukupuolesi, vaan olennaisempaa on persoonallisuutesi.
No joo, tietysti. Mutta eihän nuorten kaverustumista tuolla lailla voi ohjeilla. Ihmiset, joilla on jotain yhteistä, löytävät toisensa, ja niin kauan kun yhteiskunnassa suhtaudutaan joihinkin ihmisiin osittain ihan nurjasti, on aika tekopyhää kertoa näille ihmisille itselleen että sukupuolellasi tai seksuaalisuudellasi ei ole mitään väliä.
t:Sama äiti
Kaikillehan sitä opetetaan ja kerrotaan, ei ainoastaan vähemmistöille. Yksi tapa muuttaa huonosti olevia asioita ja päästä kehityksessä eteenpäin, on alkaa toimia niin kuin ne olisivat jo kunnossa; vähän niin kuin se, että "älä pukeudu työhön, jossa olet, vaan työhön, johon haluat".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se missä työnnetään vuorotellen aina sormi jonkun perseeseen, ja tämä yrittää sitten silmät sidottuna arvata, että kenen sormi siellä perseessä on.
Ei kun se sormeilija yritti silmät kiinni sidottuna arvata kenen perse se on...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen yläkoulun äidinkielen opettajana käyttänyt leikkiä paljon ilmapiirin parantamiseen, ja oppilaat ovat rakastaneet tätä, usein itse ehdottavat tunnin lopuksi jotain leikkiä. Annan sellaisen oppilaan jäädä pois leikistä, joka ei halua osallistua, annan muuta kivaa tekemistä siksi aikaa. Useimmiten sivuun jäänyt haluaa kuitenkin seurata leikkiä sivusta, se on hauskaa katsottavaakin.
Mutta tässä ketjussa mainittuja leikkejä en kyllä ole käyttänyt yhtäkään, koska monissa niissä on liikaa fyysistä kontaktia ja se alkaa olla nykyaikana haastavaa monelle. Ilmeistä onkin, että nämä ovatkin jättäneet traumoja, tästä ketjusta päätellen.
Ennen kynnys toisen koskettamiseen oli matalampi kun oli isot perheet, asuttiin ahtaasti jne. Nykyään jo katsekontaktinkin ottaminenkin vähän vieraampaan luokkakaveriin on monelle teinille vaativaa, tai piiriissä istuminenkin. Katseiden kohteena oleminen on tullut monille nuorille yhä vaikeammaksi viimeisimmän viiden kuuden vuoden aikana. Tuntuu että itsetunto-ongelmat ovat murrosikäisillä yleistyneet ja haittaavat enemmän heidän elämäänsä kuin ennen somea.
Monet vanhat leikit ovat itse asiassa muinaisina aikoina nuorten aikuisten parinvalintaa varten keksitty, kuten vaikkapa morsiamenryöstö, reaktionopeusleikki. Niissä on pojat ja tytöt eri rooleissa. Näitä leikkejä teetän nykyään sukupuolineutraalisti ilman sukupuoleen liittyviä rooleja.
Nuorten kasvokkaintaidot ovat selvästi heikentyneet. Yhdessä leikkiminen harjaannuttaa niitä.
Tämä oli saanut kuusi alapeukutusta. Olisin tosi kiitollinen, jos joku alapeukuttaja selittäisi myös sanallisesti, mitä vikaa kuvaamassani toiminnassa on, että osaisin sitä parantaa. Pitäisikö leikkiminen lopettaa, koska ryhmässä voi olla yksi tai kaksi, jotka eivät pidä siitä, vaikka muut pitäisivät? Eikö se riitä, että he voivat tehdä jotain muuta samaan aikaan? Kenen ehdoilla mennään?
Miten on ryhmäytymisen, yhteishengen ja yhdessä toimimisen opettelun kannalta hyvä, että osa porukasta jää ulkopuolelle?
Käytännössä pois jääviä ei ole paljon, ei joka ryhmässä lainkaan. Jossain ryhmässä 1, enempää kuin kaksi ei koskaan.
Ja kuten sanoin, usein pois leikistä jäävä jää katsomaan leikkiä, nauraa muiden mukana, ja on sillä lailla osa ryhmää, vähän ulkokehällä, mutta kumminkin. Ja usein eka kerralla leikistä pois jäänyt tulee siihen seuraavalla kerralla mukaan.
Mutta nykyään on myös yleistynyt se, että joku oppilas ei edes halua olla osa ryhmää. Hän saattaa halveksia muita juntteina tai pitää itseään niin erilaisena, että hänellä ei ole halua olla tekemisissä muiden kanssa. Voi olla kaksi, kolme oppilasta, jotka muodostavat oman pienryhmän ja "alakulttuurin".
Tällainen klikkiytyminen on pahentunut viime vuosina. Esim. usein muunsukupuolisiksi identifioituvat, trans-nuoret ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat liittoutuvat keskenään, eivätkä tunne halua integroitua "tavisten" kuvioihin. Hakevat voimaa toisistaan. Heille leikkiminen onkin monesti haastavampaa, koska suhde omaan kehoon on usein tavallista ongelmallisempi. Taustalla voi olla alakoulussa kiusaamista jne.
Hmm, niin, siihen voi tosiaan olla aika ymmärrettäviä syitä, miksi he vetäytyvät. Mitä asialle voisi koulussa mielestäsi tehdä?
t.Sateenkaarinuoren äiti
Paljonhan sitä suvaitsevaisuutta yritetään koulussa saada aikaan, ja kyllä asenteet ovat lieventyneet ainakin yläkoulussa esim. homoutta kohtaan. Noin yleisesti, mutta pinnan alla tapahtuu kaikenlaista, josta me opet emme välttämättä tiedä.
Vaikuttaa siltä, että nykyään vieroksutaan trans-nuoria ja seksuaalivähemmistöt hyväksytään paremmin.
Minusta pitäisi vain saada nuoret kohtaamaan toisensa ihmisinä, ei jonkin vähemmistön edustajina. Tähän päästäisiin ehkä jossain määrin muuttamalla opetusmenetelmiä joissain aineissa tekemällä oppimiseksi ja tutkivaksi oppimiseksi, joissa ryhmissä tutkittaisiin jotain asiaa.
Ja opet systemaattisesti lukuvuoden kuluessa pyörittelisivät oppilaita erilaisissa ryhmäkombinaatioissa, pareittain, kolmittain, nelittäin jne. Kun tekee jotain yhdessä, sitä oppii huomaamaan, että ihminenhän tuokin on. Mutta nykyisellään nuori voi mennä yläkoulun läpi edes ottamatta koskaan katsekontaktia johonkin saman ryhmän nuoreen.
Se on jo lähtökohtaisesti huono, jos lähdetään jakautumaan ryhmiin seksuaalisuuden tai identifioitumisen kautta. Siitä ei seuraa mitään hyvää. Pitäisi opettaa lapsille että sinä et ole yhtä kuin seksuaalisuutesi tai sukupuolesi, vaan olennaisempaa on persoonallisuutesi.
No joo, tietysti. Mutta eihän nuorten kaverustumista tuolla lailla voi ohjeilla. Ihmiset, joilla on jotain yhteistä, löytävät toisensa, ja niin kauan kun yhteiskunnassa suhtaudutaan joihinkin ihmisiin osittain ihan nurjasti, on aika tekopyhää kertoa näille ihmisille itselleen että sukupuolellasi tai seksuaalisuudellasi ei ole mitään väliä.
t:Sama äiti
Onko sinun mielestäsi sitten niin, että kaverustua voi ainoastaan yhteisen trauman/vaikeuden kautta? On aina parempi, että joutuu työskentelemään erilaisten ihmisten kanssa, ja siitä isosta joukosta alkaa sitten valikoitua ne itselle sopivimmat kaverit. Itse kärsin koko ala-asteen, kun mitään ryhmäytymisiä ei järjestetty, vaan minulle tuli parhaaksi kaveriksi se, jonka kanssa kävelin yhtä matkaa kouluun: minun ja hänen vanhemmat siis päättivät, että me kuljemme yhdessä kouluun, koska niin on turvallisempi. Ja koska olin ujo lapsi eikä koulussa järjestetty edes alussa minkäänlaisia porukkajuttuja, eikä 80-luvulla ainakaan meidän koulussa tehty minkäänlaisia ryhmätöitä, jäi tämä koulumatkakaveri ainoaksi kaveriksi. Huonoksi sellaiseksi. Hän oli erittäin mustasukkainen minusta ja jotenkin myös kateellinen(?) ja sitä myötä ilkeä, joten en uskaltanut hänen suuttumistensa pelossa osallistua välituntileikkeihin. Jos niitäkin olisi vetänyt opettaja, olisin tietenkin osallistunut, koska olisi ollut "pakko", ja olisin näin saanut tutustuttua muihinkin luokkakavereihin. Sen sijaan elin kuusi vuotta kiusaajan varjossa.
Vierailija kirjoitti:
En kerro missä olin mikä kurssi oli.
Mutta siellä eräänä päivänä kurssinvetäjät tekivät maalarinteipeillä lattiaan muutaman neliön metri kertaa metri.
Alussa jokaisella oli se oma neliön tila. Sitten jonkun luonnonkatastrofin takia aina hävisi yksi neliö... lopulta sitten meidän 8 henkilön piti seisoa kahdessa neliössä! Eli 4 hengeä yhden neliömetrin alueella!
Itse en pidä yhtään vieraitten ihmisten koskemisesta tai saatika he koskevat minuun. Todella tukala olla siinä.
Toinen on nämä väkisin pitää halata jotakin vierasta ihmistä JA uudestaan halata kun se tuo sitä ryhmähenkeä...
Ylä-asteella oli joku kiva leikki missä tyttö ja poika laitettiin ison pussilakanan sisään ja musiikki soimaan 30 sekuntia. Siinä aikana tytön ja pojan piti vaihtaa päällysvaatteet keskenään.
Meillä oli sama mutta piti vaihtaa alusvaatteet keskenään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen yläkoulun äidinkielen opettajana käyttänyt leikkiä paljon ilmapiirin parantamiseen, ja oppilaat ovat rakastaneet tätä, usein itse ehdottavat tunnin lopuksi jotain leikkiä. Annan sellaisen oppilaan jäädä pois leikistä, joka ei halua osallistua, annan muuta kivaa tekemistä siksi aikaa. Useimmiten sivuun jäänyt haluaa kuitenkin seurata leikkiä sivusta, se on hauskaa katsottavaakin.
Mutta tässä ketjussa mainittuja leikkejä en kyllä ole käyttänyt yhtäkään, koska monissa niissä on liikaa fyysistä kontaktia ja se alkaa olla nykyaikana haastavaa monelle. Ilmeistä onkin, että nämä ovatkin jättäneet traumoja, tästä ketjusta päätellen.
Ennen kynnys toisen koskettamiseen oli matalampi kun oli isot perheet, asuttiin ahtaasti jne. Nykyään jo katsekontaktinkin ottaminenkin vähän vieraampaan luokkakaveriin on monelle teinille vaativaa, tai piiriissä istuminenkin. Katseiden kohteena oleminen on tullut monille nuorille yhä vaikeammaksi viimeisimmän viiden kuuden vuoden aikana. Tuntuu että itsetunto-ongelmat ovat murrosikäisillä yleistyneet ja haittaavat enemmän heidän elämäänsä kuin ennen somea.
Monet vanhat leikit ovat itse asiassa muinaisina aikoina nuorten aikuisten parinvalintaa varten keksitty, kuten vaikkapa morsiamenryöstö, reaktionopeusleikki. Niissä on pojat ja tytöt eri rooleissa. Näitä leikkejä teetän nykyään sukupuolineutraalisti ilman sukupuoleen liittyviä rooleja.
Nuorten kasvokkaintaidot ovat selvästi heikentyneet. Yhdessä leikkiminen harjaannuttaa niitä.
Tämä oli saanut kuusi alapeukutusta. Olisin tosi kiitollinen, jos joku alapeukuttaja selittäisi myös sanallisesti, mitä vikaa kuvaamassani toiminnassa on, että osaisin sitä parantaa. Pitäisikö leikkiminen lopettaa, koska ryhmässä voi olla yksi tai kaksi, jotka eivät pidä siitä, vaikka muut pitäisivät? Eikö se riitä, että he voivat tehdä jotain muuta samaan aikaan? Kenen ehdoilla mennään?
Miten on ryhmäytymisen, yhteishengen ja yhdessä toimimisen opettelun kannalta hyvä, että osa porukasta jää ulkopuolelle?
Käytännössä pois jääviä ei ole paljon, ei joka ryhmässä lainkaan. Jossain ryhmässä 1, enempää kuin kaksi ei koskaan.
Ja kuten sanoin, usein pois leikistä jäävä jää katsomaan leikkiä, nauraa muiden mukana, ja on sillä lailla osa ryhmää, vähän ulkokehällä, mutta kumminkin. Ja usein eka kerralla leikistä pois jäänyt tulee siihen seuraavalla kerralla mukaan.
Mutta nykyään on myös yleistynyt se, että joku oppilas ei edes halua olla osa ryhmää. Hän saattaa halveksia muita juntteina tai pitää itseään niin erilaisena, että hänellä ei ole halua olla tekemisissä muiden kanssa. Voi olla kaksi, kolme oppilasta, jotka muodostavat oman pienryhmän ja "alakulttuurin".
Tällainen klikkiytyminen on pahentunut viime vuosina. Esim. usein muunsukupuolisiksi identifioituvat, trans-nuoret ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat liittoutuvat keskenään, eivätkä tunne halua integroitua "tavisten" kuvioihin. Hakevat voimaa toisistaan. Heille leikkiminen onkin monesti haastavampaa, koska suhde omaan kehoon on usein tavallista ongelmallisempi. Taustalla voi olla alakoulussa kiusaamista jne.
Hmm, niin, siihen voi tosiaan olla aika ymmärrettäviä syitä, miksi he vetäytyvät. Mitä asialle voisi koulussa mielestäsi tehdä?
t.Sateenkaarinuoren äiti
Paljonhan sitä suvaitsevaisuutta yritetään koulussa saada aikaan, ja kyllä asenteet ovat lieventyneet ainakin yläkoulussa esim. homoutta kohtaan. Noin yleisesti, mutta pinnan alla tapahtuu kaikenlaista, josta me opet emme välttämättä tiedä.
Vaikuttaa siltä, että nykyään vieroksutaan trans-nuoria ja seksuaalivähemmistöt hyväksytään paremmin.
Minusta pitäisi vain saada nuoret kohtaamaan toisensa ihmisinä, ei jonkin vähemmistön edustajina. Tähän päästäisiin ehkä jossain määrin muuttamalla opetusmenetelmiä joissain aineissa tekemällä oppimiseksi ja tutkivaksi oppimiseksi, joissa ryhmissä tutkittaisiin jotain asiaa.
Ja opet systemaattisesti lukuvuoden kuluessa pyörittelisivät oppilaita erilaisissa ryhmäkombinaatioissa, pareittain, kolmittain, nelittäin jne. Kun tekee jotain yhdessä, sitä oppii huomaamaan, että ihminenhän tuokin on. Mutta nykyisellään nuori voi mennä yläkoulun läpi edes ottamatta koskaan katsekontaktia johonkin saman ryhmän nuoreen.
Se on jo lähtökohtaisesti huono, jos lähdetään jakautumaan ryhmiin seksuaalisuuden tai identifioitumisen kautta. Siitä ei seuraa mitään hyvää. Pitäisi opettaa lapsille että sinä et ole yhtä kuin seksuaalisuutesi tai sukupuolesi, vaan olennaisempaa on persoonallisuutesi.
No joo, tietysti. Mutta eihän nuorten kaverustumista tuolla lailla voi ohjeilla. Ihmiset, joilla on jotain yhteistä, löytävät toisensa, ja niin kauan kun yhteiskunnassa suhtaudutaan joihinkin ihmisiin osittain ihan nurjasti, on aika tekopyhää kertoa näille ihmisille itselleen että sukupuolellasi tai seksuaalisuudellasi ei ole mitään väliä.
t:Sama äiti
Mutta kun tämä on ihan uusi ilmiö, että jakaudutaan tällaisten "aikuisten asioiden" takia ryhmiin jo lapsena. Ei ennen tällaista ollut, tämä on keinotekoista modernia mädätystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kammottavin on tämä:
"Noniin, otetaampa tähän alkuun pieni esittäytymismiskierros. Kertokaa vaikka nimenne, mistä tulette ja jotain, ihan mitä vain itsestänne."
Ja sitten se ensimmäinen pitää 5 min kestävän hauskan ja kiinnostavan esitelmän itsestään. Ja sä olet se seuraava vuorossa.
Anteeksi nyt, mutta mikä tässäkin on NIIN kauheaa? Miksei voi kertoa paria asiaa itsestään?
Onkohan tällainen traumaattista muidenkin kuin suomalaisten mielestä?
Mitä hiton hyötyä tuosta on kenellekään? Kukaan ei enää minuutin päästä muista kenenkään nimeä tai muutakaan.
Tekomukavaa paskaa.
Öö, aha? Kyllä minä ainakin olen ollut useinkin tuollaisissa tilanteissa, joissa nimeomaan kyseessä on tutustumisen alku ja ihmiset saatavat muistaa monenlaistakin toisten esittäytymisestä. Nimiä ei ehkä opi heti, mutta pitäähän nekin joskus kuulla sen ensimmäisen kerran.
No, ilmeisesti monen mielestä olisi hyvä, jos kukaan ei koskaan sanoisi kenellekään yhtään mitään eikä kukaan esim.työpaikalla edes tietäisi toisten nimiä. Mitä sitä turhaan olemaan missään sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ? ihan tyhmää paskaa sellainen. Istutaan vaan kaikki omissa nurkissamme (:
Voihan jakaa nimilaput rintaan. Kun menee juttelemaan, voi lukea nimen rinnasta. Vapaa tutustuminen on parempi kuin pakkoleikit.
No mutta sekin on ihan varmaa, että osa ihmisistä on niin ujoja, että eivät uskalla myöskään spontaanisti mennä juttelemaan jos sitä ei jotenkin ole järjestetty. Ei tässä voi voittaa.
Ei tutustumisessa mitään ihmeellistä ole. Pelleleikit on erikseen.
Ryhmä joissa suurin osa tuntee toisensa, sinä et tunne ennestään kuin muutaman.
Et ehdi jutella muiden kanssa kuin pintapuolisesti, kun ryhmänvetäjä keksii miten saada porukka toimimaan tiiviimmin yhdessä "nyt kun olette jo päässeet tutustumaan toisiinne":
Ryhmänvetäjä nimeää henkilön, josta kertoo jonkun totuuden, Jä tämä nimeää puolestaan jonkun toisen (jonka tuntee jo ennestään).
Huokaiset. Tiedät miten tässä taas käy: sinut valitaan viimeisten joukossa, ja sinä joudut nimeämään viimeisenä olevan henkilön jota et tunne ollenkaan - ja sanomaan hänestä jotain yleisluontoisen typerää.
Muut katsovat sinua kuin olisit idiootti, ja sellaiseksi itsesi tunnetkin. Vaikkei siihen olisi mitään syytä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joku opettaja oli keksinyt varsinaisen älynväläyksen ystävänpäiväksi kaikille oppilaille:
Heidän piti kirjoittaa nimi lappuun, ja laput jaettiin sukupuolen perusteella kahteen eri pussiin. Pojat nostivat jonkun tytön nimen, ja päin vastoin.
Tätä henkilöä oli sitten mentävä halaamaan. Tai olisi pitänyt mennä. Tyttäreni oli kieltäytynyt saatuaan jonkun ihan ventovieraan pojalle ninen, "ja pilannut koko jutun". No, ei häntäkään kukaan ollut tullut halaamaan!
Miksi pitäisikään mennä halaamaan jotain ventovierasta? Ystävänpäivänä tai muutenkaan?
Entisen ystäväni häissä kaaso päätti pakottaa kaikki vielä iltajuhlassa olevat rinkiin ja vuorollaan ringin keskelle tanssimaan. Nöyryyttävää tanssitaidottomalle, joka ei edes välittänyt tutustua uusiin ihmisiin. Minnalle terveiset. Oli ikimuostoisen inhottavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pallon heittely toisille ringissä ja itsensä esittely pallon kanssa
Te, jotka hamstrasitte corona-aikaan vessapaperia.
Leikittekö useasti vessapaperileikkiä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hyi, olen aina inhonnut kaikkia tutustumisleikkejä. Nykyään silti käytän niitä jonkin verran työssäni. Ketään ei saa pakottaa osallistumaan, mutta yritetään osallistaa jollakin hienovaraisella keinolla. Ennen vanhaan se oli joko pakottaminen tai ulkopuolelle jättäminen, siitä on onneksi edes yritetty päästä eteenpäin.
Itse olisin kuitenkin pärjännyt elämässäni huomattavasti huonommin, jos en olisi nuoresta saakka joutunut epämukavuusalueelle myös tahtomattani. Olisin aivan varmasti jättänyt kaiken kurjan väliin ja uskaltanut aina vain vähemmän. Samaa on nähtävissä lapsellani ja on kyllä vaikeaa tasapainottelua sen kanssa mihin pakottaa, missä tukea puolitiehen ja minkä antaa jättää väliin. Koska uskon, että näitä kaikkia tarvitaan kun aika on oikea.
Kuulostaa että ainakin lapsesi saa elämässä epämukavuutta ihan tarpeeksi ilmankin että sitä tarvitsee erikseen järjestää pakotus-leikeillä.
Kaikki on kamalia.
Esim. Ota kortti ja kerro miten se kuvastaa sinua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luin koko ketjun ja nämä on kyllä uskomattomia. Aikuisia ihmisiä pakotetaan halaamaan ja ties mitä, voi morjens. Onneksi miesvaltaisella alalla on välttynyt näistä kokonaan.
Työpaikan pikkujouluissa piti kertoa mitä eläintä työkaveri muistuttaa. Istuttiin ringissä ja arvottiin parit. Sitten piti siitä parista keksiä mitä eläintä muistuttaa.. Ei yhtään kiusallista.. Musta sanottiin, että kauris. Yhdestä kaljusta miehestä norppa, isokokoisesta naisesta karhu...
Olisipa kiva kun joku olis sanonut vaikka mursu, haisunäätä tai elefantti😳
Kammottavinta on käydä jotain esittele itsesi-kierrosta, missä odotat kädet hikoillen ja rinta puristaen vuoroasi. Aivoton leikkiminen on helpompaa.
Luottamusleikit eivät kuulu tutustumiseen ollenkaan, vaan ryhmälle, joka tuntee jo toisensa.
Itselleni ei ole mitenkään vaikeaa olla vieraiden ihmisten lähellä jossain sanomalehdenpäällä tms. Useimmille sellaiset leikit ovat kuitenkin kiusallisia.
Moni on syyttänyt suomalaisia juroudesta kun ei leikit innosta. Oikeasti suurimmassa osassa kulttuureita ei todellakaan hyväksyttäisi sellaista että pakotetaan ihmiset hinkkaamaan takamustaan työkaverin haaroväliin saati laittaa ihmiset pussaamaan toistensa ruumiinosia. Jenkeissä oltaisiin nopeasti oikeudessa seksuaalisesta häirinnästä.
Miten te menette mukaan tällaisiin leikkeihin. Näistä voi aivan varmasti myös kieltäytyä.
Alue: Aihe vapaa
No joo, tietysti. Mutta eihän nuorten kaverustumista tuolla lailla voi ohjeilla. Ihmiset, joilla on jotain yhteistä, löytävät toisensa, ja niin kauan kun yhteiskunnassa suhtaudutaan joihinkin ihmisiin osittain ihan nurjasti, on aika tekopyhää kertoa näille ihmisille itselleen että sukupuolellasi tai seksuaalisuudellasi ei ole mitään väliä.
t:Sama äiti