Miksi pettämistä/jättämistä puolustellaan niin paljon?

Jättämistä voi puolustaa tasan tarkkaan sillä, että suhteesta saa lähteä pois millä tahansa syyllä. Minusta on parempi jättää kuin pettää. Pettämisen puolustelu kai pohjautuu siihen, että itse pettäneet hakevat hyväksyntää asialle.

Mikä tossa on puolustelua, tosi asioita.

Huomaa et nää kommentoijat on itse käyttäjiä/pettäjiä...

Miksi sinä puhut pettämisestä/jättämisestä? Pettäminen ja jättäminen ovat kaksi eri asiaa. Pettämiselle ei ole mitään perusteluita. Jos haluaa erota, niin sitten eroaa.

Jättämistä ei oikein voi olla puolustamatta. Jokaisella on oikeus päättää kenen kanssa seurustelee tai on naimisissa, vaikka aiemmin olisikin vannottu ikuista rakkautta. Kuten sanoit, tunteet muuttuvat.

Pettämistä ei mielestäni voi puolustella mitenkään, vaikka sekään harvoin on mustavalkoista.

Koska sä kai elät vain kerran

Musta jättäminen hyvästä syystä (esim. väkivalta ym) on eri asia ku jättäminen toisen tyypin vuoksi.

Osa ihmisistä jaksaa vetää vaikka koko elämänsä järjellä, toiset on enemmän tunneihmisiä. Jos tunteet puolisoa kohtaan on kuolleet, nykyään ei ole pakko jatkaa suhdetta. Mitä puolustelemista siinä on? Itsestäänselvyys. Pettäminen voi myös olla joskus siinä mielessä terve ilmiö, että jos ykkössuhde on kärsimystä, josta ei näe järkisyistä ulospääsyä, kunnon ihastuminen toiseen tekee pinttyneemmällekin järki-ihmiselle selväksi, että jotain on tehtävä. Koska loppupeleissä aniharva on robotti.

Itse sanoisin, että tämä ei ole vaan pettämiseen liittyvä juttu. Ainahan ihmiset näkee vastuun kaikkialla muualla kuin itsessään. Ja onhan se oma onni tietysti tärkeämpi kuin oman perheen onni.

Ihmiset on vaan itsekkäitä, siksi.

Vierailija kirjoitti:

Huomaa et nää kommentoijat on itse käyttäjiä/pettäjiä...

Voisitko perustella? T: 1

Haluaisitko itse elää loppelämäsi ihmisen kanssa, joka ei rakasta sinua vaan jotain toista? Suurin osa ihmisistä ei haluaisi. 

Vaikka moni asia on muuttunut entisistä ajoista niin uskollisuutta ja kunnollisempaa moraalia kaipaan. Nykyisin pidetään jotenkin sinisilmäisenä haaveilijana, jos odotat uskollisuutta parisuhteessa ja myötä- ja vastoinkäymisissä rinnalla olemista. Toki ennenkin on oltu uskottomia, mutta silloin sitä ei katsottu näin suopeasti kuin nyt.

Vierailija kirjoitti:

Koska sä kai elät vain kerran

Niin elää ne petetyt perheenjäsenetkin. Mutta mitäpä niiden sirpaleiksi hajonneesta tunne-elämästä ja mielenterveydestä, pettäjä kun elää vaan omien halujensa mukaan.

Ehkä siksi, että se on kuitenkin aika inhimillistä, varsinkin, jos ajattelee pitkää, lähes koko elämän kestävää suhdetta. Siinä ehtii kaikenlaista tulla vastaan ja ihminen on valitettavasti erehtyväinen ja heikko.

Vierailija kirjoitti:

Musta jättäminen hyvästä syystä (esim. väkivalta ym) on eri asia ku jättäminen toisen tyypin vuoksi.

Eli se ei siis ole hyvä syy, että löytää sen oikean? Tai ainakin oikeamman kuin nykyinen. Toisaalta myös se perheväkivallasta kärsivä saattaa katsella uutta, mutta pitääkö eroaminen perustella silti sillä väkivallalla eikä sillä että löysi paremman ettei vaan jätetylle tule paha mieli?

Vierailija kirjoitti:

Vaikka moni asia on muuttunut entisistä ajoista niin uskollisuutta ja kunnollisempaa moraalia kaipaan. Nykyisin pidetään jotenkin sinisilmäisenä haaveilijana, jos odotat uskollisuutta parisuhteessa ja myötä- ja vastoinkäymisissä rinnalla olemista. Toki ennenkin on oltu uskottomia, mutta silloin sitä ei katsottu näin suopeasti kuin nyt.

Itse asiassa ennen on ollut enemmänkin uskottomuutta, mutta siitä ei puhuttu. Avioliittoa ei purettu ja perhettä hajotettu vain siksi, että miehellä oli rakastajatar. Varsin arvostetulla edesmenneellä valtionpäämiehellämme Kekkosella oli elämänsä aikana useampiakin rakastajattaria, joista monet tiesivät, mutta siitä ei puhuttu ainakaan Sylvi Kekkosen kuullen. 

Miksi käyttää koko (loppu) elämänsä se paheksumiseen että joku tai jotkut ei toimi kuten minä itsekkäästi oletan?

Vierailija kirjoitti:

Ehkä siksi, että se on kuitenkin aika inhimillistä, varsinkin, jos ajattelee pitkää, lähes koko elämän kestävää suhdetta. Siinä ehtii kaikenlaista tulla vastaan ja ihminen on valitettavasti erehtyväinen ja heikko.

Ja tällä perusteella voin sitten vaikka ryöstää lähikaupan, pahoinpidellä naapurin ja tehdä veropetoksen. Elämä nyt on vaan niin pitkä ja kaikenlaista sattuu matkan varrelle. Miten olisi moraali ja käsitys siitä, mikä on oikein ja mikä väärin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikka moni asia on muuttunut entisistä ajoista niin uskollisuutta ja kunnollisempaa moraalia kaipaan. Nykyisin pidetään jotenkin sinisilmäisenä haaveilijana, jos odotat uskollisuutta parisuhteessa ja myötä- ja vastoinkäymisissä rinnalla olemista. Toki ennenkin on oltu uskottomia, mutta silloin sitä ei katsottu näin suopeasti kuin nyt.

Itse asiassa ennen on ollut enemmänkin uskottomuutta, mutta siitä ei puhuttu. Avioliittoa ei purettu ja perhettä hajotettu vain siksi, että miehellä oli rakastajatar. Varsin arvostetulla edesmenneellä valtionpäämiehellämme Kekkosella oli elämänsä aikana useampiakin rakastajattaria, joista monet tiesivät, mutta siitä ei puhuttu ainakaan Sylvi Kekkosen kuullen. 

Todennäköisesti Sylvi tiesi niistä muutenkin vaikka ei niistä erityisesti hänen kuultensa puhuttu. Itse ajattelen että ihan hyvä niin hän varmasti olisi voinut asian itsekin nostaa esille jos olisi asiaa julkisesti halunnut käsitellä.