Kumpi on parempi asuinpaikka lapselle, maaseutu vai kaupunki?

Minulla on kokemusta kaikista, maaseutu, pikkukaupunki, isompi kaupunki ja hetken suurkaupungissa. Maalla oli luonto lähellä, oli kotieläimiä, mtta lapsen kannalta yksinäistä usein. Vanhemmat ouski töitä varsinki kesäisin, joten itsekin joutui töihin pienenä. Tai sitten oli yksin. Omatoimiseksi se toki opetti.

Pikkukaupunki oli aika hyvä, oli palveluja yms. Mutta ei se niin turvallinen ollut, seksuaalista häirintää, jopa haaroihin kiinnkäymistä keskellä katua iltapäivällä yms. Isompi kaupunki on myös hyvä, paljon mahdollisuuksia, kaikki on lähellä mutta toisaalta liikenne ja melu ottaa joskus päähän. Jokaisella on omat hyvät ja huonot puolensa. Mitään lintukotoa ei missään ole eikä koskaan ole ollut.

Mun naapurin tyttö heitti mua kivellä päähän, ihan muuten vaan, ja varasti mun barbin ja oli haudannut sen maahan. Isosiskonsa tappoi kissanpentuja panemalla ne muovipussiin ja sit sen poikakaveri ajoi niiden yli autolla. Tämä maaseudulla....

Olin iloinen maaltamuuttaja!

Soti, tästä tulee pitkä sepustus, mutta pähkinänkuoressa: tää on ihan tottumus- ja temperamenttikysymys. Ei ole olemassa mitään kiveen hakattua ihanteellista kasvuympäristöä jok'ikiselle lapselle Suomen maassa. (Jos nyt lasketaan pois semmoset geneeriset rakastettuna ja turvassa -jutut.) Musta ihmisten, jotka väittävät oman elämäntapansa olevan tässä suhteessa jotenkin parempi kuin muiden, olisi syytä mennä itseensä ja vähän laajentaa ajatteluaan, opetella katsomaan asioita muistakin näkökulmista kuin omastaan.

Itse olen kasvanut kaupungissa ja vielä suhteellisen keskustassa kerrostalossa (Helsingin Vallila ja Itä-Pasila) ja kaikki parhaat asiat lapsuudessani kytkeytyvät kiinteästi tuohon kaupunkiasumiseen.

Pikkuisena sai mennä koko päivän aamusta iltaan ison lapsiporukan pihaleikeissä, koska monirappuisessa kerrostalossa ei tarvinnut kuin mennä pihalle ja huutaa "kuka tulee leikkimään, täällä huutaa x" ja sai leikit pystyyn. Yhteisellä isolla pihalla oli aina tuttujen aikuisten valvova silmä ja aikuiset muutenki jakoivat vastuuta pihan lapsista, mikä on näin jälkikäteen ajateltuna ollut varmaan vapauttavaa vanhemmille.

Reviiriään pystyi laajentamaan sitä mukaa kuin ikää tuli. Kirjastoon, elikselle ostamaan nallekarkkeja, harrastuksiin, kavereille, leikkipuistoon ja niin edelleen pääsi itse. Vähän isompana kaupungissa samoilu rentoutti siinä, missä toisia metsässä kulkeminen.

Turvattomaksi en ole koskaan oloani kokenut. Siinä, missä maaseudulla asuva ja lapsiaan kasvattava saattaa pitää liikennettä ja "vieraita aikuisia" turvattomuuden lähteenä lapsille, mulle kaupunkilaisena enemmän pelkoa aiheuttaa ajatus jatkuvasta mopoilusta, ei jalankulku- ja pyöräily-ystävällisillä väylillä liikkumisesta, metsään eksymisestä tai muusta haaverista ja siitä, että jos lapsi on liikkeellä omillaan, hädän iskiessä ympärillä ei olekaan ihmisiä, joiden puoleen kääntyä (olipa hätänä sit vieras aikuinen tai joku muu).

Musta ei voi sanoa, että kaupunki tai maaseutu olisi turvallisempi, kyse on vain erityyppisitä peloista ja uhista, joista iso osa perustuu vierauden karsastamiseen. Muutenkin ne avainkokemukset, jotka saivat mut ajattelemaan, että mulla oli hyvä lapsuus, voivat olla jollekulle toiselle vähemmän tärkeitä ja maaseudulta löytyvät asiat keskeisempiä.

Jollain täällä oli hyvä pointti siitä, että pienen paikkakunnan hienoutta on se, että kaikki tuntevat kaikki ja näin tuttavapiiri on heterogeeninen siinä, missä kaupungissa suuriman osan tuttavapiiri koostuu samanlaisista tyypeistä kuin mitä itse on. Tämä oli musta hyvä pointti, jota en ollut ennen ajatellut.

Toisaalta on ahdistavaa ja yksinäistä olla kiintiöerilainen. Pienellä paikkakunnalla kaikkien tuttavapiiriin voi kuulua se pyörätuolissa istuva, mielenterveysongelmainen, ulkomaalainen, olympiaurheilija, homo, manganörtti tai muuten erilainen tyyppi ja se on toki hienoa heterogeenisyyttä. Sillä erilaisella voi kuitenkin olla vaikeaa. Kokemukseen perustuva ymmärrys, yksityisyys ja se, että saa välillä olla vaan ihan tavallinen omana itsenään ovat kuitenkin sosiaalisia perustarpeita ja niitä voi olla vaikea kokea, jos paikkakunnalta ei löydy itselle sopivaa lokeroa.

On olemassa ihmisiä, jotka ovat onnellisempia kaupungissa ja ihmisiä, jotka ovat onnellisempia maalla, mutta objektiiviseen paremmuusjärjestykseen näitä ei voi asettaa. Muuta ei voi kuin toivoa, että mahdollisimman moni maaseutuihminen syntyy maaseudulle ja mahdollisimman moni kaupunki-ihminen kaupunkiin. On ankeaa kasvaa odottaen poispääsyä jostain.

Sehän riippuu aivan siitä, mitä asioita vertailee ja mitä tarkoittaa maalla ja mitä kaupungissa. Kaupungissa on ehkä enemmän valinnan mahdollisuuksia harrastusten ja koulun suhteen. En kuitenkaan uskaltaisi päästää kolme vuotiasta yksin ulos..

Asumme maalaispitäjän taajama-alueella, naapureita on ja lapsilla kavereita, kauppaan 5min matka, niitäkin kaksi, apteekki, pankki, posti, rautakauppa, kukkakauppa, lounaskahvila, autokorjaamo, kampaamo, kosmetologi, sähköliike, kirjasto, terveysasema (neuvola, lääkäri, labra, hammashoito, fysioterapia), urheilukenttä, pururata, leikkipuisto, kuntosali, aktiivisesti toimiva kansalaisopisto.. alle 2km päässä.. kuitenkin polkupyörän voi jättää lukitsematta koulun pihaan. Lähikaupunkiin n.40km..

Suon lapsille tämän vapauden lähellä peruspalveluita ilomielin, kun vähän kasvavat, voivat alkaa laajentaa reviiriä.

En haluais todellakaan asua missään oikeasti korvessa ihan lasten koulumatkojen ja peruspalveluiden takia. Mutta en haluais myöskään kaupunkiin, jossa paljon enemmän ihmisiä ja turvattomuutta lasten kannalta. Ja oon siis lapsena asunu sekä että...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asutaan maalla. Kaupunkiin=keskustaan, kouluun, kerhoihin, kirjastoon, kauppoihin, leikkipuistoihin, uimahalliin, harrastuksiin ym ym n. 10km matkaa, eli siis kaikki käytännössä yhtä lailla saavutettavissa kuin keskustassa asuvilla. Isompaan kaupunkiin n. 50km.

Omassa pikkukaupungissa laajat harrastusmahdollisuudet, joita käytetään useasti viikossa, en oikein keksi mitä täällä ei voisi harrastaa. Kilpailutasolla ehkä alkaa tippua jotain pois ja varmaan jotain erikoisempia harrastusryhmiä ei löydy, mutta kaikki perusjutut on.

Yksi yläkoulu, yksi lukio, useita alakouluja. Jos oma lukio ei miellytä, isommassa kaupungissa on jo valinnanvaraa. Julkisilla sinne pääsee useasti päivässä, sekä bussilla että junalla.

Meillä on iso ja turvallinen piha missä leikkiä ja temmeltää ja leikkikavereita kävely/pyöräily matkan päässä. Täällä voi tehdä samoja juttuja kuin kaupungissa, ehkä jopa enemmän ja vapaammin. Ulkona ei tarvitse varoa liikennettä eikä pelätä vieraita aikuisia... Eikä tarvitse varoa olevansa häiriöksi naapureille.

Meillä on mahdollisuus kasvattaa omaa ruokaa, kalastaa ja pitää kotieläimiä. Lapset pääsee seuraamaan läheltä kylän maanviljelijöiden ja karjankasvattajien työtä. Minusta arvokasta ja harvinaista nähdä nykypäivänä mistä ja miten ruoka tulee pöytään. Metsäluonto on lähellä ja marjojen ja sienien keruu ja säilöntä loppukesän ja syksyn perinteisiä töitä.

Lapset kaipaa kaupungista erityisesti uimahallia ja leikkipuistoja. Kahviloissa käyntikin on tosi kova juttu. Muuten meillä on täällä maalla kaikki ja enemmänkin, mitä toivoa saattaa. Voisinpa väittää, että tämä on ihanteellisin tapa lasten kasvaa.

Kuinka usein teidän kodin läheltä menee bussi keskustaan?

Enpä ole ottanut selvää kun ei ole ollut tarvetta. Autolla kuljetaan lasten kanssa keskustaan, kestää noin 15 min, työmatkoja välillä pyörälläkin. Koulukuljetukset menee aamulla ja iltapäivällä. Käsittääkseni muitakin vuoroja kulkee päivän aikana, maantien laitaan 1km, missä bussipysäkki. Miksi kysyt?

Koska väitit, että palvelut ovat yhtä lailla saavutettavissa kuin keskustassa asuvilla. Itse voin lähteä tältä istumalla käymään lähikaupassa ja olen vartin päästä takaisin kotona. Pystyykö maalla asuva nuori tekemään niin kohtuullisessa ajassa?

Miksi nuoren pitäisi pystyä käymään lähikaupassa tältä istumalta ja selvitä siitä vartissa? Tai kenenkään? Tai ylipäätään mitään asiaa hoitamassa? Meillä suunnitellaan ruoka ym kauppaostokset viikoksi kerrallaan, samoin muutkin menot. Nuorella on myös mahdollisuus koulun jälkeen hoitaa keskustassa omia asioitaan.

Suunnitelmallisuutta.

Ja se mikä unohtuu, hoidetaan seuraavan kerran. Ja jos on jotain aivan välttämättömän pakottavaa, keskustassa pyörähtää reilussa puolessa tunnissa (ajomatka yhteen suuntaan 15min!!!!!!!), lähimmässä Valintatalossa, mikä k-market se nykyään on, alle puolessa tunnissa. Nythän puhuttiin lähinnä harrastusmahdollisuuksista ja vapaa-ajan vietosta.

Ehkä se on juuri sitä, mitä maaseutu opettaa: kaikkea ei ole pakko saada just nyt.

Suunnitelmallisuus, sinäpä sen sanoit. Tuollaiseksi itsekin koin maalla asumisen. Kaikki piti suunnitella kauan etukäteen, sopia kyydit ja muut. Muuten oltiin kuin vankilassa. Nyt jos kaverilta kysyisi mua kahville keskustaan, olisin siellä alle puolessa tunnissa. Ihan vierestä menee 10-30min välein meneviä busseja ja junia. Maalla ei puhettakaan, että tämmöinen onnistuisi

Saanko kysyä, minkä ikäinen olet? :)

Mitähän pahaa on suunnitella elämää muutama päivä eteenpäin ja sopia esim. kyydityksiä ja tapaamisia?

13- vuotiaalla (vanhimmalla) lapsellani on kolme kertaa viikossa koulun jälkeen harrastus. Viettää tuon väliajan kirjastossa, kahvilassa, isänsä työpaikalla tai kavereidensa luona tai kavereidensa kanssa em. paikoissa. Käydään hakemassa harrastuksen jälkeen kotiin tai tulee isänsä kyydillä tai viimeisen vuoden ajan on jäänyt välillä parhaan kaverinsa luokse yöksi, mistä lähtee aamulla kouluun.

Ei kaikki kaipaa tuollaista elämää, että kaikki on heti saatavilla. Yläkouluikäinenkin on vielä täysin lapsi, eikä sen ikäisen tarvitsekaan päästä juoksemaan vapaasti arkipäivinä. 3 vuoden kuluttua peruskoulun jälkeen lapseni on vapaa valitsemaa vieläkö elää näin vai kaipaako sitä jotain vapaampaa...?!

Nyt 25v, maalla asuessani olin alaikäinen. Mikäs siinä, jos tykkäät elää noin, mutta ei ole reilua tehdä tuollaista valintaa toisten puolesta. Töölössä asuessani päästiin pelaamaan jalkapalloa heti jos haluttiin. Muuton jälkeen vanhemmat toitottivat, että pitää sopeutua uuteen elämään ja ympäristöön, mutta ei se ollut elämää. Se oli odottamista. Ajan kuluttamista ja odottamista, että elämä alkaa. En ole ollut vankilassa, mutta uskon, että siellä on samanlaiset tunteet.

Tiedän ihmisiä, jotka haluavat suunnitella arkensa. Yhdellä tutulla on jopa lukujärjestys jääkaapin ovessa, jossa on ruoka-ajat ja nukkumiset. Suurin osa ei kuitenkaan näin halua tehdä. Suurin osa haluaa elää vapaina ja päättää kullakin hetkellä mitä juuri silloin haluaa tehdä. Sellaisille nuorille maaseutuelämä voi olla helvettiä 

"Ei ole reilua tehdä tuollaista valintaa toisen puolesta."

Luulenpa että vanhempasi ja itsekin vanhempana olen joutunut ja joudun tekemään useita valintoja lasteni puolesta. Jo sen, että päätin heidät tähän maailmaan tehdä.

Hei ole ihan huoleti! Lapseni pelaavat jalkapalloa päivittäin joko meidän pihassa tai kahdessa naapurissa. Noita pyörii tuossa yleensä yhteensä seitsemän, pari taaperoa välillä seassa.

Eikä meidän jääkaapin ovessa ole ruoka-aikoja. Harrastus-, työ- ja kouluajat kylläkin. Aika normaalia.

Ja jos aiempia viestejäni luit, niin ollaan hyvin aktiivisia mm. lasten harrastuksissa.

Voisiko siinä olla vissi ero, jos on syntynyt maalle, kuin että on herkässä iässä joutunut sinne vasten tahtoaan muuttamaan ja jättämään kaverinsa?

Harmittaa oikeasti, että olet joutunut tuollaisen kokemaan.

Ja kiitos vastauksesta, itse olen pian 38v.

Asuin pikkulapsena maalla.  Se oli ihan parasta, saattoi telmiä metsässä miten mieli, talvisin mahtavat lumikasat, jne. jne.

Teininä pidin edelleen luonnosta, mutta tajusin ettei maaseutupitäjän tarjoamat henkiset virikkeet riitä minulle. Laskin suunnilleen päiviä siihen että voisin muuttaa pois.

Nyt aikuisena olen asunut kaupungissa jo melkein puolet elämästäni. Välillä kaipaisin enemmän luonnonrauhaa, mutta sitten muistan, miten ahdistava ja tukahduttava ilmapiiri maaseudulla on ja olen edelleen tyytyväinen, että pääsin sieltä pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asutko sinä maaseudulla vaiko kaupungissa?

Maalla ehdottomasti. Enemmän turvallista tilaa leikkiä ja vähemmän sekopäitä ja ongelmakakaroita, joita ei saada kuriin liiallisen määrän takia.

Kaupungin puolesta liputtavat taitavat asua kaupungissa, eivätkä kykene objektiiviseen ajatteluun.

Ja sinä kun asut maalla, kykenet objektiiviseen ajatteluun? ;)

Kaupunki. Haluan että lapsista kasvaa avarakatseisia ja eteenpäinpyrkiviä.

Kaupunki.Virikeilmasto on huomattavasti runsaampi.Hyvä, jos voi olla kesät maalla, niin perehtyy luontoon.

Mahdotonta tuohon on vastata. Kummassakin on hyviä puolia mutta myös huonoja. Hyvä asuinpaikka koostuu perusasuoista kuten peruspalveluista, turvallisesta ympäristöstä ja virkistysmahdollisuuksista.

Yliopistokaupungin kupeessa keskikokoisessa muuttovoittoisessa pitäjässä on paras! "Maaseudun"rauha ja isohkon kaupungin palvelut lähellä.

300 oppilaan Kouluun matkaa 500m, harrastuksia löytyy kotikunnasta ja lisää lähikaupungista, jonne on 15min ajomatka.

Julkiset kulkee 400m päästä kotiovelta, silti takapihana on metsä, josta saa mustikat,vadelmat, puolukat, sienet. Iso, oma piha. Mahdollisuus pitää kotieläimiä.

Kavereita, mutta silti oma rauha.