Omituisinta, mitä sinulta on kadonnut?
Tästä oli joskus keskustelu, poistettu kai.
Itse menin kerran normaalisti nukkumaan ja aamulla oli jukkapalmu hukkunut eteisestä. Eikä ole sitten ihan pieni huonekasvi :D En vieläkään käsitä mitä sille kävi sillä asuin tuolloin yksin. Minulla tosin on taipumusta unissakävelyyn eli todennäköisesti olin kuljettanut sen yöllä jonnekin itse. Aika harva varaskaan tuskin veisi pelkkää kasvia.
Mikä on omituisinta, mitä teiltä on kadonnut/omituisimmalla tavalla?
Kommentit (82)
1. Meikkipussi, juuri äskettäin. Katosi alle minuutissa kotonani. Otin sielä huulipunan ja siirryin n. 1,5metrin päähän peilin eteen - noin 30sek - hiusten kohennus noin 10sek - ja ping - meikkipussi oli kadonnut. Olin yksin kotona. Olen etsinyt pussukkaa nyt viikon, tuloksetta.
2. Kengät. Asuimme maalla, ei naapureita. Ostin siis kengät ja kotiin tullessani jätin ne ulkoeteiseen ns. verannalle. Jokusen tunnin kuluttua menin takaisin verannalle, aikomuksenani oikein ihastella uusia kenkiäni - mutta kenkiä ei näkynyt missään. Olin taaskin yksin kotona, joten muita ( tietämiäni ) ihmisiä ei voi epäillä ja meille oli lähimmästä naapuristakin matkaa n.1km + meidän iso koira olisi haukunut, jos jotain elävää olisi liikkunut talomme lähellä. ( Koira oli kanssani sisällä, joten sitäkään ei voi epäillä ).
Vauva. Olin lasteni kanssa puistossa ja tulimme ihan normaalisti kotiin tai ainakin minä luulin niin. Sitten kun mieheni tuli kotiin, hän kysyi hetken päästä, että missä vauva on ja minä tajusin, että vauva oli jäänyt kärryissä puistoon ja olin tullut kotiin 5v ja 3v lasten kanssa. Juoksin äkkiä takaisin puistoon, eikä vauva enää ollut siellä, eikä edes kärryjä. Tästä on nyt 10 vuotta ja yhä harmittaa varsinkin kun ne kalliit rattaat katosivat. Emme tiedä vieläkään, että mihin vauva katosi. Rattaista teimme katoamisilmoituksen, mutta rattaita tai vauvaa ei ole sen jälkeen näkynyt. Olen yhä katkera noille nyt 15v ja 13v lapsille, kun he eivät sen vertaa huolehtineet, että olisi rattaat tai edes vauva tullut mukaan.
Kuukuppi. :DD
Koitin alkaa sitä käyttämään, ja puolen vuoden sähellyksien jälkeen väsyin olemaan niin ekologinen (ja sottaava). Kuppi oli puhdas ja sen omassa pussukassa, mutta sitten en vain enää löytänyt sitä. En muista missä vaiheessa sitä aloin kaipaamaan, mietin ehkä uudelleen sen käyttöön siirtymistä, mutta ei niin ei. Kävin kaikki paikat läpi, muutettiinkin, ja mutta pussukka kuppeineen katosi lopullisesti. Kovasti olen yrittänyt pähkäillä missä ihmeen tilanteessa se on karkuteille päässyt. Ja voi sitä viatonta sielua joka sen jostain löytää... :D
Vierailija kirjoitti:
Tämä ei käynyt minulle vaan mummolleni ehkä noin kymmenen vuotta sitten. En muista oliko hän pesemässä ikkunoita vai vaihtamassa verhoja, mutta joka tapauksesa verhotangon päässä oleva nuppi irtosi ja putosi lattialle. Mummoni seisoi jakkaralla eikä nähnyt mihin nuppi tarkalleen putosi, mutta kuuli siitä lähtevän kilahduksen. Noh, nuppia ei sitten koskaan löytynyt. Vuosien saatossa jopa huonekalut on siirretty pois keittiöstä lattian hiomisen vuoksi, eikä se verhotangon nuppi löytynyt niiden takaakaan. Tämä on hämmentänyt kovasti!
Onko lämmityspatteria lähellä , itsellä on joskus jotakin tippunut sopivasti patterin väliin. Henkarilla ,kudinpuikoilla ja kaikilla kättä pidemmillä on saanut kaivettua pois.
Kattovalaisimen kupu.
Kupu katosi siis jo ennen kuin sain valaisimen kattoon. Olen etsinyt joka paikasta. Epäilisin muuten, että se on varastettu, mutta en tajua, mihin joku voisi sellaista tarvita. Voisin veikata syyllistäkin, mutta vain jos hän olisi nähnyt sille käyttötarkoituksen, sillä ei hänkään varmasti huvikseen varastaisi mitään täysin turhaa. Kupu on ollut kateissa puolisen vuotta. Täällä päälle 30 neliön yksiössä ei paljon voi piilopaikkoja olla, mutta ehkä se jonain päivänä löytyy....
Sellainen "mittalusikka" (0,5 tai 1 dl) katosi vuosia sitten edellisestä asunnostani. Huomasin sen kadonneen yhden varastamisesta tietämäni henkilön käymisen jälkeen (siis tiesin, että hän oli ainakin kolikoita joskus vienyt). En kuitenkaan tajua, mitä hän tekisi jollain mitalla. Voi olla, että se katosi muuten vain sattumalta samoihin aikoihin, en tiedä...
Arvokas muumimuki työpaikalta. Arvelen, että työkaverini vei sen, sillä tämä oli kiinnittänyt siihen huomiota.
En ollut syyllinen, mutta yläasteella koulusta oli joskus kesän aikana kadonnut boakäärme. Kyse siis oli bilsanluokassa vuosikausia asustelleesta, suositusta kaverista, jonka nimeä en valitettavasti enää muista. Muistan kun bilsanmaikka vaan mainitsi käärmeen kadonneen kesän aikana, vaikka sitä toki hän kävi hoitamassa kesäkuukausien aikana, käärme oli vaan häipynyt terraariostaan. Oli syyskuussa olo kuin Harry Potterilla Salaisuuksien Kammiossa kun odotti tappajakäärmeen ilmaantuvan koko ajan käytävällä vastaan, mutta vanha boa löytyi lopulta yhdestä bilsanluokan vetolaatikosta vetämästä sikeitä.
Kyse oli aika pitkästä kaverista, että kai se sit oli luikerrellut hiljaisina kuukausina vähän tutkimusmatkoille, ja löytänyt mukavan lipastonlaatikon jonne asettua.
Juustohoyla katosi opiskelijakimppakampasta ja kauan sita ihmettelin. Mutta varmaan lahtenyt jonkun asunnosta pois muuttaneen matkaan. Onhan suomalainen juustohoyla paljon katevampi kuin brittien rautalankavirityshoylat, joten ihan ymmarrettavaa.
Vierailija kirjoitti:
Multa katos todella ruma kylpytakki mökiltä. Epäilen, että mies on polttanut moisen seksintappajan, se ei vaan kehtaa tunnustaa.
Mulla oli kerran yksi kukallinen paita ja mies vihas sitä ihan hirveesti. Joka kerta vannoi polttavansa tai hävittävänsä sen paidan kun se oli mulla päällä. Meni aika kauan ennenkuin tajusin, että sitä paitaa ei ole enää. Sitä ei löytynyt mistään ja kerettiin muuttamaankin joten luulisi et se olisi jostain ilmestynyt. Epäilen myös että mies on hävittänyt sen lopullisesti, ei ole koskaan kertonut asiasta 😃
En ollut syyllinen, mutta yläasteella koulusta oli joskus kesän aikana kadonnut boakäärme. Kyse siis oli bilsanluokassa vuosikausia asustelleesta, suositusta kaverista, jonka nimeä en valitettavasti enää muista. Muistan kun bilsanmaikka vaan mainitsi käärmeen kadonneen kesän aikana, vaikka sitä toki hän kävi hoitamassa kesäkuukausien aikana, käärme oli vaan häipynyt terraariostaan. Oli syyskuussa olo kuin Harry Potterilla Salaisuuksien Kammiossa kun odotti tappajakäärmeen ilmaantuvan koko ajan käytävällä vastaan, mutta vanha boa löytyi lopulta yhdestä bilsanluokan vetolaatikosta vetämästä sikeitä.
Kyse oli aika pitkästä kaverista, että kai se sit oli luikerrellut hiljaisina kuukausina vähän tutkimusmatkoille, ja löytänyt mukavan lipastonlaatikon jonne asettua.
10l kattila kaapista. Käytin sitä alkukesästä, nyt kun rupesin keittelemään omenoita pehmeiksi hilloa varten, kattilaa ei ollut missään. Ei siis niin missään. Ja asutaan kahdestaan miehen kanssa. Vieraita on käynyt, mutta yksikään ei kyllä olisi saanut 10l kattilaa huomaamattomasti mukaansa.
Mies ei tiedä ja itse olen etsinyt koko talon lävitse. Muistan selvästi pesseeni kattilan ja laittaneen sen kaappiin. Eikä sille ole käyttöä ole ollut sen jälkeen ja nyt se ei enää ole kaapissa.
Minne piiloutuisit jos olisit kattila?
Makuuhuoneen kattolamppu oli palanut ja otin palaneen lampun pois, laitoin pöydälle ja vaihdoin uuden tilalle. En muista mitä sitten ryntäsin tekemään, mutta vaihdettu lamppu jäi pöydälle ja myöhemmin menin sitä hakemaan viedäkseni sen roskii, mutta se ei enää ollut pöydällä. Tiedä sitten mitä sille kävi. En ole törmännyt siihen uudelleen.
Kaveri hukkasi opiskelu aikoinaan kaktuksensa. Oli tainnut bileissä lähteä kävelemään.
Iso keittiöveitsi. Siis oikeasti aivan jäätävän kokoinen koko teräksinen n.35-40 cm veitsi. Pitkään oli hukassa ja uusi ostettu tilalle, kun muutossa löytyi sitten jääkaapin vihanneslokerosta.
Vihannekset oli aina nakattu päälle, eikä kukaan ollut sitä tajunnut sieltä etsiä. Varmaan vahingossa laitettu vihannesten mukana laatikkoon.
Vierailija kirjoitti:
10l kattila kaapista. Käytin sitä alkukesästä, nyt kun rupesin keittelemään omenoita pehmeiksi hilloa varten, kattilaa ei ollut missään. Ei siis niin missään. Ja asutaan kahdestaan miehen kanssa. Vieraita on käynyt, mutta yksikään ei kyllä olisi saanut 10l kattilaa huomaamattomasti mukaansa.
Mies ei tiedä ja itse olen etsinyt koko talon lävitse. Muistan selvästi pesseeni kattilan ja laittaneen sen kaappiin. Eikä sille ole käyttöä ole ollut sen jälkeen ja nyt se ei enää ole kaapissa.
Minne piiloutuisit jos olisit kattila?
Meillä katosi isoin kattila. Asia kyllä selvisikin. Mies oli keittänyt siinä itselleen perunoita ja ruvennut sitten ruokaa odotellessaan pelaamaan tietokonepeliä oikein antaumuksella. Vesi kiehui pois ja perunoista jäi jäljelle kattilan pohjaan vain musta hiilikerros, joka ei ollut lähtenyt useilla eri yrityksilläkään pois. Mies heitti kattilan menemään. Jokuhan voisi tällaisen tapauksen kieltää kokonaan tai unohtaakin.
Vierailija kirjoitti:
Kuukuppi. :DD
Koitin alkaa sitä käyttämään, ja puolen vuoden sähellyksien jälkeen väsyin olemaan niin ekologinen (ja sottaava). Kuppi oli puhdas ja sen omassa pussukassa, mutta sitten en vain enää löytänyt sitä. En muista missä vaiheessa sitä aloin kaipaamaan, mietin ehkä uudelleen sen käyttöön siirtymistä, mutta ei niin ei. Kävin kaikki paikat läpi, muutettiinkin, ja mutta pussukka kuppeineen katosi lopullisesti. Kovasti olen yrittänyt pähkäillä missä ihmeen tilanteessa se on karkuteille päässyt. Ja voi sitä viatonta sielua joka sen jostain löytää... :D
SAMA JUTTU ! :D Ehkä valmistajat ymmärsivät kuukupin olevan liian ekologinen, joten palkkasivat pieniä tonttuja viemään toisten kuukuppeja, että niitäkin joskus tarvisi ostaa uusia .. :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
10l kattila kaapista. Käytin sitä alkukesästä, nyt kun rupesin keittelemään omenoita pehmeiksi hilloa varten, kattilaa ei ollut missään. Ei siis niin missään. Ja asutaan kahdestaan miehen kanssa. Vieraita on käynyt, mutta yksikään ei kyllä olisi saanut 10l kattilaa huomaamattomasti mukaansa.
Mies ei tiedä ja itse olen etsinyt koko talon lävitse. Muistan selvästi pesseeni kattilan ja laittaneen sen kaappiin. Eikä sille ole käyttöä ole ollut sen jälkeen ja nyt se ei enää ole kaapissa.
Minne piiloutuisit jos olisit kattila?
Meillä katosi isoin kattila. Asia kyllä selvisikin. Mies oli keittänyt siinä itselleen perunoita ja ruvennut sitten ruokaa odotellessaan pelaamaan tietokonepeliä oikein antaumuksella. Vesi kiehui pois ja perunoista jäi jäljelle kattilan pohjaan vain musta hiilikerros, joka ei ollut lähtenyt useilla eri yrityksilläkään pois. Mies heitti kattilan menemään. Jokuhan voisi tällaisen tapauksen kieltää kokonaan tai unohtaakin.
Epäilen, mies on etsinyt kattilaa kanssani eikä se nyt muutenkaan käytä keittiössä mitään muuta kuin jääkaappia ja mikroa:D
Ostin rippirahoilla Kultajousesta 80 euroa maksavan valkokultaisen sormuksen, jossa oli kolme pientä timanttia. Oli tapana laittaa sormus suihkun ajaksi keittiön mikron päälle. Yhden kerran jälkeen sormusta ei löytynyt sitten mistään. Etsin (ja äiti ja isäkin osallistui etsintöihin) ihan kaikki mahdolliset ja mahdottomat paikat. Ei jälkeäkään. Vieläkin harmittaa, kun oli niin kaunis sormus. :( Ja tunnearvoa tietysti.