Miesten käytöstavat kaupungilla Hki suomlaiset vs ulkom.
Viikko sitten olin poistumassa eräästä ulko-ovesta kaupungilla ja kun avasin itselleni lasiovea, työntyi sieltä ohitseni suomalainen keski-ikäinen mies ja sanoi pokkana että kiitos kiitos. Olen raskaana oleva nainen ja minusta hänen olisi pitänyt odottaa että tulen ensin itse ulos tai hän olisi voinut jopa pitää painavaa ovea auki minulle. Mutta ei! Sen sijaan hän tuli pokkana sieltä ensin. Seuraavana aamuna olin metrossa menossa ainoalle vapaalle penkille niin suomalainen pukumies pyrki hanakasti samalle paikalle. Vasta kun huomsi että kohteliaasti osoitin paikan oikein hänelle niin perääntyi. Jäin kuitenkin seisomaan. Tästä aloin oikein tarkkailemaan miesten käytöstä ja viikon sisällä saldoni on: Oven avasi ulkomaalainen mies 3 kertaa, suomalainen 0. Bussissa poistuessa kohdallani ulkom.mies pysähtyi ja päästi minut ensin. Kassalla sentään minut päästi ohitseen erittäin kohteliaasti suomalainen vahvasti huumausaineissa oleva suomalainen nuori mies. Mutta huonoimmat käytöstavat ovat siis suomalaisilla keski-ikäisillä miehillä. Sori vähän sekava sepustus jota kirjoitan seistessäni metrossa mutta asiani varmaan tulee kuitenkin selväksi. Aurinkoa loppuviikkoon kaikille & muistakaa hyvät käytöstavat!
Kommentit (35)
Suomalaiset miehet eivät myöskään toimi yhtä hienosti ryhminä. Ulkolaisilla joukkoraiskaukset on arkipäivää. Meillä ja muualla.
En mä muuta, mutta tasa-arvo. Sitä opetettiin jo yläasteella. Ja sit sellainen toinen juttu, että raskaus ei ole vamma tai sairaus. Koita elää sen kanssa.
Mistä sinä heidän ulkomaalaisuutensa tiedät?
En ota kantaa ulkomaalaiset käytöstapoihin mutta sehän on selvä että suomalaisilla miehillä nuoremmalla sukupolvella käytöstavat liikenteessä aivan eri tasolla kuin keski-ikäisillä/eläkeläisillä. Kyllä niitä törkypappoja on joka bussipysäkillä melkein ja mitä pukumiehiin tulee niin sen huonommin käyttäytyy mitä hienompi puku.
Taas päästiin haukkumaan keski-ikäisiä miehiä.
Aihe vaihtelee, kohde pysyy.
Suomalaiset miehet ei pidä naista heikkona ja avuttomana.
Mikset tarkkaillut naisiakin? Nuoria, vahvoja naisia, jos oletus on, että raskaana olevaa pitää palvella. Availivatko he sinulle ovia? Onko naisten sallitumpaa käyttäytyä vähän tökerösti.
Mä olen kohtelias kaikille, mutta erityiskohtelua ei kukaan pikkukuningatar saa. Olen suomalainen mies ja tänäänkin pidin ovea auki toiselle miehelle, jolla oli molemmissa käsissä raskaat kauppakassit. Kiitteli kovasti. Autan rollaattorimummoja ja maassa makaavia. En riennä palvelemaan ketään vain siksi, että hän on nainen mutta jos nainen tarvitsee apua, autan toki niin kuin auttaisin ketä tahansa muutakin samassa tilanteessa olevaa.
Tasa-arvo Suomessa mielletään miesten puolelta lupana olla moukka.
Vierailija kirjoitti:
Tasa-arvo Suomessa mielletään miesten puolelta lupana olla moukka.
Miten niin? Meinaatko että itse poimit rusinat vain pullasta.
Raskaana olevaa naista pitää nimenomaan palvella! Täällä yksi mies olisin heti valmis avaamaan oven kuin oven. Ei me kaikki olla tökeröitä.
Vierailija kirjoitti:
Tasa-arvo Suomessa mielletään miesten puolelta lupana olla moukka.
pyydä jotain kaverimiestäsi availemaan ovia naisille ja katso kuinka moni on kiitollinen niin voit yllättyä :D
Kohteliaisuus on vähän niinkuin kaksisuuntainen tie. Molempiin suuntiin täytyy olla liikennettä
Muuta heti pois hesasta. Tampereella saa satavarmasti paikan täydestä bussista vauvamasun kanssa. Veteraanikin nousee.
Viimeksi kun avasin oven naiselle, ei nainen noteerannut sitä mitenkään.
Aivan kuin ovi olisi auennut itsestään.
Kyllä mulle pitää ovea auki niin suomalaiset kuin ulkomaalaisetkin miehet. Ja näin siis nimenomaan Helsingin keskustassa.
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset miehet ei pidä naista heikkona ja avuttomana.
Mikset tarkkaillut naisiakin? Nuoria, vahvoja naisia, jos oletus on, että raskaana olevaa pitää palvella. Availivatko he sinulle ovia? Onko naisten sallitumpaa käyttäytyä vähän tökerösti.
Mä olen kohtelias kaikille, mutta erityiskohtelua ei kukaan pikkukuningatar saa. Olen suomalainen mies ja tänäänkin pidin ovea auki toiselle miehelle, jolla oli molemmissa käsissä raskaat kauppakassit. Kiitteli kovasti. Autan rollaattorimummoja ja maassa makaavia. En riennä palvelemaan ketään vain siksi, että hän on nainen mutta jos nainen tarvitsee apua, autan toki niin kuin auttaisin ketä tahansa muutakin samassa tilanteessa olevaa.
Ootko ihan tosissasi, että jos mies avaa kohteliaasti oven naiselle, oli hän raskaana tai ei,niin pitää häntä heikkona ja avuttomana? Tai jos antaa istumapaikan?? Hahhah!
Siitä oven avaamisesta kuuluu kiittää. Hymy, nyökkäys tai pieni sanallinen kiitos,
Vierailija kirjoitti:
Kirveleekö keski-ikä? XD
N21
Keski-ikä on hyvää aikaa ihmisen elämässä. Tulet huomaamaan sen kunhan ensin kasvat isoksi tytöksi. Mutta onhan se vähän kurjaa, että tällä palstalla leimataan näillä tarinoilla keski-ikäiset miehet milloin miksikin. Mietipäs, jos sinut leimattaisiin negatiivisesti vain ikäsi ja sukupuolesi vuoksi, ei omien tekojesi. Kirvelisikö? Äksdeedeedee
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset miehet ei pidä naista heikkona ja avuttomana.
Mikset tarkkaillut naisiakin? Nuoria, vahvoja naisia, jos oletus on, että raskaana olevaa pitää palvella. Availivatko he sinulle ovia? Onko naisten sallitumpaa käyttäytyä vähän tökerösti.
Mä olen kohtelias kaikille, mutta erityiskohtelua ei kukaan pikkukuningatar saa. Olen suomalainen mies ja tänäänkin pidin ovea auki toiselle miehelle, jolla oli molemmissa käsissä raskaat kauppakassit. Kiitteli kovasti. Autan rollaattorimummoja ja maassa makaavia. En riennä palvelemaan ketään vain siksi, että hän on nainen mutta jos nainen tarvitsee apua, autan toki niin kuin auttaisin ketä tahansa muutakin samassa tilanteessa olevaa.
Ootko ihan tosissasi, että jos mies avaa kohteliaasti oven naiselle, oli hän raskaana tai ei,niin pitää häntä heikkona ja avuttomana? Tai jos antaa istumapaikan?? Hahhah!
Riippuu yksilöstä, mutta osa on sellaisia, että ovi avataan joko siksi, että naista pidetään heikompana astiana tai siksi, että nainen on seksikäs. Ovi todennäköisesti pamahtaa kiinni takana tulevan tyttöhiiren nenän edestä. Puhtaasta kohteliaisuudesta on kyse, jos sama henkilö kohtelee jokaista samoin.
Vierailija kirjoitti:
Muuta heti pois hesasta. Tampereella saa satavarmasti paikan täydestä bussista vauvamasun kanssa. Veteraanikin nousee.
Veteraanit on aina noussut. Ainakin täällä stadissa.
Näitä suomalaisia, keski-ikäisiä miehiä parjaavia tarinoita taitaa kirjoitella yksi ja sama mt-tapaus. Surullista.