Älykkäät ihmiset - "tyhmennättekö" itseänne muiden seurassa?

Onneksi olen senverran tyhmä,että olen tähän asti välttynyt tuolta ongelmalta.Kommentin luettuani asia vasta alkoikin huolettaa...

Vierailija kirjoitti:

Pakkohan se on. Kanssakäyminen on paljon helpompaa, kun painaa mieleensä kunkin ihmisen mielenkiinnon kohteet (salkkarit, bloggarit, julkkikset, omat lapset jne) ja kyselee sitten niistä. Olen jo kauan sitten luovuttanut toiveestani saada puhua itseäni kiinnostavista aihealueista.

Onneksi on netti, josta löytyy foorumeja joka lähtöön.

Tämä on sitä sosiaalista älykkyytta tai taitoa, joka monelta muuten älykkäältä puuttuu.

Minusta äly ja huumorintaju kulkevat yhdessä. Mikään ei vakuuta minua ihmisen alhaisesta älykkyydestä yhtä paljon kuin se, että ei ymmärrä vähän vaativampaa huumoria.

Yksi todella kaunis työkaverini oli tällainen. Nasevat heitot meni korkealta yli hilseen. Katseli vaan ja luuli kai että olen tosissani. Silmissä lobotomiakatse, tosin kaunis sellainen. Oli vähän kuin nukke, ei oikein luonnetta, ei mielipiteitä. Mitäpä siinä muuta sitten voi kuin rajoittaa itseään hänen tasolle, kun työkavereita ei voi valita.

Eri ihmisten kanssa puhutaan ihan eri asioista. Niiden todella älykkäiden kanssa puhutaan omista mielenkiinnon kohteista, muiden kanssa perheistä, harrastuksusta ja lomista. Jos joku haluaa jutella vaikka salkkareista, julkkiksista tai bb:stä, poistun paikalta.

"Tyhjennän" itseni muiden seurassa, heeh...

Tietyllä tavalla joo. Jos joku ihmettelee jotain aivan päivänselvää asiaa tai kyselee jotain asiaa jonka tiedän joutuvani selittämään juurtajaksain, kohautan vain olkiani tai sanon etten tiedä. Tämä siksi että tuttavapiirissäni on yllättävän pöljää väkeä ja huomaan tämän poskettoman selittämisen ja rautalangasta vääntämisen jäävän päälle; sitä sitten kotona huomaan täysin normaaliälyiselle miehelleni selittäväni asioita jotka hän vallan hyvin tietää. Jos seura on normaaliälyistä, ymmärretään kuitenkin mistä puhun ja asioista löytyy kuitenkin perustiedot. Normaalilla älyllä varustettu ihminen omaa yleensä jonkinlaisen sisäisen maailman ja on varustettu käsityksellä siitä että toiset tietää/osaa joitakin asioita kun toiset.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä nyrkkisääntö on se, että jos tunnet olevasi porukan fiksuin, niin olet väärässä porukassa.

Monessa kommentissa sekoittuu nyt sosiaalinen älykkyys ja oppineisuus. On ihan fiksua keskustella asioista joista muutkin puhuvat. Se, että naureskelee sitten selän takana näille jutuille on vähemmän älykästä. Mä en tyhmennä itseäni muiden seurassa, mutta puhun kyllä eri tavalla esim. maalla asuvien vanhojen vanhempieni kanssa, koska heidän maailmansa on täysin eri kuin oma kaupungissa elävällä kouluja käyneellä. En koe tekeväni itseäni silloin "tyhmemmäksi" vaan sopeuttavani itseni kyseiseen tilanteeseen. Samoin sopeutan itseni toiseen tilanteeseen kun kokoustan töissä jonkin tietyn itselleni vieraamman alan erityisosaajan kanssa. En silloinkaan esitä olevani fiksumpi kuin olen, vaan puhumme töihin liittyvistä asioista kuten asiantuntija puhuu asiantuntijalle.

Hyvä kommentti. Vielä, kun tuon ensimmäisen lauseen muistaisi ihan selkäytimessään.

Harvemmin, koska en ole mitenkään erityisen älykäs enkä toisaalta liiku erityisen tyhmien/yksinkertaisten ihmisten kanssa.

Joskus on tietenkin syystä tai toisesta pakko viettää aikaa ja jutella hieman yksinkertaisten ihmisten kanssa, ja silloin sitä lähinnä mukailee vastapuolta - kuten usein muutenkin ei-niin-läheisen ihmisen kanssa ollessa.

Tai jos aihe ei niin kiinnosta ja/tai ei ole paukkuja väittelyyn, mukailen sitä läheisempääkin ihmistä.

Jossain seurassa ja etenkin tietyistä aiheista keskustellessa tulee tyhmä olo itselle ja joskus jonkun yksinkertainen ajattelutapa ärsyttää, mutta pääsääntöisesti muut ihmiset elinpiirissäni tuntuvat olevan täysin älyllisesti keskinkertaisia vaihtelevine mielenkiinnonkohteineen (kuten itsekin).

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Tyttöystäväni ei pääse ajatuksissaan konkreettisen tason yläpuolelle, joten juttelu sitten keskittyy tiettyihin aiheisiin

Ystäväni on juuri tällainen air-head. Mitä ostetaan kaupasta ja abstrakreimmillaan puhuu kultaisennoutajansa touhuista tai sitten ufoista. Välillä oli tässä hurahtanut uskoonkin.

Vähän "korkeamman tason" avomies ei enää jaksanut ja ilmoittu yhdeksi eron syyksi , että ystäväni kanssa "voi puhua politiikasta" eikä hän edes tiedä, "milloin talvisota käytiin".

Ystäväni sai jonkinlaisen trauman, kaivoi jonkun koulukirjan käsiinsä ja kyseli varmaan vuoden verran baarissakin ihmisiltä "tiedätkö, milloin talvisota käytiin". Ja voi sitä voitonriemua, kun joku ei tiennyt.

Vierailija kirjoitti:

Varsinkin teknisissä kysymyksissä mies saa paskahalvauksen jos nainen tietää ja osaa jotain. Esim sketsiviihde joka syntyy silloin jos nainen neuvoo miehiä jossain autoon liittyvässsä. Parempi vaan suosiolla esittää tyhmää blodia koska miehen ego hajoaa muuten tuhansiksi sirpaleiksi ja henkinen kastraatio on luomakunnan kruunulla tosiasia.

Mun kokemus taas on päinvastainen. Mies innostuu, kun kerrankin tapaa naisen, joka ymmärtää häntä kiinnostavista asioista. Mutta johtuu ehkä siitä, että olen aina vältellyt tututustumista ego-ongelmaisiin miehiin... en siis ole törmännyt tuohon ongelmaan. 

älykkyyteen kuulu se että osaa kommunikoida niin että tulee ymmärretyksi.

Vierailija kirjoitti:

Eri ihmisten kanssa puhutaan ihan eri asioista. Niiden todella älykkäiden kanssa puhutaan omista mielenkiinnon kohteista, muiden kanssa perheistä, harrastuksusta ja lomista. Jos joku haluaa jutella vaikka salkkareista, julkkiksista tai bb:stä, poistun paikalta.

Jos sulla olis jatkuvasti vain todella älykästä seuraa, etkö ikinä puhuisi kenenkään kanssa perheistä, harrastuksista tai lomista? Mihin sun keskusteluaiheet rajoittuu todella älykkäiden kanssa? Mistä puhut sellaisten kanssa? 

Entä small talk uusien tuttavuuksien kanssa, alatko heti testaamaan toisen älykkyyttä puhumalla niistä "älykkäiden aiheista" ?

Vierailija kirjoitti:

Minusta äly ja huumorintaju kulkevat yhdessä. Mikään ei vakuuta minua ihmisen alhaisesta älykkyydestä yhtä paljon kuin se, että ei ymmärrä vähän vaativampaa huumoria.

Yksi todella kaunis työkaverini oli tällainen. Nasevat heitot meni korkealta yli hilseen. Katseli vaan ja luuli kai että olen tosissani. Silmissä lobotomiakatse, tosin kaunis sellainen. Oli vähän kuin nukke, ei oikein luonnetta, ei mielipiteitä. Mitäpä siinä muuta sitten voi kuin rajoittaa itseään hänen tasolle, kun työkavereita ei voi valita.

Huumorintajjuja on erilaisia. Pelkkä erilainen huumorintaju ei kerro älykkyyseroista. Kerro joku sun naseva heitto?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta äly ja huumorintaju kulkevat yhdessä. Mikään ei vakuuta minua ihmisen alhaisesta älykkyydestä yhtä paljon kuin se, että ei ymmärrä vähän vaativampaa huumoria.

Yksi todella kaunis työkaverini oli tällainen. Nasevat heitot meni korkealta yli hilseen. Katseli vaan ja luuli kai että olen tosissani. Silmissä lobotomiakatse, tosin kaunis sellainen. Oli vähän kuin nukke, ei oikein luonnetta, ei mielipiteitä. Mitäpä siinä muuta sitten voi kuin rajoittaa itseään hänen tasolle, kun työkavereita ei voi valita.

Huumorintajjuja on erilaisia. Pelkkä erilainen huumorintaju ei kerro älykkyyseroista. Kerro joku sun naseva heitto?

Minä heitän aika monimutkaisia sanaleikkejä ja vitsejä, mutta nauran niille lähinnä itsekseni. Harva niitä edes ymmärtää. Johtuen siitä, että harva on ajatuksenlukija ja kykenee lukemaan taustalla olevat yhteydet random asioihin. Ainoa joka näitä juttuja yleensä tajuaa on siskoni, koska puhumme vähän omaa kieltämme muutenkin hänen kanssaan.

Ei monimutkaiset vitsit tai niiden ymmärtäminen ole älykkyydestä kiinni. Ainakin minun tapauksessani kyse on vain siitä, että kuulijan pitäisi tietää samoja asioita kuin minä, että osaisi yhdistellä ja tajuta mitä tarkoitan.

Aika ylimielistä minusta tuollainen lajittelu mitä huumoriin tulee. Huumorintaju on aina niin henkilökohtainen juttu.

En pidä itseäni erityisen älykkäänä, miten se nyt sitten määritelläänkään. En ole hyvä keskustelija, ja mielipiteideni tueksi haluan faktoja, siksi en ole ensimmäisenä ottamassa vankasti kantaa varsinkaan minulle uusiin asioihin. Olen huomannut, että ihmiset tämän takia pitävät minua vähemmän älykkäänä.,

Nykypäivän älykkyyden mittari on ehkä sosiaaliset taidot. On tärkeämpää vaikuttaa itsevarmalta ja paljon tietävältä, juuri siinä ja silloin, ei ottaa selvää asioista ja palata siihen myöhemmin. Olen törmännyt tähän varsinkin työelämässä. Monesti asiaa jälkikäteen analysoitaessa todellisuus on toinen, mutta harvemmin asiaan enää palataan, kun tilanne on ohi. Introvertti vs. ekstrovertti.

Olen älykäs varsinkin hahmottamista ja kolmiulotteista tilaa vaativissa ongelmissa. Muuten en niinkään. Sosiaalisissatilanteissa olen aika typerä ja sanaleikeissä. Muistini on myös huono. Tosin pärjään, koska hahmotan nopeasti suuria kokonaisuuksia ja sen miten asiat toimivat. Vaikka minulla on paljon puutteita.

Pakkohan se on! Enkä edes pidä itseäni keskivertoa fiksumpana, ÄO 106.

Vierailija kirjoitti:

älykkyyteen kuulu se että osaa kommunikoida niin että tulee ymmärretyksi.

Eli jos joku 180äo tyyppi ei kykene selittämään jolleki 50äo vammaiselle miten lasketaan joku lasku, niin ei ole sinun mielestäsi oikeasti älykäs, niinkö?

IreallyDohateU kirjoitti:

Eli jos joku 180äo tyyppi ei kykene selittämään jolleki 50äo vammaiselle miten lasketaan joku lasku, niin ei ole sinun mielestäsi oikeasti älykäs, niinkö?

Lapsen tasoisille pitää kommunikoida kuten lapsille kommunikoidaan ja sitten hoitaa ne oikeasti tärkeämmät asiat aikuisten / älykkäämpien kesken erikseen. Pätee myös netissä.

Ainakin opin jo pienestä asti olemaan tosi vaatimaton ja diplomaattinen ja ylimukava. Vaikka tiesin jonkin asian ja tiesin toisen olevan väärässä, saatoin kompata tätä toista koska en halunnut pahoittaa hänen mieltään. Tai vähän vanhempana, jos faktan oikaiseminen oli oleellista, ilmaisin asian tosi pehmeästi tyyliin "hmmm, en oo nyt kyllä varma mutta mun mielestä se asia on näin". En tiedä onko tuo tyhmentämistä loppujen lopuksi, eikä tietäminenkään ole sama kuin äly. Joka tapauksessa opin olemaan ylivarovainen ja ylisensitiivinen etten vaikuttaisi itserakkaalta tai leuhkalta. Nykyään saatan asiasta ja tilanteesta riippuen täräyttää aika suoraankin asian, jos olen eri mieltä. Huomaan sen ärsyttävän joitakin. En vaan jaksa aina pokkuroida.