Masennus pois ryhtiliikkeellä...? Uskooko joku oikeasti, että se menee niin?

Vierailija kirjoitti:

Masentunutta ei ymmärrä kuin toinen masentunut.

Muiden on helppo jaella neuvioja.

Masennus tulee siitä kun tekee itseä / toisia vastaan/ kun sinulle tehdään puolustuskyvyttömänä jotain pahaa esim viedään perintö/ dissataan . Tämä medikalisaatio joka perustuu vahvojen auttamiseen haluaa saada sut uskomaan että syy on sinun sairautesi ei ne epäoikeudenmukaisuudet joita teet / sulle tehdään. Ei ole olemassa kuin psykopaatteja jotka eivät reagoi omallatunnollaan rankaisevasti / tai ole tuntematta vääryyttä nahoissaan.

Toinen masentunut ei pysty auttamaan toista koska he eivät näe asioitten läpi.

Edelliselle kirjoittajalle; kyllä, IHAN ITSE sun loppupeleissä täytyy itsesi sieltä masennuksen alhosta nostaa.

Kukaan muu ei sitä voi puolestasi tehdä.

Masennus liittyy serotoniinin alhaiseen tasoon, mutta alhaiset serotoniinitasot EIVÄT ole masennuksen syy.

Masennukselle on joku syy jonka seurauksena ihminen on alkanut masentua ja serotoniinitasot laskea.

Toiset on alttiimpia masennukselle kuin toiset.

Jos tuo nykyinen "hoitomuotosi" ei ole tuonut tulosta, miksi et kokeile/tee jotain muuta?

Masennukseen liittyy yleensä asennevamma ja ajatusrakennelmia jotka pitäisi purkaa.

Jos asenne on se "yhyy olen masentunut,kukaan ei voi auttaa ja mikään ei minua kiinnosta" saat olla masentunut maailman tappiin asti.

Et tule tuolla asenteella paranemaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väitätkö että terveelliset elämäntavat ei helpottaisi masentunutta?

Ei helpota. Parempi vain maata peiton alla ja vetää pizzaa ja tissutella sidukkaa ja istua partsilla tupakalla

Maata peiton alla, piste. Ruoka ei tule mieleenkään masentuneella.

Serotoniinihypoteesi on todettu aikoja sitten ihan bullshitiksi ja vielä ihmiset siihen uskoo?

"serotoniinin määrä aivoissa ei terveillä ihmisillä korreloi mielialaan, eivätkä serotoniinin tai noradrenaliinin määrän ole osoitettu olevan vähentynyt masentuneilla (Booij ym. 2003)"

Liikunta sensijaan auttaa tutkitusti(ja oman kokemuksen mukaan) depressioon.

Masennus lähtee jointilla.

Vierailija kirjoitti:

Serotoniinihypoteesi on todettu aikoja sitten ihan bullshitiksi ja vielä ihmiset siihen uskoo?

"serotoniinin määrä aivoissa ei terveillä ihmisillä korreloi mielialaan, eivätkä serotoniinin tai noradrenaliinin määrän ole osoitettu olevan vähentynyt masentuneilla (Booij ym. 2003)"

Liikunta sensijaan auttaa tutkitusti(ja oman kokemuksen mukaan) depressioon.

Sinulla on varmaan joku äärimmäisen pätevä tutkimus ja tieto sitten olemassa, kun pyöräilen 150km ja juoksen 30km viikossa sekä rullaluistelen, hiihdän yms. vuodenaikojen mukaan soveltuvaa. Olen ollut vuosia masentunut. En yksinkertaisesti pysty käyttämään enempää aikaani ja voimiani liikuntaan, koska joskus pitäisi levätäkin.

Syön terveellisesti, en juuri käytä alkoholia enkä syö lainkaan karkkia, suklaata tms. Nukun yöni hyvin. Minulla on perhe ja lapsia. Silti elämä tuntuu tarpeettomalta, ja masennus tunkee lonkeronsa koko ajan syvälle mieleen.

Reippailemaan varmaan pitäisi lähteä nytkin, eikä kirjoitella tänne?

Vierailija kirjoitti:

Ei mene noin. Jos masennusta aiheuttavat asiat eivät poistu elämästä niin ei masennuskaan.

Niinpä. Siksi niitä ongelmia pitää muuttaa. Pelkät lääkkeet ei korjaa mitään. Vastasin kun luin sun viestin, en viitsinyt rullata muutamaa lisää ja ihmetyttää miten HARVA tässä ketjussa kirjoittaa tästä: syyt miksi ihminen voi huonosti. Jo aloittaja vinkuu että "koko loppuelämä" menee siihen että vetää lääkkeitä - ja missään ei pohdita terapiaa. Ei sanaakaan siitä että poistaa kuormittavat ajatukset.

KYLLÄ liikunta ja terveelliset elämäntavat auttaa jokaisen arkea. Ei yksinään poista masennusta, mutta aina parempi. Joku vastasi että lääkärikin meinasi että liikunta olisi joku Rasite -mitä se liikkuminen oikein on? Kävele vaikka ostaa ne sun tupakat. Pyydä kaveri mukaan! Kyllä sen pitää auttaa. Toi ei ole masennusta vaan vastaantappelua. Ette te tässä istuisi kirjoittamassa jos noin menee mitä siinä poraatte. Tuo on valintaa avaako tietokoneen vai laittaako kengät jalkaan ja lähtee ulos.

Ei kukaan lääkäri saisi kirjoittaa yhtään kenellekään minkäänlaisia masennuslääkkeitä jos ei laita lähetettä terapeutille. Nyt hoidatte sitä masennustanne, puhelin käteen ja terapiaan, sitten ulos. Vaikkei nappaa. Mitä sitten? Huvittaako olla noin saamaton? Ja kyllä! Olen ollut 2 vuotta elämästäni ihan suunnattomassa paskassa, mutta mää tein ittelleni selväksi että mää en jää tähän homehtuun ja vollottaan kun on paskaa menneisyydessä. Sen kaiken voi voittaa ja katsoa taaksepäin. Ne omat ongelmat, niillä on jokaisella joku nimi ja ne pitää hoitaa, ei hukuttaa lääkkeisiin/huumeisiin/viinaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Serotoniinihypoteesi on todettu aikoja sitten ihan bullshitiksi ja vielä ihmiset siihen uskoo?

"serotoniinin määrä aivoissa ei terveillä ihmisillä korreloi mielialaan, eivätkä serotoniinin tai noradrenaliinin määrän ole osoitettu olevan vähentynyt masentuneilla (Booij ym. 2003)"

Liikunta sensijaan auttaa tutkitusti(ja oman kokemuksen mukaan) depressioon.

Sinulla on varmaan joku äärimmäisen pätevä tutkimus ja tieto sitten olemassa, kun pyöräilen 150km ja juoksen 30km viikossa sekä rullaluistelen, hiihdän yms. vuodenaikojen mukaan soveltuvaa. Olen ollut vuosia masentunut. En yksinkertaisesti pysty käyttämään enempää aikaani ja voimiani liikuntaan, koska joskus pitäisi levätäkin.

Syön terveellisesti, en juuri käytä alkoholia enkä syö lainkaan karkkia, suklaata tms. Nukun yöni hyvin. Minulla on perhe ja lapsia. Silti elämä tuntuu tarpeettomalta, ja masennus tunkee lonkeronsa koko ajan syvälle mieleen.

Reippailemaan varmaan pitäisi lähteä nytkin, eikä kirjoitella tänne?

Ei, vaan sää tarttet terapeutin. Hoitaa ne sun ajatukset kuntoon! Miten sää et tätä tee?

Riippuu miten asia on diagnosoitu. Normaali ihminen masentuu ja sitten tulee toisesta päästä ulos terveenä. Siihen ei tarvita lääkkeitä, mutta toisinaan terapiaa. Kestoltaan pitäisi olla kuukausia, jotta kannattaa hoitaa. Aidosti masentuneet jäävät sinne alas, eivätkä koskaan tule toisesta päästä ulos. Tuolloin on tullut pysyviä ongelmia biokemiaan, yleensä stressin seurauksena. On voinut aktivoitua geenit, jotka liittyvät masennukseen tai sitten jokin muu syy. Lääkkeillä ei voi masennusta parantaa, mutta niillä voidaan helpottaa oloa hetkellisesti. Sähköhoidolla voidaan masennusta parantaa, mutta mekanismi on tuntematon. Mikäli haluaa aidosti asiaa opiskella, tässä erinomaiset luennot

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masennus menee pois, kun antaa tarpeeksi aikaa itselleen ja lepää. Samalla miettii tärkeimpiä asioita jatkon kannalta, kuten lepo ja syöminen. Hankkii sen verran tietoa, että osaa syödä masennusta poistavasti. Kasviksia, proteiineja, kivennäis-, hiven- ja suojaravintoaineita.  Vaikea päästä sängystä ylös jos ruokavalio on sipsipussi, pannullinen kahvia ja tupakkaa! Auringonvaloa tai kirkasvalolamppu. Tavoitteena avata ikkuna ja ikkunaverho. Villasukat, kynttilän valoa, kirja, musiikkia, hiljaisuutta, suklaatakin.

Muotoilen tämän nyt niin kauniisti kuin osaan: Suksi vittuun ja ota idioottimaiset paskaneuvosi mukaasi.

Ensinnäkin, kerro mulle MITEN syödään masennusta poistavasti? Ihan totta, jos sulla kerran on siihen resepti, niin avaa ihmeessä oma neuvontapiste tai praktiikka vaikkapa toiminimellä, tahkot miljoonia helposti. Minä olen ovo-lakto-vegetaristi, syön melkein yltiöterveellisesti. Paljon kasviksia, sopivasti kuitua, proteiinia, hiilareita. Ehkä kerran kuussa pieni karkkipussi, sitäkin harvemmin alkoholia, kun joku ystävistäni saa mut väkipakolla raahattua ulos "pitämään hauskaa". Liikun ulkona ihan joka päivä, pakostakin, koska minulla on 40-kiloinen koira. Ja nyt ei puhuta mistään viiden minuutin pikapissatuksista koiralle, vaan kilometrejä kertyy useita päivittäin, niin metsässä, puistoissa kuin urbaanissa asuinympäristössäkin. Verhot vedän joka aamu niin sivuun kuin saan, ikkuna on nytkin auki. En käytä mitään lääkkeitä buranaa lukuun ottamatta, menkkojen aikaan sellainen on joskus pakollinen. En käytä huumeita. Luen ihan helvetisti, olen kirjaston kanta-asiakas, villasukkia on kaapissa kolmekin paria, musiikkia kuuntelen päivittäin, pelkästään cd-levykokoelma käsittää noin 300 levyä, vinyyleistä puhumattakaan. Olen hoikka, pukeudun tyylikkäästi ja laitan meikin ja hiukseni päivittäin.

Öisin makaan tuijottaen kattoon, en pysty nukkumaan. Hymyilen tuskin koskaan, paitsi tottakai esim. kaupassa kassaneidille ihan kohteliaisuuttani. Itken jatkuvasti. Itsemurhaa olen yrittänyt jo kerran, eikä se ollut mikään "avunhuuto", vaan oli vartista kiinni etten mennyt sitä tietä. Oli puhtaasti paskaa tuuria, että mut löydettiin ajoissa. Mikään ei kiinnosta eikä tunnu miltään. Saatan tuijottaa tyhjyyteen tunnin tekemättä mitään. KAIKKI päivittäiset asiat teen väkisin, ihan sängystä nousemisesta alkaen. Syön sitä terveysruokaa, vaikkei ole nälkä. Opiskelen itsekseni, vaikkei kiinnosta. Pidän asunnon siistinä, vaikkei kiinnosta todellisuudessa vittuakaan. Tätä on jatkunut nyt kaksi vuotta. Joten kerro mulle, se saatanan kirkasvalolamppu ja suklaako mut tästä masennuksen paska-alhosta nostaa? Psykologin diagnoosi oli vaikea-asteinen masennustila, ihan noin ohiksena. Ihan todella, haista paska, kun sulla ei selkeästikään ole minkään näköistä käsitystä mistä puhut. Joten pidä neuvosi, kiitos.

Sinäkään et kirjoittanut mitään terapiasta. Oikea terapeutti saa sun pohtimaan sun ongelmiasi niin että opit avaamaan sun solmusi. Ei sitä mikään tee sun puolesta. Ihan samaa mieltä kuin tuo toinen vastaileva, mun tarttee ny lähteä. Mä oon saanu hoitaa terveyttäni ihanien ihmisien avulla. En ottanut lääkkeitä, ei ne sun ongelmia auta. Ne tasoittaa sun mieltä mutta sun tarttee pystyä pohtiin/puhuun noi sun ongelmat joiden takia sulla on syviä aikoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Serotoniinihypoteesi on todettu aikoja sitten ihan bullshitiksi ja vielä ihmiset siihen uskoo?

"serotoniinin määrä aivoissa ei terveillä ihmisillä korreloi mielialaan, eivätkä serotoniinin tai noradrenaliinin määrän ole osoitettu olevan vähentynyt masentuneilla (Booij ym. 2003)"

Liikunta sensijaan auttaa tutkitusti(ja oman kokemuksen mukaan) depressioon.

Sinulla on varmaan joku äärimmäisen pätevä tutkimus ja tieto sitten olemassa, kun pyöräilen 150km ja juoksen 30km viikossa sekä rullaluistelen, hiihdän yms. vuodenaikojen mukaan soveltuvaa. Olen ollut vuosia masentunut. En yksinkertaisesti pysty käyttämään enempää aikaani ja voimiani liikuntaan, koska joskus pitäisi levätäkin.

Syön terveellisesti, en juuri käytä alkoholia enkä syö lainkaan karkkia, suklaata tms. Nukun yöni hyvin. Minulla on perhe ja lapsia. Silti elämä tuntuu tarpeettomalta, ja masennus tunkee lonkeronsa koko ajan syvälle mieleen.

Reippailemaan varmaan pitäisi lähteä nytkin, eikä kirjoitella tänne?

Masennus aiheutuu stressistä. Liikuntakin voi lisätä stressiä. Tutkituta kortisolitasosi.

Lievään masennukseen auttaa varmasti kun itsekin tekee kaikkensa ettei masennus pahentuisi! Pahinta on vain antaa periksi ja antaa itsensä vajota masennuksen syövereihin.

Masennukseni johtu liian realistisesta maailmankuvasta.

Siitäpä ei voi parantua. On ihan yhtä helppoa opetella eroon lukutaidosta ja unohtaa miten lasketaan yhteen ja vähennyslaskuja.

Kun kerran on silmät auenneet sille miten tämä maailma ja ihmiset toimivat, niin vaatisi aika ruhtinaallisen kasan itsepetosta uskotella itselleen että ihmiset ovat hyviä ja vilpittömiä olentoja vailla pahaa aikomustakaan.

Vierailija kirjoitti:

Lievään masennukseen auttaa varmasti kun itsekin tekee kaikkensa ettei masennus pahentuisi! Pahinta on vain antaa periksi ja antaa itsensä vajota masennuksen syövereihin.

Eiköhän kognitiivinen psykoterapiakin lähde siitä, että tunnistetaan alkava masennus ja pyritään muuttamaan elämää siten, ettei masennus pahenisi. Mielestäni tämä on suoraan verrannollista siihen, miten ihmiset ovat alkaneet erkaantua tunteistaan, kykenemättä kuunnella itseään.

Vierailija kirjoitti:

Masennukseni johtu liian realistisesta maailmankuvasta.

Siitäpä ei voi parantua. On ihan yhtä helppoa opetella eroon lukutaidosta ja unohtaa miten lasketaan yhteen ja vähennyslaskuja.

Kun kerran on silmät auenneet sille miten tämä maailma ja ihmiset toimivat, niin vaatisi aika ruhtinaallisen kasan itsepetosta uskotella itselleen että ihmiset ovat hyviä ja vilpittömiä olentoja vailla pahaa aikomustakaan.

Samaa mieltä. Uskon, että jos kerran on mennyt sen tietyn rajan yli, niin täysin entiseen ei ole paluuta. Hieman kuin jos rikot maljakon niin voit liimata sen kasaan ja käyttää sitä maljakkona, mutta se ei ole se sama alkuperäinen maljakko vaikka miten täydellisesti liimaisi.

Et ollut vaikeasti masentunut. Hyvä sinulle.

Minulla liikunta pahentaa masennusta. Liittyy kuulemma autonomisen hermoston yliaktiivisuuteen tahi johonkin..

Mieslukija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masennukseni johtu liian realistisesta maailmankuvasta.

Siitäpä ei voi parantua. On ihan yhtä helppoa opetella eroon lukutaidosta ja unohtaa miten lasketaan yhteen ja vähennyslaskuja.

Kun kerran on silmät auenneet sille miten tämä maailma ja ihmiset toimivat, niin vaatisi aika ruhtinaallisen kasan itsepetosta uskotella itselleen että ihmiset ovat hyviä ja vilpittömiä olentoja vailla pahaa aikomustakaan.

Samaa mieltä. Uskon, että jos kerran on mennyt sen tietyn rajan yli, niin täysin entiseen ei ole paluuta. Hieman kuin jos rikot maljakon niin voit liimata sen kasaan ja käyttää sitä maljakkona, mutta se ei ole se sama alkuperäinen maljakko vaikka miten täydellisesti liimaisi.

Ei oma onni ole kiinni muista ihmisistä. Sen jälkeen kun on valaistunut ja tullut tietoiseksi pahuudesta omassa itsessään ja muissa ihmisissä, voi astua tielle joka vie hyväksyntään ja parantumiseen. Tai sitten voi huutaa maailmalle kuinka paha paikka se on. Valinta on jokaisen oma.

Vierailija kirjoitti:

Mieslukija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masennukseni johtu liian realistisesta maailmankuvasta.

Siitäpä ei voi parantua. On ihan yhtä helppoa opetella eroon lukutaidosta ja unohtaa miten lasketaan yhteen ja vähennyslaskuja.

Kun kerran on silmät auenneet sille miten tämä maailma ja ihmiset toimivat, niin vaatisi aika ruhtinaallisen kasan itsepetosta uskotella itselleen että ihmiset ovat hyviä ja vilpittömiä olentoja vailla pahaa aikomustakaan.

Samaa mieltä. Uskon, että jos kerran on mennyt sen tietyn rajan yli, niin täysin entiseen ei ole paluuta. Hieman kuin jos rikot maljakon niin voit liimata sen kasaan ja käyttää sitä maljakkona, mutta se ei ole se sama alkuperäinen maljakko vaikka miten täydellisesti liimaisi.

Ei oma onni ole kiinni muista ihmisistä. Sen jälkeen kun on valaistunut ja tullut tietoiseksi pahuudesta omassa itsessään ja muissa ihmisissä, voi astua tielle joka vie hyväksyntään ja parantumiseen. Tai sitten voi huutaa maailmalle kuinka paha paikka se on. Valinta on jokaisen oma.

Ei onnistu mikään pahuuden, raakuuden ja julmuuden hyväksyminen minulta ainakaan.

En edes halua parantua moisesta. Sehän tarkoittaisi välinpitämättömyyttä ja sitä että muuttuisin joksikin psykopaatiksi.

Mistä sinä lakto-ovo-vegetaristi saat koliinintarpeesi täytettyä?