Ajatteletko, että ihminen menettää paljon, jos hän ei omasta tahdostaan koskaan ole parisuhteessa?

Kyllä voi sanoa, että tavallaan menettää, jos ei ole parisuhteessa ja hanki lapsia, mutta toiselta puolelta tarkasteltuna voi sanoa, että niiden tilalle saa jotain muuta, jotain sellaista, jota parisuhteessa ja/tai perheessä elävät eivät saa. Kyse on aina siitä, millaiseksi ihminen kokee oman elämänsä: kokeeko hän itse menettäneensä jotain, vai ihan päin vastoin. Eipä siinä toisten näkemykset paljoa paina!

En tiedä. En ole koskaan ollut suhteessa niin aika vaikea sanoa kun ei kokemusta ole. N27

Ajattelen ja tiedän niin. Jos on kerran kokenut syvän parisuhteen elämä tuntuu tyhjemmältä yksin. Mutta näin on parempi kuin 'ok'suhteessa.

En. Maailma on täynnä erilaisia mahdollisuuksia eikä niitä kaikkia voi mitenkään kokea, tehdyt valinnat sulkevat aina joitain ovia ja avaavat toisia. Eri ihmisille on erilaiset asiat tärkeitä.

En ajattele. Olen suhteessa ja onhan tämä ihanaa, mutta kyllä mä olin onnellinen sinkkunakin. Ehkä joskus vanhempana voi olla yksinäistä sinkkuna ja lapsettomana, mutta sekin on vain kaveripiiristä ja suvusta kiinni. Jos on kuitenkin rakkaita ihmisiä, joiden kanssa voi myös jakaa arkea jonkin verran, ei mielestäni parisuhteella ole juuri väliä. Ja jotkut viihtyvät paljon yksinkin.

Ajattelen, että se on jo menettänyt paljon, kun on oppinut olemaan haluamatta ihmistä kumppanikseen. Tuo on kuitenkin ihmiseen evoluutiossa sisäänrakentunut halu ja jotwin on mennyt lapsuudessa tai nuuruudessa rikki että se on haihtunut. Se on minusta surullista.

Sinänsä toki jokainen saa elää ihan niin kuin huvittaa, eikä tietenkään mikätahansa parisuhde ole parempi kun ei mitään, vaan suhteen pitää olla molemmille hyvä.

En ajattele, että menettää mitään jos toimii näin omasta halustaan ja valinnastaan. Päinvastoin, silloin menettää jotain itsestään jos tekee "niin kuin pitää", vaikka ei halua.

Menettää sen mahdollisuuden tuntea tunne, että on toisen kanssa paljas, avoin, rakas ja samalla turvassa.

Tältä minusta siis tuntuu nykyisessä parisuhteessa.

En ajattele. Ajattelen, että on onni elää sellaisessa maailmassa, missä meillä on valinnanvapaus. Vaikka sosiaaliset paineet ovatkin olemassa, on silti hyväksyttävää elää elämänsä ilman puolisoa ja parisuhdetta ja/tai lapsia. Kummastelua toki pitää oppia kuuntelemaan, mutta silti saa valita. Enemmänkin pitäisi korostaa sitä, ettei ole pakko olla suhteessa jos ei halua. Moni voisi olla onnellisempi yksin.

Parisuhteet voivat olla myös kamalia, niiden huonojen menettämisessä on paljon hyvää. On tosin sääli, jos toivotut lapset jäävät saamatta.

En. Olen itse tällainen ihminen muuten, paitsi nuorena mulla on ollut 1 ja 4 vuoden parisuhde. Totesin niiden aikana, että ei ole mun juttu, olen liian erakko luonne kaivatakseni parisuhteita tai muita läheisiä ihmissuhteita. Ajattelen, että ihminen joka omasta tahdostaan valitsee sinkkuuden, tietää että hän ei ole parisuhdeihminen, eikä siis hänelle parisuhteettomuus ole menetys, vaikka se monille muille olisikin.

Vierailija kirjoitti:

Menettää sen mahdollisuuden tuntea tunne, että on toisen kanssa paljas, avoin, rakas ja samalla turvassa.

Tältä minusta siis tuntuu nykyisessä parisuhteessa.

Näin voi siis ajatella, että parisuhde ei ole itseisarvo, mutta hyvällä parisuhteella on arvoa.

-sama-

Vierailija kirjoitti:

Ajattelen, että se on jo menettänyt paljon, kun on oppinut olemaan haluamatta ihmistä kumppanikseen. Tuo on kuitenkin ihmiseen evoluutiossa sisäänrakentunut halu ja jotwin on mennyt lapsuudessa tai nuuruudessa rikki että se on haihtunut. Se on minusta surullista.

Sinänsä toki jokainen saa elää ihan niin kuin huvittaa, eikä tietenkään mikätahansa parisuhde ole parempi kun ei mitään, vaan suhteen pitää olla molemmille hyvä.

Tai sitten kaikki eivät ole niin biologiansa orjia? :)

Ihan vain uteliaisuudesta, ajatteletko samalla tapaa myös vapaaehtoisesti lapsettomista?

Itse en henkilökohtaisesti ymmärrä, miksi seksisuhteet arvotetaan niin korkealle. Minun paras ystäväni ja minulle läheisin ihminen on oma sisareni. Meillä on pieni ikäero ja olemme lapsuudesta asti olleet kuin paita ja peppu. En osaa edes kuvitella, että voisin saavuttaa samanlaisen henkisen yhteyden kenenkään muun kanssa. 

Kaikki ei parisuhdetta halua, mutta menettää terveysvaikutukset ja mielihyvän jotka esim. säännöllisellä kosketuksella ja henkisellä tuella on. Itse en halua ok suhdetta vaan todella sopivan itselleni,muuten olen mieluummin yksin. Mutta noista asioista tunnen jääväni paitsi.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki ei parisuhdetta halua, mutta menettää terveysvaikutukset ja mielihyvän jotka esim. säännöllisellä kosketuksella ja henkisellä tuella on. Itse en halua ok suhdetta vaan todella sopivan itselleni,muuten olen mieluummin yksin. Mutta noista asioista tunnen jääväni paitsi.

Voihan henkistä tukea ja säännöllistä kosketusta saada platonisestakin suhteesta. Itse ainakin olen hyvissä halausväleissä monien läheisten naispuolisten sukulaisten ja ystävien kanssa (paria miespuolista ystävää taas ei tule juurikaan halattua, harmi kyllä, mutta heidän esiintymisensä on siihen tyyliin jäyhempää, etten oikein pidä heitä hali-ihmisinä.)

Siinä muodossa kyllä, että ei ole kenellekkään se kaikkein rakkain ja tärkein ihminen. Se on kuitenkin tunne, jonka parhaimmillaan hyvästä parisuhteesta saa. Itse olin edellisen eron jälkeen monta vuotta ilman kunnollista parisuhdetta, vaikkakin säännöllisessä panosuhteessa. Tuo panosuhde sisälsi säännöllistä ja erittäin nautinnollista seksiä erittäin komean ja haluttavan miehen kanssa. Panosuhde kesti kaksi vuotta  kuumana. Kun rakastuin ja halusin seurustelusuhteen taas, oli panosuhteesta erittäin helppo luopua. Tein päätöksen jo ensimmäisten kahvilatreffien jälkeen, vaikka ei ollut mitään varmuutta siitä, että meistä tulisi pari. Meistä tuli:)

Tottakai. Se on yksiselitteisesti väärin että joku joutuu olemaan yksin samalla kun toisilla vaihtuu kumppanit jatkuvasti. Täysin epäoikeudenmukaista.

Nosto

En ajattele.

Jokainen saa elää juuri niinkuin itse haluaa eikä ole yhtä totuutta ja vain yhtä tapaa olla onnellinen.

Itse olen ollut koko aikuisikäni (17v-47v) parisuhteessa ja kaikki on ok ja yhä rakastan mutta jos tulee ero tai kuolema erottaa niin en enää halua uutta parisuhdetta jossa eletään saman katon alla. Haluan elää yksin ja itsekkäästi tehdä mitä haluan ja koska haluan ottamatta toista huomioon.

Kyllä, ehdottomasti.