Milloin vanhemmat alkoi käydä lasten koulua?

Vierailija kirjoitti:

Kaikken järkyttävin "keksintö" on lauantai-koulupäivät, joilla paikataan pidennettyjä lomia. Eikä riitä, että sinne menee vain lapsi, vaan yleensä koulu keksii siihen päivään jotain toimintaa johon vanhempienkin pitää osallistua. Vapaa-aikani on minulle pyhä!

Juuri tämä! Koulu ei yhtään ajattele sitä, että perheillä voi olla jotain kiinteää menemistä lauantaiaamupäivisin, vanhemmat voivat olla töissä tai haluaisivat rentoutua kotioloissa rankan työviikon jälkeen. Pääasia, että opettajat saavat esim tänä vuonna 5.12. vapaaksi eli pidennetyn viikonlopun. Omalla kohdallani tuo tarkoittaa sitä, että joudun pitämään palkattoman vapaan lapsen lauantaikoulupäivänä ja sitten myös 5.12.

Minua ainakin kiinnostaa lapseni kouluasiat. Haluan tietää ja olla vaikuttamassa asioihin sekä näyttää esimerkkiä lapselle mallia asioiden hoitamisesta ja vapaaehtoistöistä. Asenne ratkaisee näisäkin asioissa.

Vierailija kirjoitti:

Minua ainakin kiinnostaa lapseni kouluasiat. Haluan tietää ja olla vaikuttamassa asioihin sekä näyttää esimerkkiä lapselle mallia asioiden hoitamisesta ja vapaaehtoistöistä. Asenne ratkaisee näisäkin asioissa.

Olen samaa mieltä. Joskus ihmetyttää, miten niin monella aikuisella on negatiivinen asenne koulua kohtaan. Tuleeko omat negatiiviset koulumuistot herkästi pintaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja ei todellakaan tarvitse alakoululaisen vanhemman tehdä tietokoneelle lapsen tehtäviä.

Ap

Ei kai vanhemman saakaan niitä tehtäviä tehdä vaan oppilaan, jotta oppii. Ei se opi, jos teet ne sen puolesta.

Minä kävin peruskoulun 70-luvulla. Tai ekaluokan kansakoulua, toiselta muuttui peruskouluksi.

Me lapset kävimme itse koulumme. Ei ollut vanhempainvartteja, ei edes reissuvihkoja. Joulujuhlassa ja kevätjuhlassa taisi äiti olla joskus. Mutta kun hänellä ei ollut ajokorttia, ei tainnut päästä kuin pari kertaa.

Itse luettiin sanakokeet ja tarkistettiin läksyt ja hoidettiin muutkin asiat. Ei tainnut opettajat ottaa koko 9 vuoden aikana kertaakaan kotiin yhteyttä. 

Lukioon lähdin 15 vuotiaana toiselle paikkakunnalle ja siellä ei vanhemmat käyneet kertaakaan. Ei käynyt muidenkaan vanhemmat. Me oppilaat hoisimme sielläkin asiat itse. Aukaisimme tilin kirjakauppaan ja kävimme ostamassa kirjat ja opiskelutarvikkeet. Lakkiaisissa näkyi vanhemmat sen ainoan kerran, mitä koululla tarvitsi käydä.

Terveydenhoitajille ei tarvinnut lippuja ja lappuja täyttää, eikä äidin istua vieressä katsomassa kun kuunneltiin keuhkot ja katsottiin, onko tissit ja karvoitus kasvanut eli murrosikä alkanut.

Hyvin meni koulu ilman, että vanhempien tarvitsi sitä siihen aikaan käydä lastensa kanssa/puolesta.

Vierailija kirjoitti:

Minua ainakin kiinnostaa lapseni kouluasiat. Haluan tietää ja olla vaikuttamassa asioihin sekä näyttää esimerkkiä lapselle mallia asioiden hoitamisesta ja vapaaehtoistöistä. Asenne ratkaisee näisäkin asioissa.

Oletko kotiäiti, lompakkoloinen, työtön vai joku muu kaikki päivät kotona oleva, joka voi koska tahansa lyhyellä varoitusajalla hypätä koulussa milloni mitäkin kuulemassa?

Ymmärrätkös sen, että minä olen myynyt vapaa-aikaani työnantajalle hintaan 10,50e/h ja suostunut siihen, että hän saa suunnitella ajankäyttöni neljän viikon kokonaisuuksissa siten, että jokainen neljä viikkoa sisältää yhteensä 140 tuntia TÖITÄ! Jos haluan rikkoa tätä sopimusta, minun on tehtävä se palkattomana. Yksi käynti koulussa maksaa siis minulle koko päivän palkan, eli karkeasti sanottuna 80e!

Kyllä minua kiinnostaa lapsen kouluasiat, mutta en halua siellä rampata alvariinsa oman työnantajani kiusaksi! Yhteydenpitoa varten on wilma, käyttäkäämme sitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua ainakin kiinnostaa lapseni kouluasiat. Haluan tietää ja olla vaikuttamassa asioihin sekä näyttää esimerkkiä lapselle mallia asioiden hoitamisesta ja vapaaehtoistöistä. Asenne ratkaisee näisäkin asioissa.

Olen samaa mieltä. Joskus ihmetyttää, miten niin monella aikuisella on negatiivinen asenne koulua kohtaan. Tuleeko omat negatiiviset koulumuistot herkästi pintaan?

Minä olen kouluni käynyt, miksi minun sitä pitää käydän lapseni kanssa? Koulu ei maksa minulle palkkaa, vaan palkan maksaa työnantaja. Koulu kouluna lapsia varten, miksi siellä pitää vanhempien käydä kaikenmaailman juttutuokioita jutustelemassa, jos lapsella ei koulussa ongelmia ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua ainakin kiinnostaa lapseni kouluasiat. Haluan tietää ja olla vaikuttamassa asioihin sekä näyttää esimerkkiä lapselle mallia asioiden hoitamisesta ja vapaaehtoistöistä. Asenne ratkaisee näisäkin asioissa.

Olen samaa mieltä. Joskus ihmetyttää, miten niin monella aikuisella on negatiivinen asenne koulua kohtaan. Tuleeko omat negatiiviset koulumuistot herkästi pintaan?

Ei tule mieleen eikä ole asenteesta vaan omista voimista ja ihan ajanpuutteesta kiinni. En pysty olemaan koko ajan töistä pois. Lisäksi jaksaakseni työt ja kodin hoitamisen todellakin tarvitsen illat ja viikonloput ihan itselleni.

Ei nyt varsinaisesti liity tähän mutta esikoisen päiväkotiaikoina kodista kotiin kiersi joulun alla vihko johon jokaisen perheen (eli äidin) piti kirjoittaa kuvausta oman perheen joulunvietosta ja perinteistä. En muista liittyikö siihen joku kiertävä tonttulelu joka sitten muka osallistui valmisteluihin jokaisen kotona.

Kiva idea mutta minä itkin ja kirjoitin sitä tarinaa viimeisillä voimillani klo 23 illalla saatuani viimein erityislapseni nukkumaan helvetillisen illan jälkeen. Nyt kun ajat ovat paremmat tuntuu ihan hullulta mutta niin raskasta ja vaikeaa todellakin oli silloin että se tuntui ylivoimaiselta tehtävältä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua ainakin kiinnostaa lapseni kouluasiat. Haluan tietää ja olla vaikuttamassa asioihin sekä näyttää esimerkkiä lapselle mallia asioiden hoitamisesta ja vapaaehtoistöistä. Asenne ratkaisee näisäkin asioissa.

Oletko kotiäiti, lompakkoloinen, työtön vai joku muu kaikki päivät kotona oleva, joka voi koska tahansa lyhyellä varoitusajalla hypätä koulussa milloni mitäkin kuulemassa?

Ymmärrätkös sen, että minä olen myynyt vapaa-aikaani työnantajalle hintaan 10,50e/h ja suostunut siihen, että hän saa suunnitella ajankäyttöni neljän viikon kokonaisuuksissa siten, että jokainen neljä viikkoa sisältää yhteensä 140 tuntia TÖITÄ! Jos haluan rikkoa tätä sopimusta, minun on tehtävä se palkattomana. Yksi käynti koulussa maksaa siis minulle koko päivän palkan, eli karkeasti sanottuna 80e!

Kyllä minua kiinnostaa lapsen kouluasiat, mutta en halua siellä rampata alvariinsa oman työnantajani kiusaksi! Yhteydenpitoa varten on wilma, käyttäkäämme sitä.

No käytä sitä wilmaa. En usko alkuunkaan, että kenenkään tarvii rampata koululla työpäivän aikana alvariinsa. Mä en edes voi poistua työpaikalta kesken työpäivän ilman että potilasturvallisuus vaarantuu. Vai onko lapsellasi ongelmia koulussa, että siellä pitää jatkuvasti käydä? Jos, niin sitä isommalla syyllä koita muuttaa asennetta ja järjestää aikaa yhteistyölle tavalla tai toisella. Kyllä se ihan varmasti onnistuu muutenkin kuin kesken työpäivän!

Vierailija kirjoitti:

Itse olen "osallistunut" lasteni koulunkäyntiin 1990-luvulla vanhempainilloissa käymällä, vanhempaintoimikunnissa erilaisia juttuja järjestämällä, yhdessä leirikoulussa apuvalvojana, sekä toki seuraamalla lasteni koulunkäyntiä, päällystämällä kirjoja, kuskaamalla suksia kouluun jne. Se nyt vain kuuluu vanhemmuuteen.

Omat vanhempani "osallistuivat" minun ja veljeni koulunkäyntiin 1970-luvulla sellaisin keinoin mitä siihen aikaan oli.

Kummallakin vuosikymmenellä oli vanhempia joita ei kiinnostanut. Oli luokkakaverieni vanhempia, jotka antoivat penskansa koulun olla miten on, ja oli lasteni luokkakaverien vanhempia, joita ei koskaan näkynyt missään koulun tilaisuudessa, joiden lapsilla kirjat olivat huonossa kunnossa ja jotka joutuivat käyttämään koululla mahdollisesti ajelehtivia vanhoja lainaluistimia. Koulumenestyksessä se sitten usein toki näkyi myös, ja muussakin elämänhallinnassa.

Millainen vanhempi sinä haluat olla? Jos et halua olla vanhempi, miksi hankit lapsia?

Meidän 60-luvulla syntyneiden vanhemmat (varsinkaan maalla) osallistuneet. Koulu oli lapsen työ. Omat vanhemmatkaan ei osallistuneet, koska isä oli viikot toisella paikkakunnalla töissä ja äitillä ei autoa, millä hurruutella koululla. Näin oli muillakin.

Meistä tuli omatoimisia. Opimme itse hoitamaan asiamme, laskumme, tilimme, rahamme, läksymme, työmme, kaikki. Opimme hakemaan töitä ja elättämään itsemme ja kantamaan vastuuta. Tuntuu oikeasti ihan uskomattomalta, kun työpaikalleni tulee 18 vuotiaita työharjoitteluun. Herranen aika sentään, kun tuntuu, että ovat ihan avuttomia. Opettajat hössöttää, vanhemmat siihen päälle parhaillaan vielä ja nuori on ihan hukassa, kun koko ajan on aikuiset osallistuneet niin, että nuori ei osaa itse tehdä mitään.

Mutta olen tosiaan sitä ikäluokkaa, joka sai lapsena ulkoillakin rauhassa. Juosta pitkin metsiä kavereiden kanssa, eikä vain leikkiä valvottuna aidatulla pihalla. Oli vapaus kasvaa ja elää ja ottaa vastuuta omista töpingeistä. Silloin tajuttiin, että vastuu on otettava itse ja koulut käydään itselle, eikä äidille. Jos töppäsi, vastuun kantoi itse. Sama muissa hommissa. Oppi ottamaan selvää, kun opettajat ja vanhemmat ja wilmat ei tarjonneet kaikkea valmiina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua ainakin kiinnostaa lapseni kouluasiat. Haluan tietää ja olla vaikuttamassa asioihin sekä näyttää esimerkkiä lapselle mallia asioiden hoitamisesta ja vapaaehtoistöistä. Asenne ratkaisee näisäkin asioissa.

Olen samaa mieltä. Joskus ihmetyttää, miten niin monella aikuisella on negatiivinen asenne koulua kohtaan. Tuleeko omat negatiiviset koulumuistot herkästi pintaan?

Ei tule mieleen eikä ole asenteesta vaan omista voimista ja ihan ajanpuutteesta kiinni. En pysty olemaan koko ajan töistä pois. Lisäksi jaksaakseni työt ja kodin hoitamisen todellakin tarvitsen illat ja viikonloput ihan itselleni.

Ei nyt varsinaisesti liity tähän mutta esikoisen päiväkotiaikoina kodista kotiin kiersi joulun alla vihko johon jokaisen perheen (eli äidin) piti kirjoittaa kuvausta oman perheen joulunvietosta ja perinteistä. En muista liittyikö siihen joku kiertävä tonttulelu joka sitten muka osallistui valmisteluihin jokaisen kotona.

Kiva idea mutta minä itkin ja kirjoitin sitä tarinaa viimeisillä voimillani klo 23 illalla saatuani viimein erityislapseni nukkumaan helvetillisen illan jälkeen. Nyt kun ajat ovat paremmat tuntuu ihan hullulta mutta niin raskasta ja vaikeaa todellakin oli silloin että se tuntui ylivoimaiselta tehtävältä.

Huh, kuulostaa siltä että otat pikkuasioista stressiä. Minä olisin kirjoittanut sen joulunviettokuvauksen parissa minuutissa ihan kevyesti. Ei tuollaisia juttuja tarvii niin vakavasti ottaa. Meilläkin oli lasten eskariaikana joku vastava. Ei todella tarvinnut ottaa stressiä. Mulla tekstiä syntyy helposti, mutta hyvin olisin voinut kirjoittaa vain pari riviä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua ainakin kiinnostaa lapseni kouluasiat. Haluan tietää ja olla vaikuttamassa asioihin sekä näyttää esimerkkiä lapselle mallia asioiden hoitamisesta ja vapaaehtoistöistä. Asenne ratkaisee näisäkin asioissa.

Oletko kotiäiti, lompakkoloinen, työtön vai joku muu kaikki päivät kotona oleva, joka voi koska tahansa lyhyellä varoitusajalla hypätä koulussa milloni mitäkin kuulemassa?

Ymmärrätkös sen, että minä olen myynyt vapaa-aikaani työnantajalle hintaan 10,50e/h ja suostunut siihen, että hän saa suunnitella ajankäyttöni neljän viikon kokonaisuuksissa siten, että jokainen neljä viikkoa sisältää yhteensä 140 tuntia TÖITÄ! Jos haluan rikkoa tätä sopimusta, minun on tehtävä se palkattomana. Yksi käynti koulussa maksaa siis minulle koko päivän palkan, eli karkeasti sanottuna 80e!

Kyllä minua kiinnostaa lapsen kouluasiat, mutta en halua siellä rampata alvariinsa oman työnantajani kiusaksi! Yhteydenpitoa varten on wilma, käyttäkäämme sitä.

No käytä sitä wilmaa. En usko alkuunkaan, että kenenkään tarvii rampata koululla työpäivän aikana alvariinsa. Mä en edes voi poistua työpaikalta kesken työpäivän ilman että potilasturvallisuus vaarantuu. Vai onko lapsellasi ongelmia koulussa, että siellä pitää jatkuvasti käydä? Jos, niin sitä isommalla syyllä koita muuttaa asennetta ja järjestää aikaa yhteistyölle tavalla tai toisella. Kyllä se ihan varmasti onnistuu muutenkin kuin kesken työpäivän!

Vanhempainvartti, terveydenhoitajan tarkastus, koululääkärin tarkastus, koko koulun vanhempainilta, luokan vanhempainilta, vanhempainyhdistyksen vanhempainilta, äitienpäiväkahvi, joulujuhla, urheilupäivä, lauantaityöpäivä, myyjäiset. Ai ei tarvitse hypätä koululla? Näistä jos jäät pois, pahat kielet juoruaa, kuinka sitä ei koskaan näissä näy.

Kaikkein naurettavinta on se, että vanhemman pitää osallistua niihin koulun järjestämiin lääkärintarkastuksiin. Kuopuksen 1.luokan tarkastuksessa olin katsomassa, kun lääkäri katsoi ryhdin, kuunteli sydämen ja keuhkot, katsoi kivekset ja sitten kysyi onko kysyttävää. No ei ollut kysyttävää.

Seuraavana vuonna keskimmäisen lapsen 5. luokan tarkastus, ja soitin terkkarille ettei me vanhemmat tulla. Terkkarille muka asia oli ok, mutta samana päivänä oli soittanut miehelleni ja sanonut, että pitää tulla ja mies oli suostunut. Mies sitten oli joutunut töistä lähteen tähän tarkastukseen. Mikä järki tässä pakko-osallistumisessa on?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua ainakin kiinnostaa lapseni kouluasiat. Haluan tietää ja olla vaikuttamassa asioihin sekä näyttää esimerkkiä lapselle mallia asioiden hoitamisesta ja vapaaehtoistöistä. Asenne ratkaisee näisäkin asioissa.

Olen samaa mieltä. Joskus ihmetyttää, miten niin monella aikuisella on negatiivinen asenne koulua kohtaan. Tuleeko omat negatiiviset koulumuistot herkästi pintaan?

Ei tule mieleen eikä ole asenteesta vaan omista voimista ja ihan ajanpuutteesta kiinni. En pysty olemaan koko ajan töistä pois. Lisäksi jaksaakseni työt ja kodin hoitamisen todellakin tarvitsen illat ja viikonloput ihan itselleni.

Ei nyt varsinaisesti liity tähän mutta esikoisen päiväkotiaikoina kodista kotiin kiersi joulun alla vihko johon jokaisen perheen (eli äidin) piti kirjoittaa kuvausta oman perheen joulunvietosta ja perinteistä. En muista liittyikö siihen joku kiertävä tonttulelu joka sitten muka osallistui valmisteluihin jokaisen kotona.

Kiva idea mutta minä itkin ja kirjoitin sitä tarinaa viimeisillä voimillani klo 23 illalla saatuani viimein erityislapseni nukkumaan helvetillisen illan jälkeen. Nyt kun ajat ovat paremmat tuntuu ihan hullulta mutta niin raskasta ja vaikeaa todellakin oli silloin että se tuntui ylivoimaiselta tehtävältä.

Huh, kuulostaa siltä että otat pikkuasioista stressiä. Minä olisin kirjoittanut sen joulunviettokuvauksen parissa minuutissa ihan kevyesti. Ei tuollaisia juttuja tarvii niin vakavasti ottaa. Meilläkin oli lasten eskariaikana joku vastava. Ei todella tarvinnut ottaa stressiä. Mulla tekstiä syntyy helposti, mutta hyvin olisin voinut kirjoittaa vain pari riviä.

Olin siis sairas, pahasti univajeinen ja stressaantunut kahden erityislapsen yh. Nyt jo menee vähän paremmin onneksi. Pointtini oli että perheiden osallistaminen voisi olla vaikka jotenkin vapaaehtoista kun koskaan ei tiedä kenenkään tilannetta.

Meillä 90 luvulla vanhemmat teki ihan tasan samat asiat kun nyt mutta Wilman sijasta oli reissuvihko

Nämä ovat juuri niitä asioita, jotka luovat lapsille eroja myöhemmin opiskelumenestyksessä ja miksi sosiaaliluokat periytyvät maailman parhaasta peruskoulusta ja tasaavasta verotuksesta ja hyvinvointivaltiota huolimatta.

Osa kodeista arvostaa koulutusta ja tukee lasten koulunkäyntiä henkisesti ja konkreettisestikin. Ovat kiinnostuneita ja lapselle periytyy se asenne. Ne menestyjävanhemmat ovat aktiivisimpia vanhempainilloissa ja toimikunnissa jne. Selkeä ero. Ikävä että kaikkia vanhempia ei kiinnosta, koska kiinnostus ja osallistuminen ei edes maksa mitään vaan on asennekysymys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua ainakin kiinnostaa lapseni kouluasiat. Haluan tietää ja olla vaikuttamassa asioihin sekä näyttää esimerkkiä lapselle mallia asioiden hoitamisesta ja vapaaehtoistöistä. Asenne ratkaisee näisäkin asioissa.

Oletko kotiäiti, lompakkoloinen, työtön vai joku muu kaikki päivät kotona oleva, joka voi koska tahansa lyhyellä varoitusajalla hypätä koulussa milloni mitäkin kuulemassa?

Ymmärrätkös sen, että minä olen myynyt vapaa-aikaani työnantajalle hintaan 10,50e/h ja suostunut siihen, että hän saa suunnitella ajankäyttöni neljän viikon kokonaisuuksissa siten, että jokainen neljä viikkoa sisältää yhteensä 140 tuntia TÖITÄ! Jos haluan rikkoa tätä sopimusta, minun on tehtävä se palkattomana. Yksi käynti koulussa maksaa siis minulle koko päivän palkan, eli karkeasti sanottuna 80e!

Kyllä minua kiinnostaa lapsen kouluasiat, mutta en halua siellä rampata alvariinsa oman työnantajani kiusaksi! Yhteydenpitoa varten on wilma, käyttäkäämme sitä.

No käytä sitä wilmaa. En usko alkuunkaan, että kenenkään tarvii rampata koululla työpäivän aikana alvariinsa. Mä en edes voi poistua työpaikalta kesken työpäivän ilman että potilasturvallisuus vaarantuu. Vai onko lapsellasi ongelmia koulussa, että siellä pitää jatkuvasti käydä? Jos, niin sitä isommalla syyllä koita muuttaa asennetta ja järjestää aikaa yhteistyölle tavalla tai toisella. Kyllä se ihan varmasti onnistuu muutenkin kuin kesken työpäivän!

Vanhempainvartti, terveydenhoitajan tarkastus, koululääkärin tarkastus, koko koulun vanhempainilta, luokan vanhempainilta, vanhempainyhdistyksen vanhempainilta, äitienpäiväkahvi, joulujuhla, urheilupäivä, lauantaityöpäivä, myyjäiset. Ai ei tarvitse hypätä koululla? Näistä jos jäät pois, pahat kielet juoruaa, kuinka sitä ei koskaan näissä näy.

Siis kaikki työpäivän aikana? On paljon vanhempia, jotka eivät voi poistua työpaikalta kesken kaiken. Miten heidän lapsensa voivat käydä koulua???

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua ainakin kiinnostaa lapseni kouluasiat. Haluan tietää ja olla vaikuttamassa asioihin sekä näyttää esimerkkiä lapselle mallia asioiden hoitamisesta ja vapaaehtoistöistä. Asenne ratkaisee näisäkin asioissa.

Olen samaa mieltä. Joskus ihmetyttää, miten niin monella aikuisella on negatiivinen asenne koulua kohtaan. Tuleeko omat negatiiviset koulumuistot herkästi pintaan?

Ei tule mieleen eikä ole asenteesta vaan omista voimista ja ihan ajanpuutteesta kiinni. En pysty olemaan koko ajan töistä pois. Lisäksi jaksaakseni työt ja kodin hoitamisen todellakin tarvitsen illat ja viikonloput ihan itselleni.

Ei nyt varsinaisesti liity tähän mutta esikoisen päiväkotiaikoina kodista kotiin kiersi joulun alla vihko johon jokaisen perheen (eli äidin) piti kirjoittaa kuvausta oman perheen joulunvietosta ja perinteistä. En muista liittyikö siihen joku kiertävä tonttulelu joka sitten muka osallistui valmisteluihin jokaisen kotona.

Kiva idea mutta minä itkin ja kirjoitin sitä tarinaa viimeisillä voimillani klo 23 illalla saatuani viimein erityislapseni nukkumaan helvetillisen illan jälkeen. Nyt kun ajat ovat paremmat tuntuu ihan hullulta mutta niin raskasta ja vaikeaa todellakin oli silloin että se tuntui ylivoimaiselta tehtävältä.

Huh, kuulostaa siltä että otat pikkuasioista stressiä. Minä olisin kirjoittanut sen joulunviettokuvauksen parissa minuutissa ihan kevyesti. Ei tuollaisia juttuja tarvii niin vakavasti ottaa. Meilläkin oli lasten eskariaikana joku vastava. Ei todella tarvinnut ottaa stressiä. Mulla tekstiä syntyy helposti, mutta hyvin olisin voinut kirjoittaa vain pari riviä.

Olin siis sairas, pahasti univajeinen ja stressaantunut kahden erityislapsen yh. Nyt jo menee vähän paremmin onneksi. Pointtini oli että perheiden osallistaminen voisi olla vaikka jotenkin vapaaehtoista kun koskaan ei tiedä kenenkään tilannetta.

Päiväkodissa varmaan tiedettiin (toivottavasti!) perheenne tilanne. En usko, että teitä olisi syyllistetty jos sitä joulujuttua et olisi kirjoittanut.

Mua surettaa nämä lapset ja vihastuttaa heidän vanhempansa jotka ajattelevat että opettajan työ on kasvattaa teidän lapset. Opettajan työ on opettaa lapselle se aine minkä opettaja on ja opettaa miten työpaikalla ja koulussa käyttäydytään. Loput siitä on kodin tehtävä. Sääli lapsia joiden vanhemmat inhoavat heitä niin paljon etteivät heitä kiinnosta heidän koulunkäyntinsä ja se mitä he tekevät koulupäivän aikana.

Joka vuosi voisi kysyä ennen koulun alkua täytettävältä lapulta kuka vanhemmista on valmis päällystämään kirjoja ja ne joiden vanhemmat eivät päällystä saisivat vanhan jo päällystetyn kirjan ja niitä käytetään niin kauan että sivut irtoilevat niin pahasti ettei teippi enää pidä kasassa.

Lisäksi nämä luokkaretket pitäisi ehdottomasti järjestää niin että oppilaat keräävät rahat ja listaa pidetään kuka on kerännyt ja ne jotka ovat osallistuneet oikeasti eikä vain muodon vuoksi lisänneet muutamaa euroa pääsevät luokkaretkelle. Yleensä lisäksi nämä retket ovat vanhempien pyytämiä. Opettajat laittaa niihin omaa aikaansa.

Vierailija kirjoitti:

Nämä ovat juuri niitä asioita, jotka luovat lapsille eroja myöhemmin opiskelumenestyksessä ja miksi sosiaaliluokat periytyvät maailman parhaasta peruskoulusta ja tasaavasta verotuksesta ja hyvinvointivaltiota huolimatta.

Osa kodeista arvostaa koulutusta ja tukee lasten koulunkäyntiä henkisesti ja konkreettisestikin. Ovat kiinnostuneita ja lapselle periytyy se asenne. Ne menestyjävanhemmat ovat aktiivisimpia vanhempainilloissa ja toimikunnissa jne. Selkeä ero. Ikävä että kaikkia vanhempia ei kiinnosta, koska kiinnostus ja osallistuminen ei edes maksa mitään vaan on asennekysymys.

Minun lapsillani keskiarvot on luokkaa 9,5-10. Me vanhemmat olemme molemmat korkeakoulutettuja.

En silti näe mitään järkeä siinä että minun pitää kesken yrittäjän työpäivän mennä vartiksi kuuntelemaan parikymppisen terkan selityksiä lautasmallista. Tai mimsi minun pitää päällystää niitä kirjoja kun jo maksamme monta tonnia kuussa veroja siitä että kaupunki antaisi verovaroilla oppilaille oppimateriaalit sen sijaan että minä yösydännä muovilla kokoan jotain 20 vuotta vanhoja repaleita.

Kun jo muutenkin ajan kahteen kertaan sen lapseni koululle joka päivä, en jaksa mennä ainne vielä kolmatta kertaa kuuntelemaan kuinka purjopetterin perheellä ei ole kolmea euroa leiripäivään.