Miksi äitini hermostuu tai jotenkin ahdistuu, jos kertoisin hänelle vihaavani miestäni?

Vierailija kirjoitti:

Hetken jo tunsin eilen ja tänään myötätuntoa sua kohtaan. Mutta, turhaahan se oli.

Aivan kuin äitini.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alkaa sättiä minua. Eikö käsitä, että elämä ei ole koko ajan kaunista ja ihanaa?

Kerropa, milloin sun elämäsi on ollut kaunista ja ihanaa? Se on kuunnellut sun itsesäälistä marinaasi 40 vuotta.

Isäni suvun seurassa.

Ap

Viimeistään siitä tiesi sut provoksi, ettet edellisessä ketjussasi osannut sanoa mitä suuntausta terapeuttisi edustaa. Se tehdään kyllä selväksi siinä vaiheessa kun terapeuttia haetaan/terapia aloitetaan. Ellei se terapiasi sitten ole jotain terveysaseman psykologin kanssa juttelua.

Vierailija kirjoitti:

Viimeistään siitä tiesi sut provoksi, ettet edellisessä ketjussasi osannut sanoa mitä suuntausta terapeuttisi edustaa. Se tehdään kyllä selväksi siinä vaiheessa kun terapeuttia haetaan/terapia aloitetaan. Ellei se terapiasi sitten ole jotain terveysaseman psykologin kanssa juttelua.

En tosiaan tiedä, itse häneen otin yhteyttä, ei häntä mitenkään hankittu jostain ainoa mikä on miksi valitsin hänet oli, että hän tunnistaa narsistisen kohtelun ongelmat, joihin ei ainakaan edellinen terapeuttini ikinä mennyt. Jos äitini ei olisi narsisti, niin kohteluni koen kuitenkin samanlaiseksi kuin narsistien antama kohtelu on, lisäksi oireilussani on samaa kuin narsistien uhreilla, joten todellakin tarvitsin tämän terapian. Hän tuntuu ymmärtävän minua, mikä on minusta tärkeää, että luottamussuhde syntyy.

Ap

Kysyin häneltä itse, että mossä narsistien uhreja ymmärtävää terapiaa opiskellaan, niin hän sanoi, ettei missään. Siksi niitä terapeutteja on niin vähän. Kuulemma psykiatriassa on ihan nou nou, että syyteltäisiin ketään niin että "ongelmasi johtuvat muista". Mutta kun narsistien kanssa se vain on valitettava tosiasia. Ja kyllä mäkin sen ymmärrän, että vaikka ongelmat olisivatkin tulleet muualta, niin itse on parannuttava. Mitta se ei onnistu, jos syyllisyyttä ei työnnetä sinne minne se kuuluu. Ja se en ole minä itse.

Ap

Googlettamalla nimi löytyy yleensä myös se suuntaus.

Öö... Minä ainakin ilman muuta ahdistuisin, jos tyttäreni aikuisena kertoisi minulle tuollaisia.

Ensinnäkin miettisin, eikö hän osaa erottaa vihan ja suuttumuksen tunteita. Miettisin, enkö ole osannut kasvattaa hänestä sen verran aikuista, että osaisi analysoida tunteitaan ja toisaalta ymmärtää, että hän on itse niistä vastuussa samoin kuin siitä, miten toimii. Jos vihaa miestään, ottaa eron. Jos on vihainen miehelleen eli suuttunut, ratkaisee sen suuttumuksen syyn.

Toiseksi minua ahdistaisi se, että rakas lapseni on onneton. Kukaan äiti ei halua lapselleen pahaa. Saattaa olla hetkellisesti lapselleen vihainen, muttei halua oikeasti pahaa. Se on eloonjäämiselle olennainen vietti, suojella jälkikasvuaan.

Ap, sinun äitisi ei ole vastuussa vastoinkäymisistäsi. Sinä olet aikuisena ihmisenä ihan itse niistä vastuussa. Totta kai voit omalta äidiltäsi pyytää empatiaa ja neuvoja ja apua, mutta kommenttisi siitä, miksi kerrot ongelmistasi hänelle on - anteeksi vaan - keskenkasvuinen ja jopa sairas.

Vierailija kirjoitti:

Googlettamalla nimi löytyy yleensä myös se suuntaus.

Kyllä aika monella lukee vain psykoterapeutti.

Mitä mä sillä tiedolla tekisin suuntauksesta? En siis sano, että en halua sitä vaikka tietääkin, mutta en näe sen merkitystä tässä tapauksessa kuitenkaan. En olisi mennyt kellekään joka ei käsittele asioita narsismin näkökulmasta.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Öö... Minä ainakin ilman muuta ahdistuisin, jos tyttäreni aikuisena kertoisi minulle tuollaisia.

Ensinnäkin miettisin, eikö hän osaa erottaa vihan ja suuttumuksen tunteita. Miettisin, enkö ole osannut kasvattaa hänestä sen verran aikuista, että osaisi analysoida tunteitaan ja toisaalta ymmärtää, että hän on itse niistä vastuussa samoin kuin siitä, miten toimii. Jos vihaa miestään, ottaa eron. Jos on vihainen miehelleen eli suuttunut, ratkaisee sen suuttumuksen syyn.

Toiseksi minua ahdistaisi se, että rakas lapseni on onneton. Kukaan äiti ei halua lapselleen pahaa. Saattaa olla hetkellisesti lapselleen vihainen, muttei halua oikeasti pahaa. Se on eloonjäämiselle olennainen vietti, suojella jälkikasvuaan.

Ap, sinun äitisi ei ole vastuussa vastoinkäymisistäsi. Sinä olet aikuisena ihmisenä ihan itse niistä vastuussa. Totta kai voit omalta äidiltäsi pyytää empatiaa ja neuvoja ja apua, mutta kommenttisi siitä, miksi kerrot ongelmistasi hänelle on - anteeksi vaan - keskenkasvuinen ja jopa sairas.

Et vastannut siihen miksi rupeaisi syyttelemään minua. Tai siis - rupeaisitko sinä? Et, sinähän sanoit heti meneväsi itseesi. Niin minunkin äitini kuuluisi. Mutta luuletko, että hän itse jotenkin hallitsee tuon vihan ja suuttumuksen tunteiden erottelun?

Ap

Onhan se nyt aika onnetonta terapointia, jos olet vuoden käynyt ja nyt viimeaikoina ihan itse hokasit vihan olevan sun ongelmasi.

Ja minä olen äidilleni rakas lapsi vain krokotiilin kyynelein. Myöntäisi vain paska sekin oman vihansa minua kohtaan. Koskaan ei ole minua rakastanut.

Ap

Hän pelkää että te eroatte ja se olisi hänelle suuri häpeä?

Vierailija kirjoitti:

Hän pelkää että te eroatte ja se olisi hänelle suuri häpeä?

Ei selity tällä, hän itse erosi isästäni ja hänenkin vanhempansa erosivat hänen ollessa lapsi.

Ap

Sä rakastat rypeä sonnassasi.

Vierailija kirjoitti:

Sä rakastat rypeä sonnassasi.

En rakasta, mutta vihaaminen on kyllä raskasta.

Digging in the dirt, mulla on se Peter Gabrielin levy jossa tuo kappale on.

Ap

Että kyllä se Gabriel on kahlannut kanssa. Ja ollut rakastunut. Se on hieno levy sivumennen sanoen. Ei löydy edes Spotifysta.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hän pelkää että te eroatte ja se olisi hänelle suuri häpeä?

Ei selity tällä, hän itse erosi isästäni ja hänenkin vanhempansa erosivat hänen ollessa lapsi.

Ap

Hän ehkä toivoo että sinä onnistuisit siinä missä hän ei?

Hän voi myös olla nähnyt vain sen rakastettavan puolen miehestäsi?

Mutta jos miehesi on narsisti niin älä jää hänen raadeltavakseen! Parempi yksin kuin henkilön kanssa joka koko ajan pala palalta syö sinut ja sinun persoonasi!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä lääke muka vihaan auttaisi?

Ap

Sinä tarvitset vahvan mielenterveyslääkityksen.

Ai etten vihaisi? Ja se palvelisi teitä muita vaan vai? Oletko vähän itsekäs, mietipä sitä. Eikä mikään lääke sitäpaitsi poista vihaa haloo.

Ap

Sinun pitäisi motivoitua pitkäkestoiseen terapiaan. Sinulla itselläsi on joku persoonallisuushäirö kun jauhat täällä tuota samaa asiaan pääsemättä eteenpäin. Sinulla ei ole motivaatiota parantaa elämääsi vaan jatkat edelleen kaikkien muiden syyttelyä ja vastuun siirtoa toisille ihan jokaikisestä sinun elämääsi kuuluvasta asiasta. Sinä olet yhtä sairas kuin äitisi ja myrkytät sekä miehesi että lapsiesi elämän. 20v kuluttua lapsesi on täällä kirjoittamassa täsmälleen samanlaista tekstiä kuin sinä.

Täällä jankkaaminen ei  auta sinua eikä muitakaan, ainoa keino on että teet töitä terapiassa. Sitähän sinä et voi tehdä koska siitä seuraisi persoonallisuutesi täydellinen hajoaminen. Se sinua pelottaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sä rakastat rypeä sonnassasi.

En rakasta, mutta vihaaminen on kyllä raskasta.

Digging in the dirt, mulla on se Peter Gabrielin levy jossa tuo kappale on.

Ap

Jos luovut vihasta, elämälläsi ei enää ole tarkoitusta ja sinun on katsottava peiliin ja kohdattava se, mitä olet tehnyt muille lapsuustraumasi varjolla. Sen takia sinä vihaat, ettei sinun tarvitsisi kohdata omaa pahuuttasi. Pelkuri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä lääke muka vihaan auttaisi?

Ap

Sinä tarvitset vahvan mielenterveyslääkityksen.

Ai etten vihaisi? Ja se palvelisi teitä muita vaan vai? Oletko vähän itsekäs, mietipä sitä. Eikä mikään lääke sitäpaitsi poista vihaa haloo.

Ap

Sinun pitäisi motivoitua pitkäkestoiseen terapiaan. Sinulla itselläsi on joku persoonallisuushäirö kun jauhat täällä tuota samaa asiaan pääsemättä eteenpäin. Sinulla ei ole motivaatiota parantaa elämääsi vaan jatkat edelleen kaikkien muiden syyttelyä ja vastuun siirtoa toisille ihan jokaikisestä sinun elämääsi kuuluvasta asiasta. Sinä olet yhtä sairas kuin äitisi ja myrkytät sekä miehesi että lapsiesi elämän. 20v kuluttua lapsesi on täällä kirjoittamassa täsmälleen samanlaista tekstiä kuin sinä.

Täällä jankkaaminen ei  auta sinua eikä muitakaan, ainoa keino on että teet töitä terapiassa. Sitähän sinä et voi tehdä koska siitä seuraisi persoonallisuutesi täydellinen hajoaminen. Se sinua pelottaa.

Olen käynyt 6-vuotisen terapian nuorempana. Missä oli sen isompi apu? Minä olin motivoitunut, odotin todellakin saavani apua.

"siitä seuraisi persoonallisuutesi täydellinen hajoaminen. Se sinua pelottaa."

Jos noin on, niin syytätkö sä minua siis että karsee ihminen kun ei tapahdu? Haluatko itse hajota maailmassa, jossa muut tuntuvat täysille vihollisillesi?

Ap