Onko suvussasi vahvasti periytyviä fyysisiä piirteitä?
Kommentit (81)
Meillä tuntuu olevan enemmän näitä henkisiä periytyviä ominaisuuksia. Typeryys, saamattomuus, juoppous.
Paksut ja mustat kulmakarvat. En pysty edes nyppimään, niitä on niin paljon. Kirurginveitsellä siisti.
Pojillani ne kasvaa yhteen. Ja toinen kun syntyi, totesi kätilö, ettei ole koskaan nähnyt vauvalla tällaisia kulmakarvoja.
Leukakuoppa ja ylimääräinen selkänikama.
Joo, ollaan kaikki pirun kauniita ja komeita ja vielä fiksujakin.
Vahva taipuvia lihomiseen, keskiajalla oltaisiin oltu niitä "voittajia" mutta nykyaikana yltäkylläisissä oloissa ollaan vaan luusereita. Ollaan kaikki niin ruuan perään, ja samalla hyviä ruoanlaittaja ja leipomia. Saadaan vähäisiltäkin aineksista maittavaa ja kaikki ollaan ylipersoja ruoalle.
Meidän suvun miehillä esiintyy äidin puolelta
Kaljuuntumista nuorella iällä, olen itse 20 ja ohimot näyttää pakenevan pahasti jo.
Vahva parrankasvu
Tummat ja pitkät ripset sekä kulmakarvat
Vahva ja iso nenä
Pyöreähkö ruumiinrakenne (onneksi olen perinyt isän raamikkaan ruumiinrakenteen)
Siinä muutama mitä itse olen huomannut.
On. Isän puolelta. On häkellyttävää, miten lähes kaikista meistä näkee, että olemme sukua. Eli samaa sarjaa ovat isäni, hänen siskonsa, minä, isän siskon kolmesta lapsesta kaksi. Sitten isällä on vielä veli, joka ei ole niin tyypillisesti sukumme piirteet omaava, mutta hänen kahdesta lapsestaan toinen on. Eli meitä on kuusi serkkua, joista neljä voisimme olla sisaruksia. Ja meidän vanhemmistanme kahdella on suvun piirteet.
Minulla on kaksi lasta, ja toinen on perinyt nämä piirteet, toinen ei.
Silmät. Meidän sukujuuret on Aasiasta joten silmät on vähän vinot. Kun oltiin muutama vuosi sitten Thaimaassa moni kysyi meiltä että ollaanko puoliksi aasialaisia
Helvetin korkea otsa. En tiedä onko se nyt että meillä on helvetin isot päät vai pelkästään vetäytynyt hiusraja
Korkeat otsat ja isohkot pitkät nenät kaikilla sukulaisilla, sekä mun isän että äidin puolelta! Hoikkuus myös, meidän suvussa ei ole lihavia.
Voimakas nenän muoto, vahvat leukaperät (ei kiva näin naisena) ja suuret silmät.
Mieheni suvussa on kaikki todella pyöreäkasvoisia ja on pulleat posket, korkeat poskipäät. Mun suvussa taas ollaan kapeakasvoisia. Meidän kolmelle lapselle on kaikille periytyneet nuo miehen suvun pallopäät.
Punainen pigmentti hiuksissa, voimakas nenä, joko kyömy tai perunamallia. Pienet silmät, leukakuoppa,huonot hampaat, kuulostaa tosi viehättävältä. 😞
En tiedä muusta, mutta mä ja isä ollaan niin saman näköisiä, että se on kaikista jo huvittavaa. Myös mummon isä ja veli oli ihan meidän näköisiä valokuvista päätellen ja mummo muistaa jonkun muunkin. Meidän sukuun vaan ilmestyy aika ajoin justiinsa meidän näköisiä miehiä. Muut näyttävät sitten itseltään.
Nämä nyt ei enää ole niin fyysisiä, mutta myös joku taipumus nähdä outoja/kokea yliluonnollisen tuntuisia asioita tuntuu kulkevan suvussa vahvasti. Pidin hulluutena, ja voi se sitä ollakin, mutta en vaan ole pystynyt järjellä selittämään kaikkea, mitä mullekin on käynyt. Suvussa myös suorastaan pelottavan moni on kuollut tai syntynyt samana päivänä, vaikka eri vuosina tietty.
Äidin suvussa: tietynlainen kaari nenässä, kaikille sisaruksilleni (ja minulle) on periytynyt tämä. Silmät samanlaiset ja roikkuvaa luomea näkyy monella. Myös tummaa sakkia melkein kaikki.
Isän puolella sukua: kaikki miehet ovat 185-192cm pitkiä, isot jalat (42-52), leveä ja oudon pyöreä(?) nenä sekä pyöreä pään muoto.
Mulla on äidin puolelta selkeästi perittyjä juttuja, jotka näkyvät myös äidin puolen serkuissani sekä mummossani (ja mitä ilmeisemmin myös äiti-sukuhaarassa vielä pidemmälle). Näitä juttuja ovat tummat piirteet (erityisesti kulmakarvat ovat paksut ja tummat sekä yhteenkasvavat), tumma hiustenväri (no, mulla on aika vaalea mutta vaaleus tullee isäni puolelta), vahva karvankasvu ja leveähkö lantio. Olen perinyt myös kiharat hiukset, jotka ovat tulleet äitini isältä. Isän puolelta en ole perinyt mitään selkeitä ulkonäöllisiä juttuja hiusten vaaleahkoa väriä lukuunottamatta. Erityisesti hiusten tunmuus on juttu, joka näyttää vahvasti periytyneen äiti-sukuhaarassa.
Voimakkaat reidet. Minulla on, samoin äidilläni, myös toisella pojallani. Bmi on korkea koska ollaan tosi lihaksikkaita.
Kapeat kasvot ja pieni nenä isän suvusta ja pisamat äidin suvusta ovat minulle asti päätyneet.
Paksut huulet.
Minun isoisällä oli,äidillä on,minulla on ja tyttärelläni on myös.
Up