Kaksivuotias huutaa ja meluaa KOKO AJAN, en kestä!

Ei kannata torua liikaa kovasta äänenkäytöstä, ettei jää traumat siitä. Minä en uskaltanut ala-asteella puhua edes normaalilla äänellä, kun lapsena jatkuvasti hoettiin, että ei saa mölytä.

Minulla on myös yksi tällainen möykkääjälapsi, valitettavasti hän on sitä vielä näin koululaisenakin, ainakin joinakin päivinä. Ja siis höpötys voi olla ihan iloista ja hyväntuulistakin, sitä vain tulee koko ajan suusta ulos. Itse olen hiljaisuutta rakastava ja kärsin tästä ajoittain paljon. Joskus kuljen peltorit korvilla. Joskus laitan lapsen höpisemään koiralle, se jaksaa kuunnella.

Syötä sille liitua ja hunajaa. Niin ainakin sadussa susi sai äänensä kuulostamaan pehmeältä ja miellyttävältä.

Vierailija kirjoitti:

Tarkistuta lapsen kuulo. Joskus lapsella voi olla kuulossa vikaa ja puhuu siksi isoon ääneen. Jos puhe on kuitenkin kehittynyt normaalisti, ei tästä välttämättä ole kyse.

Tähän tartun: yhdeltä tutulta "kailottajalta" löytyi liimakorva, kun oli ensin puhunut äänensä niin käheäksi, että alettiin syitä tutkia.

Vierailija kirjoitti:

Voi olla ihan temperamenttipiirre, jolle ei voi mitään. Itse olen samantyyppinen ollut lapsena, ja oli tosi ahdistavaa kun AINA sain kuulla olevani vääränlainen, jatkuvien torujen kohde. Olin helposti innostuva, puhelias, äänekäs, vilkas. Muut perheessä olivat rauhallisia ja hiljaisia. Jossain iässä yritin tosissani olla sellainen kuin he haluavat, mutta ei se koskaan onnistunut. Aina jossain vaiheessa innostuin jostain ja ääni nousi taas ihan itsestään. 

Nykyisin ajattelen, että lapsuudenperheeni muotti siitä millainen ihmisen pitää olla, oli aivan liian tiukka. Olen edelleen, nelikymppisenä, vapautuneesti oma äänekäs ja höpöttävä persoonani, mutta nyt onneksi saan olla sitä rauhassa, ilman että joku pitelee teatraalisesti korviaan puhuessani kuten äitini teki tai käskee olemaan koko ajan hiljaa ja paikallaan. 

Mulla oli perheessäni ihan sama. Tunsin itseni ihan ulkopuoliseksi koko ajan kun olin niin erilainen, vääränlainen. Kun olin 16, minulle kerrottiin että minut on adoptoitu ulkomailta. Sieltä se vilkkaampi ja äänekkäämpi temperamentti sitten tuli ilmeisesti. Mutta todella raskas oli lapsuus  kun ihan mitä tahansa teit, niin aina väärin. Liian "hätäisesti", liian äänekkäästi, liian sitä ja tätä. 

Ap

Ala puhua hiljaa tai kuiskaten hänelle, käytä samalla ilmeitä ja eleitä korostetusti. Pyydä perhettäsi jonkinajan kuluttua liittymään projektiin.

Kun ihminen puhuu hiljaa, kuulijakin vaistomaisesti alkaa puhua hiljaa. Ainoa tapa kuulla hiljaa puhuvaa ihmistä, on itse olla hiljaa. Jossain vaiheessa kaikki ihmettelevät miksi täällä kuiskitaan.

Toimi oman ja äänekkäiden naapurin mukuloiden kanssa.

Lasta on kiellettävä sitkeästi mölyämästä, kerta toisensa jälkeen, mutta kannattaa kielloissa koittaa viitata siihen, että aika tai paikka mölyämiselle on väärä (eikä vaan hokea sitä, että lapsi on liian äänekäs ja vääränlainen). Eli kannattaa korostaa, että sisällä ei puhuta huutamalla, kaupassa ei puhuta huutamalla jne. Ja kannattaa järjestää sellaisia tilaisuuksia, joissa äänenkäyttö on vapaampaa: ulkoilla paljon ja vaikkapa laulattaa lasta välillä.

Itse olen huomannut, että kovalla oleva televisio (erityisesti lastenohjelmat) innostaa lasta huutamaan. Eli volyymia on hyvä pitää maltillisella tasolla.

Tuo on ollut meillä hyvä kikka, että puhuu lapselle itse hiljaa. Jos puhun lapselle vaikkapa bussissa tai kaupassa normaalilla äänellä, hän kailottaa kimeästi takaisin. Jos taas puhun hiljaisella ja matalalla äänellä, miltei kuiskaten, lapsi vastailee suht normaalilla äänellä.

Vierailija kirjoitti:

Ap

Ala puhua hiljaa tai kuiskaten hänelle, käytä samalla ilmeitä ja eleitä korostetusti. Pyydä perhettäsi jonkinajan kuluttua liittymään projektiin.

Kun ihminen puhuu hiljaa, kuulijakin vaistomaisesti alkaa puhua hiljaa. Ainoa tapa kuulla hiljaa puhuvaa ihmistä, on itse olla hiljaa. Jossain vaiheessa kaikki ihmettelevät miksi täällä kuiskitaan.

Toimi oman ja äänekkäiden naapurin mukuloiden kanssa.

No ei kyllä meillä ainakaan toiminut :D Ne muut oli aina semmoisia valtavan hiljaisia ja rauhallisia, mutta silti itse jatkoin itseni ilmaisemista äänekkäällä, intensiivisellä tavallani. 

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata torua liikaa kovasta äänenkäytöstä, ettei jää traumat siitä. Minä en uskaltanut ala-asteella puhua edes normaalilla äänellä, kun lapsena jatkuvasti hoettiin, että ei saa mölytä.

Mun luokalla oli kans tällainen poika. En kuuteen vuoteen kuullut hänen puhuvan sanaakaan. Opettajatkaan ei ikinä kysyneet häneltä mitään ja oletin hänen olevan mykkä. Muutama vuosi sitten törmäsin häneen yliopistossa ja meinasin lentää perseelleni hämmästyksestä, kun hän tuli juttelemaan. Tutustuttiin ja jossain vaiheessa kysyin miksi hän ei ala-asteella ikinä puhunut mitään. Kertoi, että koko varhaislapsuus oli aina toruttu ja käsketty olla hiljempaa ja koulun alussa vannotettu, että ei mölyä ja jos tulee koulusta viestiä tulee sanomista kotona ja lopulta ei enää uskaltanut puhua senkään vuoksi, kun oli eristynyt porukasta ja kaikki vältteli sitä outoa poikaa.

Älä noteraa huutamalla tai vinkumalla tehtyjä pyyntöjä, vain rauhallisesti sanotut asiat.