Nainen, oletko muuttunut iän myötä näkymättömäksi?
Monesti kuulee sanottavan, että naisesta tulee viisikymppisenä näkymätön. Mitä sillä tarkoitetaan? Tarkoittaako se, että naista ei huomioida enää työelämässä, uusien ystävien hankinta vaikeutuu, nainen sivuutetaan keskusteluissa vaiko sitä että miehet eivät enää kuolaa perään? Kertokaa naiset kokemuksistanne! T. N41
Kommentit (60)
Tuolla on tapana tarkoittaa siten, miten vastakkainen sukupuoli noteeraa sinut.
On totta, ettei minulle kukaan enää flirttaile, jollei nyt ehkä selvästi vanhemmat eläkeläiset, mutta hekin kyllä yleensä vaan hakevat juttuseuraa.
Mutta en minä muuten ihmisenä näkymättömäksi ole muuttunut. Olen älykäs, huumorintajuinen, sivistynyt, keskustelutaitoinen ja sosiaalinen, ja minut noteerataan missä tahansa porukassa myönteisesti, koska olen kohtelias ja annan muillekin sananvuoron, mutta osaan muotoilla hyvin myös mielipiteitä ja perustella niitä. Tällaiset taidot yleensä kehittyvät iän myötä.
On jopa niin, että miehet aloittavat kanssani nykyään helpommin keskustelun, koska heidän ei tarvitse "esittää" minulle mitään, voivat jutella minulle kuin miehillekin. Tätä on vähän vaikea selittää, mutta ehkä ikätovereista osa ymmärtää, mitä ajan takaa.
Eikä haittaa pätkääkään, ettei tarvitse "lihamarkkinoilla" olla enää. Oma mies riittää oikein hyvin, saan itsetuntoni muista asioista.
Viisikymppinen nainen
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei muutu iän myötä näkymättömäksi. Tyylitajun puutteen, homssuisuuden, ylipainon, kulahtaneisuuden ja pahan asenteen vuoksi voi kyllä muuttua.
Esimerkiksi Helen Mirren on melkein kahdeksankymppinen ja kääntää edelleen päitä.
t. mies
Sinähän nyt et asiasta tiedä yhtään mitään.
Helen Mirren kääntää päitä, koska hänet tunnistetaan Helen Mirreniksi, ja tähden perään katsotaan tietenkin.

Paradoksaalisesti juuri nuo ominaisuudet tekevät sinusta romanttisesti ja seksuaalisesti kiinnostavamman.
Vierailija kirjoitti:
Olen 43. Aiemmin ajattelin että tilanne on rauhoittumaan päin, eli olen muuttumassa näkymättömäksi ja joo että ihanaa.
Kunnes pitkästä aikaa menin käymään baarissa. No Herran pieksut sentään sitä vientiä sekä nuorten että keski-ikäisten miesten taholta. Nehän käy kiinni? Eikä ollut edes meikkiä tms. Tuli vähän äkkilähtö baariin.
Oletkin 43-vuotias. Tässä puhuttiin 50-vuotiaista. Odota kymmenisen vuotta ja kokeile baarireissua uudestaan.
Minusta tuntuu pikemminkin, että alle nelikymppisenä ei kukaan ottanut tosissaan. Nyt voi mennä mihin tahansa, ja aina ollaan huomaavaisia, kuunnellaan, palvellaan, otetaan vakavasti. Voit mennä mihin Michelin-ravintolaan tai jazz-konserttiin tai huonekaluliikkeeseen tahansa, ja aina huomataan ja ollaan kohteliaita. Voi vaatia palvelua ilman että tulee sellainen olo, että sori nyt kun mä tässä vaivaan. Ja mielipiteensä uskaltaa sanoa ääneen missä tahansa, kukaan ei vähättele sen takia että tytönhupakko tuossa yrittää piipittää jotain.
En ole. Miksi olisin. Jos elämässä ei ole muuta sisältöä kuin koettaa saada miesten huomio on asiat aika huonolla tolalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei muutu iän myötä näkymättömäksi. Tyylitajun puutteen, homssuisuuden, ylipainon, kulahtaneisuuden ja pahan asenteen vuoksi voi kyllä muuttua.
Esimerkiksi Helen Mirren on melkein kahdeksankymppinen ja kääntää edelleen päitä.
t. mies
Sinähän nyt et asiasta tiedä yhtään mitään.
Helen Mirren kääntää päitä, koska hänet tunnistetaan Helen Mirreniksi, ja tähden perään katsotaan tietenkin.
Tuota, oletko nähnyt Mirrenin esiintymistä esimerkiksi videolla? Hän voi olla vanha nainen, eikä hän ole koskaan ollut varsinaisesti huippukaunis, mutta hänellä on uskomaton sex appeal. Aistillinen, ilkikurinen, itsevarma, hyväsydäminen, ulkonäöstään huolehtiva ja tavattoman karismaattinen nainen, jonka ei todellakaan tarvitse ratsastaa julkkisstatuksellaan saadakseen huomiota. Hän ottaa huomiota, kun itse haluaa, ja kun katselee vanhoja BBC-nauhoituksia, huomaa, ettei hänen elämänasenteensa ole juuri muuttunut nuoruudesta.
Eiköhän tässä itse kukin muutu näkymättömäksi jossain määrin iän myötä. Mutta tiedättekös mitä se on ihan ok minulle, iän myötä kun elämässä tulee muitakin juttuja kuin se paneminen ja kuinka kuumaa kamaa sitä mahtaa olla. Itseasiassa en jaksa riekkua baareissakaan niinkuin joskus nuorena, saati että se kiinnostaa. Kyllä minulle kelpaisi omanikäinen kiva nainen, voitaisiin istuttaa vaikka porkkanoita kasvimaalle sen baarissa ryyppämisen sijaan, krapulatkin nykyään niin karmeita ettei uskalla juoda kuin kerran vuoteen :)
M40
Mä olen vasta 42, mutta minusta noin ihmisenä työelämässä ja esim. sukulaisten piirissä mut otetaan sitä vakavammin mitä vanhempi olen. Ikä tuo arvovaltaa ja kokemusta, en enää ole kellekään joku tytteli vaan, kuten vielä 10 vuotta sitten. Autokaupassakin saa viimein palvelua vaikkei ole mitään miesetä mukana, koska nelikymppisestä uskotaan että tuolla voi olla rahaa ostaakin.
Miesten huomio, no siinä on kyllä tapahtunut sellainen valitettava käänne että mulle kyllä edelleen flirttaillaan, mutta nyt ne kaikki flirttaajat on mustia tai arabeja :D En tiedä tykkäävätkö sitten vanhemmista ja vähän rehevämmistä (olen lievästi ylipainoinen).
Miehet, voiko vanhempi nainen vielä vilkuilla nuoria miehiä? Olen 45 v ja miehiä olisi hauska ihastella ihan huvin vuoksi, ei iskumielessä, mutta en enää kehtaa! Muistan omasta nuoruudesta miten halveksin niitä vanhempia miehiä joilta sain katseita enkä tosiaankaan halua itse olla samanlainen ällötykseksi koettu henkilö. Mutta kokeeko miehet tämän samalla lailla? Jos kokee, pidän katseen tiukasti asfaltissa ja ooglailen vain ikäisiäni.
Olen. Tänään katsoin itseäni kirjaston vessassa. Ei mitään hohtoa enää.
Katse on väsynyt ja samea.
Näytän vanhaltapiialta ja vaikutelmaa pahensi väärän värinen takki eli muutuin täysin olemattomaksi.
No, muutuin näkymättömäksi vähän yli kolmikymppisenä. Miehet lopettivat iskuyritykset.
Vierailija kirjoitti:
Miehet, voiko vanhempi nainen vielä vilkuilla nuoria miehiä? Olen 45 v ja miehiä olisi hauska ihastella ihan huvin vuoksi, ei iskumielessä, mutta en enää kehtaa! Muistan omasta nuoruudesta miten halveksin niitä vanhempia miehiä joilta sain katseita enkä tosiaankaan halua itse olla samanlainen ällötykseksi koettu henkilö. Mutta kokeeko miehet tämän samalla lailla? Jos kokee, pidän katseen tiukasti asfaltissa ja ooglailen vain ikäisiäni.
Tämä ei ole kuin minun mielipide, mutta en ole ikinä ollut kiinnostunut vanhemmista naisista eikä ole kovin moni kaverikaan. Kyllä nuori kaunis omanikäinen nainen vie voiton. Koko milf ja tuo muu jauhaminen on lähinnä keinotekoista, en näe siinä mitään aitoa.
Minulla on murrosikäisenä poikana myös kokemuksia vanhemmista naisista jotka täyttää seksuaalisen ahdistelun tunnusmerkit, sopimatonta koskettelua, irstaita juttuja ja naapurin rouva tulee vilauttelemaan alapäätään saunatakissa tehden sen ihan tahalleen, lisäksi äidin kaveri yrittää väkisin änkeä saunaan minun ja kaverien kanssa. Nuo koin kyllä häiritseviksi ja ahdistaviksi.
Olen aina saanut hyvin naisseuraa omanikäisistä ja pidän heitä myös viehättävimpänä kuin jotain äidin ikäisiä naisia joihin en tunne mitään seksuaalista halukkuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päinvastoin. Olen muuttunut paljon itsevarmemmeksi, suoraselkäisemmäksi, rohkeammaksi ja näkyvämmäksi sekä työelämässä että vapaa-aikana. Olen 50-vuotias.
No niin mäkin omasta mielestäni ja huolestuneena mietin, että nytkö se sitten alkaa kääntymään toiseen suuntaan jostain selittämättömästä syystä! Siksi pohdinkin, että onko tämä jokin ulkonäkökysymys (onko nainen = ulkonäkö), vai onko kysymys jostain muustakin. Ap
No minua ei moinen asia huolestuta ollenkaan. Ulkonäkö ei merkkaa mulle mitään. Jos mua ei huomata tai musta ei pidetä ulkonäköni takia, se on sitten niiden häviö. Minä pidän itsestäni ja saan arvostusta takuulla myös tästä vanhempana.
Voi, kunpa osaisin ajatella itsekin noin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet, voiko vanhempi nainen vielä vilkuilla nuoria miehiä? Olen 45 v ja miehiä olisi hauska ihastella ihan huvin vuoksi, ei iskumielessä, mutta en enää kehtaa! Muistan omasta nuoruudesta miten halveksin niitä vanhempia miehiä joilta sain katseita enkä tosiaankaan halua itse olla samanlainen ällötykseksi koettu henkilö. Mutta kokeeko miehet tämän samalla lailla? Jos kokee, pidän katseen tiukasti asfaltissa ja ooglailen vain ikäisiäni.
Tämä ei ole kuin minun mielipide, mutta en ole ikinä ollut kiinnostunut vanhemmista naisista eikä ole kovin moni kaverikaan. Kyllä nuori kaunis omanikäinen nainen vie voiton. Koko milf ja tuo muu jauhaminen on lähinnä keinotekoista, en näe siinä mitään aitoa.
Minulla on murrosikäisenä poikana myös kokemuksia vanhemmista naisista jotka täyttää seksuaalisen ahdistelun tunnusmerkit, sopimatonta koskettelua, irstaita juttuja ja naapurin rouva tulee vilauttelemaan alapäätään saunatakissa tehden sen ihan tahalleen, lisäksi äidin kaveri yrittää väkisin änkeä saunaan minun ja kaverien kanssa. Nuo koin kyllä häiritseviksi ja ahdistaviksi.
Olen aina saanut hyvin naisseuraa omanikäisistä ja pidän heitä myös viehättävimpänä kuin jotain äidin ikäisiä naisia joihin en tunne mitään seksuaalista halukkuutta.
Yäk, herranjestas mitä ällöttäviä kokemuksia nuo saunajutut jne. Ikinä en noin tökerösti käyttäytyisi. En myöskään ikinä yrittäisi iskeä parikymppistä tai edes kolmekymppistä vaan omaa ikäluokkaa olevia. Lähinnä mietin että kehtaanko tsekata miehen silleen Niinkuin tiedätte miten maine katsoo miestä muttei toista naista. Kiinnostunut vilkaisu ja arvio. Ehkä pari vilkaisua lisää. Vai onko tässä van tyydyttävä olemaan vilkuilematta. En tosiaan halua olla mikään irstas täti 😃.
Vierailija kirjoitti:
Miehet, voiko vanhempi nainen vielä vilkuilla nuoria miehiä? Olen 45 v ja miehiä olisi hauska ihastella ihan huvin vuoksi, ei iskumielessä, mutta en enää kehtaa! Muistan omasta nuoruudesta miten halveksin niitä vanhempia miehiä joilta sain katseita enkä tosiaankaan halua itse olla samanlainen ällötykseksi koettu henkilö. Mutta kokeeko miehet tämän samalla lailla? Jos kokee, pidän katseen tiukasti asfaltissa ja ooglailen vain ikäisiäni.
Mä olen N40 ja kyllä mä katselen ihan kaikenikäisiä, sekä miehiä että naisia. Ihastelen tyyliä, nuoruutta, vanhuutta, mitä milloinkin. Mutta ei siinä ole mitään seksuaalista. En mä edes haluaisi poikaa, joka ikänsä puolesta voisi olla mun lapseni.
Vierailija kirjoitti:
Olen työtön 52 v. 70 v. Miehet flirttailevat minulle, mikä on aika masentavaa. Sosiaalisuus vähenee työttömänä. Asun kissan kanssa, vanhapiika en ole, vaikka kissan omistan. Erosin aikoja sitten. Onneksi poikani asuu eri kaupungissa, vähän on vaihtelua elämään. Naapurit moikkaavat vielä, joten en ole vielä täysin näkymätön. Huolestuisin, jos eivät moikkaisi.
Tää on just kuin mun elämä. Oon 42v ja mulle flirttailee ainoastaan 60+ miehet, juuri eilen eräs pyysi treffeille. Joo ei kiinnosta lähes isäni ikäinen ukkeli. Mietinkin, onko minusta nyt tulossa näkymätön, apua!

Olen myös 52- vuotias. Käyn töissä ja tapaan päivittäin asiakaskäynneillä monenikäisiä ihmisiä. Työkaverit ovat ikäisiäni miehiä ja läppä lentää. Saan kohteliaisuuksia töissä ja baarissa/tanssimassa. Näkymättömäksi en ole itseäni koskaan tuntenut. Olisko asennekysymys?
Vierailija kirjoitti:
Monesti kuulee sanottavan, että naisesta tulee viisikymppisenä näkymätön. Mitä sillä tarkoitetaan? Tarkoittaako se, että naista ei huomioida enää työelämässä, uusien ystävien hankinta vaikeutuu, nainen sivuutetaan keskusteluissa vaiko sitä että miehet eivät enää kuolaa perään? Kertokaa naiset kokemuksistanne! T. N41
Itse sain lapsen 20 vuotiaana ja olin miehille näkymätön, mutta nyt alkaa menekkiä olemaan taas. Lapsi täyttää 30 v.
Tuolla sanonnalla tarkoitetaan sitä, että miehet lakkavat kiinnittämästä huomiota lisääntymisikänsä ohittaneeseen naiseen. Vastaantulevien miesten päät eivät käänny eikä katsekontaktia oteta. Heille tuollainen nainen on näkymätön.